Kaunotar, Kulkuri ja Kankuro


Kankuron vatsa kurisi äänekkäästi jopa vasaran paukkeen yli. Suolet tuntuivat syövän toisiaan ja tunne sai pojan irvistämään. Hän vilkaisi kelloa ja huomasi sen olevan jo puoli neljä.
Nälkä kesken inspiraatiotulvan ei tehnyt Kankuroa erityisen iloiseksi, mutta kaiketi kurina oli ihan normaali reaktio, jos hän oli viimeksi aamulla syönyt pari köyhää riisipalloa. Kauniisti muotoiltuja riisipalloja kylläkin, mutta hieman turhan pieniä. Joskus - kuten nyt - Kankuro kirosi omaa pikkutarkkuuttaan todella raskaasti.

Kai hänen olisi pakko mennä alakertaan syömään jotakin, vaikka jos hänen epäilyksillään oli yhtään totuuspohjaa, heidän jääkaappinsa ei ollut mikään nälkäisen nukentekijän paratiisi.
Kankuro pudotti vasaransa kovalla kolahduksella lattialle, joka otti iskun vastaan muodostaen pienen lommon. Poika käveli ovelle laskien sekunteja siihen, että Temari alkaisi nalkuttaa.
“Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi… nyt, ei kun nyt… nyt!”
Ajoitus osui jälleen kerran yksiin Temarin turhautuneen ärähdyksen kanssa.
“Mrr. Oikeasti, onko liikaa pyydetty, ettet joka kerta tee uutta kraatteria lattiaasi, kun lasket vasaran mämmikouristasi? Entä jos joudumme joskus myymään tämän talon?!”
Temarin ääni kohosi loppua kohden ja Kankuro katsoi parhaaksi sulkea korvansa.
Tätä laatua hän oli kuullut jo aivan tarpeeksi.

Temarin äänen vaimennuttua jupinaksi Kankuron ajatukset siirtyivät taas ruokaan.
Ehkä keittiöstä löytyisi raamenia tai eilisen misokeiton jäännökset tai…
Keittiön ovella ajatus katkesi ja Kankuro jähmettyi nähdessään keittiössä jotain, mitä ei olisi missään tapauksessa halunnut nähdä.

Naruto istui keittiön pöydän ääressä Gaaran vieressä ja heidän välissään näytti olevan melkein tyhjä raamen-kulho. Pahinta näkymässä oli kuitenkin se, että Naruto ja Gaara olivat nojautuneet niin lähelle toisiaan, ettei huulikontakti ollut kaukana, vielä muutama sentti ja…

“Mitä te oikein teette?!” Kankuron äänihuulet päättivät toimia omillaan, sillä hänen ajatuksensa olivat edelleen jähmettyneessä tilassa. Tämä ei ole sitä miltä näyttää, tämä ei ole sitä miltä näyttää, tämä ei ole sitä miltä näyttää… aivojen replay-nappula oli ilmeisesti jäänyt jumiin.
Gaara ja Naruto hätkähtivät erilleen. Raamen-nuudeli luiskahti ulos Gaaran huulten välistä ja Naruto imaisi sen suuhunsa. Gaara loi Kankuroon uskomattoman murhaavan katseen, jonka Kankuro kuitenkin väisti.
“Me leikitään Kaunotarta ja Kulkuria”, Naruto rikkoi kireän hiljaisuuden ja hymyili leveästi. Blondin hampaiden välissä oli suunnaton roska, joka kiinnitti heti Kankuron huomion.
‘Yleensä ihmisten kanssa puhuttaessa heitä katsotaan silmiin’, pieni ääni Kankuron pään sisällä huomautti. Se oli se sama ääni, joka joskus ehdotti, että hän voisi laskea vasaran lattialle ihan nätisti eikä tiputtamalla. Kankuro kiinnitti ääneen huomiota tuskin koskaan.

“Jaaha”, Kankuro sanoi tarttuen jääkaapin ovenkahvaan, kun ei muutakaan keksinyt.
“Jos sinun on ihan pakko päästä mukaan, niin saat olla se rankkuri, joka ajaa meitä takaa”, Gaara sanoi epäystävällisesti. Ottaen kuitenkin huomioon, että ehdotus tuli Gaaran suusta, se oli harvinaisen ystävällinen.
Yleensä Gaara kehotti Kankuroa hukuttautumaan hiekkaan.

“Kiitos, mutta ei kiitos”, Kankuro pyyhkäisi ehdotuksen sivuun ja vilkaisi pöydällä poikien välissä nököttävää raamen-kulhoa. Luojan kiitos se oli melkein tyhjä. Kankuro ei halunnut tietää kumpi oli “Kaunotar” ja kumpi “Kulkuri”. Vielä vähemmän hän halusi nähdä äskeisen kohtauksen uudestaan - tällä kertaa loppuun asti.
“Ehdotan, että menette jonnekin muualle leikkimään, ja että Kultakutri puhdistaa hampaansa. Ja Punahilkka lopettaa sen murhaavan mulkoilun.” Kankuro naljaili, mutta hänen katseensa pysyi enimmäkseen jääkaapin sisällössä.
Hänen oli kuitenkin pakko vilkaista, miten Naruto suhtautui uuteen lempinimeensä.

“Mitä vaan iso paha susi sanoo”, Naruto nauroi raaputtaessaan likaa pois hampaistaan. Kankuro joutui pidättelemään hymyään, kun Naruto heti perään irvisti hänelle ja näytti kansainvälistä käsimerkkiä poskeaan vasten.
“Hei, minä keksin. Naruto, mennään takapihalle leikkimään leijonakuningasta”, Gaaran äänessä kuului harvinainen vivahdus innostusta, kun tämä tarttui Naruton käteen.
“Joo! Jylhäkallion kutsu kaikuu jo korvissani!” Naruto innostui ja veti Gaaran ulos huoneesta karjuen Kankurolle hyvästiksi. Niin naurettavalta kuin se kuulostikin, Kankuron mieliala oli kaukana hilpeästä.

Vanhempi poika jäi jääkaapille seisomaan ja havahtui vasta, kun huomasi jääkaapin kahvan natisevan otteessaan. Hänen ruokahalunsa oli lähtenyt autuaammille metsästysmaille.
Temari pöllähti keittiöön herättäen Kankuron kunnolla transsistaan.
“Disney-kausi”, tyttö vastasi ilkikurisesti silmät tuikkien pikkuveljensä ärsyyntyneeseen, kysyvään katseeseen.
“Ne prinsessaleffat sinun on sitten parasta panna piiloon…” Kankuro murisi poistuessaan huoneesta.
“Miksi aina minä?” Hän voihkaisi paukauttaen huoneensa oven kiinni.
Inspiraatio rakentamiseen oli poissa, kasvava ärtymys valtasi luovuudelta alaa kuin syövyttävä happo, joka turmelee vastamaalatun puun.
Kankuro päätti, että ainoa mitä hän sillä hetkellä saattoi tehdä, oli koko talouden Disney-elokuvien ratsaaminen. Vahingolliset elokuvat löytäisivät uuden kodin kaapin syvimmästä ja pimeimmästä nurkasta.

Keittiössä Temari siivosi melkein tyhjän raamen-kulhon pois ruokapöydältä ja hymähti hiljaa: “Kolmiodraamaa ilmassa…”
Joskus hänen veljiään oli aivan liian helppoa lukea.