10. luku Isä


    ”Mikä on hänen vointinsa?”
    ”Yrittäkääpä nyt rauhoittua.”
    ”Ei kai hän ole kuollut?!”
    ”Koettakaa nyt rauhoittua! Olkaa hyvä ja istuutukaa tähän tuolille.”

Sasuke oli rynnännyt heti aamusta sairastuvalle, josta kärsimättömän näköinen hoitaja oli ajanut takaisin käytävään.
    ”Miksette sano mitään? Minä olen koko yön valvonut eikä minulle vieläkään kerrota mitään!” Sasuke sanoi vihaisesti.
    ”Hänen tilansa on vakaa”, hoitaja sanoi.

Korppihiuksisella meni hetki, ennen kuin hän tajusi mitä hoitaja oli sanonut. Lopulta hän sai soperrettua:
    ”Eli… Eli hän selviää?”
    ”Kyllä”, hoitaja myönsi, mutta tarttui nopeasti Sasuken käsivarresta, joka näytti siltä, että aikoi rynnätä heti Gaaran luokse. ”Mutta hän tarvitsee paljon lepoa, sillä hän menetti paljon verta. Tulkaa oppituntienne jälkeen uudestaan käymään.”
    ”Mutta-”
    ”Hän ei ole edes hereillä, joten alapa laputtaa siitä. Yhtään aikaisemmin en voi sinua päästää.”

Sasuke taipui lopulta hoitajan tahtoon ja laahusti alistuneena aamiaiselle.
Ruokalassa hän lysähti Naruton viereen, joka tutkaili häntä tarkkaavaisesti.
    ”Selviääkö hän?” blondi kysyi.
    ”Joo, onneksi. Mutta ne samperin kanat eivät suostuneet päästämään minua sisälle.”
    ”No on se kyllä ihan ymmärrettävää, Gaara tarvitsee lepoa.”
    ”Mutta silti. No onneksi pääsen iltapäivällä tapaamaan häntä.”
    ”Mitä ajattelit sanoa hänelle ensimmäiseksi? Hän on varmasti vihainen.”

Sasuke kohautti olkapäitään, hän ei todellakaan tiennyt. Ties vaikka punapää olisi loukkaantunut niin, ettei suostuisi edes tapaamaan Sasukea.
    ”Minä yritän selittää hänelle, että olen pahoillani. Hän joko hyväksyy anteeksipyyntöni tai sitten ei”, korppihiuksinen sanoi välinpitämättömästi, vaikka hänen vatsaansa väänsi ajatus, että Gaara ei antaisi anteeksi.
    ”Mutta onko sinulla käynyt mielessä, että Gaara saattaa olla vihainen myös siitä, että pelastit hänet?”
    ”Ai niinpä tietysti”, Sasuke voihkaisi. Olisi varmasti todella tuskallista herätä maailmaan, jonka oli luullut jättäneensä ikuisiksi ajoiksi. Mutta eihän Sasuke voinut jättää Gaaraa kuolemaan. Muisto pojasta, joka makasi verilammikon keskellä, sai korppihiuksisen vatsan vääntelemään entistä tuskaisemmin.
    ”No, eiköhän se hyvin mene”, Naruto sanoi lohduttavasti. ”Ja minä tulen myös pyytämään anteeksi, vähän myöhemmin tosin, niin saatte omat asianne setvittyä.”
    ”Oletko sinä vielä minulle vihainen?”
    ”Kuinka osaisin olla”, blondi huokaisi. ”Kieltämättä sinä loukkasit minua, mutta jotenkin Gaaran itsemurhayrityksen jälkeen en ole osannut olla vihainen. Olit niin surkean näköinen. Ja muutenkin ymmärrän, että rakastat häntä, olisin varmaan itse tehnyt samoin sinun asemassasi.”

Sasuke loi Narutolle kiitollisen katseen, johon Naruto vastasi leveällä hymyllä.

*

Oppituntien jälkeen Sasuke suorastaan lensi kolmannen kerroksen sairastuvan ovelle ja riensi sisään koputtamatta. Hoitajat loivat häneen paheksuvia katseita ja Sakura pyyhälsi nopeasti hänen luokseen.
    ”Sasuke älä tuolla tavalla ryntää sisään, täällä on ihmisiä, jotka kaipaavat lepoa.”
    ”Missä Gaara on?”, Sasuke kysyi epäkohteliaasti välittämättä Sakuran sanoista.

Pinkkihiuksinen kurtisti ärtyneenä kulmiaan, mutta kehotti sitten poikaa tulemaan perässään. Sakura vei Sasuken aivan huoneen perälle, jossa oli kukikkailla verhoilla ympäröity sänky. Sakura osoitti vuodetta mitään sanomatta, jolloin Sasuke meni lähemmäs ja raotti varovasti verhoa. Gaara makasi vuoteessaan silmät suljettuina, mutta kun hän kuuli verhon kahinan, hän avasi heikosti silmänsä ja katsoi äänen suuntaan.
    ”Gaara?” Sasuke kysyi varovasti.

Punapää ei vastannut vaan tuijotti hiljaisena korppihiuksista, joka hivuttautui lähemmäs ja istahti vuoteen vieressä olevalle kiikkerälle jakkaralle. Gaaran kasvot olivat kalpeammat ja vahamaisemmat kuin yleensä ja silmien alla olivat tummat varjot, jotka näkyivät selvästi, koska pojalta oli pesty meikit pois. Hänen vasen ranteensa oli sidottu tiukasti ja siitä lähti johto johonkin pussiin, missä oli verta.
    ”Gaara, anna anteeksi”, Sasuke kuiskasi. ”Minä en oikeasti tarkoittanut sitä, minä rakastan sinua.”
    ”Miksi sitten teit niin?” Gaara kysyi heikolla äänellä kääntämättä katsettaan korppihiuksisesta. ”Jos sinä rakastat minua, niin miksi teit niin Naruton kanssa?”
    ”No kun, en minä häntä rakasta, vaan meillä kun on aina ollut vähän erikoislaatuinen suhde. Ei Narutokaan minua rakasta.”
    ”Selitä”, punapää kehotti ja Sasuke ymmärsi, että hänen olisi paras kertoa kaikki niin yksinkertaisesti kuin pystyi, sillä Gaara vaikutti todella väsyneeltä.
    ”Pari vuotta sitten kun Naruto tuli tänne, niin me tavallaan ihastuimme toisiimme. No myöhemmin kuitenkin tajusimme, ettei se ollut rakkautta vaan jotain hieman ystävyyttä syvempää. Kuin veljesrakkautta tai jotain sinne päin. Narutolla ei koskaan ollut sisaruksia tai vanhempia ja minun veljeni oli tappanut vanhempamme, joten koimme olevamme luodut toisillemme. No vaikka tajusimme, ettemme oikeastaan olleet rakastuneet toisiimme, meillä oli jonkinlainen suhde. Jos rehellisiä ollaan, niin se oli seksisuhde. Mutta emme siis rakastaneet toisiamme, olimme vain hyvät ystävät.”
    ”Seksisuhde parhaan kaverin kanssa? Sairasta”, Gaara sanoi.
    ”No sitä se olikin. Ja me vielä puhuimme aivan avoimesti ihastuksistamme. Ja kun sinä tulit, niin Naruto ymmärsi, että me olemme nyt yhdessä. Mutta eilen se vain jotenkin karkasi käsistä.”
    ”Et siis voinut hillitä yhtään itseäsi.”
    ”Olen pahoillani.”

Gaara ei sanonut mitään vaan tuijotteli edelleen hiljaisena Sasukea, joka näpräsi hermostuneena lakanaa.
    ”Oletko minulle vihainen?” Sasuke kysyi varovasti.
    ”En ole vihainen, mutta olen hyvin pettynyt sinuun”, punapää vastasi ja Sasuke tunsi kuinka pettymys huokui hänen äänestäänkin.
    ”Voin tehdä mitä tahansa, että saan takaisin luottamuksesi”, korppihiuksinen sanoi äänessään häivä hätäännystä.
    ”Minä tiedän sen Sasuke.” Gaara sanoi. ”Nimittäin silloin, kun olin viiltänyt ranteeseeni", Gaara vilkaisi tahattomasti vasenta rannettaan. ”vaikka olin jo tajuttomuuden rajamailla, minä kuulin sinun äänesi ja jotenkin tiesin, etten kuolisikaan. Kuulin kuinka huusit minua, mutten vain päässyt omin avuin takaisin. Olen pahoillani, että löysit minut sen näköisenä.”
    ”Miksi sinä teit niin?” Sasuke kysyi hiljaa. ”Olisit voinut kuolla.”
    ”Olin niin stressaantunut siitä Hiro-jutusta ja kun vielä näin sinut ja Naruton, niin jotenkin tuntui, että kaikki olisi pirstoutunut palasiksi. Olin varma, että rakastatkin Narutoa, vaikka sisimmässäni tiesin, ettei asia ollut niin. Sain paniikkikohtauksen, menetin silloin todellisuuden tajun. Minusta tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja kun joku koputti oveen ja huhuili minua, joka oli varmaankin sinä, olin aivan varma, että se oli Hiro. Minusta tuntui, että minun on paettava ja siksi viilsin itseäni.”

Gaara sulki voipuneena silmänsä. Puhuminen oli saanut hänet väsyneeksi ja Sasukesta tuntui, että hänen olisi paras poistua.
    ”Väsyttääkö sinua? Voin kyllä mennä.”
    ”Älä mene”, Gaara mutisi hiljaa.

Korppihiuksinen tarttui Gaaran vaaleaan käteen ja painoi huulensa hellästi kämmenselälle. Punapää raotti silmiään ja hymyili hiukan.
    ”Annatko minulle anteeksi?” Sasuke pyysi.
    ”Hyvä on. Saat anteeksi.”

Sasukesta tuntui, kuin kaikki maailman huolet olisivat poissa. Hän melkein heittäytyi Gaaran rintakehälle ja halasi häntä lujasti, mutta hellästi.
    ”Ai, ai, Sasuke, en saa henkeä”, Gaara kähisi ja Sasuke vetäytyi nopeasti pois.
    ”Anteeksi.”
    ”Ensin pelastat minut, ja sen jälkeen yrität tappaa. Tosi reilua”, punapää sanoi muka loukkaantuneena.
    ”Sori.”
    ”Suutele minua niin saat anteeksi.”

Sasuke nojautui lähemmäs Gaara ja painoi huulensa tämän huulille. Gaara vastasi suudelmaan yllättävän kiihkeästi, huomioon ottaen hänen fyysisen kuntonsa. Punapää melkein veti korppihiuksisen päälleen, mutta siinä vaiheessa Sasuke vetäytyi pois.
    ”Mitä nyt?” Gaara kysyi.
    ”En halua tulla päällesi.”
    ”Mikset?”
    ”Sinua sattuisi.”
    ”Et sinä nyt niin painava voi olla.”
    ”En minä sitä. Olet nyt vain niin heikossa kunnossa, etten halua rasittaa sinua eteenpäin.”
    ”Olen ihan okei”, Gaara väitti, vaikka hänen äänensä särisi paikoitellen.
    ”Etkä ole. Silmäsikään tuskin pysyvät auki.”
Gaara vain hymähti väsyneesti ja Sasuke silitti hellästi peukalollaan hänen kämmenselkäänsä. Juuri silloin kuului verhon ulkopuolelta voimakasta sadattelua ja lähestyvien askeleiden kopina. Verho repäistiin sivuun ja pojat näkivät miehen, joka oli suunniltaan raivosta. Hän oli noin neljäkymmenvuotias, hänellä oli ruskeat siistit hiukset ja pienet tihrusilmät. Päällään hänellä oli liikemiehen musta puku ja kaulassaan verenpunainen kravatti. Kädessään hän kantoi mustaa salkkua, jossa oli kullanväriset kiinnikkeet.
Sasuke vilkaisi kummissaan Gaaraa, joka näytti äkkiä jännittyneeltä.
    ”Hei isä”, tämä sanoi hiljaa.

Sasuke hätkähti Gaaran sanoista ja käänsi takaisin katseensa mieheen, joka oli laskenut salkkunsa maahan. Viha tuntui hyökyvän korppihiuksisen sisällä. Tämä oli siis se mies, joka oli niin monesti häpäissyt poikansa, mies joka vei Gaaralta elämän.
Mies harppoi Gaaran vuoteen luo ja tyrkkäsi Sasuken sivuun, joka melkein lensi selälleen tuolillaan. Hän tarttui punapään kädestä ja tuijotti tätä tiiviisti. Gaara riuhtaisi kätensä irti ja veti molemmat kätensä puuskaan, eikä vilkaissutkaan isäänsä.
    ”Mikä on olo?” isä kysyi, johon Gaara vastasi vain kohauttamalla olkapäitään. ”Miksi teit niin?”

Gaara kohautti jälleen olkapäitään, jolloin hänen isänsä kääntyi hoitajiin päin, jotka seisoivat yhä verhon luona.
    ”Voisitteko ystävällisesti poistua, jotta voin rauhassa keskustella poikani kanssa. Ja sama koskee sinua”, hän sanoi Sasukelle.
    ”Sasuke jää”, Gaara sanoi painokkaasti.
     ”Haluan puhua kanssasi kahden kesken.”
    ”Sasuke jää. Jos et kestä sitä, niin ala kalppia siitä.”

Sasuke ei voinut kuin ihailla Gaaran rohkeutta. Itse hän ei olisi uskaltanut sanoa sanaakaan, jos olisi ollut Gaaran asemassa.
    ”Onpas sinusta tullut röyhkeä”, hänen isänsä sanoi ja loi törkyisen katseen Sasukeen, joka seisoi vaivaantuneena hänen takanaan.

Hoitajat poistuivat kiireesti ja vetivät kukikkaat verhot kiinni. Sasuke käveli Gaaran toiselle puolelle, sillä ajatteli tämän tarvitsevan tukea. Gaaran isä mulkoili edelleen korppihiuksista, mutta kotvan kuluttua hän sanoi:
    ”Arvasin, että tästä paikasta ei ole sinulle mitään hyötyä.”
    ”Onpas ollut”, Gaara väitti.
    ”Miksi sitten yritit tappaa itsesi?”
    ”Unohdin vain ottaa lääkkeeni, siinä kaikki”, punapää valehteli pokerinaamalla.

Hänen isänsä kurtisti epäilevästi kulmiaan, mutta Gaara ei sanonut mitään.
    ”Olen kuitenkin päättänyt”, isä sanoi ”että vien sinut kotiin mahdollisimman pian. Ehkä jo huomenna.”
    ”MITÄ!” Gaara huusi ja Sasuke tunsi kuinka veri seisahtui hänen suonissaan. ”Minä en ole lähdössä kotiin, et voi pakottaa minua!”
    ”Itse asiassa voin”, hänen isänsä sanoi ja kaivoi salkkunsa uumenista virallisen näköisen paperin. ”Tämän mukaan, olet vapautettu hoidosta ja olet minun huostassani. Koska olen holhoajasi, voin päättää, että sinä tulet mukaani.”
    ”Minä en suostu, minä tapan itseni jos sinä…”
    ”Gaara, uskallakin uhkailla minua tuollaisella”, hänen isänsä sanoi erittäin vihaisella äänellä, joka sai punapään vavahtamaan. ”Minä pidän huolen, ettet tule tekemään niin. Olen suunnitellut kaiken, sinä saat oman kotiopettajan, joka myös pitää sinua päivät silmällä ja iltaisin minä katson perääsi. Ja jos olen jossain yön yli, niin otan sinut myös mukaan.”
    ”Ei käy!” Gaara huusi ja hän ponkaisi ylös vuoteestaan.
    ”Gaara mene takaisin vuoteeseesi. Näin on parempi meille molemmille.”

Gaara naurahti pilkallisesti ja perääntyi huojuen muutaman askeleen. Sasuke tunsi olonsa niin kauhistuneeksi ja turtaksi, ettei osannut sanoa mitään. Hän halusi hakata sängyn toisella puolella istuvan miehen, mutta hänen raajansa olivat jähmettyneet paikoilleen.
    ”Ei siitä olisi kenelläkään muulle hyötyä kuin itsellesi”, Gaara kuiskasi. ”Kyllä minä tiedän, mitä sinä aiot minulle tehdä, älä yritä esittää, kaikki läsnäolijat tietävät mitä sinä olet tehnyt minulle näiden vuosien aikana.”

Gaaran isän katse lennähti oitis Sasukeen, joka tuijotti vihaisesti takaisin. Miehen katse koveni entisestään ja hän harppoi Gaaran luo ja tarttui tätä tiukasti ranteesta.
    ”Eikö me sovittu, että siitä ei puhuta muille”, hän sanoi niin vaarallisella äänellä, että punapää alkoi vapista. ”Eikö sovittu?” mies tivasi ja väänsi pojan rannetta saaden tämän voihkaisemaan kivusta.

Sasuke loikkasi edemmäs ja tarttui Gaaran isän kädestä. Mies käänsi kylmän katseensa Sasukeen, joka sanoi viileästi:
    ”Päästä hänen kädestään, tai kutsun hoitajat paikalle.”

Mies loi häneen törkyisen katseen, mutta päästi suosiolla irti Gaaran ranteesta. Punapää horjahti hiukan, jolloin Sasuke riensi hänen luokseen antamaan tukea, ettei hän kaatuisi. Gaaran isä mulkaisi poikia, mutta tyytyi vain sanomaan:
    ”Haen Gaaran täältä huomenna iltapäivällä, joten nähdään silloin.”

Sen sanottuaan mies riuhtaisi kukikkaat verhot sivuun ja poistui paikalta kenkien kopinan saattelemana.
    ”Oletko kunnossa?” Sasuke kysyi Gaaralta ja auttoi tämän vuoteeseensa.
    ”Joo”, punapää mutisi ja sulki silmänsä voipuneena. ”Sasuke, minua pelottaa.”

Sasuke ei vastannut, sillä hän tunsi olonsa neuvottomaksi. Tuntui siltä, ettei mitään ollut tehtävissä.

*

Huominen koitti aivan liian pian. Aamulla Gaara oli mennyt huoneeseensa ja pakannut pienen omaisuutensa mustaan matkalaukkuun, joka nyt makasi sen omistajan jalkojen juuressa.
Gaara istui vuoteensa reunalla Sasuken ja Naruton kanssa, eikä kukaan puhunut mitään. Naruto oli järkyttynyt kuullessaan, että Gaara joutuisi palaamaan isänsä luokse. Gaara vaikutti ulkopuolisin silmin aivan tyyneltä, mutta Sasuke vaistosi, että poika oli aivan paniikissa.

Äkkiä ovi avautui ja Orochimaru astui sisään kasvoillaan ilme, joka kuvasti silkkaa vahingoniloa. Pojat nousivat yhtä aikaa seisomaan ja Gaara tarttui matkalaukkunsa kahvaan. Oli aika lähteä. Pojat seurasivat vaitonaisina miestä, jonka mustat hiukset lainehtivat tämän olkapäille.
Päästyään eteisaulaan Gaara pysähtyi kuin seinään, jolloin Naruto ja Sasuke pysähtyivät myös. Ulko-oven poskessa odotti Gaaran isä roikottaen pojan takkia kädessään. Gaara kääntyi Sasuken puoleen ja kapsahti äkkiä tämän kaulaan. Sasuke hieman hämmästyi elettä, mutta kietoi kätensä suojelevasti pojan ympärille ja halasi tätä hellästi. Sitten Gaara erkani Sasukesta ja halasi sitten Narutoa.
    ”Hyvästi”, punapää sanoi hiljaa ja lähti kävelemään kohti isäänsä, jonka kasvoilla karehti epämiellyttävä hymy.

Gaaran isä ojensi pojalleen takin, joka puki sen nopeasti päälleen. Mies laski kätensä punapään olkapäälle, joka huitaisi sen äkäisesti pois. Naruto ja Sasuke seurasivat isää ja poikaa ulos asti, hoitajien tiukassa valvonnassa. Ulkona odotti musta Volvo, jonka takaluukkuun Gaaran isä laittoi poikansa matkalaukun. Hän avasi oven pelkääjän paikalta ja viittoi Gaaraa astumaan kyytiin, mutta poika epäröi. Äkkiä tämä kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan Sasukea kohti.
    ”Gaara, tule takaisin!” hänen isänsä huusi, mutta poika ei välittänyt vaan juoksi suoraan Sasuken syliin.
    ”Voi Gaara”, Sasuke huokaisi ja silitti Gaaran punaisia hiuksia.

Gaara ei vastannut, vaan painoi huulensa vasten korppihiuksisen huulia. He suutelivat pitkään ja hartaasti, kumpikaan ei olisi halunnut koskaan päästää irti. Äkkiä Gaaran isä tarttui poikaansa käsivarresta ja veti tämän pois Sasuken luota.
    ”Ala tulla jo”, mies äyskähti ja lähti raahaamaan poikaansa kohti autoa.

Gaara istui auton etupenkille ja hänen isänsä paukautti oven kiinni ja meni sitten kuskin paikalle. Auto käynnistyi, jolloin suuret rautaportit avautuivat hitaasti naristen. Sitten auto ajoi porteista ulos ja portit alkoivat hiljalleen sulkeutua. Sasuke katseli sydän palasina kuinka auto alkoi loitota kauemmas. Äkkiä auto alkoikin heittelehtiä tiellä ja suistui sitten äkisti nokka edellä ojaan.
    ”Gaara!” Sasuke huomasi huutavansa ja pyrähti juoksuun, hoitajien huudot korvissaan soiden.

Korppihiuksinen livahti portista, joka ei ollut vielä ehtinyt sulkeutua ja juoksi sydän pamppaillen autoa kohti. Äkkiä matkustajan puoleinen ovi aukesi ja autosta hyppäsi Gaara. Hetkeksi Sasuke rauhoittui, mutta nähdessään mikä Gaaralla oli kädessä, hänen vatsansa tuntui kääntyvän ylösalaisin. Pojan kädessä oli pitkä verinen veitsi. Sitten Gaara lähti juoksemaan kohti läheistä metsää.
    ”Gaara odota!” Sasuke huusi, mutta poika ei edes vilkaissut taakseen vaan juoksi metsän siimekseen.
    ”Sasuke tule heti takaisin! Tämä on varoitus!” kuului Kabuton ääni hänen takaansa, mutta hän ei välittänyt vaan jatkoi juoksuaan.

Silloin alkoi kuulua korvia huumaavaa ääntä ja jokin viuhahti kimeästi Sasuken korvan ohitse. Kesti hetken, ennen kuin Sasuke tajusi, että häntä yritettiin ampua. Sasuke kovensi tahtiaan ja oli suorastaan ihmeissään, kun yksikään luoti ei osunut. Luultavasti he eivät yrittäneetkään osua kunnolla tai sitten he olivat palkanneet todella huonot ampujat. Sasuke juoksi ojaan syöksyneen auton ohi, ja vilkaisi sinne pikaisesti. Kuljettajan paikalla retkotti Gaaran isä, jolla oli syvä pistohaava kaulavaltimossaan, josta yhä vuosi runsaasti verta.
Silloin luoti viuhahti taas hänen korvansa vierestä, jolloin Sasuke lähti taas juoksuun ja juoksi suoraan metsään, minne Gaarakin oli mennyt.