Oot jäätä ja tulta


Katselin sinua jälleen. Minun oli vaikea pitää katseeni erossa sinusta, kauniista kasvoistasi, hiuksistasi, silmistäsi ja vartalostasi. Istuit punaisessa, pehmeässä nojatuolissa ja luit kirjaa. Olit aina pitänyt lukemisesta, ja tiesin että kun vaivuit harrastuksesi pariin, sinua ei sopinut häiritä. Niinpä olin ottanut tavakseni katsella sinua.

Olisin tahtonut tehdä niin paljon enemmän, kuin vain katsoa sinua. Olisin tahtonut koskettaa pehmeää ihoasi, hyväillä sinua, pitää sinua sylissäni ja kuiskia korvaasi kuinka paljon rakastan sinua.

Olisin tehnyt kaiken tämän ja enemmänkin, jos olisin tiennyt mitä ajattelet minusta. Olin tunnustanut sinulle kaksi viikkoa sitten tunteeni; kerroin kuinka paljon olin oppinut rakastamaan sinua kaikkien näiden vuosien aikana, jona olimme olleet ystäviä.

Suutelin sinua.

En koskaan unohda ilmettäsi.

Katsoit minua hämmästyneenä. Pudotit hetkeksi kovan panssarin yltäsi, silmäsi heltyivät, tulisissa silmissäsi pilkahti jokin, kunnes jälleen kovetit ne, teit niistä jäätä. Peräännyit kauemmas etkä sanonut mitään, yhtikäs mitään. Se satutti minua, ja paljon satuttikin. En aio kuitenkaan luovuttaa suhteesi, tiedän että saan vastauksen vielä jonain päivänä, edes jonkinlaisen. Minun pitää vain olla kärsivällinen, jaksan kyllä odottaa, olenhan sentään saanut jo maistaa täyteläisiä huuliasi.

Mä voin odottaa,
Jos suudelman saan vain sulta.
Oot jäätä ja tulta,
Oot jäätä ja tulta.

Silti vaikka lupasin itselleni että jaksan odottaa, alan menettää kärsivällisyyteni. Ajattelen sinua koko ajan, tuijotan sinua salaa aina tilaisuuden tullen, yritän jopa katsella sinua, kun käyt suihkussa. Harmi vain, että suihkukoppi on aina edessä.

Tulen hulluksi jos en saa koskettaa sinua. Kaipaan sinua. Olet vetäytynyt kuoreesi enemmän kuin koskaan ennen minun seurassani. Muistan kuinka viime kesänä vielä hymyilit kauniisti. Rakastan hymyäsi, mutta hymyilet aivan liian harvoin. Nyt et huomioi minua juuri ollenkaan, puhut kyllä ja teet asioita kanssani, mutta jokin on tullut väliimme. Pilasinkohan välimme kertomalla tunteistani? Mutta minun oli pakko, koska en saa rauhaa ajatuksiltani, sinä täytät ne jatkuvasti.

Jokaisen ajatuksen sinä täytät,
Ihastus tämä uusi on.
Jokaisen hymyn, jonka mulle näytät.
Tiedätkö, kuinka sua kaipaan?

Katselin ikkunasta lumen hiljaista leijailua. Tänään on jouluaatto. Olin kuvitellut tästä päivästä iloisemman, mutta ilmeisesti toiveeni ei toteudu. Minulla on lahja sinulle, sekin pitäisi antaa jossain välissä. Missä vaiheessa se olisi hyvä antaa?

Kauanko menisi, kunnes kertoisit minulle mitä ajatuksia pohdit mielessäsi? Näytät niin tyyneltä, siltä kuin et miettisi asiaa ollenkaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että tyynen ulkokuoresi alla riehuu varmasti samanlainen pyörremyrsky kuin minullakin. Olen nähnyt sinut vihaisena, joskin et koskaan ole suuttunut minulle. En halua tehdä sitä virhettä, että hoputan sinua ja saan sinut hermostumaan, mutta odottaminen on tuskallista. Haluan kaiken olevan niin kuin ennenkin, jos enempään ei ole mahdollisuuksia.

Sun maailmaasi
tahtoisin taas  

Minun tekisi mieli repiä hiukset päästäni, vatvon tätä asiaa koko ajan. Haluaisin hetken pystyä ajattelemaan jotain muuta, edes öisin.

Unissani näen aina sinut, kauneimman ihmisen tässä maailmassa. Meidät. Unissani saan kietoa käteni suojelevasti, rakastavasi ympärillesi. Voin pelkästään pidellä sinua iäisyyden käsivarsillani, ja sinä vain hymyilet, nautit olostasi. Ja kun viimein herään, huulillani lepää nimesi, taidan toistaa sitä hyvinkin usein unissani.

Nimeäs toistan, kunnes uneen vaivun,
Unessa olen luonas taas.
Aurinkoon herään sekä nimes kaikuun.
Tiedätkö, kuinka sua kaipaan?  

Voin vain kuvitella, miltä tuntuisi rakastella kanssasi. Miltä tuntuisit allani, ihoani vasten? Huohottaisitko kosketuksestani? Miltä sinun kosketuksesi tuntuisi? Punastelisitko? Huokailisitko, kuiskisitko tai huutaisitko nimeäni työntyessäni sisääsi? Vai päästäisitkö ääntäkään?

”Kisame.”

Heräsin mietteistäni kuullessani samettisenpehmeän äänesi. Hento puna koreili kasvoillani äskeisistä mietteistäni. Minua nolotti. Jos Itachi vain tietäisi ajatukseni…

”Niin?”

”Olen miettinyt… olitko tosissasi kun… sanoit rakastavasi minua?” Itachi kysyi silmäillen kirjan sivuja, kuitenkin lopulta kohottaen katseensa ystävänsä silmiin.

Tuijotin epäuskoisena sinua. Miten pystyit kyseenalaistamaan moisen asian?  Olin hyvin selkeästi omasta mielestäni kertonut sen. Olit ilmeisesti miettinyt kaikkea aivan liikaa ja monimutkaisesti yksiksesi. Sinun pitäisi oppia avautumaan enemmän.

”Tietenkin tarkoitin, miksi epäilet?”

Vaikenit jälleen. En pitänyt siitä, että epäröit kertoa ajatuksistasi minulle. Astelin rauhallisesti eteesi ja vedin kovan jakkaran istuimekseni. Tutkiskelin silmiäsi ja ilmeitäsi. Huomasin, että olit tiputtanut kylmän panssarisi. Vaikutit entistä hennommalta – en ole aivan varma – mutta olitko jopa ujo? Vai tulkitsinko väärin eleesi?

”No kun… kukaan ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua”, Itachi kuiskasi luoden katseensa Kisamen silmiin.

Tiedän että monet naiset kuin miehetkin ovat katselleet usein perääsi. Et vain ole koskaan päästänyt heitä lähellesi, ja hyvä niin. Taisit nähdä heidän lävitseen niin kuin minäkin. Eivät he sinusta oikeasti välittäneet. Naiset olisivat varmasti vain halunneet rehvastella sillä, että heillä olisi komea mies ja miehet viettää muutaman yön leppoisasti. Ei siis ihme, että et ollut kyseistä lausetta koskaan kuullut.

Kohotin toisen käteni kalpealle poskellesi ja silitin sitä hennosti. Hento puna nousi koristamaan poskiasi ja loin sinulle hennoimman hymyn mihin kykenin.

”Vannon sinulle, että en ole kuin toiset. Minä rakastan sinua oikeasti. Ehkä en voi vakuuttaa sinua siitä sanoillani, mutta etköhän löydä vastauksen silmistäni. Ja kyllä sinä minut tunnet niin hyvin, että tiedät, etten pelleile tällaisilla asioilla.”

Tunsin sydämenlyöntieni kiihtyvän sinun tutkiskellessa silmiäni. Tuntui kuin olisit porautunut suoraan sieluuni ja paljastanut kaikki, mitä pidin sisälläni. Toki se oli suotavaa tällä hetkellä. Hetki tuntui useammalta tunnilta, vaikka se todellisuudessa kesti vain muutaman minuutin. Hymyilit minulle jälleen, olin ilmeisesti vakuuttanut sinut.

”Itachi, mitä sinä tunnet minua kohtaan?” Uskaltauduin kysymään viimein mieltäni polttelevan kysymyksen.

Vaivuit taas hiljaisuuteen, mutta nyt se ei ollut samanlaista kuin ennen. Näytit miettivän, miten pukea ajatuksesi sanoiksi.

”Olen pitänyt sinusta jo pitemmän aikaa, en vain ole uskaltanut kertoa tunteistani. Ja kun kerroit omistasi, luulin sinun leikkivän kustannuksellani. Anteeksi, tiedän että se oli typerää”, Itachi vastasi.

Hymyilin sinulle ja pörrötin hiuksiasi, vaikka tiesin kuinka tarkka olit niiden sileydestä. Kumma kyllä, en saanut paheksuvaa katsetta osakseni tällä kertaa.

”Ai niin, minulla on sinulle lahja”, sanoin ja nousin ylös.

Astelin ulos Itachin huoneesta ja suuntasin omaani. Menin kylpyhuoneeseen ja sain hetken temmeltää pienen karvapallon perässä, kunnes sain sen kiinni. Tunsin lipaisun kämmenselässäni ja käärin sen piiloon villapaitani sisään. Kiiruhdin takaisin sinun luoksesi, sillä odotit minua uteliaana. Ojensin paitani kätköistä miukuvan karvapallon syliisi.

Otit kissanpennun silmät suurina vastaan. Sylissäsi kehräsi valkoinen, vihreäsilmäinen kerä, joka nuoli innoissaan uuden omistajansa kasvoja. Katselin kuinka silmäsi alkoivat hehkua ilosta, tiesin sinun aina halunneen kissan.

”Kiitos.”

”Ole hyvä, kulta”, sanoin kokeilevasti.

Hymähdit tyytyväisen kuuloisena ja nousit ylös tuolilta laskien kissan siihen nukkumaan. Kaivelit hetken lipastojasi, kunnes otit sieltä esiin valokuvakirjan.

”Olen kerännyt tänne kuvia siitä asti kun meistä tuli ystäviä. Olen jo jonkin aikaa halunnut antaa tämän sinulle ja luulen että nyt on oikea hetki siihen. Hyvää joulua”, Itachi sanoi ojentaen kirjan minulle.

Avasin kirjan innoissani. Heti ensimmäisenä oli kuva koko kaveriporukastamme, Akatsukista. Sillä nimellä olimme aina kutsuneet itseämme. Pein seisoi Konan kainalossaan kuvan reunalla, Hidan aukoi selvästi päätään Kakuzulle, koska tämä näytti niin myrtsiltä. Deidara roikkui Sasorin kaulassa kiinni hymyillen kauniisti kameralle, Zetsu istui Tobi sylissään maassa, Tobin oli ollut aivan pakko päästä istumaan siihen. Minä ja Itachi seisoimme vieretysten, minun käteni lepäsi hänen olallaan toverillisesti.

Albumissa oli paljon kuvia koko poppoomme toilailuista, mutta loput kuvat olivat meistä kahdesta. Oli kuvia milloin mistäkin, kaupungilta, rannalta, jäätelönsyönnistä, kuva sinusta nukkumassa, jopa minustakin. Kuvia oli laidasta laitaan. Jäätelönsyöntikuva oli minun yksi suosikeistani: Itachilla oli nenänpäässä jäätelöä ja minä pyyhkäisin sitä parhaillaan pois.

”Kiitos, tämä on mahtava. Voimmekin jatkaa yhdessä tämän täyttämistä”, sanoin ennen kuin vedin sinut itseäni vasten ja suutelin sinua hellästi.

Tunsin sinun vastaavaan suudelmaani ja ilo täytti minut valtavalla lämmöllään. Olin onnellisempi kuin koskaan ennen. Näytit niin kauniilta sulkiessasi silmäsi. Pitkät ja tuuheat ripsesi pääsivät oikeuksiinsa kaartuessaan kauniisti suljetuissa silmissäsi.

Tunsin sinun saavan itsevarmuutesi takaisin ja vastasit suudelmaani entistä tulisemmin. Painauduit lähemmäs kehoani vasten, olit jälleen täysin oma itsesi, eikä ujoudesta ollut tietoakaan.

Oot jäätä ja tulta

Lumentulo oli loppunut. Tähtitaivas ja kuu valaisivat meitä valollaan muuten pimenevässä illassa. Lumikinokset toivat omaa kaunista hehkuaan yöhön ja yhdessä kauniin yön kanssa takasivat meille kauniin ja varmasti parhaan joulun ikinä.

-------------------

Ei tämä kovin pitkä ole, mutta eihän aina tarvitsekaan, vai kuinka? Toivottavasti piditte, kommentti olisi mukavaa ^^