Aurinko oli laskemassa puiden lomaan. Ymmärsin sen hämärästi. Tunsin pienen hehkun niskassani. Sen täytyi olla Vornan fyysinen olomuoto, ilmeisesti se halusi luoda tällä tavoin minulle turvaa. Joskus oli lohduttavaa katsella pientä liekkiä ja tuntea sen fyysinen läsnäolo. Se muistutti minua siitä että voisin kutsua hengen avukseni toiselta tasolta.

Olin henkisesti uupunut. Viha kyti minussa yhä vaikka olinkin kostanut Kabutolle hänen tekonsa. Nöyryytys, vapauden riisto ja tämä outo maailma saivat minut tuntemaan pelkoa ja vihaa jota en voinut purkaa mihinkään. Tunsin kuitenkin vornan rauhoittavan minua läsnäolollaan ja sain tunne kouhuni joten kuten hallintaan. Sain katseeni irti tulesta, jota olin tuijottanut jo kauan näkemättä mitään muuta kurjassa olotilassani.

Istuin nuotion äärellä ja kaksi kaapupukuista ninjaa seuranani. He olivat ilmeisesti saattaneet minut tänne järjettömän tuhoamiseni jälkeen. Mustikuvieni perusteella toinen heistä oli raahannut minä perässään pitkin loputtomia käytäviä. Silti olin tuhonnut matkalla kaiken mitä ehdin laboratoriosta, ja Orochimarun piilopaikasta. Toivoin että tuli olisi tuhonnut kaiken siitä kyiden pesästä.

"Oletko jo tarpeeksi järjissäsi?" Vaaleahiuksinen mies kysyi minua vastapäätä. Katsahdin heihin molempiin kysyvästi. "Jouduimme taluttamaan sinut tänne. Sitten jostain ilmestyi...leijuva pieni tulipallo, joka sihisi meille vihaisesti ja käski olla puhumatta sinulle." Isokokoisempi ninja joka oli peittänyt kasvonsa totesi yksitoikkoisella äänellä. Hymähdin tulidemonilleni joka sähisi piilossa hiuksieni alla.

"Anteeksi, olin poissatolaltani. Te olette ne kaksi ninjaa, jotka vapauttivat minut. Kiitän teitä siitä." Puhuin heille särkyneellä äänelläni hiljaa. Pidempää näytti miellyttävän kohtelias puhetapani, kun taas vaaleahiuksinen kohotti yllättyneenä kulmakarvojaan. "Onko totta että sinä olet manaaja, ja tulit tänne toisesta...ulottuvuudesta?"ninja kysyi tarkastellen minua. Olin varuillani. Tunsin Vornan valpastuvan ja se leijui esiin hiuksieni takaa uhkaavasti. Se jäi pääni viereen rätisemään hiljaa ja tuijotti valppaana muukalaisia.

"Entä jos olenkin?" Kysyin uteliaana. Ninjan oudot punavihreät silmät kapenivat vaarallisesti. Äkkiä vaaleahiuksinen alkoi puhua. "Hmmm. Me olemme Akatsukista, eräästä ninja järjestöstä. Minä olen Deidara ja hän on Kakuzu. Johtajamme lähetti meidät. Hm. Hän tarvitsee sinua hankkeessaan. " Kakuzu rentoutui hieman. Olin hämmentynyt enkä tiennyt mitä ajatella. Tutkailin tatuontejani käsissäni enkä vastannut mitään. Mieleni oli yhä kouhuksissa enkä osannut ajatella järkevästi juuri mitään. Olisin vain halunnut levätä ja nauttia hiljaisuudesta, nauttia vapaudestani.

Tässä on tilaisuutesi. Kysy onko tämä Akatsuki vahva järjestö, onko johtaja taitava tiedossa ja taidossa. Ehkä he voivat tietää miten pääsemme takaisin Ioniin. Vorna alkoi kieppua yläpuolellani ja muutti muotoaan pieniksi kipinöiksi. Se oli innoissaan ja yritti rohkaista minua. Deidara seurasi sitä katsellaan kummastuneena. "Mitkä ovat päämäränne, missä minun pitää tarkalleen ottaen auttaa tätä johtajaanne? Entä mitä minä siitä hyötyisin?" Muotoilin ajatukseni vaivoin ja heitin kysymykseni Kakuzulle. Hän suoristautui hieman ja punnitsi vastaustaan kauan. "Johtajalla on eräs vahva summon henki johon hän on sinetöinyt...muita henkiä. Niitä kutsutaan bijuu-hengiksi.. Ongelma on siinä ettei hän pysty hallitsemaan sitä..yksityskohdat ovat ..vaikeita selittää. Hän uskoo että tätä henkeä ei voi hallita kuin ikivanhalla taikuudella, jota vain manaajat osaavat. " Kakuzu selitti. Kohotin kulmiani. "Melko epäselvää. Entä mitä minä hyödyn tästä?" Tivasin. Silloin Deidara tuhahti ja ristikätensä rinnalleen. " Hmm. Saat pitää henkesi." Hän sanoi. Kipinöiden tanssi muuttui kiivaammaksi. Hymyilen hänelle huvittuneena. "Sopimus kuoleman uhalla ei tule onnistumaan minun kanssani. Varsinkaan jos kyseessä on todella vahva henki, voin vannoa ettei kukaan tässä maailmassa osaa sitä hallita paitsi minä. Te olisitte todellisessa kusessa ilman sitä kohtalon oikkua että satuin tälle tasolle onnettomuudessani." Sanoin suoraan röyhkeälle ninjalle. Keltaiset silmäni hehkuivat kilpaa nuotion kanssa ja näin kuinka Deidaran katse muuttui vaaralliseksi. "Onneton pikkunoita! Älä uhoa meille. Akatsuki on voimakkain rikosjärjestö koko maassa. Sinusta tulee osa taidettani silmän räpäyksessä." Nuotio roihahti. Ja tunsin Vornan muuttavan muotonsa takaisin liekiksi. "Pikku kuolevainen, hiljene tai pala." Hätkähdin sillä en muista milloin viimeksi olisin kuullut tulidemonin äänen muualla kuin mielessäni. Ääni oli kuiskaava ja kaikuva. Samaan aikaan kuitenkin syvän miehinen ja kylmä. Jos vuoristosolalla ja myrskyllä olisi ääni, se olisi Vornan ääni. Deidara yllättyi niin paljon että unohti taistelunjanonsa täysin. "Tuo otus osaa puhua? Mikä tarkaalleen ottaen se on?" Hän kysyi taikauskoinen epäluulo silmissään. Tunsin Vornan närkästyksen. Se pöhähti kerran ja katosi savuksi ja tuhkaksi, joka leijaili kuin sattumalta Deidaran naamalle. Virnistin. Sillä välin kun Deidara huitoi savua pois vihaisena käännyin takasin Kakuzun puoleen. "Haluan puhua johtajallenne. Enkä päämajassanne vain jossain muualla." Kakuzu synkistyi. Tuijotin häntä.
"Minun täytyy tietää onko hänestä minulle hyötyä." sanoin hiljaa ja siirsin katseeni nuotion liekkeihin. Kakuzu naurahti. "Rohkeaa puhetta muukalaiselta. " En vastannut. En antanut muita vaihtoehtoja. Kakuzu oli hiljaa pitkän aikaa. Deidara tarkkaili meitä kumpaakin, ilme vaihdellen huvittuneesta kyllästyneeseen. "Lähetän viestin." Kakuzu sanoi äkisti ja nousi ylös. Deidara näytti erittäin yllättyneeltä. Hän katsoi minuun ovela virne naamallaan. "Jos luulet pystyväsi tekemään sopimuksen johtajamme kanssa, olet pahasti erehtynyt.Hmm." Hän sanoi.

Rypistin kulmiani. Nämä ihmiset olivat kummallisia. He luulivat itsestään liikoja. Vaikka nämä ninjat olivatkin fyysisesti vahvoja, todellinen vahvuus oli henkistä vahvuutta, sielun vahvuutta. Alimmilla tasolla ruumilla ei ollut mitään merkitystä. Kaksivuotias lapsikin olisi voittanut nämä ninjat todellisessa tahtojen taistossa. En ihmetellyt ollenkaan että tällä johtajalla oli ongelmia hengen kanssa. Henkien ja demonien hallinta perustui mielen lujuuteen, vahvaan tahtoon joka oli hiottu teräväksi vuosien opetuksessa. Manaajan tuli voittaa henki ensi taistelussa, ja siten alistaa se omaan tahtoonsa. Nämä kurjat ninjat luulivat omaavansa suuria voimia, jos he menisivät alimmille tasoille he kuolisivat henkeä vetämättä. Näin sieluni silmin Ionin sodan ja tuhannet demonit repimässä ruumiita kappaleiksi. Se oli taistelu missä käytettiin todellisia voimia.

Deidara huomasin muutoksen silmissäni. Ja hänen hymynsä hyytyi." Te luulette olevanne vahvoja. Te ette ole nähneet mitään." Sanoin Deidaralle hiljaa, toisen maailman näyt silmieni takana. Miehen siniset silmät tuijottivat minua. En tiedä mitä hän niissä näki mutta äkisti hurja hymy vääristi hänen piirteensä. Silmää nopeammin hän oli vierelläni. Tunsin kylmän metallin kaulallani. Hänen  toinen kätensä puristui vasemman ranteeni ympärille jota hän väänsi. Värähdin kivusta. Yritin vapauttaa kättäni, mutta ote oli rautainen. En voinut hievahtaakkaan. "Tämä on todellista voimaa, ei mikään muu. Hm." Hän sanoi tyytyväisenä. "Fyysinen ylivoima ei ole tarkoita mitään, jos mieli on heikko." Sanoin hampaitani kiristellen. Deidara virnisti mielipuolisesti ja väänsi kättäni kovempaa. Tuntui kuin se voisi katketa. "Päästä irti." Sanoin hiljaa. Jos tuo mies ei kohta lopettaisi käristäisin hänet armotta.
Hän otti hitaasti kunain pois kaulaltani ja sipaisi sillä hiuksiani niin että muutama tippui maahan. "Sinä olet heikko." Hän sanoi. Menetin malttini ja aktivoin vasemman ranteeni tatuoinnit. Ne hohkasivat punaista valoa, Vornan tulta. Deidara veti kätensä pois säikähtäneenä, juuri ja juuri välttäen vakavammat palovammat. Nousin ylös ja käännyin häntä kohti. "Me voimme katsoa kumpi on heikompi vaikka heti. " Sähisin. Tunsin Vornan kaiun ääneni takana. Sekin olin vihainen miehelle. Halusimme unohtaa menetyksen tuskan, unohtaa lasisen vankilan ja inhottavat kokeet. Tässä oli mahdollisuus, tuhota ja taistella.
Halusin polttaa tuon miehen. Tunsin kuinka demonin mieli valtasi ajatuksiani. Nyt kaikki käteni tatuonnin hohkasivat valoa. Deidara katseli laskelmoiva hymy huulillaan minua. Hän oli laittanut kätensä outoon laukkuun mitä hän kantoi vyötäröllään.

"Deidara oletko yhtä paha idiootti kuin Hidan?" Kuulin Kakuzun äänen takanani. Deidaran kiero hymy vain leveni. "Deidara-sempai!" Kuulin lapsellisen innostuneen äänen äkkiä takanani. Lisää ninjoja? Huokaisin.
Vornan hiljeni mielessäni. Sekin tajusi ninjojen ylivoiman. Pitkä hahmo Akatsuki viitassa juoksi ohitseni Deidaran luo. Miehellä oli oranssi naamio kasvoillaan ja pörröinen tukka. Deidara näytti ärsyyntyneeltä.
"Tobi, suorititko tehtäväsi?" Hän kysyi. Tobi hypähti ja teki kunniaa mitä naurettavimmalla tavalla. "Kyllä, Deidara-sempai! Tobi on ollut hyvä poika!" Hän huudahti innostuneena. Räpyttelin silmiäni ja annoin tatuointieni himmetä. "AAAA! Katso Deidara-sempai! Tyttö jolla on vihreä tukka! Vihreä!" Tobiksi kutsuttu ninja ampaisi vierelleni ja tuijotti kuin idiootti minua ja hihitteli. "Deidaraa...hän näyttää samalta kuin niissä kirjoissa mitä johtaja lukee! Hän on hauskan näköinen..silmät ovat kuin kissalla. Pelottavaa eikö!" Hän heilutteli kättään silmieni edessä, kuin olisin jokin eläin. Käänsi hänelle selkäni ja kävelin kohti nuotiota. Yritin pitää kiukkuni sisälläni. Kuitenkin pitkä kummajainen seurasi minua ja heilutteli käsiään. "Hei minä olen Tobi! Mikä sinun nimesi on? Vai osaatko puhua? Haloo? Tyttönen? " Kakuzu seisoi nuotion vierellä. Hän katsoi minuun jopa myötätuntoisesti. "Tobi hänen nimensä on Kuramori. Jätä hänet rauhaan." Jos mahdollista vihastuin vielä enemmän. Nyt he tiesivät tosi nimenikin. Varmasti se luki Kabuton papereissa.

Ärtymykseni täytyi näkyä naamaltani, sillä Tobi hyppeli hieman kauemmas minusta jossa hän jatkoi hölmöä tuijotustaan. "Kertokaa kun se kirottu johtajanne on tavattavissa!" Kivahdin Kakuzulle. En sietänyt heitä silmissäni. Viha poltti sisintäni ja tunsin että menettäisin pian taas itsehillintäni. Kävelin läheisen puun luokse mahdollisimman kauas nuotiolta. Deidara käveli minua vastaan. Hän kohotti kättään jossa oli hämmästyksekseni suu. Suu hymyili tuttua ivallista hymyä ja näytti kieltä. Jouduin puristamaan nyrkkini yhteen etten kärventänyt tuota omahyväistä paskiaista. Ikuisuuden jälkeen olin puun juurella ja istuin sitä vasten selkäni. Suljin silmäni vain nähdäkseni painajaiseni kasvot. Halusin tappaa taas unohtaakseni. Painoin kädet kasvoilleni. Mikä hirviö minusta oli tullut?