Viaton mistelinoksa


Lämpö. Siinä oli yksi asia, jonka Sai oli oppinut tuntemaan toden teolla vasta astuttuaan osaksi Naruton ryhmää. Aina kun hän oli ystäviensä kanssa hän tunsi olonsa lämpimäksi ja mukavaksi.
Nyt tilanne oli poikkeuksellisen kylmä. Ryhmä Kakashi oli juuri palannut pitkältä retkeltä ja tultuaan takaisin he olivat huomanneet koko Konohan peittyneen paksuun valkoiseen lumivaippaan.
Sai ei ollut koskaan aiemmin nähnyt lunta ja se olikin hänestä kovin jännittävää. Oli uskomatonta, että vesi sai kylmetessään sellaisen muodon, josta saattoi tehdä vaikkapa palloja tai mitä ikinä halusi.
Vielä uskomattomampaa oli, että se sai varpaat jäätymään, muusta paljaasta ihosta puhumattakaan. Miten jokin niin kaunis saattoikin olla niin kylmää?

Sai kuljetti viileitä sormia vatsansa päällä ja kouristus vavisutti häntä päästä jalkoihin. Mielenkiintoista. Sai huomasi kehonsa reagoivan kerta toisensa jälkeen samalla tavalla.
Kaikki hänen ihokarvansakin olivat nousseet pystyyn. Todella mielenkiintoista.
Hänen asuntonsa kylmät seinät eivät sanoneet mitään, mutta maalaukset hymyilivät tietäväisesti.
Sai saattoi tuntea lämmön tunteen syvällä ihonsa alla kylmyydestä huolimatta.

Lumen nähtyään Naruto oli riemastunut ja rynnännyt oitis riehumaan ja pöllyyttämään valkoista massaa. Sai oli katsonut aavistuksen hämmentyneenä ystävänsä reaktiota ja vilkaissut Sakuraa, joka oli selvästi kokenut jonkinmoista kipua.
“Oletko kunnossa, Sakura-san?” Sai oli kysynyt ja Sakura oli nauranut hänelle. Tytön kasvojen nykiminen olikin johtunut pidätellystä hymystä. Silloin Sai oli nauranut mukana, vaikka tunsikin olonsa yksinomaan typeräksi.
“Minä rakastan lunta”, Sakura oli selittänyt, “Mutta en läheskään yhtä paljon kuin Naruto.”
Sai oli hymähtänyt ja seurannut katseellaan lumessa hyörivää oranssia pyörremyrskyä.
“Joulukin on jo täällä, huomenna”, Sakura oli sanonut hetken hiljaisuuden jälkeen hymyillen edelleen lämpimästi.
“Kuka?” Sai oli kysynyt kummissaan ja Sakura oli selittänyt hänelle koko Joulun konseptin. Saista koko juhla kuulosti kovin kiehtovalta.
Naruto oli pian palannut lumen keskeltä hengästyneenä ja silmät loistaen ja Sai oli ihaillut kimmeltäviä lumihiutaleita ystävänsä punaisilla poskilla ja silmäripsissä.

Nyt Sai oli valmis valmistautumaan huomiseen jouluun. Hän oli pukenut punaiset villasukat jalkaansa ja sytyttänyt muutaman lämpöä hehkuvan kynttilän.
Joululahjat olivat askel numero yksi, sen jälkeen hän voisi tutustua jouluperinteisiin lukemalla kääröä, jonka Sakura oli antanut hänelle ennen kuin Ryhmä Kakashi oli eronnut, kukin mennyt omaan kotiinsa. Siis jos hän ennättäisi.
Sai tiesi, että saattoi halutessaan maalata todella nopeasti, mutta nyt hänellä oli aikomuksena pukea aidot tunteensa kankaalle, kaikki ne tunteet, joita hän tunsi ystäviään kohtaan, muttei osannut muuten kertoa heille. Kaikki tunteet, jotka piileskelivät hänen seesteisen, mutta teennäisen hymynsä alla. Ehkä joulun taika auttaisi kaivamaan ne esiin?

Sai asetteli eteensä puhtaan kankaan ja uppoutui ajatuksiinsa. Ajatuksiin, jotka koostuivat yksinomaan Narutosta. Mitä hän voisi maalata ystävälleen lahjaksi?

Melkein taiteilijankaan huomaamatta kankaalle alkoi hennosti muotoutua nenän kaari ja pian sen jälkeen silmät, korvat ja leuka. Sai tunsi lämpimän läikähdyksen sisällään, kun hän tajusi, että Naruto oli ilmestymässä kankaalle.
Pian vaalean pojan leuan linjalle muodostui käsi, jonka peukalo hyväili pakkasessa punehtuneita huulia. Poskille levisi puna, Sai ei tiennyt johtuiko se pakkasesta vai lämpimästä kämmenestä, eikä hän välittänyt.
Maalaus ikään kuin veti häntä puoleensa, sai hänet unohtamaan mitä todella oli tekemässä.
Sai halusi tuon onnekkaan käden kuuluvan itselleen. Hän halusi tuntea pakkasessa rohtuneet huulet sormiensa alla ja maistaa niitä. Sai halusi antaa kätensä vaeltaa punaisella poskella, tuntea samaan aikaan ihon kylmyyden ja kuumuuden sen alla.
Sivellin tuntui villiintyvän ja Sai olisi halunnut puhaltaa lumihiutaleet pois Naruton ripsistä ja ottaa tämän punaiseksi paleltuneen korvanlehden sormiinsa lämmittääkseen sitä.
Raidallinen kaulahuivi suorastaan kutsui kiskaisemaan siitä ja vetämään sen omistajan itseään vasten, suutelemaan kunnes häneltä lähtisi taju.

Sain silmiin oli kohonnut melkein kuumeinen kiilto ja sivellin tanssi kankaalla kevyenä, mutta samaan aikaan vaativana. Sai saattoi melkein tuntea lämpimän ihon sormiensa alla.
Naruton kaulalle muodostui hiljalleen siveltimestä pieni punainen jälki ja Sai tunsi veren melkein kiehuvan kiihkeänä suonissaan.
Kuinka hän halusikaan maistaa, tunnustella tuota herkkää ihoa ja jättää siihen oman jälkensä.

Sai maalasi koko yön, kylmään sänkyynsä hän kaatui vasta puoli viideltä aamulla, jolloin ensimmäiset ninjat jo nousivat tekemään lumitöitä yöllä satanutta lunta kiroten.
Sai värähti hienoisesti kun hänen ihonsa kosketti kylmiä lakanoita. Miten hän toivoikaan, ettei olisi tarvinnut mennä viileään vuoteeseen. Olisi ollut ihanaa käpertyä jonkun kylkeen ja tuntea kylmien lakanoiden sijasta lämmin iho.
Sai tiesi, että kylmyys oli yhtä valheellista ja kuollutta kuin jotkut hänen maalauksistaan ja se sai puistatuksen kulkemaan hänen lävitseen, ennen kuin hän kohdisti ajatuksensa Narutoon ja tunsi lämmön hiljalleen palaavan jäseniinsä.
Hänen silmänsä alkoivat painua hitaasti kiinni, eikä hän yrittänyt estää sitä.

Kynttilät olivat sammuneet aikaa sitten ja huoneessa leijui enää pehmeä lähestyvän joulun tuntu, jonka Sai tunsi hipaisuna poskellaan.

* * *

Konohan kadut olivat täynnä ihmisiä. Siis täynnä. Sai ei koskaan muistanut nähneensä sellaista väenpaljoutta yhdellä kertaa yhdessä paikassa. Koko Konoha tuntui peittyneen kimaltaviin kultanauhoihin ja värikkäisiin valoihin, jopa vuorenseinään koverretut hokaget olivat saaneet punaiset lakit päähänsä ja viisi valkoista tupsua heilui veikeästi lumisateessa.

Aamulla Sai oli tajunnut, ettei hänellä ollut Sakuralle joululahjaa.
Naruton maalaukseen oli kulunut koko yö. Jostakin syystä ajatus maalauksesta, joka hänellä oli nyt paperiin käärittynä kainalossaan sai hennon punan kohoamaan Sain kalpeille kasvoille. Joulun puna, Sai ajatteli hymyillen hieman. Ihoni valmistautuu jouluun. Hän tunsi itsensä täydellisen normaaliksi pakkasessa punehtuneiden poskien meressä.

Sai oli päättänyt poiketa Inon perheen kukkakauppaan ostamaan Sakuralle jotakin ennen kuin suunnistaisi Sakuran kotiin joulupäivälliselle, jonne kunoichi oli edellisiltana kutsunut hänet ja Naruton.
Ovikulkunen helisi tavallistakin pirteämmin kun Sai avasi oven ja astui kauppaan sisälle. Hän tunsi kasvoillaan miellyttävän lämpimän tuulahduksen ja kukkien viehättävän tuoksun. Joukossa oli myös tavallista voimakkaampia tuoksuja, kuten kaneli ja inkivääri.

Ennen kuin Sai ennätti edes kunnolla vilkuilla ympärilleen muodonmuutoksen kokeneessa kaupassa, kuului tiskiltä iloinen huudahdus.
“Sai! Enpä olisi uskonut näkeväni sinua täällä jouluaattona”, Ino riensi hänen luokseen tyypilliseen riuskaan tyyliinsä vaalea poninhäntä huiskahdellen ja merkillisen punaisen piponsa tupsua pyöritellen.
Sain mielestä Inon päähine oli sangen naurettavan näköinen, mutta hän katsoi parhaaksi olla sanomatta sitä ääneen. Jos Ino oli puoliksikaan yhtä pippurinen kuin Sakura, tämä antaisi hänelle turpaan sellaisesta tahdittomuudesta. Lisäksi kallion hokageilla oli ollut täsmälleen samanlaiset.
“Jännittävä hattu sinulla”, Sai tyytyi sanomaan katse tutkaillen Inon tonttulakkia.
“Äh, tämä on aika kauhea, mutta se kuuluu sesonkiin”, Ino irvisti heilutellen tupsua Sain kasvojen edessä kuin jotakin hypnotisoivaa esinettä.
“No, mutta kenelle tulit ostamaan kukkia?” vaalean tytön ilme muuttui merkillisesti, Saista tuntui, että Ino aikoi syödä hänet. Poika peruutti muutaman askeleen ja antoi katseensa kiertää kaupassa.
“Minun täytyy ostaa Sakuralle joululahja, koska olen menossa hänen luokseen nauttimaan jouluateriaa. Naruto tulee myös”, Sai sanoi hymyillen ja Inon katse muuttui nopeasti joksikin, jonka Sai tulkitsi pettymykseksi.
Sitten tytön ilme kirkastui.
“Mikä sinulla sitten on kainalossa, jos ei joululahja Sakuralle?” Vaalea tyttö venytti merkillisesti Sakuran nimeä ja Sai päätyi hiljaa itsekseen johtopäätökseen, ettei tytöllä ollut kaikki aivan kunnossa.
“Onko kaikki aivan kunnossa?” hän kysyi Inolta, joka tuhahti ja johdatti hänet tiskille jupisten jotakin niin hiljaa, että Sailla oli suuria vaikeuksia kuulla saati ymmärtää.
Ino iski violetin kukan tiskille tarpeettoman suurella voimalla ja sen viereen pienen punaisenvihreän kasvin, joka muistutti marjavarpua ja jossa roikkui violetti nauha.
“Siinä on pari ehdotonta joulukukkaa Sakuralle”, Ino venytti taas sanojaan ja Saista tuntui, ettei hän ymmärtänyt tyttöä kovinkaan hyvin.
Ennen kuin Sai ennätti sanoa mitään, oli Ino palannut omaksi sievisteleväksi itsekseen ja viittasi sormellaan Saita kumartumaan lähemmäs. Sai kumartui, sillä hän ei nähnyt mitään syytä olla tekemättä niin. Ino osasi olla melkoisen käskevä.

“Tämä on mistelinoksa”, Ino kuiskasi dramaattisesti nostaen kitukasvuisen marjavarvun heidän päidensä ylle ja Sai katsoi tarkasti. Hän ei nähnyt mistelissä mitään niin erikoista, että siitä olisi ollut syytä kuiskia.
“Mikä siinä on niin erityistä?” hän kysyi aavistuksen ymmällään. Ehkä punaiset marjat olivat myrkyllisiä? Sai oli juuri aikeissa kysyä siitä, kun Ino keskeytti hänet.
“Mistelin alla kuuluu…” Ino tarttui pahaa aavistamattoman Sain kaulahuiviin ja veti tämän lähemmäs itseään ja suuteli mietteliästä poikaa poskelle, “…suudella.”

Sai katsoi tyttöä hämmentyneenä ja Ino kohautti olkiaan anteeksipyytävä hymy huulillaan.
“Sait vain poskisuudelman, koska säästän ensisuudelmaani yhdelle toiselle”, tyttö sanoi pirteästi ja samassa ovikulkusten helinä kiinnitti molempien huomion.

“Hyvää joulua, Ino”, Chouji tömisteli sisään yrittäen jättää enimmät lumet ulkopuolelle. Inon kasvoille kohosi ilahtunut ilme ja hän riensi nopeasti Choujin luo kiskaisten tonttulakin päästään ja tuikaten sen ystävänsä käteen.
“Vihdoinkin. Chouji, olet oikea hengenpelastaja. Minun pitää mennä auttamaan äitiä perunalaatikon kanssa, mutta joku piti saada hoitamaan liikettä siksi aikaa…äiti polttaa aina laatikot pohjaan jos minä en ole vahtimassa uunia ja…”

“Mene vaan, kyllä minä pärjään”, Chouji väläytti lempeän hymynsä ja Ino melkein hyppelehti vilkuttaen tiehensä.
Sai odotti, että Chouji oli päässyt tiskin taakse ja astui sitten jälleen tiskin eteen maksaakseen pöydällä kököttävän violetin hyasintin ja mistelinoksan.
“Hyvää joulua”, Chouji hymyili hänelle antaen vaihtorahat.
“Hyvää joulua”, Sai toivotti, koska uumoili sen kuuluvan hyviin tapoihin.

Ovikulkunen kilisi taas ja tällä kertaa kauppaan astui Shikamaru. Varjoninja marssi suoraan kassalle kuin jonkun voiman ajamana ja Sai huomasi, miten Choujin poskille kohosi puna, joka oli samansävyinen tämän tonttulakin kanssa.
“Äiti unohti ostaa jokavuotisen mistelin, joten minun piti tulla hakemaan sitä”, Shikamaru töksäytti raapien niskaansa. Pojan katse vaelteli levottomana, mutta näytti palaavan aina Choujiin.
Joko hän on todella hermostunut, tai sitten hänen huppuunsa on mennyt lunta, Sai ajatteli tarkastellen varjoninjan poikkeuksellisen jäykkää olemusta.
“Vaivalloista…” Shikamaru mutisi itsekseen naputtaen sormillaan tiskiin. Chouji nousi hitaasti tiskin takaa ja ojensi Shikamarulle mistelinoksan hymyillen pienesti.
Shikamarun katse viivähti Choujissa, mistelissä ja sitten pojan leuan jäykästä asennosta Sai päätteli, että poika oli tehnyt jonkinmoisen päätöksen.
Shikamaru nosti mistelin pöydältä kuin tarkastellakseen sitä ja Sai tuijotti tilannetta lumoutuneena, hän osasi arvata mitä seuraavaksi tapahtuisi.
“Hyvää joulua Chouji”, Shikamarun silmien lämpöä oli mahdotonta olla huomaamatta, kun hän vei kätensä Choujin leualle ja suuteli ystäväänsä hellän hätäisesti, ennen kuin väläytti anteeksipyytävän hymyn.
“Minun pitää nyt mennä, mutta tulen illalla teille niin kuin joka joulu.”
Oven sulkeuduttua Chouji vei käden huulilleen ja pojan poissaolevasta ilmeestä Sai päätteli, että hänen oli turhaa sanoa yhtään mitään, sillä Chouji tuskin kuulisi häntä.

Niin kiehtovaa kuin toisten ihmisten tarkkaileminen olikin, Sailla alkoi olla jo kiire, ellei hän aikonut myöhästyä Sakuran joulupäivällisiltä.
Hyasintti tuoksui hyvältä ja Sai alkoi pitää varsinkin mistelistä, jonka oli sujauttanut taskuunsa. Sen hän pitäisi itsellään.

Mitä lähemmäs Sakuran kotia hän tuli, sitä enemmän misteli alkoi polttaa hänen taskussaan. Sen lämpö ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna maalaukseen, joka tuntui samalta kuin jumbokokoinen lämpöpatteri.
Toivottavasti Naruto on jo siellä, Sai huomasi ajattelevansa. Jostain kumman syystä hänen jalkansa olivat alkaneet täristä.
Sakuran kodin tullessa näkyviin Saista tuntui kuin hän olisi kävellyt parilla huteralla marsipaanitangolla.

Hän koputti oveen epävarmasti ja tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin oven toiselta puolelta kuului askelia. Sai nieleksi, eikä ymmärtänyt alkuunkaan miksi hänen oma ruumiinsa oli äkkiä kääntynyt häntä vastaan.
Sakuran avattua oven löivät sisältä Sain nenään herkulliset jouluruuan tuoksut, mutta kaikkein eniten Sai ilahtui, kun Naruto astui eteiseen.
“Hyvää joulua”, Naruto hymyili ja Sai työnsi käden taskuunsa pureskellen alahuultaan. Misteli tuntui mukavan viileältä ja sileältä hänen sormissaan ja se oli Saista hyvä merkki.
Hän veti hitaasti käden pois taskustaan ja astui harkiten lähemmäs Narutoa.
“Katso mitä löysin matkalla”, Sain ääni melkein tärisi kun hän kohotti mistelin Naruton nähtäville.
“Tuohan on…” Sakuran leuka loksahti. Kunoichi ei ennättänyt päättää lausettaan, sillä seuraavat tapahtumat mykistivät jopa hänet.

Sai oli painanut kasvoiltaan tulipunaisen ja yllättyneen Naruton seinää vasten ja suuteli vaaleaa poikaa hellästi. Sakura tuijotti.
Sakura tuijotti vielä silloinkin, kun Sain kieli oli Naruton suussa ja suudelma oli jotenkin lipunut kauas hellästä.

“Hyvää joulua, Naruto”, Sai sanoi hymyillen onnellista, aitoa hymyä.
Naruto valui hitaasti lattialle silmät utuisina, kasvojen ilme lukemattomana.
“Hyvää joulua tosiaan.”

________________________________
Kommentteja ja pisteitä toivoisin joululahjaksi?