Kun koulun päätyttyä muut miettivät tulevaisuuttaan, sitä että kuinka korkealle he pääsisivät, minulle oli jo selvää, etten pääsisi kellarista pois, sukuni pettymykseksi. Sen varmistivat ne kirotut numerot jossain turhassa paperiläpyskässä, jolla on nykymaailmassa niin suuri arvo...  

Onneksi serkkuni omisti ja omistaa edelleen taksifirman, joten työpaikka oli tiedossa, rahaakin tulee ihan mukavasti... pimeistä keikoista, niistä joissa saa ajaa Konohan sivukujilla kipinät lentäen kun auton kylki osuu seinän rappaukseen, niistä joissa saa varoa räjähteitä ja saartoja. ”Pimeästä”, niin kuin serkku niitä keikkoja kutsuu, sain tietää sattumalta, vanha kuski oli epäonnistunut ja etsittiin sijaista, samalla hetkellä minä astun sisään ja se oli siinä.

”Ajat vaan pisteestä A pisteeseen B, mahdollisimman nopeasti ja liikennesäännöistä välittämättä. Pisteessä A kyytiisi nousee mustaan viittaan pukeutunut mies, joka kantaa kahta mustaa salkkua, kun hän on sulkenut oven, painat niin paljon kaasua kuin vain ikinä uskallat ja karistat seuraajat kannoiltasi ennen pistettä B. Ymmärretty?”En minä nyt niin tyhmä ole, että en tuollaista selitystä ymmärtäisi, mutta se että MIKSI minut valittiin tähän ”tehtävään”. Sen takia että olen saanut muutaman kerran sakot ylinopeudesta? Kuitenkaan en kieltäytynyt vaan menin paikalle.

Olin saanut serkulta mustan taksin, jonka toisella sivulla oli valkoinen viiva, serkun ”tunnus”.  Käteni tärisivät ja hikoilin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olin pukeutunut mustaan ylisuureen huppariin ja lökäreihin, asiakkaat eivät tunteneet omia kuskejaan, edes ulkonäöltä. Ovi kävi ja nopea vilkaisu taakse kertoi asiakkaan saapuneen. Ja heti perään näin taustapeilistä valkoiset ajovalot, jotka lähestyivät vauhdilla. Kaasu pohjaan ja menoksi! Ajoin pitkin katuja ristiin ja rastiin, mutta aina vilkaistessani peiliin näin ne samat uhkaavat autonvalot, välillä lähellä, välillä vähän kauempana, mutta ne olivat siellä. Aloin panikoida, miksi, oi miksi suostuin tähän! Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin, että voisin käyttää apuna kaupungin hiljaisia sivukatuja ja – kujia. Jos niitä ei tunne, ne ovat kuin valtava labyrintti, mutta minulle ne toivat oivan mahdollisuuden karistaa seuraajat kannoilta. Ja jo seuraavaksi kurvasin talojen välisiin sokkeloihin toivoen parasta ja peläten pahinta. Mutta minä onnistuin, seuraajat jäivät jälkeen ja minä ajoin onnellisena pisteeseen B.

Seuraavat päivät ajoin taksia ”normaaleissa” olosuhteissa, kunnes viidentenä päivänä keikasta serkkuni pyysi minut puheillensa. Hän tarjosi vakituista paikkaa ”pimeänä” kuskina. Otin paikan vastaan, epäröimättä, mikä ei todellakaan ole tapaistani. Ehkä olin sinä yönä löytänyt sisäisen minäni, joka halusi nousta suurta ja mahtavaa sukuamme vastaan, niin kuin serkkunikin teki. Nykyisin ajan yöt, nukun päivät ja nautin elämästäni, elämästä, joka on täynnä vaaroja, elämästä, joka on varjoissa ilman suvun kahleita. Tämä on minun arkeni, elämäni, nyt, ja aina.

**************************************************

Tässä se nyt oli, ensimmäinen kisatyöni! *tuulettaa*
Toivottavasti oli luettavaa tekstiä, sekä sisällöltä että ulkoasultaan...
Ja toivon todella että tämä oli sääntöjen mukainen...
Mutta kiitoksia kaikille lukijoille ja eritoten niille jotka laittavat kommenttia tämän jaarituksen alapuolelle ^-^
*poistuu takavasemmalle syöden kynsiään*