Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Tämän luvun kanssa hieman kesti, koska olin poissa maisemista muutaman päivän. Lisäksi olen nyt luvannut kirjoittaa Kivien seuraavan luvun perjantaihin mennessä. En tiedä, miten paljon ehdin muuta tuossa viikolla, mutta katsellaan. Tuo juttu pitää joka tapauksessa hoitaa pois alta.

<-- Edellinen

Älä kysy hintaa

Luku 3

Turva-asunto oli todella pieni. Siellä oli vain makuuhuone, keittiö ja kylpyhuone. Ei sillä, Mitokin oma asunto oli samaa luokkaa, mutta hän asuikin siellä yksin. Ja hän kaipaisi jonkin verran yksityisyyttä. Onneksi tilaa laajensi se, että siellä oli sentään parveke.

Tyttö istahti omalle sängylleen. Chiaki istui omallaan sylissään joku vanhahtava kirja. Se oli uutta Mitokille. Yleensä hän oli se, joka innostui lukemaan ja opiskelemaan jotain. Nyt Chiaki kuitenkin ahmi kirjaa innokkaana, vaikkei todellakaan ollut mikään lukutoukka.

Mitoki koukisti jalat rintaansa vasten ja kietoi kätensä niiden ympärille. Asunto oli koruton, tylsä suorastaan, mutta ei se varmaan ollut tarkoitettukaan turhan viihtyisäksi. Kukaan tuskin vietti siellä pitkiä aikoja. Tyttö toivoi, ettei niin ollut heidän kohdallakaan.

”Tiedätkö, se, ettemme saa lähteä täältä, täyttää sieppauksen kriteerit”, Mitoki huomautti ystävälleen. Chiaki nosti katseensa kirjasta ja hymyili. Hymyssä oli kuitenkin jotain väkinäistä.
”Ei kukaan sanonut, ettemme saisi lähteä. Olemme vain paremmassa turvassa täällä kuin kotona”, punapää huomautti.
”Mistä sitä tietää, minkälaisia hulluja nuo kaikki ovat?” Mitoki väitti. Hän veti syvään henkeä, hänen pitäisi pysyä rauhallisena. Muuten tästä ei tulisi yhtään mitään.
”He ovat kaikki olleet ystävällisiä”, Chiaki kuitenkin väitti.
”Sasuke kyylää minua jatkuvasti kuin olisin suurin piirtein murhannut jonkun, samoin Sakura. Naruto yrittää tirkistellä suihkussa käymistä ja vaatteiden vaihtoa. Ehkä se sitten on sinun käsityksesi ystävällisyydestä?” Mitoki ärähti.

Katumuksen aalto pyyhkäisi välittömästi tytön mielen ylitse. Oli turhaa raivota Chiakille. Kaikki oli alkanut siitä typerästä moottoripyörästä. Juttu oli Mitokin oma vika. Hänestä vain tuntui, ettei hän kestänyt tätä lorvimista tuntemattomassa paikassa, jossa kukaan ei pitänyt hänestä. Hän oli tottunut ystävällisiin ihmisiin ympärillään, ei siihen, että häntä vihattiin. Ja Sasuke ja Sakura todellakin näyttivät vihaavan häntä. Eikö Chiaki muka ollut sitä huomannut?

”Sasuke on vihainen jollekulle muulle koko ajan”, Chiaki huomautti. Tyttö oli siis huomannut. ”Hänen vihansa ilmenee piikkeinä ilmapiirissä. Ehkä hänelle on sattunut jotain menneisyydessä. Ja Sakura ei ole vihainen, hän on mustasukkainen. Olen tässä miettinyt, onko hänellä kenties Kakashi-sanin kanssa jotain… ensimmäisen kerran tunsin hänen mustasukkaisuutensa, kun kiipesin Kakashi-sanin selkään metsässä.”

Ja siinä sitä mentiin taas. Mitoki oli päässyt sairaalasta kaksi päivää sitten. Sen jälkeen hän oli joutunut homehtumaan tässä asunnossa. Chiaki oli kyllä poistunut paikalta kumpanakin päivänä, mutta Mitokia ei ollut huvittanut lähteä mukaan. Hän halusi kotiin tästä vihan täyttämästä ilmapiiristä. Valitettavasti Chiaki oli täysin toista mieltä. Tyttö tuntui viihtyvän täällä paremmin kuin kotonaan… ei sillä, että Mitoki sitä kauheasti olisi ihmetellyt. Se vain oli hänen kannaltaan valitettavaa.

Mitokista oli mukavaa nähdä innostunut ilme ystävänsä kasvoilla. Tämä oli ollut viime aikoina niin hiljainen ja masentuneenoloinen. Matkan alussa Chiaki oli vetäytynyt omiin ajatuksiinsa, mutta mitä kauemmas koti jäi, sitä iloisemmaksi tyttö oli muuttunut. Oli selvää, että tyttö oli kaivannut maisemanvaihdosta.

”Mito, miksi sinä olet noin ankea?” Chiaki kysyi yllättäen. Vanhempi tyttö katsoi ystäväänsä pitkään. Hän ei ollut hetkeen kuunnellut toisen puheita. Hän oli ankea, mutta Chiaki oli käsittämättömän huoleton. Tytöstä oli tullut uusi puoli esille.
”Minua epäilyttää ja huolestuttaa tämä kaikki”, Mitoki sanoi. Alkoi olla yhä vaikeampi taistella negatiivisia tunteita vastaan. Ne puskivat pintaan, kun kaikki oli yhtäkkiä uutta ja outoa. ”Oletko katsonut kännykkääsi? Täällä ei ole kenttää. Ihan kuin olisimme siirtyneet todellisen maailman ulkopuolelle. Nämä ihmiset elävät täysin erilaista elämää kuin me. He ovat omituisia. Ninjasotia? Demoneita? Maagisia taitoja? Kai sinä itsekin tajuat, että se on epänormaalia.”

Ja punasilmäinen mies, mutta tämän Mitoki jätti mainitsematta. Miten kenelläkään saattoi olla punaiset silmät? Vaikka mies olisi käyttänyt piilolinssejä, silmien ei olisi pitänyt erottua niin selvästi pimeässä.

”En nyt tiedä. Näissä kirjoissa kaikki selitetään. Kaikki on ihan loogista. Ja Kakashi-san voi kyllä varmasti selvittää sinullekin asiat tarkemmin”, Chiaki vastasi. Mitoki jäi tuijottamaan ystäväänsä. Tämä oli toivotonta. Chiaki oli selvästi menetetty tapaus.
”Entä meidän elämämme? Haluatko sinä asua tässä kopissa loputtomiin?” vanhempi huomautti.
”Mikä elämä? Ei minua kukaan kotona kaipaa”, Chiaki puuskahti. Nyt punapään kasvoit kuitenkin vakavoituivat hieman. ”Ei ole koskaan kaivannut. Ihan sama, vaikken menisi takaisin.”
”Sinulla on koulu kesken!” Mitoki huudahti. Täytyihän Chiakin tajuta edes jotain realiteetteja. Ei elämää voinut rakentaa tyhjän päälle.
”Kaipa täältäkin joku koulu löytyy. Jospa jään tänne asumaan”, nuorempi ehdotti.
”Meitä aletaan etsiä viimeistään syksyllä”, vanhempi väitti.
”Väärin. Sinua aletaan. Sinua saatetaan jopa kaivata. Minua ei kaipaa kukaan. Etkö tajua? Täällä minusta pidetään. Täällä ihmiset ovat kiinnostuneita minusta”, Chiaki puolustautui.
”Me olemme olleet täällä kaksi päivää! Et voi tietää sitä!” Mitoki ärähti.
”Älä huuda minulle! Älä ole noin vihainen!” Chiaki alkoi kirkua ja painoi kädet korvilleen.
”Anteeksi…” Mitoki mutisi katuvana. Hän nousi nopeasti sängyltä ja livahti parvekkeen puolelle. Oven hän veti kiinni perässään toivoen sen sulkevan myös hänen tunteensa pois Chiakin päästä.

Tyttö nojasi kaiteeseen ja nautti tuulesta kasvoillaan. Valitettavasti viileä pyyhkäisy ei vienyt pois kaikkea kurjuutta. Kyllä hän ymmärsi, että Chiaki nautti heidän saamastaan huomiosta. Moni oli jo käynyt kyselemässä heiltä yön tapahtumista, heidät olisi raahattu jopa tapaamaan kylän johtajaa, mutta Mitoki oli kieltäytynyt kunniasta. Hän oli jo jutellut naisen kanssa sairaalassa.

Joka tapauksessa Mitokista oli väärin, että heitä oli vaadittu jäämään kylään suojelun varjolla. Itachi oli luvannut, ettei tekisi tytölle pahaa. Jostain syystä Mitoki luotti miehen sanaan enemmän kuin näihin omituisiin ihmisiin. Kyllä, häntä pelottivat edelleen punaiset silmät, ne olivat luonnottomat, mutta mies oli kuitenkin pitänyt sanansa. Mitoki oli vain itse aiheuttanut oman heikon tilansa. Sen verran hän oli käsittänyt kaikista omituisista puheista, joita oli joutunut kuuntelemaan.

Tässä kylässä oli muutenkin jotain omituista. Mitoki oli jo jossain määrin perillä ninjakylän ideasta. Silti se kuulosti häneltä joltain, minkä tulisi sijaita ainoastaan hamassa menneisyydessä, ei hänen omassa todellisuudessaan. Se oli pelottavaa. Kännykän kentän täydellinen puuttuminen häiritsi myös. Jotain oli vialla.

Nyt oli kuitenkin ensiarvoisen tärkeää sopia Chiakin kanssa. Ilman punapäätä Mitokilla ei olisi täällä ketään. Se oli outoa. Hän oli tottunut ihmisiin ympärillään. Chiaki oli hänen paras ystävänsä, mutta hänellä oli pilvin pimein myös muita kavereita. Hän ei koskaan joutunut olemaan yksin, ellei itse halunnut. Hän oli ollut suosittu ja pidetty, ei sellainen yksinäisyyteen vetäytyjä kuin Chiaki, jota jotkut olivat jopa oudoksuneet siitä huolimatta, että Mitoki oli yrittänyt vetää toisen tytön mukaan tuttavapiiriinsä.

Osat olivat vaihtuneet täydellisesti vain parissa päivässä. Mitokin maailma oli kääntynyt päälaelleen. Hän oli täällä hyljeksitty, mutta kaikki näyttivät rakastavan Chiakia. Ei sillä, punapää oli ansainnut tulla pidetyksi. Tätä oli elämässä syrjitty aivan liikaa. Mitoki ei kuitenkaan halunnut joutua heitetyksi syrjään kuin jokin rikkinäinen esine. Hän ei halunnut menettää ystäväänsä näille tuntemattomille.

Ehkä Mitokin pitäisi yrittää leikkiä mukana. Kesää oli vielä paljon jäljellä, hyvin siitä voisi viettää osan täällä. Ehkä Chiaki aikanaan kyllästyisi ja haluaisi jatkaa matkaa tai suunnata kotiin. Ja kenties Mitoki voisi edes yrittää ystävystyä näiden ihmisten kanssa. Olihan hänelle aina ollut helppo saada kavereita, miksi se olisi erilaista täällä, vaikka kaikki muu olikin. Ympäristö oli vain muuttunut, ei hän.

”Mikä sinua pelottaa ja huolestuttaa niin paljon?” Chiakin ääni kuului parvekkeen ovelta. Mitoki kääntyi ja nojasi selkänsä parvekkeen kaiteeseen.
”Tämä on niin outoa, enkä tunne ketään”, vanhempi tyttö myönsi. Hän olisi halunnut myös huomauttaa, että Chiaki jätti hänet yksin asuntoon painellessaan kirjastoon tai muualle, mutta se olisi ollut kohtuutonta, sillä toinen oli kuitenkin pyytänyt häntä mukaan. Hän oli vain jäänyt sisälle tekosyiden varjolla. Oli helppoa väittää olevansa väsynyt.
”Sinun pitää vain tutustua heihin. Kaikki ovat ihan kivoja”, Chiaki huomautti. ”Sasuke nyt on vähän hiljainen ja vihainen, mutta hänkin on ok. Ja Sakura tietää kamalasti kaikkea. Kakashi-san on myös hyvin fiksu…”
”Entäs Naruto?” Mitoki heitti.

Chiakin kasvoille kohosi puna, joka sai Mitokin virnistämään. ”Sinuakin siis ärsyttää!” vanhempi kiljaisi.
”No, hän urkkii koko ajan!” Chiaki purnasi. ”Jouduin heittämään häntä saippualla, kun olit vielä sairaalassa.”
”Tuliko se nilkki suihkuun?” Mitoki kauhistui. Chiaki punastui entisestään.
”No ei! Hän toi vaihtovaatteita, ja minä säikähdin”, nuorempi mutisi.
”Yritti taatusti kurkkia suihkuverhon taakse…” Mitoki jupisi.

Tytöt vilkaisivat toisiaan ja virnistivät. Naruto oli ärsyttävä, se oli selvää. Edes jostain asiasta he olivat yhtä mieltä. Pojan typeristä tempauksista puhuminen puhdisti ilmaa kummasti. Tämä yritti toisaalta miellyttää kovasti, mutta käytti kyllä hyväkseen jokaisen tilaisuuden tirkistelyyn.

Chiaki huomautti, että Naruto oli taatusti ollut kylän kuuluisan vanhuksen opissa. Mitoki ei ollut miestä tavannut, mutta purskahti nauruun kuullessaan, mitä tämä oli punapäälle sanonut.

”Olen aina sanonut, että sinussa on jotain, mistä miehet pitävät”, vanhempi kikatti. ”Vai kehui se äijä kroppaasi?”
”Älä viitsi”, Chiaki nolostui. ”Se tyyppi on ainakin kuusikymppinen!”
”No, sinähän pidät vanhemmista miehistä!” sinihiuksinen tyttö innostui vain entisestään.
”En noin paljon vanhemmista!” punapää kiljaisi.

”Mitä… eikö Chia-chan pidäkään nuoremmista?” pettynyt kysymys yllätti molemmat tytöt. Yhtäkkiä Naruto seisoi parvekkeella heidän kanssaan. Katseen nostaminen ylöspäin paljasti, ettei poika ollut tullut yksin. Kolme muuta odottelivat katolla. Kakashi-san tosin lueskeli jotain kirjaa, jonka nimeä Mitoki ei erottanut. ”Pidätkö sinä sitten, Mito-chan?” Naruto jatkoi uteluaan.

Tyttö räpäytti syvänsinisiä silmiään. Kysyikö Naruto tuota tosissaan? Jos poika viittaisi itseensä ’nuoremmilla’, Mitokia ei todellakaan kiinnostanut.

”Älä jaksa, Naruto”, Sasuke tuhahti katolta. ”Sinä et ole tarpeeksi paha poika Mitoki-sanin makuun nähden.”
”Häh? Mitä tuo nyt tarkoitti?” Naruto älähti ja jäi toviksi tuijottamaan Sasukea suu auki. Seuraavassa hetkessä blondi poika jo huitoi toista kohti kädellään. ”Sinä haluat hänet itse, etkö haluakin? Pitääkö sinun aina saada kaikki tytöt, Sasuke!?”

Mitokista kuulosti siltä kuin Sasuke olisi mutissut ’en koskisi pitkällä tikullakaan’ tai jotain vastaavaa, mutta Kakashi huomautti, että heillä oli syykin paikalle tuloon ja pojan valitus jäi miehen sanojen alle. Joka tapauksessa Mitoki oli varma, ettei Naruto voinut olla enempää väärässä.

Silti tyttö ei tajunnut, mitä Sasuke oli tarkoittanut sillä, että hän piti pahoista pojista. Olihan hänellä ollut toki menneisyydessään pari idioottia, jotka olivat hankkiutuneet vaikeuksiin koulussa ja muutenkin muun muassa ryöstämällä kioskin, mutta Sasuke ei sitä tiennyt… eikä Mitoki lukenut nuorisorikollisia erityiseksi miestyypikseen. Ylipäätään hän ei halunnut ketään. Sinkkuna oli paljon parempi olla. Hän halusi olla vapaa tekemään, mitä mieleen tuli. Miehet vain rajoittivat naisia.

”Ajattelimme, että olisi korkea aika tutustuttaa teidät kunnolla kylään”, Kakashi huomautti ja keskeytti Mitokin pohdinnan. ”Jos vain Mitoki-san tuntee olonsa jo riittävän hyväksi?”

Tyttö nyökkäsi miehelle. Jostain syystä myöntävät sanat eivät tulleet ulos. Hänen oli kuitenkin pakko antaa näille ihmisille mahdollisuus. Jos ei muuten, niin Chiakin takia. Saattoihan tämä olla oikeassa… Mitokia vain jaksoi epäilyttää. Kaikki oli niin omituista ja salaperäistä.

”Haemme vain kenkämme!” Chiaki huikkasi. ”Nähdään alhaalla!”

Punapää tarttui Mitokia käsivarresta ja kiskoi tämän mukanaan sisälle. Mitoki nappasi sängyllään lojuvan vetoketjullisen hupparin mukaansa, kun Chiaki raahasi hänet asunnon läpi piskuiseen eteiseen.

Tytöt sujauttivat kengät jalkoihinsa. Mitoki kiskoi vielä hupparin päällensä, sillä hän paleli herkästi. Chiakilla oli yllään vain caprit ja pikkutoppi, mutta Mitoki ei aikonut lähteä ulos niin vähäisissä vaatteissa. Farkut, t-paita ja huppari olivat turvallisen lämmin yhdistelmä. Sitä paitsi, vaatetta sai kyllä helposti pois päältä, mutta sen sijaan olisi ikävä lähteä kesken reissun hakemaan sitä lisää, jos alkaisi palella. Eikä Mitoki edes tiennyt, kuinka kauan he aikoivat viipyä. Illalla olisi varmasti jo viileää, vaikka nyt kesä olikin.

Chiaki roikkui jo malttamattomana ovenkahvassa. Mitoki hymyili ystävälleen ja suostui seuraamaan tätä porraskäytävään, vaikkei itse oikein tavoittanut innostunutta tunnelmaa. Saattoi silti olla hyvä ajatus tutustua kylään. Sieltä olisi myös myöhemmin helpompi lähteä, kun tietäisi, mihin suuntaan mennä. Oletettavasti kylästä ei käveltäisi noin vain pois, mikäli tämä ninjajoukko oli vakavissaan pitämässä heitä siellä. Harhailu ei tullut kysymykseenkään. Pako pitäisi olla tarkasti suunniteltu ja ajoitettu.

Mitoki virnisti itsekseen, mutta olisi seuraavassa hetkessä voinut pamauttaa itseään takaraivoon. Hän ei todellakaan saanut ajatella näin! Chiaki vain pahoittaisi mielensä, jos hän olisi kamalan negatiivinen tämän uusia ystäviä kohtaan. Kaikki kääntyisi vielä varmasti hyväksi, ja he pääsisivät lähtemään kotiin, ennen kuin kesä loppuisi.

Muut olivat jo odottamassa tyttöjä alaoven ulkopuolella. Siitä Mitoki ei ollut ollenkaan yllättynyt. Kahden viimeisen päivän aikana hän oli kummastellen seurannut uusien tuttaviensa kykyä liikkua silmää nopeammin, ilmestyä paikalle kuin tyhjästä ja katoavan taas. Se oli hermostuttavaa. Tyttö ei voinut koskaan olla varma, milloin paikalla oli ylimääräisiä korvia. Mistään ei voinut keskustella kunnolla. Hän ei halunnut jakaa jokaista ajatustaan koko Konohan kanssa.

Kun tytöt avasivat lasisen oven, Sakura läiskäisi Narutoa takaraivoon saaden pojan lentämään nenälleen maahan. Tytön voimatkin olivat hämmentävät suhteessa tämän lihasten kokoon.

Tällä kertaa tytöille ei selvinnyt, miksi Sakura oli pamauttanut Narutoa. Oli kuitenkin täysin selvää, että poika oli joko sanonut tai tehnyt jotain todella typerää. Koko tänä aikana Naruto ei ollut onnistunut päästämään suustaan yhtään fiksua lausetta tai tekemään yhtään järkevää tekoa. Mitoki epäili vahvasti, ettei Naruto ollut yksinkertaisesti kykenevä älylliseen toimintaan. Tämä oli ollut tekemässä typeriä temppujaan silloin, kun aivot oli jaettu.

Kakashin johdolla joukko lähti kiertelemään kylää. Mies selaili oranssikantista kirjaa, mutta onnistui siitä huolimatta selostamaan, mitä missäkin oli. Kaiken kaikkiaan kylä näytti hyvin tavalliselta. Mitoki oli odottanut kummallisia rakennuksia tai vähintäänkin lisää kummallisia ihmisiä. Suurin osa väestä näytti kuitenkin aivan tavallisilta tallaajilta. Nämä eivät olleet pukeutuneet huomiota herättävästi eikä näillä ollut otsasuojia, jotka Mitoki oli arvellut päteväksi tavaksi erottaa ninja tavallisesta ihmisestä.

Katujen varsilla oli pikkukauppoja. Yhtään suurempaa ei näkynyt. Kauppojen yläpuolella sijaitsi asuinhuoneistoja, mutta kylässä oli kuulemma myös erillisiä asuinalueita. Sakura selitti asuvansa hieman paremmalla alueella, kun taas Naruto asui hieman syrjässä, mutta kuitenkin kerrostalossa. Sasuke ei maininnut sanallakaan, missä asui, ja myös Kakashi jätti tämän tiedon paljastamatta. Tosin eipä Mitokia nyt erityisen paljon kiinnostanutkaan.

Sen sijaan tytön huomion kiinnitti asuinalue, jonka laitamille he olivat vaeltaneet päivän kuluessa. Se erottui muista, sillä missään ei näkynyt liikettä. Kaikkialla muualla oli tullut vastaan ihmisiä, mutta tuo alue oli kuin hylätty.

”Minkälainen paikka tuo on?” Mitoki uteli. Hän oli tyytyväinen keksittyään vihdoin jotain, mitä kysyä. Hän oli ollut koko ajan kovin hiljainen, mikä ei varmasti ollut ollut Chiakin mieleen. Ei voinut tutustua ihmisiin, jos ei avannut omaa suutaan ollenkaan.
”Kuollut”, Sasuke mutisi ja loi suorastaan murhaavan katseen suoraan Mitokin sinisiin silmiin. Tytön vatsassa muljahti ikävästi, ja hän perääntyi puolikkaan askeleen verran. Chiaki tarttui hänen käteensä. Punapään ei edes tarvinnut sanoa mitään. Sasuken viha oli jälleen leimahtanut odottamatta.

”Siellä sattui eräs valitettava välikohtaus kauan sitten”, Kakashi vastasi kuin Sasuke ei olisi mitään sanonutkaan. ”Eräs petturininja murhasi koko klaaninsa yhtä poikaa lukuun ottamatta. Sen jälkeen alueella ei ole asunut ketään.”
”Saatiinko hänet kiinni? Miten häntä rangaistiin?” Chiaki uteli. Mitoki kietoi hupparia paremmin ympärilleen vapaalla kädellään. Yhtäkkiä ilma tuntui kylmältä, vaikkei siihen ollut mitään järjellistä syytä. Aurinko helotti taivaalla edelleen. Päivä oli kyllä kääntymässä iltaa kohden, mutta vielä ei edes hämärtänyt.

Kakashi puisteli päätään. Miehen harmaat, pystyt hiukset heiluivat liikkeen mukana. Se näytti hassulta, mutta Mitokia ei naurattanut. Miksiköhän niin nuorella miehellä edes oli harmaat hiukset? Kaikki tuntui olevan täällä väärinpäin. Kakashi ei voinut olla kuin korkeintaan kolmekymmentävuotias. Ei siinä vaiheessa pitänyt vielä harmaantua.

”Häntä ei ole vielä saatu kiinni”, mies vastasi ja palautti Mitokin ikävästi todellisuuteen. ”Hän on hyvin vaarallinen, taidoiltaan luultavasti minuakin taitavampi.”
”Kakashi-sensei ja Sasuke olivat koomassa pitkän aikaa, kun kohtasivat hänet”, Naruto innostui kertomaan. ”Jos minä ja Ero-sennin ei oltaisi lähdetty etsimään Tsunade-isoäitiä, he eivät ehkä olisi selvinneet.”

Mitoki räpytteli silmiään hämmästyneenä. Ensinäkin Naruto oli sanonut jotain melkein järkevältä kuulostavaa, toiseksi tyttö oli siitä huolimatta pudonnut kärryiltä. Kuka, mitä, häh?

”Kyseinen ninja palasi muutama vuosi sitten takaisin”, Kakashi selitti tarkemmin. ”Kohtasin hänet taistelussa ja hävisin. Sasukelle kävi samalla tavoin myöhemmin. Tuolloinkaan tätä ninjaa ei saatu kiinni.”

Chiaki puristi tiukemmin Mitokin kättä. Sinihiuksinen tyttö tarkkaili tiukasti kasvoja ympärillään. Naruto oli oudolla tavalla innokkaan hermostunut, Sakura näytti kiukkuiselta ja Sasuke suorastaan vihaiselta. Kakashista ei ottanut selvää. Miehen ääni ei värähdellyt. Tämä olisi yhtä hyvin voinut keskustella päivällisen valmistamisesta.

”Niin mukavia ne pahat pojat ovat, vai mitä, Mitoki-san?” Sasuke sihahti huuliensa välistä. Mitoki tuijotti poikaa osaamatta vastata tälle mitään. Hän ei vieläkään voinut käsittää, miksi korppihiuksinen kloppi piikitteli häntä jatkuvasti. Hän ei ollut tehnyt Sasukelle mitään, mutta siitä huolimatta tämä oli päättänyt vihata häntä suunnattomalla vimmalla.

Toisaalta, oliko se nyt sitten yhtään kummallisempaa kuin mikään muu tässä paikassa…?

”Mitäs sanoisitte päivällisestä?” Kakashi ehdotti. Tunnelmankevennys toimi mitä ilmeisimmin, sillä Naruto hihkaisi ääneen, hyvä, ettei jopa hypännyt ilmaan.
”Viimeinen Ichiraku Ramenissa on Tonton!” poika kiljaisi ja pinkaisi juoksuun.
”Naruto, senkin ääliö! Eivät kaikki pysty juoksemaan yhtä nopeasti!” Sakura protestoi, mutta näytti Mitokista siltä kuin olisi halunnut ottaa kisaa blondin kanssa.

Haluistaan huolimatta Sakura jäi kävelemään muiden kanssa samaan tahtiin. Nämä neljä olivat kyllä erikoisimmat ihmiset vähään aikaan Mitokin lähipiirissä, jos heitä nyt saattoi lähipiiriin laskea. Naruto ja Sakura riitelivät jatkuvasti, mutta eivät kuitenkaan kovin tosissaan. Sasuke mökötti mököttämästä päästyään, mutta vaikutti silti olevan läheinen muiden kanssa. Ja Kakashi… No, tämä oli Kakashi. Harvinaislaatuinen mies, josta ei ottanut selkoa sitten millään.

Ichiraku Ramen paljastui varsin perinteiseksi ramen-ravintolaksi. Paikka näytti niin kotoisalta, että Mitokia jopa hymyilytti aidosti. Naruto oli jo tiskin ääressä istumassa ja pyöri malttamattomana tuolissaan.

”Kakashi-sensei tarjoaa tänään, eikö niin?” poika varmisti. Kakashi katseli tätä pitkän tovin ainoalla näkyvissä olevalla silmällään ja nyökkäsi sitten. Seuraavassa hetkessä Naruto oli jo tekemässä tilausta, joka kuulosti niin suurelta, ettei kukaan voinut oikeasti syödä niin paljon. Ilmeisesti Naruto oli vielä possukin kaiken muun epäilyttävän ja epämiellyttävän lisäksi.

Muut etsivät itselleen paikat ravintolasta. Mitoki tilasi listalta pienimmän ja halvimman mahdollisen annoksen. Hän ei millään muotoa halunnut jäädä enempää velkaa Kakashille. Chiakin puheista oli ollut helppo päätellä, että mies oli suurin piirtein pelastanut heidän henkensä. Oli vähintäänkin rasittavaa olla kiitollisuudenvelassa ihmiselle, johon ei osannut muutenkaan suhtautua.

Ramenin tuoksu oli houkutteleva. Se nosti väkisinkin veden Mitokin kielelle. Hän ei ollut syönyt pariin päivään kunnolla, joten oli mahtavaa saada hyvää ruokaa nenänsä eteen.

”Kakashi-sensei, onko meillä nyt mitään harjoituksia tänä aikana?” Naruto tiedusteli suu täynnä ruokaa. Mitoki käänsi välittömästi katseensa toisaalle.
”Eikös tässä vartiointitehtävässä ole harjoitusta tarpeeksi?” mies hymähti maskinsa takaa. Tämä ei ollut tilannut itselleen ruokaa. Ilmeisesti tällä ei ollut tapana syödä muiden seurassa tai ylipäätään paljastaa kasvojaan kenellekään.
”Eiväthän he edes tee mitään! Eikä Akatsukista ole kuulunut mitään!” Naruto kiisti.

Sitä tässä nyt olisikin viimeiseksi kaivattu, että tuo salaperäinen järjestö olisi hyökännyt kylään. Mitoki ei kaivannut mitään sellaista. Hän halusi vain pysytellä erossa koko kuviosta. Mutta Itachi oli sanonut, ettei tekisi pahaa, joten tuskinpa tämä tulisi järjestönsä kanssa. Tyttö ei vain tiennyt, miten olisi saanut muutkin ymmärtämään yksinkertaisen asian. Kaikilla muilla tuntui olevan eriävä käsitys tilanteesta. Mitokin mielestä ainoa ongelma oli se, että he olivat jumissa tässä kylässä vastoin tahtoaan.

”No, voimmehan me varmaankin järjestää pienen harjoituksen metsässä, jos otamme tytöt mukaan…” Kakashi pohdiskeli. ”Tapaamme aamukuudelta metsäaukiolla. Sakuran ei tarvitse tulla, koska hänellä on yövahti.”

Naruto melkein pudotti lautasensa lattialle. ”Kuudelta?!”

”Itsehän halusit kunnon harjoituksen”, Kakashi naurahti. Tällä kertaa Mitoki taipui kyllä Naruton kannalle. Jos kuudelta piti olla jossain, täytyi herätä viideltä. Sellainen ei ollut inhimillistä! Tosin oli Naruton vika, että he ylipäätään joutuivat raahautumaan metsään.

Toisaalta metsään tutustumisessa oli samat edut kuin kylän tutkimisessakin. Oli hyvä tutustua ympäristöön huolellisesti. Mutta silti aamukuudelta oli täysin epäinhimillinen aika. Nämä ninjat olivat suorastaan hulluja! Ainoastaan Sakura näytti tyytyväiseltä tilanteeseen, mutta hyvähän tämän oli. Tämä pääsi aikaisemmin yövuorostaan, koska Naruto ja Sasuke tulisivat hakemaan tyttöjä turva-asunnolta.

Blondi poika yritti vielä jupista vastalauseita, mutta Kakashi ei taipunut. Mies näköjään pysyi päätöksissään varsin tehokkaasti. Tällä hetkellä se ei vain ollut ollenkaan hyvä ominaisuus.

Mitoki vilkaisi Chiakia mietteliäänä. Jos he vastustaisivat ehdotusta, kenties harjoituksia voisi siirtää myöhemmäksi. Valitettavasti punapään vihreät silmät olivat lukkiutuneet harmaahiuksiseen shinobiin. Tyttö ei ilmeisesti edes nähnyt mitään muuta. Maailma oli totisesti kierähtänyt pois radaltaan.


Seuraava -->