Viimeinen osa on sitten tässä. Tiedän että tämä on lyhyt, mutta niin oli tarkoituskin. Olis ehkä kannattanu liittää tämä edellisen osan perään, mutta tämä ei ollut vielä silloin valmis ja halusin julkaista viime osan.. että erillään saatte tämän x)

Huomaatte varmaan pian, että tässä on pompattu muutama vuosi eteenpäin, mutta kerroinpa sen silti ^^

-----------------------

Kuun valossa osa 14

Kuu oli tänä iltana noussut aikaisin valaisemaan pienen perheen kävelyretkeä. Viisi henkilöä tassutteli ensilumessa, joka nipin napin peitti rusehtavan nurmikon. Pariskunta käveli rauhallisesti käsi kädessä, kun taas kolme pientä lasta kirmasivat innoissaan näiden edellä tutkien ympäristöä ja jahdaten toisiaan.

Lapset kirmasivat puiden välistä näkyvää taloa kohti ja olivatkin pian hakkaamassa ulko-ovea, kun eivät ripaan asti yltäneet. Tai olisihan heistä vanhin, mutta hän ei vaivautunut pilaamaan sisarustensa iloa.

“Hei Kakuzu-setä! Missä Kisame-setä on?”

“Hän on olohuoneessa, kipittäkäähän sinne. Minnes te vanhempanne hukkasitte? Ai, tuoltahan he tulevatkin”, Kakuzu totesi nähdessään pariskunnan muutaman metrin päässä itsestään ja nyökäten näille tervehdyksesi, ennen kuin katosi takaisin sisälle.

“Hei Kisame”, mustahiuksinen nainen tervehti olohuoneeseen päästyään.

“Hei Daiya-chan, Itachi-san. Miten menee? Lapsenne ovat kasvaneet kovaa kyytiä.”

“Hyvinhän meillä. Lapset kasvavat aina liian nopeasti...”, Itachi huokaisi hivenen pettyneenä.

“Minä haluan heppakyytiä! Kiltti, kiltti, kiltti!” Kaksi nuorimmaista huusivat ja pomppivat paikoillaan yhtä aikaa.

“Äh… nyt hetikö? Olkoon menneeksi”, Kisame sanoi laskeutuen nelinkontin lattialle.

Itachin kaksi nuorimmaista ryntäsivät Kisamen selkään perätysten istumaan. Nuorempi heistä, Shinju istui ensimmäisenä ja heti tämän takana Tsuki, joka tarttui pikkusiskonsa letistä kiinni.

Vanhin poika, Reiji siirtyi Sasuken kanssa juttelevan Peinin pojan, Kouman luokse ja liittyi heidän seuraansa, kun Koumanin pikkusisko Namida ryntäsi myös Kisamen selkään.

“Näin lyhyessä ajassa täysi tohina päällä”, Daiya voihkaisi seuratessaan lastensa aikaansaannosta.

“Näin se vain menee kulta. Mutta onneksi edes Reiji ja Kouman ovat rauhallisempia”, Itachi totesi ennen kuin istahti muiden Akatsukilaisten viereen.

Daiya etsi katseellaan Konanin ja paikannettuaan tämän, istahti tämän viereen. Hän tosin huomasi Konanin syventyneen Peinin kanssa keskusteluun, joten odotellessa vuoroaan, hän tutkaili lapsia.


Reiji oli tullut kovasti isäänsä. Hänellä oli mustat hiukset, jotka hän kuulemma aikoi kasvattaa yhtä pitkiksi kuin Itachi, tosin ponnaria tämä ei suostunut käyttämään, se oli kuulemma tyttöjen juttuja. Reijin silmät olivat vieläkin mustemmat kuin isänsä, mutta niissä loisti tummanpunainen hehku aina tämän ollessa valoisassa paikassa.

Reijin vieressä taas oli ilmiselvä pienoisversio Peinistä. Koumanin hiukset olivat oranssinvivahteiset ja silmät punaoranssit, kuten isänsäkin. Luonnekin oli isältä peritty: hiljainen, jokseenkin vakava, ja hyvin ylpeä. Kouman ei kuitenkaan ainakaan vielä osoittanut kiinnostusta isänsä tavoin lävistyksiin.

“Menisitte leikkimään muiden kanssa”, Sasuke kehotti Reijille ja Koumanille.

“Tuollainen riehuminen on lapsellista”, Kouman vastasi vilkaisten kulmiensa alta muita lapsia.

“Ette ole heitä paljon vanhempia, ja lasten kuuluisi leikkiä tuossa iässä, eikä olla samanlaisia jääpatsaita kuin isänsä”, Sasuke vielä yritti.

“Minä haluan olla kuten isä”, Reiji ilmoitti jääräpäisesti.

Daiya käänsi hymyillen katseena kolmikosta Kisamen ja tämän selässä keikkuviin lapsiin, joista kaksi ensimäistä olivat hänen omiaan.

Shinju oli hänen ainut tyttärensä. Hänellä oli tummanvioletit hiukset ja vaalean violetit silmät. Shinju rakasti pitää paksua hiuspehkoaan auki, mutta Daiya oli suuren taistelun jälkeen saanut sen letille. Hän nimittäin tiesi, että hiukset olisivat temmellyksessä kuitenkin vain koko ajan edessä.

Tsuki istui siskonsa takana. Hänellä oli lyhyet, sinimustat hiukset, jotka sojottivat joka suuntaan. Tsuki oli tullut hyvin paljon viralliseen setäänsä, Sasukeen. Tsukin silmät olivat jostain kummallisesta syystä hopeanvivahteiset, ne hohtivat kuin kuu.

Tsukin takana istuva, Peinin ainut tyttö oli tullut kovasti äitiinsä. Hänellä oli pitkät siniset hiukset, joita hän ei suostunut missään nimessä pitämään yhtä lyhyinä, kuin äitinsä. Hänen silmänsä olivat punaoranssit, mutta paljoin lempeämmät, kuin veljensä.

“On se vain rankkaa olla lastesi kummina, Itachi. Jos olisin tämän tiennyt, olisin kieltäytynyt avokätisestä tarjouksestasi!” Kisame vitsaili karistettuaan kyytiläisensä hetkeksi ja huohottaen istuutuessaan Itachin viereen.

Itachi vain tyytyi hymähtämään ja jatkamaan juttuaan Sasorin kanssa.

Daiya taas oli syventynyt miettimään, miten tähän kaikkeen olikaan päädytty.

Itachin kosittua häntä nelisen vuotta sitten, Daiya oli päättänyt, että häät pidettäisiin kirkossa, ja että hänen perheensä olisi silloin läsnä. Siinä olikin ollut heille pala purtavaksi, Daiyahan oli edelleen ilmoitettu kadonneeksi.

Lopulta he olivat keksineet ratkaisun. Itachin vietyä Daiyan kotiinsa, Daiya oli esitellyt tämän vanhemmilleen ja pikkuveljilleen. Daiya kertoi heille, että eräs hullu, nimeltään Orochimaru, oli kidnapannut hänet ja pitänyt häntä vankinaan yli kuukauden.

Itachi oli sattunut ystävineen kuulemaan juorun siitä, että Orochimarulla oli lemmikkinään joku nuori tyttönen ja he olivat käyneet pelastamassa Daiyan Orochimarun kynsistä. Sen jälkeen Itachi oli vienyt hänet luokseen kuukaudeksi.

Vanhemmille oli myös kerrottu, että Daiya oli menettänyt muistinsa hetkeksi, eikä siksi osannut heti kertoa, missä asui. Daiya oli siis joutunut toipumaan Itachin luona, ja vähitellen he rakastuivat. Myöhemmin Daiya sitten pienen onnettomuuden myötä kolautti päänsä ja sai muistonsa takaisin, ja Itachi toi hänet kotiin.

Daiya ei ollut oikein uskonut, että moinen tarina menisi läpi, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei jäänyt. Ja olihan tarinasta osa totta. Toki hän olisi halunnut kertoa totuuden, mutta hänen vanhempansa eivät olisi koskaan hyväksyneet Itachia.

Kuin ihmeenkaupalla Daiyan vanhemmat kuitenkin uskoivat tarinan ja Daiyan kertoessa Itacin olevan se sama, jonka kanssa hän pienenä leikki, heillä ei ollut mitään vastaansanomista Itachista, olihan tämä vielä pelastanut heidän ainoan tyttärensä.

Varsin pian he olivat viettäneet häitä ja ensimmäinen lapsikin oli syntynyt ja he olivat hankkineet oman kotitalon, joka olikin parin vuoden aikana täyttynyt elämästä.


Daiya heräsi mietteistään kuullessaan ovikellon käyvän. Shinju ja Namida ottivat tehtäväkseen oven avauksen, tai oikeastaan he kilpailivat, kumpi sen ehtisi tehdä ensin.

Namida vikkelänä ehti ensin ja päästi sisään Deidaran tyttöystävänsä kera. Tottuneena Deidara sukelsi ystäviensä pariin ja jätti seuralaisensa yksin sylissään olevan käärön kanssa. Ruskeahiuksinen nainen kuitenkin huomasi Daiyan, ja varsin sukkelasti tämä asteli hänen luokseen ja istahti alas.

“Hei Daiya, hauska nähdä taas.”

“No hei Asumi. Oi, onko tuossa teidän vauvanne?” Daiya henkäisi ihastuksissaan nähdessään pienen käden käärön sisältä.

“On, tässä on meidän pikku poikamme, Naifu. Et uskokaan kuinka innoissaan Deidara hänestä on! Hän kuulemma opettaa hänelle kaiken tarpeellisen teräaseista ja koulii hänestä pienen taistelijan”, Asumi selitti vihreät silmät kiiltäen.

“Jos hänestä tulee isänsä kaltainen, alan olla huolissani. En ymmärrä vieläkään, miten kesytit Deidaran, tai mitä ylipäänsä näet hänessä!”

“Deidara on suloinen, ja rakastan hänen hiuksiaan. Hän on niin komeakin! Eikä kesyttäminen ollut kovin vaikeaa minun luonteellani. Minä roikuin hänessä kiinni kuin takiainen nähtyäni hänet ensimmäistä kertaa kaupungilla, ja aina kun hän uhkasi kiduttaa tai tappaa minut, sanoin ottavani riskin. Ja kun hän uhkaili raiskauksella, sanoin että se ei haittaisi minua ollenkaan! Jos hän makaisi kanssani, hän ei tulisi koskaan pääsemään minusta eroon”, Asumi kertoi naureskellen samalla.

“Ja kuuntele nyt tuota!” Asumi henkäisi ihastuksissaan.

Deidara kertoi innoissaan muille pojastaan ja näytti kuvia kaikille jotka vain suostuivat niitä katsomaan. Blondi näytti myös siltä, että olisi valmis hakemaan Naifun äitinsä sylistä esiteltäväksi minä hetkenä tahansa.

Daiya pyöritteli silmiään. Olihan Deidara kieltämättä suloinen ollessaan tuollainen ja hän oli kuullut Asumin selityksen kerran aikaisemminkin, mutta yhä se ihmetytti häntä. Hän kyllä uskoi että kertomus oli totta, Asumi kun oli aina ollut villi ja paha suustaan. Siinä oli varmaan syy, miksi Deidara ja Asumi taisivatkin sopia yhteen ja rakastivat niin paljon toisiaan.

Daiya muisti vieläkin kuinka kaikki olivat saaneet tietää Deidaran tyttöystävästä. Salaisuus tuli julki sen jälkeen, kun Daiya oli käynyt kotona ja vietti muuten vain aikaansa Akatsukien piilopaikassa. Deidara oli tullut kotiin reissuiltaan kuten aina ennenkin. Ilmeisesti Deidara oli ollut tapaamassa Asumia, sillä tämä oli päättänyt seurata häntä ja olikin tupsahtanut pian Deidaran jälkeen piilopaikkaan.

Siinä olikin Deidaralla ollut Peinille selitettävää, mutta onneksi asiat olivat selvinneet, ja Asumi oli saanut jatkaa vierailuaan. Tosin se edellytti sitä, että Daiyan oli lopulta ollut pakko kertoa totuus Akatsukilaisista ja myös oikea versio katoamisestaan. Asumi oli onneksi ottanut ensi järkytyksen jälkeen asian tyynesti, pitänyt kidnappausta erittäin romanttisena.

“Mikäs teidän uusimman lapsenne nimeksi tulee?” Asumi kysyi katsellen Daiyan pyöreää vatsaa.

“Sovimme että hänestä tulee Yuki, ultraäänessä nimittäin selvisi että saan vihdoinkin toisen tytön!”

“Hienoa! Nyt minun pitää mennä, tai Dei tulee ja nappaa Naifun minulta”, Asumi sanoi vinkaten silmää ja mennen miehensä luo.

Daiya päätti mennä Itachin luokse, Konanista kun ei näyttänyt olevan seuraa. Daiya pujotteli itsensä muiden ohi Itachin luokse ja käpertyi tämän lämpöiseen syliin. Palkakseen Daiya sai pitkän ja hellän suudelman.

“Yäk!” Tsuki huudahti peittäen silmänsä.

“Huooh”, Shinju ja Namida huokaisivat ihastuksesta yhtä aikaa ja jatkaen herkeämätöntä, tärkeiden selviytymistaitojen opettelua.

------------------

Nyt saatte tietää, mitä lapsosten nimet japaniksi tarkoittavat:

Itachin lapset:                                  

Reiji = Keskiyö                
Tsuki = Kuu                  
Shinju = Helmi
Yuki = Lumi

-----

Peinin lapset:

Kouman = Ylpeä  
Namida = Kyynel  

---------

Deidaran lapsi:  

Naifu = Veitsi

------

Mahtaakohan kukaan enää muistaa Asumia? Jos ette, niin hän on Daiyan paras ystävä ja esiintyy aivan ensimmäisessä osassa! :D

Toivottavasti tämä osa ei ollut teistä kovin kamala xD itse kyllä pidän tästä, vaikkei tässä nyt kauheesti mitään tapahtunutkaan, lähinnä selvisi asioita ^^ *jää kauhulla odottamaan mielipiteitä*