Pahoitteluni siitä, että tämän ilmestymisessä kesti näin kauan. Huomasin tätä osaa kirjoittaessani, että valitsin haastavan aiheen, tämän teko vaatiikin aikaa ja kärsivällisyyttä :D

Toivon mukaan tämä kuitenkin korvaa sisällöllään pitkän odotuksen ^^

Tässä osassa saatte tietää, ketkä ovat Itachin ja Deidaran mallitovereita.

-------------------

His bodylanguage Osa 2


Itachi oli tänä aamuna herännyt ajoissa ja odotteli jo uudessa työpaikassaan, mitä päivä mahtaisi tuoda tullessaan. Tämä olisi vasta hänen toinen työpäivänsä, ja vaikka hän olikin tavannut Kisamen ja muut mallit eilen, hän jännitti silti heidän tapaamistaan.

Deidara asteli sisään ovista määrätietoisen ja arvokkaan näköisenä. Ilmeisesti tämä kuvitteli jo tässä vaiheessa olevansa paras heistä kaikista viidestä. Deidara jäi kauemmaksi, ilmeisesti ei tahtonut jutella Itachille alkuunkaan.

Kolme muuta miesmallia saapuivat melko samaan aikaan. Itachi muisti sillä hetkellä, ettei tuntenut heistä ketään. Juuri kun hän ajatteli tekevänsä tuttavuutta, vähän matkan päässä heistä aukesi ovi.

Lyhyet, punaiset hiukset omaava mies asteli heitä kohti. Itachille selvisi tämän kävelytyylistä, että tulokas oli malli. Mies heilutti kävellessään sopivasti ja viettelevästi lannettaan ja askeleet olivat sulokkaat, mutta silti miehekkäät, eivät lainkaan naiselliset.

“Kisame pyysi minua hakemaan teidät, joten seuratkaa”, mies kehotti kävellessään nuorempiensa ohi.

Kaikki lähtivät seuraamaan punahiuksista miestä. Ilmeisesti he eivät kuvanneet samassa huoneessa kuin eilen. Itachi olikin arvannut, että näin isossa paikassa olisi monta kuvausstudiota.

Itachi painoi mahdollisimman tarkasti reitin muistiinsa. Hän oli melko varma, että kovin montaa kertaa heitä ei johdateltaisi samoihin paikkoihin, uusiin kyllä. Hetken kuluttua he olivatkin jo Kisamen edessä.

“Hyvää huomenta, rakkaat mallini!”

“Hyvää huomenta, Kisame-san”, kuului kaikkien suusta yhtä aikaa.

“Tänään pääsettekin esittelemään kunnolla vartaloitanne, ja totuttelemaan siihen, että monet muotilehtien tuottajat haluavat kuviinsa mahdollisimman paljon paljasta pintaa.”

Kisame piti pienen tauon ja nautti hämmästyneistä, ja säikähtäneistä ilmeistä.

‘Ai että tämä on aina yhtä mukavaa! He tietävät jo mitä tuleman pitää, mutta toivovat että vain lasken leikkiä.’

“Teistä otetaan tänään puolialaston kuvia”, Kisame sanoi hykerrellen ne sanat, joita mallit eivät olisi tahtoneet kuulla.

Itachi oli järkyttynyt, vaikka hän olikin jo hetken osannut odottaa moista. Miten Kisame saattoi laittaa heidät moisen eteen heidän toisena työpäivänään? Inhottava temppu, todellakin.

“Näytät siltä, että sinulla on jotain mielessäsi”, Kisame totesi luoden katseensa Uchihaan.

“No siis… miksi nämä kuvaukset tulevat näin pian?”

“Siksi, että teidän täytyy oppia olemaan vähillä vaatteilla ilman epävarmuutta. Sen täytyy tuntua luonnolliselta, jos aiotte pärjätä mallien maailmassa. Ette voi uskoakaan kuinka paljon ihmiset haluavat nähdä malleja puolipukeissa! Ja näissä kuvauksissa jos missä saa kerättyä itsevarmuutta ja rohkeutta”, Kisame selitti.

“Eiköhän vain aloiteta, tässä on teille vaatteet, joita saatte käyttää ensimmäisissä kuvauksissa”, Kisame vielä jatkoi.

Itachi otti vastaan mustat bokserit, jotka olivat aivan liian tiukat hänen makuunsa. Nurisematta hän kuitenkin suuntasi huoneen toisessa päässä olevaan pukuhuoneeseen muiden tullessa perässä.

Kisame katseli malliensa poistumista ja ryhtyi laittamaan kameraa kuntoon. Hän oli laittanut kameran valmiiksi alta aikayksikön. Hetken hän odotti ja vilkuili pukuhuoneen ovelle odottavasti.

‘Kauanko heillä oikein kestää vaatteiden vaihto? Taidan mennä vähän hoputtamaan’, Kisame ajatteli ja päättikin toteuttaa ideansa.

Juuri kun hän oli avaamassa raollaan olevan oven apposen auki, hänen silmänsä tavoittivat Itachin. Uchiha seisoi selin Kisameen ja oli juuri vetämässä boksereita jalkaansa. Kisame tunsi kuumotusta kasvoillaan katsellessaan kauniisti kaareutuvaa selkää ja täydellisen näköistä takapuolta Itachin koukistuessa vetämään housut jalkaansa.

“Kröhöm.”

Kisame sävähti kuullessaan hiljaisen äänen ja kääntyi salamana ympäri. Sasori seisoi hänen edessään mitä vahingoniloisin hymy kasvoillaan.

“En tiennytkään, että harrastat malliesi vakoilua, teitkö tuota minunkin ollessani nuorempi?”

Kisame aukoi hetken suutaan osaamatta vastata mitenkään. Sasorin hymy sen kuin leveni levenemistään, ilkikurisuus suorastaan paistoi tämän silmistä.

“En minä- siis tuota… en minä vakoile, ajattelin vain hätistellä heitä hieman…”, Hoshigaki selitti kuiskaten, nolostunut puna kasvoillaan.

“Annahan kun minäkin vilkaisen.”

Kisame väisti suosiolla, päästäen punapään ovenrakoon. Sasorin silmiin ponnahti heti vaaleat, pitkät hiukset omaava mies, joka seisoi kädet lanteillaan ja peilasi itseään peilistä pelkät alushousut jalassaan. Sasori joutui ponnistelemaan, ettei puna nousisi hänenkin kasvoilleen. Tyynesti hän kääntyi pomoonsa päin, sanoen:

“Erittäin hyvän kokoelman sait kasaan tänä vuonna.”

Kisame tuijotti rauhallisen näköisesti pois kävelevää alaistaan. Eikö tämä reagoinut mitenkään nähdessään mallit?

‘Hetkinen! Miksi ihmeessä oikein edes jäin katselemaan Itachin vaatteiden vaihtoa? Enhän ole koskaan aikaisemmin tehnyt niin! Onko minusta tullut… ei, ei ole voinut. Niin kauan kun katseeni pysyy vain yhdessä henkilössä, mitään vakavaa ei ole tapahtunut’, Kisame päätti hiipien takaisin kameransa luokse.


Sisällä huoneessa kaikki olivat saaneet vaihdettua vaatteensa. He mittailivat toisiaan ja yrittivät tutustua edes jotenkin toisiinsa.

“Tuota… miltä oikein näytän?” Pitkät, ruskeat hiukset omannut nuorukainen kysyi itseään vanhemmilta miehiltä.

“Hyvältä. Mikä nimesi on?”

“Haku, entä sinä?”

“Olen Minato, ja aion tulla parhaimmaksi miesmalliksi, mitä koskaan on nähty!” Sinisilmäinen mies huudahti mahtipontisesti haroen vaaleita hiuksiaan, leveä virnistys kasvoillaan.

“Hmp, eipä taida onnistua, paikka on varattu minulle”, Deidara ilmoitti itsevarmasti, koppava ilme kasvoillaan.

Muut vaihtoivat salaa katseita keskenään Deidaran käännettyä huomionsa kännykkäänsä. Oli ilmiselvää, ettei kukaan heistä pitänyt Deidaran omahyväisestä olemuksesta. Tämä luuli olevansa heitä kaikkia parempi.

Itachi huomasi jo näin lyhyessä ajassa viihtyvänsä pirteän ja energisen Minaton seurassa. Tämä ei huolehtinut liikoja mistään, ja otti kaiken leikillään.

“Kakashi! Sano nyt sinäkin jotain, ettei minun tarvitse yksin puhella.”

“Ei minulla ole mitään erikoista sanottavaa”, harmaahiuksinen mies vastasi.

“Sano nyt jotain, pliis!”

“Ja lehmät lentää.”

“Hienoa, niin sitä pitää!” Minato sanoi läimäyttäessään Kakashia toverillisesti olalle.

Itachi tajusi noiden kahden tuntevan toisensa entuudestaan, sillä Minato härnäsi eripari silmät omistavaa miestä huolettomasti. Kakashin silmät olivat mielenkiintoiset, jopa vähän oudot. Toinen silmä oli sininen ja toinen punainen, jonka yli kulki ohut haava. Mistä lie tullut sekin.

“Kukas sinä olitkaan?”

“Kuka? Minäkö?” Itachi kysyi, ja piti itseään tyhmänä heti saatuaan sanat suustaan.

“Tietenkin sinä, kaikki muut ovat jo esittäytyneet!” Minato huudahti iloisesti ja virnisteli Uchihalle.

“Olen Itachi.”

“NÄÄTÄ!”

“Herranjestas Minato! Yritä nyt käyttäytyä kuin aikuinen mies!” Kakashi puuskahti kumauttaen blondia kipeästi kylkeen.

“Kakashi! Tuo oli ilkeää”, Minato valitti loihtien kasvoilleen surkean koiranpentuilmeen.

Itachi sai pidätellä kaikella tahdonvoimallaan nauruaan. Häntä itseään vanhemmat miehet nahistelivat kuin pikku kakarat! Yrityksistään huolimatta, hento tyrskähdys karkasi hänen huuliltaan.

“NYT VÄHÄN SASSIIN ULOS SIELTÄ! Ei tässä ole koko päivää aikaa odotella teitä!”

Kisamen huuto sai kaikki säpsähtämään ja kiireen vilkkaa ilmestymään pomonsa eteen.

“Mallien sääntö numero yksi: Älä milloinkaan ole myöhässä kuvauksista! Pistäkäähän tuo mieleenne.”

Kisame kuunteli tyytyväisenä muminaa, joka tarkoitti heidän ymmärtäneen asian. Tiukka ilme hänen kasvoiltaan pyyhkiytyi taivaan tuuliin ja iloisesti hän kysyi:

“Kuka haluaa olla ensimmäinen?”

“Minä”, Deidara vastasi heti mennen Kisamen mukana valkoisen sermin taakse, jonne muut eivät nähneet.

Muut jäivät odottamaan jännittyneinä vuoroaan. He kuuntelivat  Deidaralle annettavaa ohjeistusta tarkasti. Hymy nyki jokaisen suupielessä. Deidara luuli osaavansa jo kaiken, eikä varmasti ilahtunut lainkaan jouduttuaan koko ajan ohjattavaksi.

Seuraavaksi oli Minaton vuoro. Sermin takaa kuului hetken ohjeistuksen jälkeen Kisamen ja Minaton naurua. Näillä kuului olevan erittäin hauskaa.

Kakashi pudisteli päätään pieni hymy kasvoillaan. Ilmeisesti tämä osasi suurin piirtein arvata, mitä kaikkea Minato oli keksinyt tuolla tehdä.

Varsin pian Itachi huomasi olevansa ainut, jota ei oltu kuvattu. Jalat hyytelönä hän asteli Kisamen eteen.

“Te muut voitte mennä jo vaihtamaan vaatteita ja lähteä kotiin”, Kisame huikkasi muille malleilleen, ennen kuin käänsi katseensa Uchihaan.

Itachi seisoi vaivaantuneena Kisamen katseen alla. Hän ei tarkalleen ottaen tiennyt, miksi juuri Kisamen silmien alla oli niin hermostuttavaa olla. Muiden mallien seurassa alusvaatteilla hilluminen ei ollut tuntunut miltään. Ja Itachi oli varma, että ei tuntisi näin edes punahiuksisen, heitä vanhemman mallin seurassa.

Kisame tutkiskeli kaikessa rauhassa edessään seisovaa nuorukaista. Tämän kasvot olivat niin täydelliset, kauniin nuken posliinikasvot. Laskiessaan katsettaan alemmas, hänen silmänsä kohtasivat voimakkaan, mutta siron vartalon. Katseen osuessa täsmälleen Itachin privaattialueelle, Kisame nosti katseensa nopeasti kameransa puoleen ja esteli parhaansa mukaan punaa nousemasta poskipäilleen.

‘Mikä hitto tuossa nuorukaisessa saa minut näin sekaisin? En minä näin käyttäytynyt muiden mallien seurassa!’

“Istu alas ja yritä löytää hyviä asentoja, autan kyllä jos on tarvis”, sinihiuksinen mies ohjeisti tehdessään viimehetken säätöjä kameraan.

Itachi yritti parhaansa mukaan keksiä asentoja epämukavuudestaan huolimatta. Lopulta hän istahti jakkaralle hajareisin ja nojasi Kisameen päin omasta mielestään määrätietoisen näköisenä.

Kisame oli varma, että pyörtyisi. Itachi oli tajuttoman seksikkään näköinen hajareisin, kankaan tiukentuessa lyhyissä, muutenkin tiukoissa boksereissa. Kasvoillaan tällä oli ujo ilme, vaikka Itachi ilmiselvästi oli yrittänyt jotain muuta. Kisame oli kuitenkin sitä mieltä, että ujous korosti tätä asetelmaa juuri parhaiten.

Innoissaan Kisame napsi kuvia ja kehui malliaan, sekä kehotti tätä vaihtelemaan asentoja ja ilmeitä. Hetkeksi Kisame lopetti kuvaamisen ja laittoi kuvat koneelle katseltavaksi. Tietokoneen ruudulla kuvat olivat kaksi kertaa parempia kuin miltä ne kamerassa olivat näyttäneet.

“Otetaan vielä muutama kuva, nousehan ihan seisomaan.”

Itachi nousi ylös pökäten jakkaran kauemmas. Hän asettui sivuttain kuvaajaansa päin, nosti hivenen leukaansa ylemmäs ja asetti oikean käden hiuksiinsa ja toisen lanteilleen. Tällä kertaa hän sai aikaiseksi itsevarman ja viettelevän hymyn kasvoilleen ja silmiin pilkahduksen kurittomuutta.

Itachi seurasi tyytyväisenä Kisamen haltioitunutta ilmettä ja vastaanotti kehut. Hän oli oikein tyytyväinen tämän päivän suorituksiinsa. Ollessaan kuvattavana, hänellä oli paljon aikaa tutkailla kuvaajaansa.

Kisame oli hyvin komea ja lihaksikas, mutta lihaksia ei kuitenkaan ollut liikaa, juuri sopivasti. Miehen kasvot kiehtoivat Itachia suuresti, sillä ne olivat erikoisemmat, massasta erottuvat. Ja ihon sininen vivahde oli mielenkiintoinen. Kaikkein eniten Itachi huomasi pitävänsä Kisamen lempeistä silmistä ja tämän hymystä sekä naurusta.

Itachi oli onnistunut nimittäin saamaan Kisamen nauramaan lähes kippurassa kompastuttuaan omiin jalkoihinsa vaihtaessaan asentoa. Nyt Uchiha istui kovalla lattialla pölähtäneen oloisena. Hetken kuluttua hän kuitenkin yhtyi mukaan nauruun.

“Eiköhän tämä riitä tältä päivältä”, Kisame ilmoitti saatuaan naurunsa laantumaan.

Itachi nyökkäsi ilmoittaakseen ymmärtäneensä ja nousi ylös. Hän oli jo melkein pukukopin oven luona kuullessaan Kisamen huudahduksen.

“Itachi! Mitäs sanoisit jos mentäisiin kahville tuohon läheiseen kuppilaan? Ajattelin hyvittää sen eilisen.”

Itachi pysähtyi mietteliäänä. Hän muisti hyvin Orochimarun eilisen käytöksen ja Kisamen lupauksen korvata se jotenkin.

‘Ei kai minulla ole muutakaan mahdollisuutta, kun Kisame kerta tahtoo hyvittää sen jotenkin.’

“Hyvä on, tulen kohta.”

Kisame oli tyytyväinen saatuaan nuoren miehen matkaansa. Kisame seurasi silmä kovana Uchihan katoamista oven taakse. Tai oikeastaan hän seurasi tämän takamuksen keikkumista.

--------------------

Itachi astui itseään vanhemman miehen perässä kahvilan ovesta sisään. Hetken he katselivat ympärilleen, kunnes löysivät ikkunan äärestä vapaan pöydän. Yksissä tuumin he suuntasivat sinne ja istuivat alas.

“Mitä haluaisit?”

“Mmm… vaikka dangoja ja kahvin maidolla.”

“Ajattelin aivan samaa, tosin otan kahvin mustana”, Kisame totesi ja ilmoitti tilauksen paikalle tulleelle tarjoilijalle.

Ei mennyt kauan kun molemmat pääsivät nauttimaan välipalastaan. He söivät hiljaisuudessa, Itachin tutkiessa kahvilaa ja Kisamen katsellessa nuorempaansa.

“Malliurasi vaikuttaisi alkavan hyvin, vaikutat lupaavalta nuorelta”, Kisame huomautti yhtäkkiä.

Itachi kohotti katseensa kahvikupistaan hämillään, pienen hymyn ilmestyessä tämän kasvoille.

“Kiitos.”

Kisame huomasi jälleen hiljaisuuden laskeutuneen heidän ylleen. Häntä itseään se hieman häiritsi, hän oli aina pitänyt puhumisesta. Hänen hämmästyksekseen Itachia asia ei tuntunut lainkaan vaivaavan, ilmeisesti tämä piti hiljaisuudesta. Oli miten oli, Kisame tahtoi tutustua tähän paremmin.

“Millainen perhe sinulla on?”

“Ihan normaali, minulla on lukioikäinen pikkuveli ja vanhemmat, jotka ovat tosin työmatkoilla. Minä huolehdin veljestäni heidän poissa ollessaan.”

‘Hyvältä vaikuttaa’, Kisame tuumi syöden viimeisen dangonsa.

“Kerrohan sinä jotain itsestäsi, sinä tiedät minusta jo suhteellisen paljon, minä en taas sinusta yhtään mitään”, Itachi vaati siirtäessään kasvoille valahtaneen hiussuortuvan korvansa taakse.

“Synnyin maalla melko köyhässä ja vaatimattomassa perheessä, mutta muutin täysi-ikäisenä tänne. Sain valtiolta tukea opiskeluuni ja opinnot suoritettuani päätin perustaa oman yrityksen.”

Itachin Kisamea kohtaan tuntema kunnioitus nousi entisestään. Hänet oltiin opetettu arvostamaan kovaa työtä, ja Kisame oli varmasti tehnyt töitä mallitoimistonsa eteen.

“Voi ei! Unohdin että minun piti hakea veljeni koulusta. Olen pahoillani, minun on pakko mennä, olen jo myöhässä”, Itachi pahoitteli pukiessaan ulkotakkia takaisin ylleen muistettuaan aivan yllättäen Sasuken.

“Ei se mitään, otetaan joskus uusiksi.”

Itachi hymyili vielä anteeksipyytävästi ryhtyen sitten kaivelemaan rahoja lompakostaan.

“Älä vaivaudu, minä maksan sinunkin osasi”, Kisame ilmoitti ojentaessaan jo paikalle saapuneelle, nuorelle tytölle rahat.

“Kisame-san! Olisin minä voinut itsekin maksaa!”

“Minähän se sinut tänne pyysinkin, joten tarjoaja maksaa”, Kisame vastasi leveä hymy kasvoillaan.

“No, kiitos”, Itachi mutisi tunkiessaan lompakkoa takaisin punaiseen laukkuunsa.

He astelivat yhdessä ulos kahvilasta ja seisahtuivat Itachin auton viereen, jolla he olivat tänne tulleetkin, vaikka matka lyhyt olikin.

“Kiitos vielä kerran, oli mukavaa jutella kanssasi”, Uchiha kiitti kohteliaasti.

“Eipä mitään, ilo oli minun puolellani”, Kisame vastasi edelleen hymyillen ja avasi Itachille auton oven, jonka tämä oli juuri avannut lukosta.

Pieni puna nousi Itachin kasvoille, mutta tuuli heitti hiukset hänen kasvojensa eteen estäen Kisamea näkemästä tätä. Istuttuaan alas hän vielä heilautti kättään pomolleen ja kaasutti kiireen vilkkaa pois.

“Ensi kerralla minä kyllä tarjoan”, Itachi mutisi itsekseen näreissään siitä, että Kisame oli saanut olla se kohteliaampi osapuoli.

----------------

Ilmoitelkaa ihmeessä, jos silmieni ohitse on päässyt livahtamaan kirjoitusvirheitä ;D

Kommentit olisivat mukavia ^___^