Kizuna

Osa 2: Watashi wa anato o aitai (= Tahdon nähdä sinut)
Joskus tarina on parempi jättää kertomatta ja lupaukset unohdettaviksi. Sillä kun muistot satuttavat liikaa, mistä löydät lohdutuksen?

Naruto makasi makuupussinsa päällä katsellen tähtikirkasta taivasta päänsä yläpuolella. Kuu loisti himmentynyttä valoaan nuotion rästistessä luoden lämpimämpää valoa. He olivat pysähtyneet lepäämään ja päättäneet jatkaa matkaansa aamulla. Yamato ja Sai olivat poistuneet metsään etsimään lisää puita jättäen Sakuran ja Naruton kahdestaan leiriin.
  
”Naruto...” Sakura aloitti vaisusti, mutta blondi ei tuntunut kuulevan häntä. Tyttö rykäisi, mutta ei saanut vieläkään vastausta.
  
”Naruto.” Ei vastausta vieläkään.

”Naruto!” Sakura kivahti ja blondi viimein käänsi päänsä ystävänsä suuntaan, joka tuijotti häntä järin vihaisesti. ” Sori..En kuullut.” Naruto mutisi vaivautuneesti, jolloin Sakuran ilme pehmeni hiukan.

Narutoa selvästi vieläkin vaivasi jokin ja Sakura alkoi huolestua tiimitoveristaan toden teolla: ” Naruto...Painaako sinun mieltäsi jokin? Olet ollut jotenkin oudon vaisu koko päivän ja  et ole puhunut melkein mitään. Tämä ei ole sinun tapaistasi.”

' Vaisu...? Hän siis huomasi, että minua painaa jokin... ', Naruto ajatteli ja huokasi syvään kääntyen takaisin tuijottamaan tähtitaivasta. ”Mietin vain...Mitähän Sasuke mahtaa tällä hetkellä tehdä ”, Naruto vastasi lopulta Sakuran katsoessa häntä hiukan hämmentyneenä.

”Tuskin mitään järin hyvää, mutta minäkin olen huolissani hänestä”, Naruto ei ollut odottanut Sakuran sanovan noin, mutta hänkin oli huolissaan vaikkei sanonut sitä äänen. Naruto ei tahtonut myöntää ääneen, mutta hän kaipasi Sasukea. Hän kaipasi omaa vihamiestään...

”Tiedätkö, että on sanonta..” Sakura aloitti yllättäen ja Naruto käänsi päänsä tytön suuntaan. ” Pidä ystäväsi lähellä, mutta vihamiehesi vieläkin lähempänä. Ehkä meidän olisi pitänyt huomata, että Sasukea painoi jokin vai mitä luulet?”

Naruto ei tahtonut vastata Sakuran kysymykseen. Hän tiesi täsmälleen, mitä toinen tarkoitti. Hänen olisi kuulunut huomata, että Sasuke aikoi jättää Konohan, mutta hän ei ollut nähnyt mitään ei vaikka he olivat joutuneet tappeluun kylän sairaalan katolla ja Sakura oli melkein tullut heidän väliinsä.

”Ehkä...” Naruto sanoi viimein ja Sakura huokaisi syvään kääntyen myös katsomaan tähtitaivasta.

”Ehkä, Sasuke myös katselee tätä samaista taivasta parasta aikaa jossakin.” Sakura sanoi yrittäen keventää tunnelmaa parhaansa mukaan, mutta ilmapiirin raskaus alkoi käydä yhä painavammaksi, kunnes Naruto nousi lopulta ylös lähtien kävelemään lammelle päin.

”Minne sinä nyt?” Sakura kysyi nousten istumaan katsoen Naruton loitenevaan selkään päin.

” Menen tuulettamaan päätäni..”


Sakura huokaisi jälleen syvään katsoen kettupojan perään surumielisesti:'Naruto....Älä tee tätä...Minä en kestä menettää sinuakin..Ole kiltti ja palaa normaaliksi.'


Sasuke istui puussa yötuulen leikkiessä hänen yönmustillaan hiuksillaan, jotka peittivät taakseen punaisena hehkuvan sharinganin. Madara oli lähettänyt ulos tukikohdasta, koska hänen piti valmistella jotain ja eikä hän saanut tietää siitä vielä mitään.
  Nuori Uchiha tuhahti ja totesi hiljaa mielessään Madaran olevan naurettava, kun tämä kuvitteli, että hän juoruaisi muka jollekin. Toisaalta teki hyvää päästä pois sieltä ahtaasta pienestä luolasta, jossa hän oli joutunut viettämään suurimman osan päivistään Suigetsun, Karinin ja Juugon kanssa.
  Nyt hänellä oli tilaisuus olla yksin ja nauttia siitä yksinäisyydestä jota hän oli kaivannut.
   Sasuke nojautui puuta vasten katsellen pilvetöntä yötaivasta tähtien tuikkiessa kirkkaana. Ilma oli muuttunut jo viileäksi ja hengityskin muuttui höyryksi.

  'Mitähän...Naruto mahtaa tehdä.......', Sasuke ajatteli hiljaa mielessään. Hän ei ollut suonut itselleen moneen kuukauteen ajatuksiaan Narutolle, mutta nyt hän saattoi kerrankin tehdä niin.
  
Sasukesta tuntui oudolta ajatella tuota kyseistä laholatvaista blondia juuri nyt. Akatsukilta puuttui enää Naruto niin heillä olisi kaikki biyuut...Niin...Sen jälkeen hän ei enää ikinä näkisi Narutoa. Hän ei enää ikinä näkisi niitä taivaansinisiä silmiä, jotka katsoivat syvälle hänen tummiin silmiin. Sasukesta tuntui, että hän olisi voinut nähdä ne silmät juuri nytkin, jotka olivat kuin uponneet syvälle hänen mieleensä.  Kullankeltaiset sekaiset hiukset, jotka heiluivat tuulessa..Hymy, jonka Naruto soi ainoastaan hänelle.
  Typerää, oli Sasuken ainut ajatus ja hän löi nyrkkinsä vasten puun runkoa. Naruto oli liian kaukana hänen ulottomattomissaan juuri nyt ja tulisi aina olemaan. Hän ei kaivannut sitä typerystä hänen vierelleen. Hän oli Uchiha Sasuke, yksinäinen susi, joka ei tarvitse ketään.

Sinä olet ensimmäinen siteeni, joka minulla on koskaan ollut.

”Hmph”, Sasuke tuhahti ja hyppäsi alas puusta lähtien kulkemaan syvemmälle metsään. Hän halusi saada ajatuksensa takaisin oikeille raiteilleen.


Naruto vaelteli metsässä ja huomasi pian eksyneensä. Hän tuhahti närkästyneenä, mutta ei jaksanut välittää. Hän kulki eteenpäin, kunnes päätyi kirsikankukka puiden keskelle. Tuuli iroitti vaaleanpunaisia kukkia puista, jotka leijailivat ympäriinsä.
  Siniset silmät laajenivat hämmennyksestä ja samalla myös surumielisyydestä. Naruton mieleen tuli tuhansia muistoja, joihin liittyivät kirsikankukat.

'Tullaan tänne kerran vuodessa katsomaan, kun kirsikankukat kukkivat. Se on lupaus.'

'Sasuke ei tullut seuraavan vuonna...eikä seuraavanakaan, miksi hän nytkään tulisi tällaiseen paikkaan? Sitä paitsi sitä puuta ei enää ole....', Naruto ajatteli ja käveli syvemmälle kukkien keskelle. Hän kävi nojaamaan yhtä puuta vasten katsoen kukkien satavan maahan aivan kuin vettä olisi tullut taivaalta. Hetken ajan hänen mielessään välähti Valley of the end ja Sasuken kylmä katse, joka tuijotti häntä kohti korkealta patsaan päälaelta.
Pian hän huomasi kuitenkin kukkien satavan päälleen jälleen. Naruto huokaisi helpotuksesta ja sulki silmänsä vaipuen hiljalleen syvään uneen vaaleanpunaisten terälehtien sataessa hänen päälleen.

Sasuke kulki metsässä hänen jalkojensa johdattaessa häntä eteenpäin. Yllättäen hänen jalkojensa juureen leijaili kirsikankukkia. Mustahiuksinen poika kohotti katseensa Sharinganin sammuessa hänen silmistään. Näky sai Sasuken hämilleen, mutta hän rohkeasti astui syvemmälle tuon kauneuden keskelle kävellen eteenpäin. Kukkia sateli ympäriinsä peittäen Sasuken kengänjäljet. Pian hän pysähtyi ja vaistosi ettei ollut yksin. Nopealla liikkeellä hän veti kusanagin tupestaan suunnaten sen kohti aistimustaan.
Huomatessaan kuka oli kyseessä hänen kasvoilleen kohosi aidosti hämmentynyt ilme.

”Na...ruto?” Henkäys karkasi Sasuken suusta, mutta huomatessaan, että poika oli unessa, hän tupetti miekkansa. Jääden vain tuijottamaan vaaleaa poika, joka hengitti rauhallisesti ja tuhisi hiljaa. Aivan huomaamatta Sasuken ilme pehmeni.

Hän polvistui nukkuvan Naruton eteen ja otti terälehden pois tämän kasvoilta. ' Typerys...nukkua nyt tällaisessa paikassa, jonne voi tulla kuka vain...', Sasuke ajatteli närkästyneenä, mutta ei saanut katsettaan irti Narutosta. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi nähnyt toisen ja nyt hän löysi tämän nukkumasta.
  Naruto näytti niin rauhalliselta nukkuessaan, mikä sai Sasuken ajatukset pyörimään vinhasti, milloin hän viimeksi oli edes nähnyt tuon blondin olevan rauhallinen. Yleensä tuo halusi katkaista kaikki hänen rajaansa ja raahata kotiin, mutta nyt nuo suuttumuksen täyttämät kasvot toivat Sasukelle mieleen nukkuvan lapsen, joka näki onnellisia unia.
  Hitaasti hän painoi otsan vasten Naruton lämmintä otsaa. Poika oli aina tuntunut lämpimältä ja tästä oli aina huokunut turvallisuuden tunne...Niin, Naruton seurassa hän oli tuntenut olevansa turvassa.

”Itsumo, itsumo, boku ga kimi o mitete..ageru kara...anshin shite..” Sasuke hiljaa hyräili ja huomasi Naruton nukkuvan ilmeen muuttuvan paljon surullisemmaksi. Sasuke silitti Naruton vaaleita hiuksia pörröttäen niitä. Hitaasti hän liutti kätensä tämän poskelle sipaisten kevyesti blondin viiksien päältä, jotka muistuttivat siitä, että tämä oli jinchuuriki. Sasukesta tuntui, että hänen sydän olisi voinut pompata rinnasta ulos, mutta samalla hän tunsi suurta ahdistusta aivan kuin hänen ja Naruton välillä olisi ollut paksu jääkerrostuma, joka esti heitä olemasta lähellä.
  Hän liutti kätensä pojan poskelta tämän rintakehälle. Hän tunsi kaulakorun Naruton takin alta ja aivan huomaamatta hän nojautui lähemmäksi toista poikaa, joka edelleen hengitti rauhallisti aavistamatta, mitä Sasuke seuraavaksi aikoi tehdä.
  Sasuke sulki silmänsä ja painoi huulensa pehmeän tuntuiseen suudelmaan. Hänen käsiensä vaeltaessa nukkuvan Naruton olkapäille. Poika maistui monilta eri mauilta eikä Sasuke osannut päättää, mihin hän ne yhdistäisi. Hän nuolaisi kevyesti Naruton huulia, jotka olivat lämpimät vasten hänen omiaan vastentahtoisesti hän vetäytyi pois ja huomasi pojan vieläkin nukkuvan.
   Hän painautui takaisin vasten poikaa tuntien tämän rauhalliset sydämen lyönnit. Hän oli taas sortunut tähän, vaikka hän oli vannonut jättävänsä Naruton taakseen ja unohtavansa tämän, mutta todellisuus iski rajusti takaisin paljastaen ettei hän ollut unohtanut mitään. Kaikki eli elävästi hänen sisällään.
  
”Naruto...” Sasuke sanoi tuskaisesti vetäen pojan halaukseen. Hän ei halunnut päästää irti tästä pojasta, mutta hänen oli pakko, jos hän aikoi kostaa Konohalle veljensä kuoleman ja kaiken sen vääryyden.

Mutta Narutolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, Sasuke ei tahtonut myöntää, että hän pelkäsi Naruton hengen puolesta, jos hänen pitäisi valita oman velvollisuuden ja parhaan ystävänsä hengen välillä, hän ei tietäisi kumman puolen ottaisi.
   Samassa hän kuuli muminaa ja tajusi Naruton olevan heräämässä. Hän laittoi pojan takaisin nojaamaan puunrunkoa vasten tämän avatessa hitaasti silmänsä.

”Sa..suke?” Pääsi henkäisy Naruton suusta, joka oli uninen tämän silmien ollessa puolittain avoinna. Hän ojensi kätensä kohti tummaa poikaa, joka tarttui häntä kädestä. Nopealla vetäisyllä Sasuke veti Naruton jälleen itseään vasten: ” Anna anteeksi...”
  
Naruto ei ehtinyt sanoa mitään, kun Sasuke iski häntä niskaan vaivuttaen hänet jälleen tajuttomuuteen.
  Seuraavan kerran, kun hän avasi silmänsä, hän huomasi olevansa jälleen yksin. Naruto kohottautui istumaan ja huomasi aamun valkenevan, muut olivat varmasti huolissaan hänestä, mutta...hän oli nähnyt Sasuken. Sasuke oli ollut täällä hänen kanssaan.
   Hänen kävellessä takaisin leirille päin hän tunsi jonkin rapisevan taskussaan. Naruto kaivoi taskustaan lappusen ja avasi huomatessaan, että käsiala kuului Sasukelle.


Kobe, auringonlaskun jälkeen tule pohjoiseen tapaamme siellä.
  Tule yksin.


Naruto tuijotti lappua vakavana ja tunsi käsiensä tärisevän silkasta jännitkysestä. Hän näkisi Sasuken vielä, mutta minkälaisissa merkeissä..Se oli hänelle täysin epäselvää.


”Hyvä luoja, missä sinä olet ollut!? Me etsimme sinua kaikkialta emmekä löytäneet!!” Sakura paasasi vihaisena, Yamatolla ollessa toruva ilme kasvoillaan, joka Narutolle mieleen vihaisen elefantti emon, jonka poikanen oli karannut omille teille ilman lupaa, Sai puolestaan katsoi häntä kysyvästi aivan kuin aavistaen, mitä oli tapahtunut.

”Ei ollut tarkoitus huolestuttaa...”, Naruto sanoi vaivautuneena ja haroi hiuksiaan. Sakura huokaisi jälleen heittäen pojalle reppunsa. ” Lähdetään, meillä on vielä pitkä matka edessä.” Yamato sanoi hänen lähtiessä kävelemään eteenpäin.
  
Naruto jälleen mutisi omiaan, mutta lähti sitten muiden perään, sillä sinne minne he olivat menossa, siellä olisi myös Sasuke.


Muutama päivä myöhemmin he saapuivat suuren kaupungin porteille, jotka kohosivat korkealle taivaisiin.
”Wow...” oli ainut sana, joka pääsi Naruton suusta.

Yamato kääntyi tiimiläisiinsä päin ja rykäisi kuuluvasti saadakseen heidän huomionsa: ” Tapaamme asiakkaamme huomenna ja sitä ennen saatte vapaata. Hotellimme on aivan tässä lähellä, joten viekää tavaranne sinne.”

Naruton purkaessa tavaroitaan hotellihuoneessaan hän kuuli ovelta koputuksen ja Sai astui sisään: Tapasit Sasuke-kunin, vai mitä?” Naruto kääntyi Saihin päihin katsoen tätä kulmiensa alta, mutta ei sanonut mitään.

  ”Ilmeesi kertoo kaiken, Naruto-kun, että törmäsit häneen viime yönä.” Sai jatkoi Naruton vain tuijottaessa takaisin. ” Milloin olit ajatellut kertoa meille, että törmäsit häneen ja teillä oli pieni juttutuokio?”

”Me emme jutelleet enkä minä törmännyt häneen.” Naruto vastasi viimein närkästyneenä palaten takaisin purkamaan reppuaan.

”Mitä sitten tapahtui? Et te kai har...?”

” Emme tehneet mitään sellaistakaan, okei!?” Naruto kimpaantui ja tarttui Saita kiinni tämän paidan kauluksesta.

”Rauhoitu. En minä syytä sinua mistään. Onhan se ymmärrettävää, että te kaks...”

”Napita turpasi! Sinä et tiedä meistä mitään, joten älä sanele minulle, että ihan kuin tietäisit jotain tapahtuneen.” Naruto laski Sain alas ja tempaisi oven auki astuen ulos huoneesta.

”Minne sinä nyt?”

”Ulos!”

Naruto asteli ulos hotellista vihaisena ja päätti mennä kävelylle. Hän käveli katuja pitkin ihmisten kulkiessa hänen ohitseen. Kukaan ei kiinnittänyt hänen huomiota, kuten yleensä kotipuolessa. Ihmisilla oli liian kiire huomata Narutoa.
  Huomaamattaan hän oli kävellyt kaupungin pohjoispuolle, missä hän oli ollut määrä tavata Sasuke. Naruto kääntyi ympäri ja huomasi auringon painuvan mailleen. Kääntyessään takaisin hän huomasi Sasuken seisovan hänen edessään huppu päänsä päällä.

”Sa..”

”Me selvitämme välimme..Nyt.”

A/N: Muahahhaha...cliff hanger xD Mitenhän Sasuke aikoo selvittää välinsä Naruton kanssa...hmmm ^^ Se jää sitten nähtäväksi, mutta nauttikaa tästä luvusta nyt ja odotan innolla niitä kommentteja. Rakentava palaute on erittäin tervetullutta ja suotavaa n_n
Taas tämä luku näyttää niin lyhyeltä toisin kuin wordilla >.< Aargh...*viiltää ranteensa auki joulutortulla*

A/N: Hitto, unohdin kääntää ton japanin tuolta XD Siitä syvä pahoittelu, jos jotkut miettivät, mitä Sasuke sanoo ^^"
Eli se menee näin:" Aina, aina, minä sinua varjelen, älä huolehdi."