Itachi astui ulos mökistä ja paukautti oven kiinni. Hän tunsi suurta mielihyvää Gaaran piinaamisesta ja jäi nautiskelemaan siitä tuijottelemalla lähes haaveksuen puiden latvoja, jotka kohosivat korkealle. Mies nuolaisi suupielestään pisaran Gaaran verta, jota oli siihen läikähtänyt ja se lisäsi hänen hyvän olon tunnettaan entisestään.
Mutta kauaa Itachi ei ehtinyt tunteesta nauttia, sillä hänen ajatuksensa keskeytti huuto:
    ”Hei, kauanko sinä ajattelit sitä kuusta tuijotella? Ala tulla, en pidä siitä, että joudun odottamaan!”

Se oli Sasori, joka istui nuotion ääressä muutaman metrin päässä. Hän hypisteli ärtyneenä oksaa, tosin tiedostamatta sitä itse. Itachi käveli vaitonaisena Sasorin luo ja istuutui hänen viereensä kiven päälle, Sasorin katsoessa häntä sangen tiiviisti.
     ”Sasori, kärsimättömyytesi on ainoaa laatuaan”, Itachi sanoi ja virnisti härnäävästi.

Sasorin ilme ei värähtänytkään, vaan sanoi sangen tyynesti:
    ”Ja sinun mielipuolisuutesi on suorastaan iljettävää. Piditte kyllä sellaista meteliä, että kuului ulos asti. Luulisi sinun Deidara olevan vähän varovaisempi”

Itachi naurahti ja savu pöllähti; Itachin paikalle oli ilmestynyt Deidara.
    ”Hah, älä nipota. Se oli tajuttoman hauskaa. Poika luuli minun olevan oikeasti Itachi, miten typerää! Ei uskoisi hänen olevan kylänsä paras ninja! Kaappauskin sujui kuin leikiten! Minun ei tarvinnut kuin vain tehdä itsestäni klooni ja sitten muutuin itse Itachiksi ja homma meni kuin vettä vaan.”
    ”Rakkaus tekee haavoittuvaiseksi”, Sasori sanoi nyökäten. ”Mutta en kyllä ymmärrä, mitä mielihyvää sinä saat pojan vahingoittamisesta.”
    ”Kyse on sitä, että kun oikea Itachi tulee paikalle, hän saa nähdä poikaystävänsä erittäin edustavan näköisenä!” Deidara selitti käsiään huitoen.
    ”Minusta olisi järkevämpää tappaa poika heti, ja sitten Itachi näkisi hänet”, Sasori protestoi.

Deidara huokaisi syvään, eikö Sasori muka tajunnut mikä suunnitelmassa oli ideana? No, hän oli kyllä lähes kokonaan nukke, joten kai sekin vaikutti?
    ”Siitä tulee hauskempaa, kun Itachi huomaa hänen olevan elossa!”
    ”Siinä on kyllä riskinsä.”

Deidara heilautti kättään torjuvasti ja sanoi:
    ”Viis riskeistä, kun mitään ei kuitenkaan käy.”
    ”Johtaja käski vain hankkiutua Kazekagesta ja Itachista eroon, ei sen enempää”, Sasori intti sinnikkäästi.
    ”Mutta mestari, etkö sinä haluaisi tehdä heistä nukkeja?”

Sasorin käsi, joka oli heittämässä lisää puita nuotioon, pysähtyi äkisti ja hän käänsi katseensa Deidaraan.
    ”Sitten minun kokoelmastani löytyisi kaksi Kazekagea. Ja Itachi!” Sasori henkäisi.

Deidarasta Sasori muistutti antiikki tavaroiden suurkeräilijää, joka oli löytänyt etsimänsä. Deidara päätti oitis lisätä vettä myllyyn.
    ”Ja mieti, kun sinulla olisi ne, voittaisit kaikki. Mitäs sanot? Mutta vain sillä ehdolla, että poika pysyy hengissä siihen asti, kunnes Itachi saapuu!”

Sasori punnitsi hänen sanojaan, hänen teki mieli rynnätä mökkiin ja tehdä Gaarasta heti nukke, mutta ilman häntä Itachi saattaisi olla vaikeampi nujertaa. Häntähän olisi helppo kiristää Gaaran avulla.
    ”Hyvä on, mutta jos he pakenevat, minä teen SINUSTA nuken!”
    ”Siitä ei ole huolta”, Deidara vakuutti.
    ”Näin ohimennen, milloin Itachi on tulossa?” Sasori kysyi ja heitti nuotioon halon, joka oli jäänyt hänen käteensä.
    ”Luultavasti ylihuomenna, mutta en ole aivan varma.”
    ”Tietääkö Kisame suunnitelmasta?”
    ”Ei, sillä Johtaja ei halunnut ottaa sitä riskiä, että Kisame ei suostuisi. Meillä saattaa olla siis vastarintaa.”
    ”Siitä voi koitua ongelmia, joten säästä voimiasi. Minä tarkistan toimivatko kaikki nukkeni moitteettomasti.”
    ”Hyvä on, no minä painun nyt pehkuihin.”

Mutta Sasori nousi äkkiä ylös ja osoitti sormellansa Deidaran rintaa.
    ”Minä olen vahtinut tässä vaikka kuinka kauan ja sinä olet saanut huvitella punapään kanssa! Ei, sinä pidät vahtia ainakin viisi tuntia ja minä lepäilen sen aikaa.”
    ”Mutta sinähän olet nukke! Ei sinun tarvitse levätä!”
    ”Kyse ei ole siitä ettenkö jaksaisi, vaan siitä ettei minua enää huvita!” Sasori näpäytti ja lähti niine hyvineen.

Deidara katsoi vihaisesti kuinka Sasori asettui kuusen alle makuulleen ja alkoi nakella käpyjä nuotioon. Blondi tuijotti äkäisesti nuotiota välittämättä Sasorin heittämistä kävyistä, jotka osuivat häneenkin.
    ’Ikään kuin ei olisi voinut tässä istua, kun näemmä pystyy käpyjäkin heittelemään!’ hän ajatteli ja kohensi nuotiota pitkällä tikulla. ’Kiillottelisi vaikka niitä nukkejaan, kun kerta on aikaa’

Mutta Sasori vain makaili nurmella eikä välittänyt muurahaisista, jotka kipittelivät hänen vartaloaan pitkin ylös. Tai ehkei mies tuntenut niitä.
Deidara vilkaisi takana olevaa mökkiä ja hillitsi halunsa muuttua Itachiksi ja mennä kiusaamaan Gaaraa. Blondi hymyili ja mietti kuinka Itachi tulisi reagoiman, häntä ei edes huolettanut kuinka suuri riski olisi pitää Gaaraa hengissä, vaan keskittyi mässäilemään yksityiskohdilla, joita hän toivoi tulevan. Deidara ei edes välittänyt vaikka yksi Sasorin kävyistä kopsahti kipeästi hänen päähänsä, vaan tuijotteli haaveksuvasti liekkejä, jotka tanssivat iloisesti nuotiossa. Vasta siinä vaiheessa, kun käpy lensi suoraan hänen silmäänsä, Deidara pomppasi vihaisena seisaalleen ja katsoi uhkaavasti Sasoria, joka puolestaan kohautti välttelevästi olkapäitään. Blondin olisi tehnyt mieli räjäyttää Sasori sadaksi niljaiseksi palaksi, mutta hillitsi itsensä sillä tiesi, ettei voinut onnistua yksin Itachia ja Kisamea vastaan.
Deidara istuutui alas ja häntä alkoi äkkiä nukuttaa. Hän taisteli väsymystä vastaan, mutta silmät sulkeutuivat väkisin ja hän nukahti pää nuokahtaen.
Sasori katsoi Deidaraa huvittuneesti, mutta antoi blondin nukkua, vain tämän kerran.

*

Gaara nukkui mökin lattialla, eikä herännyt vaikka huoneeseen tulvi valoa. Pojan rintakehä nousi ja laski väristen ja hengitys oli epätasaista pihinää. Gaara oli käpertynyt sikiöasentoon kyljelleen lattialle näyttäen pieneltä lapselta. Hän oli itkenyt itsensä uneen, jonka vuoksi poskiin oli jäänyt jäljet kyynelistä. Auringon valo leikki Gaaran hiuksilla saaden ne näyttämään melkein vaaleanpunaisilta.
Äkkiä ovi paukahti auki ja Gaara hätkähti hereille. Hän kohotti päätään nähdäkseen kuka oli melun aiheuttanut ja huomasi, että ovella seisoi Itachi. Gaara värähti kuin piiskan iskusta katsoessaan Itachia, joka tuijotti häntä varsin kiinteästi. Jos häntä ei olisi pelottanut niin hirveästi, hän olisi pistänyt merkille, että oviaukosta tulviva auringon valo sai Itachin näyttämään suorastaan jumalaisen komealta. Mies paukautti oven kiinni ja huone tuntui pimenevän, vaikka valoa tuli ikkunoista runsaasti. Hän harppoi Gaaran luo, polvistui hänen viereensä ja alkoi hyväillä pojan poskea varsin lempeästi. Gaara ei vilkaissutkaan poikaystäväänsä, vaan katsoi päättäväisesti vastapäätä olevaa seinää. Äkkiä Itachi läimäytti Gaaran poskea, mikä sai hänet henkäisemään pelästyksestä.
    ”Olepas hiljainen tänään. Nukuitko hyvin?” mies kysyi ivallisesti ja yritti suudella Gaaraa, mutta Gaara käänsi päänsä pois.
    ”Älä vastustele! Suutele minua!”

Itachi tarttui toisella kädellään punapään hiuksista pitäen pään paikoillaan.
    ”Nyt, suutele minua!”
    ”Itachi, lopeta”, Gaara sanoi voimattomasti ja sulki silmänsä.
    ”NYT!” Itachi huusi ja tukisti poikaa hullunkiilto silmissään.
    ”En”, Gaara sanoi lähes kuulumattomalla äänellä.
    ”Mitä?”
    ”En tahdo”
    ”Tässä ei ole kysymys siitä mitä sinä haluat, vaan siitä mitä MINÄ haluan! Sinä suutelet minua tai itket ja suutelet!”

Siinä vaiheessa Gaara murtui täysin ja kuumat kyyneleet alkoivat virrata pitkin hänen poskiaan. Hän ei voinut sille mitään, kaikki hänen tunteensa tuntuivat purkautuvan yhdellä kertaa.
Itachin ilme oli ensin hieman hämmentynyt, mutta pian se muuttui lähinnä voitonriemuiseksi ja hän sanoi käheästi nauraen:
    ”Valitsit siis jälkimmäisen vaihtoehdon.”

Ja sen sanottuaan hän painoi huulensa Gaaran huulille ja tunki kielensä väkisin pojan suuhun. Gaara ei edes vastustellut, koska ei pystynyt reagoimaan mitenkään. Hän vain makasi lattialla kyyneleet silmistä valuen, Itachin kielen leikkiessä hänen suussaan innokkaasti.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Itachi nousi ylös ja pyyhkäisi hihallaan huuliaan.
    ”Tuliko suru puseroon? Annas kun autan omaa Kazekageani.”

Itachi kumartui jälleen Gaaran puoleen ja nuoli kyyneleet pojan poskilta. Gaara sulki inhoten silmänsä ja yritti estää kyynelten valumisen, sillä ei tahtonut Itachin enää koskevan häneen.
    ”Tiedätkö mitä Gaara?” Itachi kysyi ja nousi istumaan. ”Muistathan ne kirjeet? Minä lähetin ne. Halusin saada sinut hermostuneeksi. Ja ne valokuvat otti Deidara ja Sasori. Käskin heidän tulla salakuuntelemaan ja ottamaan kuvia meistä, ihan vain saadaksemme nauraa porukalla.”

Gaara peitti korvansa käsillä, sillä ei halunnut kuulla enempää. Oli tarpeeksi tuskallista kestää Itachin läheisyyttä saati sitten kuulla totuus kaikesta. Kuinka hän oli voinut jäädä noin helposti lankaan?
Itachi tarttui Gaaran käsistä ja piti niitä paikoillaan, jottei hän voisi enää peittää korviaan.
    ”Ei noin saa tehdä silloin, kun poikaystävälläsi on tärkeää asiaa. Etkö itse painottanut kuinka tärkeää toisen kuunteleminen on?” Itachi sanoi ja sylkäisi Gaaran kasvoille.
    ”Eikö rakkaus olekin ihmeellinen asia? Sitä vain luottaa sokeasti mitä toinen sanoo ajattelematta kuinka epätodennäköistä kaikki todellisuudessa on. Mieti nyt! Kuinka minä, Uchiha Itachi voisin rakastaa ketään, ainakaan tuollaista hirviötä! Mutta sinä luotit minuun sokeasti, mutta ainakin minulla oli hauskaa ja itse asiassa nyt on paljon hauskempaa kuin silloin. Mokomaa hempeilyä! Ei uskoisi Kazekagen olevan noin pehmo!”

Gaara tärisi kauhusta, mikä sai Itachin nauramaan ilkeästi.
    ”Ilmeisesti olet. Ei, tämä on kyllä Sasorin nähtävä! SASORIII!”

Ovi avautui ja Sasori astui sisään varsin kyllästyneen näköisenä.
    ”Noh, oliko jotain asiaa Dei- ööh Itachi?” hän kysyi.
    ”Katso nyt tätä rottaa! Onko tämä muka Kazekage?”
    ”Kyllä näyttäisi olevan.”
    ”Älä näsäviisastele, vaan katso! Onko näin säälittävää nähty? Eikö Kazekagen tulisi olla ylhäinen?”

Sasori huokaisi syvään, mutta käveli Gaaran luo, sillä tiesi Deidaran olevan hurmiossa saadessaan esittää Itachia, eikä häntä huvittanut suututtaa häntä. Sasori vilkaisi nopeasti toista punapäätä aivan kuin olisi nähnyt jotain sopimatonta.
    ”Onhan tuo, mutta eikö sinun olisi jo aika tulla ulos? Heille pitäisi lähettää kirje, jotta he varmasti tulevat oikeaan paikkaan. Ja minä en tahdo odotella turhaan!”
    ”Ihan kohta, haluan tehdä ensin yhden asian.”

Itachi nousi ylös, käveli Gaaran jalkojen luo ja polvistui jälleen. Hän tarttui punapään nilkasta ja hypisteli sitä hetken kuin arvioiden.
    ”Aika hento nilkka. Tämän pitäisi käydä helposti.”

Siiten hän väänsi nopeasti ja voimakkaasti nilkkaa itseään päin sillä seurauksella, että kuului ilkeä rusahdus ja Gaara huusi kivusta. Itachi nousi ylös Gaaran huohottaessa maassa tuskissaan. Gaara ei uskaltanut katsoa jalkaansa, koska se tuskin olisi kaunista nähtävää.
Akatsukit seisoivat rinta rinnan ja katsoivat häntä säälimättä. Sitten Sasori sanoi:
    ”Olet kyllä aina yhtä mielenvikainen”

Itachi naurahti aivan kuin asiassa olisi ollut jotain hauskaa. Sitten hän kumartui Gaaran puoleen, joka oli valahtanut kivusta valkoiseksi.
    ”Noh, nyt et ainakaan pääse liikkeelle. Mutta sinä varmaan tarvitset jotain syötävää jotta pysyt elossa”

Itachi käveli ulos ja kului vain hetki, kun hän palasi sieltä kädessään leivänkannikka ja pullo, jossa oli vain hieman vettä. Hän heitti ne Gaaran eteen ja sanoi:
    ”Sasori, lähdetään kirjoittamaan se kirje”

Ja niine hyvineen hän käveli ulos mökistä, mutta Sasori jäi vielä mökkiin. Hän käänsi katseensa Gaaraan ja sanoi kylmästi:
    ”Älä huoli, kohta sinun ei tarvitse enää kärsiä kipua. Teen sinusta nuken, etkä tunne sen jälkeen enää mitään.”

Gaara ei vastannut mitään, sillä kipu jalassa vei hänen viimeisetkin voimansa. Sasori loi vielä viimeisen silmäyksen maassa makaavaan myttyyn ja lähti sitten itsekin ulos.

Gaara alkoi vaikeroida hiljaa heti kun ovi oli sulkeutunut. Hän ei voinut itselleen mitään, hänen oli pakko vilkaista jalkaansa. Punapään vatsa tuntui kääntyvän ylöslasisin kun hän näki jalkansa; se sojotti epäluonnollisesti väärään suuntaan nilkan kohdalta. Oksennus pyrki suuhun ja Gaara kääntyi nopeasti kyljelleen oksentaakseen. Oksennusta ei ollut paljoa, sillä hän ei ollut syönyt mitään vuorokauteen, mutta se teki hänen olostaan entistä heikomman ja huteramman. Gaaran päässä alkoi pyöriä, hänen oli saatava jotain juotavaa. Hän taisteli tajuttomuutta vastaan kaikin voimin ja kesti tovin, ennen kuin hän tajusi, että parin metrin päässä hänestä lattialla makasi vesipullo ja leipäpala, jotka Itachi oli tuonut.
    ”Vettä!” Gaara henkäisi ja alkoi ryömiä hitaasti pulloa kohti.

Hän yritti kurotella pulloa, mutta se oli hivenen liian kaukana, lisäksi hänen päänsä kävi hetki hetkeltä raskaammaksi, mikä hankaloitti koordinaatiokykyä. Gaara veti itseään käsillään päästäkseen pullon luo. Lopulta hänen sormensa kiertyivät pullon ympärille ja hän veti sen lähemmäs itseään. Gaara avasi korkin tärisevin sormin ja painoi pullon suun huulilleen. Kädet kuitenkin tärisivät niin rajusti, että pullo putosi hänen kädestään, ennen kuin hän ehti siemaista siitä vettä. Pullo kalahti lattiaan valuttaen kaiken sisältönsä lattialle.
    ”Ei!”

Punapää yritti hädissään nuolla vesiä lattialta, mutta ei saanut paljoa juoduksi, sillä vedet pakenivat nopeasti lattian rakoihin.
     ”Ei, ei, ei, ei!” hän hoki yhä uudestaan tajutessaan, että hän oli juuri menettänyt viimeiset vetensä.

Gaaran silmissä alkoi sumentua ja pää tuntui oudon sekavalta. Lopulta hän menetti kokonaan tajuntansa ja pojan pää kopsahti velttona lattiaan.

*

Oikea Itachi käveli aavikon laitamilla toverinsa Kisamen kulkiessa hänen vierellään. Kaukana idässä näkyi Sunagakuren kylä pienenä läiskänä. Itachi pysähtyi ja jäi katsomaan kaukana siintävää kylää aivan ajatuksissaan. Hänen mieleensä tulvi paljon muistoja Gaarasta ja kaipaus kouristi rintaa.
Kisame tarkkaili ystäväänsä kiinnostuneena.
    ”Olet rakastunut.”
    ”Mitä?” Itachi ähkäisi ja käännähti Kisameen päin.
    ”Kuulit kyllä mitä sanoin. Kuka se on?”
    ”E-ei kukaan. En minä ole rakastunut.”
    ”Älä yritä, sen huomaa tyhmäkin. Olet käyttäytynyt oudosti viimeisen puolen vuoden ajan!”
    ”Oudosti? Minähän olen ollut ihan tavallinen”, Itachi väitti ja kääntyi taas katsomaan kaukaista kylää.

Kisame huokaisi syvään. Miksi Itachin kanssa oli aina niin vaikea keskustella yksityisasioista? Oliko se muka niin vaikea myöntää?
    ”Olet lähetellyt kirjeitä, joista et suostunut minulle kertomaan, olet jatkuvasti ajatuksissasi, olet masentunut, olet aina sulkeutunut ja salaperäinen! Älä yritä! Olet korviasi myöten rakastunut!”
    ”Hyvä on! Ehkä olenkin. Mitä sitten?”, Itachi äyskähti, sillä ei jaksanut enää peitellä asiaa Kisamelta, joka tunki nokkansa aina muiden asioihin.

Kisame hymyili itsetyytyväistä hymyä niin, että terävät hampaat välkähtelivät.
    ”Minähän tiesin. Kuka se on?”
    ”Yksi tyyppi vain.”
    ”OI! Ei kai se vain ole Deidara?” Kisame sanoi muka kauhuissaan.
    ”EI TIETENKÄÄN!” Itachi ärjäisi, sillä hänestä juttu ei ollut hauska.
    ”Rauhoitu nyt. Kerro kuka tuo onnellinen henkilö on.”
    ”Ei kuulu sinulle.”
    ”Itachi C’mon! Olet aina ennen kertonut minulle kaiken! Ei se nyt niin kamalaa ole, kyllä minä tiedän, että olet poikiin päin.”

Itachi sulki silmänsä ja yritti rauhoittua. Hän ei voisi kertoa Kisamelle, hän oli luvannut sen Gaaralle. Ja mitä Kisame sanoisi jos kuulisi? Hän joko hyväksyisi asian tai tyrmäisi sen täysin.
    ”En voi kertoa”
    ”Mikset voi? Onko se jotenkin kiellettyä?”
    ”On. Ja lupasin, etten kerro.”
    ”Uuu! Jotain kiellettyä, no sittenhän minun on pakko kuulla siitä! Ja kyllähän sinä minuun voit luottaa, olet aina luottanut.”

Itachi suuttui itselleen, ei hänen olisi pitänyt mainita, että heidän suhteensa oli tavallaan kielletty. Se vain pahensi Kisamen intoilua.
    ”No eiköhän se joskus selviä.”
    ”Itachi, älä ole tylsä!”
    ”Olenpas.”

Kisame avasi suunsa, muttei ehtinyt sanoa mitään, sillä silloin paikalle lennähti harmaa haukka, jolla oli viesti jalassaan. Itachi ojensi kätensä ja haukka lensi siihen istumaan. Hän otti kirjeen linnun jalasta ja se lähti nopeasti lentoon. Itachi avasi kuoren oitis ja alkoi lukea.
    ”Onkos tuo yksi niistä rakkauskirjeistä?” Kisame kiusasi.
    ”Ei, tämä on Deidaralta”, Itachi vastasi neutraalisti.
    ”Mitä siinä lukee?”
    ”No näin tiivistetysti, jotain siitä, kuinka hän ja Sasori ovat siepanneet jonkun tyypin ja meidän pitäisi tulla sitä katsomaan. En kyllä tajua miksi, mutta kaipa meidän on mentävä, kun olemme kerta tehtävämmekin jo suorittaneet.”

Kisame nyökkäsi ja kumpikin katosi aavikolta savupöllähdyksen kera.
He ilmestyivät metsään, jossa Deidara ja Sasori odottivat. Blondi ja punapää istuivat nuotion ääressä mökin edessä, mutta nousivat seisomaan nähdessään kaksikon ilmestyvän paikalle.
    ”Ai hei Itachi ja Kisame”, Deidara sanoi ja virnisti.
    ”No kuka ja missä se tyyppi on?” Itachi kysyi töykeästi, sillä ei voinut sietää Deidaraa.
    ”Hän on tuolla mökissä, tulepa.”

Deidara käveli mökin oven luo ja avasi sen. Hän astui sisään ja Itachi, Kisame ja Sasori seurasivat perässä. Itachin katse haravoi mökkiä ja hänen katseensa osui ruumiiseen lattialla. Oli kuitenkin pimeää, eikä Itachi siis nähnyt kuka lattialla makasi.
    ”Voiko tänne saada valoa?”
    ”Toki”, Sasori vastasi ja painoi oven vieressä olevaa valokatkasijaa.

Vanhanaikainen öljylamppu syttyi pihisten ja loi huoneeseen himmeän valon. Siinä vaiheessa Itachi tajusi kuka lattialla makasi. Sehän oli…
    ”Gaara!” Itachi huudahti hämmästyneenä.
    ”Niin Sunagakuren kylän Kazekage”, Deidara sanoi nauttien tilanteesta täysin rinnoin.

Itachi ryntäsi Gaaran luo ja kyykistyi hänen viereensä. Poika avasi heikosti silmäluomensa ja kavahti nähdessään Itachin. Yksinäinen kyynel vierähti pojan silmäkulmasta ja Itachi pyyhkäisi sen saaden Gaaran värähtämään.
    ”Älä itke Gaara, kaikki on hyvin”, Itachi sanoi hiljaa ja silitti Gaaran hiuksia.

Sitten hän nousi seisomaan ja kysyi silmät salamoiden:
    ”Miksi te hänet sieppasitte?”
    ”Koska Johtaja määräsi. Ja mitä se sinua muka liikuttaa?” Deidara sanoi venytellen.

Itachi puri huultaan, ei hän voinut sitä muille sanoa. Mutta Deidara puhui ennen kuin Itachi ehti vastata:
    ”Älä huoli, ei sinun tarvitse keksiä tekosyytä. Me tiedämme jo kaiken teidän väliltänne.”
    ”Kuinka?” Itachi kysyi kalveten ja vilkaisi Gaaraa; poika oli taas tajuton.
    ”Pusikot ovat hyviä piilopaikkoja, Itachi hyvä”, Deidara nauroi ja vilkaisi myös Gaaraa. ”Että minulla olikin hauskaa hänen kanssaan!”
    ”Mitä sinä olet tehnyt hänelle?!”
    ”Kaikkea hauskaa.”

Itachi katsoi Deidaraa murhaavasti ja hänen silmänsä muuttuivat punaisiksi. Äkkiä Deidaran kasvot muuttuivat huvittuneista kauhistuneiksi. Sitten hän alkoi huutaa aivan kuin joku olisi kauhistuttanut häntä. Sasori hätkähti, mutta sanoi sitten ilmeettömänä Itachille:
    ”Sinun on turha yrittää käyttää Mangekyo Sharingania minuun, sillä se ei vaikuta minuun millään lailla toisin kuin Deidaraan. Ja nyt Itachi, minä tapan sinut, koska olet ollut häpeäksi koko Akatsukille!”

Samassa Sasorin vierelle ilmestyi ainakin tusina erilaista nukkea, valmiina iskemään. Mutta silloin Kisame hyppäsi Itachin eteen.
    ”Kylläpä sinusta on tullut jalo Kisame”, Sasori pilkkasi.

Kisame ei ollut kuulevinaan vaan sanoi Itachille:
    ”Ota Gaara ja HÄIVY!”
    ”Mutta-”
    ”Älä minusta huolehdi, kyllä minä nyt muutaman nuken voitan.”

Itachi nyökkäsi ja kiiruhti Gaaran luo. Hän nosti punapään käsivarsilleen ja huomasi pojan nilkan vääntyneen sijoiltaan. Itachin vatsaa kylmäsi, mutta piti itsensä tyynenä. Mutta Sasori ei aikonut päästää saaliitaan niin helposti pakoon vaan lähetti myrkkyneula sateen kohti Itachia. Kisame ennätti kuitenkin paikalle ja teki heidän eteensä vesipatsaan, jolloin neulat putoilivat hyödyttöminä maahan.
    ”Mene nyt!”

Itachi tempoi ikkunan väkisin auki ja hyppäsi ulos. Sasori yritti lähteä perään, mutta Kisame loi itsestään vesiklooneja, jotka piirittivät Sasorin. Sasorin kuitenkin iski kaikki kloonit yksitellen nukkejensa avulla nurin. Sitten Sasori lähetti uuden neulasateen kohti Kisamea, joka väisti jokaisen, tosin täpärästi. Kumpikaan ei huomannut, kuinka Deidara livahti ovesta ulos Itachin perään.