Disclaimer: En omista alkuperäistä satua, enkä Naruto-hahmoja, kunhan vain leikittelen.
A/N: Argh, ripustan itseni johonkin häpeä paaluun tämän myötä. Oli tasan viimeinen satu, jonka kirjoitin.

Ja juu, se on lyhyt. Tarkoituksellakin. En vain olisi pystynyt kirjoittamaan siitä pidempää. Tämä ei totisesti ole minun alaani.

Tiedän myös, että tässä kesti. Siihen kannattaa aina varautua, jos heittää minulle haasteita. Olen hidas saamaan ne käyntiin.

Pieni Punahilkka

Olipa kerran nuori tyttö. Hänen nimensä oli Sakura, mutta kaikki kutsuivat häntä Punahilkaksi, sillä hän ei koskaan lähtenyt ulos ilman helakanpunaista hilkkaansa. Tyttö asui vanhempiensa kanssa Konoha-nimisessä kylässä. Hänellä oli myös isoäiti, Tsunade, joka oli hiljattain muuttanut pois kylästä luovutettuaan paikkansa kylän johtajana nuorelle uskalikolle, Naruto Uzumakille.

Sakuran äiti oli juuri saanut kuulla, että Tsunade-mummo oli huonossa kunnossa. Niinpä hän viisaana naisena päätti lähettää tyttärensä tämän avuksi. Hän pakkasi Sakuralle korillisen herkkuja ja kehotti tätä kiirehtimään mummon luokse metsän keskelle.

Vaaleanpunahiuksinen tyttö asetteli rakkaan hilkan päähänsä, otti korin käsivarrelleen ja lähti kotoaan hymyssä suin. Hän tervehti jokaista vastaantulijaa matkallaan kohti kylän portteja ja ne saavutettuaan suuntasi iloisesti hypähtelevät askeleensa metsän siimekseen.

Ilma oli täynnä lintujen liverrystä, ja aurinko lämmitti suloisesti silloin, kun sen säteet pääsivät tunkeutumaan puiden oksien lomasta maahan saakka. Sakura käveli reippaasti, mutta nautiskeli silti kauniista maisemista. Täytyihän tilanteesta ottaa kaikki ilo irti, kun kerrankin pääsi kylän ulkopuolelle oikein luvan kanssa.

Yhtäkkiä pensaan alta luikerteli valtava käärme Sakuraa vastaan. Tyttö kavahti kasvot kalvenneina taaksepäin ja veti syvään henkeä. Käärme kiemurteli suoraan häntä kohti, eikä näyttänyt pelkäävän lainkaan.

”Shhh, sshhievä tyttö, älä sshhinä minua pelkää”, se sihisi.

Sakura tuijotti käärmettä tietämättä, mitä tehdä. Sen kieli luikahti suusta ulos käärmeen yhä lähestyessä. Se ei voinut olla mikään tavallinen käärme. Sen violetti nahka näytti kauniilta, mutta se saattoi silti olla vaarallinen.

”Minne sshhinä, olet matkalla, tyttönen?” käärme tiedusteli. Sakurasta sen sihisevä ääni kuulosti ystävälliseltä. Se oli kummallista. Eivätkö käärmeet kuitenkin usein olleet merkki pahasta? Tosin toisaalta käärme oli myös terveyden symboli. Ehkäpä tämä käärme oli oikeasti ystävällinen.

”Isoäitini luokse. Hän on hieman huonossa kunnossa ja asuu keskellä metsää”, tyttö uskaltautui kertomaan käärmeelle. Mitäpä haittaa siitä olisi, vaikka eläin tietäisikin, minne hän oli menossa.
”Sshiinä pienesshhä punaisshhesshha mökisshhäkö?”

Tytöltä meni hetki, ennen kuin hän tajusi, mitä käärme oikein oli kysynyt. Sen ässät sihisivät ihmiskorville hieman liian paljon, mutta Sakura uskoi silti tajunneensa kysymyksen sisällön.
”Juuri siellä. Hän muutti sinne hiljattain”, tyttö kertoili. ”Vien hänelle hieman herkkuja ja jään ehkä pariksi päiväksi auttelemaan.”
”Sshhinä olet ysshhtävällinen tyttö”, käärme huomautti, ”mutta eikö isshhoäitisshhi ilahtuisshhi vielä enemmän, josshh viet hänelle kukkasshhia?”

Käärme viittasi päällään kohti pensasta. Sakura käänsi katseensa samaan suuntaan. Toden totta, pensaan ympärillä kasvoi hyvin kauniita villikukkia. Toisaalta hänellä oli kiire mummon luokse. Ehkä ei ollut kovin viisasta jäädä keräämään kukkia.

”Enpä tiedä. Minun oikeastaan pitäisi jo mennä”, jadesilmäinen tyttö epäröi ja loi katseensa uudestaan käärmeen suuntaan.
”Ei shhiihen mene kuin hetki ja isshhoäitisshhi ilahtuisshhi kovin”, käärme kuitenkin intti ja nyökki päällään uudestaan kukkiin päin.

Sakura tuijotti ensin käärmettä, sitten kukkia ja nyökkäsi lopulta epävarmasti. Hän astui lähemmäs pensasta ja epäröi taas. Olikohan Tsunade-mummo kovinkin huonona? Tosin hän tiesi, miten paljon tämä rakasti kukkia. Mummo ilahtuisi varmasti todella paljon. Käärme oli ehdottomasti oikeassa siinä.

Tyttö vilkaisi taakseen, mutta käärme oli jo luikerrellut tiehensä. Sakura kohautti itsekseen olkapäitään. Ehkäpä hän oli kuvitellut koko jutun. Hän päätti joka tapauksessa poimia mummolleen kimpun ja kumartui pensaan eteen.

Kimppuun päätyivät kauneimmat kukat, joita sillä paikalla kasvoi. Sakura teki niistä siistin ja suloisen kokoelman, ennen kuin lähti jatkamaan matkaansa. Nyt hän kiirehti askeliaan, sillä hän oli viivytellyt aivan liian pitkään kukkia kerätessään. Purren huultaan hän kipitti metsän keskelle kori ja kukat mukanaan. Mummo osasi joskus tulistua pahemman kerran, joten tämä ei välttämättä ilahtuisi myöhästymisestä. Ja jos tämä olisi valmiiksi pahalla tuulella, kukatkaan eivät riittäisi lepyttämään tätä.

Hyvin varovaisesti Sakura koputti mökin ovelle. Sisältä ei kuulunut askelia. Olikohan Tsunade-mummo vuoteen omana? Silloin tämä saattaisi olla hyvin pahalla tuulella. Arastellen Sakura koputti uudestaan.

”Tule sisälle, tyttökulta”, pehmeä ääni kutsui häntä. Siinä oli jotain omituista, mutta ehkäpä mummo oli saanut flunssan.

Sakura avasi oven. Hän potki kengät jaloistaan eteiseen ja asteli peremmälle pieneen mökkiin. Keittiössä ei ollut ketään, kun hän kävi laskemassa korin pöydälle. Koska asunnossa oli hipihiljaista, tyttö sipsutteli makuuhuoneen puolelle. Siellä isoäiti makasikin sängyssä, mutta tässä oli jotain kovin erikoista.

Tyttö käveli sängyn vierelle. Mummo oli vetänyt peiton leukaansa asti ja tarkkaili häntä.. keltaisilla silmillään?
”Isoäiti, isoäiti, miksi sinulla on tuollaiset silmät?” tyttö kysäisi hämmentyneenä.
”Jotta voisin nähdä sinut paremmin”, kuului mahdollisimman lempeä vastaus.

Sakura nyökkäsi mietteliäänä. Niinpä tietysti, mummo oli varmastikin hankkinut piilolinssit. Niitähän sai nykyään vaikka minkä värisinä. Tsunade-mummo tiedettiin omalaatuiseksi tapaukseksi, joten tuollainen tempaus ei olisi ollut edes outo tälle.

Tytön huomio kiinnittyi nyt peiton päällä lepääviin käsiin, joiden ympärille oli kiedottu sidettä.
”Isoäiti, isoäiti, miksi kätesi ovat siteessä?” Nekö tämä oli satuttanut? Jotenkin Sakura oli käsittänyt, että mummolla olisi ollut flunssa tai jotain vastaavaa.
”Jotta voisin koskea sinuun ilman, että minuun sattuu”, mummo vastasi ja taputti pehmeästi Sakuran käsivartta.
”Taidat olla aika pahassa kunnossa, kun olet noin kalpeakin”, tyttö pohdiskeli. Mitähän ihmettä mummolle oli oikein tapahtunut?

Mummo nyökkäili. Tämän huivin alta tuli esiin musta hiuskiehkura. Viimeksi Tsunade-mummolla oli vielä ollut vaaleat hiukset. Tämä oli totisesti omituista. Mummo oli varmaankin saanut jonkin pahan kriisin – siis sen lisäksi, että oli telonut itsensä – koska oli mennyt värjäämään päänsä.

Punertava kieli livahti sängyssä makaavan hahmon kuivien huulien lomitse ja lipaisi niitä. Siinäkin oli jotain outoa. Sakuraa puistatti.
”Isoäiti, isoäiti, miksi sinulla on noin pitkä kieli?” tyttö kysyi, ennen kuin edes ehti tajuta sanojen karanneen huuliltaan.

Hahmo sängyllä kohottautui istumaan. Peitto valahti alas ja paljasti vartalon, joka ei todellakaan muistuttanut Tsunade-mummon vartaloa.
”Isoäiti, isoäiti, miksi sinulla on noin pienet tissit?” Sakura kysyi yhä hämmästyneempänä.

”Koska minä en ole isoäitisi”, kuului sihahtava vastaus. Siteeseen kääritty käsi kiskaisi huivin päästä ja mustat hiukset pääsivät valloilleen. Kalpeille kasvoille nousi irstas hymy. Niin, tuo henkilö ei todellakaan ollut Sakuran rakas isoäiti, vaan joku täysin tuntematon mies.
”Missä minun mummoni on?” tyttö henkäisi.

Mies näytti pohtivan asiaa tovin ja virnisti sitten yhä leveämmin. Sakuraa kylmäsi. Hänen teki mieli juosta karkuun, mutta jalat eivät suostuneet tottelemaan. Hän seisoi paikoillaan kuin liimattuna.
”Taisin antaa hänelle elävän esimerkin siitä, miksi minulla on niin pitkä kieli, ja nyt hän makaa vaatekomerossa tajuttomana mielettömän orgasmin jäljiltä”, mies selosti virnuillen edelleen.

Se riitti Sakuralle. Hän käännähti kannoillaan ja ryntäsi kohti makuuhuoneen ovea. Hän ei kuitenkaan ehtinyt pitkällekään, kun tunsi jo jonkin lämpöisen ja kostean kiertyvän vasemman nilkkansa ympärille. Tyttö putosi polvilleen ja yritti raastaa kieltä irti, mutta se veti häntä väistämättömästi koko ajan lähemmäs miestä. Kun hän oli aivan sängyn vierellä, kielen ote hellitti. Hän kampesi itsensä jaloilleen, muttei ehtinyt minnekään, sillä mustahiuksinen mies heitti hänet väkivaltaisesti vatsalleen sängylle.

Tyttö kirkui ja kiljui niin kovaa kuin suinkin pystyi, muttei kyennyt vastustamaan miestä. Hän ei päässyt pakoon, vaikka olisi halunnutkin. Punainen hilkka lensi lattialle yhdessä muiden vaatteiden kanssa tytön taistellessa epätoivoisesti väistämätöntä kohtaloaan vastaan. Hän tunsi märän kielen liukuvan selkänsä ylitse koko ajan vain alemmas.

Samassa mökin ovi kävi ja joku asteli sisälle. Sakura käänsi katseensa makuuhuoneen oven suuntaan ja kiljui apua niin keuhkojensa täydeltä. Huoneen ovi pamahti auki ja sisään astui mustahiuksinen nuorimies. Sasuke! Poika oli lähtenyt metsälle aiemmin päivällä.

Ennen kuin kukaan ehti tehdä tai sanoa mitään, Sasuke oli vetänyt miekkansa esille ja lävistänyt sillä toisen miehen vartalon. Mies sihahti kerran käärmemäisesti ja kaatui kuolleena lattialle. Sakura ponnahti ylös sängyltä ja ripustautui nuoren metsästäjän kaulaan kiitollisena. Sasuke kietoi kätensä hänen ympärilleen suojaavasti. Enää mikään paha ei uhannut heitä, ja Sakura sai kokea jotain huomattavasti miellyttävämpää kuin mitä hän uskoi mummonsa kokeneen.

Myöhemmin he auttoivat Tsunade-mummon pois vaatekomerosta ja pudottivat mustahiuksisen käärmemiehen mökin pihassa olevaan kaivoon täytettyään tämän vatsan kivillä.

A/N2: Kunait ja shurikenit voi tämän karmeuden jälkeen suunnata joko ficin alle tai profiiliini.