A/N: Sainpas tämän kirjoitettua. Pahoittelen, jos teksti on paikoitellen huonolaatuista. Olen todella kipeänä ja joudun silti painamaan töitä, joten väsymys on täysin omaa luokkaansa. Pakotin itseni nyt kuitenkin työstämään tämän, koska lupasin muutamalle ihmiselle julkaista uuden luvun tänään.


Prologi

Minun muistoni sinusta
Vain kuiskauksia tuulessa
Syviä, pohjattomia, lämpöisiä
Repiviä, tappavia

Mutta olen vahvempi
Ei minua voi nujertaa

Luku 7
Vihani on voimani

Purin hampaani yhteen, kun kohteeni sitoi olkapääni huolellisesti. Ilmeisesti hänkään ei ollut opetellut parantamisjutsuja. Olisi luullut niiden olevan hänelle yhtä tarpeellisia kuin minullekin. Olimme siis sen asian suhteen kummatkin yhtä idiootteja.

”Mikä tuo on?” pehmeä ääni kysyi takaani. Käsi liukui alemmas vasenta käsivarttani pitkin saaden minut tärisemään. Tunsin sormien pysähtyvän noin kymmenensenttisen arven kohdalle. Se oli siisti ja melko huomaamaton arpi, mutta totta helvetissä hän sen huomasi. Niin minun tuuriani.
”Poistatin tatuoinnin jokunen vuosi sitten”, vastasin rehellisesti. Kylmä hiki pyrki otsalleni ja sydämeni alkoi hakata. Kohteeni ei ollut tyhmä. Hän osasi kyllä laskea asioita yhteen, yleensä liiankin hyvin.
”Hmmm, minulla on tatuointi samassa paikassa”, hän totesikin. Juuri ne sanat, joita olin jo osannut odottaa.
”Melkoinen sattuma”, tuhahdin kuin asialla ei olisi ollut mitään merkitystä.

Tiesin varsin hyvin kohteeni tatuoinnista. Olimme menneet molemmat tatuoitaviksi yhtä aikaa sen jälkeen, kun olimme päässeet ANBUun. Minä olin pelännyt tuolloin todella paljon. Tatuointineulan nakutus oli yksi kamalimmista äänistä, jonka tiesin. En nykyäänkään olisi kuunnellut sitä kovin mielelläni. Silloin se oli tehnyt oloni huonoksi, mutta olin tehnyt kaikkeni salatakseni mielentilani kohteeltani. Siihen aikaan en olisi luokitellut meitä edes ystäviksi.

Mutta silti hän oli halunnut mennä minun kanssani yhdessä. Tajusin sen vasta nyt. Hän oli pyytänyt minua mukaansa. Se oli ollut omituista, kun sitä nyt ajatteli.

Purin huultani ja pakotin ajatukseni menneisyydestä nykyhetkeen. Leiripaikallamme oli pelottavan hiljaista. Nuotio rätisi, mutta muita ääniä ei kuulunut, jos ei laskenut etäistä tuulen huminaa. Odotin kohteeni sanovan jotain. Hän vain asetteli siteen paremmin ja siirtyi takaani. Ryhdyin etsimään ehjää paitaa kassistani. Minun olisi pian päästävä pesemään vähäinen vaatevarastoni.

Kiskoin puhtaan mustan paidan pääni yli. Liike sattui olkapäähän kiitettävästi. Minun olisi oltava muutaman päivän ajan tavallista varovaisempi. Olin erittäin katkera siitä, että kohteeni oli päättänyt vahingoittaa minua. Pärjäisin kyllä yhdelläkin kädellä taistelussa, mutten totisesti häntä vastaan. Itse asiassa tällä hetkellä näytti siltä, että kaksi kättäkään ei ollut tarpeeksi. Minun täytyisi hioa taistelustrategioitani.

”Syö loput sienet”, kohteeni määräsi, kun olin saanut taiteiltua paidan päälleni. En vaivautunut vastaamaan, mutta vein kuitenkin sen, mitä sienistäni oli vielä jäljellä. Ilmeisesti olin pärjännyt riittävän hyvin, kun kerran sain syödä illallista.

”Tarvitset vielä hieman lisää nopeutta. Uskoisin, että aseita osaat käsitellä moitteettomasti, eikä taijutsu ilmeisesti tuota sinulle erityisiä vaikeuksia. Ninjutsuistakin taidat osata perusteet”, kohteeni luetteli. ”Olisin tosin mieluusti nähnyt, miten pärjäät genjutsujen suhteen, jos kerran kaikki lajit ovat sinulla yhtä vahvoja.”
”En ole niin hullu, että kävisin illuusiolla niiden mestaria vastaan”, huomautin suu täynnä ruokaa. Suljin suuni nopeasti nolona. Niin paljon kuin häntä vihasinkin, en halunnut sentään vaikuttaa ällöttävältä hänen mielestään.

Kohteeni nyökkäsi. ”Tiedät minusta paljon.”
”Deidara kertoi jotain ennakkoon”, valehtelin sujuvasti.
”Hänen tietonsa voivat olla värittyneitä”, mies totesi. ”Mutta hän siis tiesi sinun lähtevän etsimään minua?”
”Hmmm, tiesi kyllä. Hän kannatti jopa ajatusta”, kertoilin.

Mustat silmät loivat minuun hyvin pitkän ja kummallisen katseen. Tajusin välittömästi, että olin joko mennyt liian pitkälle tai valheeni oli paljastunut jostain muusta syystä. Minun olisi pitänyt ottaa Deidaran ja kohteeni väleistä selvää, ennen kuin olin alkanut ladella valheita. Jokin sanomassani herätti selvästi kummastusta kohteessani.

Keskityin syömiseen. Olisin halunnut vajota sammaleisen maan alle typeryyteni takia. Olin hyvää vauhtia rakentamassa omaa hirsipuutani. Tässä voisi vielä hyvinkin käydä niin, etten ehtisi suorittaa toimeksiantoani, ennen kuin huomaisin päätyneeni hirteen roikkumaan. Aloin vaikuttaa kohteeni silmissä koko ajan vain epäluotettavammalta.

”Deidara taatusti kannatti ajatusta vain päästäkseen poraamaan jotakuta äijää perseeseen sillä välin, kun sinä olet muualla”, tumma ääni kantautui puiden lomasta. Kiukun puna kohosi poskilleni, vaikken välittänyt, ketä Deidara pani ja miksi. Mulkaisin nuotion valoon kävelevää haita todella pahasti. Hänen mielipidettään ei ollut kysynyt kukaan.
”Minun ja Deidaran väliset asiat eivät kuulu sinulle millään tavalla”, sähähdin kuin miehellä olisi oikeasti ollut minulle merkitystä.
”Sen verran ne kuuluvat, että Itachi-sama katsoi aiheelliseksi kertoa minulle pienen paljastuksesi”, hai tokaisi. ”Tiesin kyllä, että miehet kiehtovat Deidaraa, mutten olisi uskonut, että tuollaiset nyhväkkeet sentään. Olet liian mies ollaksesi nainen ja liian nainen ollaksesi mies. En voi sanoa ymmärtäväni Deidaran makua.”

Puristin syömäpuikkojani nyrkissäni. Jos en olisi ollut järkyttävän nälkäinen, olisin luultavasti heittänyt muhennoksen lopun hain kasvoille.
”Sinuna en puhuisi mitään. Kuka nainen nyt haluaisi tuollaista sekosikiötä?” ärähdin takaisin. ”Helvetti, minä en ainakaan panisi miestä, joka on puoliksi kala! Vai harrastatko sinä edes seksiä? Kuteminen kuulostaa todennäköisemmältä.”
”Tuollaiset tirppanat pitävät turpansa tukossa!”

Sysäsin lautasen maahan ja ponnahdin jaloilleni. Olin reilusti Kisame-sania lyhyempi, mutta en todellakaan välittänyt. Hän kävi hermoilleni. Hänen piti olla jatkuvasti irvailemassa joka helvetin asiasta.
”Mieluummin tirppana kuin limainen kala!” sihahdin hampaideni välistä. Tavoittelin vaistomaisesti aseitani, mutta tajusin niiden olevan pinossa puun alla, minne kohteeni oli ne laskenut.
”Mieluummin limainen kala kuin tissitön nainen!” kuului pilkallinen vastaus.
”Saatana, mieluummin tissitön nainen kuin munaton mies!”
”Hiljaa.”

Käsky tuli matalalla, yliystävällisellä äänellä. Tuota sävyä olin oppinut varomaan jo vuosia sitten. Se tarkoitti, että kohteeni oli raivonpartaalla. Hän ei huutanut oikeastaan koskaan. Sen sijaan hän oli äärimmäisen mairea ja ystävällinen ollessaan vihainen. Ihan jokainen ei olisi välttämättä huomannut eroa hänen normaaliin kohteliaaseen käytökseensä, mutta minä tunnistin ilmapiirin muutoksen välittömästi. Kisame-sanin ilme kertoi, että myös hän oli oppinut parinsa mielialojen tulkinnan tämän puhetyylistä.

”Jos penskalta leikkaa pään irti, hänestä on vähemmän vaivaa”, hai huomautti, kun hiljaisuutta oli jatkunut pari minuuttia.
”Sinä et tee häneen edes paperiviiltoa”, kohteeni vastasi.
”Iskithän sinäkin häntä kunailla!” Kisame-san protestoi.
”Kyse oli taisteluharjoituksesta.”
”Siinä tapauksessa harjoittelen hänen kanssaan enemmän kuin mielelläni”, hai tarjoutui.
”Hän on minun oppilaani, Kisame-sama”, kohteeni hymähti. ”Sinä et edes hipaise häntä. Onko selvä?”

Hai mutisi jotain epäselvää, jonka saattoi ehkä hyvällä tahdolla tulkita myönteiseksi vastaukseksi. En viitsinyt kysyä tarkennusta, koska kohteenikaan ei sellaista pyytänyt.
”Ja mitä tulee sinuun, Shi, hillitse kielesi”, kohteeni jatkoi. Pääni käännähti hänen suuntaansa.
”Minä? Kisame-sanhan se tässä on kok…”
”Tuollainen kielenkäyttö, mitä sain äsken kuulla, ei sovi naisen suuhun”, mies tyrmäsi minut, ennen kuin pääsin edes protestini loppuun.

No, voi helvetin perseen vittu, hän ei oikeasti voinut ojentaa minua ruman kielenkäytön takia. Kisame-san sai sanoa mitä hyvänsä, koska oli mies, mutta minun olisi naisena pitänyt puhua kauniisti. Sehän oli sovinistista! Naurettavaa! Vanhanaikaista! Kyllä naisten täytyi saada puhua aivan samalla tavalla kuin miehetkin puhuivat.

”Minä puhun, mitä huvittaa!” tuhahdin miehelle.
”Deidara-saman seurassa aivan vapaasti, mutta et minun”, hän vastasi hyvin kohteliaasti, mutta aistin selvän vaaran ilmassa. En halunnut tehdä enää tuttavuutta kunaiden kanssa, joten istahdin uudestaan maahan ja jatkoin jo jäähtyneen sienimuhennokseni syömistä.

*

Päivät valuivat ohitse. Taivas pysytteli pilvien peitossa ja maisemat vaihtuivat hiljalleen. Palelusta oli tullut osa jokapäiväistä elämääni, samoin sadekuuroista. Olkapäätäni vihmoi aika ajoin, vaikka se oli alkanut jopa parantua. Hiertymät vasemmassa kyljessäni sen sijaan näyttivät ikäviltä. Epäilin yhden tulehtuneen, eikä se ollut mikään hyvä uutinen, mutta päätin pärjätä sen kanssa jotenkin.

Deidaraa ei ollut näkynyt, vaikka olimme pysähtyneet jo monta kertaa. Aloin epäillä, että mies oli vain uhkaillut, eikä ollut edes aikeissa ilmestyä. Siitä ainakin olin tasan varma, ettei kukaan seurannut meitä. Ehkä blondi oli vain unohtanut koko jutun, vaikka kieltämättä se olisi ollut outoa.

Tehtäväni ei ollut edistynyt toivottuun suuntaan. Kohteeni kieltäytyi taistelemasta kanssani, ennen kuin olkapääni oli kunnossa. Illuusiotekniikoita hän olisi kuulemma voinut kokeilla, mutta olin kieltäytynyt kohteliaasti. Tiesin, että jatkuva kieltäytymiseni epäilytti häntä, kuten kaikki muukin minussa. Aika oli käymässä vähiin. En uskonut hänen kärsivällisyytensä riittävän enää kovinkaan pitkälle.

Sadepisara ropsahti nenälleni. Vilkaisin ylöspäin, minkä seurauksena silmäni olivat hetkessä täynnä vettä. Kirosin raskaasti ja painoin välittömästi katseeni alas. Totta kai piti taas alkaa sataa. Olin melkoisen varma, että lähestyimme Sademaata. Missään muualla ei voinut sataa näin usein.

”Pysähdymme seuraavaan kylään”, kohteeni ilmoitti. ”Se ei ole shinobi-kylä ja siellä suhtaudutaan meihin suopeasti. Jäämme yöksi majataloon ja jatkamme matkaa aamulla.”
”Kuulostaa siltä, että tänään syömme jotain muuta kuin vettyneitä sieniä”, Kisame-san totesi hyvin tyytyväiseen sävyyn.

Majatalo. Se tarkoitti, että tiedossa olisi kylpy tai kenties suihku. Minulle kävi kumpi vain. Lisäksi tarjolla olisi luultavasti pehmeä vuode ja hyvää ruokaa. Pieni pysähdys kunnolliseen yöpaikkaan tekisi ehdottomasti hyvää.

”Luulin, ettei Akatsukista pidetä erityisemmin missään”, huomautin. Olin viime päivinä ottanut itselleni oikeuden puhua ilman lupaa. Kumpikaan miehistä ei ollut puuttunut asiaan, vaikka Kisame-san käytti yhä jokaisen tilaisuuden tölvimiseeni.
”Sademaa on poikkeus”, hai vastasi minulle. ”Johtajaa pidetään täälläpäin, erityisesti Sadekylässä, jumalana. Kukaan ei yritä kimppuumme.”
”Shin ei tarvitse tietää kaikkea”, kohteeni huomautti. Olin yhä vakuuttuneempi siitä, ettei hän luottanut minuun edes niin paljon kuin partnerinsa, mikä oli melko naurettavaa, kun otti huomioon, miten paljon Kisame-sanin täytyi vihata minua. ”Tosin minua hämmästyttää, ettet tiennyt jo tuota, Shi. Eikö Deidara-sama ole kertonut sinulle noin oleellista tietoa?”

Pahus, totta kai Deidara olisi kertonut minulle tuollaisen asian, jos olisin oikeasti seurustellut hänen kanssaan.
”Me emme juurikaan puhu”, tuhahdin. En oikein voinut tarjota muutakaan selitystä.
”Eli hän vain panee sinua, kun mieli tekee, ja muuten saat nössöillä yksinäsi?” Kisame-san varmisti. Irvistin haille mahdollisimman epäkohteliaasti.
”Käsitä, miten käsität.”

Jatkoimme matkaa hiljaisuudessa. Vaatteeni kastuivat läpimäriksi, mutten välittänyt, sillä tiesin saavani nekin pian pesuun. Tuuleni oli parempi kuin päiviin. Voisin ehkä illemmalla testata, pitäisikö kohteeni nykyisin sakesta. Riisiviinan luulisi saavan jokaisen miehen kielenkannattimet liikkeelle.

Tiesin, että keino suorastaan huusi epätoivoisuuttani, mutten nähnyt enää vaihtoehtoja. Olin yrittänyt taistelemista, jutustelua, kyselyä ja kaikkea mahdollista, mutta kohteeni ei vain lämmennyt minulle. En saanut hänestä irti mitään. Hän pysytteli salaperäisyyden verhonsa takana. Toisaalta itsekin pidin kaikin voimin kulissejani pystyssä, joten hänellä ei ollut syytä luottaa minuun.

Kylä oli pieni ja majatalo vielä pienempi, mutta se vaikutti mukavan kodikkaalta. Ja ainakin se tuntui todella lämpöiseltä vihmovan sateen jälkeen. Tiskin takana seisoi pyylevä nainen, jonka hymy kohosi korviin saman tien, kun astuimme sisälle. Minulle tuli tunne, ettei hymy ollut täysin aito, mutta moinen seikka oli minulle yhdentekevä. Niin kauan kuin palvelu pelaisi, en valittaisi henkilökunnan asenteista.

”Kolme huonetta”, kohteeni ilmoitti hyvin kohteliaaseen sävyyn. Naisen katse muuttui hätäiseksi, ja puna nousi tämän poskille.
”Olen pahoillani, Uchiha-san, mutta meillä on valitettavasti vapaana vain kaksi”, nainen änkytti. ”Saimme yllättäen enemmän vieraita tänään kuin osasimme odottaa. Jos olisin tiennyt, että teitä tulee kolme kahden sijaan..”
”Anna toinen heille, minä otan toisen”, pistin väliin ja soin naiselle rauhoittelevan hymyn.
”Kuka teki sinusta päättäjän?” Kisame-san ärähti ja mulkoili minua.
”No, minä olen ainoa nainen!” kivahdin takaisin.
”En usko, ennen kuin kasvatat kunnolliset tissit.”
”Kyllä minä sinulle tissit näytän!”
”Shi!”

Yllättävä ärähdys sulki suuni. Käänsin katseeni haista kohteeseeni. Olin melko varma, että tämän kasvoilla käväisi vihainen ilme, mutta se katosi nopeasti tyynen naamion taakse.
”Siisti suusi ja käyttäydy kuin nainen. Ehkä Kisame-samakin alkaa kohdella sinua sitten asianmukaisesti”, mies tokaisi. Hän kääntyi katsomaan tiskin takana seisovaa, jokseenkin hätääntynyttä naista. ”Minä ja Kisame-sama otamme yhteisen huoneen. Anna toinen Shi-sanille.”

Nainen nyökytteli kiireesti ja pamautti avaimet tiskille. Kisame-san oli taatusti joskus riehunut täällä. Ei kai kohdettani kukaan voinut tuolla tavoin pelätä? En osannut kuvitella miehen käyvän viattomien kimppuun.

Mitä helvettiä minä oikein ajattelin? Kohteeni oli lahdannut kokonaisen klaanin viattomia ihmisiä. Totta kai hän pystyi satuttamaan ketä tahansa. Hän oli paha mies. Ei ihmekään jos tuo nainen pelkäsi häntä kuollakseen. Minun täytyisi pitää petollinen mieleni ja kehoni kurissa.

Kiirehdin huoneeseeni ja suorastaan revin märät vaatteet päältäni heti sinne päästyäni. Tutkailin hetken peilistä vartaloani. Olkapään side ei ollut veressä, mutta hieman kostea se oli. Minun olisi pitänyt oikeastaan pyytää kohteeni vaihtamaan se, mutten halunnut nyt vaivata häntä. Tavoitteeni tälle illalle olivat hieman erilaiset.

Tarkistin vielä kylkeni. Hiertymät punoittivat hieman, mutta eivät näyttäneet tänään erityisen pahoilta. Pärjäisin kyllä illan ilman pahanhajuista voidettanikin.

Nyökkäsin tyytyväisenä peilikuvalleni. Kiskoin mustat housut jalkaan ja tiukahkon lyhythihaisen paidan päälleni. Minua paleli, mutta paita näytti hyvältä. Pörrötin hiuksiani käsilläni, jotka kastuivat. Hiukseni alkoivat käydä pitkiksi. Pian olisi aika nirhiä taas tilalle huomattavasti lyhyempi pörrö. Nappasin kiinni etummaisista hiuksistani ja vedin alaspäin. Ne ulottuivat jo kulmakarvojen tasalle. Ei kestäisi kauan, kun ne alkaisivat ärsyttävästi kutitella silmiä.

Pörrötin hiukseni mahdollisimman sekaisin, ennen kuin lähdin huoneestani. Oli selvästi aika syödä illallista ja aloittaa sitten saken juottaminen kohteelleni. Ainoa pelkoni oli, ettei juoma maistuisi miehelle. En oikeasti tiennyt, mitä tekisin siinä tapauksessa. Mutta sitä voisin murehtia myöhemmin.

Miehet olivat jo alakerrassa. Kumpikin oli hylännyt hattunsa, mutta kaavut heillä oli yhä yllään. He istuivat puisen pöydän ääressä selailemassa ruokalistaa. Kehuttavan nopeaa toimintaa, minun täytyi myöntää. Kiirehdin heidän luokseen ja istuin heitä vastapäätä. Nuori tarjoilija toi minullekin ruokalistan, jonka nostin saman tien nokkani eteen. Ruokaa. Oikeaa lämmintä ruokaa, kunnollinen ateria.

”Shi”, pehmeä ääni kuiskasi. Siirsin ruokalistan kasvojeni edestä ja kohtasin kohteeni tummat silmät. Hän nyökäytti päätään jonnekin selkäni taakse. Vatsassani jysähti. Pidin kasvoni kurissa ja käännyin katsomaan taakseni. Majatalon ravintolaan asteli juuri kaksi miestä. Toisella oli naamio ja Akatsukin kaapu. Toisella vain yksinkertaiset mustat housut ja musta paita, jonka alaosa oli verkkokangasta. Vaaleat hiukset valuivat toisen silmän ylitse ja loput oli kietaistu typerälle ponnarille. Voi hyvä jumalatar, pitikö tämän tapahtua juuri nyt? Kai minun oli vain pakko viedä esitys loppuun saakka. Se saattoi nimittäin olla ainoa keino häivyttää kohteeni epäilykset.

Ponnahdin pöydästä ja ryntäsin miehiä vastaan. Deidara ei ehtinyt tehdä mitään, kun olin jo kapsahtanut hänen kaulaansa. Hänen hiuksensa leyhähtivät kevyesti mangolle. Yllättävää kyllä, tuoksu sopi hänelle erittäin hyvin.
”Deidara!” huudahdin kuin olisin kärsinyt suunnattomasti jouduttuani olemaan miehestä niin pitkään erossa. ”Minun piti keksiä peitetarina, sanoin olevani sinun rakastajasi”, kuiskasin miehen korvaan painautuessani hänen syliinsä.

Kuulin blondin naurahtavan hiljaa. Hänen kätensä kiertyivät välittömästi ympärilleni. Toinen kiertyi vyötäröni ympärille, mutta toinen vaelsi hävyttömästi alemmas. Sormet liukuivat vasemman pakarani päälle ja puristivat sitä niin selkeästi, että jokainen, joka vain katsoi suuntaamme, näki kyllä hänen tekonsa. Kiukunpuna kohosi kasvoilleni, mutten sanonut mitään. Halusin vakuuttaa kohteeni siitä, että meillä oli oikeasti suhde ja hyvinkin kiihkeä sellainen.

Vetäydyin hieman niin, että pääsin katsomaan miestä suoraan ainoaan näkyvillä olevaan silmään. Aioin suukottaa häntä pikaisesti ja siveästi, mutten ehtinyt, sillä hän painoi kätensä takaraivolleni ja vetäisi minut hyvin rajuun suudelmaan. Kieli tunkeutui väkisin tutkimaan suutani ja miehen toinen käsi hivuttautui selkäpuolelta paitani alle. Oloni kävi yhä epämukavammaksi. En pitänyt siitä, että hän hallitsi tilannetta. Sängyssä hallitsin aina minä. Muu ei yksinkertaisesti sopinut. Sen tähden tällainen käytöskin oli kielletyllä listalla. Ja siitä huolimatta en kastroinut häntä siltä seisomalta. Toimeksiantoni oli tärkeämpi kuin oma ikävä oloni.

Joku rykäisi kuuluvasti. Työnsin välittömästi Deidaran kauemmas itsestäni. Ehkä esitys oli viety jo aivan tarpeeksi pitkälle. Blondi virnisti minulle leveästi.
”Hyvä on, Deidara-senpai, uskotaan, etteivät miehet ole sinun juttusi”, naamiokaveri, Tobi kuten muistutin itseäni, nauroi. ”Mutta jättäkää tuo myöhemmäksi. Itachilta ja Kisamelta menee vielä ruokahalu.”
”No, totisesti. En ole vähään aikaan nähnyt mitään karmivampaa”, hai kommentoi pöydästä. Kohteeni oli nostanut ruokalistan kasvojensa eteen uudestaan. Ei ollut todellista. Järjestin vuosisadan esityksen, eikä hän edes vaivautunut katsomaan!

Marssin miesten ohitse takaisin paikalleni pöytään. Deidara istahti viereeni ja siirsi tuolinsa hieman lähemmäs minua. Tobi jäi istumaan pöydän päähän. Hänelle ei edes tuotu ruokalistaa. Ilmeisesti hän ei syönyt muiden seurassa. Kummallinen heppu. Mitäköhän hän piilotteli naamionsa takana?

Tilasimme annoksemme. Miehet keskustelivat jostain, mistä minulla ei ollut mitään käsitystä. He käyttivät tarkoituksella sanavalintoja, jotka pitivät minut keskustelun ulkopuolella. Keskityin ahtamaan vatsani täyteen ruokaa ja pohdin tilanteen saamaa käännettä samaan aikaan, kun Deidaran käsi kuljeskeli edestakaisin toisella reidelläni. Valitettavasti käsi teki keskittymisestä hyvin vaikeaa. Olin naulinnut katseeni kohteeseeni ja huomasin miettiväni, miltä olisi tuntunut, jos hän olisi koskettanut minua siten. Ja jälleen kerran sain todistaa kehoni petollisuutta.

Kohteeni ei vilkaissutkaan minuun päin koko aterian aikana. Jotenkin hän onnistui aina katsomaan ohitseni. Deidara sen sijaan näytti tekevän kaikkensa, että peitetarinani pitäisi. Tosin ehkä hänen tempauksensa oli jo ylilyönti jossain määrin. Tuskin kukaan mies jaksaisi liimautua tuolla tavoin kiinni naisen reiteen kesken herkullisen aterian. Tosin mistä sitäkään tiesi, milloin blondi oli viimeksi saanut.

Tai minä.. Siitä oli ikuisuus. En edes muistanut tarkasti, milloin edellinen kerta oli ollut. Ja minä totisesti tarvitsisin helpotusta, etten jonain päivänä yllättäisi kohdettani käymällä hänen keholleen. Nyt tietysti olisi ollut hyvä tilaisuus iskeä itselleni seuraa, mutta Deidaran ilmestyminen esti sen. Lisäksi blondin läsnäolo pilasi muutkin aikeeni. En voinut keskittyä juottamaan kohdettani humalaan, koska hän ei taatusti päästäisi tässä seurassa tarkkaavaisuuttaan herpaantumaan.

Tarjoilija kävi keräämässä lautasemme. Pöytään tilattiin punaviinipullo, jolle Deidara nyrpisti nenäänsä.
”Tuo on akkojen juomaa, Itachi”, blondi huomautti. ”Akkojen ja hinttien, un.”
”Sinuna en puhuisi mitään homoista”, Kisame-san ärähti ja kaatoi juomaa omaan lasiinsa.
”Jos et huomannut, minulla sentään on naisseuraa”, blondi ivasi ja kietaisi kätensä olkapäideni ympärille. Purin hampaani yhteen, etten olisi älähtänyt kivusta, kun hänen kämmenensä osui haavan päälle.
”Jos tuota nyt voi naiseksi laskea.. sama kuin miestä panisi”, hai jupisi.

Deidara ei näyttänyt kuulevan. Hän tarttui minua leuasta ja katsoi suoraan silmiini. Nielaisin kuuluvasti, vaikkei minun olisi luultavasti pitänyt.
”Minusta tuntuu, että meillä on hieman puhuttavaa, un”, mies kuiskasi kuuluvasti ja työnsi pärstänsä niin lähelle omaani, että huulemme melkein koskettivat. Nyökkäsin sen verran kuin hänen otteessaan pystyin.
”Minä tulen mukaanne!” Tobi ilmoitti välittömästi.
”Jotain rajaa”, Kisame-san puolestaan jatkoi jupinaansa.

Nousimme kaikki kolme pöydästä. Yritin tavoittaa kohteeni katseen, mutta ilmeisesti punaviinipullon etiketti oli sillä hetkellä minua huomattavasti kiinnostavampi. Hänen poissaolevuutensa sai solmun kiertymään vatsani pohjalle. Vuosia sitten hän olisi luultavasti vähintäänkin toimittanut Deidaran sairaalakuntoon siitä hyvästä, että mies kehtasi lähennellä minua, mutta nyt häntä ei kiinnostanut lainkaan. Tosin minun täytyi muistuttaa itselleni, ettei hän tiennyt, kuka olin. Hänellä ei ollut mitään syytä välittää minun tekemisistäni.

Deidaran käsi eksyi takapuoleni päälle, kun kävelimme ulos ravintolasta ja portaita ylös. Annoin miehen ohjata minut huoneeseensa Tobin pysytellessä meidän kannoillamme. Vasta kun ovi oli sulkeutunut perässämme, blondin käsi jätti perseeni rauhaan. Esitystä siis koko homma. Parempi niin. Olin jo ehtinyt ajatella hänen olevan turhankin innokas.

”Meillä totisesti on puhuttavaa”, Tobi ilmoitti, eikä hänen sävynsä ollut ollenkaan niin huvittunut ja leikkisä kuin se oli ollut koko aterian ajan. Molemmat miehet tuijottivat minua. Deidaran kasvoilla oli yhtä härski ilme kuin ensimmäisellä tapaamisellamme, Tobista taas oli mahdotonta sanoa. En pitänyt hänen naamiostaan. Olisin halunnut riipiä sen hänen kasvoiltaan, sillä silloin keskustelu olisi ollut huomattavasti helpompi käydä. Minä halusin nähdä, kenelle puhuin.

En sanonut mitään. Päätin ottaa syytökset vastaan ja yrittää vasta sitten selittää. Jos nyt mitenkään pystyisin..
”Sinä olet nainen”, naamiokaveri totesi.
”Niin olen”, myönsin suoraan.
”Miksi esiinnyit miehenä?”
”Koska siten on helpompi saada töitä. S:än ei luotettaisi yhtä paljon, jos hän olisi nainen. Siksi palkkamurhaajaidentiteettini on mies”, selostin. Tobi nyökytteli päätään.
”Se on varsin järkevää”, hänen oli pakko myöntää. ”Mutta olisit voinut kertoa meille totuuden.”
”Ja jäädä palkkaamatta”, tuhahdin.
”Kyllä minä sinut olisin palkannut”, Deidara huomautti väliin.

Huoneeseen laskeutui uusi kiusaantunut hiljaisuus. Seuraava vaihe olisi vielä pahempi. En ollut saanut selville yhtään mitään ja olin onnistunut tuhlaamaan pari viikkoa arvokasta työaikaa. Ainoa saavutukseni olivat hiertymät vartalossani ja haava olkapäässäni. Niistä ei taidettu ojentaa palkkiota.

”Tiedot?” Tobi kysyi vihdoin.
”Edistyy hitaasti. Uchiha ei luota minuun. Tarkoitukseni oli korjata asia tänä iltana, mutta teidän ilmestymisenne sotki suunnitelmani”, kerroin.
”Minähän ilmoitin asiasta varsin selvästi, un”, Deidara puhahti.
”Et sanonut tarkasti, koska ja missä. En voi tuntea Akatsukin tapoja liikuttuani Uchihan ja Hoshigakin kanssa vain kaksi viikkoa”, ärähdin blondille. Miten joku noin syötävän hyvännäköinen saattoikin olla noin ärsyttävä?

Tuijotimme hetken toisiamme. Tajusin varsin hyvin, että meidän välillemme oli muodostumassa yhtä rauhaisa suhde kuin minun ja Kisame-sanin. Toisaalta tiesin, ettei Akatsukille kannattanut ryttyillä, ellei halunnut päätyä heidän tappolistalleen. Lisäksi olin varmasti muutenkin ärsyttänyt heitä viemällä heidän bisneksiään. Heidän etujensa mukaista oli joko hankkiutua minusta eroon tai palkata minut riveihinsä. Tällä hetkellä edellinen vaikutti todennäköisemmältä. Olin parissa viikossa onnistunut tekemään tuntemistani Akatsukeista vihollisiani.

”Jatkamme täältä matkaa huomenna”, Tobi kertoi ja keskeytti minun ja Deidaran tuijotuskilpailun. ”Koeta nyt saada hommasi hoidettua mahdollisimman pian. Valitettavasti en usko, että kukaan muu saa tietoja kaivettua ulos Itachi-senpaista. Ja se on ainoa syy, miksi viitsin yhä pitää sinut elossa, S, vai Shikö nimesi nyt oli?”
”Se on Shi toistaiseksi. Ja sinun on aivan turha uhkailla minua, Tobi-sama. En ole turhaan saavuttanut mainettani. Osaan pitää puoleni”, ilmoitin kylmästi.
”Et Uchihoja vastaan selvästikään”, mies tuhahti ja viittasi olkapäähäni. Hätkähdin, sillä siteen ei olisi pitänyt näkyä paitani läpi niin hyvin, että kukaan olisi kiinnittänyt siihen huomiota.

Naamiomies kääntyi lähteäkseen. Hän marssi ovelle, vetäisi sen auki ja astui käytävään. Kun hän kääntyi sulkemaan ovea, olin melko varma, että hänen katseensa porautui suoraan minuun.
”Yksi kysymys vielä”, hän sanoi. ”Miksi Deidara, enkä minä?”
”Deidara sentään uskaltaa paljastaa kasvonsa”, hymähdin ja ristin kädet rinnalleni. Se oli virhe. Liike tuntui ikävänä vihlauksena olkapäässä.
”Kuinka pinnallista”, Tobi nauroi ja sulki oven.

Tuijotin ovea hetken ja pohdin seuraavaa siirtoani. En periaatteessa voinut lähteä Deidaran huoneesta, jos aioimme pitää kiinni typerästä peitetarinastani. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, joten olisi ollut epänormaalia liittyä nyt muiden seuraan. Meidän kuului haluta viettää kahdenkeskistä aikaa.

Kahdenkeskistä aikaa tuon idiootin kanssa. Voi hyvä elämä. Tästä illasta tulisi pitkä.

Kerrankin olen samaa mieltä sinun kanssasi.

Taitaakin olla ensimmäinen kerta viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Ehkä. Etkö voisi vain livahtaa omaan huoneeseesi?

Kohteeni huomaisi sen taatusti ja epäilisi minua vielä enemmän.

Entäpä jos hän tuleekin mustasukkaiseksi, kun olet täällä?

Miksi helvetissä tulisi? Ei hänelle kuulu, missä vietän aikaani. Olen hänelle pelkkä ärsyttävä oppilas.

Niin, mutta..

”Noh, mikä on suuri suunnitelma? Haluatko häiriköidä naapurihuonetta, että Itachi varmasti uskoo minun köyrivän sinua, un?” Deidaran läpitunkeva ääni keskeytti alkavan sodan päässäni.
”Onko sinulla sakea tai jotain?” heitin vastakysymyksen. Suoraan sanottuna en halunnut vastata miehen esittämään melkoisen suoraan ehdotukseen. En edes ollut varma, mikä vastaukseni olisi ollut. Deidara ei näyttänyt epämiellyttävältä, vaikka olin edelleen sitä mieltä, että hänellä oli simpukan älynlahjat. Päinvastoin hän oli hyvännäköinen ja sopivan lihaksikas mies. Ja tiesi taatusti, mistä naiset pitivät. Jotenkin kummasti minulla oli sellainen tunne siitä huolimatta, että hän oli kourinut takalistoani melkoisen epämiellyttävällä tavalla.

Blondi käveli erään kaapin luokse ja veti sieltä pullollisen riisiviinaa. Nyt puhuttiin asiaa. Tietenkään en voisi juoda paljon, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus jatkaa matkaa. Silti pieni tilkka lämmikettä ei tekisi ollenkaan pahaa. Ehkä Deidara olisi sen jälkeen siedettävämpää seuraa.

Mies kaatoi juomaa meille kummallekin ja ojensi minulle oman lasini. Istahdin sängynreunalle lupaa kysymättä ja tuijottelin juomaani. Tilanne oli jotenkin absurdi. En kyennyt uskomaan sitä todeksi. Kohteeni istui alakerrassa juomassa punaviiniä ja minä olin Deidaran majatalohuoneessa. Olisin halunnut istua kohteeni kanssa samassa pöydässä, viettää iltaa miehen kanssa, vaikkei se olisikaan ollut hyväksi mielenterveydelleni. Sen sijaan aioin ryypätä hänen rikoskumppaninsa kanssa.

”Jotain vikaa, un?” Deidara kysyi ja istui viereeni. Liian lähelle, jos minulta kysyttiin, mutta aloin jo tottua siihen, ettei minun mielipiteitäni juurikaan kyselty.
”Ei”, tuhahdin ja kippasin juoman kerralla alas kurkustani. Se poltteli ikävästi, mutta toisaalta sai kehoni lämpiämään. Tunne oli hämmentävä, sillä olin jo tottunut krooniseen palelemiseeni.

Deidara kaatoi minulle lisää juomista. Hän laski pullon lattialle ja siirtyi sängyllä lähemmäs minua. Vaistomaisesti siirryin itse kohti päätyä, kunnes en enää olisi päässyt pakoon muualle kuin lattialle. Käännyin katsomaan miestä ärtyneenä.
”Mitä sinä yrität?” kivahdin.
”Itachi ei ole tyhmä”, hän huomautti.
”Kerro jotain uutta”, puuskahdin ja tyhjensin lasini uudestaan. Vahvaa sakea selvästi, eikä erityisen hyvää.
”Minäkään en ole tyhmä.”
”Okei, myönnetään. Tuo oli uutta.”

En voinut mitään sille, että minun oli pakko virnistää leveästi nähdessäni Deidaran tyrmistyneen ilmeen. Hah, olinpas onnistunut tölväisemään häntä edes vähän. Nautin suunnattomasti hänen sanattomasta kiukustaan.

”Tuota sinä vielä kadut”, hän huomautti.
”Mitä ajattelit tehdä? Lähettää parven savilintuja kimppuuni?” kysäisin huolettomasti. Jotenkin en vain osannut pelätä häntä ja hänen uhkailujaan. Ehkä itseluottamukseni oli pykälän liian korkealla, mutta mies ei vain tuntunut uhalta.

Hyökkäys oli varsin odottamaton, kun Deidara rysäytti olkapääni kipeästi puista sängynpäätyä vasten ja painoi huulensa omiani vasten. Vatsassani muljahti kummallisesti, enkä osannut määritellä tunnetta kunnolla.


A/N2: Kaikki kunnia Whaitille siitä, että Deidara tuoksuu mangolle.

*jää odottamaan kuolemantuomiotaan tapahtumien johdosta*