Hinata käveli kotiaan kohti yksinään. Kiba oli jälki-istunnossa ja Gaara vanhempiensa luona. Hinata huokaisi ja otti puhelimensa esille. Samalla kun käveli hän pelasi puhelimella. Hän ratkaisi sudokun ja aloitti uuden tekemisen. Häntä alkoi kuitenkin tylsistyttää sudokut, joten hän huokaisi jälleen ja laittoi puhelimen pois. Kotiovellaan Hinata työnsi avaimen lukkoon ja astui sisään. Hän otti kenkänsä pois ja oli menossa viemään laukkuaan huoneeseen kun hän huomasi päivämäärän. Kahdeskymmenesseitsemäs syyskuuta. Tänään oli hänen vanhempiensa kuolinpäivä. Hinata upposi ajatuksiinsa tuijottaessaan kalenteria.

**flashback**

Tyttö istui lattialla leikkaussalin oven edessä ja odotti leikkauksen päättymistä. Hinata itki, häntä pelotti miten hänen vanhemmilleen kävisi.

-Äiti, isä, ette saa kuolla. Hinata sopersi nyyhkäyksien välissä. Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin kimaltaen. He olivat vasta muuttaneet takaisin, he olivat onnellisia. Eivät he voineet jättää Hinataa yksin. Hinata alkoi itkemään yhä kovempaan ääneen ja katsoi ovea edessään. Hinatan toiveista huolimatta se ei auennut, eikä kukaan tullut kertomaan mitään.

-Hinata-chan! Hinata kuuli ihanan tutun äänen ja kääntyi katsomaan Kibaa joka juoksi käytävällä Hinataa kohti. Hinata nousi ylös vain lysähtääkseen pojan syliin. Hän nyyhki epätoivoissaan ja kasteli pojan paidan kyynelillään. Kiba hyssytteli Hinataa ja silitti tämän selkää. Poika ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä tai sanoa. Hän vain lohdutteli tyttöä ja kyyneleet meinasivat nousta hänen silmiinsä. Hinatan vanhemmat olivat mukavia ihmisiä, eikä Hinata tarvinnut enää yhtään enemmän surua ja tuskaa. Sasuke tuotti sitä jo ihan tarpeeksi tytölle.

-K-kiba-kun, entä jos he eivät selviä? Hinata nyyhki pojan rintakehää vasten nojatessaan. Kiba katsoi toisen kyyneleisiä ja surullisia silmiä jotka katselivat häntä.

-Tietenkin he selviävät, lupaan sen! He ovat vahvoja! Kiba sanoi yrittäen uskoa itsekin sanoihinsa. Hinata hymyili pojalle pyyhkien kyyneliään.

-Varmastikko? Hinata kysyi toiselta.

-Varmasti, minä vannon! Kiba sanoi hymyillen. Hän ei oikeasti ollut yhtään varma asiasta, kuka nyt voisi ollakaan. Yhtäkkiä valo leikkaussalin oven yläpuolella sammui ja huoneesta astui mies ulos.

-Hyuuga Hinata? mies sanoi kysyvään ääneen tytölle. Hinata katsoi miestä toiveikkaana. Mies katsoi Hinataa ja hänen teki vaikeaa sanoa tytölle uutista.

-No, selvisivätkö he? tyttö kysyi. Hänen äänensä suorastaan huokui toivoa. Kiba toivoi myönteistä vastausta, hän ei halunnut Hinatalle ongelmia. Ja sitä paitsi, hän oli luvannut Hinatalle. Lääkäri nielaisi ja sanoi sitten:

-Olen pahoillani, teimme kaikkemme, mutta se ei riittänyt. He ovat poissa, syvimmät osaanottoni. Mies katsoi tyttöä joka suorastaan luhistui maahan ja alkoi kirkumaan kyynelten valuessa hänen silmistään. Lääkäri katsoi tyttöä myötätuntoisesti, mutta lähti pois.

-Ei, ei voi olla, Hinata nyyhki. Kiba halasi tyttöä joka kuitenkin työnsi pojan pois. Hinata katsoi poikaa epätoivoisena ja alkoi jälleen huutamaan.

-Sinä lupasit, sinä lupasit. Hinata alkoi hokemaan lopetettuaan huutamisen. Kiba katsoi tyttöä järkyttyneenä. Hän ei ollut koskaan nähnyt toista tällaisena. Hinata jatkoi saman lauseen toistamista ja Kiba tunsi syyllisyyttä. Hän oli oikeassa, Kiba oli luvannut. Ja nyt se olikin petetty lupaus.

-Hinata-chan, olen pahoillani... Kiba aloitti mutta keskeytti kun tyttö heittäytyi tämän kaulaan.

-Anteeksi, ei se ole sinun syytäsi, mutta en voi uskoa tätä! Herätä minut, kerro nyt että tämä on vain pahaa unta! Pelkkää unta, eivät he muuten kuolisi! Hehän olivat maailman ihanimmat ja rakastavimmat vanhemmat, sano nyt että tämä on unta, sano! Hinata nyyhki Kiban olkapäätä vasten. Kiba tunsi kuinka kyyneleet alkoivat valumaan hänen silmistään kun hän painoi tytön lähemmäksi itseään ja alkoi keinuttaa tyttöä hiljalleen uneen.

-Kiitos, Kiba-kun, olet aina luonani kun tarvitsen sinua. Minä rakastan sinua. Hinata mutisi puoliunessa ja nukahti sanottuaan sen. Poika katsoi tyttöä punastuneena ja lähti sitten kantamaan tyttöä tämän kotia kohti.

**

Hinata heräsi unestaan ja katsoi vierellään istuvaa poikaa.

-Kiba-kun, mitä tapahtui..? Hinata kysyi ja hän muisti yllättäen kaiken mitä eilen tapahtui. Tai no, siihen asti kun lääkäri kertoi suru-uutisen. Tyttö alkoi taas itkemään ja heittäytyi Kibaa vasten. Kiba lohdutteli tyttöä ja kysyi sitten hieman hämillään:

-Muistatko sinä kaiken eilisestä? Kaiken mitä tapahtui? Hinata katsoi hieman hämmästynyt ilme kyyneleisissä silmissään ja vastasi sitten pojalle.

-Siihen asti kun lääkäri kertoi sen.. sen että he... ovat... Hinata sanoi mutta sanat juuttuivat johonkin ja hän alkoi jälleen nyyhkyttää lohduttomasti. Kiba halasi tyttöä takaisin osittain helpottuneena ja osittain pettyneenä että Hinata ei muistanut mitä oli sanonut ennen nukahtamistaan.

-Hinata-chan, älä pelkää. Minä lupaan olla aina kanssasi.

**End**

Hinata havahtui tajutessaan kyynelten kastelleen hänen kasvonsa. Hän pudottaudui polvilleen ja alkoi nyyhkiä holtittomasti.

-Äiti, isä... Hän sanoi nyyhkäyksien lomassa. Hänen mieleensä palautui muistot pikkuhiljaa mitä tapahtui sen jälkeen kun lääkäri kertoi uutisen. Hän itki vanhempiensa takia, hän itki oman säälittävyytensä takia ja hän itki toivotonta rakkauttaan. Ihan niin kuin Kiba välittäisi hänestä.

-Äiti, isä, missä te olette? Minulla on ikävä.. Minä tarvin apua. Isä! Äiti! Missä te olette, tulkaa takaisin! Hinata nyyhki sekavana. Hän itki kovempaa. Häntä väsytti, eikä hän enää jaksanut kaikkea sitä stressiä ja hän nukahti lattialle naama litimärkänä kyynelistä.

-Ki..ba...-kun... Hinata mutisi nukkuessaan..
-Auta minua...

**

Kiba käveli raivoissaan koulun käytävää pitkin. 'Minä vihaan sitä äijää, VIHAAN!' Sasori oli pitänyt Kibaa yhden ylimääräisen tunnin jälki-istunnossa. Kaiken lisäksi tämä oli kokoajan virnuillut Kiballe ivallisesti. Kiba kirosi ja potkaisi kaappinsa ovea. Hän otti reppunsa kaapista ja paiskasi kaapin kiinni. Poika katsoi puhelimestaan kelloa ja huomasi sitten päivämäärän. 'Hitto!' Kiba lähti juoksemaan Hinatan kotia kohden. Hän pääsi tytön ovelle ennätysajassa ja koputti hermostuksissaan oveen. Kukaan ei kuitenkaan tullut aukaisemaan eikä valot olleet päällä. 'Missä Hinata on?' Kiba pohti ja oli jo lähdessä kun kuuli hiljaista muminaa Hinatan kotoa. Poika pysähtyi ja työnsi korvansa oveen. Hän kuuli Hinatan mumisevan, muttei saanut sanoista selvää. Hän koputti oveen mutta Hinata ei tullut aukaisemaan vieläkään. Kiba pohti hetken ja muisti että Hinatalla oli tapana säilyttää vara-avainta käytävän kaiteen alapuolelle teipattuna. Hän kaivoi avaimen ja avasi oven sillä ja huomasi tytön nukkumassa lattialla.

-Kiba-kun... Tyttö mutisi. Kiba säpsähti, hän sulki oven ja katsoi tyttöä.

-Oletko hereillä? Hän kysyi hiljaa istuen polvilleen Hinatan viereen. Hinata vain nukkua tuhisi ja poika nosti lopulta tytön syliinsä. Kiba kantoi Hinatan tytön sänkyyn ja hetken mielijohteesta meni itsekin viereen makoilemaan. Hän kietoi kätensä tytön ympärille ja nukahti.

**

Hinata heräsi silmät punoittaen itkemisen jäljiltä. Hän haukotteli ja käpertyi lähemmäs tuota lämmintä olentoa vieressään. Yhtäkkiä hän tajusi mitä teki. Hän aukaisi silmät ja katsoi Kibaa joka nukkui hänen vieressään. 'Kiba? Mitä tapahtui sen jälkeen kun itkin ja nukahdin?' Hinata pohti hetken. Hän ei tajunnut liikkua kauemmas pojasta vaan oli yhä kiinni pojassa.

-Hinata-chan? Hinata käänsi katseensa ylös ja kohtasi Kiban uniset silmät. Hinata tajusi kuinka lähellä oli ja liikkui kauemmas. Kiba nousi istumaan Hinatan pyytäessä anteeksi.

-Mitä sinä anteeksi pyytelet, tulin vain vara-avaimella sisään ja löysin sinut eteisestä nukkumasta. Kannoin sinut tänne sitten nukkumaan. Taisin itsekin nukahtaa. Hinata punasteli ja yritti sanoa jotain mutta ei saanut kunnolla ääntä. Hän katsoi kelloa ja tajusi sen olevan jo kahdeksan illalla.

-Minun täytyy tehdä läksyt! Hinata pomppasi ylös ja alkoi kaivaa kirjojaan laukusta.

-Äläpäs hätiköi, tänään on perjantai. Vapaapäivä huomenna, muistatko? Hinata lopetti laukun kaivamisen ja naurahti hieman hermostuneesti.

-Niinhän se olikin. Hinata sanoi ja istui lattialla katsoen Kibaa joka haukotteli. Hinata punastui muistaessaan jälleen mitä oli sanonut Kiballe sinä iltana. 'Ei hitto, vieläköhän Kiba muistaa sen?' Tyttö hermoili itsekseen. Kiba katsoi tyttöä hieman hämmentyneenä. Tyttö näytti niin kauniilta siinä istuessaan ja punastellessaan.

-Minun täytyy nyt lähteä, porukat odottaa jo minua. Kiba sanoi ja pörrötti hieman Hinatan hiuksia. Tyttö katsoi toista ja nyökkäsi.

-Mennään huomenna kahville, Gaarakin tulee huomenaamulla takaisin niin otetaan hänkin mukaan. Hinata nyökkäsi pojalle jälleen ja kaksikko meni eteiseen. Kiba kiskoi kengät jalkaansa.

-Nähdään huomenna!

-Nähdään.. Hinata vastasi hieman hiljaisemmin ja katsoi poispäin kulkevaa poikaa. Tyttö huokaisi ja sulki oven kun Kibaa ei enää näkynyt. Oven suljettuaan hän lysähti lattialle istumaan. 'Mitä minä oikein teen?'

**

-Gaara-kun, Kiba-kun! Hinata huusi juostessaan kahvilaa kohti. Hän pysähtyi poiken luona ja hengitti hetken raskaasti.

-Anteeksi kun olen myöhässä.

-Ei se mitään, tule! Kiba sanoi ja meni sisälle. Gaara ja Hinata seurasivat Kibaa. He istuivat nurkkapöytään ja alkoivat selailemaan ruokalistaa. Tarjoilija asteli heidän pöytänsä luokse ja kysyi kohteliaasti tilauksia.

-Minä otan kahvin ja voileivän. Gaara sanoi tarjoilijalle joka kirjoitti tilauksen muistiin ja katsoi sitten Kibaa joka puhui seuraavana.

-Minä otan myös kahvin ja suklaakakkua. Tarjoilija nyökkäsi ja kuulakärkikynä liikkui tytön sormien liikkeestä. Hän kääntyi Hinatan puoleen.

-Hmm... Minä otan kaakaon ja mansikkakakkua. Tarjoilija nyökkäsi hymyillen kirjottaessaan tilauksen loppuun.

-Tilaukset tulevat kohta. Kolmikko nyökkäsi ja alkoi keskustelemaan asioista.

-Miten meni reissu vanhempien luokse? Kiba kysyi Gaaralta. Punapäinen poika näytti peukkua alaspäin ja sanoi sitten:

-He päättivät että siskoni ja veljeni muuttavat tänne naapuriini vahtimaan minua. Hinatan ja Kiban suut loksahtivat auki. Hinata hämmästyi sitä että Gaaralla oli sisaruksia ja että he muuttivat tänne. Kiba taas hämmästeli sitä miksi Gaaraa tarvitsisi vahtia.

-Milloin he tulevat? Hinata kysyi vielä hiukan hämmentyneenä.

-Huomenna. Gaara sanoi ja löi päänsä pöytään tahallaan. Hän makasi pöydällä ja mutisi sitten:

-Ei muuten kannata kiinnittää huomiota siskooni jos tapaatte hänet. Hän kysyy jokaiselta ystävältäni että seurustelevatko he minun kanssani. Veli taas on liian kovaääninen ja rasittava. Hinata pörrötti lohduttavasti pojan hiuksia ja Kiba taputti punapäätä selkään.

-Ei se nyt niin kamalaa ole, ajattele kun näet siskoasi joka päivä aina kun olet kotona. Ihme kyllä kun hän ei muuta pois, hän on jo täysi-ikäinen. Mutta ei, siellä hän loisii ja vie ne rahat jotka äiti olisi saattanut antaa minulle. Kiba yritti lohduttaa. Gaara nousi istumaan suoraan ja hymyili.

-Pakko kai se on kestää. Eiväthän he onneksi vielä ole samassa koulussakaan. Vasta sitten lukiossa. Gaara huokaisi. Tarjoilija saapui paikalle ja hymyillen ojensi kaikille heidän tilauksensa. Pojat ottivat sokeripalat pöydällä olevasta kupista ja sekoittivat ne kahviinsa. Kolmikko jutteli iloisena eri asioista ja Hinata antoi Gaaralle kopiot kaikista muistiinpanoista joka tunnilta.

-Kiitos. Gaara sanoi ja katsoi hiukan hämmästyneenä käsin kirjoitettua paperinippua.
-Kirjoititko kaiken käsin? Näitä papereitahan on varmaan kaksikymmentä! Gaara jatkoi.

-Oikeastaan niitä on 19. Hinata hymyili Gaaralle syödessään kakkua. Kiba oli jo syönyt oman kakkunsa ja katseli himoitsevasti Hinatan kakkua.

-Umm, Hinata-chan, saanko maistaa kakkuasi? Kiba kysyi. Kuola lähes valui suupielistä ja Hinata naurahti pojalle.

-Maista vaan. Kiba otti lusikallaan palan kakkua ja söi sen.

-Tosi hyvää! Kiba sanoi nielaistuaan ja hymyili onnessaan. Hinata nauroi ja söi kakkunsa loppuun. Gaara oli syönyt jo kauan sitten ja katseli hymyillen kaksikkoa edessään. 'Vihdoinkin aitoja ystäviä.' Gaara ajatteli onnellisena. 'Olin jo ehtinyt unohtaa miltä tuntuu kun ystävät oikeasti välittävät minusta' Kahvilan ovi aukesi ja Gaara vilkaisi ovelle ja huomattuaan sisääntulijat hän jäi tuijottamaan kaksikkoa.

-Gaara, täällähän sinä olet! Hinata ja Kiba huomasivat kaksikon vasta nyt. Sisään vasta tulleet tulivat heidän pöytänsä luokse ja istuivat heidän kanssaan samaan pöytään.

-Gaara, etkö esittele meitä? Blondi tyttö, jonka hiukset olivat useammalla ponnarilla kysyi. Ruskeahiuksinen poika ei puhunut mitään, istui vain ja tuijotti Hinataa ja Kibaa.

-Lopeta nimeni hokeminen. Hinata, Kiba, tässä on siskoni Temari ja veljeni Kankuro. Kankuro nosti kättään tervehdykseksi ja Temari hymyili innoissaan hämmästyneelle kaksikolle.

-No, seurusteleeko kumpikaan teistä Gaaran kanssa? Temari kysyi ja Gaara mulkaisi siskoaan ärtyneenä.

'Tästä tulee vielä pitkä päivä'

**

Toivottavasti kelpaa :D Kommenttia ja pisteitä kaipaisin, kiitos<3
Kommentoijat saa suklaalevyn!