”Toimi nyt, hemmetti sentään!”
Naruto Uzumaki yritti saada kädestään purkautuvan chakran pysymään kämmenellään, jotta siitä voisi muovata toimivan ja voimakkaan Rasenganin. Vaikka hän onnistuikin luomaan sen varjoklooninsa avustamana, hän halusi oppia tekemään sen myös ilman kloonia. Viimeiset kaksi päivää hän oli viettänyt harjoituskentällä. Hän tiesi kuitenkin edistyneensä, koska oli käyttänyt Kakashilta oppimaansa keinoa nopeuttaa oppimista. Lukuisat varjokloonit hänen ympärillään olivat yrittäneet aivan samaa. Vähän väliä Naruto kumosi tekniikan, jotta kaikki opittu tieto kerääntyi hänen päähänsä. Nyt hän kumosi jälleen tekniikan, jolloin lukuisat kloonit katosivat savupöllähdyksinä vaimeasti poksahtaen. Ainoa huono puoli taktiikassa oli, että alkuperäinen Naruto peri myös kloonien uupumuksen ja nytkin hän lysähti selälleen pehmeälle nurmikolle ja sulki silmänsä. Lämmin tuuli puhalsi kevyesti Naruton kasvoja vasten. Hän kohotti kätensä ja katsoi kämmeneen piirtämäänsä pientä Konohan symbolia. Sen oli tarkoitus auttaa keskittymään yhteen pisteeseen. Hetken kuluttua hän nousi taas pystyyn.
”Hiljaa hyvää tulee.” hän totesi hiljaa ja risti sormensa. ”Tajuu Kage Bunshin no Jutsu!”
Lukuisia klooneja ilmestyi näkyviin. Naruto olisi voinut luoda niitä enemmänkin, mutta kokemuksesta hän tiesi, että se saattaisi vapauttaa Kyuubin. Ja koska Yamato ei ollut paikalla pitämässä sitä kurissa, hän joutui rajoittamaan klooniensa määrää. Nyt jokainen klooni nosti kätensä ja alkoi vapauttaa chakraa. Naruto vain jatkoi harjoitteluaan tietämättään, että samalla häntä tarkkailtiin puiden varjoista.

”Hän yrittää niin kovasti…”
Hinata Hyuuga piileskeli suuren tammen takana punastuneena ja tarkkaili salaa Naruton harjoittelua. Eilisestä lähtien hän oli seurannut Naruton harjoituksia, mutta ujous ja hänen sisälleen pakkautuneet tunteet poikaa kohtaa pakottivat hänet pysymään piilossa. Sisimmissään Hinata kuitenkin tahtoi lähemmäs poikaa.
”Haluan puhua hänen kanssaan. Haluan olla hänen kanssaan. Haluan pitää häntä kädestä. Haluan…”
Silloin kaikki kloonit hävisivät savuna ilmaan ja oikea Naruto kupsahti kyljelleen nurmikolle, eikä enää noussut. Kymmeniä kertoja käytetty kloonaustekniikka, sekä pitkään kestänyt harjoittelu olivat lopulta imeneet Naruton täysin tyhjäksi energiasta.
”Naruto-kun?” Hinata henkäisi säikähtäneenä.
Tyttö kuitenkin rauhoittui, kun kuuli pojan äänekkään kuorsauksen. Hän hymyili vaisusti ja huokaisi. Hän katseli hetken tajutonta poikaa ja lopulta hän sai jostain lisärohkeutta astua pois puun takaa. Varovaisin askelin hän käveli kohti ruohossa makaavaa poikaa. Joka toisella askeleella hän pysähtyi hetkeksi aivan kuin peläten, että Naruto heräisi ja huomaisi hänet. Jokaisen askeleen kohdalla Hinatan sydän löi entistä nopeammin ja lujemmin. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hän oli Naruton luona, joka makasi yhä tajuttomana pehmeällä ruohomatolla. Hiki kiilsi Naruton kasvoilla ja hän hengitti suun kautta pitkiä henkäyksiä. Hän oli selvästi harjoitellut pitkään ja raskaasti. Hinata vain hymyili ja punastui katsoessaan pojan nukkumista. Hetken kuluttua hän polvistui Naruton pään viereen. Pehmeillä liikkeillä hän nosti vaaleatukkaisen pojan pään syliinsä, kuin tyynylle. Puna syveni Hinatan kasvoilla. Näin lähelle hän ei ikinä ollut päässyt Narutoa. Hän otti taskustaan valkean nenäliinan ja alkoi kuivata Naruton hikisiä kasvoja.
”Ole kiltti Naruto-kun, äläkä herää vähään aikaan.” Hinata kuiskasi ja silitti Naruton vaaleita hiuksia.
Hän tunsi Naruton sykkeen reisissään ja se osui kohdakkain hänen oman sykkeensä kanssa. Lyönnit olisi voinut kuulla pitkän matkan päähän.

Jokin tuoksui hyvälle. Makean täyteläinen, mutta kuitenkin pehmeä ja mieto tuoksu. Se tulvi Naruton sieraimiin ja hän veti sitä keuhkoihinsa nauttien. Miten mikään saattoi tuoksua niin hyvältä? Hänen päänsäkin tuntui oudon keveältä ja alunen pehmeältä. Parempi kuin mikään tyyny, jolle hän oli ikinä laskenut päänsä. Tältäkö taivaallinen tuntui? Varovasti Naruto raotti silmiään. Jos tämä oli unta, hän halusi pitää siitä kiinni mahdollisimman pitkään. Tummaan näkymään piirtyivät ihmisen ääriviivat. Tytön. Pitkät hiukset, jotka hipoivat Naruton kasvoja, koska henkilö oli kumartunut hänen ylleen. Hiukset olivat tummansiniset, kuin sinitaivainen yö.
”Hi…na…ta?” Naruto mumisi puolitajuttomana.
Saman tien pehmeys katosi hänen päänsä ympäriltä ja pää kumahti kivuliaasti ruohoiseen maahan. Naruto havahtui täysin unestaan ja kohosi hitaasti istumaan hieroen takaraivoaan lievittääkseen kipua. Hän katsahti taakseen. Hinata seisoi parin metrin päässä hänestä kasvot hehkuen kuumina ja punaisina, kuin tulihiillos. Hiki virtasi hänen kasvoillaan ja hänen kätensä heiluivat edestakaisin aivan kuin hän olisi yrittänyt kätkeä niillä itsensä.
”NA-NA-NA-NARUTO-KUN!!!” Hinata kirkui kauhistuneena. ”Olitko sinä hereillä!?!”
Naruto nyökkäsi hivenen nolona hieroen yhä päätään.
”No…ööh…”
Hinata ei ehtinyt kuulla koko vastausta, kun hänen jalkansa pettivät ja hän pyörtyi. Naruto ehti ponkaista pystyyn ja napata Hinatan käsivarsilleen ennen kuin tyttö osui maahan. Mutta hänen edelleen voimattomat jalkansa eivät kantaneet kuin hetken ja hän lyyhistyi jälleen istumaan ruohikolle tajuton Hinata sylissään.
”Miksi sinä aina pyörryt?” Naruto ihmetteli.

Hän laski tytön varovasti ruohomatolle makaamaan ja nojasi sitten taaksepäin vetäen henkeä. Aurinko oli jo alkanut painua taivaanrannan taakse ja värjätä taivasta oranssiksi. Naruto päätti, että oli harjoitellut taas riittävästi yhden päivän osalta. Hän aikoi ensin nousta seisomaan, mutta sitten hän vilkaisi Hinataan, jonka poskilla loisti yhä hento puna. Jokin tytössä veti häntä puoleensa. Aivan kuin jonkinlainen näkymätön voima olisi estänyt häntä kävelemästä pois nukkuvan tytön luota. Kantoiko hän vain huolta Hinatasta, joka oli pyörtynyt, vai oliko siinä takana jotain muuta? Naruto istui maassa polvet rinnassaan ja pää polviensa päällä ja katseli Hinataa tutkivasti. Tytössä oli jotain.
”Hän on jotenkin niin…kaunis…” Naruto ajatteli.
Naruto oli jo pitkään ollut ihastunut Sakuraan, mutta nyt katsoessaan Hinataa, hän tunsi jotain vastaavanlaista, ellei jopa voimakkaampaa.
”Onko tämä sitä…rakkautta?” Naruto ajatteli, mutta pudisti sitten päätään. ”Ei. Hänhän on Hyuuga. Ja minä olen…..no mikä sitten olenkin.”
Silloin tyttö liikahti. Naruto havahtui ajatuksistaan ja katsoi Hinataa, joka avasi varovasti silmänsä. Hän kohottautui varovasti istumaan ja katseli ympärilleen.
”Mitä…?”
”Oletko kunnossa?” Naruto kysyi ystävällisesti.
Hinatan pää käännähti Naruton suuntaan ja henkäisi.
”Naruto-kun!”
”Älä vain pyörry!”
Hinatan kasvot punehtuivat taas, mutta hän pysyi tajuissaan. Hän kuitenkin käänsi katseensa pois pojasta. Hän ei kehdannut katsoa sydämensä valittua silmiin sen jälkeen, miten tämä oli yllättänyt hänet melko tunnelmallisella hetkellä.
”Naruto-kun…”Hinata sopersi. ”Siitä äskeisestä…olen pahoillani…”
Naruto punastui vuorostaan, kun muisto vähän aikaa sitten tapahtuneesta tulvi hänen mieleensä.
”Se oli ihan mukavaa.” Naruto kuiskasi.
Hinatan sydän hypähti kuperkeikan. Oliko hän kuullut oikein? Oliko Naruto pitänyt siitä? Hitaasti hän kääntyi pojan suuntaan. Naruto kuitenkin kääntyi häpeissään poispäin.
”Anteeksi.”
Naruton sanat kuitenkin rohkaisivat Hinataa ja tämä hivuttautui lähemmäs poikaa. Naruto hätkähti hivenen, kun tytön lämmin kylki kosketti hänen omaansa.
”Hinata?”
Tyttö painoi punahehkuisen päänsä Naruton olkaa vasten. Naruto katsoi tyttöä ja tunsi taas sieraimissaan tutun pehmeän tuoksun. Naruto ei voinut vastustaa sitä vetoa, jota hän tunsi tyttöä kohtaan ja laski oman päänsä Hinatan päätä vasten. Pehmeät hiukset painautuivat pojan poskea vasten ja hänestä tuntui, kuin hänen aivonsa olisivat sulaneet. Hinatan läsnäolo oli huumaavaa. Naruto ei ollut ikinä tuntenut mitään vastaavanlaista. Oli täysin hiljaista. Naruto ja Hinata istuivat pehmeällä ruohikolla kylki kyljessä ja tuijottivat punertavaa taivaanrantaa.
”Tässä on tosi mukavaa.” Naruto kuiskasi.
”Niin on.” Hinata vastasi.
Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Lopulta Naruton silmät kääntyivät Hinatan suuntaan ja aivan kuin vastaukseksi Hinatan silmät kääntyivät myös Naruton suuntaan. Puna syveni molempien kasvoilla, eikä mikään heidän ympärillään kuuluvista äänistä häirinnyt heitä. Samassa epävarmuus viilsi Naruton sydäntä ja hänen katseensa alkoi harhailla. Hinata aavisti heti, että jokin vaivasi pojan mieltä.
”Mikä hätänä, Naruto-kun?” hän kysyi lämpimästi.
”Hinata…” Naruto aloitti epävarmana. ”Onko tämä…okei? Siis sinähän olet Hyuuga, ja minä olen…minä.”
Samassa hän tunsi Hinatan pehmeän käden vasemmalla poskellaan. Se käänsi hänen kasvonsa takaisin tytön suuntaan. Kosketus kasvoihin sai Naruton värisemään, mutta Hinatan lämmin hymy ja hohtavan kirkkaat silmät lievittivät jännitystä.
”En välitä. Tunteeni sinua kohtaan eivät ikinä muutu, oli syntyperämme sitten mikä tahansa.”
Hinatan rohkeus ja päättäväisyys ällistyttivät Narutoa. Kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun Hinata oli niin kuoreensa sulkeutunut, hänestä paljastuikin täysin uusi ihminen. Naruto ei voinut olla hymyilemättä itsekin.
”En tiedä mitä sanoa.”
Hinata pudisti varovasti päätään.
”Älä sano mitään.”
Hinata painoi päänsä Naruton rintaan ja sulki silmänsä. Hän kuuli miten pojan sydän sykki nopeaan tahtiin tämän rinnassa. Naruto nosti hitaasti kätensä Hinatan päälle ja silitti hiljaa tämän pehmeitä hiuksia.
”Hinata. Haluaisin näyttää sinulle jotain.”
Hinata irtautui vastahakoisesti Narutosta ja katsoi tämän sinisiin silmiin.
”Mitä?” hän kysyi melkein kärsimättömän kuuluisena.
Naruto nousi ylös. Hänen polvensa raksahtivat kuuluvasti, koska hän oli istunut pitkään samassa asennossa. Pystyyn päästyään hän venytteli hetken ja taivutti selkäänsä taaksepäin, jolloin melkein jokainen hänen luistaan naksahti. Lopulta hän kääntyi taas Hinatan suuntaan ja ojensi kätensä. Hinata punastui, mutta tarttui vaistomaisesti käteen. Naruto kohotti kätensä päänsä taakse ja irrotti solmun, joka sitoi otsasuojan hänen päähänsä.. Se kädessään hän kiersi Hinatan taakse. Hän nosti otsasuojuksen Hinatan pään yli ja sitoi se hitaasti tämän päähän siten, että tytön valkoiset silmät jäivät sen alle kätköön.
”Naruto-kun?” Hinata kysyi jännittyneenä.
Nopealla liikkeellä Naruto nosti Hinatan kevyesti käsivarsilleen ja alkoi hyppiä valtavilla liikkeillä kohti metsikköä.
”Luota minuun.”

”Voit riisua sen nyt.”
Hinata poisti suojuksen silmiensä päältä ja avasi silmänsä. Hän henkäisi. He seisoivat Konohan vierellä sijaitsevan korkean vuoren laella. He olivat niin korkealla, että metsä heidän alapuolellaan oli kuin vihreä matto. Aurinko näkyi vielä kirkkaanoranssina vivahteena taivaanrannassa. Se sai taivaalla näkymään useita erilaisia värejä, joita ei päivällä kyennyt näkemään. Oli keltaista, punaista, oranssia, violettia, sinistä ja monia niiden eri sävyistä. Hinata veti henkeä ihastuneena.
”Miten kaunista!”
”Lapsena tämä oli lempipaikkani.” Naruto kertoi. ”Kävin täällä melkein joka ainoa ilta katsomassa auringonlaskua.”
Hinata katsoi poikaa.
”Tämä taitaa olla sinulle tärkeä paikka.”
Naruto katsoi taivaanrantaan ja nyökkäsi.
”Iruka-sensei näytti minulle tämän paikan. Kävimme täällä tosi usein. Sinä olet ensimmäinen, jolle näytän tämän paikan.”
Hinatan mieliala laski hivenen. Hän tunsi tarinan Naruton lapsuudesta. Hän toivoi, ettei Naruto ollut pahentanut mieltään hänen takiaan.
”Katso!”
Hinata katsoi taas taivaanrantaan. Aurinko oli lopulta laskeutunut niin paljon näkyvistä, että jäljellä oli enää pieni kirkas piste. Lopulta taivaanrannassa näkyi vaaleanpunainen välähdys, kun auringon viimeinen säde katsosi taivaanrannan taakse ja taivas jäi pelkkien värisävyjen koristamaksi. Hinata henkäisi uudelleen. Hän ei ollut koskaan nähnyt auringonlaskua näin kauniista kulmasta. Hän kääntyi taas Naruton suuntaan, joka seisoi yhä paikallaan metrin päässä Hinatasta.
”Mitä pidit? Eikö ollut hienon näköinen?” Naruto kysyi.
”Se oli kaunista.” Hinata kuiskasi.
Samassa tuulenpuuska puhalsi heidän ylitseen. Koska he olivat korkealla vuorella, jossa mikään ei suojannut heitä tuulelta, se tarttui helposti heidän hiuksiinsa. Hinatan pitkät hiukset olivat täysin tuulen armoilla ja ne liehuivat hänen kasvojensa edessä. Naruton hiukset olivat paljon lyhyemmät, joten häneen tuulella ei ollut juurikaan vaikutusta. Silloin Hinata huomasi puristavansa yhä kädessään Naruton otsasuojusta.
”Ai niin, haluat varmaan tämän takaisin…” Hinata totesi.
Hinata astui Naruton eteen ja kohotti kaksin käsin suojuksen tämän otsan korkeudelle. Hän kiersi kätensä Nauton pään taakse sitoakseen nauhat yhteen. Naruto katsoi Hinataa silmiin tämän sitoessa nauhoja. Jostain syystä se tuntui kestävän tavallista kauemmin, mutta Naruto ei välittänyt. Hän itse asiassa nautti Hinatan käsittelystä. Näin lähelle hän ei luultavasti ikinä ollut päässyt tyttöä. Lopulta solmu oli kiinni, mutta Hinata ei vetänyt käsiään pois, vaan laski ne Naruton hartioille. Naruto ei värähtänytkään vaan nosti omat kätensä Hinatan lantioille.
”Kiitos, kun toit minut tänne.” Hinata kuiskasi silmät loistaen.
”Mitäs pienistä.” Naruto vastasi hymyillen lempeästi.
Hinata kurkotti varpailleen ja suuteli Narutoa suoraan suulle. Naruton kädet kiertyivät tytön ympärille syleilyyn ja hän sulki silmänsä antautuen täysin romanttiselle hetkelle. Kun huulet lopulta irtautuivat toisistaan, molemmat painoivat otsansa vastakkain ja hengittivät suun kautta kovaan ääneen. Naruton nenä hipoi Hinatan nenää ja hän näykkäisi tytön huulta kevyesti.
”Hinata…minä…”
Tyttö sihahti hiljaa ja työnsi Naruton kehollaan viereistä kalliota vasten. He vajosivat istumaan ja Hinata painautui pojan rintaa vasten.
”Pitele minua Naruto-kun.” Hinata sopersi ensimmäisen kyynelen valuessa hänen poskellaan.
Naruton kädet puristivat hellästi tytön selkää ja hän painoi kasvonsa tämän pehmeisiin hiuksiin ja veti sieraimiinsa tytön huumaavaa tuoksua.
”En ikinä päästä sinusta irti.” Naruto kuiskasi.
Hinata hymyili kyynelten valuessa äänettömästi hänen poskiaan pitkin.

Oli jo hämärää, kun Naruto ja Hinata kävelivät käsi kädessä Konohan porteista sisään. Kummankin poskipäät olivat punaiset, eikä kumpikaan sanonut mitään. Sisimmissään he kuitenkin olivat luultavasti maailman onnellisin pari. Toinen siksi, että toinen oli vastannut hänen tunteisiinsa ja toinen siksi, että oli saanut toisen onnelliseksi sellaisena kuin oli. Hetken kuluttua he tulivat Hyuuga-klaanin kotitalolle. Hinata irrotti kätensä Narutosta ja kääntyi katsomaan tämän silmiä.
”Kiitos vielä kerran, Naruto-kun.”
”Sano vain Naruto.”
Hinata kikatti hiljaa ja katsoi taas Narutoa.
”Eli siis…Naruto. Mennäänkö taas jonakin iltana sinne vuorelle?”
Naruto hymyili.
”Se olisi mukavaa.”
Hinata hymyili ja suuteli vielä kerran Narutoa suulle, ennen kuin astui ovesta rakennuksen sisäpihalle.
”Hyvää yötä Naruto.”
”Hyvää yötä.”
Sitten Hinata sulki oven ja tuli täysin hiljaista. Naruto seisoi hetken paikoillaan. Sitten yllättäen hän teki korkean loikan ja iski nyrkkinsä ilmaan riemuissaan. Sitten hän alkoi loikkia kotiaan kohti pää puhallettuna täyteen kuumaa ilmaa.