A/N: Todella vaikea luku. En osaa kirjoittaa tällaista :D

Luku 1   Luku 6    Luku 11    Luku 16    Luku 21    Luku 26    Luku 31    Luku 36    Luku 41    Luku 46

Luku 2   Luku 7    Luku 12    Luku 17    Luku 22    Luku 27    Luku 32    Luku 37    Luku 42    Luku 47

Luku 3   Luku 8    Luku 13    Luku 18    Luku 23    Luku 28    Luku 33    Luku 38    Luku 43    Luku 48

Luku 4   Luku 9    Luku 14    Luku 19    Luku 24    Luku 29    Luku 34    Luku 39    Luku 44

Luku 5   Luku 10    Luku 15    Luku 20    Luku 25    Luku 30    Luku 35    Luku 40    Luku 45

Luku 49

”Etkö sinä oikeasti ole vihainen?” Yume kysyi, kun Taemi kietoi vaaleansinistä vyötä hänen ympärilleen. Luoja, että kimonot olivat hankalia vaatteita. Asu oli kaunis, mutta siinä liikkuminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Yume tiesi, että hänen olisi pitänyt pikkutytöstä asti totutella tuohon perinneasuun, mutta hän oli juhlapyhinä vain nostanut metelin sen käytöstä, ja Noriko-äiti oli lopulta luovuttanut. Nyt tuo kaikki sitten kostautui, koska hänen oli tarkoitus viettää kimonossa kokonainen päivä.

”Itachi-kun olisi voinut olla varovaisempi, mutta Daigo ansaitsi opetuksen”, Taemi vastasi. Naisen äänessä oli surua. Daigo oli havahtunut vasta muutama tunti sitten ja oli edelleen heikossa kunnossa. ”Hänen on opittava kunnioittamaan rajoja. Meidän kyvyillämme on ihmisiin tietty vaikutus; meitä inhotaan ja pelätään, koska voimme saada käsiimme kaiken sen tiedon, mitä ihmiset haluavat salata toisiltaan. Meillä ei ole oikeutta puuttua toisten elämiin, vaikka näkisimme sen oikeaksi tavaksi toimia. Myös minulla oli sen asian suhteen paljon opittavaa ja opettelen yhä. Puuttumatta oleminen ei ole helppoa.”
”Olen huomannut”, Yume sanoi, muttei jaksanut olla naiselle vihainen tämän teoista. Taemi oli lopulta osoittautunut hyvin rakastavaksi ja hyväksi ihmiseksi.
”Niin, niinhän sinä olet”, vanhempi nainen vastasi. ”Daigo oppii vielä, mutta ensin hänen pitää käydä sydänsurunsa ja katkeruutensa läpi.

Yume nyökkäsi, vaikka nainen oli sillä hetkellä hänen selkänsä takana. Hän tiesi, että tämä kyllä tajusi hänen myöntelevän, vaikkei hän sanoisikaan mitään. Kaikki rajoitteet ja raja-aidat olivat vain kaatuneet viime päivien aikana. Tyttö tunsi olevansa väsynyt kaiken tapahtuneen johdosta, mutta samaan aikaan jännitys piti hänet hereillä ja virkeänä.

Vyö kiristi jonkin verran, mutta se myös pakotti pitämään selän suorassa. Kumarassa seisominen tai istuminen ei olisi tullut kysymykseenkään.
”Istu alas, niin minä laitan sinun hiuksesi”, Taemi hymähti. He olivat huoneessa, joka oli selvästi joskus ollut varattu klaanin naispuoleisia jäseniä varten. Siellä oli jopa kampauspöytä ja kokovartalopeili sekä sermi, jonka taakse saattoi vetäytyä pukeutumaan. Yume istahti pöydän ääreen ja jäi tuijottelemaan peiliin, kun Taemi ryhtyi huolellisesti harjaamaan hänen pitkää mustaa tukkaansa.

”Itachi olisi halunnut kaiken menevän perinteiden mukaan”, tyttö paljasti kuin jotain sanoakseen. Tuntui hyvältä, kun joku toinen huolehti tällaisista asioista. Joku hemmotteli häntä. Hetken tuntui siltä kuin hän olisi ollut jälleen pikkutyttö ja istunut olohuoneessa Noriko-äidin kanssa. Tämä oli aina kammannut hänen hiuksiaan, kun hän oli ollut pieni. Ja Yume oli rakastanut niitä hetkiä.
”Hän on sellainen”, Taemi vastasi. ”Pikkupoikanakin hän oli tarkka tietyistä asioista. Hän huolehti siitä, että kaikki sujui niin kuin piti. Ja lopulta hän vei tuon taipumuksen äärimmilleen taatakseen asioiden sujumisen oikealla tavalla.”
”Tarkoitat Uchihojen kuolemaa”, Yume totesi.
”Oletko valmis elämään sen tosiasian kanssa?” Taemi kysyi ryhtyessään kiinnittämään tytön hiuksia suurelle nutturalle.
”Olen. Se tuntuu pahalle, mutta voin elää sen kanssa”, tyttö vastasi. Hän oli käsitellyt asiaa päässään monen monituista kertaa. Koskaan ajatus ei muuttunut helpommaksi, mutta hän kuitenkin hyväksyi tapahtuneen. Ei Itachin tekoa, mutta sen, että niin oli tapahtunut, koska oli ollut pakko tapahtua. Ja hän hyväksyi Itachin sellaisena kuin tämä oli. Se oli kaikkein tärkeintä.
”Itachi-kun oli oikeassa, kun sanoi, että sinulla on suuri sydän”, Taemi naurahti pehmeästi. Tyttö katsoi naista silmiin peilin kautta.
”Sanoiko hän niin?” hän kummasteli. Tuntui jotenkin hassulta, että Itachi oli puhunut hänestä naiselle.
”Sanoi ja hänen ilmeensä kertoi paljon muutakin. En tarvinnut edes kykyjäni tajutakseni, että Itachi-kun on mennyttä miestä”, vanhempi nainen hymisi. ”Tiesin aina, ettei häntä voi voittaa kuin yhdellä tavalla.”
”Ja se on?”
”Rakastamalla häntä ja antamalla hänen rakastaa takaisin”, Taemi kertoi. ”Hänen sielunsa ja sydämensä ovat kovin pahasti rikki, mutta sinä olet saanut ommeltua haavat umpeen. Ehkä ne nyt vihdoin alkavat arpeutua, eivätkä kipuile koko ajan.”

Yume ei vastannut. Sanat tuntuivat kadonneen kokonaan. Hän vain tarkkaili peilistä, kuinka hänen pitkään valtoimenaan ollut tukkansa taipui perinteiselle nutturalle, jota sitäkään hän ei ollut koskaan pitänyt. Töissä ollessa hänen hiuksensa olivat aina olleet kiinni. Hän oli näyttänyt hyvin tavalliselta sihteeriltä, ehkä hieman astetta tiukkapipoisemmalta sellaiselta. Mutta se tuntui olleen toiseen maailman aikaan tai kenties edellisessä elämässä.

Kaikki oli muuttunut. Yume itse oli muuttunut. Hänestä tuntui, että vaikka ulkoiset puitteet näyttivät muuttuneen kaikista eniten, todellinen muutos oli kuitenkin sisäistä. Hän oli lähtenyt matkalle, jonka päämäärästä ei ollut mitään tietoa. Se oli matka tuntemattomaan maailmaan, joka piili hänen sisimmässään. Hän oli kieltäytynyt vuosia olemasta oma itsensä ja alkoi vasta nyt tutustua siihen, kuka todella oli. Häntä pelotti, koska hän ei vielä tiennyt, keneksi lopulta paljastuisi.

Kuka oli Aikiwa Yume?

Entä Uchiha Amate?

Tai Uchiha.. Yume?

Nuo kolme naista olivat jokseenkin erillisiä, mutta silti he olivat yhtä. Kolme persoonaa, kolme erilaista elämää. Ne Yumen täytyi sovittaa yhteen. Hän oli prosessissa vasta alussa, eikä hän tiennyt, tulisiko valmista koskaan. Ainoa varma asia oikeastaan oli, että hän uskoi valinneensa oikean polun elämälleen. Toisaalta ei tietysti voinut puhua täysin vapaasta valinnasta, sillä Itachi oli kuitenkin päättänyt siepata hänet, ei kysyä halusiko hän lähteä miehen mukaan. Mutta.. toisenlaiseen Itachiin Yume ei olisi ehkä rakastunut. Miehen määrätietoisuus ja itsepäisyys sekä pyrkiminen omavaltaisuuteen ja halu olla johtaja olivat osa tämän kiehtovuutta. Yume ei ollut alistuva persoona, mutta Itachin edessä hän ajoittain huomasi alistuvansa mielellään. Joskus oli parempi antautua kuin taistella.

Ei ollut järkeä taistella itseään vastaan. Ei silloin, kun se olisi tarkoittanut vain itsensä satuttamista ja totuuden unohtamista.

Ja totuus oli rakkaus, joka oli syntynyt jo vuosia sitten. Pienen tytön rakkaus ystävällisen näköistä pikkupoikaa kohtaan. Se ei ollut ollut aikuisten maailman eroottista rakkautta, vaan yksinkertainen tunne, joka kohosi turvapaikasta, jonka poika tarjosi pelottavilta aikuisilta. Ja myöhemmin, paljon myöhemmin, siitä oli kehittynyt jotain vielä suurempaa. Silti turvasatama ei ollut kaikonnut minnekään. Se löytyi yhä Itachin silmistä.

”Mitä nyt? Miksi sinä itket?” Taemi kysyi huolestuneesti, kun Yume kohotti kätensä pyyhkiäkseen silmänsä. Hän niiskaisi nenäänsä ja hymyili naiselle.
”Olen vain niin onnellinen”, tyttö hymähti. Ja se oli totta. Hän tosiaan oli.
”Noh, koeta silti olla itkemättä, koska minun täytyy vielä meikata sinut, enkä halua mustia viiruja poskillesi”, vanhempi nainen torui lempeästi. Yume hymyili tälle uudestaan. Hän kääntyi naisen kehotuksesta ympäri ja sulki silmänsä, kun tämä ryhtyi levittämään meikkivoidetta hänen kasvoilleen. Uskomatonta, että Itachi oli oikeasti saanut työmatkansa aikana hankittua kaiken tarvittavan. Olisi luullut, ettei miehellä ollut mitään käsitystä, mitä kaikkea kunnollisen meikin tekemiseen tarvittiin.

”Niistä perinteistä puheen ollen”, Taemi huomautti kesken työskentelyn, ”minun kuuluisi kertoa sinulle vaimon velvoitteista, koska äitisi ei ole paikalla tekemässä sitä.”
”Et ole tosissasi?” Yume älähti.
”Niin no, sinä kyllä tunnut olevan niistä aika hyvin perillä”, vanhempi nainen kiusoitteli. Yume ei voinut punastumiselleen mitään. Keskusteltiinko oikeasti ennen häitä tällaisista asioista? Tai no, ehkä ennen oli keskusteltukin. Nykyisin tietoa oli tarjolla joka puolella, mutta aiemmin se oli kulkenut suullisena tietona äideiltä tyttärille ja isiltä pojille.
”Kaikkia perinteitä ei liene pakko noudattaa”, Yume mutisi.
”Olet ehkä oikeassa. Ja onhan niitä rikottu tässä jo muutenkin.”
”Miten Itachi suhtautui siihen, ettei Daigo vihikään meitä?” tyttö kysäisi. Mies ei ollut maininnut asiasta sanallakaan. Tämä oli käynyt keskustelemassa Taemin kanssa, mutta Yumelle tämä ei ollut myöhemmin kertonut mitään muuta kuin, että perinteet romutettiin kerralla ja kunnolla.
”No, hän myönsi, että häntä häiritsee se, että nainen suorittaa rukoukset. Ne on kuitenkin tarkoitettu miesten lausuttaviksi, mutta kuulemma mieluummin minä kuin Kisame, joka ei tunne Tulimaan tapoja”, Taemi naureskeli. ”Itachikin osaa tehdä kompromisseja halutessaan.”

Yume nyökkäsi. Niinhän mies osasi, mutta suostui niihin kuitenkin hyvin harvoin. Itachi oli selvästi niitä ihmisiä, jotka uskoivat olevansa aina oikeassa.. ja myös olivat hyvin usein.
”Älä liiku”, Taemi huomautti. Nainen puuteroi juuri tytön kasvoja hyvin vaalealla puuterilla. ”Alan kohta tehdä sinulle silmämeikkiä, enkä halua, että se menee piloille.”

Taemi selvästi osasi hommansa, sillä seuraavan kerran, kun Yume vilkaisi peiliin, hän ei ollut tunnistaa itseään. Hän oli oikeasti kaunis. Edes arpea ei kunnolla erottanut meikin alta. Tarkasti katsoen sen kyllä huomasi, mutta silti hän näytti oikein sievältä. Ei ollenkaan siltä kuin ei olisi levännyt kunnolla viimeiseen viikkoon.

Jännitys puristui tytön vatsanpohjalle. Hän tajusi, että pian kaikesta tulisi totta. Oli tavallaan hullua nähdä näin paljon vaivaa, koska häävieraita ei ollut, mutta toisaalta juuri tänään Yume halusi olla kauneimmillaan. Ei esiintyäkseen minkäänlaiselle yleisölle, vaan yksinkertaisesti siksi, että tämä päivä olisi yksi hänen elämänsä tärkeimmistä.

Kun tyttö nousi seisomaan, hänen jalkansa tärisivät. Kädetkään eivät pysyneet nätisti paikoillaan. Hän oli todella hermostunut ja jännittynyt. Hänen oli pakko vetää muutama syvä henkäys, ennen kuin hän pystyi jättämään huoneen yhdessä Taemin kanssa.

He kulkivat käytäviä pitkin, kunnes saapuivat portaikkoon. Tällä kertaa soihtu oli paikoillaan ja kulkeminen helpompaa. Paitsi, ettei se ollut, sillä Yume oli koko ajan kompuroida kimononsa helmoihin. Hän tarttui helmaan toisella kädellään ja otti toisella tukea seinästä kulkiessaan alemmas. Hän oli varma, että pyörtyisi, ennen kuin ehtisi pieneen pyhättöön.

He olivat päätyneet pitämään häät tuossa pienessä huoneessa, koska suuri sali ei ollut enää välikohtauksen jälkeen tuntunut sopivalta paikalta. Se oli kyllä paikkana muutenkin hieman ahdistanut Yumea, ja Itachin ja Daigon käymän lyhyen taistelun jälkeen se oli alkanut tuntua entistäkin vastenmielisemmältä paikalta. Pyhättö taas oli pieni paikka ja huone oli ollut helppo koristella kauniiksi. Sitä paitsi pitämällä häät siellä he tavallaan takasivat Itachin perheen osallistumisen niihin. Yume oli kyllä huomannut, että alttarille oli viety riisiä ja sakea, joten mies selvästikin uskoi kameihin. Tyttö taas ei ollut puuttunut asiaan. Itachi sai uskoa aivan mihin tahansa niin kauan kuin mies uskoisi myös heihin.

Huoneen ovi oli avoinna. Tytöstä tuntui, ettei hän vain voisi astella sinne. Miten ihmeessä tämä tilanne oli näin jähmettävä ja pelottava. Hän halusi tätä, hän oli varma siitä. Silti hänen teki mieli livistää. Hänen kämmenensä olivat märät hiestä, kun hän vihdoin sai astuttua sisälle.

Kaikki kolme miestä kääntyivät katsomaan häntä. Daigo istui seinän vieressä ja nojasi siihen vaikeasti. Itachi odotti alttarin ääressä ja Kisame hieman sivummalla. Yume tunsi, kuinka puna kiipesi hänen poskilleen. Hän ei halunnut olla huomion keskipisteenä, ei edes näin pienessä joukossa.

Hyvin hitaasti tyttö käveli Itachin luokse. Hänestä tuntui, että hänen jalkansa pettäisivät minä hetkenä hyvänsä. Mies auttoi hänet istumaan polvillensa pienen lattiatyynyn päälle ja istui itse häntä vastapäätä. Tyttö laski kädet syliinsä ja keskittyi hengittämään rauhallisesti. Ei häntä oltu tappamassa, hän oli vain menossa naimisiin. Ei sen olisi pitänyt olla näin maailmaa mullistavaa.

Mutta silti se oli. Heidän liittonsa tuskin tulisi olemaan pätevä virallisesti, sillä he rikkoivat nyt viimeistäkin perinnettä, kun Taemi aloitti esirukouksen. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä. Todellista liittoa ei solmittu paperilla tai tiettyjen sääntöjen mukaan. Se solmittiin ihmisten mielissä ja sydämissä, sillä mikään paperi ei koskaan voisi vastata sitä sidettä, jonka rakkaus muodosti kahden ihmisen välille.

Yume ei oikeastaan kuullut naisen sanoja. Hän vain keskittyi katselemaan Itachia. Mies näytti niin rauhalliselta, siltä kuin mikään ei olisi pystynyt järkyttämään tämän mielenrauhaa. Tyttö epäili itse näyttävänsä tämän vastakohdalta. Onneksi hän ei sentään panikoinut. Tämä hermostuneisuus oli positiivista, eikä ahdistavaa. Silti olisi ollut mukavaa, jos hänen sydämensä ei olisi jyskyttänyt niin, että korvissa kohisi.

Tyttö painoi päänsä, kun Taemi kehotti tekemään niin. Hän oli elämänsä aikana ollut muutamissa häissä, mutta tuolloin hän oli ollut pikkutyttö, eikä ollut ymmärtänyt tapahtumista puoliakaan. Hän oli vain kärsimättömänä odottanut, että päästäisiin herkuttelemaan. Nyt hän tajusi jo paljon paremmin, mitä tapahtui. Taemi rukoili heille ja heidän tuleville lapsilleen kaikkien lähellä olevien kamien suojelusta.

Rukouksien jälkeen nainen ojensi pienen kupin Yumelle. Tyttö piti sitä koholla ja pakotti tahdonvoimalla kätensä pysymään paikoillaan. Vanhempi nainen kaatoi siihen sakea. Yume kohotti kupin huulilleen ja joi osan kitkerän makuisesta riisiviinasta. Se karvasteli hänen kurkussaan, mutta hän hymyili silti urheasti ja ojensi kupin Itachille. Mies otti sen hänen käsistään ja joi lopun saken.

Tällä välin Taemi oli hakenut Kisamelta sormukset ja siunasi ne nyt. Nainen ojensi Yumelle tarkoitetun sormuksen Itachille. Mies pysähtyi tarkastelemaan sitä joksikin aikaa. Tytön korvissa kohisi jälleen. Hänen hengityksensä kulki raskaana jännityksestä. Oli kuin kaikki olisi tapahtunut jollekulle toiselle ja hän olisi tarkastellut tilannetta itsensä ulkopuolelta.

”Yume, tällä sormuksella todistan tunteeni sinua kohtaan ja lupaan rakastaa sinua tästä päivästä kuolemaani saakka ja senkin jälkeen. Sydämeni ja sieluni ovat aina sinun”, mies lausui ja katsoi tyttöä suoraan silmiin. Yumen oli pakko räpytellä luomiaan, sillä muuten onnenkyyneleet olisivat pilanneet hänen huolella tehdyn meikkinsä.

Itachi tarttui tytön vasempaan käteen ja työnsi hellästi sormuksen tämän nimettömään aiemman sormuksen yläpuolelle. Molemmat sormukset kimaltelivat kauniisti kynttilöiden valossa. Ne sopivat täydellisesti kuin olisivat olleet häntä varten tehty. Uusi sormus luultavasti olikin. Yume oli melko varma, ettei Itachi ollut ostanut valmista sormusta, vaan teettänyt kokonaan uuden.

Taemi antoi nyt Itachin sormuksen Yumelle. Se oli samanlainen kuin tytön, mutta paksumpi. Joka tapauksessa sekin oli kaunis.
”Itachi, tällä sormuksella todista tunteeni sinua kohtaan ja lupaan rakastaa sinua tästä päivästä kuolemaani saakka ja senkin jälkeen. Sydämeni ja sieluni ovat aina sinun”, tyttö sai hädin tuskin kuiskattua. Hänen kätensä tärisivät jälleen, kun hän tarttui Itachin vasempaan käteen ja pujotti sormuksen tämän nimettömään.

Hennosti hymyillen Yume kohotti katseensa. Itachi hymyili hänelle takaisin, mikä oli miehelle harvinaista. He puristivat toisiaan kevyesti kädestä, kun Taemi aloitti seuraavan rukouksen. Taaskaan Yume ei keskittynyt kuuntelemaan. Hän tiesi, että virallinen osuus olisi pian ohitse. Seuraavaksi he söisivät juhla-aterian ja nauttisivat toistensa seurasta. Illan hämärtyessä Kisame lähtisi yhdessä Itachin kloonin kanssa viemään Taemia ja Daigoa takaisin temppelille. Yume ja Itachi saisivat jäädä kahdestaan Uchihojen piilopaikkaan viettämään ensimmäistä yötään miehenä ja vaimona.

”Voit suudella morsiantasi, Itachi”, Taemi päätti puheensa. Yume sulki silmänsä, kun Itachi nojautui häntä kohti ja suuteli häntä hyvin kevyesti. Se oli pehmein ja herkin suudelma, jonka tyttö oli koskaan saanut. Ja kenties tuo hetki oli yksi kauneimpia hänen elämässään. Pari kyyneltä livahti hänen luomiensa alta, vaikka hän yritti estää niitä. Ei voinut mitään, hän vain oli liian onnellinen.

Itachi auttoi Yumen jaloilleen. Tyttö puristi tiukasti miehen lämpöistä kättä ja hymyili kuin sekopäinen. Hänestä ei enää tuntunut, että hänen jalkansa voisivat pettää. Sen sijaan hän leijui ainakin metrin verran ilmassa. Hän ei enää koskaan kävelisi. Hän liihottelisi joka paikkaan vaaleanpunaisten pilvien ympäröimänä.

Varovaisesti tyttö katseli ympärilleen. Taemi auttoi Daigon pystyyn, kun taas Kisame mutisi jotain pölyisestä ilmasta ja hankasi toista silmäänsä nyrkillään. Hain näkeminen sai Yumen virnuilemaan entistä leveämmin.

Muut antoivat parin poistua ensimmäisinä pikkupyhätöstä. Itachi auttoi Yumea pääsemään portaat ylös. Tytön oli taas pakko kohottaa kimonon helmaa, sillä se oli jäädä hänen jalkojensa alle. Hän ei tosiaan ollut tottunut pukeutumaan tällä tavoin. Itachilla näytti olevan varsin hauskaa hänen kompurointinsa takia.

He olivat jo aiemmin päivällä kantaneet keittiön pöydän ulos piilopaikan sisäänkäynnin lähelle ja kattaneet sen valmiiksi. Itachi talutti Yumen kyseiseen paikkaan. Näköala oli huimaava. He olivat vuorenrinteessä. Muutama matalampi huippu kohosi heidän alapuolellaan ja metsä levittäytyi silmänkantamattomiin. Tuntui melkein siltä kuin he olisivat olleet maailman huipulla.

Kun kaikki neljä asettuivat pöydän ääreen, Yume oli edelleen omissa maailmoissaan. Taemi oli onnistunut loihtimaan erinomaisen aterian vähistä tarvikkeista. Kaikki oli täydellistä. Myöhäisen iltapäivän aurinkokin paistoi täydeltä taivaalta, eikä pilviä näkynyt missään.

Taemi piti keskustelua yllä yhdessä Kisamen kanssa. Yume yritti kovasti seurata sitä, mutta hänen katseensa hakeutui yhä uudestaan Itachin suuntaan. Mieskin oli kovin hiljainen, mutta tämän kasvot näyttivät pitkästä aikaa rentoutuneilta. Hiljaisuus ei siis johtunut ainakaan stressistä.

Päivä kääntyi hiljalleen iltaan. Oikeastaan niin kävi nopeammin kuin Yume oli odottanut. Hän tunsi olonsa melkein haikeaksi, kun vihdoin nousi pöydän äärestä. Taemi kävi hakemassa vähäiset tavaransa sisältä ja tuli sitten takaisin parin luokse. Naisen poissa ollessa Itachi oli jo luonut itsestään kloonin valmiiksi.

Taemi halasi Yumea hellästi. Naisen ihon kosketus tuntui epämiellyttävältä, mutta ei saanut tyttöä kuitenkaan kavahtamaan. Hän ei vieläkään pitänyt siitä, mutta alkoi jo hiljalleen tottua. Nyt oli kuitenkin tullut eron hetki, eikä hän tiennyt, näkisikö naista ja tämän poikaa enää koskaan.
”Kiitos sinulle kaikesta”, tyttö kuiskasi ääni käheänä. Hänellä ja Taemilla oli ollut erimielisyytensä, mutta nainen oli lopulta osoittautunut ystäväksi.
”Kiitos sinulle. Ilman sinua en olisi koskaan tutustunut Itachi-kuniin uudestaan”, vanhempi nainen hymähti ja kumarsi pienesti Itachin suuntaan. ”Tulkaa näyttämään lapsia joskus.”
”Tuomme heidät kuukauden ikäisinä sinun siunattavaksesi, Taemi-senpai”, Itachi lupasi. Mies siis aikoi rikkoa perinteitä yhä enemmän. Jotain oli totisesti muuttunut.
”Jään odottamaan sitä”, nainen hymähti. ”Jätin teille pienen lahjan huoneeseenne.”

Nainen kiskoi poikansa pystyyn. Daigo mulkoili paria, eikä hetkeen sanonut mitään. Yumea kylmäsi pojan uupunut pettymys. Hän olisi mieluusti halunnut pitää tämän ystävänään, mutta hän tiesi, ettei se ollut mahdollista ainakaan vielä.
”Onnea ja kaikkea hyvää teille”, poika jupisi ja käveli huojuen Kisamen luokse. Oli selvää, ettei tämä aikonut antaa edes Itachin kloonin kuljettaa itseään.
”Olkaa ihmisiksi, minä palaan parin päivän päästä”, Kisame lupasi. ”Ja onnea. Kai sitä piti tätäkin päästä todistamaan, vaikken kyllä olisi uskonut, jos joku olisi väittänyt, että näen sinun menevän naimisiin, Itachi-sama. Ja Yume, kyllä minä luotan sinuun edelleen.”

Kisame ja klooni-Itachi poistuivat paikalta yhdessä Taemin ja Daigon kanssa. Yume olisi halunnut rutistaa kaikkia – jopa kloonia – vielä pikaisesti, mutta toisaalta hänestä ei ollut kovin terveellinen ajatus ryhtyä halailemaan Kisamea.

”Vihdoin kahden”, Itachi kuiskasi Yumen korvaan ja veti tytön kainaloonsa. He jäivät katselemaan puiden taakse katoavaa aurinkoa. Heidän tärkeä päivänsä oli kulunut aivan liian nopeasti. ”Sinä olet todella kaunis tänään, vaikka tietysti olet aina.”
”Kiitos”, Yume vastasi ja kääntyi hieman. Hän hymyili miehelle. Tänään oli helppo hymyillä. Hetkeksi kaikki murheet oli pyyhitty pois hänen mielestään. Hän oli Itachin ja mies oli hänen. Kukaan ei voinut tulla siihen väliin.

Mies kiepsautti tytön parempaan asentoon. Yume kietoi kätensä tämän kaulaan ja nojautui lähemmäs. Itachi kumartui hieman ja painoi huulensa hänen huulia vasten juuri, kun auringon viimeiset säteet katosivat puiden taakse.