Pieni pyyntö: Jos annatte äänen tälle tarinan osalle, äänestäkää myös toisiakin osia (olettaen, että olette lukeneet niitäkin). Kommenttiakin, niin risuja kuin ruusuja, on mukava saada!

Luku yksi
Luku kaksi (You are here!)
Luku kolme
Luku neljä
Luku viisi
Luku kuusi
Luku seitsemän


*****


Luku kaksi
Tieto lisää tuskaa


”Taniko-chan, tiedätkö, mitä sinun tulisi täällä tehdä?” Ciel kysyi.

Tanikon toinen suupieli venahti epävarmuudesta. ”Hokage-sama ei oikeastaan sanonut sitä tarkalleen”, hän totesi. Se sai Matsurin ilmeen tuskastumaan. ”Hän kuitenkin sanoi, että Jitsugania tarvittaisiin ja että tehtävä on hyvin tärkeä.”

Cielin ilme ei värähtänytkään. ”Kazekage-sama selittänee asian, kunhan hän ja Naruto tulevat. Missähän he… ahaa.”

Sivuovi avautui, ja Naruto astui sisään yhtä hyväntuulisena kuin aiemminkin. Hänen perässään tuli siniseen valkovöiseen kaapuun ja valkeaan haoriin pukeutunut Gaara, itse Viides Kazekage omassa virka-asussaan. Matsurin kertoma Kazekagen unitilanteesta taisi pitää paikkansa: Gaaran silmien alla oli silmärenkaiden lisäksi tummansinertävää väriä; hänen katseensa oli väsynyt mutta vauhko; hänen tiilenpunaiset hiuksensa olisivat voineet olla siistimmätkin. Ciel pani merkille myös Gaaran muutaman tummanpunaisen otsahaituvan, jotka olivat liimaantuneet otsalle – hiestäkö?

Taniko kumarsi kohteliaasti Gaaran suuntaan. ”Harukawa Taniko, palveluksessanne.”

”Gaara, Viides Kazekage”, Gaara puolestaan vastasi nyökäten. Väsymystilaansa nähden hän kuulosti hyvin hillityltä ja rauhalliselta. ”Hauska tutustua, Taniko-chan.”

Taniko nosti katseensa ja vilkaisi hieman tarkemmin tätä Kazekagea. "Tuota, saisinko tarkennuksen tehtävästä?"

”Hokage-sama ei siis kertonut?” Gaara kysyi. ”Hyvä on. Täällä Hiekkakylässä on tapahtunut kaksi murhaa, tai tappoa lain tulkinnasta riippuen.” Tässä kohtaa Taniko säpsähti. ”Tarvitsemme Jitsugania selvittääksemme, mitä murhassa oikeasti tapahtui. Asiat ovat hyvin sekavia, ja murhaajaksi on ilmoittautunut jopa kaksi eri ihmistä, jotka molemmat nyt oleilevat sairaalassa. Tarvitsemme totuuden, jotta voisimme antaa oikeudenmukaisen tuomion. Siihen tarvitsemme apuasi, Taniko-chan.”

Taniko nyökkäsi hieman epäröiden.

”Haluaisin kuitenkin pikaisesti varmistaa, toimiiko tämä doujutsusi”, Gaara sanoi sitten. ”Kysymys ei ole epäilystä, vaan turvatoimien varmistamisesta huijarien varalta. Voisitko aktivoida Jitsuganisi ja kysyä minulta sitten jotain?"

Tanikolla meni noin puolitoista sekuntia, ennen kuin tajusi toimia. Hän sulki silmänsä, piti niitä hetken kiinni, ja avasi sitten silmänsä. Ne olivat muuttuneet kokonaan kirkkaan vihreiksi ja pupillittomiksi. ”Tuota...” tyttö sanoi sitten, ”kuinka vanha olette, kazekage-sama?”

”Viisitoista vuotta”, Gaara vastasi totuuden mukaisesti.

”Puhuitte juuri totta”, Taniko sanoi sitten hetken epäröityään. Hän taisi olla hieman yllättynyt.

”Kysy vielä pari muuta kysymystä, Taniko-chan. Olen ’en usko ellen näe’-tyyppiä.”

”Hmmm... veriryhmänne?”

”AB.”

”Totta. Lempiruokanne?”

”Suolattu kieli ja mahalaukku.”

”…jaa. Totta taas. Entä lempivärinne?”

”Tiilenpunainen.”

”Puhuitte taas totta.” Gaara taisi tahallaan laittaa monta tosiasiaa peräkkäin siltä varalta, että jos Taniko ei ollutkaan kunnollinen Jitsuganin käyttäjä, hän jossain kohtaa hermostuisi ja väittäisi jotain tosiasiaa valheeksi. Taniko jatkoi kyselyään: ”Entä... kumpi on parempi, kulta vai hopea?”

”Hopea.”

”Nyt valehtelitte.”

”Aivan, niin valehtelin. Tämä testi riittäköön", Gaara totesi. ”Aika käydä tositoimiin”, hän sanoi nyökäten päätään kohti ovea. Matsuri ojensi tällä välin Gaaralle tämän aiemmin laatiman kysymyslistan.


***


Lääkintäninja Naosu Mizu – tukevahko, keski-ikäinen ja harmaantuva mukava mies – tuli vuorolleen. Hän joutui tuhlaamaan kymmenen minuuttia loppuelämästään sairaalan ovella olevien genjutsu-taiturien tarkastaessa hänet, mutta nyt hän voisi kulkea sairaalan sisätiloissa vapaasti. Joka puolella tosin näkyi olevan ANBUja, jotka saattaisivat ryhtyä hetkellä millä hyvänsä tivaamaan Naosun henkilöllisyystodistuksia.

Ensi töikseen Naosu päätti käydä katsomassa, mitä hänen uusimmalle potilaallen, Mitsuyolle kuului. Hän meni tutulle käytävälle, mutta ei päässyt kovin pitkälle...

”Seis”, kuului komento toiselta Mitsuyon huoneen edessä olevalta ANBUista. ”Mikä on asianne? Huoneeseen ei päästetä ketään ilman hyvää syytä.”

”Ehm, tuota... haluaisin tulla tarkastamaan Mitsuyo-sanin voinnin”, Naosu sanoi.

”Se ei kelpaa syyksi. Ainoastaan ylilääkäri saa tulla tarkastamaan hänet”, puuttui puheeseen ensiksi puhuneen ANBUn kollega.

Hyvänen aika. Tämä vartiokäytäntö pisti koko sairaalan päälaelleen.

Kaikeksi onneksi ylilääkäri Houjou sattui juuri tulemaan ulos Mitsuyon huoneesta. ”Päivää, Naosu-san.”

”Päivää, Houjou-sensei”, Naosu vastasi kumartaen.

Samalla sisältä kuului iloinen huudahdus: ”Naosu-jiisan!” Ainakin nainen oli hengissä. ”Päästäkää hänet sisälle! Minulla on kysyttävää häneltä!”

Naosu katsoi kysyvästi ANBUja ja ylilääkäriä.

”Ei hätää, hän on naisesta vastaava lääkintäninja”, Houjou sanoi ANBUille ja viittoi Naosua sisälle. Naosu kiitti kumartaen esimiestään ja meni sisään huoneeseen. Houjou katosi tällä välin tiehensä.

”Päivää, Mitsuyo-san”, Naosu sanoi kohteliaasti päästyään huoneeseen. ”Kuinka voitte tänään?”

”Päivää, Naosu-jiisan. Tuota… Mikset kertonut minulle, että olin leikkauksessa?” Mitsuyo kysyi heti.

Naosu kohotti kulmiaan. ”Luulin, että teille oli jo kerrottu siitä, enkä halunnut vaivata teitä enempää sillä aiheella. Anteeksi. Erehdyin siis. Helkutin huonoa tämä sairaalan tiedotus…”

”Se tuli aika yllätyksenä…”

”Olen hyvin pahoillani”, Naosu sanoi ja kumarsi anteeksipyytävästi. ”Yleensä pidämme kyllä potilaat ajan tasalla toimenpiteistämme. Leikkaus kuitenkin onnistui hyvin. Lepo ja mahdolliset kipulääkkeet ovat enää ainut asia, mitä tarvitsette täydelliseen toipumiseen.”

”Kiitos…” Mitsuyo sanoi ja katsahti Naosua. ”Kuinka vaimonne voi?”

”Hyvinhän hän”, Naosu sanoi hymyillen. ”Tomoko on aina ollut harvinaisen terve nainen. Ihmettelenkin vähän, miksi hän sitten meni lääkintäninjan kanssa avioliittoon”, hän naurahti.

”Mukava kuulla. Viekää hänelle taas terveiset…”

”Toki. Eilenkin vein. No, miten te sitten olette jaksanut?”


***


Gaara lähestyi joukkionsa etunenässä Mitsuyon ja sen murhaajan huoneita. Kazekage itse oli varsin mietteliäs, mikä ei kuitenkaan takaapäin näkynyt.

Piakkoin tuttu käytävä tuli vastaan. Oltaisiin pian sillä huoneella.

”Kuulkaa”, Gaara sanoi äkisti. ”Luulisin, ettei minun kannata tulla siihen huoneeseen.”

”Miksei, Kazekage-sama?” Taniko kysyi.

”En usko, että ainakaan se ensimmäinen kuulusteltava oikein ilahtuisi läsnäolostani”, Gaara vastasi nopeasti. ”Tuskin he kaksi mitenkään erityisesti luottavat hiekkakyläläisiin tällä hetkellä. Ensimmäinen kuulusteltava saattaisi ehkä kieltäytyä puhumasta, jos paikalla on liikaa ylimääräistä väkeä. Hän on kaksikosta se herkempi. Taidan jäädä itse ovelle.”

”Toki…”

”Kirjaa ylös kaikki vastaukset, jotka kuulusteltavat antavat”, Gaara ohjeisti. ”Merkitse vastaukset mieluiten siinä muodossa, missä ne on esitetty, jos ehdit, ja merkitse sitten paperin sivuun, puhuiko kuulusteltava kyseistä väitettä esittäessään totta vai ei. Älä vedä liian suoraan johtopäätöksiä, sillä kuulusteltavat voivat olla varsin ovelia puheissaan, vaikkeivät tietäisikään Jitsuganista.”

Taniko nyökkäsi ja vaikutti nyt hyvin epävarmalta.

Gaara nosti katseensa Narutoon ja Cieliin. ”Naruto, Ciel-san, voisitteko mennä Taniko-chanin henkiseksi tueksi?”

Ciel ja Naruto nyökkäsivät, ja he lähtivät yhdessä Tanikon kanssa kohti sen naisvangin huonetta. ANBUt tekivät heille tietä, ja näiden poistuttua huoneeseen he tukkivat tien kuin vankka portti. Gaara asteli huoneen oven vierelle vasta hetken kuluttua, mutta varoi näkymästä oviaukossa.


***


Mitsuyo nosti äkkiä katseensa.

Huoneeseen oli astunut kolme uutta ihmistä: kaksi kakaraa ja joku tummatukkainen mies. Kakaroista se blondi poika, ehkä viisitoistakesäinen, oli tuttu, samoin tumma mies. He olivat olleet aiemmin täällä sairaalassa kuulustelemassa jo kertaalleen Mitsuyota ja Lanalia, ja blondi oli kiehahtanut heti alkuunsa kaksikolle. Tummatukkainen mies, jonka nimeksi Mitsuyo muisti Cielin, oli taas tuntunut alusta alkaen mukavalta (mistä eräs todiste oli se, että hänen kätensä oli ollut ensimmäisen blondin takinselkämyksessä viimeksi mainitun raivostuessa). Cielille Mitsuyo uskalsikin hymyillä. Kolmas tapaus, pieni mustahiuksinen tyttö, oli taas ventovieras. Pikkutyttö vaikutti joka tapauksessa pelokkaalta ja aralta. Mitä kummaa sellainen teki täällä?

Ciel erotteli muovituolipinosta kolme tuolia, ja saapunut kolmikko istuutui niille. Naosu oli tällä välin kaikonnut sivummalle, ikään kuin joku isokin pomo olisi tullut kylään.

Pikkutyttö katseli vuoroin paperia, vuoroin Mitsuyota, ja näytti hermoilevan. Ihan kuin hänellä olisi ollut todella paha ramppikuume. Hetkinen… eivätkös ne silmät olleet hetki sitten tummanpuhuvat? Nyt ne näyttivät kirkkaanvihreiltä.

”H-hei…” pikkutyttö takelsi sitten arasti paperiin. ”Tuota…öh…” Ciel laski kätensä tytön hartialle ja hymyili tuota kilttiä, rohkaisevaa hymyään. Mies oli kuin itse rauhallisuus. Ilmeisesti helpottuneena saamastaan tuesta pikkutyttö jatkoi paperin tavaamista. ”Tuota…voisitteko kertoa, m-mitä tapahtui silloin… m-murhayönä?” Samalla tyttö nosti yllättäen vihreät silmänsä Mitsuyoon.

Mitsuyo ei ollut juttutuulella. ”En halua puhua siitä”, nainen tiuskaisi.

”Mit-!” blondi poika kivahti, mutta ei päässyt pidemmälle rähinöissään, kun Ciel tukki tämän suun vapaalla kädellään. Hetken muristuaan poika rauhoittui ja nojasi tuolinsa selkänojaan kädet puuskassa ja hapan ilme kasvoillaan.

Pikkutyttö tuijotti paperiaan, jossa oli ilmeisesti kuulustelun kysymykset, ja näytti ala-asteen oppilaalta, jolle oli tyrkätty lukiotason matematiikan tehtäviä.

”Hah, melko hermoheikkoa porukkaa”, Mitsuyo naurahti.

Ciel vilkaisi taas pikkutyttöön. ”Voin kysellä puolestasi”, hän sanoi rauhoittavalla äänellään, ja pikkutyttö ojensi lappunsa nyökäten miehelle. Ciel tutki kysymyksiä aikansa ja lausui sitten Mitsuyolle: ”No niin, Mitsuyo-san. Toivon, että vastaat näihin kysymyksiin.”

Mitsuyo katsoi tiiviisti Cieliä. ”En halua, että tuo blondi on täällä. Puhun vasta, kun hän lähtee.”

Turha edes sanoa, että tämä blondi pomppasi tässä vaiheessa erittäin isoa mekkalaa pitäen seisaalleen ja että Ciel joutui rauhoittamaan hänet hieman turhankin reippaasti. Pienen (tai no, ei nyt ihan pienen) taivuttelun jälkeen pojankloppi maleksi huoneesta jotain julkaisukelvotonta jupisten.

Blondipojun kaikottua Ciel valitsi paperista seuraavan kysymyksen. ”Mistä tunnette Lanalin?”

”Törmäsimme kadulla”, kuului Mitsuyon vastaus.

Mitsuyon tietämättä pikkutyttö raapusteli vastauksen kysymyspaperinsa laitaan ja merkitsi sen viereen: Totta

”Hiekkakylän kadullako?” Ciel jatkoi.

Mitsuyo mietiskeli vaiteliaana. Pitäisikö kertoa totuus vai pimittää? Ciel katseli naista kysyen. ”E-hei mitään…” Mitsuyo mutisi.

”Kumpi suoritti murhat? Te vai Lanal-kun?”

Mitsuyo hätkähti mutta samassa puisti päätään. ”En halua vastata… mutta se oli minun vikani…”

”Mmm… kuolivatko ne miehet, kun Lanal-kun pelasti teidät?”

Nainen tuijotti Cieliä kauhistuneena. Lopulta hänen päänsä kuitenkin lopahti nyökkäykseen.

”Anteeksi”, Ciel sanoi aidosti pahoittelevalla äänellä aikansa Mitsuyoa katseltuaan. ”Minä olen…”

”On minun syytäni, että Lanal joutuu vankilaan tai…! Jos olisin yhtään vahvempi, olisin hoidellut ne miehet itse! Miksei hän jättänyt minua niiden armoille?! Olisin pärjännyt, ihan taatusti olisin! Tämä on kaikki minun syytäni! Minä kuulun vankilaan! Tapoin ne miehet aavikollakin! LANAL ON SYYTÖN!” Mitsuyo huusi hallitsemattomasti. Hän ei voinut olla hiljaa.. Hän puristi jalkojaan hermostuneena ja kyyneleet valuivat hänen silmistään.

”Mitsuyo-san!” Ciel huudahti. ”Etkö muista, mitä viime käynnillämme sanoin?”

”Muistan, mutta tämä on niin vaikeaa…”

Pikkutyttö sai tuskin taltioitua vastaukset paperiinsa, sillä hänen kätensä tärisi hurjasti. Tyttö taisi hermoilla tilannetta.

Ciel kääntyi katsomaan pikkutyttöä. ”Taniko-chan. Lienee paras, että pidämme Mitsuyo-sanin kohdalla tauon.”


***


Käytävälle jäänyt Gaara kuuli hyvin Mitsuyon purkauksen. Toisin kuin mitä hän oli aiemmin ajatellut, kuulustelu ei tehnyt tuomion antamista yhtään helpommaksi. Murhaajalla oli järkeenkäyvä motiivi teolleen: toisen puolustaminen. Hengenriisto oli rikos, mutta suojelu oli jotain aivan muuta… Hiekkakylän laki oli kuitenkin selvä.

Gaaran polvet pettivät, ja hän lysähti hyvin epäkazekagemaisesti lattialle nojaillen seinään. Hänen sydämeensä sattui taas.

”Kazekage-sama?” lähistöllä oleva ANBU kysäisi. ”Mikä tei-...”

Gaara hiljensi ANBUn vihaisella katseellaan ja nosti sormensa huulten eteen, jotta tämä tajuaisi olla vaiti. ANBU ilmeisesti ymmärsi vihjeen, mutta kuitenkin kallisti päätään ilmeisesti tarkoituksenaan toistaa kysymys sanattomasti. Gaara vastasi tähän yhtä sanattomasti ja puisti ärtyneenä päätään.

Kuulustelijat tulivat Mitsuyon huoneesta. Gaara nousi ylös lattialta.

”Jaksatko sinä?” Ciel kysyi Tanikolta, jonka kävely vähän hoippui.

”K-kyllähän minä”, Taniko sanoi ja yritti vakauttaa askeleensa. ”Vähän on olo tillin tallin, mutta kyllä minä pärjään toisen tällaisen rupeaman. En ole vielä kovin hyvä käyttämään Jitsugania…”

Ciel nyökkäsi. ”Seuraavaksi Lanal?”

”Kyllä”, Gaara sanoi. ”Molempien taustat on syytä valottaa, Ciel-san.”

Ciel nyökkäsi ja oli avata suunsa vastatakseen…

…kun jostain toisaalta kajahti hurja karjaisu: ” JOS ET NYT HETI LOPETA, NIIN SINUN TODELLA KÄY HUONOSTI, SAATANAN LINSSILUDE!!!”

Niin konohalaiset, Kazekage kuin ANBUtkin tuijottivat Mitsuyon huoneen viereistä huonetta, jossa Lanal, murhaaja, oleili. Yleensä Gaara ei olisi pelästynyt moista rääyntää, kiitos hänen oman pelottavuutensa, mutta nyt hänen hermonsa olivat jo valmiiksi sen verran riekaleina, että Lanalin huuto sai hänen silmänsä rävähtämään auki ja hänen ruumiinsa jäykistymään yllätyshuudon myötä. Hänen kuitenkin onnistui naamioida pöllämystynyt ilmeensä tyytymättömäksi katseeksi ennen kuin ainakaan Taniko ehti vilkaista häntä kunnolla.

Nolostuneen ja hieman säikähtäneen näköinen nais-ANBU puikahti ulos Lanalin huoneesta.

”Lanal!!” kuului puolen sekunnin viiveellä Mitsuyon huoneesta, ja asianomainen nainen syöksähti ovi-ANBUjen reaktionopeutta vikkelämmin käytävälle. Hänen matkansa kuitenkin tyssäsi kolmanteen ANBUun, joka nappasi naisen olkavarresta kiinni huudahtaen: ”Ptruu!”

”Päästä irti!” pisamakasvoinen nainen puolestaan tiuskahti.

Gaara katsahti Mitsuyoon varsin mielenkiintoinen ilme kasvoillaan. ”Mitsuyo-san, me kyllä kerromme sitten, kun Lanalin kuulustelut ovat päättyneet”, hän sanoi värittömästi.

Mitsuyo tipautti katseensa lattiatasoon ja antoi ANBUn työntää itsensä takaisin huoneeseen. Nainen itse meni vielä pamauttamaan oven kajahtaen kiinni.

Samaan aikaan naapurihuoneessa Lanal höristi korviaan. Hän oli kuullut Mitsuyon huudot. ’Mii-chan…’

Ja eikös Mitsuyon huoneesta seuraavaksi kuulunut räsähdys, kun pöytäkello lensi ikkunasta läpi.


***


”No niin. Missä tapasit Mitsuyon?” Ciel kysyi neutraalisti. Hän kyllä pysyisi rauhallisena, jos Lanalkin pysyisi.

”Kadulla”, Lanal vastasi.

”Missä?”

”Täällä.”

Kaksikon välillä oli selvä jännite. Molempien otsat laskeutuivat kurttuun. Jo aiemmassakin tapaamisessa, jossa Taniko ei ollut mukana, nuortenmiesten välillä tuntui olevan sähköä ilmassa – ei sillä positiivisella tavalla. Ihan kuin he olisivat vanhat riitakumppanit, vaikkakin kumpikin oli vannonut, etteivät he tunteneet toisiaan. Väite tuntui todelliselta. Ehkäpä he olivat olleet riitapukarit edellisessä elämässään.

Kazekagekin oli tällä kertaa huoneessa, tai tarkemmin sanottuna oven suussa (Naruto oli kieltäytynyt tulemasta huoneeseen, sillä hän tuntui inhoavan koko sydämestään Lanalia). Ilmeisesti Kazekagekin piti sittenkin Lanalia liian epäilyttävänä ja halusi varmistaa, ettei Lanal keksisi tehdä mitään ylimääräisiä temppuja kuulustelijoille. Jo se, että hän kokoili viereensä nyt jo melko kookasta hiekkakasaa pihalta ja sairaalan siivoojien unohtamista nurkista, vahvisti väitettä. Siivoojilla olisi päivän päätteeksi kivaa. Kasvoillaan Kazekagella oli nyrpeän ilmeen naamio.

”Entäpä…”

Yhtäkkiä Lanal käänsi katseensa vaiteliaana nurkassa vastauksia kirjailevaan Tanikoon. ”Etkö sinä kysy?” Taniko säpsähti pelästyneenä. ”Hei, mikä nimesi on?” Vastaukseksi Taniko piiloutui lehtiönsä taakse, mille Lanal hymyili kylmästi ja mitä hän katseli raastavasti.

”Lanal”, Ciel sanoi tuimasti.

”Ai, henkivartijoitako sitä ollaan?” Lanal kysyi ivallisesti pelottava katse yhä Tanikossa.

”Sinun ja Mitsuyo-sanin kannalta on parempi, että käyttäydyt hyvin ja vastaat kiltisti kysymyksiin”, tummatukkainen nuorimies murahti. ”Ja lakkaat nyt heti paikalla pelottelemasta Taniko-chania tuollaisella naamalla.”

Tärisevä Taniko punastui.

”Ai, sitä aletaan nyt uhkailla, vai?”

Taniko katsoi arasti lehtiön takaa vain huomatakseen Cielin huolestuneen katseen.

”No hyvä on”, Lanal murahti ja siirsi katseensa Tanikon helpotukseksi Cieliin. ”Jatka sinä sitten kysymistä. Olen vain totaallisen kyllästynyt ääneesi.”

”Hyvä on. Miksi tapoit ne miehet?” Ciel kysyi irrottamatta katsettaan Lanalista.

”Suojellakseni”, Lanal vastasi kylmästi.

”Ketä?” Ciel kysyi hievahtamatta.

”Mii-chania”, Lanal vastasi kallistaen hieman päätään.

”Miksi?” Ciel lisäsi.

”Arvaa”, Lanal murisi.

Kaksikon välille syntyi murhaavan katkera hiljaisuus. Gaaran vierellä olevat hiekanjyvät hyppelivät kuin valmiina kiristämään tarpeen tullen lisää tietoa.

”Miksi tulit Hiekkakylään, olethan Sadekyl-”

”Riittää jo, en vastaa enää yhteenkään typerään kysymykseesi”, Lanal sanoi ja tuijotti Cieliä jäätävästi. Ciel laski otsansa kurttuun.

Kazekage astahti paremmin esille nurkastaan. ”Sinulle on helpompaa, jos vastaat”, hän sanoi. ”Samoin Mitsuyo-sanille. Tarvitsemme tietoa tilanteesta - aitoa tietoa. Joku saattaisi tässä kohtaa sanoa, että lausuntoasi voi käyttää sinua vastaan, mutta lisäisin myös sen, että lausunnon kertominen voi mahdollisesti lieventää oleellisesti sanktiotasi. Vaikeneminen ei taas lievennä sitä.” Kazekage ryhditti puheitaan lyhyellä tauolla. ”En pidä uhkailemisesta”, hän jatkoi sitten, ”mutta kerrottakoon sinulle kuitenkin, että seinänaapurisi oli huolissaan sinusta ja voinnistasi. Hän vaikutti sen verran mukavalta, etten mielelläni asettaisi sinua ongelmiin ilman hyvää syytä.”

”Jos teette Mii-chanille jotain…”

”En tarkoita sitä mitä nyt ajattelet”, Kazekage tarkensi. ”Me emme aio tehdä suoraan hänelle mitään. Hän kuitenkin huolestuu, mikäli sinulle käy jotain. Mikäli olet niin harkitsematon, ettet itse välitä siitä, mitä sinulle tapahtuu, muista siis se, että voit käytökselläsi saada pahaa jälkeä Mitsuyo-saniin. Ja me emme epäröi voimakeinoja käyttöä, mikäli käyttäydyt kehnosti.”

Hiljaisuus.

”Kysyn uudestaan, mitä sinä teet Hiekkakylässä?” Ciel kysyi ja nyt hän kuulosti lähinnä vihaiselta.

Lanal vilkaisi Cieliä. ”Ei kuulu teille”, hän vastasi pilkallisesti. Cielillä naksahti, ja mies puri ärtyneenä hammastaan.

Kuulustelu jatkui samaan tapaan koko iltapäivän…

*****

Tästä pääset lukuun kolme.