A/N: Voihan *jokin*, oli kyllä vaikea luku kirjoittaa. Kökköydestä saa syyttää yksin minua ja huonoa mielikuvitustani :D Haastetta tässä riitti ainakin, jos ei muuta..

Luku 1   Luku 6    Luku 11    Luku 16    Luku 21    Luku 26    Luku 31    Luku 36    Luku 41

Luku 2   Luku 7    Luku 12    Luku 17    Luku 22    Luku 27    Luku 32    Luku 37    Luku 42

Luku 3   Luku 8    Luku 13    Luku 18    Luku 23    Luku 28    Luku 33    Luku 38    Luku 43

Luku 4   Luku 9    Luku 14    Luku 19    Luku 24    Luku 29    Luku 34    Luku 39    Luku 44

Luku 5   Luku 10    Luku 15    Luku 20    Luku 25    Luku 30    Luku 35    Luku 40

Luku 45

Yumen hengitys kulki pihauksina. Hän puristi oksaa tiukasti käsissään. Jos hän löisi sillä edessään olevaa miestä, ehtisikö hän paeta, ennen kuin hänen takanaan oleva kävisi häneen käsiksi? Luultavasti ei. Entä jos hän kertoisi Itachista? Yumella ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä oli Itachin asema Akatsukissa ja kunnioittivatko muut tätä. Ainakaan Tobi ja Deidara eivät vaikuttaneet kovin kunnioittavilta. Saattoi itse asiassa olla, että muillakin kuin noilla kahdella, oli jotain hampaankolossa miestä vastaan. Ja jos näin oli, Yume vain pahentaisi omaa tilannettaan mainitsemalla Itachin.

”Ei minun tappamiseni hyödytä teitä mitenkään”, tyttö sanoi ääni täristen. Juuri nyt syntynyt pelko ei ollut mitään verrattuina aiempiin. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kuollutta ihmistä, mutta nyt niitä oli ollut temppelin piha täynnä. Oma kuolevaisuus tuntui yhtäkkiä hyvin realistiselta asialta. Pahempaa kuitenkin oli, että hänen mukanaan kuolisi kaksi muutakin. Ja silloin historia toistaisi itseään. Yume ei voinut tehdä sitä Itachille. Mutta miten hän voisi muka estääkään kaksikkoa?

”Niin, sinä kieltämättä olet arvoton”, vihreäsilmäinen hymähti. Tämän kasvoja peitti jonkinlainen maski, mikä häiritsi Yumea. Mutta ehkä oli parempikin, ettei hän tiennyt tarkasti, miltä tämä näytti. ”Mutta sinä myös näit meidät.”
”Eiköhän kaikille ole selvää, että Akatsuki on vieraillut täällä”, Yume jatkoi, vaikka hän olisi voinut pyörtyä pelosta. Häntä suorastaan oksetti. Maha uhkasi kääntyä ympäri. ”Kuka muu muka saisi aikaan tällaista tuhoa. En voisi todistaa mitään, mitä muut eivät jo pystyisi päättelemään.”
”Mistä lähtien siviilit ovat muka tienneet Akatsukista?” halveksuva ääni kysyi tytön takaa. Yume tunsi yhä suurempaa halua vilkaista taakseen, mutta hän ei kyennyt liikkumaan.
”Hmmm, olet oikeassa”, vihreäsilmäinen naurahti. ”Tyttö ei taida olla ihan kuka tahansa. Ehkä hänellä on sittenkin arvoa.”
”Ja vaikkei olisikaan, Jashin on taatusti mielissään uudesta uhrista”, toinen ilmoitti.
”Jashin?” Yume vinkaisi. Hän muisti hämärästi kuulleensa nimen jossain. Valitettavasti hän ei vain muistanut missä yhteydessä. Siihen joka tapauksessa liittyi jotain todella pahaa.

Tytön selän takaa kuului karmivaa naurua. Mies oli puhunut uhrista. Eikö joidenkin uskontojen parissa uhrattu? Kyllä vain. Silloin Jashin oli luultavasti jokin jumala tai jumaluus. Ei, sellaiselle Yume ei todellakaan halunnut päätyä uhriksi. Häntä ei leikeltäisi vain, jotta jokin olematon olento saisi itselleen lisää voimia.

”Sinun rituaalisi vievät liikaa aikaa. Emme voi antaa toisen ruumiin pilaantua”, vihreäsilmäinen sanoi Yumen ylitse toiselle miehelle. ”Minä voin hoitaa tämän. Minä sitä paitsi näinkin hänet ensin.”

Voi hyvä elämä, aikoivatko miehet alkaa tapella siitä, kumpi saisi tappaa Yumen. Tietysti se viivyttäisi tytön viimeisiä hetkiä, mutta siitä huolimatta tilanne ei ollut kääntymässä ainakaan miellyttävään suuntaan. Lisäksi Daigo ja Taemi seisoivat edelleen paikoillaan. Mikseivät nuo kaksi älynneet lähteä karkuun? Kun miehet kerran keskittyivät Yumeen, näillä oli hyvä tilaisuus paeta. Tai sitten nämä tiesivät jotain, mitä hän ei tiennyt. Oliko kaksikolta edes mahdollista paeta yhtään mitenkään?

”Ei yksi pikkuviilto nyt niin kauaa vie”, mies Yumen selän takana protestoi. ”Sen jälkeen yksi ainoa isku omaan sydämeeni riittää lopettamaan hänet. Rituaaliin menee kolmekymmentä minuuttia.”
”Siinä on kolmekymmentä minuuttia liikaa”, toinen tuhahti. ”Haaskaat aikaa turhuuksiin, ja jos et vielä ole kuullut; aika on rahaa, eikä rahaa ole koskaan liikaa.”
”Ehkä teidän kannattaisi siinä tapauksessa jättää minut rauhaan ja mennä haalimaan sitä rahaa jostain muualta?” Yume ehdotti varovaisesti.
”Yritätkö olla nokkela?” vihreäsilmäinen ärähti ja astui askeleen lähemmäs tyttöä. Yume perääntyi hieman, mutta törmäsi takanaan seisovaan mieheen ja siirtyi välittömästi takaisinpäin. Molemmat miehet naurahtivat kuivasti hänen törmäilylleen.

Yumen korvat erottivat hiljaisen suhahduksen ja tuttu tuoksu tunkeutui hänen nenäänsä, ennen kuin hänen silmänsä ehtivät tajuta tilannetta. Yhtäkkiä Itachi vain seisoi hänen vierellään kädet levällään toisen osoittaessa vihreäsilmäistä ja toisen oletettavasti tämän toveria. Tyttö ilahtui niin, että olisi voinut purskahtaa itkuun.

”Eiköhän tämä näytös ollut tässä. Teillä on palkkio haettavananne”, Itachi ilmoitti miehille tyynesti.
”Ja tämä ei kuulu sinulle millään tapaa, vai onko Pain kenties tehnyt sinusta johtajan?” Yumen takana oleva mies tuhahti. ”Ei sillä voisit ehkä olla hieman parempi kuin se säälittävä idiootti, mutta toisaalta.. enpä ole nähnyt sinun tekevän juuri mitään koko sinä aikana, kun olen ollut Akatsukissa.”
”Tämä kuuluu minulle hyvinkin paljon, Hidan-sama”, Itachi vastasi jättäen lopun miehen kommentista huomiotta.
”Jotenkin minusta tuntuu, että typykän pään arvo humahti juuri pilviin”, vihreäsilmäinen naurahti.

Jotain pamahti kipeästi Yumen olkapäätä vasten. Hän näki edessään kolmiteräisen viikatteen, muttei ehtinyt tarkastella sitä erityisen hyvin, sillä lähin teristä painautui hänen kaulaansa vasten. Vaistomaisesti hän kohotti päätään, mutta se oli virhe, sillä siten terä pääsi vain lähemmäs kaulan suonia.
”Itachi”, hän uikahti. Nuo terät olivat valtavia. Riittävällä voimalla niillä pystyi taatusti katkaisemaan ihmisen kaulan kokonaan.

”Ja nyt voimmekin neuvotella summista”, vihreäsilmäinen hymähti. ”Laske kätesi tai Hidan pääsee leikkimään tytön kanssa ja sinä saat katsella vierestä. Tiedät itsekin, että pienikin viilto riittää, etkä voi enää tehdä mitään hänen hyväkseen. Et myöskään voi tappaa meitä. Minut ehkä, mutta siihen menisi jopa sinun taidoillasi liian kauan.”

Yumen kauhuksi Itachi totteli. Mies laski kätensä ja siirtyi kauemmas. Toisaalta, mitä tämä olisi voinut tehdä.
”Kisame, vie heidät pois”, mies sanoi. Yume vilkaisi päätään liikuttamatta Daigon ja Taemin suuntaan. Nämä olivat jo niin kalpeita, että olisivat voineet olla kuolleita. Kisame seisoi kaksikon edessä huolestuneen näköisenä. Se oli uutta. Yume ei ollut koskaan nähnyt hain kasvoilla sellaista ilmettä, ja se pelotti häntä. Tilanteen täytyi olla todella paha.

Sekin, että Kisame totteli mukisematta ja jätti mahdollisen taistelun väliin, oli taatusti epätavallista. Yume pelkäsi, ettei pysyisi enää kauaa jaloillaan. Häntä pelotti aivan liikaa. Hän oli vain millin päässä kuolemasta. Kylmä terä lepäsi ahdistavan lähellä hänen kaulaansa ja luultavasti pieninkin liike riitti saamaan aikaan haavan. Lisäksi vihreäsilmäinen oli sanonut, ettei viillon tarvitsisi olla suuri. Ehkä terässä oli jotain myrkkyä.

”No niin”, vihreäsilmäinen aloitti. Tämän täytyi olla Kakuzu, jos kerran mies Yumen takana oli Hidan. ”Onko tämä se typykkä, johon Tobi viittasi kokouksessa?”

Akatsuki oli siis jo kokoontunut. Yume kieltämättä olisi halunnut tietää, mitä kokouksessa oli tapahtunut. Olivatko Itachi ja Tobi ottaneet yhteen? Puhuneet hänestä? Tiesikö koko järjestö lapsista ja Yumesta? Ajatus ei tuntunut hyvältä. Ei varsinkaan nyt, kun hänen henkeään uhattiin vain sen takia, kuka hän oli.

”Tulkitsen hiljaisuuden myöntäväksi vastaukseksi”, Kakuzu totesi. ”Kuinka paljon olet valmis maksamaan siitä, ettei Hidan uhraa tyttöä typerälle jumalalleen?”
”Hei!” Hidan huudahti. Terä liikahti uhkaavasti, mutta Yume ei uskaltanut edes nielaista. Hyvä, jos hän uskalsi hengittää.
”Paljon sinä haluat, Kakuzu-sama?” Itachin ääni oli kohtelias, mutta silti siitä pystyi aistimaan sellaista raivoa, ettei Yume ollut koskaan edes kuullut vastaavaa. Mies ei varmasti ollut koskaan ollut yhtä vihainen.
”Ei ole totta!” Hidan nauroi. ”Tobi oli oikeassa, se pieni idiootti oli oikeassa! Sinä olet mennyt rakastumaan, miten säälittävää!”
”Paljonkohan Tobi maksaisi?” Kakuzu pohdiskeli. ”Hänkin taisi olla tytön perään. Ehkä myyn naikkosen hänelle.”
”Hän ei vaivautuisi maksamaan sinulle mitään”, Itachi tuhahti.

Yume tiesi, että mies valehteli. Myös Tobi olisi maksanut hänestä, koska tämä tarvitsi hänet elossa. Ilman häntä Uchihan klaania ei voitaisi enää koskaan elvyttää, ainakaan yhtä puhdasverisenä. Vaikka hän oli vain puoliverinen, hän oli enemmän Uchiha kuin yksikään toinen nainen maailmassa. Ja Tobi tiesi sen. Oli kuitenkin parempi pitää tuo rahanahne vihreäsilmäinen hirviö siinä uskossa, ettei Yume ollut paljonkaan arvoinen naamiomiehelle.

”Miksi sinä sitten vaivautuisit?” Kakuzu naurahti. ”Onko Hidan kenties oikeassa? Siinä tapauksessa myös minä säälin sinua.”
”Ehkäpä haluan tappaa tytön itse. Meillä on selvittämättömiä asioita”, Itachi vastasi. Miehen kasvot olivat täysin ilmeettömät.
”Mitäh?!” Yume huudahti. Hän ei voinut uskoa miehen sanoja. Tämän täytyi valehdella, yrittää saada hänet pois hankalasta tilanteesta. Mutta toisaalta mies näytti kylmältä, tunteettomalta suorastaan. Ehkä jotain oli muuttunut. Kenties Itachi oli muuttanut mieltään hänen suhteensa. Ei, ei se voinut olla niin. Mies vain sanoi noin. Niin tai näin, sanat joka tapauksessa satuttivat.
”Todellako?” Hidan ivasi. ”Särkikö heitukka kenties sydämesi?”

Itachi ei vaivautunut taaskaan vastaamaan miehelle. Yume pystyi nyt lukemaan tämän kasvoilta halveksunnan häivän. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, mitä miehen mielessä sillä hetkellä liikkui. Suunnitteliko Itachi kenties jotain? Heidän pitäisi tehdä yhteistyötä, mutta se oli vaikeaa, koska Yume ei sillä hetkellä osannut päätellä, mikä miehen mieliala oli.

”Hänellä on jotain, mikä kuuluu minulle”, Itachi jatkoi kovin tyynesti. ”Kunhan olen saanut haluamani, hankkiudun hänestä eroon. Tapan hänet heti, kun on oikea hetki. Näin ollen teidän ei tarvitse huolehtia siitä, että hän pääsisi lavertelemaan. Joten paljon te haluatte hänestä?”
”Mikset ottaisi omaasi nyt ja tappaisi häntä saman tien?” Kakuzu ehdotti. Mies loi Yumeen pitkän silmäyksen, mutta katsoi sitten uudestaan Itachia.
”Koska minun on pakko odottaa vielä muutama kuukausi. Voitte kuitenkin olla varmoja, että sen jälkeen hän on mennyttä.”

Yumen vatsaa väänsi. Näytti siltä, että Itachi oli tosissaan. Aikoiko mies oikeasti viedä lapset häneltä? Tappaa hänet synnytyksen jälkeen? Se ei tullut kuuloonkaan. Kukaan ei erottaisi häntä lapsista. Mitä ihmettä miehelle oli tapahtunut? Miksi tämä puhui tuollaisia?

”Yritäpäs, niin minä tapan sinut!” tyttö kivahti. Jostain hänen sisältään nousi polttava viha, sellainen raivo, jota hän ei ollut aiemmin tuntenut.
”Sinäkö?” Itachi tuhahti.
”Juuri niin, minä. Riskeeraisit liikaa käymällä minuun nyt käsiksi”, Yume ärähti. ”Minulla on kaikki valtit käsissäni!” No, se ei kyllä ollut aivan totta, mutta tyttö ei välittänyt. Hän oli vihaisempi kuin koskaan.
”Uuh, perheriita!” Hidan nauroi hänen takanaan.
”Taidat muuten olla oikeassa”, Kakuzu nauroi ja loi silmäyksen Yumen vatsan tienoille. Valitettavasti tytön tiukahko pusero ei todellakaan peittänyt pientä kumpua. ”Sanotaanpa.. 10 000 ryo’a tytöstä ja toiset saman verran siitä, etten vain viillä hänen vatsaansa auki ja suorita ennenaikaista keisarinleikkausta.”

Yume painoi silmänsä kiinni ja räväytti vain hetkeä myöhemmin ne uudestaan auki. Raivo kupli hänen sisällään valtavana. Se sumensi jokaisen järkevän ajatuksen hänen päästään. Kukaan ei satuttaisi hänen lapsiaan, eikä häntä itseään. Yhdessä he kolme olivat enemmän, eikä kukaan saisi pirstoa sitä kokonaisuutta. Eivät nämä miehet, ei edes Itachi.

Tyttö kuuli Kakuzun älähtävän jotain epämääräistä samaan aikaan, kun hänen kätensä lähtivät liikkeelle. Hän iski valtavalla voimalla pitelemänsä oksan viikatteen terien välistä sen vartta vasten. Täräys tuntui kipuna käsivarsissa, mutta viikate siirtyi sen verran, että hän ehti pois terän ulottuvilta. Oksa katkesi rusahtaen, mutta hän oli jo siirtynyt miesten välistä.

Nyt hän näki myös Hidanin. Tämä näytti juuri niin ylimieliseltä kuin oli kuulostanutkin. Joskin miehen vaaleanpunaisissa silmissä oli yllättynyt katse.
”Uchiha?” mies hymähti. ”Tämähän menee mielenkiintoiseksi.”
”Yume?” Itachi sanoi hiljaa. Tytön punainen katse kääntyi raivoissaan tähän.
”Tule askelkin lähemmäs, niin tapan sinut”, hän sähisi. Kaikki olivat selvästikin häntä vastaan. Kukaan ei ollut ystävä, vaan kaikki olivat vihollisia. Myös Itachi.
”Sinä et tapa ketään sillä katkenneella oksalla. Oli pelkkää tuuria, että karkasit Hidan-samalta”, Itachi hymähti.

Yumen päässä sumeni. Hän pelkäsi suunnattomasti itsensä ja lasten puolesta. Kaikki kolme miestä olivat nyt hänen vihollisiaan. Hän oli luullut Itachin rakastavan häntä, mutta nyt mies olikin vain julma ja tunteeton. Viimeisetkin järkevät ajatukset katosivat tytön päästä, kun hän hyökkäsi miestä kohti. Hän käytti jokaisen oppimansa lyönnin ja potkun murtautuakseen tämän suojauksen läpi.

Itachi torjui joka ikisen täysin vaivattomasti, mutta ei yrittänytkään lopettaa tytön riehumista. Yumen hengitys kiihtyi sitä mukaa, kun hän väsyi. Hän ei edes huomannut, että Hidan ja Kakuzu olivat jääneet muurin viereen seuraamaan tilannetta hyvin kiinnostuneina.

Yhtäkkiä Itachi vain tarttui Yumea tiukasti ranteista ja pakotti tytön pysähtymään. Hän tuijotti miestä sharinganeillaan äärimmäisen vihaisena.
”Mielenkiintoista. En tajunnut, että se toimisi noin hyvin”, mies kuiskasi niin hiljaa, etteivät kaksi muuta miestä voineet kuulla tämän ääntä. Tämä painoi tytön tiukasti itseään vasten, vaikka Yume räpiköi edelleen vastaan. ”Eiköhän tämä asia ole loppuun käsitelty”, mies ilmoitti toisille. ”Minä vien tytön, ja te jatkatte, mitä ikinä olittekaan tekemässä.”
”En ole vielä nähnyt 20 000 ryo’ani”, Kakuzu huomautti ja suoristautui.
”Tilanne ei taida enää olla sama kuin hetki sitten”, Itachi vastasi. ”Sitä paitsi, jos temppelin johtajan ruumis mätänee liikaa, et pian saa siitäkään palkkiotasi.”
”Sinähän sen tiedät”, Hidan tuhahti.
”Voitte tietysti yrittää seurata minua ja hukata aikaanne. Se on oma valintanne, mutta en suosittelisi sitä”, Itachi jatkoi. ”Pikemminkin kehottaisin teitä toistamiseen olemaan puuttumatta minun asioihini. Seuraavalla kerralla saatan tehdäkin jotain.. tai kenties usutan tämän raivohullun pikkupedon kimppuunne. Tuossa tilassa hän voi saada pahaakin jälkeä aikaiseksi.”

Yume kyllä kuuli miehen sanat, mutta suunnaton viha poltteli häntä edelleen. Hän ei ollut varma, voisiko luottaa mieheen vai ei. Hän halusi vain irti tämän otteesta. Hillitön raivo tärisytti hänen jokaista lihastaan. Se oli jotain hallitsematonta, jotain syvääkin syvempää. Se ei ollut mitään, mikä olisi voinut kummuta pelkästään hänestä itsestään. Hetkittäin hänestä tuntui, että joku toinen valtasi hänen mielensä, jonkun toisen viha räiskyi hänen sisällään pakottaen hänet toimimaan päättömästi suojellakseen tärkeitä asioita. Analysointi oli kuitenkin vaikeaa, sillä pelko ja viha pyyhkivät hänen ylitseen jatkuvalla syötöllä ja veivät hänet mukanaan.

”Hah, raivohullu ehkä, mutta ei hänestä mihinkään ole”, Hidan nauroi.
”Sinä kerjäät vaikeuksia, Itachi”, Kakuzu sen sijaan huomautti. ”Olet suututtanut jo liian monet Akatsukissa toimillasi. Kannattaisi alkaa ajatella loogisesti ja lopettaa hölmöily.”
”Sinuna en puhuisi mitään. Käsittääkseni Pain ei ole kovin mielistynyt sinun sivubisneksiisi”, Itachi puhahti miehelle ja painoi Yumen entistä tiukemmin rintaansa vasten. Tyttö kiljui ja yritti purra miestä päästäkseen irti. Itachi joutui toisella kädellään pitelemään tätä päästä, etteivät hampaat päässeet iskeytymään mieheen.
”Ja mitä sinäkin muka Painista tai hänen mielipiteistään tiedät?” Hidan uteli. ”Esität vain.”
”Saatan tietääkin. Ehkä sinäkin tietäisit, jos joskus kuuntelisit muita sen sijaan, että olet aina itse äänessä, Hidan-sama”, Itachi hymähti. ”Mutta minulla ei ole mitään tarvetta aloittaa turhaa riitaa teidän kanssanne. Hoitakaa asianne, minä hoidan omani.”

Yume tunsi jalkojensa irtoavan maasta. Hämärästi hän tajusi Itachin hypänneen lähimpään puuhun. Hän taisteli epätoivoisesti päästäkseen irti miehen otteesta, mutta se oli turhaa.
”Sinä voisit jo rauhoittua. Kulkeminen olisi huomattavasti helpompaa, jos et koko ajan tappelisi vastaan”, Itachi huomautti hänelle.
”En anna sinun tappaa minua!” Yume ärjäisi.
”Luuletko todella, että tekisin niin? Tuo on loukkaavaa. Kuinka vähän sinä oikein minuun luotat?” mies ärähti takaisin. ”Taivaan tähden, minähän rakastan sinua. En koskaan voisi tehdä sinulle pahaa. Minun oli vain pakko saada sinut pois tolaltasi.”

Sanat uppoutuivat hitaasti Yumen tajuntaan. Hän päästi oksan putoamaan kädestään. Hänen lihaksensa tuntuivat yhtäkkiä kovin voimattomilta ja väsyneiltä. Silmäluomet painuivat väkisinkin kiinni. Häntä pelotti yhä. Ei Itachi, vaan hänen oma reaktionsa. Mistä noin suunnaton viha oikein kumpusi? Ja vielä Itachia kohtaan. Se oli järkyttävää. Hänhän oli täysin tasapainoton. Mieleltään sairas jopa. Ei kukaan normaali yksilö saanut tuollaista raivokohtausta. Viha oli ollut jotain käsittämättömän alkukantaista kuin uhmaikäisen raivoa aikuisen ihmisen voimilla.

Itachi heilautti hänet välittömästi parempaan asentoon sylissään. Yume painoi päänsä miehen olkaa vasten. Katkerat kyyneleet valuivat hänen suljettujen luomiensa alta. Hänelle oli selvästi tapahtumassa jotain kamalaa. Hän oli menettämässä oman mielensä hallinnan.

Tyttö ei kiinnittänyt juurikaan huomiota siihen, minne he olivat menossa. Matkaa kuitenkin tehtiin melko pitkään. Hän oli ajoittain nukahtaa, mutta havahtui joka kerta viime hetkellä. Hänen olonsa oli kerta kaikkiaan kamala. Hän oli hyökännyt rakastamansa ihmisen kimppuun järjettömän raivon vallassa. Hänet olisi pitänyt sulkea pehmustettuun koppiin ja heittää avain jorpakkoon.

Yume havahtui vasta kunnolla siinä vaiheessa, kun Itachi asteli jonkinlaiseen luolaan tai rakennukseen. Mies laski hänet sylistään kiviselle lattialle. Tämä päästi tytöstä kokonaan irti luodakseen itsestään kloonin, joka suuntasi saman tien ovesta ulos. Yume kietoi kädet ympärilleen ja vilkuili paikkaa. Hän ei ollut siitä erityisen kiinnostunut, vaikka hänen kenties olisi pitänyt. Sillä hetkellä hän pelkäsi itseään liikaa.

Itachi kietoi kätensä tytön hartioiden ympärille ja johdatti tämän syvemmälle outoon paikkaan. Yumen mielen valtasi outo tuttuuden tunne. Hän oli taatusti ollut joskus täällä, muttei vain kyennyt muistamaan sitä kunnolla.
”Tämä on Uchihojen piilopaikka. Pysyttelemme täällä hetken”, Itachi selitti. He astuivat suureen kiviseen saliin, jossa oli vain yksi suuri istuin. Yume oli täysin varma, että oli käynyt huoneessa aiemminkin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt pohtia asiaa pidempään, sillä Itachi vei hänet syvemmälle rakennukseen, pieneen huoneeseen, joka oli kalustettu huomattavasti mukavammin kuin edellinen.

Mies istutti tytön suurelle lattiatyynylle, josta pöllähti pölypilvi ilmaan. Kumpikaan heistä ei jaksanut välittää. Yume tiesi varsin hyvin olevansa jo valmiiksi pölyn ja mullan peitossa. Hänen täytyi näyttää melkoisen irvokkaalta.
”Olen tavallaan iloinen, että uskoit sen, mitä sanoin aiemmin. Jos et olisi uskonut, et luultavasti olisi onnistunut saavuttamaan sharinganin seuraavaa astetta. Tosin en ennakoinut mitään sellaista. Lähinnä ajattelin, että suuttuisit tarpeeksi livahtaaksesi Hidanin otteesta..” Itachi ryhtyi selittämään. ”Se oli tietysti melkoinen riski, koska hän olisi saattanut viiltää kaulasi auki. En vain siinä tilanteessa keksinyt muutakaan. Minun oli vain luotettava sinuun, luotettava siihen, että sisälläsi piilee enemmän voimaa kuin päällepäin näyttää.”
”Sinä valehtelit minulle tahallasi?” Yume varmisti. Hänen olonsa oli edelleen sekava ja äärimmäisen väsynyt.

Itachi nyökkäsi. Miehen kasvoilla oli mietteliäs ilme. ”En kuitenkaan odottanut, että kolmas tomoe-piste ilmestyisi sinulle koskaan. Lapsella täytyy olla jotain tekemistä sen kanssa. Käytit paljon enemmän chakraa kuin olet koskaan käyttänyt. Kenties..”
”Voi hyvä luoja!” Yume huudahti ja painoi käden suulleen. ”En kai minä käyttänyt lasten kaikkea chakraa? En kai minä tappanut heitä?”

Miehen silmät laajenivat hämmästyksestä. Tämä tarttui Yumea kummastakin käsivarresta ja puristi melkein kivuliaan lujaa.
”Mitä sinä sanoit?”
”En kai minä tappanut lapsia?” tyttö henkäisi uudestaan. Hän tuijotti miestä aivan paniikissa. Hänen olisi totisesti pitänyt olla varovaisempi.
”Tuskinpa, et sinä niin paljon chakraa käyttänyt”, Itachi vastasi. ”Mutta.. onko lapsia useampi?”

Tyttö nyökkäsi typertyneenä. Hänestä tuntui, että päivän aikana oli tapahtunut aivan liikaa. Hänen elämänsä oli ajoittain liian raskasta.
”Kaksi. Me saamme kaksoset”, hän kuiskasi käheästi. Häntä nukutti suunnattomasti, samaan aikaan hänellä oli vielä hirveä nälkä ja hän olisi halunnut kuumaan kylpyyn.

Itachi painoi Yumen tiukasti itseään vasten ja halasi tyttöä lujasti. Yume sai jopa kohotettua käsiään ja kiedottua ne miehen ympärille. Hän sulki silmänsä, eikä jaksanut sanoa mitään. Vihdoin pelko alkoi haihtua, mutta sen tilalle hiipi suunnaton voipuneisuus ja voimattomuus.
”Ehkä.. tämä on vain teoriaa. En ole tosiaankaan perehtynyt asiaan”, Itachin ääni kuului aivan läheltä tytön korvaa. ”Kenties lapset halusivat suojella sinua minulta. Ehkä se silmitön raivo kumpusi siitä, sillä se ei vaikuttanut sinun tapaiseltasi. Ei, vaikka olet tulisin nainen, jonka olen koskaan tavannut. Mutta en tiedä, voiko niin tapahtua.”
”Meillä taitaa olla melkoisen hurjaa perhe-elämää tiedossa, jos olet oikeassa”, Yume hymähti väsyneesti. Hän kuuli Itachin naurahtavan hiljaa.

Mies siirtyi hieman ja suukotti tyttöä kevyesti huulille. Yume hymyili avaamatta silmiään. Hän oli kaivannut Itachia aivan liian pitkään.
”Sinä maistut mullalle”, mies totesi. ”Aika mennä pesulle ja nukkumaan. Sitten saat kertoa kaiken.”
”En minä jaksa nousta tästä”, Yume mutisi ja haukotteli leveästi. Pesulle pääseminen kuulosti hienolta, mutta samalla aivan liian rasittavalta.
”Ei sinun tarvitse jaksaakaan.”

Yume tunsi, että Itachi nosti hänet taas syliinsä. Mies kantoi hänet jonnekin, missä oli hyvin lämmintä. Tytön oli pakko raottaa silmiään silkasta uteliaisuudesta. He olivat pienen pienessä huoneessa, jonka keskellä oli kuuma lähde. Uchihat olivat ilmeisesti olleet melko rikkaita, kun olivat pystyneet rakentamaan salaisen tukikohdan tällaiseen paikkaan.

Tyttö antoi miehen riisua hänet ja laskea suloisen lämpöiseen veteen. Hän tiesi, ettei vaara ollut vieläkään täysin väistynyt, mutta nyt hän oli liian väsynyt välittääkseen. Hän halusi vain nauttia hetkellisestä rauhasta.