21. Hyökkäys Kivikylään




Iskin maahan voimalla pudotessani, vapauttaen tulen ja henkien voimat käsistäni. Heidän suunsa repesivät auki, valmiina viimeiseen tuskan huutoon. Sitä ei kuitenkaan heille suotu. Hetken kuluttua he varisivat tuhkana maahan. Kymmenen askeleen päässä olevat ihmiset säästyivät tappavalta liekiltä. Hyökkäys aiheutti kaaoksen. Ihmiset kirkuivat säntäilivät kuin hätääntynyt kalaparvi. Ihmismassojen seasta erottuivat vain liikkumattomat ninjat. He eivät tehneet elettäkään paetakseen. Mutta he eivät myöskään lähestyneet minua.

Kivikylän keskusta oli palanut karrelle. Nousin hitaasti ylös ja hengitin syvään keräten lisää voimaa. Olin pudonnut keskelle toria, ilmeisesti kylän keskelle. Täydellistä.

Käännyin tähyilemään ninjoja jotka vaanivat näkymättömissä isku valmiudessa. Pystyin aistimaan heidän pelkonsa. Harva heistä oli valmis taistelemaan manaajaa vastaan. Nämä ninjat eivät olleet tottuneet tuntemattomaan viholliseen.

Päätin ruokkia tuota pelkoa. Kohotin hienoisesti käsiäni ja ammensin kykyjä Memnochilta, tuolta pelon mestarilta. Pienet illuusiot olivat täydellisiä tämän tason vastustajia vastaan.

Loin ympärilleni pelon auraa joka vaikuttaisi välittömästi heikkomielisiin vihollisiin. Se oli salakavalaa illuusiota, huomaamatonta mutta tehokasta. Käytin hyväksi ihmismielten pimeää puolta ja tuntemattoman pelkoa.

Kun he katsoisivat minua kasvoihin he kohtaisivat luomettomat hohtavat silmät, hahmo jonka ympärillä tanssivat varjot ja piiskaava tuuli. Vihollinen joka huokuisi ääretöntä voimaa. Mitä enemmän he antoivat pelolle valtaa, sen paremmin illuusio tehoaisi.

Jos Kivikylän vanhat myytit yhä elivät, he olisivat taikauskoisia ja pelkäisivät kaikkea mikä liittyi manaajiin. Sillä täällä Sielun Särkijä luotiin, suurin synti ninjojen historiassa tunnettiin.

Lähdin liikkumaan kohti rakennuksia, liikuin hiipivin askelin arvaamattomasti, kuten rooliini sopi. Ninjat eivät uskaltaisi lähestyä minua.

"Olet kuin pieni lintu, joka pelottaa vastustajansa värikkäällä pyrstöllään. Mitä jos lopettaisit pelleilyn?"

Naurahdin hiljaa Vornan ajatukselle. Totta, miten hyvin luonnon pelotus taktiikat toimivat. Mutta tältä linnulta löytyi muutakin kuin värikkäät sulat.

" Rakas liekkiseni, en ota riskejä tämän suhteen. Sinä aliarvioit fyysisen maailman. Muista että minä tässä olen vieraalla maaperällä."

Ja samassa kuin tilauksesta, aistimme viholliset takanani. Kolme Kivikylän ninjaa hyökkäsi piiloistaan hajonneen tori pöydän takaa.

He juoksivat tikarit käsissään kolmio muodostelmassa, rykelmä heittotähtiä lensi täydellisessä kaaressa kohti päätäni. He olivat vahvempia kuin muut, sillä illuusio ei tehonnut heihin kaukaa.

Onnekseni olin luonut yhteyden tuuli henkeen ennen taistelua ja nopeuteni oli kasvanut heidän tasolleen.

Väistin shurikenit helposti ja ammensin nopeasti lisää voimia heidän kohtaamiseensa. Nopeus oli vahvuuteni, mutta en pärjännyt heidän ruumin voimilleen alkuunkaan.

Sitten he olivat kimpussani, ensin valtavan kokoinen kaljumies yritti lyödä minua kylkeen ja kaksi pienempää syöksyivät sivuilta. Suunnitelma oli hyvä, sillä en voittaisi kolmea lähitaistelussa.
Heidät täytyisi ajaa erilleen.

Väistin hyppäämällä taaksepäin ja loin käsilläni mustia usva kiekuroita ilmaan. Se hämäsi heiltä sijaintini. Käytin tuuli elementtiä siirtyäkseni nopeasti muutaman askeleen vasemalle, sitten taas oikealle, ja nopeasti takaisin keskelle. Kaiken aikaa usva koukerot seurasivat pyrähdyksiäni, hämäten vastustaa ja ninjat erkanivat toisistaan hyökäten sinne missä he luulivat minun olevan. Onnekseni minulla ei ollut chakraa, he eivät voineet aistia minua. Mutta manaaja kykyjeni ansiosta minä aistin heidän sielunsa.

Kalju mies oli ovelampi kuin kaksi muuta, hän juoksi suoraan eteenpäin välittämättä usvasta,  joka peitti näkyvyyden. Hän sai minusta otteen valtavalla kourallaan ja yritti iskeä kunailla vatsaani. Yritys päättyi lyhyeen kun käänsin katseeni häneen. Kohdistin illuusion voiman häneen.

Ninjan kasvot kalpenivat ja hän jähmettyi. Tunsin muutoksen hänen mielessään, kun illuusio teki työtään. Katsoin kylmästi kuinka pelko ja epätoivo risteilivät miehen kasvoilla. Kaikki taistelutahto pakeni hänen nujerretusta mielestään, johon yhä synkemmät painajaiset kietoutuivat, ruokkien itseään.

Kunai putosi  tärisevästi kädestä ja hän hellitti otteensa.
Mies huojui  yrittäen pysyä jaloillaan, ymmärtämättä mitä oli tapahtunut. Miksi vihollinen oli yhtä-äkkiä voittamaton?

"Seis! Mitä oikein teit! Kivikylän nimessä, antaudu nainen!"

Huuto leikkasi ilmaa. Kaksi pienempää ninjat löysivät meidät usvan hälvetessä. Heillä oli apuvoimia. Joukko lähestyi minua aseet kourassa kasvot kiristyneinä keskittyneeseen vihan naamioon.

Huokaisin ärtyneenä. En pitänyt ninjojen tavasta taistella.

"Olen saanut tarpeekseni."

Ärähdin ja vapautin Vornan voiman itseeni. Tatuointini välähtivät sokaisevasti ja varjokuva demonista ilmestyi taakseni. Sen asento oli identtinen minuun. Se oli nyt puoliksi tällä tasolla, tukemassa taisteluani fyysillä voimillaan. Nyt en olisi heikko. Vereni kuumeni ja taisteluhalu kasvoi silmänräpäyksessä.

Olimme hetkessä keskellä joukkoa. He eivät koskaan tajunneet mikä heihin iski.  Heitin ihmisyyteni menemään kuin turhan rätin, ja olimme yhtä taistelun tanssissa.  Ainoastaan voitolla oli merkitystä.


Jälkeenpäin tajusin huohottavani keskellä aukiota. Ylläni oli verta, muttei omaani. Ympärilläni makasi tusina ruumiita vääntyneinä irvokkaasti. Jotkut olivat palaneet, jotkut silvottu kynsillä tunnistattomaksi.

Katsoin käsiäni. Sormieni päissä roihusi äkäinen sininen liekki. Kuin tuliset kynnet, ajattelin. Aivan kuten Vornalla. Katkaisin nopeasti yhteyden ja demonin varjo katosi takaani.

Äkkiä epävarmuus valtasi mieleni. Olin pelottavan yhtä demonin kanssa. Taisteluissa minä muutuin yhtä petomaiseksi kuin Vorna. Olinko aina ollut yhtä veren himoinen? En kyennyt muistamaan.

Jos minä vaikutin Vornaan, demoni vaikuttaisi väistämättä minuun. Mutta kuinka paljon? Muuttuisiko Vorna ihmiseksi ja minä demoniksi? Olimmeko kohta yksi ja sama sielu ja olento?

Kaukainen muisto heräsi mielessäni. Se liittyi sielutason yhteyteen, mutten kyennyt muistamaan sitä. Olinko menettämässä minuuteni ja muistoni? Voisiko sielutason yhteys olla vaarallinen jopa minun tasoiselleni manaajalle?

Äkkiä kuulin valtavan räjähdyksen. Nostin katseeni ja näin tulimeren kohoavan ilmaan kylän pohjois päädyssä. Paineaalto lennätti sakeaa kivipölyä ilmaan. Huidoin ärtyneenä hiuksia pois kasvoiltani.

Vaaleaninja istui yhä risti-istunnassa ja lensi korkealla kylän yläpuolella. Deidaran lintu kaarsi jälleen alemmas ja pieni räjähdysten sarja halkoi ilmaa, ja olin näkeväni joukossa... ilotulitteen?

Hymähdin. Vai aikoi Deidara isotella? Mies ylpeli taidoillaan liikaa.

Ihmiset pakenivat takaisin aukiolle. Kuin juoksisi pantteria karkuun tiikerin syliin.

Deidara sai pitää hauskaa ja minä kamppailin ninjojen kanssa? Rypistin kulmiani. Turha luulo.

Iskin käteni maahan ja vedin verilinjat kehän muotoon ympärilleni. Oli aika aloittaa todellinen tuho.

Kutsuin kolme kaaoksen henkeä. Heitä ei tunnettu nimeltä klaanini keskuudessa, ja he eivät koskaan paljastaneet todellisia kasvojaan. Muinoin taistelevat manaajat käyttivät heitä kaupunkien ja armeijoiden tuhoamiseen, miellyttääkseen sotaherroja. Mutta se oli mennyttä aikaa.

Kolme olentoa ilmestyi varjoista, tällä kertaa vanhus, lapsi ja nainen. He katsoivat minua valkeilla sokeilla silmillään vaitonaisina.

"Etelään, itään ja pohjoiseen."

Käskin yksinkertaisesti. He tottelivat. Nämä summon henget eivät ymmärtäneet montaa käskyä, eikä heitä voinut hallita tarkasti. He tuhosivat ja ymmärsivät ilmansuunnat. Mutta ajantajua tai rajoitteita he eivät ymmärtäneet. Käskyn saatuaan, nämä raivottaret tuhosivat kaiken edeltään, kunnes heidän voimansa hiipui.

Henget erkanivat kolmeen suuntaan,tuhoten kaiken mikä osui heidän kulkureitilleen. Rakennukset sortuivat ja ihmiset kirkuivat yrittäen kiivetä muurien yli. Kyläläiset ymmärsivät viimein että Kivikylä ei suojaisi heitä. Lähdin kävelemään itäistä katua, ja yritin kerätä voimiani. Manaus oli heikentänyt minua liikaa.

Pohjoispuolelta kuului karjuntaa. Ilmeisesti Deidara ja ninjat ottivat yhteen. Sopi minulle mainiosti, taistelkoot ninja taistelujaan. Minua kiinnosti ainoastaan Sielun Särkijä.

Mikä Kakuzulla ja Hidanilla kesti? He leuhkivat olevansa Akatsukin parhaat varkaat. Olin huolestunut.

Itäisellä muurilla oli salaovi joka johti maanalaisiin kammioihin, siellä Sielun Särkijää pidettiin. Heidän olisi jo pitänyt palata. Lähdin juoksemaan kohti muuria. Varastaisin kiven itse jos he eivät siihen pystyisi.