Oli syksyn viimeisiä päiviä. Aurinko paistoi hieman punertavana alastomien puiden oksille ja japanilaisen talon paperiseinien läpi hiljaiseen teehuoneeseen, heijastuen teen pinnasta punertavahiuksisen naisen kasvoille. Hän näytti hieman ahdistuneelta ja surumieliseltä kalpean mustahiuksisen puolisonsa vieressä matalan kotatsu-pöydän takana. Nurkassa istui kaksi ystävällisen ja siistin näköistä palvelusneitoa. Pöydän toisella puolen istui korkea-arvoisen näköinen nainen, jolla oli jäätävän siniset silmät, vaikka japanilainen olikin. Korkea-arvoisen naisen sylissä makasi pienehkö kettu, jolla oli kolme häntää.

”Annan tämän ketun teille korvaukseksi siitä, etten päässyt häihinne. Toivoisin, että otat sen vastaan, Orochimaru-sama”, nainen sanoi nöyrällä ilmeellä näyttäen mahdollisimman kohteliaalta.

”Kiitän teitä lahjastanne. Toivoisin kuitenkin, että poistuisitte mahdollisimman pian, sillä kohta tulee yö, ja täällä ei ole enää turvallista”, vastasi mustahiuksinen mies.

Nainen nousi, kumarsi, ja lähti ovea kohti. Punahiuksinen palvelustyttö kiiruhti ylös ja aukaisi liukuoven. Sillä hetkellä, kun nainen astui ovesta ulos, lensi häntä kohti heittoveitsi paperioven läpi. Nainen torjui veitsen kevyellä käden liikkeellä, ja katsoi taakseen jäätävillä silmillään. Orochimaru virnisti murhanhimoisesti, ja nuolaisi huuliaan. Silloin oven avannut palvelustyttö laittoi toisen kätensä sinettiasentoon, ja naisen jalat jäätyivät kiinni lattiaan.

”Yhden käden sinettejä”, nainen sanoi järkyttyneenä ja katsoi palvelustyttöä.

Nainen käänsi päänsä, ja hänen edessään oli toinen palvelustytöistä. Palvelustytöllä oli päällään lyhyt kimono, toista silmää peitti silmälappu ja tytön toisessa kädessä oli katana huotrassaan. Puolen sekunnin ajan näytti sille, että palvelustyttö olisi kadonnut. Naisen silmät menivät pyöreiksi järkytyksestä, kun hän tajusi tytön katanan lävistäneen hänen sydämensä. Tyttö otti katanansa irti, ja puhdisti sen huolellisesti ennen kun laittoi sen takaisin huotraansa. Kuoleva nainen katsoi Orochimarua jäänsinisillä silmillään.

”Minua ei kannata yrittää vastustaa”, sanoi Orochimaru käärmemäisellä äänellä, hullu virne kasvoillaan.

Naisen silmien jäänsininen hehku katosi hiljalleen, ja pian sydämen tykytys katosi.

”Kakashi, tule tuhoamaan ruumis. Hän on voinut asettaa siihen ansoja”, Orochimaru käski.

Harmaatukkainen mies, jolla puolet naamasta oli peitettynä liinalla, ja jonka vasemman silmän päällä oli silmälappu, astui esille toisesta huoneesta. Hän teki erittäin nopeasti tarvittavat sinetit ja ruumis muuttui tuhkaksi, joka lähti tuulen mukana avoimesta ovesta ulos.
Kolmihäntäinen kettu oli juuri pakenemassa, kun punahiuksinen palvelustyttö otti sitä yhdestä hännästä kiinni.

”Mitä me tälle teemme?”, kysyi tyttö Orochimarulta.

”Ensiksi otat sen vatsasta irti räjähdyslapun ja hävität sen. Sitten pakota se muuttumaan alkuperäiseen muotoonsa”, Orochimaru vastasi.

”…Alkuperäiseen muotoonsa?”, Ihmetteli palvelustyttö ääneen.

Tyttö kuitenkin teki työtä käskettyä. Hän otti räjähdyslapun pois ja se muuttui tuhkaksi. Sitten tyttö teki käsisinetin, ja sanoi rauhallisesti: ”Kai”

*

Punahiuksinen palvelustyttö heräsi tatamilattialta toisen palvelustytön läpsiessä häntä naamalle.

”Mitä tapahtui?”, ihmetteli palvelustyttö.

”Kettu olikin ihminen, ja onnistuit saamaan siltä myrkkyneulan suoraan kaulavaltimoosi. Onneksi Orochimaru antoi vaimonsa hoitaa sinua, muuten olisit jo varmasti kuollut! Koittaisit nyt olla edes hieman varovaisempi Cresta! Mieti nyt jos olisit kuollut! Mitä meidän suunnitelmallemme sitten olisi käynyt?!”, sanoi palvelustyttö silmälapun kanssa, ja pyöritteli silmiään.

”Anteeksi… Afeni… Hänellä on varmasti kamalaa. Hän kuitenkin auttoi minua”, Cresta sanoi ja punastui hieman. Sitten hän aloitti: ”Sanzen, tuota…”

Palvelustyttö silmälapun kanssa keskeytti hänet: ”Shhh, älä kutsu minua tuolla nimellä, täällä olen Michi!” hän sanoi, ja tavutti: ”Mi – Chi. Se kirjoitetaan samoilla merkeillä kuin Sanzen. Mutta muista, että sinun täytyy kutsua minua täällä Michiksi! Ja jos tosiaan välität siitä tyttöystävästäsi niin siinäkin on sinulle syy pitää itsestäsi huolta!”

*

Samalla toisaalla kettupoika yritti luikerrella vapaaksi Kakashin otteesta. Se oli kuitenkin hyödytöntä, olihan Kakashi korkeimman tason ninja. Orochimaru kuulusteli häntä käärmemäisellä äänellään:

”En uskoisi että tulit tänne vapaasta tahdostasi. Jos haluat, voin tehdä sinustakin yhden palvelijoistani ja henkivartijoistani. Itse haluaisin syöttää sinut heti käärmeilleni, mutta vaimoni sanoo haluavansa sinusta lemmikin itselleen. Suostutko?”

Poika nyökkäsi, ja sanoi: ”Minun nimeni on Baka. Hauska tutustua.”, sanoi hieman yksinkertainen kettupoika hymyillen.

”Hyvä on, mene sitten vaimoni luo, hän hoitaa sinut kuntoon.”, Orochimaru vastasi.

”Mutta eihän minulla ole mitään vammoja”, sanoi Baka ihmeissään

”Kohta kyllä on”, sanoi Orochimaru käärmemäisesti hullu virne kasvoillaan, ja sen jälkeen hän alkoi potkimaan ja hakkaamaan Bakaa, joka heikentyessään muuttui taas ketuksi, joka ulisi kivusta joka kerta kun Orochimaru potkaisi häntä.

”Toivottavasti opit kunnioittamaan minua. Nyt haluan että katoat kasvojeni edestä, etkä enää koskaan virnuile tyhmän näköisenä, kun olen paikalla. Ymmärrätkö?”, sanoi Orochimaru julma virne kasvoillaan.

Haavoittunut kettu juoksi kolme häntää alhaalla, toista vasenta takajalkaansa ja oikeaa etujalkaansa aristaen kohti Afenin huonetta. Se ajatteli: ”Minun täytyy elää. Minun pitää varmistaa, että Orochimaru tapetaan, koska hän tuhosi koko klaanini kokeidensa takia. Muuten en saa rauhaa” Ketun silmät kuitenkin sumenivat pian, ja se pyörtyi verenhukasta lattialle.

*

Afeni sattui juuri silloin kävelemään käytävän poikki, ja näki veriset tassunjäljet, ja melkein raadon näköisen ketun vähän matkan päässä. Hän kiirehti hoitamaan kettua, otti sen syliinsä ja vei huoneeseensa. Verinen kettu oli hädin tuskin hengissä, mutta Afenin erittäin kehittynyt parannustaito saisi ketun nopeasti kuntoon.

Afeni meni makaamaan futonilleen, ja otti ketun viereensä. Hän kertasi mielessään viime viikkojen tapahtumia. Vielä muutama viikko sitten hän asui kotonaan onnellisena ja teki töitä riisipellolla. Kuitenkin hänen vanhempansa pettivät hänet ja myivät hänet vaimoksi Orochimarulle sievoista rahasummaa vastaan. Sen jälkeen hän oli joutunut katsomaan avuttomana, kun moni ihminen oli kuollut hänen edessään. Hän oli synnynnäinen parantaja, eikä kestänyt vain katsoa kun toinen kuolee. Hän ei ollut todellakaan halunnut tätä, vaikka usein olikin unelmoinut pääsevänsä pois vanhempiensa riisiviljelmiltä. Afeni kuitenkin tiesi pääsevänsä pian pois. Hän tiesi mitä talossa oli tapahtumassa.

Näitä asioita ajatellessaan hän kuuli ketun sanovan: ”Julmaa…”

”Olet hereillä? Hyvä. Kyllä, mieheni oli erittäin julma sinulle, en ymmärrä miten hän pystyy tekemään sellaista!”, Afeni sanoi huolehtivalla äänensävyllä.

”Ei, en tarkoittanut sitä mitä hän teki minulle. Tarkoitan sitä, mitä kaikkea hän on tehnyt sinulle. Ja ennen kuin ehdit kysymään niin kyllä, osaan lukea ajatuksia.”, kettu vastasi.

”Mit… Äh. Unohda. Haen sinulle hieman ruokaa. Minulla tosin on vain eilisiä onigireja, mutta toivottavasti ne kelpaavat.”, Afeni sanoi.

Kettu nyökkäsi hiljaa ja näytti kiitolliselta. Sitten se nukahti, ja alkoi tuhisemaan.

*

Sinä iltana oli melkein täysikuu, ja tuuli kantoi kauempaa ensilumen. Suuret lumihiutaleet tippuivat kirkkaalta taivaalta kuun valossa Crestan ja Kakashin istuessa pienellä parvekkeella.

”Romanttista”, Cresta huokaisi katsellessaan lumihiutaleiden tippumista. ”Melkein, kuin kaikkialla olisi hohtavan valkoisia sakuran kukkia”

”Niin. Melkeinpä niin romanttista, että voisin vaikka suudella sinua nyt”, Kakashi sanoi ja virnisti.

”Äläpäs nyt, tiedäthän että minulla ja Afenilla on ollut vähän juttua ja…”

Cresta ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Kakashi veti liinan kasvoiltaan alas ja suuteli Crestaa kiihkeästi. Cresta punastui, ja meinasi työntää Kakashin kauemmaksi, mutta jokin tässä mystisessä miehessä kiinnosti häntä niin, että hän vastasi tämän suudelmaan. Kakashi vetäytyi suudelmasta ja alkoi suudella Crestan kaulaa. Samalla hän laski hitaasti Crestan kimonon hihaa alas. Cresta ynisi hiljaa kokeneemman harmaahiuksisen miehen käsissä. Hän tiesi, että tulisi katumaan tätä yötä, mutta ei mahtanut muuta, kuin antautua Kakashin käsiin.

*

Afeni oli jo nukahtanut, ja Baka kettumuodossaan nousi ylös ja kipitti oven raosta ulos. Hän haistoi että joku oli tulossa. Nuori kettu kuuli takaansa raksahduksen, ja huomasi takanaan naisen.

”Häntä kai kutsutaan Michiksi”, Baka mietti.

”Jaa vai että sinä olet se kettu joka melkein tappoi Crestan. Et voinut yhtään varovaisempi sitten olla? Ymmärrän kyllä, että olit peloissasi, mutta kuitenkin, en tajua miten pystyit olemaan niin varomaton”, Michi sanoi.

”Minulla ei ole nyt aikaa selittää. Tänne on tulossa joku, joka on haitaksi suunnitelmilleni. Ja sinunkin suunnitelmillesi, Sanzen”, Baka sanoi ja katsoi lyhyeen kimonoon pukeutunutta naista merkitsevästi.

”Jaa vai luet sinä ajatuksia. Kuka tämä henkilö on?”, Sanzen kysyi.

”Joku joka tietää liikaa. Mutta nyt ei ole aikaa, hänet on pysäytettävä ennen, kuin hän kertoo Orochimarulle”, Baka sanoi, ja lähti juoksemaan kohti talon porttia.

Sanzen seurasi perässä hyppien puusta toiseen uskomatonta vauhtia. Pian he näkivät kaapuun pukeutuneen miehen, joka käveli melko rauhallisesti taloa kohti. Hän ei näyttänyt kovin voimakkaalle, mutta hänen chakransa tuntui melkein läikkyvän yli. Baka ja Sanzen piiloutuivat puihin, mutta pian heitä kohti lensi teräviä heittopiikkejä. Sanzen otti melkein itsensä pituisen katanan huotrastaan ja torjui nopealla liikkeellä piikit. Baka oli niin pieni, että piikkien väistäminen oli hänelle helppoa. Hän tiputtautui puusta ja muuttui ihmismuotoonsa, syöksyen erittäin nopeasti vastustajaa kohti sivaltaen kunailla tämän kasvoja. Vastustaja kuitenkin löi yhden piikeistään Bakan käsivarteen tehden sen toimintakyvyttömäksi. Silloin Sanzen hyökkäsi katanansa kanssa, ja salaman nopeilla liikkeillä oli hän sivaltanut vastustajaa molempiin käsiin, jalkoihin sekä vatsaan. Baka otti heittopiikin käsivarrestaan irti, nuolaisi siitä vertaan, hullu virne kasvoillaan ja heitti sen suoraan vastustajan sydämen läpi.

Sanzen kolusi läpi kuolleen miehen omaisuutta, ja löysi minkä halusi löytää, kirjeen Orochimarulle.

Kirjeessä kerrottiin siitä, kuinka hänen palvelijoistaan kolme olivat palkkamurhaajia, ja että he aikoivat murhata Orochimarun. Samalla Sanzen löysi myös chakralähettimen, joka kertoi kaukanakin oleville ihmisille, jos lähetti oli tapettu. Tämä ei tietänyt hyvää. Se tarkoitti sitä, että oli ihmisiä, jotka tiesivät heidän aikeistaan, ja olivat tulossa estämään niitä. Suunnitelma olisi toteutettava mahdollisimman pian.

*

Seuraavana aamuna Cresta heräsi eräästä talon siivistä, ja tunnisti paikan. Se oli Kakashin huone. Hän käänsi kylkeään, ja huomasi vieressään alastoman miehen, jolla oli harmaat hiukset ja toinen silmä peitettynä. Silloin hän muisti kaiken mitä oli tapahtunut. Hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi kuin tomaatti, ja hän nousi nopeasti ylös, puki päällensä ja juoksi huoneesta ulos.

Kun Kakashi heräsi, ihmetteli hän minne öinen rakastajattarensa oli mennyt, mutta koska oli erittäin väsynyt jäi hän vielä nukkumaan rauhassa, vetäen peiton päällensä, ja pian kuului taas kuorsausta.

Cresta kulki häpeissään pihan poikki kohti palvelustyttöjen huonetta, ja oven avatessaan otti Sanzen häntä kauluksesta kiinni ja veti sisään huoneeseen.

”Meidät on keksitty! Meidän pitää toteuttaa suunnitelmamme jo ensi yönä!”, Sanzen sanoi ja pihisi kummallisesti.

”M-Mi-Mitäh!?“, Cresta ihmetteli melkein huutaen.

”Kyllä. Haiset muuten ihan Kakashille, suosittelen että käyt peseytymässä ennen kuin tapaat seuraavan kerran tyttöystäväsi. Sinun tosin pitäisi jo olla tarjoilemassa teetä, mutta voin viivytellä heitä hetken”, Sanzen sanoi tyynesti.

Cresta lehahti taas tulipunaiseksi, ja kiirehti peseytymään. Häntä kadutti hieman, mutta ei kuitenkaan. Kakashi oli täydellinen mies, mutta ei hän koskaan voisi kuvitella olevansa hänen kanssaan vakituisesti. Ei se vain kävisi. Kakashi oli sellainen mies, johon ei voisi sitoutua. Ja lisäksi hänellä oli Afeni. Hänen täytyi ajatella Afeninkin tunteita. Olihan heillä ollut Orochimarulta salassa suhde jo pidemmän aikaa. Jo ennen kuin he menivät naimisiin.

*

Se päivä tuntui menevän harvinaisen hitaasti ja kaikki tuntuivat odottavan jotain. Viime yönä satanut lumi oli jo melkein sulanut, vaikka olikin pilvistä. Iltaa kohden pilvet alkoivat hajoamaan, ja auringon laskettua oli jäljellä vain muutamia pilvenhaituvia. Tuli yö, ja silloin alkoivat palkkamurhaajamme liikkua varjoissa. Orochimaru joi myrkytettyä iltateetään Crestan hymyillessä vieressä. Sanzen oli alemmassa kerroksessa valmiina työntämään katanansa lattian läpi. Kakashi oli viereisessä huoneessa valmistelemassa varmaa tappoiskuaan Raikiria, ja Baka oli Afenin luona pitämässä häntä poissa tieltä.

Sinä yönä oli kuunpimennys, ja Orochimarun teehen ujutettu myrkky alkoi vaikuttamaan, kun kuun reuna alkoi muuttua punertavaksi. Orochimaru oksensi lattialle, ja Cresta hymyili huoneen nurkassa.

Orochimaru huusi: ”Saatanan huora! Mitä juomassani oli!”

Orochimaru alkoi näkemään näköharhoja, ja Cresta siirtyi huoneesta niin nopeasti pois kuin pystyi. He eivät saisi jättää yhtään selviytyjää kertomaan tapahtuneesta, ja siksi Crestan olisi pitänyt mennä tappamaan koko muu palvelusväki. Mutta eihän hänen kaltaisestaan kiltistä ihmisestä saisi millää tappajaa. Hän otti käsiinsä hienosti muotoiltuja heittoveitsiä, ja yritti sulkea säälivän sydämensä ajattelemalla: ”Minä kostan Orochimarulle kaiken mitä hän on tehnyt, kaiken mitä hän on tehnyt Afenille, ja kaiken mitä hän on tehnyt meille! En välitä muista. Minun täytyy tehdä tämä. Meidän kaikkien vuoksi”

Cresta ei kuitenkaan pystynyt paaduttamaan sydäntään täysin, ja kun eräs palvelustyttö tuli häntä vastaan, ei hän kyennyt tätä tappamaan. Hän alkoi tärisemään, ja täyttyi itse pelosta. ”Mitä minä nyt teen?”, ”Miksi en pysty tappamaan häntä?”, ”Mikä minussa on vikana?”, ”Mitä meille nyt tapahtuu?”. Nämä kysymykset täyttivät Crestan mielen, ja palvelustyttö käveli Crestan ohi hymyillen, tietämättä mitään mistään.
Cresta hoiperteli Afenin huoneen ovelle, avasi sen huterasti ja lyyhistyi tämän lattialle itkemään. Afeni juoksi hänen luokseen, ja halasi häntä. Silloin Cresta nosti päänsä ylös, ja he suutelivat. Sillä hetkellä aika tuntui pysähtyvän.

*

Täysin samaan aikaan toisaalla oli Sanzen työntänyt katanansa lattian läpi Orochimarun jalan läpi, ja Orochimarun tuskanhuuto kaikui koko talossa. Viereisestä huoneesta tuli sinistä valoa ja kuului sähkön ääntä. Orochimaru tajusi tämän olevan kaiken loppu. Hän ei tulisi koskaan saavuttamaan julmia unelmiaan, ja hänen tavoitteensa eivät tulisi täytetyiksi. Orochimaru pani vielä vahvasti vastaan ottamalla suustaan ulos miekkansa, Kusanagin. Kun Kakashi Raikirin kanssa syöksyi paperiseinän läpi, iskeytyi Orochimarun miekka tätä kohti. Kakashin Raikiri syöksyi Orochimarun sydämen läpi, mutta samalla hetkellä Kakashin rinnan lävisti terävä miekka. Tämä olisi molempien loppu, ja kun molempien kuolinhuudot kaikuivat talossa, aika tuntui pysähtyvän.

*

Sinä iltana, punaisen kuun alla, Cresta tunsi sydämensä murtuvan pieniksi palasiksi. Kakashi oli kuollut. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi, vaikka olikin Afenin rakastavassa syleilyssä. Sinä iltana hän itki tuskasta. Afenissa oli syvää viisautta, ja hän tajusi, mitä oli tapahtunut, ja syleili Crestaa lujasti. Hän oli kuullut Crestan ja Kakashin suhteesta, mutta oli päättänyt olla välittämättä siitä. Hänhän rakasti Crestaa.
Sanzen oli järkyttynyt, vaikkakaan sitä ei hänen kasvoistaan ehkä nähnyt. Baka istui hänen jaloissaan, ja itki. Hän tunsi kaikkien talossa olevien tunteet, ja tiesi, että Kakashi oli Sanzenin hyvä ystävä. Sanzen ei kuitenkaan itkenyt. Hän pysyi kovana, ja teki mitä oli sovittu. Hän sytytti tulitikun, ja pudotti sen lattialle. Kaikki todisteet katoaisivat.
Cresta, Afeni, Sanzen ja Baka tapasivat toisensa puutarhassa. Muu palvelusväki oli karannut kokonaan pois pelosta. Sinä iltana, punaisen kuun alla, itkettiin palavan talon puutarhassa. Neljä murhaajaksi luokiteltu ihmistä lähtisi omille teilleen.

Heistä jokainen oli nyt lainsuojaton, sillä Orochimaru kuului maan ylimystöön. Kukaan ei enää palaisi tänne, ennen seuraavaa punaista täysikuuta. Tehtävä oli suoritettu, mutta siitä jäi kertomaan todistajia. Niin tarina levisi, ja viidentoista vuoden päästä, punaisen kuutamon alle palasi yksin punahiuksinen nainen, ja hän itki. Kukaan muu ei ollut palannut.