Tämä on lyhyt tiedän tiedän...

Kiitos kaikille jotka jaksavat tätä seurata! Siispä päätin kertoa jotain faktaa nimien takaa ...(tosi palkitsevaa.)

Sarjan nimi "Ante Mortem" on latinaa ja tarkoittaa "ennen kuolemaa."

"Memnoch" on yksi paholaista tarkoittavista nimistä.

"Vorna" on suomen muinaisesta kansantarustosta tuleva nimi. Vorna oli jättiläinen ja vainolainen joka kuvattiin voittamattomana. Sanotaan että Vorna asui Karjalassa.

"Anima" on tarkoittaa latinaksi sielua. Samanniminen henki esiintyy myös Square Enixin Final Fantasy pelisarjassa yhtenä summonhenkenä. En voinut olla huomaamatta yhdennäköisyyttä hahmoon, johon Akatsuki vangitsee bijuut, kun luin mangaa.

"Ares" nimi tulee Kreikan mytologiasta. Ares oli sodan ja koston jumala.

"Hati ja Skoll" Tulevat skandinaavisesta mytologiasta, eli paremmin tunnettu viikinkimytologiana. Hati tarkoittaa vihaa ja Skoll inhoa. Hati on valkoinen susi, joka ajaa kuuta takaa. Skoll on musta, joka ajaa aurinkoa takaa. Maailman lopussa ne saavat taivaan kappaleet kiinni ja syövät ne.

Että tämmöistä..taustatietoa.
.....................................................................................................






16. Herääminen


Vuosia. Kuukausia. Elinikä pimeyttä.

Avasin silmäni. Makasin selälläni pehmeällä alustalla. Näkökenttäni oli sumea. Olin matalassa kammiossa jossa paloi yksi kynttilä. Kynttilän valo sai minut siristämään silmiäni. Keskityin ja onnistuin tarkentamaan katseeni. Tuijotin liekin tanssia kauan, en saanut silmiäni irti sen kauneudesta. Hetken ajan olin viaton kuin lapsi, ja iloitsin yksinkertaisesta luonnon kauneudesta. Hiljalleen kokosin itseni jälleen.
Tunsin kipua kaikkialla kehossani. Tuntui kuin minut olisit kursittu kokoon pala palalta. Työnsin kivun pois ja nostin varovasti oikeaa kättäni. Joku oli pukenut minut mustaan kimono tyyppiseen vaatteeseen, joka jätti selkäni paljaaksi. Kierähdin urahtaen kyljelleni ja kokeilin selkääni kädelläni.  Tunsin ihoni kohoavan merkkien kohdalta. Minut oli merkattu. Se oli tärkeintä. Olin voittanut Memnochin. Olin todella selvinnyt.

En tiennyt missä olin. Muistini oli hajanainen, ja minun oli vaikea keskittyä yhteenkään ajatukseen pitkään. Keskityin vain nousemaan ylös ja kävelemään kammiosta ulos.

Klink. Klink. Klink.

Kirskuva metallinen ääni kaikui suuressa luolassa. Ääni sai korvani soimaan. Kaiku aiheutti minussa pelkoa, vaikken tiennyt miksi. Pahoja muistoja joista en saanut kiinni. Harhailin luolassa ja katselin ympärilleni keräten palasia muististani. Olin siis yhä ninja järjestö Akatsukin tukikohdassa.

”Oi , oi eikös se ole manaaja tyttönen!”

Kova miehen ääni keskeytti ajatukseni. Käännyin vaivalloisesti katsomaan äänen suuntaan. Mies istui kivellä teroittamassa viikatettaan. Purppuraiset silmät tuijottivat omiini. Ai se on hän.

” Mitenkäs nyt kävikään? Et taida enää olla niin itsevarma, eh?” Mies käveli minua kohti leuhkana  viikate olallaan.

”Tarkoitan siis..” Mies pysähtyi eteeni ja katsoi alaspäin minuun pudistellen päätään.

”Katso nyt mihin kuntoon sait itsesi! Hah! Jashin-saman avulla olisit selvinnyt naarmuitta. Näin teille pakanoille käy.” Tunsin vihan pistoksen. Nyt muistin kuinka ärsyttävä hän osasi olla. Jashinisti.

”Aa. Sinä olet Hidan.”

Totesin synkästi. Hidan virnisti ilkeästi ja äkkiä tajusi sanojeni merkityksen.

”Sinä UNOHDIT minun nimeni?!”

Hidan alkoi murista ja kiroilla. Käsi jännittyi aseen kahvalla.

”Jos johtajaa ei olisi, pääsi olisi jo irti-”

Hän tarttui leukaani kivuliaasti ja tuijotti minua vihaisesti.

”Olisin voinut tappaa sinut jo tuhat kertaa. Olet niin säälittävän heikko ettet voi edes puolustaa itseäsi!”

Hän pilkkasi minua. Tunsin vihan pistoksen enkä voinut hillitä itseäni. En sietänyt hänen kosketustaan.

Vaistomaisesti kutsuin voimiani ja jännitin käteni. Löin hänen kätensä pois nopealla sivalluksella. Samalla hetkellä kaamea ontto tunne iski ruumiiseeni. En voinut hengittää, kaikki voima pakeni minusta. Yritin etsiä yhteyttä Vornaan ja kipu lävisti pääni. Kaaduin oman iskuni voimasta maahan. Selkääni poltti jälleen, aivan kuin merkit ihossani olisivat vasta poltetut.

Kuvottava tunne valtasi mieleni kun tajusin heikkouteni. Tunsin niin syvää ahdistusta että ihmettelin miten se voisi koskaan enää väistyä. Haukoin henkeä turtana maassa. Kunpa olisin kuollut pois tästä piinaavasta tilasta.

Näkökenttäni pimeni, aistini katosivat hiljalleen. Vihasin itseäni. Vihasin heikkouttani ja runneltua ruumistani.

Joku nosti minut ylös nauraen taukoamatta.

”Mitä helvettiä? Et voi olla tosissasi!! Olet naurettavan heikko. En voi uskoa että voitit sen mokoman demonin….helvetti sentään...millä voimilla..”

Hidan kiroili taukoamatta koko matkan. Hänen pilkkaavat sanansa kuuluivat yhä kauempaa ja kauempaa. Tiesin että hän nautti minun nöyryytyksestäni, ja vihasin häntä entistä enemmän joka askeleella, kun roikuin hänen sylissään velttona kuin ruumis.

Viimein tunsin että putosin vasten jotain pehmeää. Halusin vajota unohdukseen. Kuulin Hidanin mutisevan sanoja ennekuin katosin jälleen pimeyteen.

”Typerä tyttö…”



Pehmeät, viileät kädet kasvoillani.

Räväytin silmäni auki ja kaduin sitä heti.
Konan oli istunut vierelleni ja tutki ruumistani. Pein seisoi yhtä tyynenä kuin aina hänen takanaan. Tajusin tämän yllättävän nopeasti. Olin siis jotenkuten järjissäni.

”Mikä on olosi?” Nainen kysyin tarkkaillen reaktioitani.

Ruumiini tuntui erilaiselta. Kohottauduin hieman ja tajusin, että joku oli pessyt veren iholtani. Keskivartaloni oli kauttaaltaan kääreiden peitossa. Ahdistus ja viha iskivät minuun. Muistot Kabuton kokeista tulvivat mieleeni. Olin täsmälleen yhtä avuton, heidän armoillaan. Tutkimuskohde. Muiden hoivatessa ja tutkiessa minua kuin sairasta pikku eläintä.

Käänsin katseeni pois, viereiseen seinään. En halunnut heidän näkevän kuvotustani.

”Voin hyvin. Olen elossa. Se riittää.” Kuiskasin.

Ääneni oli käheä puhumattomuudesta. Hivuttauduin kauemmas Konanista. Älä koske minuun, halusin sanoa.

Konan tutkaili minua hetken ja nousi helpotuksekseni ylös.

”Ihme että selvisit. Rehellisesti sanottuna olin varma, kun lensit ulos siitä portista, että olet kuollut. Ruumiisi oli kauttaaltaan veressä olit jo valmiiksi haavoittunut. Ehkä ulottuvuus ei ollut kovin vakaa.” Konan totesi.

Hymähdin. Ehkäpä? Sehän repesi altani kappaleiksi.

”Pystytkö parantumaan? Pystytkö hallitsemaan demonia?” Peinin kumea ääni kuului naisen takaa.

”Pystyn hallitsemaan Memnochia. Antakaa minulle aikaa..että pystyn parantumaan.. omalla tavallani.”

Sanoin ja painotin viimeistä lausetta. Heidän jutsunsa eivät minua auttaisi.

Tunsin väsyväni ja valo kävi jälleen sumeaksi. Taistelin pysyäkseni tajuissani. Pein sanoi vielä jotain mutta en saanut sanoista selvää. Valuin pimeyteen. He puhuivat vielä jotain mutta mieleni oli jo kaukana.