11. luku Pisara hangessa


Sasuke juoksi kovempaa kuin koskaan elämänsä aikana, mutta hän halusi mennä nopeammin. Jalkojen lihakset kirkuivat rasituksesta, mutta korppihiuksinen ei välittänyt vaan jatkoi juoksuaan yrittäen seurata jalanjälkiä, joita Gaara oli jättänyt jälkeensä. Väillä valkeassa hangessa näkyi punaisia veriläiskiä, mutta Sasuke ei kiinnittänyt niihin juurikaan huomiotaan, sillä hän halusi vain löytää Gaaran.

Äkkiä Sasuken jalka osui kantoon ja hän kaatui rähmälleen kylmään lumeen. Hänen polvensa kopsahti kiveen niin kipeästi, että hetkeen poika ei voinut muuta kuin sadatella hiljaa itsekseen. Sasuke kuitenkin nousi kiireesti ja yritti lähteä juoksemaan, mutta polvea kivisti niin paljon, ettei hän pystynyt kuin kompuroimaan epämääräisesti eteenpäin.
    ”Gaara!” hän huomasi huutavansa, mutta kukaan ei vastannut hänen huutoonsa.

Metsässä oli suorastaan epäluonnollisen hiljaista. Ei kuulunut edes linnun viserrystä tai oksan katkeamista. Sasukea paleli, sillä hänen paljaat kätensä olivat kastuneet lumesta ja lunta oli myös mennyt hänen kauluksestaan sisään. Äkkiä Sasuken nenänpäälle putosi lumihiutale, eikä aikaakaan, kun lunta alkoi sataa enemmän, mikä sai korppihiuksisen hieman säikähtämään. Jos tulisi kunnon lumipyry, Gaaran jalanjäljet saattaisivat kadota, eikä Sasuke tulisi löytämään häntä ikinä. Toisaalta metsän puut tarjosivat hieman suojaa, mutta ei loputtomiin asti. Sasuke pakotti jalkansa takaisin juoksuun, eikä välittänyt polvensa vihlonnasta.

Sasuke ei tiennyt kuinka kauan hän oli metsässä juossut ja häntä suorastaan ihmetytti, miksei ollut saanut punapäätä kiinni, vaikka heidän välimatkansa tuskin oli suuri. Tilannetta ei lainkaan helpottanut koveneva tuuli ja lumisade, joka alkoi pikku hiljaa peittää jälkiä. Sasuke alkoi vaipua epätoivoon. Tuuli puhalsi jo niin rajusti, ettei juoksemisesta tullut mitään, vaan hänen oli edettävä puolikyyryssä. Lumi tuiskusi pojan silmille niin, että hän tuskin näki eteensä. Sasuke vilkaisi maahan, mutta viimeisetkin jäljenrippeet olivat kadonneet jäljettömiin.
    ”Gaara!” Sasuke huusi niin kovaa kuin jaksoi.

Vastausta ei kuulunut taaskaan, mutta Sasuke ei luovuttanut, mieluummin hän kuolisi tähän tuiskuun, kuin lakkaisi etsimästä rakastettuaan. Silloin hänen mieleensä tulvahti ajatus, että Gaarakin saattaisi kuolla lumipyryyn. Ajatus kylmästä, elottomasta ruumiista sai Sasuken nopeuttamaan askeliaan, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan siitä, menikö hän edes oikeaan suuntaan. Pian väsymys alkoi painaa ja hänen askeleensa muuttuivat epävarmoiksi ja hatariksi. Hän olisi vain halunnut heittäytyä lumeen ja painaa silmänsä kiinni, mutta jokin voima sai hänet kävelemään eteenpäin.

Äkkiä hän näki edessään epäselvän hahmon, Sasuke ei tiennyt oliko se Gaara tai oliko se edes ihminen, mutta hän puski tuulta vasten.
    ”Gaara!” korppihiuksinen huusi, mutta tuuli vei hänen äänensä mennessään.

Sasuke lähestyi tuota salaperäistä hahmoa niin nopeasti kuin pystyi ja mitä lähemmäs hän pääsi, sitä vakuuttuneempi hän oli siitä, että kyseessä oli ihminen. Hän oli enää vain muutaman metrin päässä hahmosta, mutta ei lumipyryn vuoksi, osannut sanoa oliko se Gaara vai ei. Hahmo istui lumessa, pää haudattuna polviin, eikä tuntunut kuulevan lähestyviä askeleita.
    ”Gaara?”

Hahmo kääntyi ja Sasuke tunnisti hänet heti Gaaraksi. Punapää siristi silmiään yrittäessään tunnistaa tulijan ja pian hänen suunsa avautui rakoselleen ja hän ponnahti seisaalleen. Sasuke riensi pojan luo ja sulki tämän syleilyynsä. Gaaran vaatteet olivat verestä tahriintuneet mutta punapää ei tuntunut välittävän niistä vaan painoi kasvonsa Sasuken rintakehää vasten
    ”S-s-sasuke”, Gaara sopersi hampaat kalisten.
    ”Gaara, mitä tapahtui?”
     ”Minä… tapoin hänet. Isäni.”

Gaara vapisi hervottomasti, joko kylmästä tai hermostuksesta. Tai ties vaikka molemmista syistä, joten Sasuke katsoi parhaaksi ohjata hänet läheisen kuusen alle tuulen suojaan. Pojat istahtivat kuusen varjoon ja Sasuke kiersi kätensä suojelevasti Gaaran ympärille, joka puristi veristä veistä yhä tiukasti kädessään.
    ”Tekikö hän jotain?” Sasuke kysyi varovasti, jolloin Gaara huokaisi.
    ”Hän alkoi heti ensimmäiseksi kysellä sinusta, kun olin suudellut sinua. Sanoin hänelle suoraan, että olet poikaystäväni, josta isäni suuttui. Tai oikeastaan raivostui, hän huusi ja väitti, että minä kuulun ainoastaan hänelle”, Gaara veti väristen henkeä ja jatkoi: ”En vastannut mitenkään, sillä minua pelotti. Äkkiä hän vain alkoi kähmiä toisella kädellään ja siinä vaiheessa en enää kestänyt. Vedin veitsen esiin ja iskin sen suoraan hänen kurkkuunsa. Ja jotenkin minä tunsin suurta mielihyvää, vaikka tajusin samalla hetkellä, että olin mutkistanut asioita.”

Gaara puristi kädessään olevaa veistä rystyset valkoisina, mikä sai Sasuke hieman levottomaksi.
    ”Mistä sait veitsen?” Sasuke kysyi.
    ”Varastin sen Hirolta”, Gaara sanoi hampaat kalisten.
    ”Hirolta?” Sasuke toisti.
    ”Niin. Silloin kun Hiro…” Gaara vaikeni hetkeksi ennen kuin jatkoi: ”raiskasi minut, hän uhkaili minua veitsellä. No minä pujahdin hänen huoneeseensa ja vein veitsen häneltä.”
    ”Kuinka sinä siinä onnistuit? Ovethan saa lukkoon!”
    ”Ei sisäpuolelta.”

Kesti hetken, ennen kuin Sasuke ymmärsi mitä Gaara oli sanonut. Hänen silmänsä levisivät hämmennyksestä ja hän sopersi:
    ”Haitko sinä veitsen silloin kun Hiro oli sisällä?”
    ”Kyllä, mutta hän nukkui silloin. Kello oli nimittäin kolme yöllä ja minä hipsuttelin sairashuoneesta salaa hakemaan sen.”
    ”Entä jos Hiro olisi herännyt?”
    ”No ei herännyt”, Gaara sanoi kärsimättömästi.

Sasuke vilkaisi veistä Gaaran kädessä ja sanoi hermostuneesti:
    ”Jospa laskisit sen veitsen pois?”
    ”Miksi?” punapää kysyi hyökkäävästi.
    ”Mihin sinä sitä enää tarvitset?”
    ”En tiedä”, Gaara huokaisi. ”Olen vain niin sekaisin. En saa päästäni sitä näkyä, kun isästäni suihkusi verta minun päälleni. En tiedä mitä ajatella!”
    ”Tietysti olet hämmentynyt, koska tapoit juuri ihmisen. Olin itsekin sekava sen jälkeen kun olin yrittänyt tappaa veljeni.”
    ”Teinkö mielestäsi väärin?”
    ”Minusta isäsi ansaitsi sen”, Sasuke sanoi jyrkästi. ”Mutta kieltämättä asiat ovat nyt aika solmussa.”

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Lumipyry oli jo hellittänyt, mutta pimeä alkoi laskeutua pikkuhiljaa.
    ”Jatkettaisiinko matkaa?” Gaara kysyi hiljaa.
    ”Minne oikein menisimme? Meillä ei ole mitään paikkaa jonne mennä.”
    ”En tiedä. Mutta en voi vain istua paikoillani.”
    ”Hyvä on”, Sasuke myöntyi ja pojat ryömivät vaivalloisesti kuusen alta. Gaara työnsi veitsensä tuppeen, mikä sai Sasuken rentoutumaan.

Äkkiä ilmassa kajahti pistoolin laukaus ja huuto:
    ”Yksikin askel, niin saatte kuulan kalloonne!”

Pojat käännähtivät äänen suuntaan ja näkivät Hiron, joka osoitti heitä pistoolilla.
    ”Hiro, sinä pikku paska”, Sasuke murisi.
    ”Suosittelisin siistimään kieltäsi Uchiha. Nyt molemmat nostatte kätenne ylös.”

Pojat nostivat kätensä alistuneena ylös, jolloin Hiro asteli heidän luokseen osoittaen yhä aseellaan.
    ”Annetaanko potilaille muka tätä nykyä aseita käyttöön?” Sasuke kysyi pilkallisesti.
    ”Ei tietenkään, minä sieppasin tämän yhdeltä vartijalta. Koko osastomme on käsketty etsintöihin ja kaikilla on lähettimet mukanaan, paitsi minulla, koska lähdin salaa. Luulitteko todella pääsevänne pakoon?”
    ”Kuono umpeen”, Sasuke mutisi.
    ”Minähän käskin sinua siistimään kieltäsi”, Hiro ärähti ja löi aseen perällä poikaa otsaan.

Sasuke kaatui maahan ja hetkeen hän ei nähnyt kuin vain tähtiä.
    ”Anna Sasuken olla!” Gaara huudahti.
    ”Ja mitähän mahdat tarjota vastapalveluksi, jos annan hänen olla?”
    ”Mitä tarkoitat?”
    ”Itse ajattelin jotain sen tapaista, mitä teimme silloin yhtenä iltana kuulusteluhuoneessa.”

Gaaran kasvot punehtuivat pidätellystä raivosta ja hän vetäisi veitsensä nopealla liikkeellä tupesta.
    ”Laske veitsesi, tai ammun sinua!” Hiro uhkasi.
    ”Gaara, laske veitsi”, Sasuke pyysi.

Mutta Gaara ei kuunnellut, vaan loikkasi veitsi ojossa kohti Hiroa. Kuului korvia huumaava laukaisu, viuhahdus ja tuskan huuto. Sasuke katsoi hämmentyneenä Hiroa, joka kaatui maahan veren pulputessa kaulasta suurena virtana, värjäten ympärillä olevan lumen punaiseksi. Poika korisi ja veren valuessa hänen suustaan, tahraten hänen kasvonsa. Sitten Sasuke käänsi katseensa Gaaran selkään. Poika seisoi yhä pystyssä, veitsi toisessa kädessään. Korppihiuksisen valtasi syvä helpottuneisuus, luoti ei ollut ilmeisesti osunutkaan. Mutta äkkiä Gaara yskäisi rajusti ja Sasuke näki kuinka lumi värjäytyi punaiseksi hänen allaan.
    ”Gaara!” Sasuke huudahti ja kompuroi pystyyn.

Juuri silloin Gaara horjahti ja kaatui selälleen maahan. Sasuke riensi pojan luokse ja pakokauhu levisi häneen. Gaaran takki oli aivan märkä ja veri levisi koko ajan pojan alla hälyttävän nopeasti. Poika hengitti hyvin piinallisesti ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin lumi. Luoti oli osunut suoraan vatsaan, eikä Sasuke tiennyt lainkaan mitä olisi tehnyt.
    ”Sa-sasuke”, Gaara korisi ja yskäisi taas verta.
    ”Gaara, yritä kestää, joku tulee varmasti pian auttamaan. Anna kun sidon tuon haavan.”
    ”Ei Sasuke”, Gaara kuiskasi. ”Mi-minä kuolen.”
    ”Etkä kuole!” Sasuke huudahti hädissään ja yritti nostaa poikaa, mutta tämä alkoi vaikertaa niin tuskaisesti, ettei korppihiuksisen uskaltanut liikuttaa häntä senttiäkään.
     ”En voi selvitä, olen menettänyt liikaa… verta.”
    ”Sinä selvisit viimeksikin!”

Kipuaalto ravisteli Gaaran ruumista saaden tämän raajat nykimään. Punapää henkäisi rajusti ja verta purskahti jälleen suusta. Sasuke ei voinut kuin vain katsoa pojan nykimistä ja valitusta, sillä tiesi, että jos menisi omin päin liikuttamaan tätä, Gaara saattaisi kuolla siihen paikkaan.
    ”Sasuke, olen tullut tieni päähän”, punapää henkäisi.

Sasuke ei sanonut mitään, sillä hän tiesi Gaaran olevan oikeassa. Kuumat kyyneleet alkoivat valua pitkin korppihiuksisen pakkasen kalventamia poskia. Gaaran huulet vääntyivät tuskaiseen hymyyn ja hän korahti:
    ”Älä itke Sasuke. Minä odotan sinua… porteilla.”

Valo katosi Gaaran silmistä ja ne muuttuivat pimeiksi elottomiksi tunneleiksi.
    ”Gaara?” Sasuke sopersi, mutta Gaara ei vastannut.

Sasuke painoi kasvonsa Gaaran veren tahrimalle rintakehälle ja itki. Gaara oli kuollut, lopullisesti, peruuttamattomasti. Mitä hän nyt tekisi? Hän ei voisi elää ilman punapäätä, hän ei halunnut palata takaisin laitokselle.

Lopulta Sasuke kohotti päänsä Gaaran rintakehältä ja vilkaisi Hiroa, joka oli myös lakannut kouristelemasta. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Gaaran kalpeisiin kasvoihin ja painoi kätensä hellästi tämän poskelle. Poski oli kylmä kuin marmori, mutta Sasuke ei vetänyt kättään pois vaan silitti pojan poskea. Sitten hän sulki hellästi Gaaran auki jääneet silmät, jotka tuijottivat tyhjyyteen. Korppihiuksisen sormenpäihin jäi mustat kajaalin jäljet Gaaran luomista ja Sasuke tuijotti sormiaan kuin hypnoosissa.
Kun hän lopulta käänsi katseensa toisaalle, hän huomasi veitsen, joka makasi viattomana Gaaran vieressä. Sasuke ojentautui Gaaran rintakehän yli ja nappasi veitsen itselleen. Hän pyyhki sitä lumeen, puhdistaen sen Hiron verestä. Sasuke riisui takkinsa ja kietoi kaulahuiviaan terän alaosaan. Hän ei nimittäin tahtonut satuttaa käsiään, sillä tahtoi tarttua veitseen molemmin käsin. Sasuke tiesi tulleensa myös tiensä päähän. Hän ei voisi elää ilman Gaaraa, hän tiesi sen liian hyvin. Ja Sasukesta tuntui, että hän oli henkensä velkaa Gaaralle, hän oli luvannut suojelevansa rakastettuaan, mutta nyt tämä makasi kuolleena hänen vieressään.

Sasuke käänsi veitsen terän itseään päin. Korppihiuksinen veti syvään henkeä ja kuiskasi hiljaa:
    ”Anteeksi Naruto.”

Sasuke kohotti veitsen ja iski sen voimalla vatsaansa. Kipu tuntui lävistävän hänet täysin, aivot käskivät häntä vetämään veitsen pois, mutta korppihiuksinen painoi sitä vain syvemmälle. Sasuke ei ajatellut enää selkeästi, vaan alkoi häilyä tajuttomuuden rajamailla. Sitten hän valahti vatsalleen Gaaran rintakehän päälle ja kaikki pimeni.

*

    ”Sasukee!”
    ”Gaaraa!”
    ”Toivottavasti löydämme heidät pian, olemme etsineet heitä kohta kaksi tuntia.”
    ”Me löydämme heidät varmasti.”
    ”Kuulitko, että Hiro on myös kateissa?”
    ”Mitä?”
    ”Toivottavasti Sasuke ja Gaara eivät törmää häneen.”

Naruto juoksi ympäri metsää kaulassaan hälytin, jossa vilkkui pieni punainen valo. Sakura tuli aivan hänen kannoillaan, huolesta soikeana. Äkkiä tyttö pysähtyi kuin seinään ja sanoi ääni kauhua tulvillaan:
    ”Voi hyvänen aika, mitä tuolla on tapahtunut?”
    ”Mitä, missä?”

Sakura ei vastannut, vaan osoitti sormellaan puiden siimekseen, jossa makasi epämääräisiä möykkyjä. Naruto ja Sakura juoksivat lähemmäs katsomaan ja huomasivat, että maassa makasi kolme ruumista veren ympäröimänä.
    ”Ei!” Naruto huusi tajutessaan, keitä he olivat. ”Ei, ei, ei!”

Naruto valahti polvilleen maahan ja painoi päänsä käsiin. Sakura tarkisti ruumiit lähempää ja huomasi, että he olivat olleet kuolleina jo jonkin aikaa.
     ”Sasuke, Gaara, miten te saatoitte tehdä tämän minulle!” Naruto itki raastaen hiuksiaan käsillään.

Sakura polvistui Naruto viereen ja halasi häntä hellästi.
    ”Shh… Ei mitään hätää.. Kyllä tämä tästä”, Sakura hyssytteli, muttei voinut estää kyyneliä valumasta poskiaan pitkin.

*

10 VUOTTA MYÖHEMMIN

Oli kaunis talvinen iltapäivä, lunta sateli hiljakseen taivaalta ja lapset laskivat innoissaan pulkkamäkeä tai luistelivat jäällä. Ulkona käveli myös pariskunta ja heidän pieni poikansa, joka roikkui tiiviisti isänsä kädessä.
    ”Isä, minne me menemme?” poika kysyi.
    ”Katsomaan vanhoja ystäviäni, Yuki”, isä vastasi saaden pojan mutristamaan huuliaan, mutta mies ei selittänyt tarkemmin.

Yuki oli noin neljän vanha ja hän oli varmaan suloisin lapsi, mitä maa päällään saattoi kantaa. Hän oli kuin ilmetty isänsä vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen, mutta silmissä näkyi syvää päättäväisyyttä, jonka hän oli perinyt äidiltään. Yuki todellakin oli hyvin itsepäinen ja vahva luonteinen, mutta ilkeä hän ei ollut.

Perhe saapui hautuumaan laitamille ja Yuki kysyi ihmeissään äidiltään:
    ”Onko ne isän kaverit tuolla?”
    ”Kyllä”, hänen äitinsä vastasi, jolloin hänen vihreät silmänsä kostuivat hiukan.
    ”Miksi?” poika vänkäsi, mutta hänen äitinsä painoi sormensa huulilleen, jolloin Yuki vaikeni.

Yukin isä työnsi rautaista porttia, joka avautui hiljaa niristen. He astuivat portista sisään ja lähtivät kävelemään pientä tallattua polkua pitkin, ohi suurien pitkulaisten hautakivien. Pienen pojan mieli täyttyi tuhansista kysymyksistä, mutta hän vaikeni, sillä vaistosi ettei hän tulisi saamaan kysymyksiinsä vastauksia ennen kuin he poistuisivat.
He kääntyivät vasemmalle ja jatkoivat hetken matkaansa, kunnes mies ja nainen pysähtyivät erään hautakiven ääreen jossa luki:

Tässä lepäävät
Uchiha Sasuke 23.7.1992 - 2.12.2008
Sabaku no Gaara 13.1.1992 - 2.12.2008

Enää ei Yuki voinut peittää uteliaisuuttaan, vaan hän kiskaisi isäänsä hihasta ja kysyi:
    ”Keitä nuo ovat?”
    ”He ovat minun nuoruuden ystäviäni, jotka kuolivat traagisesti.”
    ”Miten ne kuoli?”
    ”Yuki!” hänen äitinsä sanoi toruvasti, mutta isä vastasi:
    ”Saat kuulla siitä sitten, kun olet tarpeeksi vanha.”

Yuki mutristi harmistuneena huuliaan, muttei sanonut mitään. Hänen isänsä kaivoi takkinsa taskusta kaksi kynttilää, sekä tikkuaskin. Mies riisui hansikkaansa ja yritti sytyttää tikkua, mutta hänen kätensä tärisivät niin rajusti, ettei siitä tullut mitään.
    ”Anna kun minä, Naruto”, nainen sanoi ja ojensi auttavasti kätensä.
    ”Kiitos Sakura, mutta kyllä tämä tästä”, Naruto sanoi hymyillen ja sai kuin saikin tikun syttymään.

Hän sai sytytettyä molemmat kynttilät samalla tikulla, vaikka polttikin sormensa. Naruto pidätti sadattelu tulvan ja tyytyi vain upottamaan kipeät sormensa hankeen. Sitten hän laski kynttilät hautakiven jalustalle ja perääntyi muutaman askeleen. Naruto liitti kätensä yhteen ja kumarsi syvään Sakuran ja Yukin seuratessa esimerkkiä. Kun he viimein kohottivat päänsä, Sakura kuiskasi pojalleen:
    ”Mennään Yuki, annetaan isän olla hetki rauhassa.”

Yuki tarttui tottelevaisesti äitiään kädestä ja nämä lähtivät niin hiljaa paikalta kuin vain suinkin pystyivät.
Naruto kuuli vaimonsa ja poikansa lähdön, mutta ei ollut huomaavinaan vaan piti katseensa edelleen hautakivessä. Muistot tulvivat hänen mieleensä, mutta enää ne eivät sattuneet niin paljoa. Yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen, mutta Naruto ei pyyhkäissyt sitä pois, hän oli oppinut, ettei tunteitaan kannattanut aina peittää. Hän tahtoi muistaa ystävänsä ikuisesti ja kävi siksi säännöllisesti hautuumaalla. Yleensä hän tuli yksin, mutta tänään hän halusi ottaa perheensä mukaan. Naruto oli halunnut tuoda poikansa Yukin näkemään ne joiden mukaan poika oli saanut nimensä. Lumesta hän oli ystävänsä löytänyt ja heidän muistoaan kunnioittaen hän oli nimennyt poikansa lumen mukaan.
    ”Minä tulen taas”, Naruto sanoi hiljaa ja kumarsi jälleen.

Kylmä tuuli puhalsi Naruton kasvoille ja hän olisi voinut vaikka vannoa, että oli kuullut siinä Gaaran ja Sasuken naurun.