Kauniista päivästä ei ollut mitään hajua. Vettä sataa, tihuttaa. Lemmikkilepakko on eksyksissä metsässä. Hän vain kiroaa ja miettii miksi juuri tämä päivä, syntymäpäivä.

”Tihuttaa. Ja luvattiin aurinkoista, lämpöistä säätä. Missäköhän minä olen?” Lemmikkilepakko ajattelee ääneen. Lemmikkilepakko astelee metsäpolkuja sikin sokin, kunnes hän löytää suojaisan metsäaukion. Siellä on tosi pieni lampi. Lemmikkilepakko pitää sitä söpönä. Hän menee sitä lähemmäs.

Ennen kuin hän koskee lammen pintaa, hän huomaa takanaan pojan. Poika heijastuu lammen pinnasta. Hän on vähän kummallisen näköisen. Hänellä on paljon lävistyksiä naamassa. Poika ottaa kiinni Lemmikkilepakon kädestä ja kuiskaa tämän korvaan; ”Lampi on kirottu. Älä missään nimessä koske.” Lemmikkilepakko säpsähtää ja kääntyy pikaisesti. Pojan kasvot ovat aivan hänen kasvojensa kohdalla.

Lemmikkilepakon hengitys kiivastuu. Poika katsoo Lemmikkilepakkoa suoraan silmiin ja nojautuu eteen päin tyttöä kohti. Pojan lämpimät huulet koskettavat pehmeästi tytön huulia ja he molemmat horjahtavat lampeen. Tyttö alkaa ihmetellä; Hän käskee minun olla koskematta, mutta kaataa sitten minut lampeen. Outoa.

Lemmikkilepakko toivoo koko ajan ettei kaatuminen sattuisi. Lampi ei olisi kuitenkin niin syvä. Kun vihdoin tyttö koskee veteen, se tuntuu ihanan lämpimältä. He vain uppoavat ja uppoavat. Lampi on todella 'syvä', jos niin voisi sanoa.

Lemmikkilepakko hukkaa pojan ja huomaa olevansa meressä, tai ainakin jossain järven tapaisessa lammikossa. Hän vetää ilman mitään syytä henkeä ja meinaa tukehtua. Tyttö vajoaa syvemmälle ja syvemmälle pohjaan, tajuttomana ruumiina.

Poika on tuonut tytön omaan maailmaansa. Siellä on vain metsiä ja lätäköitä, joilla pystyi 'teleporttaamaan' toiseen maailmaan. Vaikka olisi mennyt samaan lammikkoon eri aikaan, olisi ehkä lentänyt muualle kuin minne toinen meni. Poika huokaisee järkytyksestä, kun huomaa, ettei tyttö enää ole nenänsä edessä. Hän on poissa.

Poika katselee ympärilleen ja tajuaa tytön varmaan juuttuneen lammikkoon. Poika sukeltaa, hän vain ui ympäriinsä eikä näe jälkeäkään tytöstä. Hän menee vain syvemmälle ja syvemmälle, kunnes huomaa punaiset hiukset omaavan tytön. Hän kiiruhtaa ylös, kun on saanut hyvän otteen tytöstä.

Ylhäällä hän antaa tekohengitystä ja se onneksi toimii. Tyttö herää. Pojan kasvoille leviää onnellinen hymy. Tyttö vain vilkuilee ympärille, kun vasta tajuaa mitä oli todella tapahtunut. Hänen poskensa peittyvät hentoon punaan. Lemmikkilepakko nousee istumaan.

”Mikä sinun nimesi on?” Tyttö kysyy.
”Olen Pain. Entäs sinä, Söpöliini?” Poika kysyy myös.
Änkyttäen tyttö sanoo ”Lem-lemmikkilepakko.”
”Kaunis nimi.” Pain vastaa ja hymyilee tytölle.

Karsea päivä sai aurinkoisen lopun. Toivottavasti se kestäisi ikuisesti.