Sammakkoprinssi

Ikkunoista pilkottivat valot ja katulamppujen hehku tanssivat silmissä. Valo tarttui kiinni varjoon, ne takertuivat toisiinsa. Loivat illuusion loppumattomasta päivästä, vaikka yö olikin jo levittynyt kaiken ylle, sulkenut suurkaupungin syleilyynsä.
Kaunis nainen, vaikka vielä kovin nuori, astelee pitkin katuja. Hänen korkonsa kopisevat asvalttia vasten, yrittäen pitää yllä ylevää tahtia ja tavoitellen naisellista eleganssia. Mutta hän on lapsenomaisesti kömpelö horjahdellen askeleissaan. Juhlien melu soi vieläkin hänen korvissaan. Kaipaus sekavasta, epätodellisen tuntuisesta hämärästä. Muitten ihmisten melkein painostava läheisyys ja huumaava vapauden tunne olisivat jo itsessään saaneet hänet juovuksiin. Mutta nytten kun hän oli juonut päänsä täyteen, oli tunne vielä ylivoimaisempi.
Askelten kipakka ääni täytti kadun. Ärsyyntyneenä tyttö nakkeli hiuksiaan vasemman korvansa taakse. Hän ei huomannut yön kylmenemistä. Katkeruus ja ulkopuolisuuden tunne raastoivat häntä sisältä. Aivan kuin hän olisi joutunut lähtemään kesken kaiken hauskanpidon, vaikka olihan siirrytty jo pikkutunneille.Mutta tämä tyttö on liian hukkunut itseensä ja hänen tyhjän pinnalliseen maailmaansa, huomatakseen olla murehtimatta tuollaisia turhanpäiväisiä asioita. Tai käsittääkseen sellaista, että joku on laittanut hänelle kotiintuloajat osoituksena välittämisestä ja halusta huolehtia.
Tytön pikkulaukku keikkuu tämän käsikynkässä. Hittilistan tuorein kappale parahtaa soimaan halkaisten samalla yön unisen hiljaisuuden. Kömpelösti tyttö yrittää avata laukkua tavoittaakseen puhelimensa, turhautuen samalla omasta aikaansaamattomuudestaan. Astuessaan kivetyksen yli hän horjahtaa. Päästää vaistomaisesti irti laukustaan, ottaaksen itsensä vastaan tömähtäessään raskaasti vasten aitaa. Hetken tyttö nojasi ottaen tukea turvapuomista. Pikkuhiljaa hänelle valkeni, että hän tuijotti edessään olevaa puolentoista metrin syvää kuoppaa. Liikennmerkki hänen yläpuolellaan varoitti tietyömaasta.

Tyttö ei edes kuullut juoksuaskelia, ennen kuin henkilö jo seisoi hänen takanaan. ”Hei Ino, mitä ihmettä sinä oikeen puuhaat? Yrität päästä hengestäs?” puuskahti nuori mies vierestä.
Tyttö nosti päänsä, kohottaen katseensa takana olevaan.
Ino puhkesi kyyneliin ja sammalsi epäselvästi:”Voi vittuu… Iskä tappaa mut. Mä voisin antaa mitä tahansa et saisin mu uue laukun ja kännyn takas.” Poika kallisti päätään hermostuneesti:”Eh… Ino, miks itket?”
”Oi miten vitussa tuollainen laiska vätys vois ees yrittää auttaa mua?! Mun ihana uus laukku tippu tonne helvetin kuoppaan!” huusi tyttö hysteerisenä.
Mutta poika vastasi rauhoitellen ja tarjosi kättään:”Tuota… Voinhan mä sen sulle sieltä hakee jos, öh lähet mun kaa sit perjantain ulos..?”
Tyttö mietti hetken:”Mitä jos mä lupaan lähtee ton kaa ulos? Mut mun iskä tappaa mut jos hävitän ton laukun. Se makso iha sairaasti. Mä en kyll ite taida olla siinä kunnos, et saisin sen tuolta, mut toi ehkä saa.” Hengitys höyrysi yössä Inon huokaistessa.
”Olkoon sitten nii. Jos vaa tuot mu laukun takas, nii saat sit mua.” sanoi Ino tarttuen pojan ojennettuun käteen ja poika vetäisi hänet yllättävän helposti ylös.
”Err.. Kyllä siis yhet treffit riittäis, jos käyn ton nyt tuolta hakee..” mutisi poika punastuen vähän hämmentyneenä.

Poika hyppäsi ketterästi turvapuomin yli ja lähes sukelsi työmaakuoppaan. Hetken päästä hän jo kiipesikin kuopasta vaivattoman näköisesti, laukku mukanaan. Kun Ino näki laukkunsa, hän ei melkein meinannut pysyä housuissaan. Hän otti sen pojan ojennetusta kädestä. Tyttö oli niin onnesta sekaisin ja vielä sen verran humalassa, ettei pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Ino lähti kiittämättä ja kuulematta pojan kotiin saattamisehdotusta.

Seuraavana päivänä istui Ino huoneessaan ja hänen paras ystävä Sakura seuraneitinään. Sakura selitti tohkeissaan uudesta valloituksen kohteestaan. Ino oli joutunut kuuntelemaan tätä kaverinsa itsekehua, ylistystä ja mielipiteitä asian varrelta jo parisen tuntia. Sakuran rupeamassa toistamaan itseään jo seitsemännen kerran, keskeytti Ino hänet kertomalla omasta edellisillan töppäyksestä kotimatkallaan. '
”Ja sit se vaa jäi sinne seisomaa, se varmaa asuu siinä kuopassa. Tuskin mun ees tarttee nähä sitä enää ikinä!” nauroi Ino odottaen ystävänsä samankaltaista reaktiota.
Mutta Sakura huomauttikin vakavan näköisenä:”Musta sun pitäis pitää sille tyypille antamasi lupaus. Kun se kerran haki sen sun laukkus sieltä pois, ku sä olit ite iha umpikännissä.”
Ino katsoi kaveriaan tyrmistyneenä.
”Mitä sä oikeen pelkäät?” kysyi Sakura nähden kuinka Ino panikoi. ”Nosiis hei daa~! En mä muista et kuka se oli! Se o kuiteski joku likainen, perverssi spurgu. En mä todellakaan tahdo sellasen luokse mennä!” sanoi Ino yrittäen vedota ystäväänsä puolelleen.
”Ei kukaan spurgu ois pystyny kiipeämään tietyökuoppaan ja takas. Mut sä meet ku kerran menit lupaamaan.” torui Sakura ja rupesi jo kuulostamaan syyllistävältä.
Ino laski päätään lyötynä:”Käänny sit säki mua vastaan… Hai hai! Okey, kyll mä meen.” lupasi Ino Sakuran painostavan katseen alla.
Inon suulle kuitenkin nousi pieni hymyn kaarre:”Jos siis se sammakko tulee edes vaatimaan vastapalvelusta”, jatkoi tämä herttaisesti.
Sakura pudisti huokaisten päätään.

Samana iltana Inon puhelimeen tuli viesti tytölle tuntemattomasta numerosta. Siinä luki:”Mo, niin et ollaanko me siis näkemässä perjantaina?”
Ino pureskeli kynsiään tiedustellessaan, tiesikö Sakura tuota numeroa. Ei ollut mahdollista, Sakura tiesi melkein kaikkien kaupungin nuorten numerot, mutta tästä ei hänellä ollut tietoa. Tämä vain vahvisti Inon epämääräinen-pervo-spurgu-pedofiili-teoriaa. Ino hätkähti kun puhelin hänen kädessään piippasi jo toista viesti. Se muistutti edellisestä:”Niin Ino, vastaa jos se käy. Tottakai voidaan mennä vaik joku toinen päivä, jos sulla on tärkeempää menoo sillo. Ok ?”
Ino punnitsi asiaa hetken mielessään. Hän valitsi tämän oudon numeron ja painoi luuri-näppäintä. Puhelin tuuttasi pari kertaa rauhallisesti, ennen kuin toisesta päästä vastattiin:”Mo, luulin jo et tekstaan liian myöhään. Et olisit ollut jo nukku-” mutta nuori mies ei saanut lausettaan loppuun, kun hänet jo keskeytettiin.
”Lopeta mulle tekstaaminen. Mä en ole yhtään kiinnostunut sinusta, enkä tahdo olla missään tekemisissä kanssasi. Lopeta, ennen kuin teen poliisille valituksen seksuaalisesta ahdistelusta!” huusi Ino puhelimeen ja sulki sen odottamatta minkäänlaista vastausta.
Puhelimen toisessa päässä poika tuijotti eteensä jähmettyneenä ja kuunteli enää vain puhelimen tuuttausääntä.

Seuraavana päivänä Ino oli tutun tyttöporukkansa kanssa kanssa ruokatunnilla, he olivat nojailemassa käytävän seinää vasten. Ohi käveli muita oppilaita, puheensorina täytti paikan. Ino paasasi Sakuralle viimeyön salamyhkäisestä tekstaajata. Sakura mutisi jotain vastukseksi, mutta sitten joku heitä kohti tuleva kiinnitti tytön katseen.
”Hei Ino, kato kuka tuolta tulee”, sanoi Sakura viitaten vasempaan ja virnistäen vihjaavasti.
Jos ei mikään muu, niin tämä saattoi piristää hänen parhaan kaverinsa Inon mieltä. Ino kurkkasi Sakuran osoittamaan suuntaan. Hän erotti joukosta kaksi nuorta miestä kävelemästä heitä kohti. Toinen oli tukeva, hänen pitkät ruskeat  hiukset valuivat selälle ja olkapäille ja hän mutusteli ahneesti sipsejänsä. Mutta toinen oli aivan kuin muusta maailmasta. Inon ei sitä ääneen myöntänyt, mutta Sakura tiesi, että poika taisi olla Inon salaisien päiväuniensa kohde. Mustat hiukset hiukset oli nostettu ylös ponihännällä, kampaus saattoi muistuttaa hiukan ananasta. Korvassa roikkui pari korviksia ja poika oli pukeutunut rennosti mustaan. Poika oli Shikamaru Nara.
”Haiyoo Shikaa!” tervehti Ino innoissaan nostaen samalla kätensä vilkuttaen.
Mutta Shikamaru jatkoi matkaa kylmän rauhallisesti, edes vilkaisematta tyttöjä kohti. Hetken päästä kaksikko olikin jo poissa näköetäisyydeltä. Ino tuijotti heidän jälkeensä hämääntyneenä Shikamarun reaktiosta. ”Siis eihän Shika yleensä paljoo puhu, mut toi oli jo outoo. Onhan se laiska, mut ainahan se vähintään sua moikkaa.” kummasteli Sakura. ”Se laiska vätys, kehtaaki kulkea ohi tollee vaa kuin ei tuntis!” sanoi Ino mutristaen samalla suutaan.
”Se saa kuulla kunniansa”, lupasi Ino iskien silmää Sakuralle ja kääntyi juoksemaan poikien menosuuntaa kohti.
”Hei Ino odot-”, yritti Sakura huutaa tytön perään, mutta tyytyikin nielemään tulossa olevan saarnansa ja ryhtyi iskemään kiinni eväisiinsä.

Ino väisteli vastaan tulevia oppilaita ja saavuttikin pian etsimänsä. Pojat nojailivat avonaista ikkunaa vasten. Shikamaru muistutti ihan prinssiä kylpiessään siinä auringonvalossa.
”Hei Shika, moi Choji! Kehtaattekin kävellä tollee ohi kuin ette huomais.” virnisti Ino leikkisästi.
Choji liikahti vaivautuneena. Shika kääntyi katsomaan Inoa ja kohotti kulmiansa:”Ai et siis olekkaan tekemäss ilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta jos puhuisin sulle?”
Choji hörähti hermostuneesti:”Juu, mä taidan tästä mennä…” ja asteli pois näyttäen tarkoituksenaan päästä mahdollisimman kauas.
Ino tuijotti nyt kahden jäätyään Shikamarua, kuin ei olisi ikinä ihmistä nähnytkään. Mitä ihmettä Shika oiken horisi? Palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahtamaan paikoilleen.
”Se… Se olit…Sinä?” kysyi Ino kuin lähinnä itseltään.
”Nosiis, jos tarkoitat sitä joka haki sun perkelen laukkus sieltä kuopasta, ku sä olit humalassa tiputtanut sen sinne. Ja joka tekstas sulle eilen ja jolle sä sit soitit, nii juu minä se olin.” huomautti Shikamaru kuin kertoakseen julki itsestäänselvyyden.
Inon kasvoille lankesi raskas punastus ja tämän päälle kaatui hukuttava nöyryytyksen aalto. Se joka oli auttanut häntä, ei ollut mikään ällötys-spurgu, vaan ihana Shika.
”Öh, mulla tais käydä täss pieni erehdys…” mumisi Ino kuulostaen lievästi hätääntyneeltä.
”Ku siis en tajunnu et se olit sinä. Tai siis ei mun olis pitäny sanoo sillee. Mä oon oikeesti valtavan pahoillani. Ymmärrän et jos oot vihane, etkä enää haluu lähtee mun kaa minnekään. Tai siis anteeks…” soperteli Ino, yrittäen samalla olla järjestämästä epätoivoista itkukohtausta.
Shikamaru tuijotti. Suuttumus oli valunut pois hänen kasvoilta ja tilalle oli tullut hämmennys:”Eli, sä et oo mulle vihane mistää?”
”En”, sanoi Ino pudistellen päätään.
”Ja tää koko homma oli väärinkäsitys?” Shika tiedusteli.
”Joo”, myönsi tyttö.
”Ja, öh sä oot sit viel lähös mun kaa perjantain ulos?” kysyi poika ja pieni toivonkipinä kuulsi hänen äänestään.
”Joo”, sanoi Ino hiljaa punastuen entistä kovemmin, jos se nyt oli tässä tilanteessa enää edes mahdollista.