Kuvaamataidon tunti oli koko luokalle ehdottomasti rennoin tunti, vaikkeivat kaikki pitäneetkään aineesta. Kurenai oli rento opettaja ja antoi kaikkien tehdä haluastaan aiheesta mitä vain. Se olikin tunnissa parasta. Myös se, että tunnilla sai kuunnella musiikkia ja jutella kavereiden kanssa oli plussaa. Tänään Kurenai antoi aiheeksi piirtää jotakin jonkin asian syntymisestä. Se sai luokkaan innostuneen tunnelman, ainakin hetkeksi…

”Mitä sinä aiot piirtää?” Tenten kysyi Hinatalta. He istuivat vierekkäin pitkässä pöydässä, jonka ääressä työskenteli muitakin. Hinata hätkähti kun kuuli ystävättärensä sanat ja kääntyi katsomaan tätä hämmentyneenä.
”Anteeksi, mitä sanoit?” hän kysyi hiljaisella äänellään. Tenten kurtisti kulmiaan. Ei ollut lainkaan Hinatan tapaista olla noin poissaoleva.
”Kysyin mitä aiot piirtää. Hinata, onko kaikki varmasti hyvin? Olet vähän outo tänään…” hän kysyi huolestuneella äänellä. Hinata punastui. Tenten siis huomasi, että hän oli epätavallinen tänään…
”Anteeksi, Tenten…olin vain ajatuksissani…” hän kuiskasi hiljaa ja katsoi edessään lepäävää tyhjää paperia tiukasti. Hänen ystävänsä ei kuitenkaan tyytynyt hänen selitykseensä.
”Älä valehtele minulle! Sinulla on selvästikin jotain huolia! Voit kyllä kertoa minulle!” Tenten sanoi hieman kovemmalla äänellä ja katsoi Hinataa. Hinata-parka punastui vain enemmän ja hänen päänsä lepäsi melkein jo pulpetilla. Se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan, vaan Shikamarun, joka haukotteli luokan peräpöydässä kovaan ääneen.

”No kun…minä tapaan tänään koulun jälkeen Kiban…” Hinata kuiskasi Tentenille hyvin hiljaa ja vilkaisi kyseistä poikaa syrjäsilmällä. Kiba istui eri pöydässä kuin he. Hän istui Naruton vieressä ja he näyttivät tekevän pilapiirroksia ja naureskelivat keskenään koko ajan.
”Ihanko totta? Mahtavaa, sehän on hienoa, Hinata!” Tenten nauroi ja halasi ystäväänsä pikaisesti. Hinata punastui ja hymyili hieman.
”Niin…mutta kun minua vain jännittää niin paljon…” hän sanoi hiljaa ja näytti hyvin huolestuneelta. Tenten oli hiljaa hetken. Hän ymmärsi kyllä mitä Hinata tarkoitti. Hänellä itsellään ei ollut aavistustakaan, mitä hän tekisi Nejin suhteen, joka sattui olemaan myös Hinatan serkku.
”Kyllä sinä pärjäät. Aiotko sinä suudella häntä muuten?” hän kysyi yhtäkkiä. Silloin Hinata kirkaisi, punastui helakasti ja pudotti kynäpenaalinsa luokan lattialle niin että ilmoille pääsi kunnon kolaus. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä ja Kurenai kohotti katseensa taulusta.

”Mikäs siellä on nyt hätänä?” hän kysyi tavanomaisella, poissaolevalla ja haaveilevalla äänellään. Hän ajatteli juuri nyt jotain ihan muuta kuin opettamista.
”E-ei mikään, Kurenai…!” Hinata selitti hätääntyneellä äänellä ja oli tyrkätä vahingossa toisella puolellaan olevan tyhjän tuolin kumoon. Kurenai kurtisti kulmiaan. Ensin Lyra oli kuulemma sekaisin ja nyt jo Hinata? Mikä kaikkia tänään oikein vaivasi?
”No, koeta rauhoittua ja keskittyä piirtämiseen. Teillä ei ole montaa tuntia aikaa tämän työn tekemiseen…” Kurenai sanoi lopulta ja huokaisi syvään. Hän vajosi taas ajattelemaan miesystäväänsä Asumaa, tämän koulun fysiikan ja kemian opettajaa…

Hinata nyökkäsi opettajalle vaitonaisena ja sitten alkoi hahmotella paperilleen jotain, mutta hänen kätensä vapisi yhä hieman jännityksestä. Kun Kurenai ei enää vahtinut heitä katseellaan, Tenten päätti puhua vielä.
”No, aiotko sinä suudella tänään Kibaa?” hän kysyi hymyillen ystävältään. Hinata oli tomaatinpunainen, eikä sen takia kyennyt vastaamaan ystävänsä kysymykseen toistamiseen.

”Voi vittu, kun tästä ei tule mitään!” Kankuro ärisi yrittäessään piirtää kamelia. Hänen toisella puolellaan istuva Shikamaru kääntyi katsomaan hänen piirustustaan kyllästyneen näköisenä. Hän ei ollut vielä edes kaivanut kynää esille.
”Mitä ihmettä sinä yrität piirtää?” hän kysyi ja silmäili Kankuron töherrystä kulmat koholla. Se muistutti hänen mielestään samalla sekä aurinkoa että koiraa.
”No kamelia, saatana! Eikä onnistu sitten millään!” Kankuro ärisi ja mulkoili työtään silmät kierossa. Shikamaru huokaisi. Hän tiesi kyllä, ettei Kankuro ollut kovinkaan lahjakas tässä aihepiirissä. Kuviksentunnit olivat Kankuron helvetti yksinkertaistettuna.

”Tuoko on kameli? Näyttää ihan perse-reiältä minusta…” Shikamaru totesi katsellessaan tämän työtä hetken. Kankuro muuttui kirkuvan punaiseksi kasvoiltaan.
”No niinhän se on!” hän ärähti kiukkuisena ja jatkoi piirtämistä.
”Miksi hitossa työssäsi on Perse-reikä…?” Shikamaru kysyi hitaasti.
”No koska se kuvaa kamelin syntymää! Eivätkö ne kaakit synny aikuisten kameleiden perseestä, vai mitä?!” Kankuro kysyi loukkaantuneena. Shikamaru tuijotti kaveriaan jonkin aikaa. Sitten hän nyökkäsi hitaasti.
”Joo syntyvät ne…ihan kuin tämä tuntikin…” hän lisäsi. Kankuro nyökkäsi. Hän oli täysin samaa mieltä. Shikamaru katsahti toisella puolella luokkaa istuvaan entiseen tyttöystäväänsä Temariin ja vajosi sitten uneen pulpettinsa päälle. Hänestä koko tunti oli aivan perseestä.

Naruto vaipui ajatuksiinsa kun Kiba oli kertonut hänelle viimeisenkin vitsinsä ja hänen päänsä nuokkui pulpetin päällä ihan kuin Shikamarulla. Hän ei ollut saanut paperille aikaan mitään, vaikka Kiba olikin ehdottanut, että hän olisi piirtänyt ihmislapsen syntymän yksityiskohtaisesti. Naruto tuhahti. Hänellä ei tällä hetkellä riittänyt huumoria piirtämään kirkuvaa naista alustalla ja tämän alapäätä tonkivaa lääkäriä, joka Kiban mukaan huutaisi että nyt tulee 7:s kakara ja kahta synnyttäjän vierellä hyppivää naista jotka hokivat että täytyi vain osata hengittää oikein. Mieluummin hän tekisi vaikka työn vasikan syntymästä. Hän oli nyt hyvin huolissaan Lyrasta, eikä saanut tätä mielestään millään tavalla…

”Kyllä se Lyra paranee, kunhan hän lepää vähän…” Kiba rauhoitteli ystäväänsä kun huomasi tämän poissaolevan ilmeen.
”En olisi siitä niin varma…hän oli tänään sen kohtauksen jälkeen hyvin outo…” Naruto mutisi.
”No, onhan se aivotärähdys aika inhottava juttu…” Kiba sanoi sovittelevasti ja piirsi työtään vähän siinä välissä. Hän piirsi koiranpentu-pesueen syntymää.
”En minä siitä aivotärähdyksestä puhunut,” Naruto huomautti hieman ärtyneenä. Hän oli huolissaan jostain ihan muusta Lyraan liittyvästä asiasta ja sillä oli nimikin, Uchiha Sasuke. Naruto puri hammasta. Hän oli ollut käsittämättömän mustasukkainen ja ärtynyt siitä asti kun oli nähnyt Sasuken yrittävän suudella Lyraa Shizunen toimistossa. Hän olisi niin halunnut lyödä Uchihaa, mutta oli jättänyt sen tekemättä Lyran takia. Hän ei todellakaan halunnut satuttaa ketään tytön nähden, ei edes Sasukea.

”Puhut siis Sasukesta?” Kiba kysyi ja vilkaisi hieman kauempana istuvaan poikaan. Naruto nyökkäsi. Hän oli heti kertonut kaiken Kiballe, olihan tämä hänen paras ystävänsä.
”Joo, sehän yrittää iskeä Lyran ihan selvästi…” hän kuiskasi ystävänsä korvaan ja mulkoili hieman kauempana istuvaa Sasukea. Tämä näytti teeskentelevän, ettei nähnyt Naruton murhaavaa katsetta.
”Se on sitten huonompi homma…muistatko kun puhuimme tästä silloin kun oli liikunnassa uintia?” Kiba kysyi myötätuntoisesti. Naruto nyökkäsi surkeana.
”Joo, silloinhan meistä Lyran kanssa tuli periaatteessa pari…” hän mutisi. Hän muisti, miten ihanalta hänestä oli tuntunut, kun hän oli saanut suudella tyttöä. Hän halusi niin kovasti sitä, ettei kukaan tulisi heidän väliinsä tai tuhoaisi heidän suhdettaan. Juuri nyt hän näki Sasuken uhkana…

”Sinun täytyy vain pitää kiinni Lyrasta, et voi muuta…” Kiba puhui hiljaa. Naruto katsahti tähän.
”Milloin sinusta on tullut filosofi?” hän kysyi sarkastisesti. Kiba punastui.
”En minä mikään filosofi ole, ihan järjellä päättelin nämäkin asiat!” hän huomautti. Naruto kohautti olkiaan.
”Ihan miten vaan…” hän totesi. Sitten hän taas vaikeni.

Kiba huokaisi ja katsahti toisella puolellaan istuvaan Gaaraan.
”Gaara, onko viikonlopuksi sovittu mitään bileitä?” hän kysyi tältä huolettomasti. Hän tosiaan odotti jo viikonloppua ja sitä, että pääsisi pois koulumaailmasta hetkeksi. Gaara katsoi häntä nyökätessään.
”Joo, Ino ja Sakura suunnittelevat että mentäisiin koko luokka perjantaina discoon…” hän totesi välinpitämättömästi. Kiban ilme kirkastui oitis.
”Hei, vähänkö hauskaa! Me menemme varmasti sinne, vai mitä?!” hän kysyi innoissaan ja pukkasi Narutoa kylkeen, joka vaikutti hieman masentuneelta.
”En tiedä…” Naruto sanoi hiljaa.
”Älä angstaa! Pyydät Lyran totta kai mukaan myös!” Kiba nauroi ja alkoi olla jo aika innostunut perjantai-illan suunnitelmien suhteen. Naruto hymyili hieman.
”Jos hän suostuu…” hän totesi hiljaa.
”Totta kai suostuu, idiootti! Kuka hullu nyt ei lähtisi perjantai-iltana discoon?!” Kiba kysyi kauhistunut ilme kasvoillaan. Naruto hymyili. Kiba kyllä osasi aina piristää häntä jollain oudolla ja selittämättömällä tavalla. Sen takia he olivatkin parhaita ystäviä.

”Kuka hommaa juomat sinne discoon?” Kiba kysyi.
”Siellä on kaikki juomat kai valmiina, luulisin…” Gaara mutisi hiljaa. Kiba näytti vain entistä iloisemmalta.
”Kuulitko, Naruto?! Meillä on siellä valmiina juomat, ei tarvitse pyytää Orochimarua hakemaan niitä meille!” hän nauroi ja keikkui tuolinsa jaloilla rennosti.
”Enpä tiedä…minua ei oikein huvita nyt ryypätä…” Naruto sanoi hiljaa ja mietti taas Lyraa. Hän muisti kyllä millaista oli juoda Kiban kanssa. Se oli oikeasti yhtä paskaa. Ja sen lisäksi Naruto vihasi krapulaa yli kaiken.

”Mitä?! Et ole tosissasi…!” Kiba huudahti kauhuissaan ja katsoi parasta ystäväänsä järkyttyneenä. Naruto vaikutti silti olevan tosissaan.
”Kenen kanssa minä sitten juon…?” Kiba kysyi surkeana ja hänen päänsä vajosi pulpetille muutaman muun oppilaan tapaan.
”Minä, Kankuro ja Shikamaru juomme ainakin…” Gaara ilmoitti kyllästyneellä äänellä hänen vierestään. Kiba piristyi hieman. Naruto huokaisi syvään.
”Olet sinäkin yksi juoppo…sinusta tulee kohta samanlainen kuin Orochimarusta…” hän sanoi viitaten 40-50-vuotiaaseen mieheen, joka oli kaupungin pahin juoppo, jos Sasuken isoveljeä Itachia ei laskettu. Tällä oli tapana myös hakea ala-ikäisille juomat, tietenkin silloin kun maksusta sovittaisiin. Hän kuului myös Itachin kaveriporukkaan. Kaiken lisäksi oli yleisessä tiedossa, että Orochimaru oli bi-seksuaali.

”No voihan sitä joskus juoda kohtuudella…” Kiba puolusteli, vaikka tiesi oikeasti olevansa kunnon juopon alku. Hän ei vain osannut myöntää sitä itselleen.
”Sinulla meneekin aina yli kun juot…” Gaara huomautti. Kyllä hän tiesi juovansa itsekin, mutta hänellä ei mennyt koskaan niin paljon yli kuin Kiballa. Oikeastaan kellään muulla ei mennyt niin pahasti yli kuin Kiballa heidän luokallaan kun tämä joi…
”Joo joo, ihan sama minulle…” Kiba sanoi ja ohitti Gaaran kommentin kokonaan.
”Ino ja Sakura varmaan juovat itsensä huonoon kuntoon…” Naruto huokaisi ja katsahti tyttökaksikkoon, joka istui heistä vähän matkan päässä. Molemmat kikattivat ja tekivät töitään.
”Minä en kyllä juo alkoholia enää koskaan, ala-ikäisenä ainakaan…” Naruto ajatteli vakavana ja katsoi taas puhdasta ja tyhjää paperia edessään.
”Lyra, miten sinä voit? Mitä sinä oikein ajattelet tästä kaikesta…?” hän mietti huolestuneena.

”Ketä sinne bileisiin tulee?” Temari kysyi epäluuloisesti, kun Sakura oli kertonut hänelle perjantai-illan discosta. Sakura hymyili leveästi ja pelkästään se sai Temarin epäluuloiseksi.
”No ainakin meidän luokka ja ehkä joitakin vanhempia poikia…” Sakura sanoi. Hän tiesi, että Inon mies Deidara olisi tulossa jonkun kaveriporukan kanssa ihan varmasti, kunhan tämä kuulisi bileistä. Se ei haitannut häntä, päinvastoin, hän saattaisi ehkä löytää sieltä miehen itselleen…
Silloin hänen ehkäisypillerinsä eivät menisi hukkaan ainakaan. Temari näytti kuitenkin tympääntyneeltä hänen ideaansa.
”Taasko siinä käy niin, että koko paikka on ihan paskana meidän jäljiltämme ja minun tai jonkun, joka on ollut selvin päin, pitää maksaa?” hän kysyi kyllästyneellä äänellä.
”Ei tarvitse, ei se mökki nyt Niin huonoon kuntoon mene…” Sakura huomautti hivenen loukkaantuneella äänellä. Temari naurahti.
”Toivottavasti ei…” hän sanoi.

”Onko sinulla ja Shikalla mennyt muuten poikki?” Sakura kysyi. Temari nyökkäsi tympääntyneenä. Hän tiesi, että tieto leviäisi Sakuran myötä koko koululle ja sen ulkopuolellekin, mutta ei jaksanut piitata nyt siitä.
”Miksi teillä meni sitten poikki?” Sakura kysyi täysin hölmistyneen näköisenä.
”Se on kuule minun oma asiani, Sakura!” Temari ärähti ja käänsi katseensa pois pinkkipäästä. Sakura katsoi Temaria loukkaantuneena ja palasi istumaan takaisin Inon viereen.

Sasuke luonnosteli valkealle paperille omaa näkemystään syntymästä tyynesti, mutta oli kyllä selvillä kaikesta, mitä luokassa tapahtui. Hänellä oli hyvä kuulo, eivätkä Ino ja Sakura todellakaan pitäneet suunnitelmiaan omana tietonaan. Perjantai-iltana olisi ilmeisesti jotkut bileet jossakin discossa ja sinne oli kai kutsuttu ainakin kokonaan heidän luokkansa. Sasuke ei tiennyt menisikö sinne. Häntä tietenkin kyllästytti ajatus katsoa kännisiä luokkakavereitaan, mutta jos Lyra olisi menossa sinne, hänkin menisi todennäköisesti. Jos hänellä olisi onnea, hän saattaisi jopa päästä puhumaan tälle kunnolla ja ehkä jopa…tanssimaan tämän kanssa? Joka tapauksessa, se riippuisi ihan vain siitä, tulisiko Lyra niihin bileisiin…

”Saanko nähdä työsi?” Kurenai kysyi Sasukelta tehdessään kierrostaan luokassa, jotta saisi varmistuksen siitä, että kaikki tekivät varmasti töitä, eivätkä laiskotelleet.
”Joo, siitä vain…” Sasuke vastasi välinpitämättömästi ja näytti Kurenaille työtään. Se oli vielä kyllä keskeneräinen. Kurenai tarkasteli hetken työtä, joka esitti kahta kättä, jotka pitivät kiinni toisistaan.
”Mielenkiintoinen ja omaperäinen työ jälleen, Sasuke…miten kuvaat syntymää tällä kuvalla?” hän kysyi katsottuaan kuvaa.
”Ajattelin, että se voisi mahdollisesti kuvata jonkin ihmissuhteen syntymistä kättelyn kautta, esimerkiksi ystävyyttä…” Sasuke vastasi tyynesti ja harkitusti. Kurenai hymyili.
”Olet aivan oikeassa ja tämä on aivan uskomattoman hieno ja siisti työ…” hän sanoi ojentaessaan työn takaisin pojalle. Sasuke kohautti vain olkiaan. Hän oli aina ollut lahjakas kaikissa kouluaineissa, joten kehut eivät hätkähdyttäneet häntä juuri enää.

”Oletko ikinä harkinnut meneväsi johonkin taidekouluun tai kurssille? Työsi ovat erinomaisia…” Kurenai jatkoi. Sasuke pudisti päätään. Vaikka hän tiesikin olevansa taiteessa hyvin lahjakas, hän ei halunnut tuoda sitä esille juurikaan. Hän tiesi, ettei taide ollut hänen elämänsä tärkein asia.
”Sääli, olet nimittäin lahjakas. Olen sanonut sen monta kertaa aiemminkin, mutta se pitää paikkansa,” Kurenai totesi sen jälkeen kun Sasuke oli pudistanut päätään. Sasuke hymyili opettajalle hieman.
”Kiitos, mutta minä tiedän jo, mitä haluan tehdä. Taidekoulu ei ole käväissyt edes mielessäni,” hän vastasi totuudenmukaisesti. Kurenai näytti hieman pettyneen pojan vastaukseen, mutta nyökkäsi silti.
”Muista silti mitä sanoin…” hän mutisi ja siirtyi tarkkailemaan nyt Temarin työtä.

Sasuke hymähti itsekseen ja katsahti sitten omaan työhönsä, jota Kurenai oli ylistänyt maasta taivaaseen hetki sitten. Hän katsoi vaiti kahta kättä, jotka pitivät kiinni toisistaan. Hänen mieleensä kohosivat Lyran kauniit kasvot ja tämän aidon iloiset silmät. Hän muisti nyt, mitä oli ollut tekemässä kun he olivat olleet Shizunen luona. Hän oli yrittänyt suudella tyttöä. Se sai hänet sulkemaan silmänsä hetkeksi…

”Mitä sinä oikein mietit, Sasuke-kun?” Lee kysyi sössöttävällä äänellä ja katsoa tapitti Sasukea tyhmänä. Sasuke avasi silmänsä, irtautui vastentahtoisesti ajatuksistaan ja katsahti Leehen hieman ärtyneenä. Mitä Tuo oikein halusi hänestä?
”Se ei kuulu sinulle, Lee,” hän vastasi tylysti ja käänsi katseensa pois Leestä välittömästi. Häntä ei Todellakaan huvittanut keskustella juuri nyt tämän kanssa, tai eihän hän koskaan puhunut tämän kanssa mitään. Lee vain yritti saada aina kontaktia kaikkiin…ja epäonnistui yleensä.

”Luuletko että Sakura lähtisi kanssani perjantaina sinne discoon…?” Lee ajatteli ääneen välittämättä Sasuken ”ei voisi vähempää kiinnostaa”-ilmeestä. Sasuke ei viitsinyt edes vastata. Hän kyllä tiesi sanomattakin, ettei Sakura lähtisi Leen kanssa yhtään mihinkään, vaikka siitä maksettaisiin. Hän toivoi kovasti, että Lee tajuaisi pysyä hiljaa. Hän ajatteli taas, mitä tänään oli tapahtunut hänen ja Lyran välillä ja kuuli kuitenkin koko ajan taustalla Leen puheen pölinän…

”…uskon että se olisi saanut Sakuran rakastumaan minuun, mutta koska minä en oikein osannut, niin…” Lee puhui ääneen ja oletti selvästikin että Sasuke kuunteli häntä ja oli kiinnostunut hänen selityksistään.
”Voi saakeli oikeasti…” Sasuke ajatteli jo ärtyneenä ja varoi edes vilkaisemasta Leehen. Lee ei kuitenkaan vaiennut. Tämä jatkoi höpinöitään työtään tehdessään toista tuntia. Sasuke tunsi olevansa jo aika vittuuntunut, mutta ei sanonut mitään, loi vain murhaavia katseita pottatukkaa kohti.
”…ja sitten minä tiesin sen, Sasuke-kun…minä tajusin rakastavani Sakuraa enemmän kuin itseäni. Tajusin että voisin vaikka hypätä kaivoon hänen takiaan tai sitten ruveta salakuljettamaan huumeita…!” Lee pölisi ja pyöri levottomasti tuolissaan. Sasuke hymähti ja pidätteli hymyään.
”Sinä et tiedä Mitään huumeista, Lee…” hän ajatteli. Kyllähän hän tiesi mitä diilereita Itachin kaveriporukassa pyöri…

”Miten muuten Lyra voi kun sai sen kohtauksen?” Lee kysyi äkisti. Se yllätti Sasuken täysin. Lee oli puhunut jo lähes kaksi tuntia vain itsestään ja nyt häntä jo kiinnostivat muidenkin asiat…
”Hän meni kotiin lepäämään…” Sasuke vastasi muka välinpitämättömästi. Lee nyökytti päätään niin, että hänen hiuksensa liehuivat.
”Niin, niinhän sitä pitääkin mennä…” hän hoki ja katsoi sitten haaveilevasti Sakuraa. Sasuke huokaisi syvään. Hän tiesi, että kaikki riippui nyt vain Lyrasta…hän itse oli tehnyt jo siirtonsa, nyt oli Lyran vuoro tehdä omansa…
”Mitä sinä oikein ajattelet tästä kaikesta, Lyra…?” Sasuke ajatteli ja sulki taas hetkeksi silmänsä...

”Tuletteko te niihin perjantain bileisiin?” Ino kysyi Nejiltä ja Shinolta. Hän oli kysynyt jo kaikilta muilta olivatko nämä tulossa niihin bileisiin. Tunti alkoi vähitellen jo päättyä. Ino istui poikia vastapäätä ja pyöri tuolissaan levottomana. Hän näytti siltä kuin hänellä olisi kohta kuset housussa.
”Ketä muita sinne on tulossa?” Shino kysyi. Häntä ei huvittanut pyöriä huonossa seurassa turhaan…Ino kikatti.
”Kaikki on tulossa kai, Lyrasta ei vain ole tietoa…” hän sanoi. Hän oli iloinen siitä että melkein kaikki olivat tulossa. Illasta tulisi siinä tapauksessa aivan mahtava, kunhan he keksisivät tekemistä ja kunhan he saisivat juoda…Shino näytti kuitenkin yhä empivän. Niinpä Ino katsahti Nejiin.

”Neji, tulethan sinä ainakin?” hän kysyi iloisesti hymyillen pojalta. Neji vilkaisi syrjäsilmällä Hinatan vieressä istuvaa Tenteniä. Hän oli ajatellut tyttöä sen jälkeen aika lailla, kun Hinata oli kiusoitellut häntä tästä…
”Joo, minä tulen. Ei ole illalla parempaakaan tekemistä…” hän sanoi Inolle, joka näytti siltä kuin alkaisi kirkua innosta.
”Kivaaaaa! Entä sinä, Shino? Tulethan sinäkin bilettämään?!” Ino kysyi innoissaan toiselta pojalta. Shino huokaisi syvään ja työnsi hyönteisten syntymistä esittävän työnsä kuviskansioonsa.
”Pakkokai se on…ketkä siellä muuten ryyppäävät? Minä en todellakaan aio olla siellä selvin päin…” hän kysyi. Ino hihitti.
”Shikamaru, Kiba, Gaara, Kankuro, Sakura ja minä ainakin…” hän selitti. Se oli vaikeaa, koska häntä nauratti niin paljon. Koko ajatus bileistä nauratti häntä ja se teki hänet levottomaksi. Shino nyökkäsi.
”Se on sitten sovittu!” hän muistutti blondia tyttöä.
”Joo, joo!” Ino hihitti ja loikki sitten tiehensä. Kuvaamataidon tunti olikin juuri päättynyt…

”Hinata, mennäänkö kävelylle puistoon?” Kiba kysyi Hinatalta heti tunnin jälkeen. Hinata hätkähti. Kyllähän hän oli tiennyt, että he olivat sopineet tapaavansa, mutta oli kuvitellut heidän menevän Kiballe…
”E-emmekö menekään…sinun luoksesi?” hän kysyi änkyttäen ja tunsi kasvojensa kuumenevan. Kiba pudisti päätään hymyillen.
”Öh…ei, koska äiti on aivan raivoissaan minulle ilman syytä, mutta älä vaivaa sillä päätäsi. Ihan hyvin voimme käydä puistossa…” hän ehdotti. Hinata nyökkäsi sanomatta sanaakaan. Sitten he lähtivät.

”Onko se jäätelö hyvää?” Kiba kysyi Hinatalta puoli tuntia myöhemmin kun he istuivat vierekkäin puiston penkillä. Hinata nyökkäsi kädet vapisten ja naama punaisena. He olivat kulkeneet puistossa vähän aikaa ja katsoneet ohi kulkevia ihmisiä ja nyt he olivat valloittaneet puiston ainoan penkin. Ennen sitä he olivat ostaneet jäätelöt kaupasta. Ilma oli melko viileä, mutta kaunis.
”Joo, se on hyvää…” hän mutisi. Kiba katsoi tyttöä kulmat kurtussa. Puhuiko Hinata nyt totta? Oliko tämä vaivaantunut hänen seurassaan? Kiba itse ei ollut…hän tunsi olonsa kamalan iloiseksi ja jännittyneeksi tytön kanssa. Hän puri huultaan. Pitäisiköhän hänen tehdä nyt jotain…?
”Minusta on…kivaa olla sinun kanssasi…” Hinata sanoi äkkiä rikkoen hiljaisuuden ja katsoi Kibaa hymyillen vähän. Kiba vastasi hymyyn.
”Niin minustakin…” hän sanoi. Hän huomasi, että hänen silmänsä eivät päässeet enää eroon Hinatan katseesta. Tuntui siltä kuin…hänet olisi jotenkin lumottu…

”Tuota, minä…” Hinata sopersi, mutta ei saanut oikein sanottua mitään. Sanat olivat kadonneet kokonaan.  Hän tunsi hikoilevansa. Kiba katsoi Hinataa.
”Mitä hittoa minä nyt teen…?” hän ajatteli lievässä paniikissa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tytön päässä nyt liikkui. Hinata oli vain niin söpö istuessaan tuossa posket punaisina…
”Hinata, minä…minä…” hän sai sanottua ääni käheänä. Hinata katsoi Kibaa odottavasti.
”N-niin, Kiba…?” hän kysyi hiljaa ja änkyttäen. Kiba ei osannut ajatella mitään muuta kuin Hinataa. Hän unohti jopa sen, että äiti oli uhannut häntä kotiarestilla, jos hän ei rajoittaisi juomistaan.

”Hinata…minä luulen, että olen ihastunut sinuun aika pahasti…” hän sanoi lopulta käheällä äänellä ja katsoi tyttöä silmiin. Hän halusi nähdä miten tämä reagoi hänen sanoihinsa. Hinata oli kasvoiltaan vain entistä punaisempi ja tärisi hieman. Hän oli hiljaa jonkin aikaa. Kiba ei sanonut mitään, tuijotti vain tätä. Hän oli jo sanonut sanottavansa, nyt oli Hinatan vuoro kertoa mitä mieltä hän oli asiasta. Hinata katsoi hetken maata ja puristi kätensä nyrkkiin.
”Minä…minäkin olen ihastunut sinuun, Kiba…mutta en tiedä olenko riittävän vahva sanomaan sitä…” hän ajatteli itsekseen.
”Hinata, mitä oikein ajattelet minusta?” Kiba taas ajatteli ja alkoi olla jo huolissaan, kun Hinata ei sanonut mitään. Molemmat olivat ajatuksissaan ja levottomia…

Lopulta Hinata rohkaisi mielensä ja hoki koko ajan mielessään, että minä pystyn tähän, minä pystyn tähän. Hän katsoi poikaa varovasti silmiin ja veti syvää henkeä.
”Kiba…minä…minä…minäkin taidan olla ihastunut…sinuun…” hän sanoi sen vihdoin ja punastui jälleen entistä rajummin. Sitten hän vaikeni. Kiba tuijotti Hinataa suu auki. Oliko hän juuri kuullut oikein? Tämäkö oli ihastunut häneen…? Oliko se mahdollista…? Sittenhän…

”Hinata…” Kiba sanoi kun oli sulattanut tytön sanat.
”Mi-mitä?” Hinata kysyi tuskin kuuluvasti. Kiba hymyili lämpimästi tytölle ja kumartui lähemmäs tätä. Hinatan sydän melkein lakkasi lyömästä…
”Ruvetaanko seurustelemaan?” Kiba kysyi. Hinata mietti asiaa noin neljä sekuntia. Sitten hän nyökkäsi nopeasti.
”Joo…” hän kuiskasi. Kiba hymyili entistäkin enemmän. Sitten hän kumartui taas lähemmäksi Hinataa ja painoi huulensa tämän huulia vasten. Hinata vastasi ensisuudelmaansa ensin varoen ja sitten hieman rohkeammin. Kiban huulet olivat ihanan pehmeät. Hinatan sydän löi lujaa ja hän tunsi itsensä hyvin onnelliseksi…

Kun kello oli noin kuusi illalla, Lyra painoi Naruton kodin oven ovikelloa. Hän seisoi sitten kärsivällisesti odottamassa, että joku tulisi avaamaan oven. Kesti hetken ennen kuin ovi aukesi. Naruton kasvot tulivat esiin oven takaa. Hän oli pelkkää hymyä kun näki Lyran. Lyra vastasi pojan hymyyn varovasti.
”Moi…” hän kuiskasi.
”Hei vaan, söpöläinen!” Naruto tervehti häntä iloisella äänellä. Lyra punastui hieman.
”En minä ole söpö,” hän sanoi hiljaa, mutta hymyili pojalle silti.
”Olethan! Mutta tule nyt silti sisälle…” Naruto kehoitti ja siirtyi takaisin eteiseen ja Lyra seurasi häntä.
”Kiitos…” tyttö kuiskasi astuessaan Uzumakin perheen eteiseen.

Lyra tunsi olonsa hieman surulliseksi ja tokkuraiseksi kun hän riisui takkinsa ja kenkänsä eteisessä. Ei se oikeastaan ollut ihme. Hän oli mentyään kotiin itkenyt huoneessaan varmaan yli tunnin ja torkahtanut parikin kertaa. Hän oli yksinkertaistettuna vain liian väsynyt ja stressaantunut kaikesta. Ei sekään ollut ihme ottaen huomioon kaiken, mitä oli sattunut hyvin lyhyessä ajassa…

”Teillä on kaunis koti…” Lyra sanoi hymyillen poissaolevasti kun seurasi Narutoa tämän kulkiessa hänen edellään. Poika hymyili hänelle.
”Kiitos, kiva kuulla,” hän sanoi. Sitten hän nyökkäsi edessään olevia portaita kohti.
”Mennään minun huoneeseeni…” hän sanoi. Lyra nyökkäsi. Samalla hetkellä keittiön suunnalta kuului ääni.
”Kuka siellä ovella oikein oli, Naruto…?” kysyi esiin tuleva ihan kauniin näköinen nainen. Hänellä oli tummat, pitkät kauniit hiukset ja kauniit kasvonpiirteet. Hänellä oli yllään jonkinlainen ruoanlaitossa käytettävä essu ja hän hymyili yllättyneesti kun näki Lyran.

”Hei, kuka sinä olet?” hän kysyi ystävällisesti. Lyra ei ehtinyt vastata, Naruto teki sen hänen puolestaan.
”Tässä on minun tyttöystäväni, äiti. Hänen nimensä on Lyra Noda,” Naruto totesi normaalilla ja hieman kiireisellä äänellä. Lyra punastui ja katsoi jalkoihinsa, mutta Naruto tuijotti äitiään rohkeasti silmiin.
”Tyttöystävä? Ihanko totta, Naruto? Ei kai tämä ole mikään valhe, jolla saisit minut unohtamaan sen tappelusi koulussa…?” Kushina kysyi ja katsoi poikaansa merkitsevästi silmiin. Naruton suu meni mutrulle.
”No ei tietenkään! Lyra on oikeasti minun tyttöni…” hän selitti. Kushina nyökkäsi hitaasti ja suuntasi katseensa sitten Lyraan. Lyra ei uskaltanut katsoa tätä silmiin. Hänestä tuntui siltä kuin nainen olisi arvioinut häntä katseellaan. Hänestä se tuntui hieman ahdistavalta…

”Tervetuloa perheeseen, miniä!” Kushina sanoi hymyillen Lyralle ja puristi tämän kättä. Lyra vastasi kädenpuristukseen hämmentyneenä ja kuuli Naruton voihkaisevan vieressään kovaan ääneen.
”Älä viitsi, äiti…!” hän voihkaisi ja pyöritti silmiään. Kushina loi poikaansa kiukkuisen katseen.
”Älä sinä puutu tähän nyt!” hän sanoi kipakalla äänellä ja oli sitten taas yhtä hymyä kun puhui Lyralle.
”Meidän Naruto on hieno poika, vaikka välillä hän kyllä tekee tyhmyyksiä ja käy hermoilleni!” Kushina totesi naurahtaen. Naruto näytti kiukkuiselta kun katsoi äitiään.
”Älä sano enää mitään…!” hän suhahti. Kushina oli kuin ei olisi kuullutkaan poikansa sanoja.
”Jos haluat, minulla on Narutosta sellaisia valokuvia, jossa tämä kirmailee kesällä alasti auringonpaisteessa…niistä saa aina hyvät naurut!” hän kuiskasi Lyralle, joka punastui entisestään. Naruto punastui myös, tosin suuttumisesta ja nolostumisesta.
”Nyt riittää…!” hän huusi ja tarttui kiinni Lyran kädestä ja alkoi marssia päättäväisin askelin tämän kanssa kohti yläkertaa.
”Lopettakaa ”touhunne” sen ajaksi kun minä laitan pullia pöytään…!” Kushina huusi hymyillen heidän peräänsä ja katosi sitten keittiöön. Lyra nielaisi kun kuuli tämän sanat…