Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Ajattelin ensin, että postaan tämän vasta huomenna, mutta huominen päivä näyttää sen verran kiireiseltä, että taidankin laittaa jo tänään.

Ja huomenna minulla on Kivien legendan seuraavan luvun deadline, joten täytyypi keskittyä siihen ;) Mutta lupaan kyllä jatkaa taas tätäkin, kun on aikaa.

<-- Edellinen

Älä kysy hintaa

Luku 5

Mitoki oli piiloutumisharjoituksen jälkeen vetäytynyt kirjastoon. Tyttö vietti siellä aikaa jopa enemmän kuin oli viettänyt kouluaikaan. Toki Chiakikin opiskeli ahkerasti, mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin Mitoki. Tällä oli selkeä systeemi… mutta no, tämä olikin aina ollut hyvä koulussa.

Chiaki oli ollut harjoituksesta innoissaan. Naruto oli kyllä kaikilla kerroilla löytänyt hänet aika nopeasti, mutta tyttö uskoi silti parantaneen suoritustaan. Tietenkään hän ei pystyisi piiloutumaan korkean tason ninjoilta mitenkään, mutta harjoitteleminen oli silti antoisaa. Kunpa Mitoki olisi vain yhtä innoissaan. Mutta saattoihan olla, että tyttö yritti nyt opiskella kaiken kirjoista. Se oli aina ollut tälle luonteva tapa. Chiaki piti enemmän käytännöstä, vaikka oli nyt sortunut myös lukemiseen, koska ei kehdannut vaivata muita koko ajan kysymyksillään.

Nyt tyttö kuitenkin maleksi pitkin kylän katuja. Hän tarvitsisi lisää vaatteita, koska oli rasittavaa pestä niitä koko ajan. Ja harjoituksissa hän oli liannut itsensä varpaista päälakeen saakka. Jos Kakashi järjestäisi lisää harjoituksia, pyykkimäärä vain kasvaisi.

”Minne sinä jätit ystäväsi?” varsin tuttu ääni kysäisi yllättäen. Hymy hiipi Chiakin huulille. Hän käänsi päätään ja näki Kakashin nojailevan seinään tuttu kirja kädessään.
”Jos olet tosininja, tiedät kyllä, missä hän on”, Chiaki naurahti. Kakashi hymähti maskinsa takana. Punapää olisi totisesti halunnut tietää, mitä mies piilotteli sen takana.
”Olet oikeassa. Hän on kirjastossa. Suosittelin hänelle juuri Icha Icha Paradisea. Tosin hän halusi tutustua myös joihinkin tietokirjoihin”, Kakashi myönsi.

Siis Mitoki oli jutellut Kakashin kanssa? Miksi? Eihän tyttö ollut kiinnostunut miehestä millään muotoa. Chiaki yritti työntää häiritsevän ajatuksen mielestään. Mitoki ei harrastanut seurustelua, eikä yrittänyt iskeä miehiä. Ei ainakaan sellaisia, joista Chiaki… Ei, Kakashi oli liian vanha hänelle. Oli parempi lopettaa tämä ajatusketju, ennen kuin se johtaisi kiusallisen pitkälle ja saisi hänet punastumaan. Tytöllä ei ollut aikomustakaan kertoa Kakashille, mistä oli kyse.

”Entä, mitä sinä aiot tänään tehdä, Chiaki-san?” Kakashi tiedusteli. Tyttö kohautti olkapäitään. Jos hän sanoisi aikoneensa mennä shoppailemaan, mies varmasti kaikkoaisi hyvin äkkiä omille teilleen. Miehet vihasivat shoppailua. Nämä eivät käyneet vaateostoksilla kuin pakon edestä. Kakashikin käytti aina samoja – tai ainakin samanlaisia – vaatteita. Tosin kyse saattoi olla miehen työasusta… mutta oliko tämä töissä aina? Nytkin? Aika leppoisaa hommaa, kun ehti kirjaa lueskella.

”Kunhan kuljeskelen”, tyttö totesi. ”Ei minulla ole erityistä tekemistä.”
”Viihdytkö täällä hyvin?” Kakashi jatkoi utelua.
”Joo, enemmän tekemistä sitä vain kaipaisi.”

Se oli totta. Uusia harjoituksia ei ollut järjestetty saman tien, eikä tytöillä ollut mitään erityistä tekemistä. Chiaki oli lukenut ja lenkkeillyt syömisen ja nukkumisen lisäksi. Olihan sellainen elämä ihan kivaa, mutta pidemmän päälle se kävi tylsäksi.

”Haluatko kupillisen teetä?” Kakashi ehdotti. Tyttö nyökkäsi. He lähtivät kulkemaan yhtä matkaa katua alaspäin, kunnes tulivat pieneen kuppilaan. Se oli samalla tavalla perinteinen kuin Ichiraku Ramen. Kylä oli kaiken kaikkiaan perinteitä kunnioittava, mutta myös hitusen vanhanaikainen.

Kaksikko istahti pöytään, ja Kakashi teki tilauksen ainoastaan Chiakille. Minttuteetä. Tyttö katsoi miestä pitkään.
”Etkö sinä aio juoda mitään?” hän ihmetteli. Hän oli jo hieman ehtinyt toivoa saavansa tilaisuuden nähdä miehen maskin alle.
”Ei tee mieli”, mies hymähti ja laski kirjansa pöydälle. Chiaki vilkaisi sitä ohimennen, muttei jaksanut kiinnostua siitä sen enempää. ”Kai sinä pidät mintusta?”
”Rakastan sitä”, punapää myönsi. Miten mies oli arvannutkin? Vai tilasiko tämä kaikille naisille minttuteetä siinä toivossa, että nämä sattuisivat pitämään siitä?
”Minäkin pidän sen mausta”, Kakashi ilmoitti. ”Onko sinusta ikävää olla täällä?”

Juurihan mies oli kysynyt Chiakin viihtymisestä. Mikä kysymys tuo nyt oli? Tarjoilija toi Chiakille kupin, joten tyttö joutui odottamaan tämän poistumista paikalta. Hän ei halunnut ylimääräisiä korvia keskustelulle, vaikka tuskin sitä voisi välttää. Luultavasti Chiaki ei edes huomaisi, jos joku tarkkailisi heitä. Tosin Kakashi saattaisi huomata. Mieshän oli sentään ninja. Ja ilmeisen hyvä sellainen, vaikkei Chiaki ollutkaan nähnyt tätä toiminnassa.

”Ei tietenkään ole”, tyttö vastasi. ”Minä ihan oikeasti viihdyn täällä.”
”Ystäväsi ei tunnu viihtyvän”, Kakashi huomautti. No, se oli totta, mutta mitä siihen saattoi sanoa. Olisi ollut helppoa väittää, että Mitoki nyt oli sellainen, mutta se olisi ollut vale. Tyttö ei ollut sellainen. Tämä sai helposti ystäviä ja viihtyi melkein joka paikassa.
”Mito vain kaipaa sitä elämää, joka hänellä on kotona”, Chiaki vastasi. ”Hän on yksinäinen täällä.”
”Vaikka hänellä on sinut?”
”No, nyt minulla on muitakin…” tyttö mutisi. Kuulostipa tämä typerältä. Voisiko kyse olla siitä, että Mitoki oli mustasukkainen? Eikö vanhempi tyttö halunnut, että hänellä oli muitakin ystäviä?
”Etkö sinä kaipaa kotia?” Kakashi jatkoi. Mies ilmeisesti huomasi Chiakin hankalan tilanteen. Valitettavasti kysymys ei helpottanut tytön oloa sitten yhtään.

Punapää kohautti olkiaan. Ei hän kaivannut kotiin… jos sitä nyt saattoi kutsua kodiksi. Ottoisä oli jopa kerran sanonut, että hän voisi jo muuttaa pois nurkista pyörimästä. Ehkä nyt oli oikea hetki tehdä se.

”En oikeastaan. En tunne oikeita vanhempiani ja adoptiovanhempani eivät ole kanssani läheisiä. Haluaisin itse asiassa muuttaa pois kotoa. Haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta”, Chiaki selitti. Onneksi hän täyttäisi pian kahdeksantoista. Sitten hän olisi vapaa tekemään täysin oman tahtonsa mukaan.
”Olen pahoillani”, Kakashi totesi. Tyttöä harmitti, että miehen kasvoja oli hyvin vaikea lukea. Yksi silmä ei kertonut vielä kovin paljon, vaikka se ilmeikäs olikin.
”Ei se mitään. Olen tottunut”, punapää naurahti. ”Mutta ajattelin, että…”

Hemmetti, ei hän nyt voisi sanoa sitä. He olivat olleet Konohassa… mitä? Hmmm, viikon ehkä. Chiaki ei ollut pitänyt erityisen tarkkaa lukua päivistä. Kuulostaisi todella typerältä, että hän oli näin lyhyessä ajassa päätynyt ajattelemaan niin kuin oli. Hän kuulostaisi lähinnä uhmaikäiseltä kakaralta. Ja sellaiselta hän nyt viimeiseksi halusi Kakashin silmissä vaikuttaa.

”Mitä sinä ajattelit?” Kakashi kysäisi. Chiaki hörppäsi teetään saadakseen aikaa miettiä vastausta. Juoma oli yhä polttavan kuumaa ja jätti kielelle ilkeän tunteen. Maku oli kyllä hyvä, mutta hänen olisi pitänyt odottaa pidempään. Tyttö ryki hetken aikaa, mutta mitään fiksua ajatusta ei tullut mieleen.
”Onko Konohassa muita kouluja kuin ninja-akatemia?” Sanat vain karkasivat Chiakin huulilta, ennen kuin hän ehti kunnolla ajatella.
”On toki. Kylässä on paljon ninjoja, mutta asuu täällä muitakin”, Kakashi kertoi. ”Tosin yleensä ammatit opetellaan jonkun valmiin ammattilaisen johdolla. Perustaidot opitaan koulussa, ihan niin kuin ninjatkin. Loput opitaan vanhemman ja kokeneemman johdolla…”
”… ihan niin kuin ninjatkin”, Chiaki jatkoi lauseen loppuun. Se oli ongelmallista. Hänellä oli lukio kyllä kesken, mutta saattoi kai sanoa, että perustaidot olivat hänellä jo hallussa. Hänen olisi pitänyt päästä jonkun ammattilaisen oppiin, jos hän aikoisi jäädä tänne. Jotenkin hänen tulisi kyetä elättämään itsensä. Mutta hän ei edes tiennyt, mitä halusi tehdä ’isona’!
”Kuinka niin?” Kakashi tiedusteli.
”No… olen ajatellut jo pitkään muuttavani pois kotoa. Konoha ei olisi sen huonompi paikka kuin mikään muukaan”, Chiaki sopersi. Hän jäi tuijottamaan teekuppiaan. Nyt mies pitäisi häntä taatusti idioottina. Tämä sanoisi samaa, mitä Mitoki oli sanonut. Koulu piti käydä loppuun ja mennä sitten yliopistoon. Sen jälkeen saattoi työn perässä muuttaa muualle.
”Täällä ainakin olisit paremmassa turvassa kuin muualla”, Kakashi totesi diplomaattisesti ja sai tytön nostamaan katseensa. Mies ei siis pitänytkään häntä typeränä?

Chiaki nielaisi ja hörppäsi uudemman kerran teetä. Se oli edelleen kuumaa, muttei enää sentään polttanut kieltä rakoille.
”Luuletko todella niin?” tyttö kysäisi.
”En tietenkään voi olla aivan varma”, Kakashi vastasi. ”Puhun nyt suoraan, koska se on vain reilua. Akatsukilla ei käsittääkseni ole tapana jättää turhia todistajia teoilleen. Te saatoitte nähdä tai kuulla jotain, mitä ei olisi pitänyt. Akatsuki ei pidä siitä, että heidän tietonsa leviävät, joten saatatte olla vaarassa.”
”Mutta kun tieto on jo levinnyt…” Chiaki haki sanoja. Olipa vaikea ilmaista omia ajatuksiaan. ”Tai siis eivätkö kaikki uskokaan, ettei heillä enää ole syytä tulla peräämme… ainakaan kovin todennäköisesti.”
”Totuus on, ettei Akatsuki tiedä teidän kertoneen mitään. Ja kertominen antaa heille vain syyn kostaa”, Kakashi pamautti suoraan.

Chiaki tunsi, miten väri pakeni hänen kasvoiltaan. Hänen oli pakko painaa kätensä pöytää vasten, sillä ne tärisivät. Hän oli kuvitellut olevansa turvassa, että hän voisi pikku hiljaa unohtaa koko Akatsuki-jutun. Ilmeisesti hän oli ollut väärässä.

”Voi olla, että erehdyn. Kenties he eivät tulekaan peräänne, mutta mieluusti pitäisin teitä silmällä vielä jonkin aikaa”, Kakashi selosti. ”Ja siihen nähden Konoha on turvallisin paikka teille nyt. Jos sen jälkeen haluat yhä jäädä tänne, en usko, että Viides sitä yrittää estää.”

Tyttö nyökkäsi kalpeana. Hän katsoi Kakashia suoraan silmään. Miehen vastaus katseeseen oli kieltämättä luottamusta herättävä. Silti pieni pelko pyrki tytön mieleen. Hänellä ei ollut todisteita Kakashin kyvyistä. Pystyisikö mies todella suojelemaan heitä? Olihan tämä hävinnyt sille klaaninsa tappaneelle ninjallekin… Tosin kaipa paraskin ninja hävisi joskus.

”Ei sinun tarvitse turhaan pelätä. Parempaa turvapaikkaa et tosiaan voisi löytää”, Kakashi rohkaisi tyttöä. Miehen kulmakarva katosi kokonaan otsasuojan taakse. Oli helppo arvata, että tämä hymyili juuri. Chiaki vastasi hymyyn. Hänen sisimmässään läikähti kummallinen lämpö. Kyllä hän tiesi, ettei saanut ajatella Kakashista mitään erityistä, mutta mies oli silti loistavaa seuraa. Ja ennen kaikkea turvallinen.

”Olen kuitenkin hieman huolissani Mitoki-sanista”, mies jatkoi. Tunnelma lässähti saman tien. Tietenkin Kakashi oli huolissaan. Mitoki oli aina se suositumpi. Lopulta kaikki huomasivat vain Mitokin. Chiaki ei halunnut kuulostaa katkeralta, mutta niin tuppasi käymään.
”Kyllä hän sopeutuu”, punapää tokaisi. Oliko Kakashin pakko yhä uudestaan alkaa puhua toisesta tytöstä?

Kakashi nyökkäsi tytölle. ”Olet varmasti oikeassa. Sinun ystäväsihän hän on. Tunnet hänet paremmin. Hän ei vain suhtautunut kovin innokkaasti harjoituksiin, vaikka ne ovat tärkeitä.”

Chiaki oli ollut innoissaan harjoituksista. Toisaalta lukemansa perusteella hän tajusi varsin hyvin, että korkean tason ninja – joita Akatsukin jäsenet eittämättä olivat – pystyisi jäljittämään hänet koska tahansa harjoittelusta huolimatta. Silti hän oli kokenut harjoittelun tarpeelliseksi. Kaipa hän edelleen salaa haaveili ninjan urasta, vaikka tiedosti, ettei se ollut yksinkertaisesti mahdollista.

”Mito inhoaa liikuntaa. Se on ainoa oppiaine, jossa hän ei ole hyvä”, Chiaki kommentoi. ”Tai no… ei hän oikein pärjää musiikissakaan eikä kotitaloudessa. Ei kannata syödä Miton tekemää ruokaa, se voi olla oikeasti aika tappavaa. Hän ei vain ole hyvä käytännönasioissa, vaikka on terävä päästään. Häntä varmaan otti vain päähän, että hän joutui noloon tilanteeseen.”

Selitys kuulosti jopa uskottavalta. Ja sitä paitsi se oli totta ainakin Mitokin osaamisen suhteen. Sen sijaan Chiaki ei ollut aivan varma, mistä tytön vastahakaisuus johtui. Tämä ei ollut suostunut keskustelemaan asiasta jälkeenpäin. Olipahan vain sanonut, että Sasuke oli nöyryyttänyt tätä perusteellisesti. Se siitä, että nuo kaksi olisivat selvittäneet ongelmansa metsässä. Ja Chiaki ei ollut lopulta viitsinyt kysellä enempää. Oli turha suututtaa Mitokia lisää, kun oli punapään edunmukaista, että tämä alkaisi viihtyä kylässä.

”Toisin kuin sinä”, Kakashi naurahti.

Kevyt puna kohosi välittömästi Chiakin poskille. Mies oli selvästi kehunut häntä. Ensimmäistä kertaa joku muu kuin Mitoki sanoi hänen olevan hyvä jossain. Tai no eihän mies ollut aivan suoraan sanonut niin, mutta siten tämän sanat saattoi tulkita.

”Kiitos”, tyttö mutisi. ”En minä nyt mitenkään erityisen hyvä ole…”
”No, sanotaan, että hyvää keskitasoa sitten”, mies hymähti. Jostain syystä vaikutti siltä, että Chiakin punastelu huvitti tätä suunnattomasti. Toivottavasti Kakashi ei vain pitänyt tyttöä naurettavana.

”Millaista on olla ninja?” Chiaki tiesi varsin hyvin, että kysymys oli typerä, sillä eihän siihen voinut vastata järkevästi. Silti hänen oli pakko kysyä jotain, ettei heidän välilleen vain lankeaisi kiusallista hiljaisuutta. Sellaiset olivat pahimpia. Kerran Mitoki oli järjestänyt hänet sokkotreffeille, ja hän oli istunut aivan hiljaa koko treffien ajan. Poika oli yrittänyt viritellä keskustelua, mutta Chiaki ei vain ollut saanut sanaa suustaan. Se oli ollut hirveää.

Onneksi Chiaki ei enää ollut niin ujo. Hän sentään osasi keskustella ihmisten kanssa, Kakashin kanssa, nykyisin. Silti puheenaiheiden keksiminen tuntui vaikealta. Häntä ujostutti ja hän halusi epätoivoisesti tehdä hyvän vaikutuksen.

Kakashi loi Chiakiin hyvin pitkän katseen, jonka merkityksestä tyttö ei ollut aivan varma. Ilmassa kuitenkin läikähti surua. Tunne katosi hyvin nopeasti, mutta Chiaki ehti silti tavoittaa sen. Koska se ei ollut punapään oma tunne, eikä heidän lähellään istunut ketään, tunteen oli täytynyt tulla Kakashin suunnasta. Oliko Chiaki erehtynyt kysymään jotain sopimatonta?

”Ninjan elämä ei ole helppoa. Se saattaa näyttää hienolta päällepäin. Upeita taitoja, voimaa, nopeutta. Kuka sellaisesta ei haaveilisi”, mies selitti. ”Ninjan tie on kuitenkin raskas. Monet kuolevat. Sitä menettää rakkaansa, jokaisen, joka on joskus merkinnyt jotain. Tietenkään niin ei käy kaikille, mutta yleistä se on. Rauhaa kestää jonkin aikaa, mutta lopulta sota syttyy uudestaan. Sellainen on ihmisten luonto. Sotaisa.”

Vastaus sai Chiakin nielaisemaan. Hän nosti jälleen teekupin huulilleen. Tytön oli pakko myöntää, ettei hän ollut ajatellut asiaa noin. Pikemminkin hän oli ajatellut juuri niin kuin Kakashi oli sanonut ihmisten kuvittelevan ninjojen elämästä. Olipa hän ollut typerä. Ninjana oleminen ei ollut hienoa, se oli vaarallista ja usein myös tuskaisaa. Silti Chiaki olisi ollut valmis lähtemään sille tielle, jos hän olisi samalla saanut ystäviä. Yksinäisyys oli pahempaa tuskaa kuin rakkaan menettäminen. Niin hän ajatteli. Tosin Mitokin menettämisen ajatteleminenkin sattui. Silti… hän mieluummin kaipaisi tyttöä ikuisesti kuin vaihtaisi pois heidän yhteiset hetkensä ja unohtaisi tämän.

Mutta… Chiaki ei ollut ninja. Hänen ei tarvinnut ajatella kuolemaa ja kauhuja. Miksi Kakashi oli valinnut sen tien?

”Miksi sinä…?” Kylläpä kysymys olikin vaikea muotoilla. ”Siis ei kai sinun olisi pakko olla ninja?”
”Konoha on Tulimaan piilotettu ninjakylä. Jokainen kylän asukas ei ole ninja, koska tarvitsemme myös tavallista väkeä. Silti kylässä elää useita ninjaklaaneja, joista jokaisen sukulinjassa on erikoislaatuisia taitoja. Niiden, jotka taitoja kantavat verenperintönään, on suoranainen velvollisuus ryhtyä ninjoiksi. Ei sitä sanota ääneen eikä kukaan pakota siihen. Se vain on niin”, Kakashi vastasi. Miehen ääni oli tyyni. Tämä oli selvästi käsitellyt asian jo aikoja sitten itsensä kanssa.

Chiaki tyytyi nyökkäämään miehelle. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Ei Kakashia oikein voinut lohduttaa, vaikka miehessä oli surumielisyyttä. Tämä oli valinnut tiensä tai joutunut sille, mutta joka tapauksessa hyväksynyt sen. Ninjana oleminen oli Kakashin elämäntapa, jota kukaan ei voinut tältä kieltää. Se täytyi Chiakinkin tajuta.

”Niin kuin aiemmin sanoin, ninjan elämä ei välttämättä ole kovin hohdokasta”, mies jatkoi. ”Mutta taisteleminen oman kylän ja rakkaiden ihmisten puolesta on tärkeää. On olemassa asioita ja ihmisiä, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Taistelemisesta taistelemisen arvoista.”
”Olet varmasti oikeassa”, Chiaki myönsi. Vau, hän oli ollut oikeassa. Vanhemmat miehet oikeasti osasivat olla syvällisiä. Näiden kanssa pystyi keskustelemaan luontevasti vakavammistakin asioista. Esimerkiksi Naruton kanssa tällainen keskustelu ei olisi ikinä onnistunut. Sen pojan aivojen tilalla oli vain lauma liian villisti hyrrääviä hormoneja.

Kakashi tyytyi hymähtämään vastaukseksi. Chiaki ei todellakaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Hän halusi kysellä mieheltä kaikenlaista, mutta mikään kysymys ei tuntunut oikealta, saati sitten kohteliaalta. Mitä tuohon olisi muka voinut sanoa?

”Koska harjoittelemme seuraavan kerran?” tyttö vaihtoi lopulta puheenaihetta turvallisemmille vesille. Hän ei halunnut tilanteen liukuvan liian synkäksi. Jos aiheet menivät heti alkuun turhan vakaviksi, heidän välilleen saattaisi tulla liikaa kiusallisia asioita. Tai niin Chiaki ainakin uskoi. Hän halusi kyllä vakavuutta, mutta ei kohtuuttomasti.
”Haluaisitko sitten?” Kakashi tiedusteli. Mies vaikutti yllättyneeltä. Eikö Chiaki muka ollut tehnyt kantaansa riittävän selväksi? Kakashi tuntui jatkuvasti epäilevän hänen todellista haluaan pysyä kylässä ja oppimaan elämään siellä. Oliko sitä todella niin vaikea uskoa? Tai saattoihan tietysti olla, että mies piti Chiaki vain ailahtelevaisena teinityttönä.

Chiaki hymyili ja nyökkäsi. ”Haluaisin. Tiedän, ettei siitä ole kauheasti apua tositilanteessa, mutta on parempi pystyä piiloutumaan edes hetkeksi kuin olla täysin avuton. Siten saattaa voittaa hieman aikaa.”
”Jotenkin minusta tuntuu, että sinusta olisi tullut hyvä ninja, jos olisit kasvanut kylässä”, mies totesi.

Punapää ei olisi enää enempää voinut ilahtua. Miehen sanat saivat leveän hymyn hänen kasvoilleen. Taas hänestä tuntui, että hän oli sukeltanut suoraan mielikuvitusmaailmaansa ja alkanut vihdoin elää sitä elämää, mistä oli aina haaveillut. Hyvä on, hän ei ollut suoranaisesti haaveillut ninjoista, mutta hänen unelmiinsa oli liittynyt ystävien saaminen ja hyvin erilainen elämä, tavallisuudesta poikkeava. Hän ei ollut halunnut hullua tappajajärjestöä peräänsä, mutta näköjään se oli hinta, jonka hän joutui maksamaan onnensa saavuttamisesta.

”Eiköhän harjoitukset voi järjestää pian. Jonkun vain pitäisi puhua Mitoki-sanille”, Kakashi huomautti. ”Tietysti emme voi pakottaa häntä, jos hän ei itse halua oppia. Silloin ainoa vaihtoehto on suojella häntä mahdollisimman hyvin.”
”Joskus ei ymmärrä omaa parastaan”, Chiaki tuhahti.

Suurin ongelma Mitokille tosin taisi olla Sasuke. Metsässä oli viimeksi tapahtunut jotain. Luultavasti Sasuke oli sanonut vanhemmalle tytölle jotain hölmöä, kuten teini-ikäisillä pojilla oli tapana. Mitokin suhtautuminen poikiin ei ollut aivan tervettä, jos Chiakilta kysyttiin, joten tämä oli saattanut ottaa nokkiinsa pahemman kerran. Se tyttö kuvitteli kaikkien miesten olevan vain yhden asian perässä ja pelkäsi kuollakseen kiinnostuvansa jostakusta.

Entäpä jos kyse olikin siitä? Eihän sitä koskaan tiennyt. Mitokin yksinäisyyteen vetäytyminen saattaisi johtua siitä. Tänä iltana Chiaki ottaisi ystävänsä puhutteluun. Hän halusi selvittää asiat, jotta elämä kylässä alkaisi vihdoin sujua. Heidän oli löydettävä jonkinlainen normaali arki yhdessä niin kauan kuin he eläisivät täällä.

Chiaki toivoi, että kyse olisi loppuelämästä. Hän tiedosti olleensa kylässä vasta hyvin vähän aikaa, mutta hänestä tuntui kummallisella tavalla, että hän oli tullut kotiin. Hänen sydämensä ja sielunsa kuuluivat tänne. Hän voisi saada kaiken, mistä oli unelmoinut.

”Ryo ajatuksistasi”, Kakashi naurahti. Chiaki hymyili miehelle.
”Mito asettuu kyllä. Sinä huolehdit liikaa”, tyttö sanoi. ”Anna hänelle vain aikaa. Jos hän kyseli sinulta jo lukemista, se on edistystä. Minä puhun hänelle.”
”No, miten olisi harjoitukset parin päivän päästä?” mies ehdotti. ”Voisimme lisätä haastetta ja laittaa peräänne kaksi jäljittäjää kummallekin.”
”Liikaa haastetta Mitolle. Hän saa hepulin”, Chiaki nauroi. Hän pystyi jo kuvittelemaan ystävänsä epätoivoisen kiekauksen.
”Hyvä on, yksi hänelle, kaksi sinulle. Ei sillä, että sinulla olisi silloin mitään mahdollisuuksia”, mies tölväisi hyväntahtoisesti.
”Sinä olet liian itsevarma, Kakashi-san”, Chiaki livautti. Saman tien tytön kasvot karahtivat punaisiksi. Voi hyvä elämä, mitä hän oli mennyt sanomaan.


Seuraava -->