Kuun valossa osa 3


Pieni tyttö istui yksin leikkikentän keinussa, mustien hiusten kehystäessä onnettomia kasvoja. Tytön silmät olivat kosteat ja poskia pitkin valui kyynelvanat. Hän puristi rintaansa vasten pehmonallea, jota oli selvästi rakastettu paljon sen nuhjuisen ulkonäön vuoksi. Tyttö nosti katseensa kuullessaan askelia edestään. Kolme hänen ikäistään poikaa asettui piiriksi hänen ympärilleen.

“Me halutaan tuo keinu”, pisin pojista sanoi töykeästi.

Tyttö katsoi pokia pelokkaana ja nousi ylös edelleen itkien. Hän yritti kulkea poikien ohi, mutta ruskeahiuksinen poika tönäisi hänet maahan.

“Ja me halutaan tuo nalle, itkupilli.”

“Ei, se on minun!”

“Sinähän annat sen meille, jos me niin sanotaan!”

Pojat yrittivät napata nallen tytön käsistä, mutta tämä meni maahan keräksi ja piti vaaleanruskeaa nallea piilossa käsiensä ja mahansa välissä.

“En anna sitä teille, se on minun ainoa ystäväni!”

“Ainoa ystäväsi? Taidat olla inhottava kaikkien mielestä, jos sinulla ei ole yhtään oikeaa ystävää”, pulskemman puoleinen poika totesi ivallisesti.

Pojat nauroivat omille sutkautuksilleen ja alkoivat potkia maassa olevaa nyyttiä. Tyttö rutisti nalleaan kuin hengenhädässä itkun voimistuessa. Hän tunsi kipua polvissaan ja kyljissä. Heikosti hän kuiskasi:

“Lopettakaa, olkaa kilttejä ja lopettakaa..”

Pojat eivät joko ottaneet pyyntöä kuuleviin korviinsa tai eivät vain välittäneet tytön puheista, koska nämä jatkoivat puuhiaan. Yhtäkkiä jostain kuului vahvan oloinen ääni:

“Lopettakaa heti tuo.”

Poikien potkiminen loppui kuin seinään, näiden kääntyessä katsomaan, kuka näitä oli käskyttänyt. Maassa ollut tyttö nosti itkuisen katseensa paikalle saapujaan. Tämä oli heitä vanhempi ja pitempi poika. Pojat vilkuilivat toisiaan, hakien toisistaan neuvoa tilanteeseen.

“Antaa heittää, saastat!”, poika sanoi korottaen ääntään uhkaavammaksi ja astui muutaman askeleen lähemmäksi pikkupokia.

Pojat pinkaisivat juoksuun ja katosivat pian näkyvistä. Vanhempi poika kyykistyi tytön vierelle ja ojensi tälle kätensä.

“Oletko kunnossa? Nousehan ylös, ettet likaannu enää yhtään enempää”, mustahiuksinen poika sanoi lempeällä äänellä.

Tyttö otti pojan kädestä kiinni ja antoi tämän nostaa itsensä ylös. Poika oli häntä ainakin päätä pidempi.

“Mikä sinun nimesi on?”

“Daiya”, tyttö niiskaisi.

“Se on kaunis nimi”, poika sanoi pudistellessa enimpiä hiekkoja tytön punaiselta paidalta ja mustalta hameelta.

Daiya tuijotti ihmeissään poikaa. Tällä oli kauniit pitkät mustat hiukset joita pieni tuuli heilutteli. Poika oli tytön silmissä kaunis kuin enkeli. Ja enkeliksi tämä sopi oikein hyvin, olihan poika pelastanut hänet.

“Sinulla on polvissa naarmuja, pystytkö kävelemään?”, poika tiedusteli katsoen tytön violetteja silmiä.

Vasta nyt Daiya huomasi valkoisten sukkahousujensa repeytyneen polvista ja polvissa olevat punaiset naarmut. Daiya otti muutaman varovaisen askeleen ja vinkaisi kivusta. Muutama uusi kyynel karkasi tytön silmistä, mutta Daiya tunsi lämpöisten sormien pyyhkäisevän ne heti pois. Poika kyykistyi tytön eteen selin ja sanoi:

“Tule reppuselkääni, minä vien sinut kotiin.”

Daiya katsoi poikaa hetken hämmästyneenä, mutta kipusi kuitenkin tämän selkään. Poika nousi ylös ja lähti kävelemään pois puistosta. Daiya painautui lämpimiä hiuksia vasten, nojaten poskensa pojan selkään. Siinä oli niin hyvä olla.

“Missä sinä asut?”

“Hmm.. sellaisessa isossa sinisessä talossa tuolla mäen takana”, tyttö selitti.

Poika nyökkäsi ja lähti kipuamaan mäkeä ylös. Pojalla ei mennyt kauan sen kiipeämiseen ja tämä oli kohta kyseisen talon edessä. Poika laski varovasti tytön oven kynnykselle.

“Pidähän huoli itsestäsi”, mustahiuksinen poika sanoi silittäen tytön takkuisiksi menneitä hiuksia.

Daiya hymyili pojalle ja korjasi hiuksissaan olevan pienen vaaleanpunaisen rusetin suorempaan. Poika hymyili tytölle, ja lähti kävelemään pois pihasta. Pojan ollessa pihaportin ulkopuolella, Daiya huusi tämän perään:

“Kiitos oikein paljon!”

Poika vain heilautti kättään ja jatkoi matkaansa. Daiya avasi oven ja astui sisälle taloon huutaen:

“Äiti, enkeli pelasti minut äsken!”


Daiya heräsi auringonsäteiden siivilöityessä ikkunan verhojen läpi kasvoilleen. Hän ei vielä kuitenkaan jaksanut avata silmiään, vaan yritti nukahtaa uudestaan. Yrityksestä ei tosin tullut mitään, sillä äskeinen uni oli liian tuoreena mielessä. Hän oli nähnyt tuota samaa unta jo monta vuotta, vaikka kyseinen tapahtuma olikin sattunut hänen ollessa 4-vuotias. Häntä niin harmitti, kun hän ei tiennyt vieläkään, kuka hänet pelastanut poika oli ollut. Muistot tämän kasvoista olivat hämärän peitossa, ja unissa kasvot olivatkin ikään kuin sumun peitossa. Voi kunpa hän saisi tavata tuon henkilön uudestaan! Poika oli silloin ollut noin 8-vuotias, ainakin hän myöhemmin oli päätellyt tämän pojan ulkonäöstä. Hän ei kuitenkaan varmaan koskaan enää tapaisi tätä, ja jos tapaisikin, miten hän muka tunnistaisi tämän, kun hän ei muistanut miltä tämä näytti?

Huokaisten Daiya avasi silmänsä ja nousi istumaan. Hänen pitäisi käydä nyt suihkussa, olo oli erittäin likainen ja epämieluisa. Hän ei ollut käynyt kahteen päivään suihkussa. Ja hän tarvitsi hammasharjankin.. hänen pitäisi pakottaa Itachi hankkimaan hänelle kaikki tarvittava.
Daiya käänsi unisen katseensa vasemmalla puolellaan sijaitsevalle vaatekaapille ja melkein kiljaisi.

“Mitä sinä täällä teet!”, Daiya huudahti hysteerisenä.

“Tulin herättämään sinut aamiaiselle, mutta näit näemmä jotakin hyvää unta, joten päätin odottaa että itse heräät”, Itachi vastasi tyynen oloisena.

Voi jumalauta! Eikö täällä saanut yhtään yksityisyyttä! Kauankohan Itachi oli häntä katsellut? Ties mitä tämä oli suunnitellut hänelle tekevänsä. Hän siis oli eilen arvannut aivan oikein, kuka tahansa pääsisi tähän huoneeseen halutessaan, vaikka hän lukitsisi oven.

“Menen ensiksi suihkuun. Ja siitä puheen ollen, minä tarvitsen puhtaita vaatteita, hammasharjan ja muita välttämättömiä asioita”, Daiya sanoi vaativasti.

Hän ei oikein itsekään tiennyt miksi uskalsi vaatia mieheltä kaikenlaista. Ehkä siksi, että Itachi oli eilen kuitenkin puolustanut häntä ja vaikutti mukavimmalta?
Itachi näytti mietteliäältä katsoessaan Daiyaa ja hetken pohdinnan jälkeen hän sanoi:

“Eiköhän tuo järjesty päivemmällä.”

Daiya riemuitsi sisäisesti. Hän oli voittanut ensimmäisen erän saadessaan tahtonsa läpi. Ulkoisesti hän kuitenkin vaikutti täysin neutraalilta ja hän nousi rauhallisesti ylös sängystä.

“Missä teillä on pyyhkeitä?”

“Jokaisella on omassa huoneessaan, voit lainata Konanin pyyhkeitä”, Itachi sanoi osoittaen kaappia vieressään.

Daiya käveli kaapin luo, ja tunsi olonsa hivenen hermostuneeksi Itachin tuijottaessa hänen jokaista liikettään. Eikö mies älynnyt lähteä huoneesta ja jättää häntä rauhaan? Daiya vilkaisi syrjäsilmällä miestä, ja kohtasi mustien silmien intensiivisen katseen. Pakostakin Daiya punastui katseen alla, vaikkei oikein ymmärtänyt miksi. Eihän mies edes mittaillut häntä katseellaan niin röyhkeästi kuin Deidara eilen, joten ei kysymyksessä varmaan ollut häpeän punakaan, ja hän ei varmasti ollut ihastunut tähän, ei missään nimessä!

Nopeasti Daiya nappasi vaaleanpunaisen ison pyyhkeen ja pyyhälsi ulos huoneesta. Rivakasti hän käveli kohti suihkuja, jotta kukaan ei ehtisi puhua hänelle mitään, varsinkaan Deidara, tämä oli ihan kamala. Hänen selkäpiitänsä karmi tämän läsnä ollessa. Daiya avasi suihkuhuoneen oven lukiten sen heti ja pönkitti oven huoneessa olevalla tuolilla. Tuoli oli varmaankin sitä varten, että jos joku oli satuttanut itsensä tehtävää tehdessä eikä jaksanut tai pystynyt seistä, niin voisi raahata tuolin suihkun alle ja istua veden virratessa päälleen.

Daiya kuoriutui ulos vaatteistaan ja avasi suihkun. Jäätävän kylmä vesi sai Daiyan älähtämään kuuluvasti ja nopeasti hän käänsi vedentulon kuumaksi. Lämmin vesi tuntui ihanalta vasten ihoa ja hieroi samalla jopa niskojakin. Vesi liimasi mustat suortuvat kasvoille, ja Daiya haroi ne taaksepäin. Daiya katseli shampoo rivistöä, jokaisella oli näemmä omat pesutarvikkeensa.

Koivu shampoo taisi olla Zetsun, sitruuna tietysti Itachin, vanilja oli taatusti Hidanin ja suklaa Kakuzun, mansikka saattoi olla Sasorin, omena Deidaran, karpalo oli ehkä Kisamen, hunaja voisi olla Tobin, Peinin ehkäpä mustikka ja Konanin vadelma. Varma Daiya ei voinut asiasta olla, mutta vahva aavistus hänellä kuitenkin asiasta oli.

Daiya päätti käyttää vadelmaa, jotta ei tuoksuisi samalle kuin muut tällä hetkellä talossa olevat. Hieroessaan shampoota hiuksiinsa hän naureskeli itsekseen. Koko kaupungin pahin rikollisliiga käytti hempeän tuoksuisia pesuaineita! Se oli niin huvittavaa että hän meinasi tikahtua nauruunsa.

Daiya huuhteli shampoon pois hiuksistaan ja väänsi suihkun kiinni ja ryhtyi kuivaamaan itseään. Hänen katsoessa vaatekasaa lattialla, hänen mielialansa laski. Hänen pitäisi pukea likaiset vaatteet päälleen. Tosin ei hän kyllä pyyhkeessäkään aikoisi hyppiä koko päivää. Hän käänsi katseensa ovelle varmistaakseen että tuoli oli yhä paikoillaan ja älähti epäuskoisesti. Tuoli oli edelleen kyllä paikoillaan mutta sille oli ilmestynyt pino vaatteita. Hätäisesti Daiya vilkuili ympärilleen, mutta ei löytänyt huoneesta ketään muita. Luojan kiitos suihkun ympärillä oli koppi, kukaan ei siis ollut nähnyt häntä alasti!

Varovaisesti Daiya asteli ovelle ja nosti vaatteet käsiinsä tarkastellakseen niitä. Joku oli antanut hänelle mustat normaalit housut ja ison verenpunaisen t-paidan. Housutkin näyttivät vähän isoilta, mutta kasasta löytyi onneksi vyö. Daiya silmäili vaatteita arvostelevasti ja harkitsi, pukisiko niitä ylleen. Katsoessaan edelleen lattialla lojuvia vaatteita, hän teki päätöksensä.

Hän nosti lattialta tummansiniset alusvaatteensa ja puki ne ylleen. Sen tehtyään hän veti puhtaat vaatteet päälleen ja kääntyi katsomaan itseään pelistä. Hän ei näyttänyt kovin naiselliselta, mutta ehkä se oli ihan hyväkin, ainakaan Deidara ei voisi nuolla katseellaan hänen vartaloaan.

Daiya nakkasi vaatteensa pesukoneeseen, joka oli kolhiintuneen näköinen. Luultavasti miehet olivat potkineet sitä suutuspäissään, ainakin lommoista päätellen. Daiya poistui huoneesta suunnaten keittiöön päin. Muutaman kerran hän kääntyi väärään suuntaan, mutta lopulta löysi etsimänsä.

Pöytään oli katettu maitoa, mehua, leipää ja makkaraleikkeleitä. Ilmeisesti talosta kuitenkin löytyi edes vähän kunnollista ruokaa. Daiya istui pöytään ja heti tehdessään niin, Itachi saapui keittiöön ja istui häntä vastapäätä. Ihan kuin Itachi olisi odottanut varta vasten häntä ennen kuin aloittaisi itse aamupalan syönnin, sillä tämä voiteli leivän ja haukkasi muina miehinä siitä palan. Daiyakin alkoi syömään ja ymmärsi myös siinä samalla että Itachi oli tuonut vaatteet hänelle. Tällä oli samanlainen paita kuin hänellä, mutta se oli tummansininen. Pieni puna karkasi jälleen hänen kasvoilleen, hänen tajutessa, että Itachi olisi voinut nähdä hänet ilman vaatteita.

Daiya kirosi raskaasti mielessään, kun hän havaitsi Deidaran saapuneen keittiön ovensuuhun. Hänen kauhukseen tämä vielä istui hänen viereensä. Itachi vilkaisi blondia, mutta ei sanonut mitään. Kaikki söivät hiljaisuudessa vallitessa.

Daiya nielaisi mehunsa väärään kurkkuun tuntiessaan käden reidellään. Hän yski vimmatusti ja käänsi katseensa Deidaraan päin joka virnisteli omahyväisesti. Käsi alkoi liikkua hitaasti yhä ylemmäs ja Daiya meni täysin paniikkiin.

“Lopeta tuo!”

“Miksi lopettaisin?”

Itachi vilkaisi kummissaan molempia mutta ei vieläkään tehnyt tai sanonut mitään.

“Luuletko että haluan saastaisten käsiesi koskevan minuun!”, Daiya huudahti. Hän yritti kovasti esittää kovempaa kuin oli, hän oli nimittäin kauhean peloissaan juuri tällä hetkellä.

“Sinulla ei ole sananvaltaa, tuollaiset pikku huorat antavat minulle jos minä niin sanon”, Deidara tokaisi virnuillen.

Virne hävisi blondin kasvoilta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin nyrkin iskiessä tätä kasvoihin. Deidara kaatui tuolinsa kanssa kovasti rymisten. Blondi nousi ylös suunnaten murhanhimoisen katseensa suoraan Itachiin.

Itachi oli noussut seisomaan iskiessään Deidaraa ja katsoi tätä silmät salamoiden. Hitaasti hän laski nyrkkinä alas, mutta ei silti päästänyt katsekontaktiansa blondista.

“Sinä et koske Daiyaan, etkä puhuttele häntä noin.”

“Sinähän et asiasta päätä! Ei hän ole sinun omaisuuttasi!”

“Kuten eilen sanoin, hän on minun ja sinä pidät tyttömäiset kätesi irti hänestä.”

Daiya ei ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Deidara vain oli yhtäkkiä aivan Itachi edessä ja piteli veistänsä tämän poskella käsi vihasta täristen. Deidara näytti mielipuoliselta ja Itachi vain seisoi tyynenä tämän edessä! Hän itse olisi tärissyt päästä varpaisiin.

“Älä.. Hauku.. Minua.. Tytöksi..”, Deidara pihisi hampaidensa välistä luoden vihaisen katseensa Itachin mustiin silmiin.

“Peräänny”, Itachi ärähti jo kyllästyneen oloisena.

Deidara liikutti veitsensä ihan kiinni Itachin poskeen ja virnisti julmasti.

“Tuota sinä et uskalla tehdä.”

Deidara vain hymyili entistä leveämmin ja viilsi punaisen viillon vaaleaan ihoon. Samaan aikaan viiltänyt käsi taipui kipeästi taaksepäin ja Deidara ärähti kivusta. Deidara paiskautui seinää vasten ja tunsi kovan kuristusotteen kaulallaan ja näki kasvojensa edessä komeilevan suuren miekan.

“Jos kosket vielä Itachi-samaan, murskaan pienen pääsi Samehadallani, tuliko selväksi?”, Kisame ärjyi.

Deidara sai vaivoin nyökätyksi vahvassa otteessa ja sen tehtyään Kisame hellitti otteensa ja blondi poistui manaten keittiöstä. Hän ei todellakaan aikonut taistella Kisamen kanssa, Itachissakin olisi ollut jo kyllin suuri pala hänelle.

Itachi seurasi Deidaran poistumista ja käänsi sitten katseensa Kisameen.

”Olet myöhässä Kisame, hän ehti jopa viiltää minua. Ja sinähän tiedät että en pidä hänen kanssaan tappelemisesta.”

”Olen pahoillani, seurasin kyllä tilanteen kehittymistä, kuten varmasti huomasit, mutta en todellakaan uskonut hänen uskaltavan tehdä moista.

”Suoraan sanoen, en minäkään uskonut”, Itachi sanoi hiljaa pyyhkäisten verivanan poskeltaan.

”Anna kun minä paikkaan sen”, Kisame sanoi penkoessaan keittiössä olevaa lääkekaappia.

”Kisame, se ei ole niin vakavaa..”, Itachi sanoi huokaisten.

Jos Kisame päätti pitää hänen terveydestään huolta, tätä oli turha estellä. Muuten tämä vain suostuttelisi häntä kaiken aikaa hoidettavaksi, ja siinä menisi hermot.

Kisame ei kuunnellut vastaväitteitä vaan kastoi pumpulin puhdistusaineeseen ja puhdisti haavan. Itachin kohottaessa kulmiaan, Kisame sanoi:

”Eihän sitä koskaan tiedä, missä kaikkialla se apina on veitsiänsä lilluttanut.”

”Osaisin kyllä tehdä tuon itsekin..”

”En halua vaivata sinua moisella”, Kisame vastasi laittaessaan haavan päälle laastarin.

Molemmat käänsivät katseensa kuullessaan nauruntyrskähdyksen pöydän äärestä.
Daiya oli yrittänyt ihan tosissaan pidätellä nauruaan, mutta loppujen lopuksi ei onnistunut siinä. Hän antoi helkkyvän naurunsa kaikua hetken talossa, ennen kuin sai itsensä kuriin. Miesten katseet olivat erittäin huvittavat, näiden miettiessä mikä hänelle oli tullut.

”Anteeksi”, Daiya mumisi punan levitessä kasvoilleen.

Häntä vain niin nauratti ajatus suurrikollista jotka hoivasivat toisiaan ja kinasivat keskenään kuin pikkulapset. Hetki sitten molemmat olivat olleet kamalan pelottavia, ja nyt hän oli kuolla nauruunsa. Miesten persoonat näemmä vaihtelivat kovasti näiden ollessa keskenään, ja nämä taisivat unohtaa hänen läsnäolonsa, koska hän oli ollut hiljaa melkein koko ajan.

”Niin, tuota.. Kiitos Itachi kun puolustit minua.”

Pakkohan hänen oli tätä kiittää, muuten Deidara olisi tehnyt hänelle vaikka mitä. Hetken hän oli varma, että Itachin kasvoilla näkyi pieni punastus, mutta hän tuli kuitenkin siihen tulokseen että oli nähnyt harhoja.

”Eipä mitään.”

Daiya päätti poistua huoneesta sinne laskeutuneen hiljaisuuden takia. Pikaisesti hän avasi ulko-oven ja istui ulos nauttimaan kesän lämpimästä ilmasta.

”Mielenkiintoinen tuo Daiya, ja ihan hyvännäköinen”, Kisame totesi vilkaisten Itachia.

”Juurihan sinä eilen väitit hänen olevan kaikkea muuta kuin nätti.”

”No niin tein.. taidat pitää häntä itsekin kauniina, tuskin muuten häntä olisit tänne tuonut”, Kisame sanoi katsoessaan tällä kertaa suoraan Itachiin ja toivoen uteluidensa johtavan johonkin.

Itachi vain tyytyi hymähtämään ja poistui olohuoneeseen ja kaivoi kännykkänsä ja soitti jollekulle.

Kisame huokaisi turhautuneena, ehkäpä Itachi kertoisi hänelle myöhemmin enemmän asiasta.

---------------

Sellasta tällä kertaa. Ilmotelkaa jos löydätte virheitä, niin voin korjata ne ^^
Ja kommentit olisivat jälleen mukavia :3