Niin... tälläinen projekti nyt tuli tehtyä,
eli todellinen random sekoilu, mutta tyylikkäästi?
Parituksia joka lähtöön, salarakkaita...lukekaa kakkos osakin, se selventää asioita... tästä piti tulla one shot, mutta venyivenyivenyi...
Jadecora vilkuili virheitä ja hoiti kappale jakojani... ilmoitelkaa kuitenkin jos virheitä on (estin coraa korjaamasta kaikkea, hätäinen kun olen...) juu, palautetta !!
BTW Zetsun mustapuoli on kurvisoitu
ENJOY!!!

-------------------------------------------------------------------------------


Sasori siveli kasvojen pehmeää ihoa. Se oli vaalea ja täydellinen.
Hän teki kapeilla sormillaan kuvioita kasvoille. Sormet siirtyivät vähitellen tuuheisiin ja kiiltäviin hiuksiin, jotka taipuivat ihanasti hänen käsissään.

Mies ei liikahtanutkaan. Hänen tyhjät, mutta niin kauniit tummat silmänsä tarkastelivat yhä uinuvan nuorukaisen kehoa. Hellästi, mutta kuitenkin tiukasti arvioiden. Vihdoin hän liikahti ja hetki rikkoutui.
    
Deidara vaihtoi painoa jalalta toiselle. “Danna, onko se nyt valmis, un?” Sasori pudisti päätään. “Mutta se on, un, jo kaunis.” Deidara sanoi kärsimättömästi, vaikka tajusi, ettei toisella ollut vielä aikomustakaan lopettaa. Kun Sasori ei vastannut mitään, blondi istahti tämän viereen lattialle.

Deidara ei voinut käsittää Sasoria. Kun he yleensä jotain tekivät - mitä tahansa,
mies oli kärsimätön ja halusi heti kaiken, mutta nyt kun oli kyse hänen nukeistaan, asia oli aivan toinen. Sasori nikkaroi, katseli, korjaili ja mietiskeli, voisiko jotain vielä tehdä paremmin. Sittenkään vielä, kun nukke oli valmis, ei Sasori aina ollut tyytyväinen. Deidara taas… hän huokaisi. Deidarasta taide oli, kuten hän itse sanoikin “räjähtävää” - heidän maailman kuvansa olivat blondista surullisen erilaiset.

Kyllähän Deidara tiesi, miten rasittava hänen intohimonsa asioiden räjäyttämiseen oli, kuitenkin Sasorin nuket, Hidanin viikate, Konanin meikit, Kakuzun rahat… - no, nyt kaikki edellä mainitut olivat kärttyisiä Deidaralle - oli ollut paha virhe liike luulla, että esineitä oli kannattanut edes yrittää räjäyttää. Sitten kun Pain pelasti ystävällisesti Deidaran muiden, oikeutetusti vihaisten akatsukilaisten kynsistä, hänkin teki selväksi, että seuraavaksi Deidara voisi räjäyttää itsensä.

“Aahaa, siltä puuttuu, un, väriä kasvoista ja kynsilakka!” Deidara tajusi vihdoin. Sasori tuhahti. Blondilla oli taas ajatukset jossain aivan muualla, ehkä taiteessa, ehkä naisissa, mutta ei se Sasoria paljoa kiinnostanutkaan. Ehkä miehissä…

Sasori lopetti nukkensa hiusten sivelyn. Hän oli niihin tyytyväinen, tuntuivat aidoilta ja samoilta, kuin hänen omansa. Deidara ryömi lähemmäs katsomaan.
Sasori laittoi kätensä kärttyisänä eteen, kuin suojellakseen luomustaan. Blondi mutisi jotain epäluottamuksesta, mutta tyytyi vain katselemaan kun toinen otti pienet maalipurkit esille.

Aikaa kului kellon pitäessä omaa hauskaa seinällä. Deidaraa ei enää jaksanut kiinnostaa Sasorin puuhat, mutta hän halusi seuraa ja jäi tämän luokse. Vaikka Sasori olikin aivan hiljaa. He istuivat selät vastakkain.

Kuin korjatakseen tylsyyden, kielet Deidaran käsissä alkoivat nuolla huulia. Pojan käsi vaelsi laukulle, joka oli täynnä savea. Hän puristeli sitä käsissään kaavun alla. Huokaus. Deidara vilkaisi olkansa yli. Sasori maalasi antaumuksella nukkensa huulia… laittaisi edes jotain väriä… vaikka pinkkiä, tylsää tuollainen pelkkä kiilto…
“Sasori Danna…”
“Hm?”
“Miksi et käytä huulipunaa, un? Tai vaikka kiiltoa!? Kirsikan makuista, yeah!”
Sasorin käsi tärähti. Deidara itse ei edes huomannut pientä siveltimen liikettä, mutta perfektionisti-Sasorin mielestä hänen huulensa olivat pilalla.
“Deidarraah…”
“Un!?”
“Senkin saven nuolija, olet idiootti! Et ymmärrä mitään taiteesta!”
“Unn!?”
“Et saa häiritä minua kun keskityn! Nyt se on… pilalla!” Sasori sanoin järkyttyneellä ja yhä kimeytyvällä äänellä.

Deidara säikähti. Hän ei ymmärtänyt, mitä mies haastoi ja nojautuikin nopeasti katsomaan, mitä oli tapahtunut.
Käsi jossa sivellin oli heilahti. Yhä märästä siveltimestä putosi kiiltäviä pisaroita kauniille iholle.
“Un… hups…”
“…”
“…se sen voi varmasti korjata, pikku pisaroitahan nuo vain? Un?”
Deidara vetäisi kiireesti paperia maalipurkkien välistä. Ikävä kyllä, kun Deidara hinkkasi maalia pois nuken iholta - Sasorin estelystä huolimatta, hän onnistui levittämään maalia. Kaunis iho oli nyt kauniin, hennosti persikan värinen ja erittäin kiiltävä, kuin nukke hikoilisi.
“Deidara! Lopeta! DEIDARRAAAHH!”
Blondi mies mietti hetkisen, mutta laski sitten nolona kätensä pois.
Hetken oli järkyttävän hiljaista, kun molemmat katselivat nuken ihoa. Molemmat tiedostivat, miten karmea se oli. Kyllä sen kuitenkin varmasti voisi korjata. Varmaan…

“Minun tekisi nyt todella mieli sanoa, että ´nuole se puhtaaksi`, mutta kun tuholainen olet sinä…” Sasori huokaisi ja tyrkkäsi yhdellä käden heilautuksella Deidaran pois luotaan. Blondi poika jäi maahan selälleen.

Sasori ei kuitenkaan jaksanut tuhlata aikaansa Deidaraan vaan alkoi puunata nukkensa ihoa. Hänen huulillaan kävi helpottunut hymy, kun hän huomasi, että väri oli lähdössä.
“Saat anteeksi… Dei… ethän sinä voi ymmärtää…”
“En minä kyllä, un,  pyytänyt anteeksi… mitä!?”
“Mitä ´mitä?`”
“Ai minäkö en muka ymmärrä taidetta, un!?”
Deidara suorastaan lennähti pystyyn. Sasori tuhahti ja kääntyi taas nukkensa pariin.
“Olet itse sanonut niin…ettet ymmärrä.” Sasori huomautti, mutta toinen ei kuunnellut.

Deidaran hiukset olivat sähköistyneet kun ne olivat hanganneet lattiaa. Nyt vaaleat suortuvat kieppuivat ilmassa. Sininen silmä kiilteli raivosta.
“Ai olenko tyhmä, un!? Onko taiteesi parempaa, un!? Väärässä olet, yeah!”
Sasori ei vastannut. Deidaran kädet puristuivat saven ympärille. Hän olisi halunnut melkein koko sydämensä pohjasta heittää dannaansa savella, mutta sitten pieni, ihastunut ääni hänen sydämensä syövereissä kielsi.

“Tarkoitin vain, että sinulla - kuten nyt voimme todeta, ei riittäisi pitkäjänteisyys tehdä mitään näin…” Sasorin silmät välkehtivät kun hän katsoi nukkeaan, jonka hän oli saanut puhdistettua.
“…näin pikkutarkkaa, kestävää, kaunista… ikuista!”
“Ja paskat!” Deidara sanoi ja nousi seisomaan.
“Eivät nukkesi ole ikuisia! Voin räjäyttää ne koska vain haluan, yeah!” Blondi näytti kaikkia esillä olevia kieliään Sasorille, mutta kun mies pongahti seisomaan, hänen hymynsä alkoi rakoilla.
“No hyvä on! Ota tämä sitten haasteena:”
Deidara kallisti päätään.
“Teet päivässä typerästä savestasi jotain, mikä saa koko Akatsukin ymmälleen! Jotain todella upeaa ja sellaista, että sen räjäyttäminen on sääli! Kun muut näkevät sen tänä iltana, heidän suunsa loksahtelevat ja jopa Zetsun mustapuoli ylistää sen upeutta! Pystytkö siihen? Riittääkö pinna!?”
Deidara sai takaisin itse varman hymynsä. “Totta kai riittää, yeah. Ei mitään ongelmaa!”

Hiljaisuus laskeutui taas, mutta vain vieraillakseen hetken.
“Mitä saan, jos onnistun?” Deidara tajusi kysyä.
“Mainetta ja kunniaa tietty. Respektiä.”
“Ei riitä, un! Sinunkin täytyy tehdä jotain, yeah!”
Sasori tuhahti. Hänen mieleensä oli hiipinyt taas sellainen ´tämä ei kuulu luonteeseesi, lopeta hyvän sään aikan` - ajatus. Kuitenkin, pitihän herra jääkaapinkin välillä irrotella.

“Jos pystyn siihen… jos saan Zetsun molemmat puolet hämilleen, saan räjäyttää yhden nukeistasi! Yeah! Saat sentään itse valita, un, minkä niistä.” Deidara laukaisi.
Sasori unohti ohi kiitäväksi sekunniksi punnita asiaa ja naurahti:
“Hah, sovittu. Et ikinä tosin onnistu, mutta!” Sasorin naamalla kävi ivallinen ilme.
“Un?”
“Jos epäonnistut…” Ilme punatukan kasvoilla syveni.
“…?”
“…jos epäonnistut…” Sasori alkoi jo vähän pelottaa Deidaraa. Mitä pervouksia Danna keksisi!?
“…!?”
“…siis jos epäonnistut…” Sasori naurahti. Rangaistus olisi varmasti kaamea.
“No sano nyt jo un!” Deidaran selkää pitkin juoksivat kylmänväreet.
“…en keksi mitään…”
“…”

Sasori nielaisi. Kuinka huono mielikuvitus…
“No, jos epäonnistut, kerron sitten kohtalosi!”
Deidara tuhahti ja mutisi: “Mutta tämä ei ole ihan reilua nyt, un.”
“Sinun on pakko suostua. Vai… oletatko jo valmiiksi häviäväsi?”
“No en! Yeah, suostun!”


Ovi sulkeutui Deidaran takana. Hän nojasi siihen. Heti, kun hän tunsi olevansa yksin, itsevarma virne katosi hänen naamaltaan.
“Noh… vaikken voi onnistua, en tietenkään menetä mitään… un, paitsi viimeiset kunnian rippeeni ja ilon nähdä mukavan pikku räjähdyksen - Sasorin silmissä kun hänen rakkaansa räjähtää… Yeah! Minun on pakko onnistua, on pakko tehdä vaikutus dannaan!” Hän ajatteli.

Syvällä sisimmässään… ei, itse asiassa ihan siinä päällimmäisenä blondilla oli kuitenkin vain yksi ajatus: jos ja kun hän voittaa, hän tekee suuren vaikutuksen dannaansa. Kuitenkin, jotta Sasori ei alkaisi vihata häntä, ei hän kuitenkaan räjäyttäisi Sasorin nukkea. Ei hän raaskisi. “…Sitten, un, sitten kun Danna vihdoin kunnioittaa minua… <3uuunnnn<3 voin vihdoin kertoa tunteistani, yeah!”
Sinisessä silmässä paloi innostuksen ja toivon liekki.

Oven toisella puolella ei palanut kuin pöytälamppu, jota Sasori tuijotti tyhjin silmin. “Ja vitut.”

__________________________________________________________________
Zetsun valkoinen puoli:

Puut huojuivat väsyneinä tuulessa. Tuntui, kuin ne kutsuisivat minua. Halusivat luokseen. Samassa tuulessa tanssivat heinät pellolla ja kesän viimeiset kukat niityillä. Ne olivat haikeita, tiesivät että joutuisivat kohta roudan raiskaamiksi. Kohta luminen hiljaisuus täyttäisi maan.
Kuulin kuinka ne kutsuivat minua viimeisillä voimillaan, halusivat yksin minut mukaansa. Tuuli irrotti muutaman lehden ilmaan kieppumaan ja heitti ne sitten julmasti ikkunan lasia päin, johon syksyn tullen oli kasvanut toisenlaisia kukkia. Kuuran kukkia.
    
Me olimme lasin tällä puolen. Kaukana puista, pelloista ja niityistä. Vaikka tunsin niiden kutsun, en välittänyt siitä ja tungin vain käteni syvemmälle multaan.
Eivät ne minua kutsuneet, se oli vain meidän ajatus leikki.

Lehdet olivat hetken paikoillaan lasia vasten, mutta sitten ne putosivat elottomina maahan. Hidanin jalkojen juureen.

Albiino mies haravoi kiroillen lehtiä ikkunan alta. Hän kohensi kylmissään mustan akatsuki -kaapunsa asentoa ja jatkoi sitten työtään, yhä kovemmin kiroten.
“…elvetin idioottimaista, liityinkö minä tähän saakelin paskajoukkoon, että voisin sen typerän neulatyynyn käskystä haravoida näitä saakelin lehtiä täällä perha…”
Enempää en jaksanut kuunnella ja vetäydyin pois ikkunan luota. Ei, kyllä meitä kiinnosti. Kävelimme takaisin. Olihan omakin työni kesken.

Kynnenaluseni olivat aivan multaiset. Sivelin pitkillä, hoikilla sormillani läheisen ruukkukasvin suloisen lehden kiiltävää pintaa. Se tuntui rauhoittavalta, ainakin nyt, kun Hidan oli ulkona hiljentänyt kiroamisensa vain murinaksi.

Katseemme nousi kasvista häneen. Hidanilla oli tuima ilme, mahtoi olla huono päivä. Tai tietenkin oli, kun raavas mies laitettiin haravoimaan. Hän lopetti taas haravoinnin kohentaakseen pukuaan.

Hidan oli tyylitarkka mies. Eihän ulkona ollut vielä kunnolla pakkastakaan, vain sen verran, että viileän sijaan saatettiin puhua kylmästä, mutta en olisi itse tarjennut hänen vaatteissaan. Kuulin, kuinka albiino päästi ilmaa myrkyttämään vielä muutaman kirosanan ja nöyrtyi vasta sitten sulkemaan kaapunsa etumuksen. Joskaan herutus ei loppunut vielä siihenkään, sillä ei Hidan laittanut kaapua kokonaan kiinni, hän jätti vielä kaula-aukon paljaaksi.
“Hän on kyllä aika silmänruokaa… komea…” Sanoi mustan Zetsun ääni ajatusteni vieressäni. Tuhahdin, mutten viitsinyt kommentoida.

’Vilustuako tahdot?’ Mietin vain.
Vedin jalallani tuolin alleni ja jäin istumaan ikkunan ääreen, Hidania katselemaan.
Katseeni liukui kuitenkin pois hänestä ja kiinnittyi lehtiin, jotka lennähtelivät miehen haravan heilautuksista. Käteni tekivät samalla tottuneina töitä kasvien parissa.
Kynsieni alle kasaantui yhä lisää multaa, kun kaivoin pientä kuoppaa kukkasipulille.

Pain oli käskenyt meidän huoltaa eräs piilopaikkamme asuttavampaan kuntoon ja johtaja oli jakanut kaikille tasapuolisesti töitä, kuten Hidanille haravoimista.
Minulle hän ei tosin ollut sanonut mitään, oletti kaiketi, että hoidan kasveja ilman eri kehotustakin. Ja niinhän minä hoidinkin.

Kasvit ovat intohimoni. Kerroin sen kerran Hidanille kun hän kysyi, että miksi pidän niistä, mutta hän tulkitsi sen omaan perverssiin tapaansa. Keksi myös minulle uuden lempinimen, “Kasveihin sekaantuja” sitten ne typerykset vielä ihmettelivät, miksi en puhunut heille…
  
Kasvit ovat intohimoni.
Himottaa… haluttaa ja panettaa!
Ne ovat kauniita, sileät lehdet joiden pinta kiiltää auringossa.
Ovat niin seksikkäitä. Seksikkäämpiä, kuin jotkut tyhmät naiset, naiset eivät edes ole kauniita ollessaan sileitä… Mutta, koska miehet muistuttavat tässä suhteessa enemmän kasveja…
Turpa kiinni.
Tuuhea ruoho, jonka päällä on ihana maata kesällä...
Panna ruohoa? No nyt menee jo vähän hardcoreksi…
Hongat, Männyt, Petäjät… ne kuiskailevat nimeäni tuulessa!
No Sherlock, ne on kaikki saman puun kolme eri nimeä! Ja viiraako sulla päässä, ne vitussa mitään kuiskailee.
Ai että viiraako päässä? No totta helvetissä viiraa, kun puhun kanssasi!

Huokaisimme. Nostin ajatuksissa keskellä pöytää ja parasta työtilaa pyörivän muratin kasvoilleni. Se tuntui mukavan pehmeältä. Muratin lehdet kutittelivat ihoani kun hautasin kasvoni siihen ja hengitin sen raikasta tuoksua.

Avasin silmäni hitaasti. Ne osuivat kasvin lehtien läpi taas Hidaniin, joka paiskoi kellastuneita lehtiä pahantuulisesti haravallaan. Se ärsytti minua. Kiihotti.
Hidan riuhtoi vielä muutaman lehden kasaan ja otti sitten muutaman askeleen taaksepäin. Hän mittasi katseellaan, oliko piha varmasti puhdas, sillä jos ei ollut, kärttyinen Pain saattaisi pakottaa häntä haravoimaan vielä jotain muutakin.
Hidan taisi kuitenkin todeta työnsä olevan valmis, sillä hän lähti raahaamaan haravaa seinustalle. Oli silmiin pistävää, miten albiino piti haravaa kädessään. Samalla tavalla tiukasti puristaen, kuin hän piti kolmiteräistä viikatettaan.

Jos joku nyt hyökkäisi vaikkapa takaa päin-- yhdellä haravan heilautuksella uhkaajan pää sinkoutuisi jonnekin, kirkas veri purskahtelisi joka puolelle tahraten Hidanin kauniin vaalean ihon. Mies nauraisi sadistisesti verinen harava kourassaan, hytkyen hyvän olon tunteesta hän nuolisi veren viimeistä pisaraa myöten haravasta syntistä jashi- koruaan hypistellen…

No älä innostu. Vaikka haravanpää olikin terästä, tuskin se ketään haavoittaisi, saatikka sitten leikkaisi. Ja jos joku nyt sattumalta löytäisikin Akatsukien piilopaikan ja yllättäisi eliittininjan takaapäin hyökkäämällä tämän kimppuun, no se on jo niin epätodennäköistä, ettei sitä viitsi edes ajatella. Eikä jashinistille voi pärjätä, jos tätä ei tunne ja tiedä heikkouksia ja jos hyökkääjä olisi joku Akatsukista, hän saisikin kuolla tehtyään Orochimarut, mutta ei Hidan ole sellaista tyyppiä, joka summassa tappaisi tovereitaan. Hölmö kun on.

No olipa vakuuttavaa… myönnä pois, tahtoisit itsekin nähdä Hidanin tappavan jonkun raa´alla tavallaan ja miten hyvän näköinen hän olisikaan, kun hän nuolisi verta kylmältä tangolta…
Hyi helvetti, nuo ovat nyt kyllä SINUN ajatuksiasi, minä en ajattele noin irstaita Hidanista - enkä kenestäkään muustakaan miehestä!
…sitten pikku jashinistin kieli jäisi tankoon kiinni, sehän on jäässä, kun hän repäisee kielen irti, *lips* ihana punainen veri…

Minua kuvotti. Ei tietenkään se, että Hidan kuolisi, sillä se mies näyttää mitä maukkaammalta välipalalta, mutta… Musta puoleni kuvottaa minua. Vaikka ei taida olla oikein puhua ´hänestä.`
Sehän olen minä. Tai ´me` kuten minulla on tapana sanoa. Vaikka me emme puhukaan koskaan muiden seurassa. Jos puhuisimme, kävisi niin kuin aina on käynyt, hän estäisi minua sanomasta jotain mitä haluan, minä estän häntä puhumasta ja sitten sanoisimme jotain, mikä kuulostaa todella oudolta.

Siksi me emme puhu syvällisiä muille, vain toisillemme. Muiden seurassa
tyydymme vain murahtelemaan tai jos mahdollista, istumaan hiljaa.

“Otatko kahvia?” Kysyy Konan.
“No en vitussa!” Vastaa hän, nopeampi kun on, enkä minä ehdi ilmaista, että kahvia tekikin juuri mieli.
“Et sitten varmaan ota myöskään pullaa?” Konan on jo viemässä nisutarjotinta pois, kun hän huutaa: “Tänne ne puustit kuin olisi jo, kaamea nälkä…”
Hän on itse kaamea pullahiiri. Siis musta Zetsu. Minä vihaan pullaa, se lihottaa. Sitten kuitenkin, pullaa on pakko syödä, koska hän sitä haluaa.
Vihaan pullaa! Vihaan mustaa Zetsua!
    
“Joka tapauksessa, on vain tultava toimeen.” Huokaisen.
“Oho! Sehän riisuu sen!” Havahdun. Mustan puolemme silmä on tuijottanut koko ajan intensiivisesti Hidania, kun minä silmäilin ajatuksiini syventyneenä muratin pehmeää pintaa.

Oli mielenkiintoista, että musta Zetsu oli kuullut koko ajan minun, valkoisen Zetsun ajatukset, mutta hän ei ollut tarttunut niihin. Oli liian kiinnostunut Hidanista?

Totta. Hidan riisui mustan akatsukikaavun päältään. Mikä poseerauspuuska pikku jashinistille tuli, vai onko se ihan seonnut? Mietin ja nojauduin lähemmäs ikkunaa.
Nyt vasta tajuan, että Kakuzu on myös paikalla. Hän ottaa albiinon kaavun ja ojentaa tälle jonkin mustan möykyn.
Musta, kiiltävän hieno paperi repeytyy Hidanin käsissä ja hän vetäisee sieltä jotain. Hän ei sano mitään, mutta näen Kakuzun huulten liikkuvan. Mies puhuu oudon hiljaa, ei kuitenkaan kuiskaa, en kykene erottamaan sanoja.

Hidan kääntelee viinin tai veren punaista kangasta käsissään. Sitten näen sen muodon ja oivallan sen olevan suuri villapaita. Toiko Kakuzu Hidanille villapaidan? Miksi? Noh, olihan Hidanilla kylmä, mutta… miten veljellistä!
“No jätkäthän on ihan homoja!” Musta Zetsu sanoi oudon innostuneella äänellä.
“No ei se ole varmaa… ja mieti nyt, hän on sentään Kakuzu! Voiko se jätkä, joka säästelee rakkaita rahojaan maailmanloppuun asti, (tai jos hän ne johonkin käyttää niin sitten maksettuun nais seuraan), piitata Hidanista, joka… noh, hän voisi kyllä olla homppelikin… mutta ei Kakuzu tuhlaisi rahojansa Hidaniin! Vai…” Naurahdimme ajatuksen juoksuani.

Musta Zetsu nuolaisi huuliamme, kun Hidan laski villapaidan päälleen. Kakuzu seurasi miehen toimia hiljaisena. Kun asiaa nyt ´siltä kannalta` ajatteli, Kakuzun maskin takaa iho saattoikin punertaa.

Kun albiino oli tarkoituksellisen pitkitetysti saanut itsensä säädyllisen näköiseksi, hän taputti Kakuzua veljellisesti selkään ja… ohhoh, se ei tainnutkaan olla niin veljellistä, sillä Kakuzu sai myös suukon poskelleen.
Hidanin paha tuuli oli mystisesti kadonnut jonnekin.
“Hahahahaha! Vai eivät muka ole homoja? Just just! Ho-hohohahaha!”
“Ryhdistäydy, lapsonen. Ei se meille kuulu, jos he ovat vähän… noh, rakkaus kuuluu kaikille!” Väittelin itseni kanssa.
    
Hetken kuluttua Hidan ja Kakuzu ovat poissa.
Jäljellä on vain tyhjä piha. Puut huokaisivat, ilma oli taas raikastunut kun kiroukset olivat lähteneet Hidanin mukana. Lehtikasat, jotka albiino oli kasannut, alkoivat jo hajoilla ja pikku hiljaa lehdet muodostivat haravoijan kannalta ikäviä täpliä kuuraiselle nurmikolle.

Minä painoin silmämme kiinni. En yhäkään ollut siirtänyt murattia kasvoiltani. Vajosin pöydälle kasvin päälle, väsymys alkoi jo painaa rankan istutusrupeaman jälkeen. Pöytä tuoksui ihanalta, sipuleilta ja yrteiltä.
Ruukuttamani kukkasipulit olivat sievässä rivissä seinän vieressä ja uudet, vielä koskemattomat siemenet odottivat kiltisti pusseissaan. Huokaisin taas, jolloin yksi muratin lehden kärki laskeutui suuhuni. Se maistui hyvältä. En muista, onko muratti myrkyllinen, mutta ei sen myrkky kuitenkaan minuun vaikuttaisi. En tohtinut ottaa lehteä pois suustani, itsepähän se oli sinne pujahtanut!

Korjasin kuitenkin asentoani, nousin istumaan suorempaan, murattia kannattelin käsilläni. Se vaikutti tyytyväiseltä kasvilta. Suloiselta…
“Zetsu-sama?” Hätkähdin. Horjahdit. Kaaduimme.
Lensimme lattialle, ympärillämme oleva kasvi suojeli onnekseni meitä, minä suojelin murattia.

“Uuh… aih…” Nousin vaivalloisesti ylös - muratti roikkui yhä suussani. Sivelin muratin lehtiä, tutkin ettei se vaurioitunut. Juuri kun luulimme, että vaara oli ohi, päällemme vyöryi jotain hyvin kovaa. Sipulit kopsahtelivat päälleni ja käteni pettivät. Alleni vyöryneet sipulit tuntuivat melko ikäviltä ja huusinkin jotain, mikä ei sovellu lasten korville.

Sitten silmäni kohtasivat hyvin tutun näyn. Pienen tummahiuksisen pojan, jolla oli kasvoillaan oranssi naamio. Tobi kallisteli kummastuneena päätään.

(…aivan, Sasorikin on yhä elossa…)

“Zetsu-sama.” Hän toisti, muttei voinut olla hihittämättä tilanteelleni.
Tarkastelin itsekin asentoamme.
Olimme lattialla vatsallaan, muratti oli heti allani, olin repäissyt pöydältä muutamia… itse asiassa kymmeniä kukkasipuleita päälleni. Oma kunniani ja sipulit jotka kaiketi tappoivat miehuuteni rymistessään päälleni eivät kylläkään kiinnostaneet minua, tarkistelin muratin kunnon vain uudestaan ja huolellisemmin.
“Mitä siinä naurat poika!” Musta puolemme ärähti. Nousimme ylös, mutta näin tärkeimmäksi korjata kasvit takaisin järjestykseen.
Asetin muratin huokaisten pöydälle ja ryömin noukkimaan kukkasipulit.

Ennen kuin Tobi oli ehtinyt kunnolla vakavoittaa itsensä, tuttu rymisevä ääni täytti portaikon. Blondi salama viuhahti portaat ylös ja hyppäsi Tobin ohi. “Missä Zetsu-sama on, un?” Poika kysyi, oli liian hätiköivä huomatakseen minut lattialla.
“Un? Mitä teet siellä nelinkontin, Zetsu-sama?” Deidara kysyi katsoen hämmentyneenä ensin sipuleita, sitten Tobia ja sitten murattia.
“No mitä luulet!? Kerään sipuleita!” Musta puolemme ärähti.
Deidara nyökkäsi hitaasti vilkaisten samalla Tobiin joka kohautti vain olkiaan ja muotoili: “En minä tiedä, tulin vain tänne ja löysin Zetsu-saman makaamasta lattialla tuon köynnös jutskan päällä… hän murisi ja epäili, että sipulit vaurioittivat joitain taktisesti tärkeitä paikkoja…”

Deidara repesi nauruun. Hän hihitti vain ensin kädet suun edessä, mutta sitten virta otti vallan ja hän repesi avoimeen ´Buah-hah-hah-hhaaaa!!-nauruun.
Lapsekas Tobi ei tainnut ymmärtää, miltä hänen sanomansa oli kuulostanut, mutta musta Zetsu ymmärsi ja heitti Deidaran päin seinää.
“Unn… jo toinen kerta tänään…” Blondi voihkaisi. Kenelläkään ei ollut lupaa nauraa meille, vaikka kyllä tilanne oli minustakin hieman huvittava.

“Tuota noin, mitä alun perin tulin sanomaan on, että Pain-sama pyysi meidät luokseen kun tehtävät on suoritettu. Muut odottavat alakerrassa.” Tobi sanoi hiljaisuuteen.
Deidara hihkaisi lauseen lopukkeensa ja pyyhälsi Tobi kainalossaan alakertaan. Tobi unohti kääntyä ympäri ja ennemminkin vyöryi portaat alas takaperin. Me lähdimme hitaasti perään. Pikainen vilkaisu taakse ja ovesta ulos.

MITÄ!? Avasin oven takanani heti uudestaan. Näin silmäkulmastani jotain hirveää.
“Minun kaunis murattini!” Parahdin. Olin tuohduksissani tarkastanut kasvin sittenkin liian huolimattomasti, sillä silmäni kohtasivat oitis haavat alimmaisissa lehdissä.

Kaappasin kasvin syliini. Mieleeni nousi pelottavia ajatuksia, joita en muiden kasvien kohdalla ollut edes huomannut ajattelevani, tämä muratti oli hieman erityinen…
niin kaunis…
Entäs jos se vaikka putoaisi pöydältä kun en ole paikalla!? Nielaisin.
Muratti oli pakko ottaa mukaan!

__________________________________________________________________


Pain istui nojatuolissa. Hänellä oli tavanomaisen Akatsuki -kaapunsa tilalla ruskea villapaita ja raidalliset yöhousut. Hän veti vasemmalla kädellään villapeittoa ylemmäs päälleen ja oikealla hän käänsi sanomalehden sivua. Ei! Heti peiton siirto liikkeen jälkeen hän tarttui samalla vasemmalla kädellään kahvikuppiin ja joi jotain, mikä tuoksui marjamehulta, sitä se varmasti olikin.
Pain-sama… mitä liikkeiden hallintaa! Tehdä nyt noin monta liikettä yhtä aikaa! ’Wouu…’ Tobi mietti päätään kallistellen.
    
Konan harjasi pitkiä hiuksiaan tyhjin silmin istuen nojatuolin käsinojalla. Hän nojasi hieman Painnin olkaa vasten.
    
Deidara laitteli myös hiuksiaan ja lainasi Konanin hiuspinnejä. Oletus oli, että hän nojasi dannaansa, mutta nyt hän ja Sasori istuivat eri puolilla huonetta. Taisivat olla riidoissa. Deidara nojasi milloin keneenkin, mutta kaikki tyrkkäsivät hänet aina pois. Vihdoin blondi sai Tobista nojailukumppanin, mutta silloinkin hän katseli vain Sasoria.

Sasorin tummat silmät olivat kohdistuneet Painiin, hän oli täysin unohtanut Deidaran.    

Itachi seisoi seinään nojaten hieman erillään muista. Hänen sharinganinsa olivat siirtyneet välttelevästi maahan, kun hän tunsi Painin rin´neganit ohimoillaan.

Ei kai mies ollut saanut tietää? Oliko Kisame paljastanut heidät!? Siksi se siis olivat kaikki kutsuttu kokoon… kohta Pain pitäisi saarnansa hänelle ja Kisamelle! Pahimmassa tapauksessa he lentäisivät Akatsukista - Helvettiin!

Itachin silmät siirtyivät apua hakevasti kalamieheen. Kisame tuntui miettivän itsekin samaa. Jos heistä tiedettiin…
    
Pain yskäisi ja sai kaikkien huomion.
“Missä Kakuzu ja Hidan ovat?” Hänen jäätävä äänensä kysyi.
Kukaan ei tiennyt. Pain oli juuri kysymässä Zetsun perään, kun tämä jo tulikin portaikosta.
“Hei, Zetsu. Istuhan tänne.” Pain käski ja taputti tuolia oikealla puolellaan.
Zetsu istahti hiljaisena muratti sylissään kuin tottelevainen koira.
“Missä saituri ja jashinisti ovat? Ja mikä sinulla on siinä, Zetsu?” Pain toisti kysymyksensä ja katsoi hieman inhottuneen näköisenä, kun Zetsu hieroi murattia.

“Etkö antanut heille tehtäväksi mennä ulos siivoamaan, un?” Deidara muisteli.
“Kakuzu tuli ainakin valmiiksi aidan maalauksesta jo aikoja sitten, näin kuinka hän myi tyhjiä maalipurkkeja romumetallin kerääjälle…” Konan huomautti.
“Minä näin, kuinka Kakuzu vetäisi Hidanin komeroon hetki sitten.” Tobi sanoi hymyillen leveästi maskinsa takaa. Hetken oli aivan hiljaista.
“Komeroon?” Painin viileä ääni tunkeutui huoneen joka nurkkaan estäen kaikkia ajattelemasta mitään muuta kuin oletettavasti komerossa olevaa kaksikkoa.

“Niin, ja Hidan-samalla oli punainen villapaita - ei muuta. Siis päällän hänellä ei ollut muuta. Kuin se villapaita, siis. Se punainen.” Tobi nyökytteli.
Taas hiljaisuus.

“No… vai niin… puhun heille myöhemmin, jahka kerkeävät, nyt minulla on muuta kerrottavaa.” Pain sanoi ja vilkaisi sivusilmällä kasvia Zetsun sylissä.
“Öh, tämä on muratti.” Zetsu selvitti.
Kukaan ei tajunnut, mistä oli kysymys, mutta Pain ei jaksanut takertua.

“Tiedän paremmin kuin hyvin, että monihäntäisten metsästys on kriittisen kiireistä, mutta meidän on jäätävä hetkeksi tänne piilopaikkaan, sillä minuun on iskenyt - kuten huomannette, todella paha flunssa.” Pain sanoi viitaten lämpöisiin vaatteisiinsa. “Haluan näes olla aivan kunnossa, kun löydämme monihäntäisen.”

Itachi niksautti nilkkaansa. “Eikö muuta?” Hän kysyi kuin ohimennen.
Painin rin´ neganit tarkentuivat. “Miten niin? Onko jotain muuta?”
Itachi pudisti niin kiivaasti päätään, että hänen kiinni olleet hiuksensa aukesivat. “Itachi-san tarkoittaa varmastikin sitä, että mikä oli syynne kutsua meidät kaikki tänne koolle? Teillähän piti olla asiaa myös Kakuzulle ja Hidanille?” Kisame korjasi.

“Uun, Ita! Oletpa seksikäs hiukset auki!” Deidara laukoi, mutta vilkaisi nopeasti Sasoria.
Kukaan ei tajunnut sitä Dei- huumoriksi tai epämääräiseksi´Sasori mustasukkaiseksi`-yritykseksi ja Itachi sitoi säikähtäneenä hiuksensa takaisin kiinni.
“Totta! Pidä ne auki!” Hidanin korkea ääni kajahti portaikosta. Hän hyppeli portaat alas Kakuzun laahustaessa hänen perässään kuin rankan urheilu suorituksen jäljiltä.

“Missä punainen villapaita on, se jonka sait Kakuzulta, Hidan?” Itachi kysyi ääni täynnä piikittelyä.
Jashinisti näytti ensin siltä, kuin ei olisi varma vastauksestaan, mutta vastasi sitten itselleen ominaisimmalla ja tällä kertaa rehelliselläkin tavalla:
“Se jäi komeron lattialle.”
Hidan naurahti, mutta Kakuzu kompastui portaissa.
Mitä romanttisemmin Hidan ei ottanut toista kiinni vaan antoi tämän kieriä portaat alas, kunnes mätkähti maahan suolakurkun lailla.

“Eli myönnät että olitte panolla? Yeah!” Deidara hihkui.
“Kuulkaas nyt…” Painin kulmat painuivat kurttuun.
“Mitä sinä selität heille, Hidan!?” Kakuzun ääni oli järkyttynyt.
“Oltiin panolla, mitä siitä?”
“Mutta mutta, tehän olette molemmat… no!” Tobi ei hihitykseltään voinut puhua.
“Haista Tobi paska!”
“Kuulkas nyt…” Pain alkoi kyllästyä.

“Ihan tosi, mikä se villapaita oli? Et voinut ostaa sitä…” Itachi jatkoi ironiaansa.
“Kyllä minä itse asiassa ostin sen…” Kakuzu myönsi.
“MITÄH!?” Kaikkien silmät levisivät.
“…Niillä rahoilla jotka sain, kun myin maalipurkit.”
“Typerys, olisit ostanut lisää keksejä!” Kisame ärähti unohtaen yleisen kohteliaisuutensa.

“Voisitteko nyt vihdoin kuunnella..!?” Painin pinna alkoi katkeilla.
“Ovatko keksit loppu!? Yäääh…”
“Kuka helvetti ne kaikki söi!?”
“Emme ainakaan minä ja Kisame, sillä sinä yönä kun keksit loppuivat me olimme… kalassa!” Itachin selitys ei mennyt läpi.
“Rasisti.” Kisame määkäisi.
“Eli te ne söitte!” Tobillakin leikkasi.
“Mi-mistä niin päättelet!?” Uchihan poika alkoi hikoilla.

“Haloo!?” Painin korvista alkoi kuulua surinaa.
“Ehkä se oli Deidara!” Itachi syytti nopeasti lähintä akatsukilaista.
“Uuunn! Miksi minua syytetään! Danna, puolusta minua!”
“En.”
“No haista sitten. Mutta minä se en ollut, yeah!”
“Sitten se todella oli Uchiha ja kalamies!” Zetsun musta puoli murahti.
“Taas yksi rasisti…”

“Ihan tosi… kun johtaja puhuu…” Pain alkoi seota.
“Hei, ehkä se oli Konan! Naisia ei koskaan epäillä!” Hidan sanoi, vain saadakseen hänkin syyttää jotain.
“Entäs jos se oli Zetsu!?” Konan mumisi.
“Vihaan keksejä! Rakastan pullaa! No hyi saatana! Mutta molemmat vihaavat keksejä!”

“Mutta meillä on kyllä oikeus epäillä Zetsu-samaa, sillä hän tunnetusti harrastaa kaikkea epämääräistä…” Oranssi naamioinen nuori mies mumisi.
“Kuten mitä!?”
“Näin sinut tänään runkkaamassa tuota kasvia…” Tobi sanoi pienellä äänellä.
“Hui hui - Bäng bäng! Kasveihin sekaantuja!”
“Että mikä minä olen!?”
“Ruukun runkkaaja…” Kisame naurahti.
“Ja ole sinä kalojen kanssa puuhastelija hiljaa!”
Kisame hiljentyi.

“Villi veikkaus: Pain!” Sasori mutisi.
“No voi nyt saatana…” Pain ei jaksanut enää.
“No, mitä nuo muruset rinnuksillasi sitten ovat?” Salapoliisi Sherlock no Sasori jatkoi.
Pain ravisteli villapaitaansa ja kertoi syöneensä suklaakakkua aiemmin sinä päivänä. Selitys meni läpi, mutta se, miten Itachi ja Kisame tarkistelivat nopein liikkein vaatteidensa puhtautta oli epäilyttävää.
“Jashin-sama muuten kieltää keksit.” Hidan hihkaisi.
“Ja vitut kieltää.” Kakuzu totesi tosiseikan.
“Ei se naisia kyllä kiellä, mutta…” Hidan repesi omille likasanko ajatuksilleen.
“Deidara se oli!” Itachi syytti syyllisyyden pelossa kerätessään keksinmuruja hiuksistaan.

“Itachi!” Deidara nousi uhmakkaasti seisomaan.
“Deidara!” Itachi nojautui kiivaasti lähemmäs.
“Itachi!” Heidän välillään ilmassa kieppui sinistä sähköä.
“Itachi!” Itachi sanoi ovelasti.
“Deidara… Ei kun hitto!” Deidaran kasvoille laskeutui tumma varjo. Uchihat todellakin ovat neroja… mikä henkeäsalpaava juoni…
“Tobi!” Tobi hihkaisi. Kierähtäen Zetsun jalkojen juureen.

“OLKAA NYT JO JUMALAUTA HILJAA!” Painin ääni pakotti kaikki pikku akatsukilaiset istumaan kiltisti lattialle hänen eteensä.
“TOINEN ASIA, JOSTA MINUN PITI TEILLE SANOA, ON…”

“Juu ei varmaan tarvitse enää huutaa, un.” Deidara töksäytti.
“Anteeksi. Oli vain tuo kurkku niin tukossa, että… NO MITÄ HELVETTIÄ MINÄ TEILLE KAPISILLE IDIOOTEILLE ALAN SELITTÄMÄÄN…”
Pain yskäisi ja aloitti alusta: “Siis. Olen hieman huolissani Akatsukin maineesta, ennen meitä pidettiin pelottavina ja vaarallisina petturi ninjoina, mutta nyt…”
Pain leväytti sanomalehden etusivun auki. Otsikkona oli:
“Akatsuki - S-luokan rikollisia, vai XS-koon pikkutyttöjä”

Hidan repesi nauramaan, mutta kun Painin rin´neganit paiskasivat hänet seinään, hän ei vähään aikaan puhunut mitään.
“Tämä on erittäin vakavaa.” Johtaja toisteli kulmat kurtussa.
Kaikki vilkuilivat toisiaan, kun Pain otti tuolinsa alta lisää lehtiä. Otsikot olivat toinen toistaan typerämpiä ja Akatsukia halventavia. Kaikki saivat lehtiä käsiinsä ja Konan otti asiakseen lukea hieman erästä artikkelia: “…olimme tällöin yhdessä kahden hiekan chuuninin kanssa vahdissa, kun näimme hänet. Päässä miehellä oli tuttu olkihattu ja päällä musta takki. Tunnistimme punaiset pilvet heti ja ystäväni oli pyörtyä. Lähetin nopeasti viestin Kazekagelle, muistan kuinka käteni tärisivät, vaikka mies oli yksin ja ilman näkyviä aseita. Hän katseli hetken ympärilleen ja meni sitten kauppaan. Piiritimme häntä VeroModan joka puolelta ja odotimme…“

“Mitä vittua, onko se paita VeroModasta? Enpä arvannut… onko siellä uusi mallisto? Se edellinen oli meinaan niin paska, että…“ Hidan kysyi tajuamatta tilannetta.
Kakuzu hautasi punaiset kasvonsa käsiinsä mitään sanomatta. Pain oli juuri heittämässä Hidanin uudestaan seinään, kun mies tajusi pyytää anteeksi ja pyysi Konania jatkamaan: “…että hän suorittaa ryöstön, mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mies pyysi myyjältä apua ja he katosivat vaatteiden sekaan. Sen jälkeen, S-rikollinen ojensi myyjälle VeroModa-club alennuskuponkinsa ja muutaman setelin, sen jälkeen mies lähti kaupasta rauhallisesti. Täytyy kyllä sanoa, että olen erittäin yllättynyt enkä olisi…”

Konan lopetti lukemisen, kun oletti että olennaisimmat tulivat jo esille.
Pain repäisi lehden naisen kädestä ja hänen rin´neganinsa tuijottivat kylmästi Kakuzua. Muutkin tuijottivat miestä, mutta eivät yhtä halveksuen vaan ennemminkin huvittuneina. Pokka kuitenkin pysyi.
“Naurettavaa, mutta ei tässä kaikki.”
Pain otti (salakätköstään) tuolin alta kannettavan ja klikkaili tiensä Googleen. Muut kerääntyivät katsomaan.

Deidara-Gay or Girl? Tämä kysymys on varmasti pyörinyt monen mielessä ja olen kysellyt eri foorumeilta, itse luulen, että hän on Inon pikkusisko…

Itachi-Hot Emo, I think that he really is gay, because I saw him in gays strip bar, and…

Hidan-Uuuh<3 He is sexy<3, but too much decora to me, maybe, in lolita dress he look more handsome? …Well, I read some very good fanfic, and now I luv him 2 much! Aawww<3 I just want hug him…

Kisame-…luulen, että jos hänet lisäisi misokeittoon, se olisi herkkua, tai sitten pilkkoisi ja laittaisi pannulla riisin ja kasvisten kera? Kalawokkia, nam!

Tobi-…hakkaa Painin mennen tullen, olen siitä varma, luin nääs kerran ficin, jossa hän ja PaingPoing olivat pari ja hän oli seme, vähän outoa mutta se oli hyvä, koska kirjoittaja kertoi seksistä elävästi ja hauskasti, asiaan mentiin tosin hiukan liian nopea…”

“Noniin, eiköhän se riitä. Vakuutan, että muistakin löytyy tällaista materiaalia.”
Pain sammutti netin.
Huoneeseen laskeutui erittäin kiusallinen hiljaisuus. Tällä kertaa myös Pain oli hermostunut. Hän ei ollut ikinä ennen googlettanut omaa nimeään eikä löytänyt sitä muista yhteyksistä.

Vai että Tobi… mies karisti ajatukset mahdollisimman nopeasti mielestään ja kietoi varmuuden vuoksi vasemman kätensä Konanin ympärille.

Yhtäkkiä kesken hiljaisuuden, kaikki olivat selvästikin saaneet hengähtää tarpeeksi ja puhkesivat kommentteihin yhtä aikaa:
“En kylläkään ole tyttö… …enkä tunne ketään Inoa.” Deidara sopersi,
mutta ei kieltänyt Gay-väitettä.
“Miksi meitä kaikkia luullaan homoiksi?” Kakuzu kysyi aidosti asiaa miettien.
Katseet kääntyivät paheksuvasti Kakuzuun, joka muisti villapaidan ja tukki turpansa.
“Minusta ei onneksi lukenut siinä heti ekassa otsikossa mitään paska puheita. Enkä kyllä näin suoraan sanoen välitäkään, vittuako se muille kuuluu miten pukeudun?!” Hidan totesi.
Kisame ja Itachi olivat molemmat masentuneina hiljaa.

Zetsu imeskeli taas mietteliäänä murattia. Hänen jaloissaan istuva Tobi pyöritteli köynnöstä sormiensa välissä ajatuksiinsa vaipuneena. Hän näytti lapselta, joka oli juuri katsonut K18 elokuvan.

Pain näki sen silmänurkastaan, mutta ei puuttunut peliin. Hän yskäisi ja vakavoitui: “Ymmärrättehän, mitä tarkoitan? Minulle on aivan sama, mitä te vapaa ajallanne teette, mutta pyydän, älkää pervoilko ja pilailko julkisilla paikoilla, sillä kyseessä on kuitenkin Akatsukin maine!” Kaikki nyökkäsivät.

“Tämä oli kuitenkin vain varoitus, nyt kuntoutukaa hyvät miehet ja Konan! Tästä eteenpäin olette kunnolla!” Kaikki yhäkin nyökyttelivät ja hajaantuivat. Vain Zetsu ja Tobi jäivät istumaan Painin viereen.

Konan meni keittämään kahvia. Tarjolla oli myös pullaa.
”Hyi olkoon!” Zetsun valkoinen puoli parahti.
Konan kurtisti kulmiaan. “Etkö pidä pullasta, Zetsu?” “
Pidän! En todellakaan! Pidän! No en! Pidänpäs! Turpa kiinni! Ole itse! Rakastan pullaa!”
Pain seurasi tilannetta hetken sivusta, mutta ärtyi nopeasti ja käski Zetsun pysyä hiljaa, mikäli hänellä ei ollut oikeaa asiaa.
Tobi toljotti kasvimiestä suurella mielenkiinnolla.
“Mitä?” Zetsun valkoinen puoli kysyi.
“Ihan tosi, mitä teit silloin tämän kasvin kanssa? Entä ne sipulit? …Kimppakivaa!?” Tobi yhdisteli asioita mielessään. Zetsun mustapuoli potkaisi pojan luotaan ja oli juuri raivoamassa, kun hän muisti Painin läsnäolon.

Johtaja luki lehteä, mutta tarkkaili silti kokoajan tiulannetta.
Zetsu oli noussut rytäkässä seisomaan ja lähti kohti yläkerran huonettaan. Hän rutisti murattia itseään vasten.
“Öh… Zetsu-sama?”
“No mitä vielä?”

Zetsun silmät laajenivat. Hän kiljaisi kauhistuneena ja Tobi vinkaisi.
Tobi ojensi kättään, jossa oli Zetsun rakkaan muratin köynnös.
“Se… se lähti irti kun nousit niin nykäistiin se vahingossa…” Tobi piipitti.
Zetsu lähti vyörymään Tobia kohti, puristaen yhä murattia sylissään.
Ennen kuin Zetsu ehti tehdä mitään, Pain heitti Tobin jonnekin pois. (takavasemmalle seinää päin.) “Zetsu, rauhoitu. Se on vain kasvi, älä rakastu siihen. Nyt ole hyvä ja mene pois, vie se myös mukanasi.”
Zetsu pyyhälsi nyyhkyttäen yläkertaan.
“Kukkaispoika.” Konan huokaisi ja kaatoi kahvia pieniin nimikoituihin kuppeihin.