Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Piti julkaista tämä jo perjantaina, mutta unohtui sitten siinä Desu-kiireissä ja eilen ei yksinkertaisesti jaksanut (kotiuduin siis vasta maanantaina). Mutta tässä nyt olisi.

Niin ja huomautettakoon tähän väliin, että ficciä on nyt tasan 100 sivua ehtinyt kertyä. Pelottavaa, kun ottaa huomioon, ettei oikeastaan mitään ole ehtinyt tapahtua :D

<-- Edellinen


Älä kysy hintaa

Luku 11

”Chiaki-san, onko sinulla käsitystä, mikä tämä on?”

Esine oli rikkoutunut, suorastaan murskautunut, mutta sen kykeni edelleen tunnistamaan. Osa näppäimistä oli poissa, näyttö täysin säpäleinä eikä siitä varmasti enää saanut toimivaa. Metallinsininen kuori kertoi joka tapauksessa, kenelle kännykkä oli aikoinaan kuulunut. Se, ettei edes Konohan Hokage tunnistanut esinettä, oli kuitenkin varsin huolestuttava havainto. Chiaki oli kiinnittänyt nyt enemmän huomiota siitä, että näiltä ihmisiltä puuttui monia nykyajan mukavuuksia. Elinympäristö oli hämäävän samanlainen kuin se, mihin Chiaki oli tottunut, mutta joitain perusjuttuja puuttui silti. Esimerkiksi nyt kännykät. Teknologia ei ollut täällä samalla tasolla kuin Chiakin maailmassa.

Mikä oli todellakin huolestuttavaa. Se viittasi siihen, että tyttö oli joutunut toisenlaiseen maailmaan. Mutta eihän sellainen ollut mahdollista. Oli olemassa vain yksi maailma… ja ehkä tuonpuoleinen, muttei mitään toista todellisuutta tai vastaavaa.

”Se on Miton kännykkä”, punapää vastasi ja otti esineen käteensä. Mitä sille oli tapahtunut? Mitä Mitokille oli tapahtunut? ”Mistä se löytyi?”
”Pakkun löysi sen erään puun alta metsästä. Sen mukaan Mitoki-san oli nukkunut sillä paikalla”, Viides kertoi. Chiaki vilkaisi naista lyhyesti, mutta palasi sitten tuijottelemaan kännykkää. Tsunadea ei yksinkertaisesti voinut vieläkään katsoa ilman, että katse harhautui väärään suuntaan. Chiaki oli aina mieltänyt – ja mielsi edelleen – itsensä heteroksi, mutta tuon naisen rintoja ei yksinkertaisesti voinut olla tuijottamatta. Ne olivat niin luonnottoman suuret. ”Mikä on kännykkä?” nainen jatkoi.

Punapään epäilykset saivat taas uuden vahvistuksen. ”Puhelin”, hän totesi.
”Puhelin?” Viides toisti. Voi hyvä elämä, eikö täällä ollut edes puhelinta?! Konoha oli totisesti jossain määrin takapajula. Punapää piti kyllä kylästä, mutta tällaiset huomiot olivat pelottavia.
”Sen avulla voi puhua toiselle ihmiselle, vaikka tämä olisi kaukana”, tyttö selitti. Tämä keskustelu meni nyt aivan väärille linjoille. Hän ei ollut saapunut tänne keskustellakseen teknologiasta. Hän oli halunnut kuulla tietoja Mitokista. Sitä vartenhan hänet oli paikalle kutsuttu? Hänet ja tiimi 7.
”Aivan, hieman kuin radiolähetin”, nainen totesi ja näytti jo tyytyväisemmältä.
”Siihen suuntaan…” Chiaki jupisi. Siitä oli aikaa, kun radioita oli käytetty yhteydenpitoon. Kaipa poliisi edelleen hyödynsi radiopuhelimia, mutta ei niitä kukaan tavallinen kansalainen käyttänyt. ”Löysikö Pakkun-sama Miton?”

Viides puisteli päätään. Chiaki huokaisi raskaasti ja pisti samalla merkille, etteivät muutkaan näyttäneet ilahtuneilta. No, näillä oli ollut raskasta, sillä punapäällä oli ollut viime aikoina yllättäviä itsehillintäongelmia. Jiraiya oli vetäytynyt kehittelemään pitävämpää sinettiä, muttei ollut toistaiseksi keksinyt mitään kunnollista. Empaattien koulutuksestakin oli saatavilla hyvin vähän tietoa, mutta vanhus oli suositellut, että tyttö yrittäisi rakentaa mieleensä muurin suojaksi muiden tunteilta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta Chiaki oli silti yrittänyt. Silti aina jotain pääsi läpi. Siihen päälle oma kurja olo vielä…

”Pakkunin mukaan jotkut kaksi henkilöä noutivat Mitoki-sanin puun alta. Hän seurasi näitä läheiseen luolaan ja vietti yönsä heidän kanssaan. Seuraavana päivänä kaikki kolme jatkoivat matkaa”, Viides kertoi. ”Taistelun jälkiä ei ollut. Mitoki-san on mennyt heidän mukaansa vapaaehtoisesti.”

Chiaki tuijotti naista uskomatta korviaan. Ei ollut epäilystäkään siitä, keihin Mitoki oli törmännyt. Oli kuitenkin käsittämätöntä edes ajatella, että tyttö olisi lähtenyt Akatsukin mukaan vapaaehtoisesti. Miksi tämä olisi niin tehnyt? Sellainen ei ollut Mitokin tapaista. Jos tämä päätti vastustaa jotain, tämä teki sen tosissaan eikä ainakaan luovuttanut heti kättelyssä.

Sasuke tuhahti kauempana. Chiaki puristi nyrkkinsä hitaasti kiinni ja avasi ne uudestaan. Totta kai poika uskoi tämän merkitsevän sitä, että Sasuke oli ollut oikeassa Mitokin suhteen. Niin ei kuitenkaan ollut, poika vain kuvitteli. Nyt tosin olisi vaikeampaa todistaa se tälle. Punapäinen tyttö oli monesti jo kertonut omasta ja Mitokin elämästä muille. Kummankaan menneisyyteen ei kuulunut yhteyksiä Akatsukiin.

”Eikö olekin totta, että olet tuntenut Mitoki-sanin reilut kolme vuotta?” Tsunade varmisti.
”On, mutta…” Chiaki ryhtyi vastaamaan.
”Ja sinulla ei ole kuin hänen sanansa siitä, millainen hänen menneisyytensä on ollut?” nainen jatkoi.
”Ei, mutta…”
”Etkä ole koskaan tavannut hänen sukulaisiaan?”
”En, mutta heasuvattoisellapaikkakunnallajaeivätkäytapaamassaMitoa”, Chiaki kiirehti sanomaan, koska näytti siltä, ettei hänelle aiottu antaa kunnollista puheenvuoroa.

Tsunade loi punapäähän pitkän katseen. Se oli niin läpitunkeva, että tyttö katsoi paremmaksi jäädä uudestaan tuijottelemaan rikkinäistä puhelinta.
”Eikö olekin mahdollista, että hän on suorittanut tehtävää koko ajan?” Viides kysyi. ”Ehkä Akatsuki on tietoinen kyvyistäsi ja haluaa valjastaa ne omaan käyttöönsä. Mitoki-san on saatettu aluksi lähettää tarkkailemaan sinua ja sen jälkeen häntä on ehkä kehotettu toimittamaan sinut oikeaan paikkaan. Jokin vain meni suunnitelmassa pieleen.”

Chiaki ei voinut niellä sanoja. Eivät ne voineet olla totta. Mitoki oli hänen elämänsä luottoihminen, tämä ei yksinkertaisesti voinut olla pettänyt häntä noin pahasti. Sitä oli mahdotonta uskoa.

”Pöh, miksei Akatsuki vain siepannut Chia-chania itse?” Naruto puuskahti.
”Koska Chiaki-san on vielä arvaamattomampi kuin sinä”, kuului yllättävä vastaus. Sen myötä Chiaki käänsi kasvonsa ikkunalle. Jiraiya oli taas kerran ilmestynyt istuskelemaan ikkunalaudalle kuin olisi ollut kotonaan. Tytöstä oli kummallista, ettei Viides koskaan valittanut asiasta.
”Miten minä muka olen arvaamaton?!” Naruto ärähti ja huitoi oikealla kädellään vanhempaa miestä kohti. Chiakin teki mieli läpsäistä itseään otsaan. Että Naruto oli sitten tyhmä!
”Lisäksi hän on vaarallinen kenelle tahansa, joka ei ole tottunut käsittelemään empaatteja”, Jiraiya jatkoi kuin Naruto ei olisi mitään sanonutkaan. ”Hän voi vaikka posauttaa pääsi irti, jos ärsytät häntä liikaa, Naruto.”
”Haha, hyvä vitsi. Ei yksi tyttö minua päihitä!” blondi nauroi.
”Kokeillaanko?” Chiaki murahti. Yllättävää kyllä poika kalpeni kasvoillaan, ennen kuin virnisti leveästi.
”Jätetään välistä, en halua joutua satuttamaan sinua, Chia-chan”, tämä selitti. ”Ei tapella, mennään mieluummin vaikka ulos syömään.”
”Ei kiitos”, tyttö tuhahti. Miten Naruto saattoi nyt ajatella mitään tuollaista? Ja miksei tämä tajunnut lakata yrittämästä, vaikkei Chiaki ollut osoittanut minkäänlaisia kiinnostumisen merkkejä?

”Oletko sinä sitten käsitellyt paljonkin empaatteja, Jiraiya-sama?” Sakura keskeytti kuin olisi aavistanut, että puheenaiheen vaihtaminen saattoi olla terveellisempää Narutolle. Blondi näytti hetken siltä, että aikoisi vielä sanoa jotain, mutta sulkikin sitten suunsa ja jäi tuijottamaan vanhusta.

Chiakin oli myönnettävä, että vastaus kiinnosti häntäkin. Hän oli huolissaan Mitokista, mutta tajusi, että hänen oli opittava itsestään paljon uutta pärjätäkseen elämässä. Hän ei halunnut olla ikuisesti riippuvainen toisista.

Hokagen huoneeseen laskeutui vaivaantunut hiljaisuus. Jiraiya vilkaisi Tsunadea, joka kurtisti kulmiaan miehelle ja risti kädet rinnalleen. Näytti siltä kuin nuo kaksi olisivat käyneet äänetöntä keskustelua. Chiaki pystyi varmuudella sanomaan, että Tsunade pelkäsi jotain ja Jiraiya puolestaan epäröi suuresti. Punapäältä yritettiin taatusti salata jotain!

”Tunsin vuosia sitten yhden”, mies myönsi lopulta. ”Meidän tiemme kuitenkin erosivat. Ja kun seuraavan kerran kuulin hänestä, hän oli kuollut.”
”Olen pahoillani”, Sakura ilmoitti pikaisesti.

Chiaki ei sanonut mitään. Kyllä hän tiesi, että hänen olisi pitänyt myös pahoitella, mutta sanat eivät tulleet ulos. Tuo irstas vanhus oli tuntenut empaatin aiemmin. Sen takia tämä oli osannut puolustautua häntä vastaan, ja oli opettanut muitakin siihen. Silti mies ei osannut kouluttaa häntä. Se täytyi johtua siitä, että tämän tuntema empaatti oli ollut aikuinen ja jo koulutettu.

Tyttö totesi, että halusi ehdottomasti tietää asiasta lisää. Kunhan hetki olisi oikea. Juuri nyt oli tärkeämpää pohdittavaa.
”Entä Mito? Kai hänet vieläkin aiotaan pelastaa?” tyttö vaati saada tietää. Hän tajusi olevansa epäkohtelias, mutta ei auttanut. Hänen oli pakko saada vastaus.

Seurasi uusi kiusallinen ja painostava hiljaisuus. Nämä ihmiset eivät voineet olla tosissaan! Eivät kai kaikki sentään uskoneet Viidennen päättömään teoriaan?

”Ihan oikeasti”, tyttö ärähti. ”Teoria on ihan hieno, mutta Mito ei voi olla ninja. Hän on surkea kaikessa liikunnassa.”
”Chiaki-san on kieltämättä oikeassa”, Kakashi puuttui puheeseen. Mies oli ollut koko ajan hiljaa, nojaillut vain taustalla seinää vasten. Chiaki oli erittäin kiitollinen tämän suomasta tuesta.
”Ehkä Akatsuki ei tarvinnut ninjaa”, Sasuke pisti väliin. ”Eikö olisi sen sijaan edullista löytää juuri sopiva vastakohta Chiaki-sanille? Vastakohdat täydentävät toisiaan… tai tasapainottavat.”
”Älä sinä taas aloita!” Chiaki kiljaisi.

Punapää ymmärsi yhä paremmin, miksi Mitoki oli suhtautunut Sasukeen niin ynseästi. Tämä ei ollutkaan ollut ihastunut poikaan. Päinvastoin, tämä oli luultavasti alkanut vihata Sasukea, sillä poika ei tuntunut luovuttavan millään. Hetken Chiaki oli jo ehtinyt luulla, että poika oli taipunut hänen kannalleen, tajunnut tosiasiat, mutta ei. Ei sittenkään.

”Mieti nyt”, Sasuke huomautti. ”Hän halusi täältä koko ajan pois, vaikka tiesi Akatsukin olevan perässänne. Ja hän taatusti halusi sinut mukaansa. Hänen tehtävänsä on koko ajan ollut toimittaa sinut Akatsukin hoteisiin.”
”Eikä ole!” punapää huusi. ”Mito ei ikinä tekisi mitään sellaista! Sinä et tunne häntä, kukaan teistä ei tunne!”

Chiaki veti syvään henkeä. Hän kääntyi kannoillaan ja marssi ulos huoneesta. Tätä tunnetilaa alkoi olla mahdoton hillitä. Hänen oli vain päästävä pois muiden luota.

Käytävään päästyään tyttö pinkaisi juoksuun. Hän ei välittänyt, minne juoksi, kunhan vain pääsisi mahdollisimman kauas. Jalat hakkasivat puulattiaa vasten, kunnes hän melkein törmäsi ulko-oveen. Hän työnsi sen voimalla auki ja ryntäsi ulos auringonpaisteeseen. Pari ihmistä kääntyi katsomaan häntä, mutta hän ei välittänyt. Hän vain jatkoi matkaansa.

Tyttö pujotteli katuja pitkin välittämättä suunnasta. Kun hän näki edessään puiston – tai vastaavan, saattoi se olla metsikkökin – hän vain kiristi tahtiaan. Oli mahtavaa päästä puiden katveeseen, jonnekin, missä kukaan ei tuijottanut kummastellen.

Chiaki heittäytyi vatsalleen ruoholle. Valtava puu varjosti aluetta kiitettävästi. Lehvistöstä pääsevä valo näkyi täplinä maassa. Tyttö ei kuitenkaan jäänyt tuijottamaan valojen ja varjojen leikkiä, vaan painoi kasvot käsiinsä.

Mikä Sasukea vaivasi? Miksi tämä oli niin ilkeä? Poika oli ollut ystävällinen aluksi, mutta nyt tämä muistutti koko ajan, ettei Mitoki välttämättä ollut luotettava. Kukaan ei tuntunut luottavan Chiakin kokemukseen. Kyllä hän tiesi, että vanhempaan tyttöön saattoi luottaa. Ei tämä ollut paha, eikä varsinkaan mikään juonittelija. Oli julmaa väittää mitään sellaista.

Ilmeisesti Mitokin etsinnät aiottiin lopettaa. Chiaki ei voinut hyväksyä sitä. Ehkä hänen pitäisi itse lähteä etsimään tyttöä. Hän vain tiedosti sen olevan liian vaarallista. Hän tarvitsisi apua. Ja toisaalta jokin piti häntä tässä kylässä. Vaikka tällä hetkellä kaikki tuntuivat idiooteilta, kylä oli silti kuin koti. Ei, se oli koti muutenkin kuin vertauskuvallisesti. Chiaki ei tiennyt tarkkaa syytä tuntemukselleen, mutta täällä hänen sisällään oli rauha.

Okei, tällä hetkellä se ei näkynyt kunnolla, mutta kunhan Mitoki saataisiin takaisin. Sitten kaikki olisi hyvin. Silloin rauha palaisi. He voisivat elää onnellisina täällä. Niin, Chiaki ainakin toivoi. Hän ei halunnut palata.

Entä jos Mitoki halusi löytymisensä jälkeenkin takaisin kotiinsa?

Kysymys teki olon ahdistuneeksi. Chiaki ei voinut mennä takaisin paikkaan, jossa jokainen tuttu karsasti häntä. Toisaalta hän ei voinut pakottaa Mitokia jäämään. Jos tämä olisi onneton, ei punapääkään voisi iloita aidosti. Päättyisikö heidän ystävyytensä tähän? Vai voisivatko he löytää uuden tien? Uuden tavan kulkea yhteistä polkua?

”Chiaki-san?”

Tyttö kohotti kostean katseensa. Kakashi istui kyykyssä vähän matkan päässä ja tarkkaili häntä tummanharmaalla silmällään. Miehen suunnalta leijui huolta. No, ainakaan tämä ei siis ollut suuttunut tytölle äkkinäisestä karkaamisesta.

”Oletko sinä kunnossa?” mies kysyi.

Chiaki vääntäytyi parempaan asentoon ja jäi lopulta istumaan selkä puunrunkoa vasten. Hän katseli miestä pitkän aikaa sanomatta mitään. Tämä oli tullut. Tämä oli siis välittänyt siitä, mitä hänelle tapahtuisi ja minne hän menisi. Kakashi oli myös ollut ainoa, joka oli puolustanut hänen näkemystään Mitokista.

Punapää kohautti olkapäitään. ”Olen kai. Olin lähinnä huolissani muista, siksi lähdin.”
”Ehkä se oli viisainta”, mies myönsi. ”Sasuke ei tarkoita pahaa. Hän vain… tarkastelee asioita omista näkökulmistaan. Hänen on vaikea luottaa keneenkään, jota ei tunne erittäin hyvin. Ja silloinkaan hänen luottamuksensa ei ole välttämättä täydellistä.”

Tyttö nyökkäsi. Hän tajusi, mitä mies tarkoitti. Sasuken oma veli oli tappanut jokaisen, joka oli merkinnyt pojalle jotain. Sellaisen jälkeen oli vaikea luottaa keneenkään. Silti Chiaki ei voinut hyväksyä korppihiuksisen pojan käytöstä. Hän saattoi ymmärtää tämän syyt, mutta sanoja ja tekoja ne syyt eivät tehneet yhtään paremmiksi. Eikä Chiakin tarvinnut hyväksyä. Hänellä oli oikeus puolustaa ystäväänsä.

”Tajuan kyllä, miksi hän on sellainen”, tyttö totesi. ”Hänellä ei ole silti oikeutta käydä Miton kimppuun tuolla tavoin. Kellään ei ole.”
”Elämme maailmassa, jossa paras ystävä voi paljastua pahimmaksi viholliseksi. Sen takia kaikki mahdollisuudet on otettava huomioon”, Kakashi selvitti.
”Niin, mutta Mito on minun ystäväni”, Chiaki yritti selittää.
”Kyllä minä ymmärrän sen. En sitä paitsi usko, että hän olisi Akatsukin vakooja”, mies hymähti. Tämän sanat lämmittivät punapään mieltä todella paljon. ”Sen sijaan uskon, että Akatsuki saattaa käyttää häntä hyväkseen. Jos he siis tietävät sinusta, silloin Mitoki-san on oivallinen väline sinun kaappaamiseesi.”
”Sitten minun on pelastettava hänet”, tyttö ilmoitti.
”Juuri sitä he haluavat”, mies totesi.

Kaksikon välille laskeutui hiljaisuus. Chiaki pohdiskeli Kakashin sanoja. Mies oli häntä vanhempi ja viisaampi, lisäksi tällä oli enemmän kokemusta ninjojen maailmasta tai ylipäätään Akatsukista. Tämä tiesi, miten asiat rullasivat tässä todellisuudessa. Silti tuntui väärältä vain jättää Mitoki vihollisten käsiin. Ei niin toimittu.

”En voi antaa Miton jäädä heidän luokseen”, punapää esitti päätelmänsä.
”En tarkoita, että sinun pitäisi tehdä niin”, Kakashi sanoi. ”Kehotan vain sinua harkitsemaan seuraavaa siirtoasi. He eivät tapa Mitoki-sania, koska tarvitsevat tätä. Eli hän on turvassa niin kauan kuin heillä ei ole sinua.”
”Ei se tarkoita, että hän voisi hyvin”, Chiaki huomautti.
”Myönnän, ettei Akatsukien seura välttämättä ole parasta mahdollista, eikä hän välttämättä viihdy siellä, missä on, mutta hän on elossa ja suhteellisen turvassa”, mies jatkoi sinnikkäästi. ”Ja sillä välin sinä voit opetella hallitsemaan kykyjäsi. Niiden avulla voit pelastaa ystäväsi, mutta nykyisellään…”
”… olen vain kävelevä aikapommi, joka voi tuhota vahingossa ystävät ja jättää viholliset henkiin”, tyttö päätti miehen lauseen.
”Jos haluat käyttää tuollaista ilmausta.”

Chiaki huokaisi. Hän puri huultaan ja kohotti katseensa taivaalle, josta ei tosin näkynyt paljoa puun lehtien läpi. Hän ei voinut vain säälitellä itseään ja syytellä muita siitä, etteivät nämä uskoneet häntä. Hänen oli itse tehtävä asialle jotain konkreettista. Jotenkin hänen oli opittava hallitsemaan kykynsä.

”Tiedän, että sinua huolestuttaa, mutta nyt sinun pitäisi keskittyä itseesi”, Kakashi jatkoi tovin kuluttua. ”Pakkunin mukaan Mitoki-san on mennyt Akatsukien kanssa Jokimaahan. Jos he poistuvat sieltä, kuulemme kyllä tuoreimmat havainnot Tuulimaasta. He tekevät yhteistyötä kanssamme taistelussa Akatsukia vastaan.”

Punapäälle tuli kummallinen tunne, että mies salasi jotain, mutta hän oli epäillyt niin monia jo tänään, ettei hän voinut olla varma omista tuntemuksistaan. Muutenkin hänen tunne-elämänsä oli ollut sekaisin viime aikoina. Hän saattoi siis hyvin jopa kuvitella tämän tunnetilan.

Jokimaa kuulosti kaukaiselta. Chiaki ei kyennyt muistamaan, millä suunnalla se sijaitsi, mutta varmasti Kakashi tiesi, mistä puhui. Maan täytyi sijaita Tulimaan ja Tuulimaan välissä. Ainakin siis tiedettiin, missä päin Mitoki suurin piirtein oli, eikä tämä pääsisi poistumaan maasta ilman, että siitä tehtäisiin havainto.

”Viides lähetti jo Kazekagelle sanan. Sieltä käsin pidetään taatusti silmällä Akatsukin toimia”, Kakashi rohkaisi tyttöä lisää.

Chiaki nyökkäsi. Ei voinut sanoa, että Mitoki oli turvassa, mutta tilanne oli sentään vähän parempi kuin hän oli kuvitellut. Kunpa kukaan ei vain satuttaisi tyttöä. Toisaalta Akatsukien ei kannattanut tehdä niin, jos nämä aikoivat pysyä liikkeessä. Mitoki varmasti kulki mukana paremmin, jos oli hyvässä kunnossa.

”Minulla on vain niin kurja olla ilman häntä…” tyttö myönsi. Hän käänsi katseensa uudestaan Kakashiin.
”Mutta kyllä sinä pärjäät, Chiaki”, mies sanoi. Tämän sanoissa oli kummallista varmuutta, aivan kuin tämä olisi tiennyt, mistä puhui. Vaikka eihän tämä voinut mitenkään tietää, kukaan ei tiennyt tulevasta. Oli silti rauhoittavaa, että Kakashi jaksoi yhä uudestaan valaa Chiakiin uskoa tulevaisuuteen.

Chiaki tuijotti miestä pää vinossa. Kakashi totisesti oli hänen puolellaan. Ensimmäistä kertaa päiviin tyttö hymyili aidosti. Mies nousi ja käveli hänen luokseen. Kakashi ojensi kätensä Chiakille, joka epäröi hetken, ennen kuin uskaltautui tarttumaan siihen. Chiaki antoi miehen vetää itsensä pystyyn.

”Sinä olet ihan ruohossa”, mies naurahti. Tyttö vilkaisi alaspäin ja totesi tämän olevan oikeassa. Puna kohosi hänen poskilleen. Nyt hän näytti taatusti typerältä. Kiireesti hän irrotti otteensa miehen kädestä ja ryhtyi putsaamaan vaatteitaan. Oli tämäkin. Ei olisi pitänyt heittäytyä maahan.

Kun tyttö oli saanut vaatteensa suurin piirtein puhtaiksi, hän uskaltautui vilkaisemaan miestä uudestaan. Tämä hymyili hänelle silmällään ja kohotti kätensä. Kakashi nyppäisi ruohonkorren tytön hiuksista ja antoi sen pudota maahan. Miten ihmeessä niitä oli hiuksiinkin päätynyt?

”Tiesitkö, että olet aika sievä?” Kakashi totesi yhtäkkiä.

Chiaki karahti uudestaan punaiseksi. Hänen vatsassaan muljahti kummallisesti, eikä hän tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. Ehkä hän oli kuullut väärin? Kukaan poika – saati sitten mies – ei ollut koskaan sanonut hänelle mitään tuollaista. Oliko Kakashi tosissaan?

Vaikka miehen sanat saivat tytön hyvin hämilleen, ne myös lämmittivät suunnattomasti mieltä. Aurinko tuntui paistavan hitusen lämpimämmin, sää olevan vähän kirkkaampi. Toisaalta Chiaki ei oikein voinut uskoa, että mies oli todella sanonut niin. Tai ainakaan tarkoittanut sanojaan. Tai sitten tämä sanoi vain jokaiselle tytölle niin sopivassa tilanteessa.

”Eh, tuota… haluatko lähteä vaikka kävelylle?” mies ehdotti, kun tyttö ei sanonut mitään. Chiaki tuijotti tätä edelleen. Oliko tuo treffikutsu vai jotain ihan muuta? ”Se saattaisi rentouttaa. Sinulla on ollut aika raskas päivä”, mies lisäsi.

Ahaa, kyse oli siis tavallisesta ehdotuksesta. Pieni pettymys pisti Chiakin rintaa, mutta hän päätti työntää sen syrjään ja yritti hymyillä miehelle mahdollisimman aidosti. Hyväähän tämä joka tapauksessa tarkoitti.

”Kai sitä voisi…” tyttö mutisi vastaukseksi. Epävarmuus puski mieleen, sillä hän ei ollut harrastanut tällaista aiemmin. Tai siis olihan hän pariin otteeseen kävellyt Kakashin kanssa paikasta toiseen, mutta silloin heillä oli ollut selkeä syy ja päämäärä. Nyt ei ollut mitään sellaista. Kävely oli itse tarkoitus.

Äh, ei kaikkea pitänyt ajatella näin monimutkaisesti. Chiaki vain menisi kävelylle Kakashin kanssa. Hän saisi juttuseuraa ja mahdollisuuden unohtaa huolensa hetkeksi. Konohassa voisi edelleen olla mukavaa, jos hän vain antaisi muille mahdollisuuden.


Seuraava -->