Tämä on vanha lastensatu muutettuna naruto-muotoon. Tarina omattu Afenille ja ala-asteen koulun parkkipaikalle.

SAAPASJALKAKISSA.


Vanhassa talossa, ison synkeän metsän keskellä, asui vanha mies kolmen ottolapsensa kanssa. Kiban, Shinon ja Naruton. Kiba oli riehakas ja koiramainen. Shino oli vaitelias ja sisäänpäin kääntynyt. Naruto oli avulias, kaunis, kiltti ja enkelimäinen.

He omistivat vain talon, mehiläispesän, jonka hunaja oli heidän ainoaa tuotantoaan,  ja kissan, jonka nimi on Sai ja, joka pennusta lähtien tapasi nukkua vanhan miehen saappaissa. Ja koska vanhalla miehellä sanottiin olevan  enemmän järkeä saappaissaan kuin päässään, kissasta tuli tavallista viisaampi. Sai oppi jopa puhumaankin. Kun vanha mies kuoli, hän jätti talon Kiballe, mehiläispesän Shinolle ja antoi nälkäisen kissan kultahiuksiselle Narutolle.

Kiba jäi asumaan taloonsa Shinon kanssa, mutta koska Naruton kissasta ei ollut heidän mielestään elantoa ylläpitämään, he lähettivä nuorimman ja kissan matkoihinsa.

Hieman surullisena Naruto vaelsi yön ja päivän kunnes ei jaksanut enää, nälänpuutteesta johtuen, kävellä hän istui kivelle ja katsoi itseään pesevää kissaa.

-Onko meidän kummankin kärsittävä nälkää? Naruto sanoi  kissalleen.

-Minun olisi parasta tappaa sinut ja paistaa päivälliseksi. Vaikka se hieman raakaa onkin, niin en tahdo kuolla nälkäänkään.

Sai säikähti, mutta alkoi heti suostutella isäntäänsä:

-Ei minusta olisi sinulle kuin pariksi suupalaksi, eikä turkistani saisi ehes kunnollista hattua! Kerronpa sinulle jotain. Olen pennusta lähtien ollut innostunut saappaista. Mitä jos ostaisit minulle hienon saapasparin, oikein kannuksineen kaikkineen ja saappaisiin sopivan sulalla varustetun hatun, niin että näyttäisin ihan hienolta herralta? Hankkisin sinulle vielä omaisuuden, sen takaan.

Ajatus nauratti Narutoa, mutta koska hän oli kilttisydämminen ja antelias hän myöntyi.

-Miksikäs ei? hän aprikoi.

-Olisihan se ainakin hauskaa. Hän lainasi rahaa ja hankki Sain toivomat vaatteet. Kissa pukeutui niihin ja muistutti asussaan hieman oudon näköistä hovimiestä. Sitten se lähti Uchihan palatsiin.

Matkallaan linnaan kissan onnistui oveluudellaan pyydystää säkillinen jäniksiä ja peltopyitä. Se heilautti säkkinsä kuninkaan eteen ja sanoi syvään kumartaen:

- Tässä Teidän Korkeudellenne lahja isännältäni, Uzumakin markiisilta.

Kuningas kiitteli  kissaa ja palkitsi sen kourallisella kultakolikoita.  Siitä lähtien Sai kiikutti usein linnaan riistaa ja sanoi aina terveiset isännältään. Siten Kultahiukasinen Naruto eleli vallan mukavasti  kissan kotiin tuomilla rahoilla. Eräänä päivänä Kuningas Uchiha Itachi, lähti vaunuissaan komean pikkuveljensä Sasuken kanssa ajelulle. Kun Sai näki valmistelut, se pinkoi isäntänsä luo:

-Riisu vaatteesi ja hyppää jokeen!

Nuorukainen totteli kissansa käskyä, ja nokkela (nenäverenvuodon saanut) kissa kipitti kuninkaan vaunuja vastaan.

-Teidän majesteettinne, auttakaa isäntääni! Hän oli joessa uimassa, kun akatsukit hyökkäsivät ja veivät hänen vaatteensa ja alkoivat videokuvata häntä! kissa toimitti hädissään.

Kuningas muisti heti saamiaan lahjoja ja kehoitti palvelijaansa antamaan markiisille omia, loistavia hovivaatteitaan tarjoten vielä kissan isännälle kyytiä vaunuissaan. Naruto näytti niin kauniilta ja viattomalta kuninkaallisessa asussaan, ettei nuorempi veli kyennyt irroittamaan kuolaista katsettaan hänestä.

Missä vain kuningas käski pysäyttää vaunut, pelloilla ja niityillä työskentelevä väki keskeytti työnsä ja huusi:

-Eläköön mainio isäntämme, Uzumakin markiisi!

Kun kuningas kurottui vaunujen ikkunasta ja kyseli, kenelle nämä maat ja mannut kuuluivat, oli vastaus aina sama.

-Tietenkin isännällemme, Uzumakin markiisille!

Nokkela Sai oli näes juossut edellä ja oli käskenyt sanomaan  niin, antaen palkkioksi kultarahoja. Lopuksi kissa vilisti kultaiseen palatsiin. Se kuului ilkeälle jättiläiselle, Kisamelle. Kissa ei kuitenkaan pelännyt vaan kumarsi syvään ja sanoi:

-Kunnioitettu jättiläinen, olen kuullut, että olette myös suuri taikuri. Mutta haluaisin ottaa selvää miten hyvä te siinä oikeastaan olette.

Jättiläinen remahti pilkalliseen nauruun muuttaen itsensä yhdessä vilauksessa valtavaksi hirviöksi. Sai tärisi pelosta, mutta urheutui sitten ja sanoi:

-Noin suurelle jättiläiselle ei liene temppu eikä mikään muuttaa itseään joksikin muuksi, yhtä suureksi, se sanoi ivallisesti.

-Mutta epäilempä, osaatko taikoa itsesi pieneksi otukseksi, vaikkapa hiireksi?

Tyhmä Kisame tarttui syöttiin ja muuttui pieneksi piipittäväksi hiireksi. Kissa syöksähti hiiren kimppuun ja söi sen salaman nopeasti. Nyt kuului jo kuninkaan vauujen pyörien ratina linnan pihalta.

- Kenen tämä uljas palatsi on? Kuningas kysyi.

-No sehän kuuluu isännälleni, Uzumakin markiisille, kissa sanoi toivottaen portailla vieraat tervetulleiksi.

Silloin kuninkaalle tuli kiire järjestää pikkuveljensä ja enkelimarkiisin häitä. Minäkin olin häävieraiden joukossa ja kun kysyin missä oli tuo nokkela kissa, minulle vastattiin, että Hänen Korkeutensa Hovimasalkalla oli kiireitä linnan kellareissa pyydystäessään kuninkaallisia hiiriä.

Ja he elivät elämänsä onnellina aina loppuun asti.

The end.