Kyyneleet tulvivat Gaaran silmiin, eikä hän pystynyt estämään niitä vaan antoi niiden valua poskiaan pitkin.
    ”Kuinka herkkää, suorastaan söpöä! Saanen oksentaa”, Deidara sanoi pilkallisesti.
    ”Ole hiljaa!” Gaara ärähti ja nousi seisomaan silmät leimuten.
    ”Oho pikku punapää suuttui. Tehdäänkö hänestäkin loppu Sasori?”
    ”Niin aluksi ajattelin, mutta minusta olisi järkevämpää viedä hänet kuulusteltavaksi Johtajalle. Sen sijaan voisimme tappaa tuon kalanaaman.”
     ”Ai niin Kisame, ehdinkin jo unohtaa hänet… ”

Gaara vilkaisi syrjäsilmällä Kisamea, joka oli jähmettynyt järkytyksestä paikoilleen. Punapää ei kuitenkaan huomannut kosteutta miehen silmissä, sillä oli niin raivoissaan. Hän tiesi chakransa olevan aivan lopussa, muttei välittänyt. Hän alkoi tehdä nopeasti in-merkkejä ja hiekka alkoi nousta hänen edessään. Sasori ja Deidara katsoivat ihmeissään kun valtava hiekkamassa kasvoi yhä korkeammaksi ja korkeammaksi. Sitten Gaara läimäisi kätensä yhteen ja huusi:
    ”Ryuusa Bakuryuu!”

Hiekka kasvoi valtavaksi hyökyaalloksi, joka jyräsi Deidaran ja Sasorin päältä ja hautasi heidät alleen. Kisame vilkaisi hämmentyneenä Gaaraa, mutta tämä ei ollut vielä lopettanut. Hän polvistui ja painoi kätensä maahan ja huusi:
    ”Sabaku Taisou!”

Suuri hiekkamassa alkoi väristä ja kuplia oudosti jolloin maa alkoi täristä uhkaavasti. Pian se kuitenkin loppui ja Gaara nousi huojuen ylös. Hän oli käyttänyt aivan liikaa chakraansa ja saattaisi menettää koska tahansa tajunsa.
    ”Mitä hittoa se oli?” Kisame ähkäisi.
    ”Se oli hiekan alla tapahtuva maanjäristys”, Gaara sanoi heikosti ja hänen polvensa notkahtivat vaarallisesti.

Kisame riensi hänen luokseen ja sai hänestä kiinni ennen kuin tämä kaatui nurin. Mutta Gaara työnsi Kisamen poispäin ja sanoi:
    ”Älä suotta, kyllä tämä tästä.”

Hän vilkaisi vähän matkan päässä makaavaa Itachia ja tuska vyöryi hänen ylitseen. Hän vajosi polvilleen ja painoi oikean kätensä pakottavalle rinnalleen. Se oli niin väärin, ei Itachi saanut kuolla. Tämä oli hänen syytään, jos hän ei olisi koko aikaa yrittänyt paeta, he olisivat voineet jo palata kotiin, eikä tätä olisi koskaan tapahtunut.
    ”Kisame, anna anteeksi tämä on minun syytäni.”
    ”Miksi se muka sinun syysi olisi?”
    ”Ilman minua tätä ei olisi koskaan tapahtunut.”

Kisame avasi suunsa, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun kuului ryskettä ja pauketta ja mökin ovi levähti auki. Gaara ja Kisame kääntyivät katsomaan ja näkivät Kazisan, jolta tuli verta otsasta.
    ”Kazisa, mitä sinulle on käynyt?” Kisame huudahti.
    ”Se kirottu punahiuksinen Akatsuki teki tämän, löi minut tajuttomaksi. Mutta mitä täällä on tapahtunut? Voititteko ne? Missä Itachi on?”
    ”Itachi on…”, mutta Gaara ei voinut sanoa lausettaan loppuun, joten hän tyytyi osoittamaan muutaman metrin päähän itsestään, jossa Itachi makasi.

Kazisa näytti hämmentyneen siitä, ettei ollut huomannut Itachia, mutta riensi nopeasti tämän luokse. Hetken hän oli hiljaa, mutta sitten hän karjaisi:
    ”Te senkin tumpelot! Hän on vielä elossa, mutten tiedä kuinka kauaa, kun ette ottaneet näitä neuloja pois! Ottakaa neulat pois, niin minä haen vasta-aineen. Tämä on sekunneista kiinni!”

Gaara ja Kisame hätkähtivät ja riensivät Itachin luo ja alkoivat repiä nauloja irti vahingoittamatta kuitenkaan enää miehen ihoa.
    ”Uskomatonta, toivottavasti hän selviää”, Kisame sanoi.

Mutta Gaara ei vastannut sillä hänen olonsa oli tavattoman heikko, niin fyysisesti kuin henkisesti. Mutta tieto siitä, että Itachi saattaisi jäädä eloon, pisti hänet tekemään kaikki miehen hyväksi.
Pian Kazisa saapui mökistään käsissään kaksi pulloa, toinen oli vihreä ja muistutti sakepulloa ja toinen oli punainen ja muodoltaan kuin hillopurkki.
    ”Väistykää!” hän ärähti ja polvistui Itachin eteen.

Sitten vanhus otti taskustaan ruiskun ja laittoi siihen nestettä punaisesta purkista.
    ”Tämä on miedompaa vastalääkettä. Se ei paljoa auta, mutta se totuttaa hänen ruumiinsa vastalääkkeeseen. Tuo toinen lääke on sen verran vahvaa, että jos antaisin sitä hänelle heti, se saattaisi olla jopa tappavaa”, hän selosti ja pisti ensimmäisen piikin Itachin kaulasuoneen.

Itachi värähti piikin osuessa hänen kaulaansa ja Gaara henkäisi innostuksesta, mutta mies ei liikahtanut enää.
Kazisa laittoi tällä kertaa vahvempaa lääkettä, jolloin Itachin hengitys alkoi kuulua selvemmin.  
Piikki toisensa jälkeen Itachin olo kävi selvästi paremmaksi ja Gaara odotti henkeään pidätellen hänen heräämistään. Kisame katseli hieman järkyttyneenä, kun Kazisa pisti jo viidennen piikin Itachin kaulaan.
    ”E-eikö tuo jo riitä?”
    ”Riittää toki”, Kazisa vastasi ja tunki ruiskun ja pullot takkinsa sisätaskuihin.
    ”Mutta hän ei herännyt”, Gaara sanoi huolestuneena.
    ”No ei hän nyt voi heti herätä, siinä menee jonkin aikaa. Eikä ole edes varmaa herääkö hän, sillä lääke on niin voimakasta, että pahimmassa tapauksessa se tappaa.” vanhus selitti.

Huomatessaan punapään kalpenevan lakananvalkoiseksi hän lisäsi kiireesti:
    ”Mutta minä olen toiveikas, Itachi on vahva.”

Gaara nyökkäsi, mutta näytti silti kauhistuneelta, sillä aina oli se pieni mahdollisuus, ettei mies heräisi.
    ”Mutta entäs myrkky?” Kisame sanoi äkkiä. ”Eikö se pitäisi poistaa kehosta?”
    ”Ah”, Kazisa huokaisi. ”En usko, että tarvitsee, sillä vastalääke tuhoaa myrkyn perusteellisesti.”
    ”Eikö sinun kannattaisi levittää tietojasi, jotta muutkin hyötyisivät niistä? Saisit paljon rahaa ja mainetta?” Kisame ihmetteli.

Mutta Kazisa pudisti päätään.
    ”En tahdo rahaa enkä mainetta. Haluan olla rauhassa ja antaa apuni niille jotka sitä pyytävät.”
    ”Mutta-”
    ”Minä olen päätökseni tehnyt ja siinä pysyn!”

Gaara kuunteli miesten kinastelua vain puolella korvalla, sillä hänen huomionsa oli keskittynyt Itachiin, joka makasi kyljellään maassa rintakehä nousten tasaisesti hengityksen tahdissa. Kuinka hän toivokaan miehen heräävän, suutelevan häntä jälleen…
Punapää ojensi tärisevän kätensä kohti Itachin kasvoja ja hiveli niitä hellästi. Kisame ja Kazisa vaikenivat nolostuneina, mutta Gaara ei sitä huomannut. Gaaran etusormi kosketti Itachin huulia jolloin ne liikahtivat hieman. Punapää hengähti terävästi.
    ”Itachi?”

Mutta Itachi ei herännyt. Gaara huokaisi pettyneenä, mutta silloin kuului mahtava pamahdus ja kolmikko käännähti kannoillaan ja näkivät Sasorin ja Deidaran seisovan vähän matkan päässä, tosin melko kärsineen näköisinä. Deidaran käsi vuosi pahasti verta ja Sasori näytti hieman halkeilleelta.
    ”Aika hyvin punapää”, Deidara sanoi ja virnisti tuskaisesti. ”Jouduin käyttämään räjähteitä, että pääsisimme pois. Se oli riski, mutta se kannatti.”
    ”Aivan, sillä nyt me voimmekin helposti viedä Kazekagen mukanamme. Kannattiko käyttää kaikki chakra?” Sasori sanoi.

Gaara nousi huojuen ylös, muttei pysynyt pytyssä vaan valahti polvilleen. Deidara nauroi pilkallisesti.
    ”Kirottua!” Gaara ärähti ja yritti nousta jälleen ylös, tosin huonolla menestyksellä.
    ”Huomaatko, et pysty enää tekemään mitään. Olet täysin armoillamme”, Sasori sanoi katsellen lähes huvittuneesti punapäätä, joka teki kaikkensa päästäkseen ylös.
    ”Taisitte unohtaa minut!” Kisame huudahti ja ponnahti ylös. ”Minä en anna teidän viedä häntä!”
    ”Ja sinä luulet, että sinusta olisi jotain vastusta meille?” Deidara pilkkasi.
    ”Minä en luule vaan tiedän. Olette molemmat puolikuntoisia, olen ainakin sinua Deidara paljon edistyneempi, joten turha uhota.”

Deidara vaikeni nolostuneena ja Kisame oli aikeissa tehdä in-merkkejä, kun tunsi nykäisyn kaapunsa helmassa. Hän vilkaisi alas ja näki Gaaran nykivän kaapuaan.
    ”Auta minut ylös”, Gaara sanoi ja häpeän puna hiipi hitaasti hänen poskilleen.
    ”Mutta sinun täytyy levätä!”
    ”Auta minut YLÖS!” punapää sanoi painottaen jokaista sanaa.

Kisame epäröi, mutta punapää katsoi häntä vaativasti, joten hän tarttui pojan kainaloista ja nosti hänet seisaalleen. Gaara huojahti ja Kisame tuki häntä, ettei hän kaatuisi.
    ”Oho, pääsit jopa ylös asti”, Deidara härnäsi, tosin Gaara kuuli hänen äänessään uupumusta.
    ”Niin tein”, Gaara vastasi varsin tyynesti. ”Ja teen teistä lopun vaikka se vaatisi henkeni.”
    ”Gaara, mitä sinä oikein aiot?” Kisame ärähti. ”Et voi tehdä mitään tuossa kunnossa.”
    ”Siirry taemmas Kisame”, Gaara sanoi ja alkoi tehdä in-merkkejä.
    ”Sinä et voi!”

Mutta Gaara ei välittänyt vaan huusi:
    ”Suna Shigure!”

Deidara ja Sasori hyppäsivät taemmas, mutta mitään ei tapahtunut. Deidara alkoi jälleen nauraa.
    ”Vau mikä taidon näyte! Suorastaan aargh!”

Deidara alkoi valua vaarallisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle hiekkaan. Sasori loikkasi nopeasti mökin katolle, mutta blondi jäi kamppailemaan hiekkaan.
     ”Tulet vajoamaan kokonaan, etkä silloin voi liikuttaa sormeasikaan!” Gaara sanoi värisevällä äänellä.
     ”Ei, Sasori auta!”

Mutta Sasori näytti neuvottomalta. Lopulta hän laittoi yhden nukeistaan sylkäisemään myrkkyneuloja, mutta silloin Kisame loikkasi Gaaran eteen ja pyyhkäisi lentävät neulat miekallaan sivuun. Sitten hän teki in-merkkejä nostaen suon vedet Sasorin päälle. Tämä ei ehtinyt väistää vaan putosi katolta, mutta Kisame ei lopettanut. Hän nosti suosta lisää vettä ja ympäröi Sasorin vesipallon sisälle. Hän tiesi, että Sasori ei kuollut siihen, mutta vesipallo ainakin hidastaisi häntä vähän.
Samaan aikaan Gaara oli saanut viimeisteltyä Deidaran ja hän kääntyi Kisameen päin. Silloin hänen silmänsä sumentuivat ja pää alkoi tuntua hirvittävän raskaalta.
    ”Kisame”, hän mutisi ja kaatui tajuttomana maahan.
    ”Voi paska!” Kisame kirosi. ”Mitä ihmettä minä nyt teen?”
    ”Lähde pakoon ja vie heidät mukanasi, minä pidättelen tuota”, Kazisa sanoi viitaten Sasoriin.
    ”Mutta entä Itachi, hän tarvitsee hoitoa!”
    ”Ei hän mitään jälkihoitoa tarvitse, minusta tuntuu, että hän herää aivan tuota pikaa.”
    ”Hyvä on”, Kisame myöntyi. ”Mutta noiden kantamisesta vai tulla ongelma.”
    ”Ei syytä huoleen”, vanhus sanoi ja vihelsi kimakasti.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten Kisame kuuli jotain mikä kuulosti valtavien siipien räpyttelyltä. Hän katsoi taivaalle ja näki valtavan ruskean kotkan lähestyvän heitä. Kotka laskeutui Kazisan eteen ja taivutti päätään Kisamen katsellessa sitä suu auki. Kotka oli ainakin kolme metriä korkea!
    ”Kuinka se on noin iso?” Kisame ähkäisi.
    ”Se kyllä selviää”, Kazisa sanoi epämääräisesti ja silitti hellästi linnun nokkaa. ”Mutta nyt nosta ystäväsi hänen selkäänsä ja menkää!”
    ”Kuinka voin ikinä kiittää kylliksi?”
    ”Et milloinkaan, ala mennä jo!”

Kisame nyökkäsi hämmentyneenä ja nosti ensin Itachin ja Gaaran kotkan selkään ja loikkasi sitten itsekin kyytiin.
    ”Sasorin vankila ei tule kestämään kauaa”, hän sanoi ja vilkaisi Sasoria, joka kamppaili vimmoissaan vankilansa sisällä, haluamatta päästää saaliitaan pakoon.

Kisame virnisti punahiuksiselle Akatsukille ja kotka levitti siipensä ja nousi ilmaan.
Kisamella oli hankaluuksia pysyä kotkan selässä. Hän oli asettanut Itachin eteensä ja Gaaran Itachin eteen.
    ”Minne haluat minun vievän teidät?” kotka kysyi.

Kisame oli tippua järkytyksestä alas ja hän änkytti:
    ”O-osaatko si-sinä puhua?!”
    ”Tietysti osaan! Puhuthan sinäkin!” kotka sanoi närkästyneesti.
    ”Ömh, anteeksi en vain ole ennen puhunut kotkalle.”
    ”No ei se mitään, mihin haluat minun vievän teidät?”
    ”Ööh… Jonnekin lähelle Sunakagurea, mutta ei kuitenkaan sinne aavikolle.”
    ”Hyvä on. Ja sano vain jos meinaat pudota. Huomasin, että sinulla oli hankaluuksia vähän aikaa sitten.”
    ”Okei.”
    ”Mitä täällä tapahtuu ja missä olen?” kuului äkkiä Kisamen edestä.
    ”Itachi, sinä heräsit!”
    ”Joo, mutta voitko kertoa missä ollaan?”
    ”Me ollaan kotkan selässä matkalla Sunakagureen, mutta minä selitän myöhemmin, koeta pidellä Gaaraa.”
     ”Onko hän tajuton?”
     ”On, on, mutta koeta nyt pitää hänestä kiinni!”

Itachi kietoi kätensä tajuttoman Gaaran ympärille. Mitä oli oikein tapahtunut? Viimeisin muistikuva oli ollut Gaaran kasvot ja sitten kaikki oli pimentynyt. Eikö hän ollutkaan kuollut? Itachi yritti selvitellä jyskyttävää päätään, muttei saanut asioita järjestykseen. Hetkinen, oliko Kisame sanonut, että he lensivät kotkalla? Miten sekin oli mahdollista?
    ”Kisame lennetäänkö me kotkalla?”
    ”Joo.”
    ”Miten se on mahdollista?”
    ”En minä vaan kuule tiedä.”
    ”Miten niin et tiedä?”
    ”Kun en tiedä. Kazisa vain kutsui hänet ja hyppäsin hänen selkään ja lähdin.”
    ”Mitä Deidaralle ja Sasorille tapahtui?”
    ”Selitän myöhemmin!”

Itachi tuhahti ärtymyksestä, hän kun ei ollut kärsivällistä sorttia. Häntä alkoi hieman nukuttaa, mutta hän piti itsensä valveilla, sillä ei tahtonut otteensa Gaarasta heltyvän. Itachi painoi poskensa Gaaran punaisiin hiuksiin ja vajosi mietteisiinsä.

Tunneilta tuntuneen ajan kuluttua kotka alkoi lentää yhä matalammalla ja matalammalla.
     ”Laskeudun pian, joten varautukaa”, kotka sanoi.
     ”Okei, kiitti tiedosta”, Kisame sanoi.

Kisame ja Itachi tiukensivat otettaan valmiina tömähdykseen. Maan pinta läheni lähenemistään ja lopulta kotka laskeutui yllättävän pehmeästi maahan.
Kisame loikkasi maahan ja Itachi ojensi Gaaran hänen syliinsä ja hyppäsi itsekin alas. Sitten hän otti punapään toisen sylistä ja kääntyi kotkaan päin.
    ”Kiitoksia kovasti, jos voin jotenkin korvata tämän, niin kerro.”
    ”Ilo on minun puolellani, enkä tarvitse vastapalveluksia. Kiitoksenne riittää”, se sanoi ja lehahti lentoon.

Miehet katselivat sen lentoa, kunnes se katosi taivaanrantaan. Sitten he alkoivat katsella ympärilleen. Heidän edessään levittäytyi aavikko ja kaukana näkyi Sunakaguren kylä. Heidän takanaan puolestaan oli sankkaa metsää. Se oli sama paikka mistä Itachi oli katsellut Sunakagurea noin viikkoa aikaisemmin.
Itachi laski Gaaran hellästi puun juureen ja istahti hänen viereensä Kisamen seuratessa esimerkkiä.
     ”Nyt kerrot minulle kaiken mitä tapahtui”, Itachi sanoi.

Ja Kisame kertoi. Kun hän oli lopettanut, Itachi mutisi:
      ”Ja sen takia Gaara on tajuton.”

Kisame ei vastannut vaan nousi ja alkoi keräillä risuja, oksia, ja puun karahkoja.
    ”Mitä sinä teet?”
    ”Kerään polttopuita.”

Itachi kohotti kulmakarvaansa, muttei sanonut mitään. Hän vilkaisi Gaaraa, joka oli varsin levollisen näköinen. Korppihiuksinen katseli Kisame touhuja tovin, kunnes Kisame palasi hänen luokseen ja pudotti puut hänen eteensä.
    ”Sytytä ne”, hän komensi.

Itachi puhalsi pienen tulipallon, joka sytytti palikat tuleen. Pian heidän edessään kyti säälittävä nuotio. Miehet eivät kuitenkaan jaksaneet välittää, sillä he olivat niin väsyneitä.
Itachi kömpi Gaaran viereen ja nosti hänen päänsä syliinsä ja silitti punaisia hiuksia hellästi. Poika hengitti rauhallisesti, mutta silti Itachi oli hieman huolissaan hänen kunnostaan.
Kisame vilkaisi heitä ja näytti selvästi siltä, että tahtoisi sanoa jotain. Itachi katsahti häntä kummissaan.
     ”Mitä nyt?” hän kysyi.

Kisame näytti hieman eksyneeltä, sillä hän alkoi hermostuneesti katsella polviaan ja rummuttaa sormillaan maata.
     ”Niin?” Itachi tivasi.
     ”Sitä vain että, ” Kisame sanoi epäröiden, ”että kuinka te päädyitte yhteen?”

Korppihiuksinen mies tuijotti lievästi punastunutta ystäväänsä ihmeissään. Kuinka kauan tuokin ajatus oli pyörinyt hänen mielessään?
     ”Miksi sinä sitä kysyt?” Itachi kysyi kulmakarvat koholla.
     ”Tuota, eh, olen vain utelias.”
     ”No kaipa minä sen voisin kertoakin”, Itachi sanoi hitaasti saaden Kisamen kohottamaan innostuneena katseensa.
     ”Oikeasti?”

Itachi naurahti Kisamen lapselliselle reaktiolle ja nyökkäsi.
     ”No mistäs sitä aloittaisi?” hän pohti ääneen.
     ”No siitä mistä se alkaa!”
     ”Mutta Kisame, tämä ei ole yksinkertainen tarina. En oikeastaan ole varma milloin ja miten se alkoi. Se vain alkoi. En tiedä osaanko kertoa sitä.”
    ”Yritä edes!”
    ”No hyvä on”, Itachi sanoi ja katseli huvittuneena Kisamea, joka näytti pieneltä lapselta, joka odottaa lempi iltasatuaan.
    ”Kaikki alkoi joskus, muistaakseni hieman yli vuosi sitten. Muistatko kun yritimme tehdä hyökkäyksiä eri kyliin? Itse halusin hyökätä kanssasi Konohaanan, mutta Johtaja ei antanut meidän valita vaan käski minut, sinut ja Hidanin Sunakagureen.
    ”No kuten tiedät, minun piti taistella Gaaraa vastaan ja jotenkin me ajauduimme ulos kylästä. Jostain syystä minun ei tehnyt mieli vahingoittaa häntä. ’Nuori poika’, minä ajattelin, vaikka olin surutta satuttanut omaa pikkuveljeäni. Hän taisi huomata haluttomuuteni taistella häntä vastaan ja hän suuttui minulle siitä aika tavattomasti.”

Kisame katseli keskittyneesti Itachia odottaen, että tämä jatkaisi tarinaa. Korppihiuksinen mies silitti hajamielisesti rakastettunsa hiuksia jääden hetkeksi ajatuksiinsa.
     ”Jatka!” Kisame kehotti.
     ”Aivan. No jossain vaiheessa me molemmat väsyimme toistemme haukkumiseen ja solvaamiseen. Me vain seisoimme ja silloin näin jotain hänen silmissään. Ne olivat täynnä päättäväisyyttä, vailla kuoleman pelkoa. Mutta kun katsoin syvemmäs näin jotain mitä en odottanut. Ne olivat täynnä surua ja yksinäisyyttä ja silloin rintaani ahdisti tavattomasti. Oli aivan kuin olisin katsonut itseäni silmiin.
    ”No hän tietenkin vaistosi katseeni ja katsoi silloin minua suoraan silmiin. En unohda sitä ikinä. Hän jotenkin värähti sisäisesti ja tuntui kuin hänen katseensa olisi porannut minuun reikiä.”

Kisame näytti lievästi hämmästyneeltä, sillä ei kunnolla käsittänyt mistä hänen ystävänsä puhui, mutta kuunteli tarkkaavaisesti.
     ”Seisoimme niin vaikka kuinka kauan, kunnes hän käänsi katseensa pois kuin häveten. En muista kuinka me sitten päädyimme juttelemaan. Puhuimme ensin kireästi, vältellen, mutta pian olimme avoimempia, sillä tajusimme ymmärtävämme toisiamme täydellisesti. Sitten Gaara sanoi: ’Minun pitäisi tappaa sinut, mutten pysty siihen. Outoa, en ole koskaan epäröinyt kun minun on pitänyt tappaa’.  Se pysäytti minut totaalisesti, mutta vielä pahemmin järkytyin, kun hän sanoi, ettei voinut tuhota sitä, jota oli kauan etsinyt. Sisimmässäni ymmärsin mitä hän tarkoitti, mutten voinut järjellä sitä selittää. Sen jälkeen hän käski minun häipyä sinun ja Hidanin kanssa ja kuten varmaankin tiedät, minä tottelin häntä ja hain teidät pois.
    ”Emme kuulleet toisistamme kuukausiin mitään. Sitten, eräänä päivänä minun oli aivan pakko lähettää hänelle kirje ja ehdottaa tapaamista.”
    ”Mutta sehän oli suuri riski!” Kisame huudahti.

Itachi huokaisi syvään.
    ”Minä tiesin sen, mutten voinut olla pyytämättä. Siinä vaiheessa taisin olla rakastunut häneen. No, menin ehdottamalleni paikalle ja olin varma ettei hän tulisi. Mutta hän tuli ja vieläpä yksin. Mutta hän oli selvästi epäluuloinen, sillä hänellä oli ruukku mukanaan. Olimme jälleen aluksi kireitä, mutta tunnelma keveni kevenemistään. Uskalsi huoletta kertoa hänelle lapsuudestani ja huolistani, vaikka olimme vasta tavanneet, olin varma että hän ymmärtäisi. Ja hän ymmärsi, muttei kertonut itsestään paljoa. Tajusin silloin, että hän ei ollut vielä valmis, tiesin hänen kokeneen paljon pahoja asioita, mutten voinut vaatia häntä kertomaan niistä minulle jos hän ei itse tahtoisi.
    ”Puhuimme tuntikausia ja kun olimme lähdössä, hän itse pyysi saada tavata minut uudestaan. Muistan kuinka punaiset hänen poskensa olivat, hän oli selvästi tulossa ulos kuorestaan. Sovimme uudesta tapaamisesta ja lähdimme.”
     ”Ja mitä sitten?” Kisame kysyi hiljaa.
     ”No me tapasimme jälleen ja juttelimme taas. Hänkin alkoi jo kertoa hieman itsestään. Tapasimme monena päivänä kävimme yhä läheisemmiksi, kunnes lopulta me…”
    ”Suutelitte?”
    ”Niin. Ja siitä suhteemme alkoi. Luulimme olevamme turvassa, mutta ilmeisesti pari rottaa oli salakuuntelemassa”, Itachi sanoi katkerasti.

Miehet istuivat jälleen hiljaa ja Kisame näytti oudon mietteliäältä aivan kuin olisi sulatellut asiaa. Itachi nojasi puuta vasten ja pinnisteli pysyäkseen hereillä, sillä vanhojen aikojen muistelu oli ottanut voimille. Äkkiä hän tunsi Gaaran liikahtavan sylissään.
    ”Gaara?” hän kuiskasi.

Gaaran silmäluomet värisivät ja lopulta räpsähtivät auki. Hän katseli hieman ihmeissään Itachia ja sopersi:
    ”Itachi. Mitä on tapahtunut?”
    ”Me pakenimme, Kisame hoiteli Sasorin ja minä kuulin kuinka päihitit Deidaran, vaikka sinulla oli niin vähän chakraa!” Itachi pulputti innoissaan, onnellisena Gaaran heräämisestä.

Gaara kuunteli hiljaisena Itachin epämääräistä selostusta, jota Kisame korjaili tuon tuostakin. Punapää katsoi poikaystävänsä onnesta hehkuvia kasvoja ja hänen silmiinsä tulvi kyyneliä. Ei hän ansainnut tällaista kohtelua kaiken sen jälkeen mitä Itachi oli saanut kestää. Hän ponnahti istualleen, tarttui Itachin rinnuksista ja hautasi kasvonsa tämän kaavun pehmeään kankaaseen.
    ”Gaara, mitä nyt?”
    ”Anna anteeksi Itachi. Siitä mitä tein sinulle, vaikka yritit vain auttaa. Olin tyhmä ja jäin Deidaran ansaan”, Gaara nyyhki.

Itachi kietoi kätensä hellästi pojan ympärille ja heijasi tätä sylissään.
    ”Saat anteeksi, se ei ollut sinun syysi vaan Deidaran ja Sasorin. Ole kiltti, älä itke.”
     ”Mutta Itachi, miten voit ikinä unohtaa sen, kun en minäkään voi. Minun takiani olit onneton, oli kuin entinen minä olisi silloin herännyt eloon”, Gaara kuiskasi.
     ”Tiedän, että koet syyllisyyttä, mutta painotan edelleen, ettei se ollut sinun syytäsi. Sinunkin on aika antaa itsellesi anteeksi. Et ole varmaan koskaan antanut”, Itachi sanoi pehmeästi.
    ”En olekaan.”

Kisame oli kohentavinaan surkeaa nuotiota, sillä hän tunsi olonsa kolmanneksi pyöräksi, muttei kehdannut kuitenkaan poistua paikalta.
Pian Gaara rauhoittui ja hän istui Itachin sylissä hiljaisena tuijottaen hajamielisesti vihreää koppakuoriaista joka kipitteli iloisesti Kisamen polvella. Koppakuoriaisen matka loppui kuitenkin lyhyeen, kun Kisame murskasi sen säälimättömästi nyrkillään ja pyyhki inhoten epämääräistä länttiä kaavultaan. Gaara kurtisti olemattomia kulmakarvojaan menettäessään katselun kohteensa ja käänsi päätään hieman takakenoon nähdäkseen Itachin. Itachi painoi hellän suudelman pojan huulille johon Gaara vastasi kaipaavasti (Kisame puhdisti kiivaasti kaapuaan).

Muutaman tunnin kuluttua Itachi nukahti kolauttaen päänsä puun runkoon, muttei herännyt. Gaara katseli uteliaasti Kisamea, joka näytti nuokkuvan valveen ja unen rajamailla.
    ”Nuku vain”, Gaara sanoi saaden Kisamen hätkähtämään. ”Minä voin kyllä pitää vahtia.”
    ”Ei, en minä tarvitse unta”, Kisame sanoi kiireesti ja kohensi ryhtiään.
    ”Vai niin.”

Syntyi kiusaantunut hiljaisuus ja Kisame vaistosi Gaaralla olevan jotain asiaa, muttei vain uskaltanut sanoa. Hän katsoi Gaaraa odottavasti, joka näytti hieman säikähtävän noin kiinteää katsetta.
    ”Mitä sinä tuijotat?” punapää kysyi epävarmasti.
    ”Sinulla on selvästi jotain asiaa.”
    ”Miten sinä-?”
    ”Näen sen silmistäsi. Joten alahan kertoa”, Kisame sanoi hymyillen maireasti.

Gaara puri huultaan näyttäen käyvän väittelyä itsensä kanssa. Lopulta hän nousi varovasti Itachin sylistä varoen herättämästä tätä ja meni Kisamen viereen istumaan. Punapää veti syvään henkeä ja sanoi:
    ”Ajattelin vain kysyä erästä asiaa.”
    ”Niin?” Kisame kysyi, kun Gaara ei selittänyt enempää.
    ”Sitä vain, että häiritseekö sinua minun ja Itachin suhde?” poika pamautti ja punehtui hienoisesti poskipäiltään.

Kisame oli täysin ällikällä lyöty ja tuijotti virustoveriaan suu lievästi auki. Siitäkös Gaara punastui enemmän ja mutisi:
    ”Älä tuijota noin.”
    ”Anteeksi”, Kisame sanoi kiireesti ja käänsi katseensa nukkuvaan Itachiin. ”Ja ihan rehellisesti sanottuna”, hän jatkoi, ”minua ei lainkaan häiritse suhteenne. Sehän on teidän oma asianne!”
    ”Ai. No kiitos”, Gaara sanoi nolona.

Kisame huitaisi kädellään torjuen Gaaran kiitoksen, joka tuijotteli hiljaisena käsiään.
    ”Muuten”, Gaara sanoi, ”voit kyllä mennä nukkumaan, minä en ole lainkaan väsynyt.”
    ”Ei, vaan sinä et saa näyttää haamulta, kun palaat huomenna kylääsi. Kai tahdot olla voitokkaan näköinen”, Kisame sanoi virnistäen.
    ”Kotiinko?” Gaara mutisi, kuin olisi unohtanut. ”Itse asiassa minua ei lainkaan huvittaisi mennä, vaan haluaisin jatkaa Itachin kanssa matkaa, mutta tiedän ettei se käy. Minulla on velvollisuuteni ja tiedän, etten kestäisi sitä häpeää, että jättäisin kyläni.”

Kisame ei vastannut, sillä ei oikein tiennyt mitä sanoa, sillä oli itse aikoinaan pettänyt kylänsä.
Gaara nousi äkkiä seisaalleen saaden Kisamen hätkähtämään.
     ”No jos sinä aivan välttämättä haluat valvoa, voin minä mennä nukkumaankin”, hän sanoi.
     ”Hyvä on”, Kisame huokaisi.

Gaara käveli takaisin Itachin luo ja käpertyi hänen viereensä. Hän luuli, ettei olisi lainkaan väsynyt ja hämmästyikin, kun hänen silmäluomensa tuntuivat hirveän raskailta ja vaipui lähes välittömästi uneen.
    ”Vai ei muka yhtään väsynyt”, Kisame naurahti ja heitti muutaman risun nuotioon.