His bodylanguage


Pieni naputus ja papereista kuuluva kahina täyttivät äänillään muuten hiljaisen työhuoneen. Isohkon huoneen seiniä koristi vaaleansininen tapetti ja ikkunaa somistivat tummansiniset silkkiverhot. Keskellä huonetta olevassa pöydässä istui pitkänoloinen mies, ja tämän luota kuuluivat naputus ja kahina.

Mies kirjoitti tietokoneellaan työasioitaan ja samalla selaili vieressään olevaa paperipinoa. Naputus lakkasi vain miehen hörpätessä kahvia mustasta mukistaan.

Kisame keskeytti kirjoittamisen ja nojasi paperipino oikeassa kädessään pehmeää tuolin selkänojaa vasten haukotellen ja venytellen makeasti. Hän käänsi jälleen sivua ja haroi tummansinisiä hiuksiaan.

Hänen pitäisi vielä käydä varmistamassa että kaikki oli kunnossa alakerrassa päivän ohjelmaa varten. Uudet hakijat saapuisivat koettamaan onneaan kahdeltatoista. Hyvällä tuurilla muutama pääsisi hänelle töihin. Viimeaikoina hän ei ollut ottanut ketään, kukaan ei ollut ollut tarpeeksi hyvä. Nyt hän toivoi löytävänsä muutaman helmen, sillä hän todellakin tarvitsi uutta verta rivistöihinsä.

Kisame sulki koneella olleet tiedostot ja tyrkkäsi paperit huolimattomasti kauemmas itsestään. Hän nousi tuolistaan ja poistui huoneestaan.

‘Tarvitsen lisää kahvia, aamut eivät todellakaan ole minua varten’, mies ajatteli tutkiskellen tyhjän kahvikuppinsa pohjaa kävellessään kohti taukohuonetta.

Astuessaan käytävän päässä olevaan huoneeseen, vastakeitetyn kahvin tuoksu tulvahti miehen nenään. Kuin huumaantuneena, Kisame leijui kahvinkeittimen luokse ja kaatoi mustaa nestettä kuppiinsa. Hän ei lisännyt kahviin mitään, vaan joi sen mustana.

Vasta nyt Kisame huomasi, ettei ollut huoneessa yksin. Mustalla nahkasohvalla huoneen nurkassa nukkui punahiuksinen nuori mies. Huvittuneena Kisame katseli hetken alaisensa tuhisemista, mutta päätti sitten jättää tämän nukkumaan rauhassa. Hänen pitäisi saada asiat kuntoon ennen kahtatoista.

---------

“Itachii… Itachii, herää pikku näätä~ ITACHII!”

Itachi pomppasi säikähtäneenä istumaan sängyltään ja hieroi unisena silmiään. Saatuaan unihiekan karistettua, hän loi murhaavan katseen vieressään seisovaan, mustat, pystyt hiukset omanneeseen veljeensä.

“Sasuke, miksi sinun piti herättää minut? Nyt on viikonloppu ja haluan nukkua”, Itachi valitti.

“Nyt on maanantai ja myöhästyt kohta työnhaustasi. Sitä paitsi lupasit viedä minut kouluun”, Sasuke informoi kädet puuskassa ja naputtaen jalallaan lattiaa.

Itachilta meni hetki, ennen kuin hän sisäisti veljensä sanat. Tajuttuaan viestin, mies syöksyi vaatekaapilleen ja hätäisesti etsi jotakin tyylikästä päälle laitettavaa.

“Kauanko minulla on aikaa?”

“Kaksikymmentä minuuttia.”

“Niin vähän!” Itachi huudahti kauhuissaan.

Uchiha kiskoi päälleen mustat farkut ja mustan kauluspaidan, jonka hihoissa kulki harmaita raitoja. Hän syöksyi peilin eteen harjaamaan pitkiä, tummia hiuksiaan. Muutama hiussuortuva ei meinannut millään asettua paikoilleen, joten Itachi käytti apunaan hiuslakkaa. Saatuaan kurittomat hiuksensa ojennukseen, hän tunki lompakkonsa ja kännykkänsä mustaan olkalaukkuunsa ja nappasi pöydältään autonavaimet.

Itachi pesi nopeasti hampaansa ja ryntäsi sitten jo alhaalla odottavan veljensä luokse. Sujautettuaan kengät jalkoihinsa, he molemmat sujahtivat ulos ja kipusivat tummansinisen auton kyytiin.


“Voi hitto näitä liikennevaloja!” Itachi manasi joutuessaan jälleen pysähtymään punaisena palavan valon eteen.

“No mutta, siistihän suusi”, Sasuke luennoi matkien veljensä ääntä.

Itachi huokaisi raskaasti. Hän oli rikkonut jälleen kerran omia periaatteitaan. Itachi ei pitänyt kiroilemisesta eikä muuten vain rumasta kielenkäytöstä. Toisinaan, kuten nyt hänen ollessa hermostunut, häneltä pääsi lipsahtamaan niitä.

“En enää ikinä aja autoa, saati vie sinua kouluun”, vanhin Uchiha mutisi painaessaan jälleen kaasua.

“Niinhän sinä luulet. Et oikeasti voi vihata autoilua noin paljon.”

“Miksen muka? Autot saastuttavat luontoa, pitävät mekkalaa, niillä ei pääse mihinkään, koko ajan pitää jonottaa! Kävellen kaikki käy helpommin.”

Sasuke huokaisi turhautuneena. Itachin kanssa oli turha väitellä tästä asiasta, varsinkin aamuisin. Toisin kuin isoveljensä, Sasuke odotti innolla saavansa ajokortin.

“No niin, perillä. Hyvää koulupäivää”, Itachi toivotti Sasuken avatessa auton oven.

“Onnea työnhakuun”, Sasuke vastasi ennen kuin läimäytti oven kiinni ja juoksi lukion porteista sisään.

Itachi lähti jälleen ajamaan kiireellä. Hänellä olisi vielä kymmenen minuuttia aikaa ehtiä tapaamiseen. Miten ihmeessä hän oli onnistunut sekoittamaan viikonpäivät ja nukkunut pommiin? Yleensä hän oli hyvin täsmällinen kaikessa mitä teki. Itachi toivoi todella ehtivänsä ajoissa paikalle ja saavansa työn jota haki. Hän oli pienestä pitäen unelmoinut siitä, ja vihdoinkin hänellä oli mahdollisuus toteuttaa se. Mikään ei saisi mennä enää tänään pieleen.

Samassa hän jo kurvasi viisikerroksisen rakennuksen eteen. Itachi lukitsi ovet ja ryntäsi sisälle lasiovista. Hänen eteensä avautui suuri aula. Seiniä koristi suuret taulut ja julisteet eri asennoissa poseeraavista ihmisistä. Seinät oli maalattu taidokkaasti eri sinisen sävyillä ja valkoisella. Itachin katsellessa ympärilleen, hän sai sen käsityksen, että paikan omistaja piti suuresti sinisestä. Vaikka sinistä olikin käytetty paljon muiden värien ohessa, paikka ei ollut todellakaan mauton.

“Tervetuloa mallitoimistooni, minun nimeni on Hoshigaki Kisame.”

Itachi käänsi huomionsa itsensä esitelleeseen mieheen. Hänen silmänsä laajenivat huomatessaan paikan pomon ulkonäön. Ensimmäiseksi hänen huomionsa vei Kisamen ihonväri. Iho oli hyvin kalpean ja kylmettyneen näköinen, hivenen sinisenvivahteinen, mutta ei tätä kuitenkaan aivan siniseksi voinut sanoa. Ehkäpä tämä oli joskus pienenä tippunut avantoon ja meinannut jäätyä kuoliaaksi ja saanut tuollaisen ihonvärin?

Kisamen kasvot olivat myös mielenkiintoiset. Tämän silmät olivat mustat, kuten Itachinkin, mutta ne olivat vähän pienemmän oloiset. Itachille tuli mieleen, ettei Kisame varmaan ollut täältäpäin kotoisin. Silmien alla oli kolme v-kirjaimen muotoista kuviota väärinpäin, ja niistä huomasi heti, että ne olivat tatuointeja.

Päällään miehellä oli musta t-paita kauluksen kera ja vaaleansiniset farkut. Hoshigaki näytti kaikin puolin siistiltä ja johtajaksi sopivalta henkilöltä.

”Asettukaa jonoon, niin voimme aloittaa koekuvaukset. Tulette yksi kerrallaan takanani olevasta ovesta. Tule sinä ensimmäiseksi”, Kisame viittoi ruskeahiuksista, aran oloista poikaa eturivistä ja asteli poika perässään sisälle kuvaushuoneeseen.

Oven sulkeuduttua kaikki ryhtyivät järjestäytymään jonkinlaiseen jonontapaiseen, mutta kuitenkin niin, että näkivät suurimman osan aulassa olleista. Pian aula täyttyi jännittyneestä puheensorinasta.

Itachi tutkiskeli noin 50:ntä ihmistä ympärillään. Ensin hän ihmetteli sitä, kuinka vähän tänne oli hakijoita. Pian hän kuitenkin oivalsi, että miesmalleiksi ei halunnut niin paljon väkeä. Naiset olivatkin sitten ihan eri juttu.

Samassa hänen silmiinsä osuikin nainen. Mitä tämä täällä teki? Hän olisi kovasti tahtonut kysyä tältä asiasta, muttei kehdannut. Blondin kääntyessä Itachi oli kiitollinen siitä, että oli pitänyt suunsa kiinni. Hänen luulemansa nainen olikin mies, jolla oli pitkät vaaleat hiukset. Tämä oli todella kaunis, sitä Itachi ei voinut kieltää. Uchiha vain toivoi, että kukaan ei erehtyisi luulemaan häntä naiseksi. Tosin se oli aina mahdollisuus, olihan hänkin erehtynyt, vaikka omisti itsekin pitkät hiukset.

Itachi seurasi mielenkiinnolla väen vähenemistä. Monet ehtivät vain astua kynnyksen yli kuvattavaksi, kun heidät jo passitettiin kotiin. Ilmeisesti täällä oli kovat kriteerit sisälle pääsyyn. Kaikki sisälle menneet eivät tulleet enää takaisin. Ilmeisesti heidät oli hyväksytty ja passitettu johonkin toiseen huoneeseen.

Tunnin odottelun jälkeen Itachi viimein pyydettiin sisään. Jännitys kupli hänen sisällään ja vatsanpohjaa kipristeli. Nämä saivat hänessä pientä pahoinvointia aikaiseksi, mutta se oli hänelle normaalia jännittävissä tilanteissa. Itachi pyrki pitämään jännityksensä piilossa ja loihti kasvoilleen tutun salaperäisen ja tutkimattoman ilmeensä ja astui sisälle ovesta.

--------

Kisame oli todella pettynyt. Hän oli odottanut paljon parempaa saalista tänä vuonna. Vain muutamat olivat selvinneet jatkoon hänen tiukan linjansa läpi, ja näitäkin pitäisi tiputtaa vielä muutama, sillä hän ei tarvinnut heitä kaikkia. Hän oli toivottoman pettynyt, koska ei ollut löytänyt hohtavaa helmeä kaikkien joukosta. Hän oli jo luopunut toivostaan, kunnes ovi avautui.

’Vieläkö niitä hakijoita oli jäljellä?’

Kisame käänsi katseensa sisään astuvaan mieheen ja tunsi sydämensä jättävän muutaman lyönnin välistä. Mies oli ehdottomasti kaunein, jonka hän oli eläissään nähnyt. Tämän pitkät mustat hiukset olivat hyvin hoidetut ja kasvot mitä kauneimmat. Kaunis tuntui jopa liian köyhältä sanalta kuvaamaan miestä. Ja nuoren miehen vartalo näytti jopa vaatteiden läpi täydellisen kiinteältä.

Kisame huomasi nuoremman vaivaantuneen ilmeen ja tajusi tutkineensa varsin avoimesti tämän kroppaa. Hän nosti katseensa miehen tummiin silmiin.

”Istu tuohon penkille”, Kisame kehotti osoittaen kameran edessä jököttävää penkkiä ja jatkoi: ”Mikä on nimesi?”

“Uchiha Itachi”, nuorempi vastasi istuessaan miehen kehottamaan paikkaan. Hän katseli kun Kisame kirjoitti vierellään olleelle koneelle hänen nimensä.

Kisame tutkiskeli edessään istuvaa Uchihaa. Tämä vaikutti hyvin rauhalliselta, yleensä kaikki jännittivät hieman tai todella paljon. Itachin kasvoista ei pystynyt lukemaan mitään tunteita. Toivottavasti tämä osasi näyttää niitä, muuten mallin urasta ei tulisi mitään. Luodessaan katseensa alaspäin, hän huomasi Itachin käden tärisevän vähän. Tämä jännitti sittenkin.

”Otetaan ihan normaaleja polaroidi-kuvia näin aluksi, eli sinun ei tarvitse vielä poseerata missään erikoisissa asennoissa, jollet välttämättä halua”, Kisame kertoi valmistellen kameraa.

Itachi nyökkäsi ja otti hyvän asennon katsoen kameraan päin. Kisame aloitti kuvien näpsimisen ja päätti keventää tunnelmaa ja poistaa jännittyneisyyttä heidän väliltään.

”Kuinkas vanha olet?”

”21-vuotta.”

”Olet parhaimmassa iässä, kaikki vasta edessäpäin.”

”Hmm.”

”Kallista vähän päätä vasemmalle, juuri noin. Minkälainen koulutus sinulla on?”

”Peruskoulu ja lukio.”

”Se on hyvä alku se. Asutko vielä kotona?”

”Juu..”

Kisame huomasi Itachin olevan hyvin vaitelias. Jännittikö tätä niin paljon, vai oliko tämä muuten vain hiljainen luonteeltaan?

”Mikäs on lempivärisi?”

”Musta ja tummanpunainen.”

”Minä pidän myös mustasta ja sinisestä, kuten varmaan huomaat”, Kisame kertoi hymyillen toiselle.

’Eikö Itachiin saa mitään eloa? Kuvat ovat kyllä todella hyviä, mutta silmistä puuttuu tunnetta.’

”No onkos sinulla tyttöystävää?”

”Ei..”

”Poikaystävää?

”No ei..”

”Neitsyt?”

”Mitä se sinulle kuuluu!” Itachi murahti menettäen malttinsa.

”Vihdoinkin!”

”Siis mitä?” Itachi kysyi täysin pihalla miehen ajatuksenjuoksusta.

”Viimeinkin kuviisi tuli eloa, varsinkin silmiin.”

Itachi huokaisi nähdessään Kisamen iloisen ilmeen. Selvisipähän viimein syy siihen, miksi tämä oli ollut niin pirun utelias hänen asioistaan.

”No, mistäs ruuasta pidät?”

”Sushista ja dangoista.”

”Ihanko totta? Minäkin pidän dangoista. Niitä tosin tulee syötyä aivan liian harvoin nykyään, johtunee varmaan myös seuran puutteesta. Yhdessä on aina mukavampaa liikkua kaupungilla ja ystäväni eivät juuri pidä dangoista ja-”

Itachi kuunteli huvittuneena haimiehen jatkuvaa puhetulvaa. Hän oli jostain syystä yhtäkkiä saanut päähänsä että miehelle sopisi lempinimeksi hai. Tatuoinnit tämän kasvoissa muistuttivat hain kiduksia muodoltaan.

Itachi oli jo täysin rentona miehen seurassa. Jostain syystä Kisamen puheet rauhoittivat häntä. Hän uskaltautui jopa hymyilemään hivenen ja saman tien sai kuulla kuinka hyvä kuva hänestä oli tullut.

”Nämä kuvat riittävät tältä erää. Haen nyt muut paikalle”, Kisame kertoi lähtien astelemaan reippaasti sivummalla ollutta ovea kohti.

Hetken kuluttua kaikki mallikokelaat seisoivat rivissä Kisamen edessä, ja odottivat lopullista tuomiota tämän selaillessa koneella olleita kuvia ja tiiraillessa heidän ulkonäköään.

”En tarvitse kuin viisi mallia, joten puolet teistä joutuu lähtemään.”

Itachi laski heitä olevan kymmenen. Vasta silloin hän todella tajusi, kuinka korkeatasoiseen mallitoimistoon oli hakenut. Kaikki heistä olivat hyvännäköisiä, ja suuri lauma samaan kastiin kuuluvia oli jo potkittu ulos. Jännitys ja epävarmuus sisälle pääsystä kasautuivat hänen vatsaansa epämiellyttäväksi möykyksi. Mitä hän tekisi, jollei pääsisi sisään? Tässä kaupungissa ei ollut kuin muutama muu mallitoimisto, johon hän voisi hakea, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä tasokkaita kuin tämä.

Itachi havahtui mietteistään oven kolahdukseen. Vaivihkaa hän vilkaisi ympärilleen, ja tajusi heitä olevan enää kuusi jäljellä. Yksi vielä tippuisi..

”Orochimaru, olen pahoillani, et saa paikkaa.”

”MITÄ! Et voi tiputtaa minua! Olen sata kertaa parempi vaihtoehto kuin tuo ruipelo”, mustahiuksinen mies huusi osoittaen vieressään seisovaa ruskeahiuksista, ujon oloista poikaa, jonka Itachi oli nähnytkin jo aikaisemmin.

”Tai tuo blondi bimbo!”

”Tuki turpasi jollet halua saada selkääsi! Ja nimi on Deidara!” Vaaleat hiukset omannut nuori mies huusi takaisin.

”Valitan, olen tehnyt päätökseni”, Kisame ilmoitti.

”Missä on vika? Olen täydellinen, nuoren näköinen, suorastaan jumalaisen kaunis!” Mies jatkoi huutoaan keltaiset silmät viiruina.

”Olet hivenen liian vanha, etsin nuorempia malleja. Hyväksy jo se, että muut ovat paremman näköisiä, kuin sinä”, Kisame sanoi yrittäen saada miehen rauhoittumaan.

”Olen vasta 36-vuotias, en ole LIIAN VANHA!”

Kisame huokaisi turhautuneena, tästä ei tulisi mitään. Hän kaivoi kännykän taskustaan ja näppäili numeroa samalla kun kuunteli Orochimarun raivoamista.

”Tuokaan ei ole yhtä hyvännäköinen kuin minä, ota minut hänen tilalle!” Orochimaru sihisi astuen lähemmäs Itachia ja tönäisten tämän kovakouraisesti nurin.

Itachi ei osannut odottaa suoraa hyökkäystä, vaan kaatui kipeästi täräyttäen häntäluunsa. Hän nosti hämmentyneen katseensa Orochimaruun ja mulkaisi tätä noustessaan ylös.

”Minä täällä. Ongelmia kuvausstudiolla, tule heti”, Kisame käski vihdoinkin tavoittamalleen henkilölle ja sulki puhelimen. ”Ja sinä saat luvan rauhoittua nyt”, haimies jatkoi puhuen Orochimarulle.

Mies ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa, vaan tarttui Itachin kaulukseen vetäen tämän lähemmäksi itseään.

”Mikä tässä tytönheitukassa muka on parempaa kuin minussa? Ei mikään!” Orochimaru vaahtosi sylkäisten nuoremman kasvoille.

Itachi ei edes ehtinyt huomata Kisamen liikkuneen, kun tämä jo oli erottanut Orochimarun hänestä lyöden tätä kasvoihin. Keltaiset silmät katsoivat lattiantasolta Kisamea ensin yllättyneinä, mutta muuttuivat hetkessä verenhimoisiksi.

”Anti olla viimeinen kerta kun pahoinpitelet minun alaisiani”, Kisame sanoi tasaisella äänellä, mutta tämän silmät kavalsivat hänen suuttumuksensa.

Orochimaru nousi ylös virnistäen mielipuolisesti, eikä aikonut ilmeisesti totella kehotusta. Orochimaru kohotti nyrkkinsä iskeäkseen sini-ihoista miestä takaisin, mutta vahva käsi tarttui tämän ranteesta ja väänsi käden väkivaltaisesti miehen selän taakse valitusten saattelemana.

”Tämä saasta taitaa olla se ongelma josta soitit?” Paikalle tullut mies varmisti matalalla ja möreällä äänellään.

”Juuri hän, saattaisitko hänet ulos, Kakuzu?

Kakuzu nyökkäsi ja riuhtaisi miehen matkaansa. Orochimaru yritti vapautua kovasta otteesta ja loukata vartijaa mitä ikävimmillä sanavalinnoilla, mutta joko Kakuzu ei välittänyt niistä tai oli tottunut kuulemaan niitä varsin usein.

Kisame siirsi katseensa kasvojaan pyyhkivään nuorukaiseen ja asteli tämän eteen laskien kätensä tämän olalle.

”Olen pahoillani, lupaan ettei tuo enää toistu. Ei kai sinuun sattunut?”

”E-ei. Ei hän niin lujaa minua kaatanut..”, Itachi mongersi.

”No hyvä. Lupaan korvata tämän jotenkin sinulle”, Kisame sanoi hymyillen lempeästi ja kääntyen sitten muiden malliensa puoleen.

”Tämä päivä on tällä erää pulkassa, voitte lähteä kotiin. Tavataan huomenna aamu yhdeksältä”, Hoshigaki ilmoitti irrottaen otteensa Uchihasta ja poistuen paikalta.

Itachi tuijotti Kisamen perään hämmentyneenä. Hänelle oli tullut kovin kummallinen olo tämän koskiessa häneen. Vatsassa oli tuntunut kummallista kiemurtelua ja sydän oli hakannut hetken kiivaammin. Mistä nyt oikein oli kyse?

Itachi päätti pohtia asiaa matkalla kotiin. Vielä kerran hän vilkaisi ovea, josta Kisame oli kadonnut ja lähti astelemaan muiden perässä kohti ulko-ovea.

-----------------

Ajattelin kokeilla, josko tälle löytyisi lukijoita. Eli jos pidätte, tämä saa jatkoa, joten kommat ois kivoja ;)
Kylläpä tämä taas näyttää lyhyeltä täällä O__o