Olisi kiva jos ensin lukisit myös ensimmäisen osan ja arvostelisit senkin. Kiitos.. :) Luku nautintoja.

--------

Yumien aistit ja lihakset olivat valppaina kuin hätääntyneen villieläimen. Jokaista liikettä seuraten hän laski mahdollisuuksiaan pakenemisesta. Kaikki neljä seisoivat paikoillaan odottaen seuraavaa liikettä. Jännitys oli käsin kosketeltava ja kireä, kuin äärimmilleen viritetty siima. Yumien korvissa humisi, ja hänen sydämensä takoi sotarumpujen lailla. Hengitys oli kiihtynyt ja jokaisella sekunnilla hän oli valmiina juoksemaan.

Kisamen suupieli alkoi nykiä. Miehellä kun ei tuntunut olevan lainkaan kärsivällisyyttä tällaisissa tilanteissa. Eikö hän vain voisi hoitaa naisen yhdellä iskulla? Silpoa ja repiä, leikkiä Samehadalla. Hitaasti käsi hiipi Samehadalle ja äkisti tämä kiskaisi sen esiin huutaen. Jännitys rikkoutui, kuin lattialle lentänyt lautanen. Sininen mies ryntäsi norsulauman voimalla kohti nuorta naista. Itachi tyytyi pudistamaan päätään, saaden Kisamen pysähtymään. Ei heidän tarvitsisi tehdä mitään. Nainen oli jo heillä. Ei mitään mahdollisuuksia.

Yumie oli ollut valppaana ja juoksi pois päin kaikista. Muodostelma oli rikkoutunut ja pakoreitti oli hänen edessään. Hän tavoitti jännityksestä hengästyneenä puron ja oli loikkaamassa tämän ylitse, kun hän tunsi jonkin nykäisevän itseään takaisin päin. Nuoren naisen tasapaino heitti ja tämä oli  kaatumassa taaksepäin. Mutta ihmeen kaupalla hän sai kehon hallintansa takaisin. Sormet tavoittivat kunait hänen reisillään ja hän tarttui yhteen niistä. Hänellä oli valmiina jo toinen oikean käden sormillaan.

Jonkinlaiset vihreät köynnökset olivat hänen vartalonsa ympärillä. Nopeasti Yumie leikkasi ne voimalla poikki viiltäen samalla itseään hieman vatsasta. Adrenaliini oli kuitenkin niin voimakkaana hänen veressään, että hän ei aistinut kipua tai edes lämpimän veren vuotoa ihollaan. Yumie suoristautui ja oli jo ryntäämässä takaisin eteenpäin.

Liike oli kuitenkin vienyt liikaa aikaa, arvokkaita sekunteja. Hän huomasi tyynen rauhallisen Uchihan edessään. Heidän katseensa kohtasivat ja se sai saman ikäisen naisen jäätymään. Hän ei voinut liikkua, vaikka toinen ei tehnyt mitään. Kaikista niistä maailman ihmisistä Yumie halusi vähiten kohdata Uchiha Itachin.
Kylmät väreet kulkivat valkohiuksisen naisen lävitse saaden ihon kananlihalle. Hengitys oli salpautua, eikä hän saanut katsettaan irrotettua.

Mustahiuksinen nosti katseensa Zetsuun. Tämän jokseenkin eriskummallisen näköisen miehen murattiköynnökset kietoutuivat vahvasti nuoren naisen ylävartalon ympärille estäen suurimman osan tämän liikkumisesta.

”Eikö me voitaisi syödä sitä?!” se pirteämpi osa Zetsusta kysyi, saaden osan hänestä murahtamaan kärsimättömänä. Nuori nainen näytti herkulliselta, tuoreelta ja maukkaalta. Zetsu käveli lähemmäs ja osa siitä pitkästä köynnöksestä vetäytyi takaisin hänen hihansa sisälle. Vihreähiuksinen mies seisoi aivan Yumien takana ja lipaisi kieltään. Tämä virnisti Itachille ja käänsi väkisin naisen kaulaa sivulle päin. Kaulaa maistellen hän puraisi hieman.. Maukasta..

Itachi kuitenkin pudisti päätään. Jos naisesta olisi hyötyä millään tavalla, sen henki säästyisi. Pienesti mustahiuksisen suu kävi virneessä ja tämä viittilöi vittuuntuneen oloisen Kisamen heidän luokseen.

Yumie lähes unohti hengittää. Köynnökset olivat ihan liian kireät. Lisäksi häntä pelotti nuo akatsukilaiset. Mitä he halusivat hänestä? Mitä Uchiha Itachi halusi hänestä?

Valkohiuksinen tunsi viileän käden niskassaan, joka taivutti hänen kaulansa kallistumaan vasemmalle. Vasta hakoisesti se taipui kivun edessä. Jos käsi oli ollut kylmä, niin kaulan tavoittavat huulet olivat jäätävät. Yumie sulki silmänsä ja pelon sekainen inahdus karkasi tämän suusta. Kauan ne eivät kuitenkaan pysyneet kiinni, kun hän tunsi näykkäisyn kaulassaan. Aikoiko tuo outo mies syödä hänet sittenkin? Hädissään Yumie katsoi Itachia silmiin. Nuoren naisen katseessa oli jotain anelevaa, heikkoutta ja vastahakoisuutta. Miksi Yumie haki turvaa Uchihasta? Miehestä, jota hän pelkäsi kaikista eniten? Hänen onnekseen kuitenkin hetken kuluttua Uchiha pudisti päätään. Ei ehkä sen takia, että valkea oli katsonut häntä sillä tavoin.

Yumie oli valahtaa maahan polvilleen, mutta köynnökset nykäisivät häntä ylöspäin.

”Lähdetään”, Itachi sanoi kylmästi Zetsulle ja Kisamelle. Hitaasti hän kääntyi katsomattakaan Yumieen ja asteli pois päin. Yumie katseli toisen tyyntä ja kylmää olemusta. Ihan niin kuin ennenkin.

Yumie hypähti nopeasti eteenpäin, kun tunsi käden liukuvan äkisti lyhyen hameensa alle takaapäin. Nopeasti hän katsahti ja näki kaksi ne oudon näköistä miestä hänen takanaan. 'Eiih.. Ei voi olla todellista.' Yumie ajatteli hädissään ja kipitti niin kauas, kuin köynnös antoi periksi.

”Hei.. Odottakaa.. Entä minun laukkuni?!” Yumie lähes huudahti. Hän halusi sen ehdottomasti mukaansa.

Kaikki pysähtyivät kuin seinään. ”Kisame.. Hae laukku... ja ne kengät..” Itachi käskytti sinistä miestä. Kiroten Kisame asteli laukun luokse ja otti sen käsiinsä. Mutta kengät, ne hän otti ja viskasi kauas veteen. Kuului molskahdus ja kengät upposivat jonnekin pohjan piiloon kasvien sekaan.

Yumie katsahti kenkiensä lentoa. Hän yritti juosta niitten perään, mutta köynnöstä hänen ympärillään kiskaistiin ja hän rojahti polvilleen. Pian hän kuitenkin nousi hankalasti ilman käsiensä apua  takaisin jaloilleen.

Itachi jatkoi kävelyä nuoren naisen kengistä piittaamatta. Pian Zetsu ja Kisamekin liittyivät seuraan panttivangin kanssa.

Ilmapiiri oli ahdistavan hiljainen. Yumie ei ollut varma johtuiko se hänestä, vai jostain muusta.

Tuhannet ajatukset juoksivat hänen mielessään. Päälimmäisenä ehkä ajatus kodista, Narutosta ja muista ystävistä. Konoha oli aina ollut hänen kotinsa ja aina tulisi olemaan. Sitä ei voisi riistää hänen mielestään.

Ja Naruto.. Se nuori keltahiuksinen oli ollut oikeassa. Niin naurettavalta kuin se kuulostikin.

”Hei, kyllä minä pärjään.. Hah, luuletko vaikka, että Akatsukit kaappaisivat minut..” Vielä viisi tuntia sitten Yumie oli nauranut koko asialle. Kuinka todennäköistä se oli?

Hän oli kulkenut joka kesä samaa reittiään niin kauan, kuin hän muistaa. Ihan pienesti pitäen. Ensin isänsä kanssa. Pieni Yumie oli ollut aina hyvissä väleissä isänsä kanssa. Hän oli isän tyttö. Äidin kanssa tämä oli aina ollut etäinen. Ja Yumien ollessa seitsemän hänen vanhempansa erosivat. Valkea oli aina syyttänyt itseään vanhempiensa erosta, mutta kypsyessään hän huomasi asioiden todellisen laidan.

Yumie oli asunut sen jälkeen isänsä luona, ja se oli vain syventänyt heidän sidettään. Kuitenkin se side rikkoutui isän kuollessa. Tuolloin Yumie oli ollut yksitoistavuotias.

Valkohiuksinen oli pitänyt perinnettä yllä ja teki joka vuosi saman retken, jonka hän silloin isänsä kanssa aina kulki. Kukaan muu ei tuntenut hänen ja isänsä salaista reittiä, ja sen salassa pitäminen oli tuntunut tärkeältä. Heidän salaisuus.

Yumie nosti katseensa taivaalle ja kevyt tuulen henkäys heilutti hänen valkeita hiuksiaan. Jokainen pienikin hetki muistutti häntä isästä.

Katse kuitenkin pian laskeutui takaisin. Kukaan ei odottaisi häntä kahteen viikkoon kotiin. Menisi siis reilusti aikaa, ennen kun häntä alettaisiin etsiä. Siltikään kukaan ei tietäisi minne hän oli mennyt.

Yumie mietti, kuinka kamalaa olisi, jos joku ystävistä katoaisi. Ja ainut mitä hänestä löydettäisiin... olisi kengät puron pohjalla.

Hetki hetkeltä ajatus kotiin pääsystä kävi mahdottomammaksi.

Yumiesta tuntui, että hän oli kävelemässä kohti omaa kuolemaansa. Pala nousi hänen kurkkuunsa saaden hänet tuntemaan olonsa heikoksi ja avuttomaksi. Taistellakseen tuota tunnetta vastaan Yumie yritti rimpuilla köynnöksistä pois, mutta Zetsun täytyi vain pyöräyttää sormeaan ja köydet nuoren naisen ympärillä tiukentuivat.

Pieni inahdus karkasi Yumien huulilta uudemman kerran.

Zetsu käveli aivan naiseen kiinni ja hiveli tämän ihoa kylmillä sormillaan. ”Olehan kiltisti.. Muuten en ehkä malta pitää sormiani erossa sinusta..” Tämä kuiskasi hiljaa virnuillen nuoren naisen korvaan. Vihreähiuksinen vei sormensa Yumien hameen alle ja hiveli hieman alushousujen kankaan läpi. Yumie valahti kalpeaksi ja hiljaa tämä nyökkäsi..

”Sano se..” kuului käskevä kuiskaus..

”M-minä lupaan olla yrittämättä..” Yumie kuiskasi ääni värähdellen..
”Mmmh.. Hyvä..” Kuului nyt Kisamen ääni. Zetsu vielä hieraisi kankaan päältä ja irrotti sitten virnuillen kätensä. Tästä tulisi vielä hauskaa.

--------------------
No niin, sitten risut ja ruusut.. :) Jatkoa tulee viikon sisään.