Istuin, yksin, pimeässä.
Huusin tuskissani, mutta kukaan ei vastannut.
Vaivuin uneen. Näin unta helvetistä.

-Minun elämästäni.

Siihen kuului verta, tuskaa ja hikeä,
sekä katkeran suloisia kyyneleitä,
jotka repivät sydämeni riekaleiksi päivä päivältä.

-Hitaasti kuin hidas kuolema.

Kuulin kuinka ovi aukesi naristen.
Sen takaa loisti valo,
joka sokaisi pimeään tottuneet silmäni.
Silloin luulin nähneeni enkelin.
Puhtaan ja valkoisen.

-Ja se hymyili minulle.

Tunsin tulleeni pelastetuksi,
mutta sitten silmäni tottuivat valoon
ja näin yhtä katkeran suloisen koston
kuin oli minun tuskanikin ja silloin tiesin,
mitä minun oli tehtävä.

-Minun oli tapettava  hänet,
joka oli tehnyt elämästäni helvetin.

Niin kauan olisin tuskani vankina.
Ainoa tie vapauteen oli kostaminen.
Kostoni toivottomaan elämääni,
jossa ei ole enää perhettä,
rakkaita tai kotia minne palata ilman painajaisia.

-Hän oli riistänyt pohjan elämästäni.

Nousin ylös ja kävelin omin jaloin ensimmäistä kertaa varmasti eteenpäin.

"Tämä on minun tieni."  Mustat siivet kasvoivat selkääni. Sen jokainen musta sulka oli yhtä täydellinen kuin mieleni.

Astuin valoon ja pimeys tuli perässä.

Nyt minä olin kosto, tarkemmin sanottuna  

-Koston enkeli.
_________________________________________________________________
Hieman selventelen sitten tätä aihetta xD Elikäs aluksi, kun Itachi oli surmannut sasuken perheen, sasuken tunteet olivat sekalaiset. Hänellä ei ollut enää ketään. Ei ystäviä, ei rakkaita. Aivan kuin hän olisi yksin pimeässä huoneessa, eikä kukaan kuulisi hänen tuskan huutoja.Ja sitten huoneeseen tulee viimein joku,joka vaikuttaa pelastajalta ja Sasuke toivoo kaiken muuttuvan paremmaksi, mutta hän tajuaa melko pian, ettei hän pysty elämään niin kuin ennen,että se jokin joka tuli aukaisemaan oven hänelle ulkomaailman ei ollut pelastaja vaan hänen oma kostonsa. Hän astuu ulos koston näyttämää tietä ja hän alkaa eläå vain kostaakseen ja loppu meneeki sitten hieman liioitteluun xD