Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Tämä ei varsinaisesti liity tähän ficciin, mutta koska tällä on samoja lukijoita kuin vanhemmilla tarinoillani, ajattelin kertoa teille jotain... (Ja ei, en ole kirjoittamassa jatko-osia)

Engaru yllätti minut iloisesti piirtämällä fan artin Saedesta ja Yumesta. Kiitokset tästä kunnianosoituksesta, joka lämmitti sydäntäni erittäin paljon :)

Tästäpä syystä omistan tämän luvun kiitokseksi Engarulle ^^ Ja lisäksi vielä Crestalle, jolle haluan toivottaa pikaista paranemista!


<-- Edellinen


Älä kysy hintaa

Luku 4

Viideltä herääminen oli varsin ankeaa jopa Chiakin mielestä. Hän ei ollut mikään aamuihminen, ei todellakaan. Edellisenä iltana hän oli vielä ollut varma, että jaksaisi, mutta nyt, kun kännykän kello hälytti varhaisen aamun kunniaksi, tyttö olisi halunnut vain kiskoa peiton päänsä ylitse.

Jotenkin tyttö sai kuitenkin itsensä sängystä ylös. Huoneessa tuntui viileältä yön jäljiltä eikä siellä ollut erityisen valoisaakaan. Aurinko oli vasta kipuamassa esiin taivaanrajan takaa. Chiaki huokaisi ja ryhtyi kiskomaan vaatteita päälleen. Mitokin sänky oli tyhjä, mutta kylpyhuoneesta kantautui kohinaa. Ilmeisesti vanhempi tyttö oli päättänyt livahtaa herätyssuihkuun. Se ei sinällään olisi ollut huono ajatus, mutta Chiaki tiesi, ettei hän ehtisi millään. Heidän pitäisi kohta jo olla menossa.

Punapää ehti saada juuri ja juuri vaatteensa ylleen, kun parvekkeen ovelta kuului koputus. Hänen ei tarvinnut arvata, ketkä siellä olivat. Naruto näytti harvinaisen rauhalliselta ja haroi vaaleaa päätään yhä unenpöpperöisenä. Sasuke taas oli samannäköinen kuin aina. Tälle aamuherätykset eivät selvästikään tuottaneet tuskaa.

Tyttö päästi pojat sisälle. Hänen oli pakko myöntää, että hän oli ollut hieman pettynyt, kun Kakashi oli ilmoittanut, että pojat saisivat hakea heidät aamulla. Miksei mies ollut tullut itse? Se olisi ollut huomattavasti mukavampaa.

Kyllä Chiaki tajusi, että pojat olivat melkein hänen ikäisiään, hieman nuorempia vain. Olisi ollut loogista haluta hengailla omanikäistensä kanssa, mutta teini-ikäiset pojat olivat aina niin lapsellisia. Punapää ei kerta kaikkiaan keksinyt poikien kanssa mitään puhumista, nämä eivät ymmärtäneet minkään kiinnostavan päälle. Vanhemmilla pojilla, miehillä, oli paljon mielenkiintoisempia ajatuksia. Sitä paitsi nämä osasivat keskustella ja käyttäytyä. Sellainen oli Chiakin mieleen. Naruto kyllä toi ihastuksensa julki varsin selvästi, mutta pojan käytös oli lähinnä typerää ja ällöttävää.

”Missä Mito-chan on?” Naruto tiedusteli ja haukotteli leveästi heti perään.
”Taisi mennä suihkuun”, Chiaki vastasi. Tyttö saisi kyllä tulla jo. Hän halusi pestä ainakin hampaat ennen lähtöä. Likaiset hampaat olivat inhottavat. Koko päivä meni piloille, jos unohti pestä hampaansa aamulla.

Blondiin näytti tulevan eloa. Tämä lähti marssimaan makuuhuoneen läpi, mutta Sasuke tarttui toveriaan kauluksesta.

”Hei! Mitä sinä nyt?!” Naruto älähti sen verran kovaan, että jos naapuriin oli majoitettu joku turvaa tarvitseva, tämäkin taatusti sai turhan aikaisen herätyksen.

Chiaki kiirehti penkomaan Mitokin repusta vaatteita ja suuntasi ne sylissään kylpyhuoneen ovelle. Siinä ei ollut lukkoa, mikä oli varsin ärsyttävää. Ei kai se muuten olisi haitannut, mutta Naruto tuntui hiippailevan asunnossa jopa enemmän kuin tämän vartiointitehtävän takia olisi olettanut.

Punapää koputti kylpyhuoneen oveen ja astui sisälle. Mitoki seisoi peilin edessä tutkailemassa silmänalusiaan.

”Minä näytän ihan zombilta”, vanhempi tyttö valitti. ”Katso nyt, ihan mustat. Ja tuossa on taatusti ryppy!”
”Sinä olet 19, ei sinulla vielä ole ryppyjä”, Chiaki huomautti ja laski vaatteet pöntön kannen päälle.
”Kohta kaksikymmentä. Siitä se vanhuus alkaa”, Mitoki väitti. He olivat keskustelleet tästä ennenkin. Viime vuonna Mitokille oli iskenyt jonkinlainen ikäkriisi, joka ei ottanut laantuakseen. Mitä lähemmäs tämän kahdeskymmenes syntymäpäivä tuli, sitä enemmän tämä huomautteli vanhenemisesta. Chiaki ei puolestaan jaksanut murehtia vanhenemista. Pikemminkin hän odotti innokkaasti täyttävänsä kahdeksantoista.
”Paskat”, punapää tuhahti. ”Pue päälle. Oranssipukeinen perverssi on oven takana kuolavana suupielestä roikkuen odottamassa. Ja minä haluan päästä pesemään hampaat.”

Mitoki painoi käden suunsa eteen, mutta tirskahdus kuului silti varsin selvästi. ”Hemmetin porkkana”, tämä jupisi kättään vasten, ennen kuin ryhtyi pukemaan päälleen Chiakin tuomia vaatteita.

Punapää hymyili. Oli mukavaa, että Mitokista irtosi taas normaaleja reaktioita. Ehkä chakra-köyttä vastaan taisteleminen oli vaikuttanut tämän mielenliikkeisiinkin. Mitoki oli ollut kovin synkkä. Onneksi tyttö vaikutti nyt olevan jo entisellään. Ei suuria tunneheilahduksia, vaan tavallista tylsyyttä. Se oli oikein hyvä tunnetila. Siitä Chiaki piti, varsinkin muissa ihmisissä.

Tyttö tyrkkäsi ystävänsä ulos kylpyhuoneesta ja paiskasi oven kiinni tämän perässä. Kello oli jo kaksikymmentä yli viisi, joten pian heillä olisi kiire. Chiakilla ei ollut aikomusta matkustaa kummankaan pojan selässä metsäaukiolle, joten kävelemiseen oli paras varata aikaa. Muuten Naruto voisi käyttää tilaisuuden hyväkseen, eikä se tullut kysymykseen.

~o~

Mitoki kuuli kylpyhuoneen oven pamahtavan perässään kiinni. Hän huokaisi raskaasti ja käveli keittiöön pöyhien samalla märkiä hiuksiaan. Ne eivät ehtisi mitenkään kuivua ennen lähtöä, eikä tytöillä ollut hiustenkuivaajaa. Se ei ollut mahtunut kummankaan reppuun. He olivat halunneet matkustaa kevyesti, joten mukana oli vain vähän tavaraa. Sen verran, että tien päällä pärjäsi. Ainahan vaatteet jossain pääsi pesemään.

Harmillista vain oli, että Mitokin suosikkipusero, violetti ja liuhuhihainen, oli mennyt piloille, kiitos typerän köyden. Molemmat hihat olivat hankautuneet rikki, vasemmanpuoleinen erittäin pahasti. Köysi oli vielä kaivautunut ihoonkin, johon oli jäänyt ilkeät jäljet. Mitoki muisti hämärästi Sakuran sanoneen, että kohtaan saattaisi jäädä arpi.

Joka tapauksessa tytöllä oli nyt vain yksi t-paita sekä yksi toppi ja huppari, jonka hän taas lisäsi vaatetukseensa. Chiakin täytyi olla kuumaverinen, koska tämä ei näyttänyt palelevan koskaan, vaikka Mitoki oli alituiseen kananlihalla.

Tyttö kaiveli omenan korista ja haukkasi siitä palan. Naruto pölähti keittiöön yllättävän pirteänä. Mikä lie siihenkin kloppiin oli mahtanut iskeä…

”Haluatko nähdä siisteimmän jutsuni?” poika tiedusteli Mitokilta.

Jutsun? Tyttö joutui hetken kaivelemaan muistiaan. Chiaki oli tainnut sanoa, että jutsut olivat jotain mystisiä ninjataitoja, joita hyödynnettiin taistelussa.

”En”, sinihiuksinen tyttö töksäytti ja haukkasi omenasta uuden palan. Naruton naama venähti hetkeksi, mutta valitettavasti tämän ilme kirkastui varsin pian.
”Taidan näyttää silti!” tämä ilmoitti. ”Chia-chanilla kestää, ja haluan tekemistä.”
”Mene pesemään vessa…” Mitoki jupisi ja jatkoi omenan syömistään.

Keittiössä kuului hiljainen posahdus. Omenanpala oli juuttua Mitokin kurkkuun, kun hän jäi tuijottamaan edessään seisovaa näkyä. Tyttö köhi omenaa pois, ja lopulta pala lennähti lattialle.

”Jumalauta, mitä sinä teit!?” sinihiuksinen tyttö karjaisi. Häntä vastapäätä seisoi Naruton tilalla alaston tyttö, joka muistutti häntä itseään aivan liikaa. Paitsi, että…
”Mitolla ei ole tuollaista napaa”, Chiakin ääni kantautui keittiön ovensuusta. ”Muuten aika hyvä.”

Mitoki kääntyi tuijottamaan ystäväänsä raivostuneena. Jostain syystä tämä ei silti välittänyt hänen tunnetilastaan, vaan tuijotti Narutoa turhankin kiinnostuneena.
”Henge no jutsu”, Chiaki totesi. ”Tosin luulin lukeneeni, että siinä kopioidaan kohde täysin, myös hänen vaatteensa.”
”Tuo on Naruton näkemys huumorista”, kuiva ääni tuhahti punapään takaa. Mitoki huomasi myös Sasuken ilmestyneen ovensuuhun. Oli epäreilua, että tämä puhui Chiakille kuin kenelle tahansa. Mitokia poika ei edes katsonut. Mitä hemmettiä hän oli tehnyt väärin? ”Meidän pitäisi varmaan lähteä”, Sasuke huomautti vielä, kun kukaan ei sanonut mitään.

~o~

Chiaki ei voinut mitään sille, että häntä nauratti. Hyvä on, Naruto oli täydellinen ääliö, mutta kieltämättä temppu oli ollut odottamaton. Tyttö olisi kovin mieluusti osannut sen itsekin. Ei hän olisi muuttunut alastomaksi Mitokiksi, mutta kyky näyttää keneltä tahansa oli kiehtova. Se avasi mielettömiä mahdollisuuksia.

Mitokin mökötys oli hieman häiritsevää, mutta vanhemman tytön ärtymyksessä ja nolostuksessa oli myös jotain kovin huvittavaa. Chiaki ei vain voinut virnuilulleen mitään. Mitoki valitti jatkuvasti, ettei kukaan täällä pitänyt tästä. Siitä huolimatta Naruto piti aivan selvästi. Tietysti Naruto näytti kuolaavan miltei jokaisen tytön perään, mutta sitä ei tarvinnut Mitokille mainita. Tosin oli paljon mahdollista, että jopa sisällä nyhjöttävä Mitoki oli onnistunut sen huomaamaan.

”Minkälaisia harjoituksia Kakashi teille järjestää?” Chiaki tiedusteli Sasukelle. Mitoki raahusti heidän perässään ja tyrkki anteeksipyytelevää Narutoa kauemmas.

Sasuke kohautti olkapäitään. ”Emme ole harjoitelleet pitkään aikaan, vaan suorittaneet varsinaisia tehtäviä. Viimeksi olemme harjoitelleet ennen edellisiä chuunin-kokeita. Naruton kyllä pitäisi harjoitella edelleenkin. Hän ei vieläkään läpäissyt koetta”, poika jatkoi.
”En ihmettele”, Chiaki totesi ja vilkaisi taaksensa. Poika oli toivoton, tuollainen lässytys ei tehoaisi Mitokiin, kun tyttö oli pahalla tuulella. ”Sinäkö olet chuunin?” punapää varmisti. Hän oli opetellut ninjojen tasot ensimmäisenä ulkoa, mutta kovin tarkasti hän ei niiden eroja muistanut.

Sasuke nyökkäsi. ”Sakura on myös. Kakashi-sensei on jounin-tason ninja. Siksi hän on johtajamme.”
”Ja Naruto?”
”Edelleen genin. Hän on hyvä, melkein jopa minun tasoani”, Sasuke myönsi yllättäen. Chiakin oli hyvin vaikea uskoa pojan sanoja. ”Valitettavasti hänellä on adhd-potilaan kärsivällisyys.”

Chiaki kohautti olkapäitään. Hänellä ei ollut niin paljon tietoa, että hän olisi osannut kommentoida. Tosin hän oli kyllä taipuvainen luottamaan Sasuken sanaan tässä asiassa.

”Onko Kakashi-san ollut aina opettajanne?” tyttö jatkoi tutummasta aiheesta.
”Ei. Iruka-sensei opetti meitä akatemiassa”, Sasuke korjasi virhearviota. ”Sen jälkeen olemme olleet Kakashi-sensein opetuksessa. Tosin Naruto on ollut myös Jiraiya-saman opissa.”
”Sen vanhan pervon?” Chiaki varmisti. Hän oli ollut siis oikeassa. Naruto oli vetänyt vaikutteita valkohapsesta. Eikä niitä vaikutteita voinut millään muotoa sanoa hyviksi.
”Jos haluat asian niin ilmaista. En tunne häntä erityisen hyvin”, Sasuke tuhahti.

Loppumatkan he kävelivät hiljaa. Narutokin jätti Mitokin rauhaan, mikä sai tytön rauhoittumaan. Chiaki huokaisi helpotuksesta. Oli hyvä merkki, ettei toinen jaksanut olla pitkään vihainen. Ehkä Mitokikin kotiutuisi tähän kylään, ja he voisivat jäädä tänne asumaan. Pitäisikin selvittää koulumahdollisuudet täällä. Varmasti Mitokillekin löytyisi sopiva oppilaitos. He voisivat aloittaa kokonaan uuden elämän. Sellaisen, jossa ei ollut kiusaajia ja halveksujia. Ei niin sanottua perhettä, joka ei välittänyt pätkääkään. Sellaisen elämän, josta Chiaki oli jo kauan haaveillut. Täytyi vain saada myös Mitoki ymmärtämään.

Hieman ennen kuutta nelikko saapui metsäaukealle. Chiakilla ei ollut aavistustakaan, mihin suuntaan olisi pitänyt lähteä, jos olisi halunnut löytää sillan, jonka lähellä he olivat kohdanneet Akatsukit. Toisaalta tyttöä ei edes kiinnostanut. Kylään hän olisi sen sijaan osannut, ja se oli paljon tärkeämpää. Hän viihtyi täällä suorastaan pelottavan hyvin.

Tyttö haukotteli leveästi ja painoi käden suulleen. Kakashia ei näkynyt. Naruto heittäytyi maahan selälleen ja asetti kätensä pään tueksi tytön hämmästykseksi. Sasuke jäi aukion laidalle nojailemaan puuhun. Kummallakaan pojalla ei näyttänyt olevan minkäänlaista kiirettä. Mitoki näytti seuraavan esimerkkiä ja istui maahan noin viiden metrin päähän Narutosta. Chiaki kiirehti istumaan ystävänsä viereen.

”Miksiköhän Kakashi-san ei ole täällä…” punapää kummasteli. Oli kerrassaan järjetöntä, että mies halusi heidät aamukuudelta metsään, muttei itse ilmestynyt paikalle.
”Ehkä hän nukkui pommiin”, Mitoki ehdotti ja haukotteli myös. ”Tykkään aamuista, mutta tämä on kyllä turhan aikaista. Lomalla pitäisi saada nukkua.”
”No, älä”, Chiaki jupisi. Hän painoi päänsä Mitokin olkaa vasten ja antoi luomiensa painua kiinni.

”Joo, kannattaa ottaa torkut”, Naruto huomautti kauempaa. ”Tässä kyllä kestää. Lyödäänkö vetoa, Sasuke? Veikkaan, että Kakashi-sensei tulee kolmen tunnin päästä.”

Sasuke vain tuhahti vastaukseksi blondille, mutta Chiaki kuunteli tarkasti. Oliko nyt niin, että Kakashilla oli useinkin tapana myöhästyä? Punapää oli saanut miehestä käsityksen, että tämä oli kohtelias ja kaikin puolin hyvätapainen. Jatkuva myöhästely ei tukenut väitettä.

Miehestä oli kovin vaikea saada otetta, eikä Chiaki tiennyt tarkasti, miksi halusi saada. Hän vain piti tämän ystävällisestä katseesta ja kohteliaista sanoista. Ylipäätään oli hienoa, että joku mies kiinnitti häneen huomiota eikä katsellut halveksuvasti.

Chiaki ei suoraan sanottuna tiennyt, miksi niin harva oli koskaan pitänyt hänestä. Hän oli ollut hylkiö lastentarhasta asti. Tyttöjen nukkeleikit eivät olleet iskeneet häneen, mutta pojat eivät olleet kelpuuttaneet häntä joukkoonsa. Hän oli harrastanut yksin. Juossut pitkin pihoja, kiivennyt joka paikkaan ja elänyt omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa hän oli ollut jotain muuta kuin tavallinen ja tylsä Chiaki.

Syrjintä oli jatkunut koulussa. Vasta vuosia myöhemmin Mitoki oli siirtynyt opiskelemaan Chiakin kouluun, ylemmälle luokalle tosin. Sinihiuksinen tyttö oli saanut paljon ystäviä, mutta kiinnittänyt silti huomionsa myös Chiakiin. Punapää oli saanut ensimmäisen ystävän, josta ei totisesti aikonut päästää irti. Silti hän oli aina hieman kadehtinut tätä. Mitoki oli kummallinen tapaus. Lukutoukka ja leffafriikki, tiesi kummallisia asioita ja oli törkeän hyvä koulussa. Kaiken järjen mukaan muiden olisi pitänyt haukkua tätä nörtiksi, kun taas urheilullinen Chiaki oli pikemminkin ollut haukkujen kohde. Maailma oli totisesti nyrjähtänyt. Mutta kyllä Chiaki oli silti iloinen, että Mitoki oli hänen ystävänsä.

Nyt kuitenkin punapäästä tuntui, että hänen lapsuutensa mielikuvitusmaailma oli herännyt eloon. Hän ei voinut tajuta, ettei Mitoki nähnyt sitä. Nyt kaikki oli hyvin. Chiaki oli löytämässä paikkansa. Hän oli löytänyt ihmisiä, jotka halusivat olla hänen ystäviään. Täällä kukaan ei tuntunut syrjivän häntä. Tänne hän halusi kuulua. Olisipa hän syntynyt ninjaksi. Silloin elämä olisi ollut paljon parempaa.

~o~

”Chiaki, herätys”, Mitokin ääni tunkeutui punapään tajuntaan. Tyttö hieraisi silmiään ja kohottautui parempaan asentoon. Aurinko oli kivunnut korkealle taivaalle.
”Mitä kello on?” tyttö mutisi unisena. Kylläpä olikin nukuttanut makoisasti.
”Melkein kymmenen. Kakashi-san tuli, joten nouse ylös”, Mitoki huomautti.

Nyt Chiakiin tuli eloa. Hän venytteli pikaisesti ja kompuroi sitten jaloilleen. Naruto kuului raivoavan Kakashille kauempana, mutta mies ei puolestaan välittänyt. Tämä vain selaili iänikuista kirjaansa. Lopulta blondi luovutti, ja mies käveli tyttöjen luokse. Myös Sasuke tuli paikalle.

”Pahoittelen myöhästymistä. Olin tulossa tänne, kun huomaisin mukavan sisustusliikkeen ja jäin pohtimaan, löytyisikö sieltä jotain piristävää teidän tyttöjen asuntoon”, mies selitti ja raaputti takaraivoaan. ”Sitten pistäydyin sisälle ja…”
”Aamukuudelta?!” Mitoki älähti.
”No niin no…” harmaahiuksinen mies mutisi ja sai tytön tuhahtamaan. Myös Chiakia ärsytti hieman. Olisi mies sentään voinut keksiä paremman valheen… vaikka toisaalta oli hassua, että tämä oli käyttänyt tyttöjen kämpän sisustusta tekosyynä. Siihen asuntoon totisesti kyllä tarvitsi piristystä, jos siellä aikoi asua pidempään.

”Ehkä meidän pitäisi aloittaa harjoitus”, Sasuke puuttui puheeseen. Korppihiuksista poikaa ei tuntunut haittaavan ollenkaan, että he olivat joutuneet odottamaan neljä tuntia. Se oli tavallaan hassua, sillä Sasuke saattoi suuttua pienimmästäkin huomautuksesta, mutta ei välittänyt useamman tunnin turhasta odottamisesta. Pojan ajattelutavan täytyi olla erikoinen.

”Aivan”, Kakashi rykäisi ja laittoi kirjan pois. ”Ajattelin, että annamme tytöille tunnin etumatkan. He katoavat metsään, ja te saatte jäljittää heidät.”
”Mitäh?!” Naruto puuskahti. ”Tuohan on ihan alkeellinen harjoitus. Niitä on tehty satoja!”
”Ovatko Chiaki-san ja Mitoki-san tehneet niitä satoja?” Kakashi tiedusteli. Blondin naama venähti. ”On vain hyvä, että he oppivat piiloutumaan. Eivät tietenkään meiltä, mutta Akatsukilta, jos järjestö sattuu hyökkäämään.”
”Ihan kuin joku edes haluaisi piiloutua…” Sasuke mutisi hyvin hiljaa. Nyt poikaa suututti taas. Juuri tuota Chiaki oli tarkoittanut. Pojan mielialoissa ei ollut tolkkua. Silti tämä oli ihan mukava tapaus. Sasuken pitäisi vain pitää vihansa kurissa, sillä se tulvi ympäristöön ja myrkytti muutkin… tai ainakin Chiakin mielen.
”Eikö heille pitäisi opettaa puolustautumista?” Naruto kummasteli.
”Siihen menee liikaa aikaa”, Kakashi vastasi, ”eikä meillä ole sitä. Lähdetään liikkeelle helpommasta. Kenties heille voi joskus yrittää opettaa yksinkertaista ninjutsua, mutta he ovat vähän turhan vanhoja ryhtyäkseen enää ninjoiksi.”

Se oli pettymys Chiakille, sillä hän olisi lähtenyt sille uralle oikein mielellään. Hän päätti silti opiskella kaiken mahdollisen teoriassa. Ainakin hän olisi aiheen asiantuntija jonain päivänä. Ja tämä harjoitus kuulosti hyödylliseltä. Chiaki halusi ehdottomasti pysytellä piilossa Akatsukilta.

”Eli leikimme sitten kuurupiiloa”, Sasuke huokaisi. ”Minä jäljitän Mitoki-sanin.”

Mitokin suunnalta leijaili peiteltyä ärtymystä ja ahdistusta. Taivaan tähden, nuo kaksi saisivat selvittää ongelmansa! Mitoki kiukutteli Sasukesta koko ajan, ja poika oli jatkuvasti vihainen. Oli varmaan hyvä, että nuo kaksi lähtivät metsään leikkimään kissaa ja hiirtä. Chiakin ei tarvitsisi sillä välin ottaa vastaan kummankaan tunteita… ja ehkä nämä saisivat samalla riitansakin sovittua.

”Mitä sinä teet sillä välin, Kakashi-san?” punapää kysäisi. Hän ei erityisemmin halunnut harjoitella Naruton kanssa. Ehkä Kakashi voisi jäljittää hänet.
”Katson, että harjoitus sujuu asiallisesti”, mies vastasi. Tämän silmä hymyili aivan selvästi tytölle, mutta Chiaki ei silti voinut mitään pettymykselle. Hän siis joutuisi juoksemaan koko päivän karkuun Narutoa. Ei sillä, poikaa juoksikin karkuun mieluummin kuin vietti aikaa tämän seurassa.

~o~

Mitoki lähti vaeltamaan metsään yhtä matkaa Chiakin kanssa. Punapää kuitenkin ehdotti pian, että he menisivät eri suuntiin, jotta heitä olisi vaikeampi seurata. Mitoki ei jaksanut väittää vastaan, sillä Chiaki näytti ottavan harjoituksen hyvin vakavasti. Tämä halusi oppia edes jotain ninjataitoja.

Vanhempi tyttö ei puolestaan ollut aivan varma, kaipasiko oppia vai ei. Tietysti, jos he pakenisivat, piiloutuminen oli sekin tärkeä taito. Ja ehkä oli hyvä olla perillä mahdollisen jäljittäjän kyvyistä. Nämä pojat eivät tainneet olla aivan toheloita, vaan ihan oikeita ninjoja. Naruton aamuinen tempaus oli ollut sen verran vaikuttava, että Mitokin oli pakko uskoa pojilla olevan erikoisia kykyjä.

Tyttö vaelteli metsässä ja yritti etsiä maamerkkejä. Jokainen puu näytti valitettavasti samanlaiselta ja pian hän totesikin olevansa eksyksissä. Jopas oli hienoa. Eksyä nyt kesken harjoituksen. Toivoa sopi, että Sasuke onnistuisi kaivamaan hänet esiin.

Kuljettuaan vielä hetken Mitoki istahti suuren puun katveeseen. Aurinkoa ei näkynyt, sillä vihreä lehtikatto peitti taivaan täysin. Valokin oli aivan vihreää. Oikeastaan metsä oli aika kaunis ja viihtyisä paikka. Mukavan rauhallinen. Täällä olisi ollut kivaa istua oikein hyvän kirjan kanssa. Valitettavasti Mitoki ei ollut ottanut kirjoja mukaan Chiakin vaatimuksesta. Loman tarkoitus oli ollut viettää aikaa yhdessä, ei uppoutua kirjojen maailmaan.

Olisikohan Konohassa kunnollista kirjastoa? Chiaki ainakin tuntui tapojensa vastaisesti löytävän paljon lukemista. Ehkä Mitokinkin pitäisi yrittää. Ainakin hän saisi jotain järkevää tekemistä siksi aikaa, kun odottelisi punapään mielenmuutosta. Menisi varmasti tovi, ennen kuin tämä tajuaisi, ettei Konoha ollut heitä varten, ettei sinne jääminen ollut hyvä ajatus. Mitoki voisi sillä välin suunnitella pakoa ja lueskella hyviä romaaneja. Täytyihän täältä sellaisiakin löytyä. Ainakin Kakashi luki jatkuvasti jotain. Mieheltä voisi vaikkapa kysäistä lukuvinkkejä. Tämä sentään oli ystävällinen hänelle.

”Sinunlaisesi tytön ei pitäisi kuljeskella yksin metsässä. Saatat vaikka törmätä johonkuhun vaaralliseen”, pehmeä ääni kuiskasi jostain. Mitokin niskakarvat nousivat pystyyn, ja hän ponkaisi jaloilleen. Hän painoi selkänsä puuta vasten. Tuo ääni herätti muistoja.

Puiden seasta asteli mustaan kaapuun pukeutunut hahmo. Kaavussa oli typeriä punaisia pilviä, samaa sävyä kuin miehen silmät. Mitoki nielaisi kuuluvasti. Oliko hän ollut väärässä? Mies oli luvannut olla tekemättä pahaa! Miksi tämä oli tullut takaisin? Aikoiko tämä sittenkin tappaa hänet? Näin ei voinut käydä.

Tytön sydän jyskytti kiivaasti rintaa vasten ja polvet alkoivat jälleen muuttua hyytelöksi. Hän muisti aiemman illan kauhun. Miten hän oli kuvitellut tuon Itachin olevan kohtelias herrasmies, vaikka tämä oli rikollinen? Sehän oli ollut aivan naurettava ajatus! Ja nyt hän saisi maksaa sinisilmäisyydestään. Sasuke ei koskaan löytäisi häntä elävänä. Hän kuolisi tähän puun alle.

Mitoki haroi sivuilleen, mutta tapasi vain puunrungon. Hän pelkäsi kuollakseen, että jalat pettäisivät hänet jälleen. Miksei hän voinut olla sellainen kuin elokuvien sankarittaret? Eivät niin kuin ne, jotka kirkuivat kauhuissaan, vaan kuin ne, jotka iskivät kierrepotkulla vihollisen kumoon ja voittivat jokaisen taistelunsa. Nyt olisi todella ollut tilausta lähitaistelutaidoille.

Mies käveli hitaasti lähemmäs. Tämä selvästi kiusasi Mitokia. Tyttö ei kyennyt liikahtamaankaan. Hän vain tuijotti punaisia silmiä. Ne olivat niin epäinhimilliset, pelottavat ja yhtä aikaa todella kiehtovat. Hänen hengityksensä kulki pätkittäin, sydänparka oli kuin pelästynyt jänis. Tästä hän ei taatusti selviäisi. Mitokin suuta kuivasi, ja hän nuolaisi huuliaan. Jos hän kykenisi huutamaan, Sasuke saattaisi ehkä sittenkin löytää hänet ajoissa.

Mitoki ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa ajatustaan, sillä lämmin käsi painui hänen suutaan vasten. Aivan kuin mies olisi aavistanut, mitä hän oli aikonut.

”Oliko ikävä?” mies kysyi ja katsoi Mitokia suoraan silmiin. Tytön polvet notkahtivat. Hän enemmänkin roikkui miehen ja puun välissä kuin seisoi. Hän tiesi, että pian hän rojahtaisi miestä vasten, sillä jalat kieltäytyivät tehokkaasti yhteistyöstä. Ja totta kai nyt, kun hänellä olisi ollut hyvä tilaisuus iskeä polvensa miehen haaroihin!

Mitoki ynähti epämääräisesti miehen kättä vasten vastauksensa. Tyttö ei edes itse tiennyt, mitä hänen ynähdyksensä oli tarkoittanut. Hän halusi vain käyttää jokaisen keinon selvitä hengissä.

”Oletpa sinä säälittävä”, mies totesi ja virnisti kummallisesti. Mitokin sydän jysähti jonnekin polvien tienoille ja hänen jalkansa pettivät lopullisesti. Mies vetäytyi kauemmas antaen hänen lysähtää maahan.

”Kuten arvelin, et viitsi nähdä vaivaa piiloutuaksesi. Et taida edes välittää oppia, miten jäljittäjäninjaa harhautetaan”, tuttu ääni puuskahti. Mitoki nosti katseensa maasta. Nöyryytys oli pahempi kuin koskaan, kun hän näki Sasuken katselevan häntä alaspäin. ”Miten voit olla noin heikkona häneen? Et ole murhaaja, se on selvää. Miksi sitten välität sellaisesta?”
”Minä en todellakaan ymmärrä, mistä sinä puhut”, Mitoki sopersi. Hän ei halunnut keskustella Sasuken kanssa. Hän ei halunnut nähdä poikaa silmissään. Miten tämä oli kehdannut? Miksi tämä oli esittänyt Itachia? Temppu oli ollut julmaa pilaa. Mitoki oli pelännyt henkensä puolesta!
”Kuinka kauan aiot jatkaa tuota esitystä?” Sasuke jatkoi syyttelyä. ”Se voi mennä läpi muille, mutta minä kyllä näen, millainen sinä oikeasti olet. Jättivätkö Akatsukit teidät sidotuiksi, jotta me löytäisimme ja pelastaisimme teidät? Oletko sinä täällä vakoilemassa?”
”Miksi sinä syyttelet minua? En ole tehnyt mitään!” Mitoki huusi. ”Miksi minä olen syyllinen ja Chia ei?”
”Hän ei ole valehdellut. Hän kertoi kaiken kiltisti Viidennelle. Sinä sen sijaan toimit juuri päinvastoin ja hoet veljeni nimeä unissasi”, Sasuke selvitti. ”Olet epäilyttävä. Chiaki-san on vain viaton uhrisi. Olet vakooja, etkö olekin?”
”No en!”

Taivas, Sasuke oli aivan pihalla. Mitokilla ei ollut mitään tekemistä ninjasotien tai minkään muunkaan kanssa, mutta poika oli päättänyt hänen olevan vihollinen. Tämähän saattoi tappaa hänet koska tahansa, mistä sitäkään tiesi. Kylästä olisi päästävä mahdollisimman pian.

Valitettavasti Chiaki ei taatusti uskoisi Mitokia. Punapää sanoisi hänen liioittelevan tilannetta ja ylireagoivan Sasuken puheisiin. Tilanne oli aivan mahdoton. Mitoki tunsi olevansa umpikujassa. Hänen olisi lähdettävä täältä pian. Chiakin kanssa tai ilman. Mutta hänestä tuntui, ettei hän voisi jättää ystäväänsä. Chiaki oli tärkein ihminen hänen elämässään. Pitäisikö hänen yrittää vielä? Jospa hän pakottaisi Chiakin selvittämään tilanteen Sasukelle. Ehkä poika sitten uskoisi.

”Kyllä sinä vielä tunnustat”, Sasuke tuhahti. ”Mennään. Minä löysin sinut. Harjoitus on ohitse.”
”Älä edes kuvittele, että haluaisin tulla mukaasi”, Mitoki ärähti. Jalat toimivat jälleen, kun säikähdys oli korvautunut täydellisellä nöyryytyksellä. Tyttö nousi ja pinkaisi juoksuun katsomatta, minne meni. Hän vain halusi mahdollisimman kauas Sasukesta.

Mitoki ei ehtinyt pitkälle, kun hän jo törmäsi johonkin ja kupsahti selälleen maahan. Tyttö haukkoi hämmästyneenä henkeään. Sasuke seisoi jälleen hänen edessään. Hän kompuroi jaloilleen ja yritti toiseen suuntaan, mutta poika hyppäsi uudestaan hänen eteensä ja tarttui häntä tiukasti ranteista.

Tyttö taisteli vastaan ja yritti riuhtoa käsiään pojan otteesta, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut taistella rautanyrkkejä vastaan. Sasuke oli aivan liian vahva hänelle. Mitoki yritti potkaista tätä arkaan paikkaan, mutta tuloksetta. Sasuken reaktiot olivat nopeampia kuin hänen silmänsä kykenivät erottamaan.

”Riittää, Sasuke.”

Pojan ote kirposi, ja Mitoki muksahti uudestaan maahan. Kakashi ilmestyi puiden lomasta yhdessä Naruton ja Chiakin kanssa. Punapää oli sen näköinen, että oli ryöminyt pitkin pusikkoja. Silti tyttö näytti oudon onnelliselta. Oliko tämä kenties onnistunut harhauttamaan Narutoa? Tosin eihän blondi voinut mitenkään olla yhtä taitava kuin Sasuke, joten ehkä se oli mahdollista.

”Te molemmat pidätte liikaa meteliä ja jätätte liian selvät jäljet”, Kakashi huomautti, ”mutta Chiaki-san piiloutui joka tapauksessa kohtalaisen hyvin, kun ottaa taustanne huomioon.”

Mitoki olisi halunnut kirkua, mutta hillitsi itsensä. Hän teki kaikkensa vajotakseen tylsään tunteettomuuteen. Chiaki suorastaan säteili sanojen myötä, eikä Mitokilla ollut sydäntä pilata ystävänsä iloa.

Kakashi ei sanonut mitään Mitokin olemattomista piiloutumistaidoista tai tytön ja Sasuken tappelusta. Sen sijaan mies ryhtyi jakelemaan ohjeita, miten tyttöjen tulisi jatkossa toimia ja käski sitten joukon yrittää uudestaan. Mitoki huokaisi raskaasti lähtiessään marssimaan metsään.


Seuraava -->