A/N: Hiivatin jumitus jatkuu vieläkin. Miten siitä pääsee eroon?

Luku 1   Luku 6    Luku 11    Luku 16    Luku 21    Luku 26    Luku 31    Luku 36    Luku 41    Luku 46

Luku 2   Luku 7    Luku 12    Luku 17    Luku 22    Luku 27    Luku 32    Luku 37    Luku 42

Luku 3   Luku 8    Luku 13    Luku 18    Luku 23    Luku 28    Luku 33    Luku 38    Luku 43

Luku 4   Luku 9    Luku 14    Luku 19    Luku 24    Luku 29    Luku 34    Luku 39    Luku 44

Luku 5   Luku 10    Luku 15    Luku 20    Luku 25    Luku 30    Luku 35    Luku 40    Luku 45

Luku 47

”Yume, aika herätä”, tuttu pehmeä ja lämmin ääni tunkeutui tytön tajuntaan. Hän hymyili leveästi jo ennen kuin avasi silmänsä.
”Itachi”, hän hymähti miehelle ja kietoi kätensä tämän kaulaan. Mies ei estellyt häntä, kun hän veti tämän sänkyyn lähelle itseään. Hän pani merkille, ettei tällä ollut paitaa päällään. Yume suuteli miestä hellästi ja kiireettä. Hän nautti tämän mausta, pehmeistä huulista ja kehon lämmöstä.

”Päästä hänet!”

Huuto sai Yumen säpsähtämään. Hän näki vaalean hahmon hyökkäävän Itachin niskaan. Mies reagoi vaistomaisesti ja tyrkkäsi pojan päältään. Daigo lensi huoneen halki ja rysähti kivistä seinää vasten älähtäen pienesti.
”Daigo-san!” Yume huudahti ja oli jo nousemassa sängystä. Vasta silloin hän tajusi, ettei hänellä ollut muuta vartalonsa peittona kuin ohut lakana. Hän kietoi sen ympärilleen ja syöksyi Itachin ohi pojan luokse. Tämä näytti olevan pökerryksissä, muttei ilmeisesti ollut loukannut itseään.
”Yume-san, satuttiko hän sinua?”

Tyttö tuijotti silmät pyöreinä poikaa, joka kampesi itsensä horjuen jaloilleen. Daigo puisteli pölyt vaatteistaan ja mulkoili Itachin suuntaan. Tarkoittiko poika..?
”Ei, Itachi ei satuttanut minua”, Yume vastasi typertyneenä.
”Mutta hän..” Daigo yritti.
”Hän suuteli minua, Daigo, tai oikeastaan minä suutelin häntä”, tyttö selitti. ”Uskoisit jo totuuden. Sinä olet mukava poika, mutta minun sydämeni kuuluu toiselle.”

Poika mulkoili yhä Itachia. Tyttökin vilkaisi miehen suuntaan. Tämän kasvoilta pystyi erottamaan lievästi ärtyneen ilmeen. Oli varmasti inhottavaa joutua tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi. Yume ymmärsi Daigon tarkoittavan hyvää, mutta pojan toimintatapa oli silti väärä.

”Mitä sinä edes teet täällä?” Yume kummasteli pojalle vaihtaakseen puheenaihetta vähemmän kiusalliseksi.
”Äiti käski sanoa, että ruoka jäähtyy, jos viivytte vielä kauan”, Daigo ärähti ja marssi ulos huoneesta pamauttaen oven hyvin kuuluvasti kiinni perässään.
”Onko Taemi-sankin täällä?” Tällä kertaa tyttö suuntasi sanansa Itachille.
”Kyllä. Kisame toi heidät”, mies myönsi.

Itachi käveli Yumen luokse ja veti tytön kiinni itseensä. Tyttö kietaisi toisen kätensä miehen kaulaan, mutta tämä tarttui näppärästi häntä toisesta ranteesta ja veti senkin käden ylös. Lakana valahti lattialle.
”Paljon parempi”, tämä mutisi ja painoi suunsa jälleen Yumen suuta vasten. Miehen kädet valuivat tytön selkää pitkin alas aina pakaroille asti ja ryhtyivät hyväilemään niitä hellästi.

Yume oli kaivannut Itachin kosketusta niin valtavasti, että hän tunsi melkein räjähtävänsä miehen syleilyssä. Hän painoi itsensä tätä vasten kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Itachin kädet puristivat hänen pakaroitansa ja työnsivät heidän lantionsa vastakkain. Tytölle ei jäänyt pätkääkään epäselväksi, kuinka paljon mies halusi häntä sillä hetkellä.

Huoneen ovi pamahti kuuluvasti auki.

”Alkakaa nyt tulla, nuo kaksi tekevät minut hull..”

Yume irrottautui miehen suudelmasta ja käänsi yhtä aikaa tämän kanssa katseensa ovelle. Puna levisi polttavana hänen kasvoilleen. Itachi otti hänestä tiukan otteen ja käänsi oman selkänsä Kisamelle siirtäen samalla Yumen siten, ettei hai voinut nähdä häntä. Tyttö veikkasi mielessään, että hailla oli sillä hetkellä vain hyvin vähän elinaikaan jäljellä.

”Tulemme, kun ehdimme”, Itachi ärähti. Oikeasti ärähti. Yume suorastaan hämmästyi, sillä mies puhui pääsääntöisesti aina hyvin rauhallisesti ja kärsivällisesti, vaikka tilanne olisi ollut mikä. Ilmeisesti Daigo oli jo koetellut miehen hermoja riittämiin ja Kisame sai kantaa seuraukset.
”Anteeksi”, hai mutisi ja poistui vähin äänin ovelta, mikä hämmästytti Yumea entisestään. Ilmeisesti Itachin äänensävyllä oli ollut vaikutusta. Normaalisti hai olisi taatusti piruillut näkemästään vielä ainakin seuraavat kolme viikkoa.

Kun ovi oli painunut uudestaan kiinni, Yume livahti Itachin otteesta. Hän etsi katseellaan vaatteitaan, mutta niitä ei näkynyt missään.
”Tuota.. minne sinä olet laittanut vaatteeni?” tyttö kysäisi.
”Pesin ne. Ovat kuivumassa nyt”, mies vastasi rehellisesti.

Siis mitä? Hänen ainoat vaatteensa olivat märkinä roikkumassa jossain? Kaikki? Myös alusvaatteet? Oliko Itachi pessyt hänen alusvaatteensakin? Ja mitä hän muka pukisi päälleen? Ei hän voisi mennä syömään pelkkään lakanaan kääriytyneenä.

”Ennen kuin alat huutaa, mitä en sivumennen sanoen juuri nyt jaksaisi kuunnella, Kisame toi kassisi. Voin käydä hakemassa sen, jos odotat hetken”, mies huomautti. Tunsipa tämä Yumen jo hyvin.
”En aikonut huutaa”, tyttö huomautti. Itachi suukotti häntä pikaisesti.
”Etpä tietenkään, kultaseni.”

Ja sitten mies oli jo poissa. Yume kääriytyi kiireesti uudestaan lakanaan siltä varalta, että joku vielä tekisi yllätyshyökkäyksen huoneeseen Itachin poissa ollessa. Tyttö istahti kapealle sängylle pohtimaan asiaa. Niin, tällaiseen oli kaiketi totuttava. Kunhan lapset kasvaisivat, nämä olisivat aina paikalla. Yksityiset hetket jäisivät harvinaiseksi herkuksi. Tietysti he saisivat tilalle jotain vieläkin arvokkaampaa.

Tosin Yume aikoi vielä myöhemminkin varastaa itselleen yhteistä aikaa Itachin kanssa. Hänestä ei tulisi yhtä niistä äideistä, jotka unohtivat velvoitteensa – jos nyt edes halusi käyttää noin epämiellyttävää sanaa ihanasta asiasta – vaimoina lapsen saamisen myötä. Hän keksisi keinon löytää heille aikaa, vain heidän aikaansa.

Itachi palasi mukanaan Yumen kassi ja pahvilaatikko, mikä ilahdutti tyttöä. Nyt heillä olisi sentään jonkinlainen alkuvarasto, vaikka kaikkea tarvittiin vielä paljon lisää. Tyttö otti laukun vastaan ja antoi miehen laskea laatikon lattialle.
”Saat katsoa sinne, jos haluat”, hän huomautti ryhtyessään penkomaan laukkuaan. Valitettavasti Itachi oli jo ehtinyt vetää paidan päälleen. Hän olisi mieluusti katsellut miestä pidempäänkin ilman sitä.

Tyttö näki miehen avaavan laatikon. Samaan aikaan hän kaiveli laukustaan itselleen alushousut, rintaliivit sekä mekon, jonka oli saanut Tobilta. Hän piti siitä edelleen paljon sen alkuperästä huolimatta. Sininen vain sopi hänelle. Onneksi Itachiakaan ei näyttänyt haittaavan se, että hän viihtyi kyseisessä vaatteessa erittäin hyvin.

Pukiessaan Yume silmäili Itachia varovasti. Miehen kasvoilla oli jokseenkin erikoinen ilme, kun tämä tarkasteli pikkuruisia vaatteita. Se oli jotenkin hellä, suorastaan pehmeä. Juuri niin. Tyttö oli nähnyt yhtä pehmeän ilmeen miehen kasvoilla ainoastaan silloin, kun tämä nukkui. Lapsilla taisi olla jo jonkinlainen kolonen tämän sydämessä.

Tyttö kiskoi mekon päänsä ylitse ja pujotti kätensä hihoista. Kun hän tuli jälleen esiin, Itachi piteli kimonon vyötä käsissään.
”Ostin sinulle muuten kimonon”, mies kertoi yllättäen. Yume katsoi tätä tarkasti.
”Niinkö?” hän kysyi hämmästyneenä.
”Häitä varten”, kuului selitys. ”Se on tummansininen. Haluatko käyttää tätä vyötä sen kanssa? Alkuperäinen on valkoinen, mutta tämä sopisi melkein paremmin..”

Yumesta tuntui, että heräämisestä lähtien hänelle oli tapahtunut omituisia asioita. Itachi ei ollut aiemmin mitenkään intoillut vaateostoksista, mutta nyt tämä ilmoitti kuitenkin hankkineensa kimonon. Toisaalta mies oli jauhanut perinteistä todella ahkeraan.. ja perinteisiin häihin kuului ehdottomasti myös perinteinen asu.

”Saanko nähdä sen?” tyttö uteli.
”Myöhemmin tänään”, Itachi lupasi. ”Hankin myös sormukset. Näytän nekin myöhemmin.”

Tyttö hymyili sanattomana. Sillä hetkellä hänestä melkein tuntui kuin he olisivat olleet normaali.. aivan tavallinen pariskunta, joka viettäisi pian häitään.
”Missä me.. kuka.. Temppeli on tuhoutunut ja munkit poissa”, Yume sai mutistua. Hän tajusi juuri, ettei Itachin alkuperäinen suunnitelma enää voisi toteutua. He joutuisivat väkisinkin rikkomaan perinteitä.
”Daigo on saanut munkin koulutuksen”, Itachi kertoi. ”Se on kaiketi kesken, mutta hän osaa rituaalikaavan. Ja tämä paikka saa kelvata. Kihlattiinhan meidät täällä, joten..”

Sen takia suuri sali oli siis tuntunut tutulta. Se oli pelottava paikka Yumen unesta. Paikka, jossa hänen kätensä oli luovutettu Itachille. Jossain vaiheessa hän luovuttaisi samassa paikassa myös sielunsa ja sydämensä miehelle. Oikeastaan se tuntui varsin sopivalta ratkaisulta. Paremmalta kuin temppeli.

”Ehkä meidän pitäisi mennä syömään”, Itachi huomautti, kun tyttö ei sanonut mitään. ”Muuten Taemi-senpai käristää meidät jälkiruuaksi muille.”
”Sinä taidat tuntea hänet hyvin”, Yume totesi lähtiessään oven suuntaan. Kun hän astui käytävään, hänellä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, minne olisi pitänyt mennä, joten hän päästi Itachin edelleen.
”Olen tuntenut hänet aina. Kun minut vietiin temppeliin kuukauden vanhana ensimmäistä kertaa.. siitä saakka”, mies vastasi ja johdatti tytön keittiöön, missä muut kolme jo istuivat odottamassa heitä. Kisame näytti jokseenkin kiusaantuneelta, eikä Yume oikeastaan ihmetellyt sitä. Taemi ja Daigo olivat melko rasittavaa seuraa aika ajoin. Hai ei varmastikaan viitsinyt loukata näitä Itachin takia, mutta oli luultavasti samaan aikaan raivoissaan. Ainakin jos kaksikko oli käyttänyt kykyjään tähän.

Yume ja Itachi istahtivat pöydän ääreen. Kaikki kiittivät ateriasta, ennen kuin kävivät siihen käsiksi. Daigo kuitenkin mulkoili paria pöydän ylitse lakkaamatta. Yume tunsi hailakoiden silmien katseen, vaikkei edes vilkaissut pojan suuntaan. Tuijotuksen kohteena oleminen oli inhottavaa, varsinkin koska hänellä oli hyvä aavistus siitä, mitä Daigo parasta aikaa teki.

”Ylihuomenna voisi olla sopiva päivä”, Taemi sanoi yllättäen. ”Ehdin valmistella Yume-sanin ja voimme vähän siivota paikkoja.”
”Sopii minulle”, Itachi vastasi naiselle ja käänsi katseensa Yumeen. Tyttö häkeltyi tajutessaan, että kaikki odottivat hänen vastaustaan.
”Kai se käy”, hän kuiskasi saatuaan nieltyä suunsa tyhjäksi. Ajatus tuntui yhtä aikaa jännittävältä ja pelottavalta, mutta myös huumaavalta. Kahden yön päästä hänestä tulisi rouva. Hänestä tulisi Itachin vaimo. Hänen oli pakko laskea syömäpuikot hetkeksi kädestään, sillä ne alkoivat täristä holtittomasti. Hän ei katunut, mutta.. No, kai morsian sai olla hermostunut ennen häitään, vaikka kyseessä olisikin vain äärimmäisen pieni juhla.

Tyttö tunsi Itachi laskevan käden hänen reidelleen. Miehen ele oli rauhoittava. Yume vilkaisi tätä sivusilmällä ja yritti hymyillä. Toivottavasti Itachi ei tulkinnut häntä väärin. Hän halusi ehdottomasti tämän kanssa naimisiin. Häntä vain jännitti turkasen paljon. Olivathan häät kuitenkin yksi ihmiselämän tärkeimmistä juhlista. Paineita onneksi helpotti hieman se, ettei todistajia tulisi olemaan paikalla kovinkaan montaa.

Yume veti syvään henkeä ja tarttui puikkoihin uudestaan. Nyt ne pysyivät kädessä jo paremmin, ja hän saattoi jatkaa syömistä. Itachin käsi puristi hänen reittään kevyesti ja liikkui sitten edestakaisin, kunnes livahti paljaalle polvelle. Tyttö tunki riisit nopeasti suuhunsa ja valmistautui ottamaan uuden erän kuin mitään ei olisi tapahtunut. Käsi liukui hänen mekon helmansa alle ja ylöspäin pitkin reittä. Riisit putosivat puikoista takaisin lautaselle.

Muut vilkaisivat tytön suuntaan ja hän punastui taas. Sanomatta sanaakaan hän pakotti puikot pysymään paremmin kädessään ja jatkoi syömistä. Hänen ei edes tarvinnut vilkaista Itachin suuntaan tietääkseen, että mies taatusti virnisteli itsekseen. Hän tiedosti myös, ettei tällainen ollut Itachin tapaista. Mies ei harrastanut julkisia hellyydenosoituksia kovinkaan paljon. Olihan vielä joskus ollut niin, ettei Yume ollut saanut edes suudella tätä Kisamen nähden.

Daigo tyhjensi lautasensa hyvin nopeasti ja nousi pöydästä kiittämättä. Poika marssi kädet nyrkissä keittiön ovelle.
”Kun olet syönyt, haluan puhua kanssasi, Yume-san”, hän ilmoitti kadotessaan käytävään. Itachi kutitti Yumea reidestä, mutta veti sitten käden pois tytön mekon alta. Aivan, mies oli ärsyttänyt Daigoa tahallaan. Se oli omituista. Miksi provosoida jo valmiiksi ärtynyttä poikaa? Halusiko Itachi käytöksellään todistaa, että Yume kuului tälle, ei Daigolle? Kai se nyt oli muutenkin selvää kaikille.

”Olen pahoillani Daigon takia”, Taemi huomautti. ”Hän ei ole koskaan aiemmin käyttäytynyt tällä tavoin. Toisaalta hän ei ole kyllä aikaisemmin ollut noin ihastunutkaan.”
”Älä turhaan pyytele anteeksi. Minä yritän selittää asian hänelle”, Yume lohdutti naista.
”Olethan sinä jo monesti selittänyt, ja hän on selvittänyt tunteesi. Hän silti uskoo Itachin manipuloineen sinua”, vanhempi nainen selosti.
”Jotkut ovat sellaisia. Eivät halua uskoa totuutta”, Yume mutisi. ”Tunnen erään toisen yhtä itsepäisen.”
”Niinkö?” Itachi kummasteli.
”Hitomi, paras ystäväni. Hän on yhtä itsepäinen miesten suhteen kuin Daigo minun suhteeni”, tyttö selvitti. ”Tuohon ei kai lopulta auta kuin aika tai uusi ihastus. En tiedä, onko hyvä ajatus, että hän vihkii meidät.”
”Ei ole muitakaan. Ja Daigo on hyvä poika. Hän tekee sen lopulta mielellään, kun vain tajuaa, että sinä oikeasti haluat sitä”, Taemi hymähti.

Yume nyökkäsi epävarmasti. Kaipa Taemi tunsi poikansa paremmin kuin hän. Silti häntä hieman epäilytti, että jotain menisi vielä pahasti pieleen. Tyttö kiirehti lautasensa tyhjentämisessä, kiitti nopeasti Taemia ja lähti Daigon perään, vaikka olisi mieluummin jäänyt muiden seuraan. Hän tunsi silti velvollisuutta selvittää välit pojan kanssa mahdollisimman pian. Ehkä sitten hän ja Itachi saisivat olla rauhassa.

Tytöltä kesti hyvä tovi löytää poika, sillä Uchihojen piilopaikka oli yllättävän suuri. Daigo oleskeli siinä salissa, jossa oli vain yksi suuri tuoli. Siitä tuli mieleen valtaistuin. Ehkä se olikin jokin vastaava. Yumen olisi luultavasti pitänyt tietää sen merkitys, mutta hän ei muistanut, että kukaan olisi kertonut sitä hänelle.

Daigo nojasi suuren tuolin selkään, muttei sentään ollut istunut siihen. Se olisi ollut pyhäinhäväistys. Yume ei tiennyt, mistä ajatus kumpusi, mutta siitä tuli saman tien totta. Aivan kenellä tahansa ei ollut oikeutta istua tuolle paikalle.
”Mistä sinä halusit puhua?” Yume kysyi pakottaen äänensä rauhalliseksi. Hän olisi oikeastaan vain halunnut saarnata pojalle tämän typerästä käytöksestä, mutta oli parempi olla nyt vain järkevä aikuinen. Ehkä Daigo tajuaisi tosiasiat siten paremmin.
”En tajua, mitä oikein näet hänessä”, poika jupisi. ”Vaikka hän olisi tehnyt tekonsa suuremman hyvän vuoksi, hän on silti murhaaja. Hän on silti paha.”
”Daigo..”

Yumen oli vaikea löytää sanoja. Miten selittää tunnetta? Miten sen saattoi perustella? Tunteet vain kumpusivat jostain. Niillä oli loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä järjen kanssa.
”Ei hänen kaltaisensa voi rakastaa ketään oikeasti. Hän on pilannut sielunsa!” Daigo ärjyi.
”En luultavasti voi antaa sinulle tyhjentävää selitystä, jos sinulle ei riitä se, mitä olet nähnyt minun mielessäni”, Yume totesi. Sitä paitsi, oliko hän muka velvollinen selittämään yhtään mitään puolitutulle pojalle? ”Minä vain rakastan häntä.”
”Mutta ei hän tunne samoin!”

Tyttö marssi suoraan pojan eteen ja tökkäisi tätä etusormellaan otsaan. ”Sinulla voi olla ihmekykysi, jolla näet kaiken ihmisten mielistä, mutta se on kyllä pahasti hämärtynyt, jos kehtaat väittää tuollaista. Itachi rakastaa minua. Hän ei sanoisi niin, jos ei tarkoittaisi sitä.”

Daigo tuijotti pelottavilla silmillään häntä pitkän aikaa. Yume ei edes yrittänyt estää poikaa katsomasta, vaikkei hän pitänyt siitä, että tämä penkoi hänen mieltään. Sieltä löytyi niin paljon yksityistä, muistoja, joita hän ei halunnut jakaa kenenkään kanssa. Olisiko Daigo niin hävytön, että kurkistaisi myös niitä? Yumen intiimeimpiä hetkiä elämässä? Totta kai jokainen teinipoika käyttäisi tilaisuuden hyväkseen.. tai ainakin useimmat heistä, vaikka kaikki eivät myöntäisikään. Luultavasti Daigo ei olisi tässä asiassa poikkeus.

”Sinä siis olet aivan varma, että haluat viettää loppuelämäsi S-luokan kriminaalin kanssa?” poika kysyi. Yume nyökkäsi tälle.
”Olen varma.”
”Etkö aio edes perehtyä vaihtoehtoihin ennen sitä?”

Uskomatonta, miten poika jaksoikin inttää. Yume alkoi ärtyä uudestaan, mutta yritti olla näyttämättä sitä. Tilanne vain menisi mahdottomaksi, jos hän ei hillitsisi itseään. Hän puri itseään kieleen, jotta ei möläyttäisi mitään provosoivaa tai provosoituisi itse.

”Olen testannut vaihtoehtoja aivan tarpeeksi tietääkseni, etteivät muut miehet ole minua varten”, tyttö selitti.
”Ehkä oikea ei vain ole osunut kohdalle”, Daigo väitti.
”Usko minua, on osunut. Daigo, minä en oikeasti jaksa väitellä tästä enää. Jos sinä todella välität minusta..” Yume tiesi, että hänen seuraavat sanansa olivat ehkä epäreilu vetoomus, mutta hän katsoi olevansa silti oikeutettu tekemään niin, ”.. annat minun tehdä oman pääni mukaan. Jos minä olen sinulle tärkeä, minun onnenikin pitäisi olla.”
”Entä minun onneni?” Daigo kysyi melkein surkeana. Yumen kävi poikaa melkein sääliksi. Niin, tämän saattaisi erikoisuutensa takia olla vaikea löytää itselleen tyttöystävää. Varmasti monet karsastaisivat tätä. Toisaalta kun tämä löytäisi jonkun, joka hyväksyisi tämän sellaisena kuin tämä oli.. Noh, siitä suhteesta tulisi luultavasti hyvin kestävä ja rakastava. Vaatisi vain aikaa löytää oikea tyttö.

”Sinun onnesi löytyy vielä”, Yume vastasi. ”Olen pahoillani, mutta aion olla tässä asiassa itsekäs.”

Daigo tuhahti. Yume käänsi katseensa toisaalle. Tämä sali oli oikeastaan aika pelottava. Se oli suuri ja niin autio. Se aiheutti tytölle kylmiä väreitä, jotka tosin osittain johtuivat hänen unestaan. Hän oli aina olettanut, että paikassa oli tapahtunut jotain pahaa. Toisaalta hän muisti kyllä pikkupojan, joka oli seissyt hänen edessään. Tämä ei ollut koskaan vaikuttanut pahalta, vaikka kaikki muu olikin pelottanut Yumea. Tyttö oli pitänyt tuosta pojasta.

Yume hymyili itsekseen. Niinpä niin. Kaikki oli ollut niin laskelmoitua. Silti hän mietti, että olisiko hänen ja Itachin välillä koskaan tapahtunut mitään ilman kihlausta. Jos he olisivat eläneet tavallisten ihmisten elämää ilman klaanien välisiä ristiriitoja.. niin, tilanne saattaisi olla nyt aivan toinen. Tavallaan kaikki tapahtuneet katastrofit olivat johdattaneet heidät yhteen. Ilman niitä he eivät olisi välttämättä koskaan saaneet toisiaan. Oli kummallista ajatella niin. Pahoista asioista saattoi joskus seurata jotain hyvääkin.

Tyttö oli niin keskittynyt omiin ajatuksiinsa, että tajusi liian myöhään Daigon nojautuneen aivan liian lähelle häntä. Pojan huulet koskettivat hänen omiaan ja tämä kaappasi hänet tiukkaan syleilyyn. Välittömästi Yume painoi kätensä poikaa vasten ja työnsi tätä kauemmas itsestään.

”Mitä helvettiä?”

Kysymys kaikui salin seinistä ja sai Daigon irrottamaan otteensa, ennen kuin Yume joutui todella käyttämään voimiaan poikaa vastaan. Tyttö perääntyi ja pyyhki suutaan. Daigon huuletkin olivat kuin paperia. Hyi, suudelma ei ollut todellakaan tuntunut hyvältä. Miksi pojan piti olla niin outo?

Tyttö käänsi päänsä oven suuntaan. Itachi seisoi oven edessä ja Kisame tämän takana pidellen miestä kiinni toisesta olkapäästä. Yume nielaisi kuuluvasti. Asetelma ei tiennyt hyvää. Kyllä hänkin oli vihainen Daigolle, mutta luultavasti hänen tunteensa eivät olleet mitään niihin verrattuna, jotka riehuivat juuri Itachin sisällä. Jumalattaren tähden, mies oli paljastanut sharinganinsa, eikä Daigo ollut edes ninja! Poika ei välttämättä selviäisi hengissä, jos Itachi ottaisi tämän käsittelyynsä.