"Naruto, pyydän herää... rakastan sinua niin että sattuu ja en voisi elää ilman sinua."

Näin koneesta miten sydämesi sykkeet kulkivat tasaisina mutta yhtäkkiä...
"Piiiiiiiiiiiiiiip"


***

Hätäännyin. Kone näytti tasaista viivaa. Painoin nappia ja onnistuin matkalla kaataman vesilasin ja puhelimen.

Hoitajat sekä Itachi ryntäsivät sisään ja yksi hoitajista talutti minut ulos huoneesta.
Jälleen kerran sinut vietiin leikkaussaliin ja minä sain odottaa huolissani.
Soitin muille ja kerroin mitä oli tapahtunut. Ei mennyt kauan, kun kaikki olivat taas kerran sairaalassa odottamassa sinua.


Ovi aukesi ja Itachi tuli ulos leikkaussalista. Ryntäsimme kaikki Itachin luo, mutta tällä kertaa jokainen ymmärsi pitää suunsa kiinni ja antaa hänen aloittaa, koska kyllähän Itachi tiesi, mitä me häneltä kysyttäisiin.

"Naruto-kun ei ole enää hengenvaarassa", Itachi sanoi meille ja virnisti. Katsoin häntä yllättyneenä, mutta sitten hymyilin. Sinä et ollut enää hengenvaarassa. Huokaisin ja hymyilin leveämmin, kuin koskaan ennen.

Katsoin muita ja naurahdin, kun näin Kiban hyppivän melkein kattoon asti riemusta. Ino ja Sakura halailivat toisiaan itkien samalla. Iruka itki Kakashia vasten toisen silittäessä Irukan selkää rauhoittavasti. Loput hymyilivät ja Jiraiya sanoi lopulta:

"Teen uuden kirjan Naruton kunniaksi! Sain äsken hyvän idean! Siinä kerrotaan pojasta, joka lähti kylpylä- Auts!" Tsunade keskeytti Jiraiyan puheen lyömällä tätä päähän.

"Älä sinä kerro millainen kirjasi juoni on, koska tiedämme jo että se on pervo, ja et takuulla saa tehdä Narutosta mitään noin tyhmää!"

Kaikki nauroivat tälle pienelle esitykselle ja luulin, että kaikki olisi nyt kunnossa. Voi kuinka väärässä olinkaan.

**Kahden päivän kuluttua**

Oli kulunut kaksi päivää ja sinä olit vieläkin tajuton. Istuin nyt Irukan, Kakashin ja Sakuran kanssa sairaalan kahvilassa rupattelemassa niitä näitä.
Kakashi ja Iruka aikoivat sinun herättyä mennä naimisiin. Tiesin, että olisit iloinen heidän puolestaan.

Yhtäkkiä kahvilaan juoksi yksi sairaanhoitajista hymyillen meille.
"Naruto-kun on herännyt! Tulkaa!"

Sinä olit herännyt. Vihdoinkin.
Lähdimme kaikki juosten sinun huoneeseesi, joka oli viidennessä kerroksessa. Hissit olivat varattuja, joten menimme kaikki kierreportaita ylös. Päästyämme jäin huohottamaan ja tasaamaan hengitystäni. Jokin sisälläni sanoi minulle, että tulisin pettymään, jos nyt jatkan matkaa. Karistin tuon ajatukset päästäni ja jatkoin juoksemista huoneesi ovelle.

Avasin huoneesi oven hitaasti ja menimme kaikki varovasti sisään. Sinä istuit hiljaa ja katsoit Itachia, joka vuorostaan katsoi sinua surullisesti.
Tulimme sisään huoneeseesi ja sinä et edes huomannut meitä.
"Naruto-kun tunnetko heidät?", Itachi kysyi sinulta ja ajattelin, kuinka tyhmä kysymys tuo olikaan.

Sinä käänsit katseesi Itachista meihin ja katsoit meitä pitkään. Sitten sanoit:
"En.. tunne."

Katsoimme sinua järkyttyneinä ja Sakura ryntäsi luoksesi ottaen hartioistasi kovan pitävän otteen.
"Naruto älä pelleile! Miten niin et tunne meitä? Katso minua! Katso heitä!" Inahdit kivusta ja näytit aika pelokkaalta.

Itachi joutui korottamaan ääntään, jotta tyttö päästäisi irti sinusta. Heti sen jälkeen veli pyysi meitä poistumaan huoneesta.
Poistuimme huoneestasi ja huomasin sen, että Sakura tärisi ja pidätteli kyyneleitään. Ei se minua kiinnostanut sillä hetkellä.

Sinä et muistanut... En voinut uskoa sitä.
Horjahdin ja otin seinästä tukea. Tämä kaikki oli minun syytäni.

Suljin silmäni ja yritin olla ajattelematta mitään. En onnistunut. Nauravat ja iloiset kasvosi ilmestyivät aina mieleeni. Tajusin nyt, että olit minulle kuin huumetta josta en voinut luopua. Tajusin, että olin leikkinyt tulella, panoksena jotakin korvaamatonta. Nyt se oli liian myöhäistä. Leikit oli leikitty loppuun.

Itachi tuli ulos huoneesta ja katsoi meitä vuoronperään.

Minä nojasin seinää vasten ja olin varmaan aika säälittävä näky. Sakura puolestaan tärisi ja itki samaan aikaan. Iruka istui vain penkillä ja katsoi ilmeettömästi eteensä. Kakashi oli meistä ainoa, jolle Itachi pystyi puhumaan kunnolla.

Veli ja Sensei siirtyivät kauemmas meistä. Olisin niin halunnut tietää, mitä he puhuivat. Olisin voinut mennä sinne ja kuunnella, mutta en voinut liikkua. En uskaltanut.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, harmaahiuksinen nuori mies tuli luoksemme hitaasti ja epäröiden kertoisiko hän meille asiastaan vai ei. Sen näki hänen kasvoistaan.
"Tuota noin, asia on niin, että Naruto-kun on menettänyt muistinsa ja se on hänestä kiinni saako hän muistinsa takaisin vai ei. Voi olla että hän saa sen huomenna, voi olla että ei milloinkaan."

En enää kestänyt. Minulla oli paha olo ja tuntui kuin maailma pyörisi ympärilläni.

Olin menettänyt sinut. Saisinko sinut enää koskaan takaisin itselleni? Oliko se mitä tein, anteeksiantamatonta?

Pimeys nieli minut hitaasti syövereihinsä. Tunsin polvieni pettävän ja enää en nähnyt mitään. Pimeys oli saanut otteen minusta.


Avasin silmäni hitaasti, joka sattui. Yritin totuttaa silmiäni valoon, ennen kuin yritin katsoa ympärilleni. Muistin heti mitä Kakashi oli sanonut.

Olisin niin halunnut painaa huuleni omiasi vasten. Vetää sinut lähelleni. Tuntea lämpösi itseäni vasten ja unohtaa meitä ympäröivän maailman. Mutta en voinut. Sinä olit unohtanut kaiken.

Tiesin että se kaikki oli minun syytäni, mutta en voinut itselleni mitään. Tiedän että rakastan sinua niin paljon että sattuu, mutta hän on erilainen kuin sinä.

Sinä olet hauras kuin lasi, kaunis kuin auringonnousu. Hymysi on jotain käsittämätöntä, se sulattaa jäänkin. Olit aurinko, joka paistaa aina korkealla taivaalla. Olit yötaivaan kirkkain tähti. Hän puolestaan on pimeys, jossa minä elin ennen kuin sinä tulit. Pimeys joka oli minulle kuin kirkkain valo. Hän nappasi minut sinun lämpimästä syleilystä hänen kylmiin suudelmiin. Hän vangitsi minut katseellaan.

Ovi avattiin hitaasti ja Itachi ilmestyi oven takaa musta t-paita, mustat rennot housut ja valkoinen lääkärintakki yllään. Veljeni ilme oli surullinen ja olin varma, että jos hän olisi ollut erilainen, niin hän olisi päästänyt kyyneleensä valloilleen.

Sinä olit sen verran tärkeä Itachille, että hän olisi valmis kuolemaan puolestasi. Olithan sinä hänen ystävänsä ja olit se, joka auttoi häntä nousemaan taas jaloilleen, silloin kun minä en siihen voinut. Kykenit auttamaan häntä silloinkin kun hän oli murtunut.
"Miten voit?"
"Miltä näyttää?"
"Sasuke, haluan puhua kanssasi. Älä keskeytä minua, vaan kuuntele loppuun saakka mitä minulla on sanottavanani."
"Joo, joo."
"Ensinnäkin miksi petit Naruto-kunia?"
"En minä tiedä. Minä.. rakastan molempia. Naruto on minun vastakohtani ja hän sai minut onnelliseksi. Hän taas on erilainen. He ovat kuin kuu ja aurinko, enkeli ja demoni, valo ja pimeys, ymmärrätkö?", vastasin mahdollisimman selkeästi ja toivoin, että Itachi ymmärtäisi minua.    
"Ymmärrän minä, mutta ymmärrätkö sinä sen, että noin sinä särjit Naruto-kunin sydämen?" Itachi katsoi minua syyttävästi, mutta samalla ymmärtäväisesti.
"Itachi... Sinun on myöhäistä tulla nyt puhumaan minulle. Mennyttä ei voi enää muuttaa. Tiedän, että tein väärin mutta en voinut itselleni mitään."

Itachi oli hiljaa ja katsoi silmiäni tutkivasti. Huokaisten veli nousi ylös ja käveli ovelle. Ovella Itachi kuitenkin kääntyi ja sanoi hiljaa:
"Et voi enää hyvittää Naruto-kunille sitä mitä teit. Syntisi on anteeksiantamatonta."

Jäin hiljaa huoneeseen miettimään veljeni sanoja.
Anteeksiantamaton?

Paine  vain kasvoi ja minun teki mieli itkeä ja huutaa samanaikaisesti, mutta en voinut. En voinut tehdä mitään. Olin kauhea saastainen rotta.

Nousin ylös ja lähdin ulos. Pois sairaalasta.

Ajoin hänen luokseen niin nopeasti kuin pääsin. Nyt tarvitsisin häntä. Tiedän, että tämä on väärin sinua kohtaa, mutta en voinut itselleni mitään.

Pääsin perille ja lähdin hänen ovelleen ja soitin ovikelloa. Vähän ajan päästä ovi avattiin ja esiin astui valkoiset hiukset omistava nuori miehenalku. Hänellä oli siniset silmät, tosin paljon tummemmat kuin sinun ja päällään hänellä oli violetti yukata.

Hän asui pienessä omakotitalossa. Se oli kotoisa ja minun makuuni
Menin sisään ja hän virnisti.
"Luulin että olet sen blondin luona. Heittikö hän sinut ulos?"
"Ei heittänyt. Hän jäi auton alle."

Olit hiljaa ja katsoit varpaitasi. Ihan kun niissä olisi jotakin kiinnostavaa. Nostit katseesi minuun ja kysyit:
"Miten hänen kävi?"
"Hän menetti muistinsa.. Suigetsu voidaanko puhua jostakin muusta?"
"Tule sisään niin keitän teetä"

Lähdit keittiöön ja minä menin istumaan olohuoneen sohvalle. Huomasin vasta nyt, että olin todella väsynyt. Yritin kuitenkin olla ajattelematta mitään, joten suljin silmiäni ja nukahdin.

Heräsin siihen kun tunsin jonkun riisuvan paitaani. Avasin silmäni ja näin hänen tummansiniset silmänsä. Nousin ylös ja katsoin häntä silmiin.
"Suigetsu, ei nyt. Olen todella väsynyt."
"Sasuke rakas.. Huoh, kuten tahdot." Hän nousi päältäni nopeasti ja lähti makuuhuoneeseensa.

Vaikka olinkin väsynyt niin paitani oli jo auki. Miksen sitten jatka siihen mihin hän jäi? Nousin ylös ja suunnistin makuuhuoneeseen.

***

Makasin sängyssä hiljaa ja katsoin Suigetsua. Hän oli käpertynyt syliini ja tuhisi hiljaa.

Ajauduin muistelemaan sitä, miten tutustuin Suigetsuun.

Olin ollut sinun ja Sain kanssa baarissa juopottelemassa perjantai-iltana. Sen jälkeen lähdit itse saattamaan sammunutta Saita, kun taas minä olin menossa kotiini ja törmäsin matkalla vaaleahiuksiseen nuorukaiseen. Taisin sammua myös siihen.

Herättyäni näin hänet taas huolestunut ilme kasvoillaan. Se oli ensimmäinen yö, jonka vietin hänen kanssaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin sisälläni vihaa ja rakkautta samanaikaisesti.

Päätin esitellä muille Suigetsun. Enää sinä et ollut tielläni. Olit unohtanut ja niin minäkin tulisin unohtamaan sinut. En tunne syyllisyyttä, enkä tuskaa vaan jätän sinut taakseni ja aloitan uuden elämän. Mutta onko se kuitenkaan niin helppoa? Pystyisinkö minä oikeasti siihen?

***

Kävelin sairaalalle Suigetsu vierelläni tyytyväisenä päiviin.

Minulla oli ylläni musta talvitakki ja tummansiniset farkut. Jaloissani minulla oli mustat talvikengät ja kaulassani oli oranssi kaulahuivi, joka lämmitti kaulaani hyvin. Olin saanut kyseisen kaulahuivin sinulta kuukausi sitten.

Suigetsulla oli puolestaan vaaleansininen talvitakki yllään ja jalassaan valkoiset farkut sekä siniset talvikengät. Hänen hiuksensa oli laitettu löysästi kiinni ja hänellä oli päässään musta pipo, jossa luki: `Kiss me´

Pääsimme kolmanteen kerrokseen, missä veljeni pitäisi olla. Koputin ovea kolmesti, ennen kun avasin sen. Kaikki ystäväni olivat siellä. Heidän ilmeensä olivat synkät ja Sakurasta näki että tämä oli itkenyt. Kaikki katsoivat minua ja Suigetsua hämmentyneinä.

"Kuka hän on, Sasuke?", Kakashi kysyi minulta hiljaa, mutta kuuluvasti niin että jokainen kuuli mitä hän sanoi. Katsoin Suigetsua ja nyökkäsin tälle.
"Olen Suigetsu ja olen Sasuken poikaystävä." Siinä samalla hetkellä syttyi hiljaisuus.

Jokaisen ilme oli näkemisen arvoinen ja minusta tuntui, että kohta Sakura tai joku kuumaverinen mottaisi minua kunnolla poskeen.
Yllätyin, kun näin Hinatan astelevan luokseni hitaasti ja silmissään jäinen ja halveksuva katse.

En ehtinyt mitenkään reagoida, kun sinihiuksinen tyttö jo läimäisi minua suoraan kasvoihini. Horjahdin iskun voimasta ja olisin kaatunut, ellei Suigetsu olisi ottanut minua kiinni. Katsoin Hinataa hämmentyneenä ja tämä katsoi takaisin. Sanoja ei tarvittu. Pystyin lukemaan kaiken tämän siron tytön silmistä.

Suigetsu katsoi Hinataa murhaavasti ja tiukensin otteeni hänen kädestään.
Hinata käveli meidän ohitsemme ja Kiba meni tämän perään, katsoen ensimmäisenä minua todella halveksuvasti.

Itachi pyysi minua ja valkohiuksista istumaan. Menin hänen pöydän edessä olevalle penkille, Suigetsun tullessa vierelleni. Katsoin veljeäni, joka katsoi takasin minuun punamustilla silmillään.
"Eli sinä olet Suigetsu, Sasuken poikaystävä?" Itachi rikkoi meitä ympäröivän hiljaisuuden, osoittaen kysymyksensä Suigetsulle.

"Mm, minä olen Suigetsu, Sasuken poikaystävä. Minähän sanoin sen jo."
"Milloin tämä suhde alkoi?" Taas uusi kysymys.
"Noin puolivuotta sitten." Taas uusi vastaus

Suigetsu katsoi Itachia silmiin ja tiesin että tämä yritti näyttää rohkealta, mutta ei onnistunut siinä oikein hyvin. Mieleeni tuli kuva sinusta, siitä kun olimme viime vuonna pellolla. Hymyilit niin, että edes aurinko ei vetänyt vertoja sinulle. Yritin karistaa sinut päästäni, mutta se sama kuva palasi koko ajan päähäni aiheuttaen minulle päänsäryn.


Kuulin, kun oveen koputettiin. Hinata astui sisään Kiban ja sinun kanssasi. Katsoin sinua hiljaa ja tunsin Suigetsun puristavan kättäni. Istuit pyörätuolissa, päälläsi valkoinen sairaalan kimono.

Hymyilit pienesti, vaikka silmistäsi paistoi puhdas tietämättömyys. Itachi nousi ylös hymyillen ja tuli luoksesi tarkistamaan kuntosi.

Olin iloinen siitä, että olit kunnossa. Ajattelin että näin on parempi sinulle ja minulle. Aloitat uuden elämän, uuden ihmisen kanssa, joka pystyy pitämään sinusta kiinni.
"Naruto-kun tässä on pikkuveljeni Sasuke ja hänen.. poikaystävänsä Suigetsu", Itachi esitteli.

Värähdin ja nostin katseeni sinuun ja näin kuinka katsoit meitä ensin hämmentyneenä, mutta sitten hymyilit ja nyökkäsit meille. Katsoin häntä sivusilmällä ja huomasin hänen katseensa minussa. Hän tunsi syyllisyyttä.

"Naruto-kun olet nyt niin hyvässä kunnossa, että päätin päästää sinut huomenna kotiin", Itachi sanoi sinulle ja katsoit Itachia hämmentyneenä.
"Mutta.. minne minä menen?"

Olisin niin halunnut ottaa sinua kädestä ja pitää lähelläni, mutta en voinut. Päätin jo, että jätän sinut rauhaan.
Mikä minua vaivaa?

Itachin ilme synkkeni ja tämä oli hetken hiljaa, mutta tällä kertaa hiljaisuuden rikkoi Kakashi.
"Naruto-kun me voimme näyttää sinulle missä asut. Älä huoli siitä. Joku meistä voi olla vähän aikaa kanssasi auttamassa sinua."

Olit juuri nostanut katseesi kiittääksesi Kakashia, mutta laskit sen heti ja nostit katseesi sen sijaan minuun. Katsoit minua hämmentyneenä ja tietämättömyys silmistäsi hälveni hiukan. Niin ainakin luulin silloin ja voi kuinka oikeassa olinkaan.


***
Viikon päästä
***


Sinut oli päästetty viikko sitten kotiin. Itachi ja Sai olivat muuttaneet väliaikaisesti luoksesi.

Minä puolestaan asuin Suigetsun kanssa ja luulin, että nyt kaikki oli kunnossa. Olimme päättäneet tulla luoksesi juhlimaan. Tietysti tämä oli ollut Sakuran ja Inon idea.

Pääsimme sisälle ja huomasin, että juhla meininki oli jo alkanut. Suigetsu oli tyytyväinen, että sai olla viimein kanssani.

Mutta olinko minä? En voi sivuttaa tunteitani sinua kohtaan, mutta en halunnut jättää Suigetsuakaan. Rakastin häntäkin!

Menimme sisälle, ja Sakura tuli meitä vastaan posket hohtaen.

"Sasu-chan!! Sinä armas kultaseni!!" Sakura antoi minulle suukon poskelleni ja lähti hoipertelemaan takaisin sisälle. Melkein jokainen oli juovuuksissaan. Itachi, Kakashi, Iruka, Tsunade ja Jiraiya olivat jättäneet juomat rauhaan, joka olikin ihme.

Ino ja Temari tulivat vetämään Suigetsua mukaansa sisälle.

Katsoin ympärilleni ja yritin löytää sinut. Kohta silmiini osuikin vaalea hiuspehko. Istuit sohvalla katsoen ikkunasta pimeyteen, tähtitaivaaseen.

Laskin katseeni maahan. Näytit niin haavoittuvalta.
Käännyin ja huomasin, että hän olit päässyt jo vauhtiin. Suigetsu tanssi Sakuran kanssa hymyillen iloisesti. Voi kunpa näkisin tuon hymyn huulilasi.

Kului tunti ja ehkä parikin. Olin ottanut muutaman lasillisen ja se taisi vaikuttaa minuun. Suigetsu tuli viereeni posket punaisina ja valitti että hänellä oli kuuma. Virnistin ja otin häntä kädestä kiinni. Lähdin saalistamaan jotakin vapaata huonetta. Sinun huoneesi oli vapaana. Loistavaa.

Kaadoin Suigetsun sängylle ja aloitin sen, minkä olin aikonutkin tehdä.

Suutelin Suigetsua intohimoisesti ja hän minua. Nostin hänen paitansa helmaa ja kohta se jo lojuikin jossain päin huonetta, saaden seuraa omasta paidastani.

Suutelin valkohiuksisen rintakehää ja nännejä. Palkkioksi sain niitä kiihottavia huokauksia. Niitä, mitä jokainen haluaa kuulla harrastaessaan seksiä. Olin avaamassa juuri Suigetsun vyötä, kun ovi avautui.

Olisin niin toivonut, että ovella olisi joku muu kuin sinä. Seisoit siinä silmät lautasen kokoisina katsoen meitä hiljaa.
"Sa..su..ke." Peräännyit muutaman askeleen ja kyyneleet kohosivat silmiisi. Nyt ymmärsin.. SINÄ MUISTIT!! Silloin sairaalassakin. Olin ollut oikeassa. Olit muistanut, mutta et ollut sanonut mitään.

Taas kerran minä olin pettänyt sinua. Minun teki mieli kuolla häpeästä ja tiesin, että anteeksi pyyntöni ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään. Olin pettänyt sinua jo kerran ja olin särkenyt sydämesi tuhansiksi sirpaleiksi.

Lähdit juoksemaan pois ja katsoin sinun perääsi, mutta huusin sinulle liian myöhään.
"Naruto, odota!" Suigetsu oli hakenut paitansa ja antoi minulle oman paitani. Puin se nopeasti päälleni ja lähdin perääsi.

Olin sanonut Suigetsulle, että hänen pitäisi kertoa Itachille tapahtuneesta. Avasin oven ja lähdin juoksemaan lumimyrskyyn.

Lumi iski naamaani ja esti minua näkemästä mitään. Romahdin polvilleni ja koitin huutaa sinua, sillä toivolla että tulisit takaisin.

"Naruto, Naruto!" Ei vastausta. Lähdin takasin päin ja vastassani oli Itachi, joka kysyi olinko löytänyt sinua. Vastasin kieltävästi ja lähdimme takaisin kotiin päin.
"Missä Naruto on?, Gaara huusi ja oli aivan raivon partaalla. Pudistin päätäni ja kävelin hänen ohi peremmälle taloon.

Istahdin sohvalle ja nojasin käsieni varaan.

Suigetsu tuli viereeni katse maassa.
"Sasuke, olen pahoillani.. Tämä kaikki on minun syytäni.." Katsoin häntä hiljaa ja käänsin katseeni pois.
"Ei Suigetsu.. Se ei ollut sinun syytäsi, vaan minun."

Kuuntelin, kun muut kinastelivat siitä, että mitä tekisimme, jotta löytäisimme sinut.

Lumimyrsky oli sen verran kova, että siellä ei voinut kävelläkään. Päätimme odottaa aamuun asti, sillä toivolla, että tulisit takaisin. Sydämeni löi kovaa ja jokin sanoi minulle, että en tule enää näkemään sinua.

***

Heräsin aamulla varhain ja huomasin, että kaikki muut olivat jo hereillä.

Nousin ylös ja otin Sakuralta kahvikupin, jonka hän tarjosi hiljaa.

Itachi ja Kakashi olivat jo lähteneet etsimään sinua. Keittiössä oli kuoleman hiljaista, joka oli ärsyttävää.

Ovi avautui ja sisään astui Kakashi, joka oli todella alakuloisen näköinen.
En avannut suutani, koska vastauksen näki jo harmaahiuksisen kasvoista.

Katsoin kelloa ilmeettömästi. Miksi ajan viisarit eivät voi vain pysähtyä paikoilleen? Miksi ajassa ei voinut mennä taaksepäin? Olisin korjannut kaikki virheeni ja olisin asettanut palapelin palat uudestaan oikeille paikoilleen.

Katsoin pöydälle ja huomasin soittorasian. Se oli rasia, jossa soi todella kaunis ääni, sinun äänesi. Ojensin käteni soittorasiaa kohti, mutta vedin sen takaisin. En voinut.

Ino oli huomannut äskeisen ja hymyili minulle aavistuksen verran. Hän avasi soittorasian, rikkoen niin hauraan hiljaisuuden. Melodia oli niin kaunis ja äänesi vielä kauniimpi.

Nousin ylös ja sanoin lähteväni ulos etsimään sinua.

Sai, Shikamaru ja Neji sanoivat tulevansa kanssani etsimään sinua.

Eilen oli satanut niin paljon lunta, että se yltyi jo melkein reisiin asti.

"Missä Naruto-kun voisi olla?", Sai kysyi hiljaa meiltä.
"Hei, onko kukaan käynyt sillalla?"
Neji vilkaisi Shikamarua joka soitti parhaillaan veljelleni ja kysyi, että missä tämä oli jo käynyt. Lopetettuaan puhelunsa tämä kertoi, että oli käynyt jo sillalla.

Sitten minulla välähti... Sinun lempipaikkasi!
Lähdin juoksemaan sinne ja kuulin miten vaaleasilmäinen poika huusi minua takaisin. Käännyin ja sanoin, että ehkä olisit järvenrannalla. Lähdin taas juoksemaan, joka oli todella vaivalloista tällaisessa lumihangessa. Kuulin vain miten muut tulivat perässäni.

Järvenranta oli jo lähellä ja sisälläni syttyi toivo, että löytäisimme sinut. Olin uskonut, että saisin kaikki asiat taas järjestykseen, että saisin syntini anteeksi.
Mutta se oli turha toivomus.

Etsin sinua katseellani ja huusin nimeäsi vastausta toivoen. Tärisin. En kylmästä vaan pelosta. Mitä jos sinulle oli tapahtunut jotakin? Mitä minä sitten teen, jos kadotan elämäni valon nyt ikuisesti?

Katsoin jokaiseen suuntaan ja juuri, kun olin luovuttamassa näin jotain mitä en halunnut nähdä.

Näin sinut lumessa. Sinulla oli vain valkoinen pitkähihainen paita, mustat housut ja vaaleansininen kaulahuivi. Ei kenkiä, ei takkia, ei mitään muuta.

En voinut liikkua milliäkään.

Muut tulivat vierelleni ja katsoivat sinua, mutta kukaan ei tullut luoksesi. Kaikki pelkäsivät. He pelkäsivät menettäneensä auringon paisteensa. Pelkäsivät menettäneensä viattoman enkelinsä, jolta minä leikkasin siivet irti.  


Lähdin kävelemään hitaasti sinua kohti. Tämä ei saanut olla totta.

Pääsin ikuisuuden jälkeen viereesi. Polvistuin eteesi ja katsoin sinua pitkään. Olit kylmä kuin lumi ja silmäsi olivat siniset kuin jää. Otin kylmästä kädestäsi kiinni ja annoin kyynelteni päästä valloilleen. Tämä kaikki oli minun syytäni.

Muut tulivat taakseni seisomaan ja Shikamaru laski kätensä olkapäälleni. En voinut uskonut että olit lähtenyt. Jättänyt minut yksin?

"Naruto, pyydän.. herää." Sai laskeutui toiselle puolellesi ja sulki silmäsi hiljaa. Sulki kauniit siniset silmäsi, kauniiseen ikuiseen uneen.

***

Sinut petin, tiedän sen.
Sinun sydämesi särjin, tiedän sen.
Surulliseksi sinut sain. Hymyn sinulta varastin.

Soittorasian kauniin sävelmän kuuntelen.

Itken. Haudallasi rakkaani itken.

Tiedän, että tein väärin. Myönnän sen.

Miten muka voisit antaa anteeksi minulle?

Haluan luoksesi. Haluan pyytää anteeksi. Haluan antaa sinulle sen, minkä vein.

Soittorasia soi hiljaa. Katson muihin. Hekin itkevät.

Olit se, joka sai jokaisen itkemään, nauramaan ja olit se joka antoi muille toivoa jatkaa.
Olit taivaasta lähetetty pelastusenkeli.

Kaikki lähtivät. Olin yksin täällä, tai en minä yksin ollut. Olin kanssasi.

Taivaskin suri sinua. Lunta satoi.
Se oli niin kaunista.

Olit enää muisto.
Jota en unohda.
Joka elää muistossani.
Jonka tulen aina muistamaan.

***

Poika lähti kävelemään pois. Jättäen erään todella tärkeän ihmisen taakseen. Tämä tumma poika ei enää ikinä ennalleen palaudu. Hän ei rakastamaan enää kykene. Hän on kylmä kuin jää nyt. Kuka häntä auttaa voi?

Yhtäkkiä poika pysähtyi. Taivaalle katsoi, ja hymyili viimeisen kerran.
"Anteeksi, rakas."

***

Tumma poika ei tiennyt, että eräs katsoi häntä taivaasta vuodattaen kauniit kyyneleensä. Tämä ei itkenyt koska oli surullinen, ei. Tämä itki koska oli onnellinen.
"Saat anteeksi, rakas."
Tämä vastasyntynyt enkeli, suojelee tästä edes rakkaitaan taivaasta käsin.

****

Näin kahden nuoren ihmisen rakkaus päättyi.
Jos saat jonkun, joka rakastaa sinua. Älä petä häntä.
Jos saat nähdä jonain päivänä rakkaasi aurinkoisen hymyn, älä pyyhi sitä pois.
Nauti rakkaudesta, koska aitoa rakkautta löytää harvoin.

Hymyile lämpimästi maailmalle, sillä silloin se vastaa hymyysi. Antaa sinulle sen kaivatun rakkauden ja lämmön.