Tarinan prologin lukeminen tarinan ymmärtämiseksi olisi suositeltavaa muttei välttämätöntä.

Prologi: Hokage-tornin valitusvirsi


*****

Luku yksi

Jahdin alkusoitto



”Hyuuga Hinata ja Hyuuga Neji ilmoittautuvat.”

Toisin kuin mitä yleensä, Tsunade ei ottanut tehtäväkäskyläisiään vastaan toimistossaan, vaan Hokage-tornin juurella. No, toisaalta Hinata ja Neji oli kutsuttu paikalle todella kiireellisesti, joten asia taisi muutenkin olla hyvin kiireinen. Jo Hokagen ilme kertoi asiasta. Neji silmäili ympärilleen ja havaitsi pari muutakin tuttua: tiimiläisensä Leen ja Tentenin. Gai ei tietenkään ollut paikalla, sillä hän oli paraikaa toisissa tehtävissä.

”Luku ei ole vieläkään täysi…” Tsunade sanoi vaitonaisena. ”Paras selittää kuitenkin asiasta nyt.”

’Luku ei ole täysi ja selitetään nyt?’ Neji mietti. ’Ei Hokage-saman tapaista. Hän kertoisi yleensä asian vasta, kun kaikki ovat koolla.’

Tsunade ei kiinnittänyt huomiota Nejin ilmeeseen, vaan siirtyi suoraan asiaan: ”Kylässämme on havaittu jokin, josta paras määritelmä olisi vakooja. Hän vei paljon papereita toimistostani, kolkkasi Shizunen ja aiheutti tuon.” Hokage osoitti seinää, jossa oli kolme valtavaa ja hiiltynyttä reikää. Kaksi reikää oli kolmannesta etäämpänä, ja tuossa suuremmassa raossa pyöri ANBUja. Aivan kuin siinä olisi räjäytetty jotain.

”Miten tilanne meni?” Tenten kysyi.

Tsunade vetäisi hieman henkeä. ”Ensiksi joku, joka oli muuntautunut erään chuuninimme, Akamon Manabun, näköiseksi, tuli toimistooni muka pyytämään tehtävää. Pian sen jälkeen räjähti. Menin katsomaan, jätin ’Akamonin’ ja Shizunen toimistoon. Alhaalla oli joku, joka oli muuntunut toisen chuuninin, Hagane Kotetsun hahmoon. ’Hagane’ oli loukkaantunut, ja lääkintäninjojen etiikan mukaan paransin hänet. En edes silloin tajunnut, että kyseessä on muodonmuutostekniikka…”

Ryhmä Gai ja Hinata katsoivat tiiviisti Tsunadea.

”Kun seuraavaksi toimistoon katsottiin, Shizune oli kolkattu ja paljon huippusalaisia raportteja oli tiessään.” Tsunade nosti terävän katseensa nuoriin. ”Kun ryhmä on koossa, tehtävänne on siis jäljittää tämä vakooja ja estää salatietojen kulkemista eteenpäin.”

”Hai!” Lee huikkasi tomerana kuin aina, mutta kysyi pian sitten: ”Tuota… mihin suuntaan se vakooja meni?”

Neji mulkaisi taivaisiin. ”Hyvä sinun on kysyä, kun emme edes tiedä, miltä koko vakooja näyttää.”

”Naulan kantaan”, Tsunade sanoi. ”Hoitamani ’Hagane’ poistui täältä vartti sitten, kun komensin hänet menemään sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. On kuitenkin turha uskoa, että hän oikeasti meni sinne.”

Hinata säpsähti hieman. ”M-mistä me s-sitten tunnistamme vakoojan, kun h-hän kerran käytti muodonmuutosta?” hän kysyi. ”T-tai…”

”On kaksi tuntomerkkiä”, Tsunade sanoi. ”Ensinnäkin – huomio, Byakuganin käyttäjät – vakoojan kylkiluut ovat vastikään murtuneet. Korjasin ne vain jotenkuten. Se on varma tuntomerkki. Konohan sairaalassa ei ole vähään aikaan korjailtu murtuneita kylkiluita.”

”Selvä. Entä toinen tuntomerkki?” Neji kysyi.

Tsunade nosti katseensa ja hymyili. ”Vielä varmempi. Haju. Saatte käyttöönne ninjakoiria.”

”Liittyykö joukkoomme siis joku Inuzuka?” Tenten kysyi.

”Kiba-kun on ainakin matkoilla…” Hinata sanoi vaitonaisena.

”Inuzukia ei valitettavasti ole käytössä”, Tsunade sanoi. ”He kaikki ovat tehtävillä tai tapaamassa erään kennelin edustajaa Tulimaan eteläpäädyssä. Mutta eivät siinä ole ainoat ninjakoiriemme isännät.”

Neji ei ehtinyt miettiä, kenen ninjakoirista Tsunade puhui, kun hän sai jo vastauksen.

”Huomenta”, kuului rento, suorastaan laiska ääni joukon yläpuolelta.

Kaikki viisi alhaalla olevaa keskustelijaa nosti katseensa ylös. He havaitsivat tutun, hopeahiuksisen ja pitkänhuiskean miekkosen istumassa Hokage-tornin alakerran ehjällä katon kaistaleella ja vilkuilemassa alas sillä ainoalla silmällään, joka näkyi otsasuojuksen alta.

”Hatake!” Tsunade suorastaan karjahti. ”Miten saatat olla myöhässä tällaisessa tilanteessa?!”

No nyt tuli hyvä selitys sille, miksi Tsunade selitti kaiken jo ennen, kuin jäljitystiimistä oli kaikki koolla. Kakashi tuppasi aina tulemaan myöhässä.

”Tuota… yritin laskea, montako tähteä on taivaalla”, Kakashi lausahti kuin ohimennen.

”Keskellä päivää! Älä naurata!”

”No, en minä juurikaan myöhästynyt”, Kakashi lausahti ja hypähti alas katutasolle. ”Kuulin raportin, joten sitä ei ole enää tarpeen toistaa. Säästämme aikaa. Ninjakoiria? Hoituu.”

Kakashi poimi rintataskustaan esille summonointikäärön, teki muutaman käsisinetin, levitti käärön, puraisi peukaloonsa pienen haavan ja veti kääröön verisen viivan. Sitten hän iski oikean kätensä maahan muodostaen äänettä huulillaan sanat: Kutsumistekniikka!

Poksahduksen ja savupöllähdyksen myötä paikalle oli ilmaantunut Kakashin kahdeksan ninjakoiraa: Pakkun, Shiba, Bisuke, Akino, Guruko, Uuhei, Urushi ja Buru.

Summonoinnin jälkeen Kakashi nousi ylös ja puisti pölyt kynsikkäistään. Tsunade paransi hapan ilme kasvoillaan Kakashin peukalon yhdellä chakrakyllästetyn sormen sirolla kosketuksella.

”No niin”, Kakashi lausahti, ja laiska sävy alkoi hiipua hänen äänestään. ”Onko kellään jotain esinettä, joka saattaisi kuulua tekijälle? Hajujälkeä varten, siis.”

Tsunade kurtisti kulmaansa. ”ANBUt eivät ainakaan löytäneet mitään. Vakooja kuitenkin pyöri tässä, ja hänen… apurinsa oli toimistossa. Kosketin kyllä vakoojaa parantaessani häntä, mutta pesin käteni sen jälkeen varsin perusteellisesti.”

”Toimistossa? Akino, Shiba, Uuhei, Urushi! Menkää tutkimaan toimisto!”

Aurinkolasipäinen koira, töyhtöpäinen koira, siteisiin sonnustautunut koira ja valkea pystykorva erkanivat joukosta, loikkasivat katolle ja siitä sitten ikkunasta toimistoon.

ANBUt käänsivät katsettaan jäljityspuuhien aloittajia kohti. ”Hajun lähdettä siis tarvitsette?” eräs ANBU kysyi. ”Mitään perinteistä kangaspalaa tai unohtunutta hattua ei ole…”

”Hetkinen, minä ja Oukami-kun nostimme vakoojan istualleen”, välähti eräällä toisella ANBUlla. ”Hansikkaissamme saattaa olla siis hajua! Emme ole koskeneet tänään hansikkailla paljon mitään muuta kuin vakoojaa. Se haju ei tosin liene kovin vahva haju, mutta yritetään.”

Niinpä sitten ANBU-kaksikko ojensi käsiään kohti loppuja ninjakoiria, jotka alkoivat saman tien nuuhkia niitä perusteellisesti. Ne haistoivat maan ja pölyn, sekä vartijoiden ominaistuoksun, mutta myös erään tuntemattoman ihmisen ominaistuoksun. Ne valpastuivat ja alkoivat nuuhkia maata tapahtumapaikan ympärillä.

”Hyvältä näyttää”, Neji sanoi, vaikkei tosiasiassa tiennytkään mitään koirilla jäljittämisestä. Ainakin mokomat innokkaasti pörräsivät.

”Ei tuo vielä mitenkään hyvä ole”, Kakashi lausui. ”Ne ovat saaneet jo hajun selville, mutta hajujäljen seuraaminen on jo ihan toinen asia.”

”Ah, niin, aivan…”

Toimistolla olleet koirat palasivat, kun toimiston edustalla olevat koirat yhä nuuhkivat tannerta.

”Pojat, nuuhkikaa noiden ANBUjen hanskat”, murahti Pakkun, Kakashin pikkuinen mopsi ja ninjakoirista älykkäin. Toimiston koirat tekivät työtä käskettyä, kävivät noutamassa hajun ANBUjen hansikkaista ja yhtyivät muiden koirien kanssa hajujäljen etsintään.

Neji tunsi hieman hermostuvansa.

Sitten koirat nuuhkivat innokkaasti yhtä kohtaa maassa. Ne lähtivät etenemään yhteen suuntaan, kävellen – kunnes yhtäkkiä ne pinkaisivat juoksuun, kaikki kahdeksan samaan suuntaan. Heti kun koirat olivat alkaneet juosta, oli Kakashi ampaissut niiden perään. Koirat omistajineen olivat saaneet hyvän välimatkan, ennen kuin ryhmä Gai ja Hinata tajusivat mennä perään.

Onneksi Gai oli harjoittanut tiimillään paljon fyysisiä harjoituksia, eikä Hinatakaan ollut niin heppoinen kuin mitä aluksi saattoi vaikuttaa.


***


Mamori Tantou kihisi itsekseen tyytyväisyydestä.

Tantou istui puun juurella ja selaili nopeasti läpi nivaskan papereita. Miltei kaikissa oli merkintä HUIPPUSALAINEN. Hienoa. Orochimaru-sama olisi taatusti tyytyväinen.

Tantou oli melko kookas mies, lähemmäs kahta metriä. Hänen hartiansa saivat hänen ruumiinrakenteensa muistuttamaan lähinnä isoa vaatekaappia. Tantoun mustat hiukset oli kynitty ankaran lyhyeksi armeijamaiseksi siiliksi, ja hänen pippurinmustat silmänsä ja jämerä leukansa saivat monet heiveröisemmät kavahtamaan. Tantoun iho oli helposti päivettyvää laatua, ja paraikaakin se oli pähkinänruskea.

Miehen yllä oli mustat, pitkävartiset vaatteet, joiden joukossa oli muutamia ANBUjen varustuksen osia: torsoa suojaava vaalea toppaliivi, käsivarsisuojat, puhumattakaan selkään sidotusta pientä katanaa muistuttavasta ninjatou-miekasta, jonka kaverina oli oikea katana. Nämä varusteet eivät olleet varastettuja, vaan Tantoun omia.

Tantou oli Konohassa syntynyt petturi-ANBU, joka oli löytänyt mukavan tulolähteen ja mielenkiintoisempia tehtäviä Orochimarun leivistä. Nyt Tantou oli juuri palaamassa onnistuneelta vakoilumatkalta, jonne Valkea Käärme oli hänet lähettänyt.

Tiedustelu Konohassa ei ollut mennyt ihan alkuun erityisen hyvin. Tantou oli pyörinyt kaupungissa lukuisia päiviä eri valepuvuissa yrittäessään vain kuunnella, mitä Konohassa tapahtui, mutta ei ollut saanut kuulla kuin vanhojen ukkojen pojantytärten hääsuunnitelmista ja kallistuvista tomaateista. Hän oli jo luovuttaa, kunnes parin päivän puudutuksen jälkeen Tantou oli sitten keksinyt loistavan suunnitelman, jolla napsia hieman kiinnostavampia tietoja.

Suunnitelma oli mennyt näin: Tantou oli luonut kaksi varjokloonia sekä kolkannut ja kätkenyt kolme konohalaista chuuninia. Hän ja kloonit olivat ottaneet näiden chuuninien hahmot toteuttaakseen suunnitelman Tantoun oma ulkomuoto salattuna.

Sitten Tantou oli lähettänyt toisen klooneistaan (eli Akamon-kloonin) Hokagen toimistoon muka noutamaan tehtävää. Toisen kloonin (eli Kamizuki-kloonin) hän asetti asentamaan räjähtäviä sinettejä ja savupommeja tornin seinään sekä sittemmin toimimaan merkinantajana Akamon-kloonin ja Haganeksi naamioituneen Tantoun välillä. Myöhemmin Kamizuki-klooni oli toimittanut Akamon-kloonin varastamat paperit tältä Tantoulle, kun Akamon-klooni itse katosi todisteiden hävittämiseksi.

Tantoulla itsellään oli se vaativin tai ainakin se kivuliain osa: hän esitti räjähdeonnettomuuteen joutunutta uhria, jotta Tsunade poistuisi toimistosta parantamaan hänet. Lääkintäninjoilla oli tietty etiikkansa, eikä Hokage-tornin liepeillä ollut lääkintäninjojen päivystysasemia. Tantou olisi muuten mielellään laittanut toisen klooneistaan itsensä sijalle, mutta räjähdys olisi hajottanut kloonit eikä temppu olisi toiminut. Realistisuuden vuoksi pitää hieman kärsiä.

Tämä kaikki kuitenkin kannatti. Temppu meni täydestä, ja kaikki oli sujunut nuottien mukaan. Etanamuoria oli ällistyttävän helppo hämätä.

Tantou nousi ylös ja päätti jatkaa matkaansa kohti Äänimaata. Hän loikkasi puuhun ja lähti loikkimaan eteenpäin…

”Ghn!”

Yhtäkkiä hän kuitenkin pysähtyi eräälle oksalle, irvisti ja piteli toista kylkeään.

’Ai himpura noita kylkiluita… ei ihme, että Etanamuori komensi minut sairaalaan. Onneksi Orochimarulla on hyviä lääkintäninjoja.’


*****


Tästä seuraavaan lukuun