*tähän viimeksi jäätiin*

Zetsun silmät laajenivat. Hän kiljaisi kauhistuneena ja Tobi vinkaisi.
Tobi ojensi kättään, jossa oli Zetsun rakkaan muratin köynnös.
“Se… se lähti irti kun nousit niin nykäistiin se vahingossa…” Tobi piipitti.
Zetsu lähti vyörymään Tobia kohti, puristaen yhä murattia sylissään.
Ennen kuin Zetsu ehti tehdä mitään, Pain heitti Tobin jonnekin pois. (takavasemmalle seinää päin.) “Zetsu, rauhoitu. Se on vain kasvi, älä rakastu siihen. Nyt ole hyvä ja mene pois, vie se myös mukanasi.”
Zetsu pyyhälsi nyyhkyttäen yläkertaan.
“Kukkaispoika.” Konan huokaisi ja kaatoi kahvia pieniin nimikoituihin kuppeihin.

_______________________________________________________________________

Deidara romahti sängylleen makaamaan.
”Mitä minä teen? Kohta on ilta ja minun on palautettava teokseni dannalle.”
Blondi huokaisi ja katsoi lattialle, joka oli täynnä savipusseja sekä maalia. Hän oli yrittänyt kaikenlaista, kaikkea suurta ja hienoa. Useimmiten hän oli yrittänyt tehdä Sasorin muotokuvan, mutta vaikka hän vaivoin saikin saven pysymään koossa räjähtämättä, savesta oli hankala muotoilla jotain niin komeaa kuin Sasori, Deidara mietti. Poika huokaisi taas. ”Vai että ’Gay or Girl?’ Typerää.”

Ei kuitenkaan ollut Deidaran tapaista jäädä murehtimaan asioita, joten hän päätti mennä ulos hakemaan happea, jospa ajatuksetkin sujuisivat sitten paremmin. Deidara avasi oven ja Sasori sekä Hidan kaatuivat hänen päälleen.

“Uuunn! Raiskaaaauus!”
“Voi vittu…”
“…!”
Miehet makasivat maassa ihmeellisessä solmussa.
“Un? Tekö!? Mitä ihmettä te teette?” Deidara tuuppasi Hidanin ärtyneenä pois päältään, Sasorin hän antoi nousta itse.
“Halusin vain tietää, teetkö vedonlyöntimme eteen mitään…” Sasori sanoi tyynen rauhallisesti ja vilkuili huonetta. Se oli yhäkin täynnä savipusseja.
“Ilmeisesti teet…”
“Yllätin hänet tirkistelemästä avaimen reiästä, joten oli tietysti pakko liittyä seuraan.” Hidan sanoi iloisesti.
“…Mutta nyt taidan häipyä.” Hän totesi.
Kaksikko jäi huoneeseen setvimään yhä kiivastuvalla äänellä asioitaan ja Hidan päätti jättää heidät rauhaan.

“Tänään on todellakin sattunut kaikenlaista…” Mies ehti kuitenkin ottaa vain muutaman askeleen, kun hän tuntui kompastuvan johonkin. Ennen kuin jashinistin ehti hahmottaa kompastuvansa villapaitaan ja kaatuvansa, hän näki takanaan olevan portaikon ja kiitti Jashin-samaa kuolemattomuudesta.

Albiino kieri portaat alas ja joka porras sai oman kirosanansa.
“Ai vittusaatanaperkeleenhelvetti… Varo Zetsuuuuuuuuuuhh!”
Zetsu oli juuri nousemassa portaita rivakkaa vauhtia murattia hyväillen, kun hän näki Hidanin, joka vyöryi häntä kohti.
    
Pain kuuli kovan pamauksen ja liudan kirosanoja, sekä Zetsun mustan ja valkoisen äänen yhtä aikaa. Mies kurtisti kulmiaan ja käänsi lehden sivua. Kohta hänen jalkoihinsa lennähti saviruukun palanen ja Zetsun ääni voimistui.
Tobi nosti päätään lattialta ja mutisi: “Pervoileeko ne nyt kahdestaan sen kasvin kanssa? Taidan tahtoa mukaan…”

Portaikossa Hidan hieroi päätään ja otti vastaan Zetsun itkun sekaisen saarnan.
“No mitäs kannat sitä helvetin köynnöstä mukanasi!” Hän ärähti.
“Sinä et voi ymmärtää typerä jashinisti kun et kuole, mutta Midella on herkkä nuori kasvi!”
“Midella?”
“Hänen nimensä on Midella!”
“Ihme ettei Zetsu-Chan…”
“Midella on mies!”
Hidanilla on vakavia ongelmia pitää naamavärkkinsä peruslukemilla, mutta kun Zetsu päätti yhtäkkiä jättää asian sikseen ja kiidätti kolhiintuneen kasvinsa hänen ohitseen yläkertaan, pääsi Hidankin luikahtamaan paikalta.

_______________________________________________________________


Kakuzu kiipesi synkkänä portaita ylöspäin. Hän oli järjestyksen mies, näin ollen Kakuzu oli päässään säätänyt tiukan arvomaailmansa ja hänellä oli tarkka käsitys siitä, minkä arvoisia he olivat Akatsukissa:

Ensin oli tietty Pain, sen jälkeen Konan koska hän oli henkilökohtaisista syistä miehelle tärkeä, sitten tuli Painin oikeakäsi Zetsu.
Kun asiaa ei tarkasti ajattele, voisi luulla, että Uchiha Itachi on kuin muutkin, mutta hän oli jostain Kakuzulle tuntemattomasta syystä heti Zetsun jälkeen.

Sitten olivat niin sanotut tavalliset akatsukit, ylimpänä itse Kakuzu tai Sasori. Seuraava oli Hidan, koska hän oli mukava maskotti, mutta käytännössä melko heikko.

Toisaalta, oli mahdotonta sanoa, oliko Deidara loppuen lopuksi samalla viivalla jashinistin kanssa, vai oliko hänen savensa jopa arvokkaampaa, mutta jos mietitään sitä, kuinka paljon muuta Akatsukilaiset häntä kunnioittivat, oli ponnaripoika selvästi listan häntäpäässä.
Sitten oli Tobi. Yleistyperys, jonka virasta ja käytännöllisyydestä ei saattanut olla varma. Sitten oli Orochimaru. No, hän ei enää oikeastaan kuulunut millään tavalla Akatsukiin, mutta Kakuzu piti miehestä sen verran, että laski miehen joukkoon.
    
Hän huokaisi. Nyt kun asiaa mietti, Oro olisi paljon hyödyllisempi kuin typerä Deidara tai Tobi. Ja kyllähän Kakuzu kaipasi miestä ihan henkilökohtaisista syistä, olivathan he olleet hyvää pataa keskenään. Melkein jopa parempaa kuin hän ja Hidan. Mies huokaisi uudestaan ja raskaammin. Exiä ei saa jäädä miettimään.
    
Kakuzu kompastui villapaitaan. Hän heitti sen ärtyisästi jonnekin taakseen, mutta se ei kerinnyt osua maahan, kun se takertui johonkin.
Paita oli lentänyt suoraan Zetsun naamalle ja jäänyt kiinni häntä ympäröivään kasviin.
“Uh, sori.” Mies tokaisi, Zetsu pysyi hiljaa, mutta hänen musta kätensä puristui nyrkkiin.
“No älä nyt suutu…” Kakuzu naurahti hieman hätääntyneesti kun Zetsu vyöryi häntä kohti yhäkin villapaita naamallaan.
“E-ei se minun vikani ole, että olet tuollainen…”
“Mikä olen?” Zetsun valkoinen puoli kysyi tukahdutetulla mutta rauhallisella äänellä.
“Siis kai sinuun nyt villapaidat tarttuvat, kun olet tuollainen naamapalmu.”
“MITÄH?”
“*köh* Eikös sinun pitänyt mennä hoitamaan tuota vihannesta!?”
“En ole naamapalmu, se ei ole vihannes vaan muratti, jonka nimi on Midella.”
“Vaikutat kireältä, vedäpä vaikka porkkanalla…”
“MITÄÄH!?”
Zetsun musta käsi ojentui tappavasti Kakuzua kohti, joka ei itsekkään tajunnut mikä haukkuma vimma häneen oli iskenyt. Zetsulla oli yhä villapaita naamallaan, mutta hän tajusi repäistä sen pois …juuri kun Sasori avasi raivoisasti oven.
    
Ovi paiskautui suoraan Zetsua naamaan, jättäen koristekuvionsa miehen kasvoille. Asiaa pahentamassa oli tietysti se, että metallinen ovenkahva paiskautui murattiin, jolloin se putosi Zetsun käsistä ja ruukku rikkoontui kokonaan. Sirpaleet putoilivat miehen varpaille ja kaatoivat hänet jo kolmatta kertaa kumoon muratin päälle.

Zetsu oli taas, kolmatta kertaa sinä päivänä, mahallaan maassa.
Midella makasi lehdet levällään miehen alla ja Zetsu saattoi sydämessään kuulla kasvin tuskan huudot, olihan se nyt kivuliasta jos kokonaisen köynnöksen repäisee irti.
“Zetsu? Oletko kunnossa!?” Sasori kysyi ja kallisteli päätään.
Kasvimies ei vastannut. Hän hengitti syvään ja hillitsi raivonsa, jopa mustapuoli tyytyi vain murisemaan hiljaa.

Hänen suussaan oli taas muratin lehtiä ja mieltä vallitsi pelko, ettei Midella ehkä selviäisi.
“Sattuuko johonkin?” Sasori kyseli uudestaan.
“Ei. Tuntuu aika helvetin hyvältä.”
“Aha…”
“No tietysti sattuu pösilö!”
Zetsu jätettiin rauhaan Midellan kanssa ja oman onnensa nojaan. Kakuzu paineli takavasemmalle Hidanin villapaita mukanaan, Sasori lähti alakertaan kahville ja Deidara meni Dannansa perään Zetsun yli kävellen. Hetken päästä Kisame ja Itachikin tulivat komerosta, kävelivät keksinmuruset kauluksillaan hekin Zetsun yli.

Kun käytävän liikenne hiljeni, Zetsu vetäytyi Midellan kanssa komeroon puuhastelemaan.  

Komeron ovi oli tarkoituksellisen raskas, sillä sekin oli äänieristetty komeron seinien tavoin. Komero oli pieni, pimeä vaatehuone, jossa kuitenkin oli vaatteita vain nimeksi. Komeron lattia oli pölyn ja vanhan punaisen lattiamaton peitossa. Jokainen seinä oli kolkon valkoinen joka tehosti punaista lattiaa entistä tylymmin. Seinien nurkissa oli lipastoja ja avohyllyjä, jotka olivat pullollaan sekalaista tavaraa, mutta karhunosan tilasta veivät merkilliset elektroniikkalaitteet, joista oli vaikea heti sanoa, mitä ne olivat. Luultavimmin kameroita, toiminnassa.

Vaikka talo oli yksi akatsukien piilopaikoista, sen komeron tarkoitus ei ollut aivan selvillä tai päivän valossa nähtävinä.
Kaikki esineet, huonekalut ja vaatteet oli merkillisesti aseteltu, kuin peittämään jotain mikä oli huoneen katon rajoissa ja nurkissa, sillä vain pieni osaa valkoisista seinistä näkyi.

Myös vaatteet, jotka katossa olevista koukuista roikkuivat tai osan elektroniikka vempaimista peittivät, olivat sitä tyyli luokkaa ja kokoa, että vain Konan pystyisi niitä pokkana käyttämään. Siltikään hän ei varmastikaan tuntisi itseään varmaksi niin pienissä asuissa. Ne näyttivät siltä, kuin kutsuisivat käyttäjää itselleen, kuin koko komero olisi vain kulissi jollekin, mitä siellä oletettiin tapahtuvan ja mitä siellä varmasti tapahtuikin.

Zetsu katseli kasvia huolestuneena. Tai siis valkoinen puoli katseli, musta ei niinkään välittänyt Midellasta. Mies avasi kaapuansa sen verran, että sai pujoteltu itsensä pois kasvista joka häntä tavallisesti ympäröi. Kun hän oli löytänyt paremman asennon komeron rojujen joukosta, hän alkoi tarkastella Midellaa lähemmin.
“Zetsu… Zeeeetsuuuuhh…” Rahiseva ääni sanoi.
“Huh!? Kuka puhuu!?” Zetsu säikähti ja katseli kiivaasti ympärilleen, näkemättä puhujaa.
“Minä… Midellasi…”
“Midella? Osaatko puhua!?” Valkoinen puoli sopersi.
“Voi kylläh… mutta vain sinä kuuleth kiihkeän äänenih…”

Zetsu katseli ympärilleen yhäkin hermostuneena. Oliko hänelle puhkeamassa kolmas persoona, vai osasiko muratti todella puhua? Hän päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
“Mitä haluat? …Olen todella pahoillani kaiken sinulle aiheuttamani vahingon takia… antaisitko anteeksi?” Zetsun valkoinen puoli aneli, musta pysyi hiljaa kerrankin.
“Tietysti… muttah…”
“Mitä? Teen mitä vain!”
“Mene naimisiin kanssanih… paranna haavanih!”
“Ooh!”
“Mitä, etkö suostuh oi uljashh urhhoni!?” Kasvi sanoi yhä kiihkeällä, mutta surumielisellä äänellä.
Zetsun silmät säteilivät: “Tietysti! Minä rakastan sinu…”
“Ooh, lemmi minua ZetsuhhHAHAHAHAHAHAHAHAHAAHHOHOOHHA!”

Zetsu ei ennättänyt onnekseen sanoa mitään, kun Midella repesi.

Muratin äänestä oli kaikki kiihkeä intohimo poissa, kun Midellan ääni vaihtui poikamaiseen nauruun.
Zetsu pudotti ensikerran kylmästi kasvin kädestään komeron lattialle, mutta se ei mennyt rikki sillä komeron lattia oli melko lailla täynnä vaatteita.
Kasvimies nousi ylös ja harppoi ovelle.

Tobi kaatui sisään pidellen kramppaavaa vatsaansa. Poika nauroi enemmän kuin koskaan.
“Tobi…”
“Hohahahah… lemmi minua… Midella …huohahahaha!”
“Tuo ei ollut hauskaa!”
“Rakastan sinua, uljas urhoni!”
“Tobi…”
“Kyaaahahahah!”

Komerossa kuului kova läimäisy. Zetsun bitchslapin ääni ei kantanut suljetusta komerosta joka oli äänieristetty, mutta Tobille viesti tuli harvinaisen selväksi.

He istuivat hetken hiljaa. Zetsu poimi muratin takaisin syliinsä ja Tobi hieroi kipeää poskeaan. He päättivät sanattomalla sopimuksella olla puhumatta tapauksesta enää, tai ei edes Tobi uskaltaisi enää mainita pikku pilastaan, muuten hän olisi varmasti mennyttä.

“Mitä nyt, Tobi?” Miehen valkoisenpuoli kysyi ikuisuuden päästä väsyneellä äänellä.
“Tobi oli tänään kiltti poika, kaikki muut kävelivät Zetsu-saman yli, mutta minä en.” Naamion takana Tobin silmät säteilivät.
“Jaa. Sepä kiva. Sinä kuitenkin nykäisit Midellan köynnöksen irti, vai mitä?”
“Uh… anteeksi siitä. Taidan olla vähän häsläri… mutta äskeinen oli vain sitä, että yritin piristää Zetsu-samaa!”

Tobi tuli istumaan Zetsun kylkeen kiinni. Zetsu siirtyi kauemmas, mutta poika tuli perässä.
“Niin… olet todellakin häsläri…” Zetsu sanoi ja siirsi muratin selkänsä taakse. “…joten pysy yhäkin kaukana Midellasta, hän on herkkä mies!”
Tobi hivuttautui hyristen yhä lähemmäs Zetsua. Zetsu perääntyi rivakkaa vauhtia kunnes seinä tuli vastaan.
“Öö… Tobi, mitä teet?”
“Hm? Istun.” Tobi hyrisi.
Zetsun mustapuoli työnsi Tobia kauemmas, mutta poika hivuttautui yhä lähemmäs istumaan.
“Älä istu noin lähellä!” Mustapuoli karjaisi.

Samaan aikaan, samassa huoneessa, huoneen katonrajassa kiilui kamera. Sininen linssi välkkyi ja zoomautui huoneessa olevaa kaksikkoa kohti.

Kameran linssistä heijastui kaksi pikku Akatsukilaista joista toinen, vihreätukkainen oli painautuneena seinää vasten ja käänteli päätään hermostuneena. Zetsu työnsi koko voimallaan Tobia pois luotaan, mutta poika paljastui yllätyksellisen vahvaksi.

Oranssi naamio lensi sivuun. Zetsun ilmeet vaihtelivat rajusti, mutta mustanpuolen
“Mitä vittua painu helvettiin!?” -huudot kaikuivat ja täyttivät tilan.
“Zetsu! Halitaan!”
“E-en halua!”
“Halaan kuitenkin!” Tobi painoi Zetsua kovemmin seinää vasten. Kasvimies yritti pyristellä, eikä tajunnut ollenkaan mitä oli tapahtumassa:
“Tobi päästä irti jo!”
“Hhhrrr… en halua päästää! Olet niin pehmeä!”
“Mitä vittua, kiimainen homoko olet!?”

Nurkassa olevasta kamerasta lähti pitkä, seinän sisällä kiemurteleva johto. Johto luikerteli pitkän matkan seinän sisällä, kunnes sen matka päättyi syvällä maan alla olevaan pieneen huoneeseen ja siellä olevaan monitoriin.

Pienen huoneen jokainen seinä oli täynnä monitoreja. Jokaisesta TV-ruudun tapaisesta näkyi eri kuvakulma siitä komerosta, jossa Zetsu ja Tobi paraikaa puuhastelivat. Tai Tobi puuhasteli Zetsulla.
    
Isoin monitori, johon kyseisen kameran johto liittyi, näytti huoneen tapahtumat otollisesta yläviisto kuvakulmasta, samalla se oli huoneen isoin ruutu. Aivan sen ruudun edessä oli rullatuoli ja popcorn-teline.

Tuolin alla ja joka puolella sen ympäristössä oli videokasetteja. Kasetit peittivät lähes koko huoneen lattia pinta-alan ja ne tekivät monta pinoa huoneen reunoille. Kaikki kasetit sisälsivät komerossa olevien kameroiden nauhoitusta.

Kasettien kyljissä oli huolellisesti siistillä käsialalla tarraan kirjoitettuna nauhan otsikko.
Otsikot olivat luokkaa: Kakuzu & Hidan 69 tai Itachi & Kisame syövät keksejä.

Huoneen keskellä olevassa rullatuolissa istui mies. Hän pyyhkäisi verta nenästään ja kurotti sitten popcornkulhoon, siirtämättä kuitenkaan katsetta isosta monitorista. Pain nojautui lähemmäs ruudulla pyörivää showta ja nielaisi odottavana.
“Menkää jo asiaan! Ei tässä koko päivää ole aikaa katsoa peuharointianne!” Mies mutisi.

Huoneessa alkoi olla lämmin. Zetsu oli koukistanut jalat rintaansa vasten ja viuhtoi käsillään Tobia väistymään. Poika ei kuitenkaan siirtynyt vaan painautui lujemmin toista vasten.
“Zetsu-sama! Haluan teitä! Tobi on tuhma poika!”
“No niin totisesti on! Mene pois tai taitan niskasi!”
Tobi ei kuitenkaan yhäkään välittänyt miehen estelyistä vaan rutisti tätä lujemmin itseään vasten. Kasvi mies repi poikaa irti itsestään kaikin voimin karjuen, mutta Tobi oli kuin liimattu ja toi kasvojaan lähemmäs Zetsun kasvoja.
“Tobi!” Zetsun mustapuoli huusi yhä uudelleen järkyttyneenä.
“En ole homo ja sinä olet lapsi joten et voi haluta minua!”
“Mutta haluan sinua! Ota vaatteet pois!”
Zetsu kiljui kuin tyttö, mutta ääni eristetystä komerosta ei kuulunut ääntäkään ulkopuolelle.

Maanalaisessa huoneessa Painin posket olivat lähes yhtä lämpimät kuin komeron ilma.
“Huh, tämähän alkaa käydä mielenkiintoiseksi.” Mies mutisi itsekseen ja kahmaisi lisää popcornia.

Ei kulunut kuin muutama sekunti, kun Pain oli jo tukehtumassa popcorneihin ja kaatui tuolilta videoiden sekaan lattialle. Show’hun tuli keskeytys.

Juuri, kun Zetsu oli pyörtymässä järkytyksestä ja Tobi oli rutistanut hänet kuoliaaksi, komeron ovi pamahti auki. Hidan ja Kakuzu olivat vyörymässä sisään. Hidan oli selin komeron nurkassa olevaa kaksikkoa kohden, mutta Kakuzu, joka työnsi jashinistia komeroon, näki heidät. Mies ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin Hidan vetäisi hänet käsivarsista lattialle.
    
Pain kapusi nopein liikkeen takaisin rullatuoliin, hänen rin´neganinsa eivät olleet yhäkään siirtyneet isosta monitorista. Hänen lahkeensa olivat polvista alaspäin märät, sillä lattia lainehti hänen kuolastaan.

Komeron lämpötila oli yhä nousussa, kun Hidan kaatui sen lattialle. Hän näki kaatuessaan vilahduksen Tobista ja apua karjuvasta Zetsusta ja tajusi oitis tilanteen.

Ohi kiitävän sekunnin kuluttua Kakuzukin makasi maassa, puoliksi jashinistia päällä.
Komeroon laskeutui hiljaisuus, jossa kaikui vain Hidanin hillitön nauru. Tobi lopetti Zetsulla puuhastelun ja Kakuzu nousi hitaasti kompuroiden seisomaan.

“Ei! Älkää lopettako!” Pain huokaili pyyhkien taas verta tällä kertaa molemmista sieraimistaan.

Komerossa Zetsu huomasi tilaisuutensa tulleen ja hän potkaisi rajusti Tobin päältään, mutta poika ei kierähtänytkään pois vaan jäi kiinni miehen jalkaan.
“Irroita senkin iilimato!”
“En! Haluan halia sinua!”
“Miksi helvetissä!?”

Zetsu ravisti jalkaansa, mutta Tobi ei irronnut, kasvimies onnistui vain potkimaan Hidania päähän, mutta albiino ei osannut lopettaa nauruaan. Kakuzu napitti paitansa takaisin kiinni ja otti seinästä tukea.

_____________________________________________________________________


Muutaman tunnin kuluttua ovikello soi. Kaikki Akatsukit istuivat ruokapöydän ääressä. Kaikki katselivat toisiaan kehottaen katseellaan jotain menemään avaamaan oven. Kun kukaan muu ei noussut, Konan lähti eteiseen.

Tunnelma oli jossain määrin kiusallinen. Kaikki vilkuilivat vähän väliä toisiaan tunkien samalla kahvia naamaansa.
Ainoastaan Painin rin´neganit olivat tyynet. Hän katsoi samaan aikaan kaikkia, samaan aikaan ei ketään.

Sasori ei koskenut syötäviin, josta kaikki ei edes vielä ollut tarjolla. Hän litki kahvia vain odottaen, että Deidara kohta esittelisi kaikille luomuksensa.

Deidara oli juonut jo kolme kuppia kahvia ja kaatoi juuri neljättä. Hän näytti paitsi kofeiiniriippuvaiselta, myös erittäin väsyneeltä. Olihan poika väkertänyt koko viime yön ja tämänhetkisen päivän luomuksensa parissa. Mutta vaikka Sasorin silmät etsivätkin saviesinettä blondin lähistöltä, sellaista ei löytynyt.

Hidanilla oli hauskaa. Vain tietyt ihmiset tiesivät miksi, mutta hän antoi itsensä repeillä jatkuvasti.

Tobi katsoi yhä hupenevassa olevia pullia, mutta muisti laihdutuskuurinsa ja jäi nuolemaan näppejään. Hän käyttäytyi, kuin päivä olisi ollut mikä tahansa eikä lainkaan ymmärtänyt, mille jashinisti nauroi.

Zetsu väitteli taas itsensä kanssa. Mutta niin hiljaa, ettei se häiritsisi muita. Aiheita olivat perinteisen “kahvi vai pulla” -kilpailun lisäksi myös se, kumpi oli söpömpi, Tobi vain Midella. Midella voitti.
Midella oli nostettu pöydälle ja muutama sen juurista ohjattu kahvikuppiin. Mutta kahvi ei näyttänyt maistuvan muratille ja Kisame joi sen.

Kakuzu oli Deidaran tavoin juonut kahvia vähän enemmänkin, mutta pirteältä hän ei näyttänyt. Kaikki pullat olivat jo loppuneet, sillä mies oli syönyt osan ja loppuja hän parhaillaan pakkasi muka vaivihkaa kaapunsa uumeniin. Enää yksi pulla oli pöydällä.

Kakuzu kurotti viimeiseen pullaan, mutta Itachin käsi ennätti ensin. He pitelivät yhdessä makupalaa eikä kumpikaan suostunut päästämään irti.

Varsinainen tahtojen taistelu.

Nyt kaikkien silmät seurasivat, kuinka kaksikko tarttui molemmin käsin leivokseen. Kumpikaan ei luovuttanut. He nykivät pullaa edestakaisin ilmassa ja se alkoi muovautua uudelleen. Lopulta Kisame ehdotti, että puustin voisi jakaa.
“Ei!” Huusi Itachi lapsellisen kimeällä äänellä.

Sitten, aivan yhtäkkiä Kakuzu sai pullan itselleen. Hän hihkui hetken ja tanssi ihmiskaira & who is the best - tanssin, mutta katsoi sitten Itachia, jonka ilme näytti sulavan.

Kaikki katsoivat Kakuzua. Mutta kappas, he eivät katsoneetkaan häntä vaan hänen ohitseen. Saituri mieskin kääntyi katsomaan ja näki nyt oven suussa olevat vieraat.

Konan näytti tulijoille paikkansa pöydässä ja meni sitten hakemaan lisää leivonnaisia. Deidara kipitti mukaan, mutta Pain nykäisi hänet takaisin istumaan. Blondi uikutti, että lähtö ei johtunut vieraista vaan siitä, että hänellä oli kiire vessaan ja johtaja päästi hänet muristen.
    
Pain hymyili ja sanoi: “Eihän ketään haittaa, että pyysin heidät vieraiksi? On kiva nääs pitää yhteyttä vanhoihin frendeihin, vain mitä?” Kaikki nyökyttelivät, mutta Itachi siirtyi istumaan pöydän toiselle puolelle, kun vieraiden paikka oli heidän vieressään.

“No… teilläkö menee sitten ihan hyvin?” Pain kysyi kohteliaasti sanoakseen jotain. Konan toi yhdellä kertaa monta tarjotinta erilaisia leivoksia ja Deidara kaatoi jo kahvia itselleen samalla kuin istuutui Zetsun ja Orochimarun väliin.

Vieraat olivat siis Orochimaru, hänen aviomiehensä Kabuto ja heidän kaksikymmentä käärmevauvaansa, jotka ryömivät lattialla ja pöydällä ja ihmisten päiden päällä.

Orochimaru siemaisi kahvia.
“Ooh, Konan-Chan. Tämä on hyvää. Ihanaa, että kutsuitte meidät vieraaksi. Kun ei olla nyt vähään aikaan nähty! Ja PainPoing-Darling, hyvin pyyhkii!”
Kakuzu hamstrasi lisää leivoksia ja hänen kaapunsa alkoi jo pullistella.
“Olet näemmä toipunut anoreksiasta?” Mies kysäisi.
Orochimaru hymyili lämpimästi vilkaistessaan Kabutoa. Hän vastasi: “Juu, sitä se rakkaus teettää ja näitä pikku pentuja!”

Kaikki nyökyttelivät lapsirakkaasti paitsi Tobi, jonka lautasella kiemurteli yksi vauvoista, jolla oli pitkät mustat hiukset ja silmälasit.
“Nämä ovat ihan teidän näköisiänne…” Hän mumisi. “Ooh. pikku Jr.Oro on tullut enemmän isäänsä.” Orochimaru vilkaisi Kabutoa. “Hän kun on sellainen sonni!”
“Mitkäs näiden vesselien nimet ovat?” Hidan kysyi hieman inhoten yrittäen viedä keskustelun jonnekin muualle samalla, kun repi lapsia päältään. Jostain syystä lähes kaikki vauvat olivat kerääntyneet jashinistiin ja heti kun Hidan yritti irrottaa pikkukäärmeitä, ne liimaantuivat heti taas häneen.

“No, tuo jolla on pisin kieli…” Vauva leikki Deidaran käsillä.
“…on Oro-Chan.”
Orochimaru jatkoi antamatta Kabutolle suunvuoroa:
“Sitten tuo, joka on Painin päässä on Oro-Kun. Nämä jotka ovat kiinni Hidan-kullassa ovat, vasemmalta oikealle: “Maru-Kun, Maru-Chan, Jr.Orochimaru ja Maruorochi.” Orochimaru piti tauon ja siemaisi lisää kahvia.
“Sitten tuo, joka kiipeää jashinistin selkää pitkin on MaruMaru, tuo joka on hänen paitansa sisällä on Jr.Maru…”
“Ja tämä on nyrkki, joka on kohta silmässäsi elleivät nämä pikku matoset kohta ole poissa päältäni…” Hidan sanoi syvän inhottaneella ja värisevällä äänellä samalla kun irrotti kakkulapiolla otuksia päältään.

“Tämä on OroOro…” Kabuto sanoi silitellen kahta vauvaa sylissään ja tarkoittaen vain toista. “…ja tämä toinen on MaruOro.” Mies jatkoi.

Itachi ryysti loput kahvit kupistaan. “Orochimaruko on päättänyt nimet?” Hän arveli.
“Mistä niin päättelet?” Molemmat vieraat kysyivät hämmästyneinä.
“Käytin upeita Uchiha-vaistojani ja tein tarkkoja laskelmia.” Itachi sanoi kyynisesti ja sai Orochimarun melkein katumaan, ettei ollut suostunut toisen kosintaan.

“Onko kenenkään nimessä mitään Kabutoa?” Kisame selvensi Itachin tarkoitus periä, mutta vain viedäkseen huomion pois siitä, miten kouri keksejä muovisäkkeihin pöydän alla.
Kabuto kastoi hymyillen sormensa kahviin, totesi saaneensa palohaavan, nuolaisi sormiaan ja kertoi: “Tuo, joka roikkuu lampussa on Kabuto-Chan.”
“Entäs loput?” Konan kysyi, vaikkei ollut lainkaan kiinnostunut. “Orochimaru 1, Orochimaru 2, Orochimaru 3, Orochimaru 4, Orochi…”
“Eiköhän se tullut selväksi, un?”

Sasorin katse nousi blondiin poikaan, kun tämä vaihtoi asentoa. Aikoiko Deidara nyt esitellä luomuksensa?

“Ooh, pullien seassahan on yksi muffinssi!” Deidara sanoi häkeltyneenä ja sai kaikkien katseet suuntautumaan vaaleanpunaiseen leivokseen, jossa oli suklaarouhetta ja nonparelleja.

Konan kallisti päätään. Hän ei ollut lainkaan huomannut muffinssia.
Kaikkien kädet ojentuivat yhtä aikaa leivokseen.
Kuin hidastetussa elokuvassa, ilman täytti suhina.
Kädet kamppailivat ilmassa, lonkerot ojentuivat.
Vain yksi käsi, voittajan käsi, oli nopeampi kuin muiden.
Hitaasti, muiden kuolaavien katseiden alla, Zetsun mustanpuolen käsi tunki muffinsin suuhunsa. Hän nielaisi. Kaikkien ilmeet näyttivät harmistuvan, paitsi Deidaran, jonka silmät laajenivat kauhusta.

Zetsu nuolaisi muffinsin muruja suupieliltään ja hyrisi:
“Winner takes it all…”
“UN!?”
“Mitä nyt, Deidara? Anteeksi, että söin sen jos sinäkin olisit halunnut sen, mutta nyt kävi näin…”
“Un! Ei kun… Un, un, Sylje se!”
“Mitä!?”
Kaikki alkoivat kiinnostua. Zetsu katsoi kummastuneena Deidaraa ja nuoli muffinsin muruja sormistaan.

Blondi syöksyi kasvimiehen luo ja tarttui tämän naamaan.
“Deidara, mitä helvettiä!?” Pain nousi seisomaan.
“Un! Sylje!”
“Ang Ang Ang!” Sanoi Zetsu purressaan hampaitaan yhteen.
Vaalea ponnari heilahteli puolelta toiselle, kun Deidara roikkui Zetsun naamassa.
“Deidara! Irti, se meni jo!” Kisame tokaisi ja irrotti käsiään huitovan pojan Zetsusta.
Kalamies piti Deidaraa kaukana Zetsusta ja esti tätä liikkumasta. Poika oli kuin vesikauhuinen rottaeläin.

Yhtäkkiä Sasorin silmät laajenivat, kun hän tajusi jotain.
“Deidara, oliko tuo… se!?” Punatukkainen mies katsoi hätääntyneenä Zetsua ja sai muutkin ymmälleen.
“Mitä?” Zetsu kysyi hätääntyneenä. “Mikä se oli!?” Kaikkien katseet kääntyivät Deidaraan joka ei enää rimpuillut, mutta ulisi.
“Deidara… mikä se oli?” Pain kysyi uhkaavan viileällä äänellä.
“Un… pommi…”
“POMMI!?” Zetsu kaatui tuolilla ja alkoi yskiä rajusti.
“Niin… un… pommi…”

Kaikki katselivat epäuskoisina ensin Zetsua joka yski maassa, sitten Deidaraa joka tärisi ja lopuksi Sasoria joka hautasi kasvonsa käsiinsä.
“Meillä oli sellainen vedonlyönti…” Sasori mutisi.
“VEDON LYÖNTI!? AI SIITÄKÖ, KUKA MINUT ENSINNÄ TAPPAA!?”
Deidara pudisteli kiivaasti päätään. “Ei mitään sen kummempaa, un, nyt on tärkeintä, un, että, un, saadaan se pois sisältäsi, sillä se räjähtää heti…”
“HETI!?”
“Niin, un, minun saveni räjähtää heti, kun, un, se koskettaa jotain kohtaa elimistössäsi vähän rajummin… un…”
“Mitä ihmettä!? Minähän pureskelin sitä!?”
“Etkä pureskellut, nielaisit sen kokonaisena!” Pain huomasi.
“Mutta lihansyöjä kasveilla on hampaat vatsalaukussa…”
“Aha…”
“No, un, miksei se räjähdä!?”
“Niin!?”
Kaikki kuuntelivat hiljaisuuden vallitessa.

Kului hetki. Sitten kului toinen hetki. Akatsukilaiset ja heidän vieraansa olivat juoneet jo monta kupillista kahvia, mutta enää kukaan muu kuin Deidara ei uskaltanut syödä.

Koko ajan he kuuntelivat, milloin Zetsu räjähtäisi, mutta ääntäkään ei kuulunut.
Tekemisen puutteessa Pain oli vihkinyt Zetsun ja Midellan, sillä Zetsu halusi naimisiin ennen kuolemaansa. Tobi itki hetken, mutta meni sitten nukkumaan kun ei jaksanut odottaa toisen räjähdystä.

Kakuzu ja Hidan olivat käyneet komerossa panolla jo muutaman kerran, mutta tulivat aina taas tauolle ruokapöytään. Kun kaksikko palasi, hetken kuluttua palasi aina myös Pain. Hänellä oli pumpulia nenässään.

Konan keitti yhä lisää kahvia ja Kisame ja Itachi pelasivat räsypokeria, kun eivät kehdanneet lähteä paikalta. Deidara ja Sasori seurasivat kiinnostuneina Zetsun vaiheita, mutta lopulta hekin päättelivät, että Deidara oli epäonnistunut ja pommi ei räjähtäisi.

Muutaman tunnin kuluttua, myöhään illalla Orochimaru ja Kabuto keräsivät käärmevauvansa keittiöstä ja komeron lattialta ja hipoivat kohti kotiaan.

“Zetsu, uskon, un, että voit olla nyt huoleti. Tuskinpa se enää räjähtää?” Deidara sanoi väsyneenä, mutta Zetsu silitteli vain lasittunein silmin Midellaa.
“Tänään oli rankka päivä.” Miehen valkoinen puoli totesi. “Taidan mennä nukkumaan.”

Hetken kuluttua kaikki paitsi Itachi, Kisame, Deidara ja Sasori olivat tipotiessään.
“Hei, tuletteko pelaamaan?” Kisame kysyi vain kalsarit ja verkkopaita päällään. Itachilla oli sentään housut vielä jalassa.
“Hmm… emme taida, Deidaran täytyy vielä saada rangaistuksensa.”
Sasori sanoi ovela ilme kasvoillaan. Deidara hätkähti. Hän oli luullut miehen jo unohtaneen kaiken. He olivat kertoneet vedonlyönnistään kalamiehelle ja Uchihan pojalle ja Sasori oli saanut hyviä vinkkejä.

Itachi riisui housut jalastaan ja nosti uuden kortin.
“Kannattaisi jäädä, kohta meinaan nähdään, että onko hailla todella kaksi pe…”
Sasori hymähti ja talutti blondin portaita ylös.
“Kiitos tarjouksesta, mutta jätämme teidät kuitenkin kahden… tule, Dei.”
Deidara päästeli un- lopukkeitaan, mutta ei myöntänyt tappiotaan. Ei vielä sittenkään, kun Sasori työnsi hänet komeroon.

_____________________________________________________________________

Talon vintillä, pienessä sotkuisessa huoneessa oli mies. Zetsu nimittäin.
Hän järjesteli väsyneempänä kuin koskaan sipuleita riveihinsä, Midella istui sievästi laastaroituna ruukussaan kunniapaikalla Zetsun sängyn vieressä.
“Zeeetttsssuuuuuuhhh…”
“Voi ei… Tobi, mene pois!”
“Vietetäänh… Hääyö… hh… senkin pervo papu…”

_____________________________________________________________________

Ulkona ilma oli viileä. Koivut heiluivat tuulessa viekoittelevasti, viekoittelevasti tuulessa keinuivat myös Orochimarun pitkät hiukset. Mies kulki käsi kädessä Kabuton kanssa, toisella kädellään hän ohjasi vaaleanpunaisia lastenrattaita.
“Olipa mukavaa kyläillä.” Kabuto huokaisi.
“Niin. Ja nyt kun olen toipunut siitä pahuksen anoreksiasta, voin ilomielin syödä sen tuliaisen jonka Konan-Chan pakkasi mukaani.” Orochimaru sanoi ja avasi pienen valkoisen kakkurasian. Siellä oli yksi pieni muffinssi, joka oli jäänyt tähteeksi.
Orochimaru haukkasi sitä.

KABUUUUUUUUUMMMM!

Kabuto jäi ilman aviomiestä. Tai naista.

Orochimaru oli törmännyt Deidaran pikku yllätykseen.

Zetsu saisi nyt nukkua yönsä hyvillä mielin, (heti kun pääsisi irti maskipojan otteesta) koska tiesi, että oli syönytkin ihan normaalin muffinssin

Pain tuskin nukkui rauhallisesti, vaikkei ollutkaan äänieristettyyn viihde-huoneeseensa kuullut pamahdusta, sillä hän nautti Zetsun ullakkohuoneen kuvamateriaalista, sillä mies oli sopivan tilaisuuden tullen käynyt asentamassa kameran myös Midellaan, jottei viihde koskaan loppuisi.

Mikäli näitä pikkuseikkoja ei oteta huomioon… (kaikki paneskelevat jossain, Oro on kuollut ja Tobi raiskaa yhä Zetsua)

…Rauha oli siis vihdoin laskeutunut akatsukien piilopaikkaan… paitsi yhteen huoneeseen.
Huoneessa oli kaksikko, josta outo tapahtuma sarja oli saanut alkunsa:
___________________________________________________________________

“Huh, un, jos tämä oli rangaistuksesi, haluan hävitä sinulle vedonlyönnin toistekin! Yeah!” Sanoi Deidara, joka makasi dannansa alla komeron viileällä lattialla.
“Hm? Miksi?” Sasori oli monissa asioissa vähän yksinkertainen.
“No, totta puhuakseni minä… un, minä, un, un…”
Deidara nielaisi ja kokosi ajatuksensa, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, tilanne keskeytyi ja ulkoa kuului kova pamahdus.
”Hm? Mikä se oli?” Sasori kysyi lähinnä itseltään jättäen Deidaran huomiotta. Blondi päästeli Sasorin alla hätääntyneitä äännähdyksiä ollen puoliksi kiitollinen keskeytyksestä ja puoliksi harmistunut.

Deidara oli vuosia alitajunnassaan ja kuukausia tietoisesti ollut umpirakastunut pariinsa (yllätys yllätys) ja hän oli yrittänyt ilmaista kiinnostuksensa monella, toinen toistaan epätoivoisemmalla tavalla. Mutta aina, kuten nytkin, Sasori katseli vain Deidaran yli tummilla silmillään. Nytkin, vaikka Deidara makasi Sasorin alla vaatteetta ja Sasorin kasvoilla oli syvä puna, hänen silmänsä olivat tyynet ja tunteettomat. Tai niin Deidara ainakin oletti.

Sasori katseli hetken ympärilleen, mutta äänen aiheuttajaa ei näkynyt. Ei se miestä enää liiemmälti kiinnostanutkaan, mutta hän ei silti laskenut katsettaan.
Koska jos hän olisi laskenut katseensa, siinä olisi ollut Deidara. Vaatteitta, hiukset avoinna ja sininen silmä hieman hämmentyneenä, mutta kirkkaana.
Sasori ei uskaltanut katsoa, sillä hän pelkäsi että hänen sydämestään kuuluisi taas se ääni. Sasori ei ollut ennen huomannut sitä ääntä, sitä miten aina, kun Deidara oli hänen lähellään hänen sydämensä jätti lyönnin väliin.
Sasori joka tapauksessa oli sellainen henkilö, joka ei osannut näyttää tunteitaan ja kätki ne mielummin kuoreensa ja kylmien silmiensä taakse.

”Un…” Deidara ynähti. Sasori näytti unohtaneen toisen, mutta kun blondi liikahti, Sasori heräsi todellisuuteen. Hän tarttui Deidaran käsiin ja painoi tätä taas lujemmin komeron lattiaan. Yhäkään hän ei katsonut blondiin, kun ei pystynyt kovimmalla tahdollaankaan.
”Un…” Deidara sanoi taas.
”Olen pahoillani äskeisestä.” Sasori tokaisi kylmimmällä äänellään pitkän hiljaisuuden päälle.
”Un? Mistä?” Deidara kysyi hämmentyneenä, mutta hiljaisen pehmeällä äänellä. Deidara yritti tavoittaa toisen katseen, mutta ei saanut Sasoria murtumaan.
”Mitä äsken tapahtui, tämä oli huono idea.” Sasori sanoi päästäen Deidaran kädet vapaiksi. Vihdoin hän myös laski katseensa, vakuutellakseen blondia sanoistaan.

Deidaran sisällä kouraisi.
”Miten niin… huono idea!?” Deidara pelästyi ja lehahti samalla syvään punaan.
”Siis tarkoitan, että, un, olinko minä todella niin huono!?”
Sasori räpäytti silmiään. ”Ei, en minä sillä…” Deidaran kasvoille laskeutui varjo.
”Siis minä en todellakaan tarkoittanut sitä.” Sasori oikoi painokkaasti.
Deidara yritti taas nousta pois dannansa alta, mutta Sasori esti häntä karkaamasta tilanteesta.

”Tämä on, un, naurettavaa! Ensin vihjailet kaiken näköistä…” Deidaran ääni alkoi murtua, mutta Sasori oli vain täydellisen ymmällään.
”…sitten tuot minut, un, tänne, un,…” Deidran sininen silmä alkoi kostua ja Sasori alkoi hätääntyä.
”…olen sinulle jokin hauska peli jolla viihdytät itseäsi! Nytkin, un, vaikka olen näin lähellä sinua…” Deidara nielaisi.

Sasorin tummat silmät katselivat Deidaraa hyvin tarkkaan. Vaikka mies olikin nukke, hänelläkin oli tunneäly ja tunsi kivun sydämessään, kun näki Deidaran itkevän.
”…et vieläkään tunne mitään! Minä, un, puhun sinulle sivulauseissa tunteistani ja tyhmäkin huomaa ne rivien välistä, mutta sinä… sinua ei edes kiinnosta!” Deidara sai itkunsa seasta puserrettua.
Sasorin silmät olivat yhä tyynet. Hänen mielensä ei kuitenkaan ollut rauhallinen. Pikemminkin päinvastoin, kuin olisi myrskyn runtelema tai seisoisi tien haarassa tietämättä kumpaan suuntaan pitäisi kääntyä, toisella puolella on ikuinen onni ja toisella puolella helvetti, itsellä vain ei ollut aavistustakaan kumpi odottaa kummassa suunnassa.
”Deidara…” Sasori silitti itkevän pojan vaaleita hiuksia. Hän leikki niillä, kuten aina ennenkin ja kuten aina tulisi leikittelemään. Ne olivat niin pitkät ja kiiltävät.

Lopulta Sasori valitsi oikeanpuoleisen tienhaaran, vain luottaen intuitioonsa hän kääntyi tielle, joka luultavimmin olisi se vaarallisempi.
Hän tarttui Deidaraa leuasta ja hiljensi toisen välittömästi pelkällä tällä pienellä eleellään. Deidaran liikkuminen oli erittäin rajoittunutta, mutta hän tuli kuitenkin vastaan niin paljon kuin kykeni.
Sasorin tummat silmät kohtasivat Deidaran sinisen silmän ja hän upposi siihen.

Se suudelma oli kuin huume. He olivat suudelleet monta kertaa aiemminkin, he olivat tehneet paljon enemmänkin ja sinä päivänä, siinä pienessä sotkuisessa komerossa he olivat menneet jopa loppuun asti, mutta tällä kertaa…
”Rakastan sinua.” …Siinä oli myös tunnetta

____________________________________________________________________

Niin... tälläinen projekti nyt tuli tehtyä,
eli todellinen random sekoilu, mutta tyylikkäästi?
Parituksia joka lähtöön, salarakkaita... toivon, että luitte molemmat osat, se selventää asioita... tästä piti tulla one shot, mutta venyivenyivenyi...

olipa paljon SasoDeitä :D ...nooh...

Jadecora vilkuili virheitä ja hoiti kappale jakojani... ilmoitelkaa kuitenkin jos virheitä on (estin coraa korjaamasta kaikkea, hätäinen kun olen...) juu, palautetta !!!