Hän istui keskellä pimeyttä, vajonneena synkkyyteen.
Se oli vainonnut häntä jo liian kauan.
Hän painoi vielä kerran viillon arpeutuneeseen käteensä,
yksi niiden vanhojen joukkoon.
Tämä olisi viimeinen kerta.
Mutta oliko se koskaan viimeinen?
Ei.
Samaa hän oli luvannut jo ensimmäisen haavan viiltyessä hänen ihoonsa.
Ei, tämä ei olisi viimeinen.

Hän katsoi tummaa nestettä,
joka valui hänen kämmenelle,
sormille.
Verta.
Katkera hymy nousi hänen kasvoilleen.
Miksi olen vielä täällä?
Hän kysyi mielessään.
Kukaan ei vastaa.

Muistoja.
Ne pyörivät hänen mielessään.
Aika,
jolloin hänen kätensä olivat vielä sileät,
arvettomat.
Se vainosi hänen mieltään.
Aika,
jolloin hän oli ollut elämänhaluinen.
Aika,
jolloin oli vielä toivoa.
Sitä ihmistä ei enää ollut.
Tai jos oli,
se oli niin heikko,
ettei se jaksanut enää taistella vastaan.

Joskus hän toivoi että se henkilö jaksaisi vielä yrittää.
Mutta ei se koskaan jaksanut.
Ei koskaan.

Hän nosti katsettaan ja kosketti kasvojaan.
Niin kylmät sormet.
Lähes elottoman tuntuiset.

Kyyneleitä ei enää tullut.
Ne olivat valuneet hänen silmistään loppuun jo kauan sitten.
Jokainen itkemätön kyynel teki uuden haavan hänen sieluunsa.
Sieluun,
joka oli täynnä haavoja.
Mikä parantaisi ne?
Jokin, jota ei hänelle suotu.
Hän ymmärsi kyllä.

Varjot leikkivät hänen ympärillään.
Hän katsoi niitä ilmeettömänä.
Ne kasvoivat.
Jäljelle jäi täysi pimeys.

Hän oli tottunut siihen.

Hän kuuli jotain,
ja nosti katsettaan.
Hän ei nähnyt mitään,
pimeys oli ympäröinyt hänet.
Hän tunsi jonkun lähestyvän.

"Naruto?"
Kutsui ääni.
Se oli tuttu ääni.

Hän tunsi kuinka lämpimät kädet kietoutuivat hänen ympärilleen.
Kyyneleet virtasivat hänen poskilleen.
"Sasuke..."
Hän vastasi hiljaa ja sulki silmänsä.

Kirkas valo tavoitti hänen silmäluomensa.
Hän avasi silmiään ja katsoi ylös.
Aurinko.
Se nousi pitkän yön jälkeen.
Aina uudelleen.

Hän näki nyt pojan.
Tummat silmät katsoivat häntä.
Hän näki niissä lempeyttä.
Ja toivoa.
"Haluan auttaa sinut pois pimeydestä."
Poika sanoi hiljaa.
Se oli ensimmäinen kerta,
kun hän oli kuullut nuo sanat.

Hän hymyili lämpimästi.
Ehkä hän voisi vielä yrittää.
Siniset silmät aukesivat kunnolla ja loistivat toivoa.
Niin kauan,
kun valo palaa pimeyden keskelle,
hän voisi yrittää.
Vielä kerran.

------------------

Tässä on sitä oikeaa tekstiä, mitä minä kirjoitan. Tyylini on tällainen. u__u Eli hyyyvin outo. Kirjoitin tämän yöllä kun en saanut unta, ja siirsin tämän nyt vain tänne... Se on lyhyt. Enkä tiedä oikein pidänkö siitä... Se on... outo. Virheitä varmasti löytyy monta... x__x
Ja en tiedä onko tuo nyt varsinaista shounen-aita. Varoitin nyt vain jos joku sen niin tulkkaa..