Kannattaa lukea edelliset osat. Ja olis kiva jos arvostelis nekin. Kiitos.. Luku nautintoja :)
----------------

Oli kulunut jo neljä päivää siitä, kun Yumie otettiin vangiksi. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, eikä harvaan kasvavista puista ollut juuri iloa varjojen suhteen.

Yumien olotila alkoi muuttumaan jo hieman heikoksi ja väsyneeksi, vaikka tällä olikin hyvä kunto. Syömättömyys oli oma lisänsä kamalaan olotilaan. Taukoja oli ollut hyvin vähän ja Yumie ei ollut saanut syödä edes omia eväitään. Sen sijaan Kisame oli ahminut lähes kaiken siitäkin vähästä mitä nuori nainen kantoi mukanaan. Vettäkin hän oli saanut juuri sen verran, ettei tarvitsisi pysähtyä tarpeille. Hyvä, että edes suu oli kostunut.

Kireät köynnökset tekivät tehtävänsä ja varmistivat kaiken ylimääräisen energian katoamisen. Aina säännöllisin väli ajoin haava Yumien vatsassa ilmoitti itsestään. Sitä kirveli, ja tuskin murattiköynnökset mahan ympärillä olivat myrkyttömiä. Ihokin oli alkanut kutisemaan pienesti, mutta se oli piinaavaa, kun ei päässyt rapsuttamaan. Yumie taisteli kärsivällisyytensä kanssa. Se oli hyvin hyvin lopussa. Muratit tuntuivat hankaavan haavaa ilkeästi.

Vielä yksi ärsyttävä piirre matkassa. Kisame... Tuo sininen mies sai Yumien tunteet kuohumaan. Koko matkan toinen oli puhunut ärsyttäviä asioita ja nauranut aina välillä. Loukkaavia kommenttejakaan toinen ei ollut säästellyt. Välillä Itachi oli huomauttanut Kisamelle, mutta pian mies taas jatkoi juttujaan. Eipä se tuntunut Itachia kovin haittaavan. Ehkäpä mustahiuksinen halusi vain hieman parantaa panttivangin oloa.

Kisame kaivoi taas Yumien laukkua. Nuori nainen ei tykännyt tästä ollenkaan.
”Hmm.. Katsoppa Zetsu kuinka nätit alushousut.” Kisame pelleili ja keikisteli pienesti näyttäen niitä. Zetsun iloisempi puoli nauroi kimeähköä naurua. Yumie punehtui osaksi raivosta ja toinen osa oli silkkaa häpeää.
”Nehän on melkein samanlaiset, kuin nämä..” Zetsu sanoi ivallisesti ja nosti yhdellä köynnöksellään Yumien hametta ylemmäs..

Hetken Yumie keräsi lähes menetettyjä hermojaan. Mutta sitten Kisame otti hänen viimeisen leipänsä laukusta ja alkoi syömään sitä. Yumie polkaisi jalkaansa maahan ja pysähtyi niille sijoilleen. Vähäisillä voimillaan hän puristi sormensa nyrkkeihin ja kääntyi vihaisena kohti kaksikkoa.

”NYT HILJAA! EN KESTÄ ENÄÄ!” Yumie huudahti äkisti ja tuijotti vihaisena Zetsua ja Kisamea.
”Olen saanut tarpeeksi teistä! Päästäkää minut pois!” valkohiuksinen huusi.

Kisame suutahti naiselle. Tuollaiset kirput eivät hänelle huutaisi. Pienessä hetkessä sininen mies seisoi Yumien edessä ja kohotti käden lyödäkseen.

Yumie tuijotti kauhuissaan ja jäätyi niille sijoilleen. Ennen kuin hän edes tajusi mitään, oli hän jo saanut iskun kasvoihinsa. Kompuroiden hän horjahti taaksepäin.

”Hiljaa nainen! Sinä olet vanki ja minulle ei huudeta!” Kisame ärjyi ja nosti naisen kauluksesta ylös. Hän kohotti kätensä hakatakseen uudelleen. Itachi tuli kuitenkin väliin. Hän pysäytti viileästi Kisamen käden joka oli jo matkalla kohti nuoren naisen vatsaa.

”Tuo on tarpeetonta. Ja hän on oikeassa..” Itachi sanoi ja katsoi Kisamea silmiin. Äänekkäästi Kisame tuhahti.
”Katso itse... Hän on tajuton.. Sinä ylireagoit..” Mustahiuksinen totesi. ”Zetsu.. Irrota köynnökset. Niitä ei ole enää tarve pitää. Hän ei karkaa.”

Zetsun muratit vetäytyivät takaisin hihan sisälle. Yumien laiha vartalo valahti rentona kohti maata, mutta Itachi nappasi naisen käsivarsilleen.
”Tästä lähtien, ette koske häneen sormellakaan tämän matkan aikana.” Itachi sanoi vielä viileästi.
Zetsu ja Kisame nyökkäsivät ja olivat vaiti. Itachi, aina pilaamassa kaiken.

Matka jatkui siis Yumien osalta pimennossa. Isku oli ollut turhankin kova, ottaen huomioon naisen kunnon. Varmuutta naisen todellisesta kunnosta ei ollut. Ehkä osittain aiemmin puristaneet köydetkin pitivät toista tajuttomuuden tilassa.
Iho oli täynnä hiertymiä, painaumia, naarmuja sekä punoittavia alueita. Oli lähes ihme, että Yumie oli kestänyt niinkin pitkään tajuissaan, ilman ruokaa ja vettä.

Itachi tutkaili naisen vointia. Tämän vatsassa näytti olevan haava, jota hän ei ollut edes aiemmin huomannut. Se varmaan tuli aiemmin taistelun yhteydessä. Se näytti melko ikävältä ja taatusti kivuliaalta. Silti ei ollut mitään tehtävissä sen suhteen. Haava oli alkanut taas vuotamaan, kun murattien puristava voima oli kadonnut. Tuskin se oli ehtinyt edes umpeutua, jos muratit olivat hiertäneet.

Pienesti Itachi pudisti päätään. Hän katsahti taaksensa, missä Zetsu ja Kisame kävelivät.
Itachin katse pysähtyi Zetsuun. Kaikki muratti ei ollut palannut vielä hihojen sisälle, vaan kasvimies    
nuoli köynnöksiä. Verta?! Sitä valui köynnöksistä ja Zetsu nautti siitä.
Olihan mies toki lihansyöjä, mutta tuo oli jo hiukan outoa.
Päätään pudistaen Itachi käänsi katseensa pois. Hän ei edes halunnut tietää mitä muuta vihreähiuksinen harrasti.

Kului monen monta tuntia ennen kuin Yumie alkoi näyttää heräämisen merkkejä. Ilta oli jo laskeutumassa ja ilma oli paljon viileämpää.

Koko tämän ajan Itachi oli kantanut kevyttä naista. Tämä oli tutkaillun valkeahiuksisen piirteitä ja näki niissä jotain etäisesti tuttua. Hän antoi kuitenkin asian olla. Ei se olisi millään tavoin mahdollista, että hän olisi nähnyt naisen aiemmin.

Yumie vihdoin heräsi. Hänellä oli hieman kylmä, mutta jokin antoi hänelle lämpöä. Pian hän havahtui kuitenkin todellisuuteen. Hän oli Uchiha Itachin sylissä.
Nuori nainen pomppasi uskomattomalla vauhdilla jaloilleen ja meinasi lähteä juoksemaan, mutta jalat eivät kantaneetkaan. Lisäksi Itachi oli pannut merkille naisen alkavan heräilemään, joten hän oli varautunut moiseen yritykseen.

Zetsu ja Kisame sen sijaan olivat olleet tylsistyneitä jo hyvän aikaa. He havahtuivat kuullessaan meteliä edestä päin. Kisame oli jo syöksyä taistelemaan, mutta huomasi pettyneenä tilanteen olevan hallussa. Onneksi he olisivat jo pian kotona.

Maisema oli alkanut muuttumaan jo rämeisemmäksi ja metsässä leijui kostea suon tuoksu. Puissa humisi lehdet tuulen tahdissa. Maa oli märkää ja askeleet litisivät kenkien alla.

Yumie oli Itachin reppuselässä, kun ei kyennyt kävelemään uupumukseltaan. Mielellään hän ei selässä ollut, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Ehkä oli ihan hyvä ettei hänen tarvinnut olla köysissä. Lähellä niitä kahta pervoa.

Yumie tarkkaili maastoa. Hän ei pitänyt näkemästään. He olivat taatusti kaukana Konohasta. Kylmät väreet kulkivat nuoren naisen ihoa pitkin. Ajatus sai hänen värähtämään. Hän yritti kuitenkin päästä niistä eroon.

Kostea ilma sai Yumien lyhyehköt hiuksensa kihartumaan pienesti. Metsässä oli koko ajan ollut tihuttavaa sadetta, joka alkoi yltymään.

Itachi, Kisame ja Zetsu kiihdyttivät vauhtia sateen yltyessä. He loikkivat nyt reippaasti.
Yumie päätteli maaston olevan miehille tuttua. Eivät he muuten niin sulavasti siellä kulkisi.

Pian he saapuivat kallio muodostelman luokse. Piha oli täynnä vesilätäköitä. Ensin Yumie ei erottanut mitään kalliosta, mutta sitten silmiin osui suuaukko.

Itachi avasi oven ja astui sisälle. Yumie värähti ja pala nousi hänen kurkkuunsa. Nopeasti ja lähes arvaamatta Itachi nosti hänen reppuselästä. Side ilmestyi hänen silmien ja suunsa eteen.

Jollain tavoin Yumie oli aina pelännyt pimeää, eikä side silmillä helpottanut hänen oloaan. Pienesti hän yritti rimpuilla ja huutaa. Hänen reaktionsa oli arvattu. Pieni tönäisy tuntui hänen selässään. Hänen pitäisi siis liikkua eteenpäin.

”Zetsu.. Vie hänet tyrmään. Lähetän Painin sinne pian perässä..” Itachi sanoi ja jätti naisen seisomaan niille sijoilleen. Pian Yumie tunsi kylmän käden harteillaan. Hän yritti päästä siitä, mutta tukevasti käsi vain puristui enemmän hartian ympärille.
Köynnökset lipuivat hänen ranteidensa ympärille ja vetivät ne selän taakse.

”Kuka toi on?” Kysyi vieras miehen ääni jostain edestä päin. Yumie värähti. Oliko miehiä enemmänkin? Missä hän oikein oli. ”Meidän uusi leikkikalu..” Kuului kylmähkö ääni hänen takaa.

Yumie tunnisti sen kuuluvan sille vihreähiuksiselle miehelle. Muutama askel kaikui ja tuli lähemmäs. Käsi kosketti hänen vartaloaan tunnustellen. ”Mmh.. Ei hassumpi.. Millainen hän on?” Ääni kuului uudestaan.

Yumie olisi huutanut miehelle, jos olisi pystynyt. Sen sijaan hänen jalkansa kohottautui kohti ääntä. Jalka ei osunut mihinkään ja hetken päästä kuului tasajalkainen kopsahdus. Mies oli hypännyt kauemmas.

”Oho oho.. Melko kipakka..” Kuului naurahdus. Kisame naurahti jossain Yumien takana.
”Noh.. Viedään se tyrmään.. Pain tulee kohta katsomaan häntä..” Zetsu sanoi ja lähti tuuppimaan Yumieta pois.

Valkohiuksisen pulssi oli korkea. Hänellä oli pala kurkussaan. Miksi, oi miksi? Hän oli täällä? Nuori nainen halusi pois. Pois näiden ahdistavien seinien sisältä.

Jokainen pienikin ääni kaikui seinien sisällä. Autiota ja kolkkoa. Yumiesta tuntui sellaiselta. Hänen sisin oli kuin tämä käytävä. Hänen sisäiset huutonsa kaikuivat vailla ulos pääsyä. Kukaan ei vastannut niihin, paitsi ne itse. Sisällä mylläsi ja ahdistus sai nuoren naisen lähes itkun partaalle. Viimeiseen asti hän kuitenkin kamppaili sitä vastaan. Se tukehduttaisi hänet. Tappaisi.
Ajatus sai viimeisetkin tunteen rippeet hajoamaan, eikä Yumie pystynyt enään estelemään sitä. Side silmillä kostui kyynelten kirvotessa silmiin. Vielä hetken hän pystyi hengittämään epätasaisesti nenän kautta. Se kuitenkin pian meni tukkoon, ja nuori nainen alkoi päästämään outoja äänähdyksiä.

Samalla hän oli kaatua portaisiin. Ne johtivat alas. Köynnökset kuitenkin estivät sen. Rappusten alhaalla avautui uusi käytävä, jota Yumie ei nähnyt. Hetken käveltyään aukesi ovi ja hänet työnnettiin sisälle.

Zetsu avasi siteen Yumien suulta. Kuulosti kuin nainen olisi tukehtumassa. Hän katsoi kuinka nainen valahti polvilleen.
”Ole hiljaa!” Mies murahti ja laski kätensä valkohiuksisen leualle sitä kohottaen.

Zetsun sanat satuttivat Yumieta enemmän. Hän ei vain kyennyt lopettamaan itkemistä. Samalla hän haukkoi henkeä. Tukehtuminen oli ollut jo aiemmin lähellä.
Käsi hänen leuallaan satutti. Sormet puristuivat hieman hänen kurkulleen, kun hän ei lopettanut itkemistä.
Yskien Yumie yritti hillitä itseään ja hetken kuluttua hän oli hiljaa.

Zetsu nosti valkohiuksista naista paidasta ja raahasi hänet seinän luokse. Kylmät kahleet odottivat jo vankiaan. Virnistellen Zetsu höllensi otettaan murateilla ja kiskoi naisen käden kova kouraisesti sivulle ylä viistoon. Kahleet tuntuivat kylmiltä jopa Zetsun kylmissä käsissä. Ne olivat suorastaan jäätävät.

Yumie älähti kivusta, kun häntä kiskottiin kohti jotakin. Pian hänet työnnettiin seinää vasten. Hänen kätensä kohottautui ylemmäs ja jääkylmä kahle kietoutui ranteen ympärille. Melko tiukasti se ympäröi koko ranteen. Hän yritti vetää kättään pois siitä, mutta se oli turhaa. Ketjut löivät vasten seinää kolahtaen. Pian toinenkin käsi venyttäytyi lähes äärimmilleen. Yumiesta se tuntui ikävältä.

Zetsu katsoi kettinkejä. Ne olivat nyt melko tiukalla. Valkohiuksinen nainen saisi hänen puolestaan seistä hetken. Olihan hän saanut matkustaa sentään Itachin reppuselässä. Kahleissa oli kyllä säätämisen varaa. Niitä voitaisiin myöhemmin laskea sen verran, että nainen pääsisi istumaan lattialle.

Käytävästä ei kuulunut ääniä. Zetsu virnisti ja astui lähemmäs naista. Kylmä käsi kohottautui hieman ja siveli naisen kasvoja. Hitaasti se lähti alemmas, ja tunnusteli naisen vartaloa.

Yumie hengitti jännityneesti ja katkonaisesti tuntiessaan miehen käden ihollaan. Epämukavasti hän kiemurteli kahleiden estäessä häntä karkaamasta. Hän pudisti päätään levottomasti. Hän ei halunnut.
”Eih.. Ole kiltti.. Ei..” Yumie kuiskasi, mutta kuuli vain ivallisen naurahduksen.

Käytävällä kuului askelia. Ovi natisi avoimemmaksi ja joku pysähtyi sellin ovelle.
”Mmh. Älä aloita hauskan pitoa ilman minua..” Kuului aiempi ääni ovelta. Se oli kylmä, epäkunnioittava ja ivallinen.

Zetsu katsahti ovelle seisovaa harmahtava hiuksista miestä. ”Hidan.. Tule sitten tänne.. Älä jää ovelle seisomaan.”

Kuului askelia, ja ne pysähtyivät Yumien eteen. Yumie avasi suunsa ja oli jo aloittamassa huutoa, kun käsi painui sille. ”Hahah.. Luuleeko tämä todellakin, että voisi estää meitä?” Kuului Hidaniksi kutsutun ääni. ”Sitten hän erehtyy pahasti..” Mies naurahti ivallisesti.

Yumie tunsi käden vartalollaan. Se painoi häntä pakottavasti seinää kohti. ”Mmh.. verta.. Niin lämmintä..”
Yumie liikkui entistä levottomammin. Paljoa hän ei kyennyt tekemään.

”Pidä hänestä kiinni.” Kuului käsky. Kylmät kädet ilmestyivät Yumien rintakehälle ja ne pitivät häntä vakaana. Lisäksi muratit lipuivat  hänen nilkkoihinsa pakottaen häntä ottamaan hieman hajanaisemman asennon.

Yumie hengitti raskaasti ja katkonaisesti. Hän halusi huutaa, taistella vastaan.. Hänet oli vaiennettu. Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta. Se söi häntä sisältä. Satutti, haavoitti, repi rikki ja tuhosi. Mieli huusi armoa.

Käsi seikkaili hivellen hänen paitansa päällä. Sitten se sukelsi hitaasti sen alle ja sormet leikittelivät paljaalla väreilevällä iholla. Hitaasti ne saavuttivat haavaa nuoren naisen vatsassa. Sormet saattoivat tuntea jokaisen lihaksen jännittyneet väreilyt.

Hidan liikutti kättään virne kasvoillaan. Hän oli mielissään naisen reaktiosta. Niin kauhuissaan, lähes viattomana. Sormet koskettivat lämmintä veri vanaa. Ne seurasivat sitä ylemmäs kohti niiden lähdettä. Nuoren naisen paita nousi käden tieltä paljastaen haavan, joka oli yllättävän syvä. Ei kuitenkaan elimiä vahingoittava. Sormet hivelivät haavaa ensin hellästi, mutta ote muuttui hetki hetkeltä vahvemmaksi.

Yumie yritti huutaa sormien ollessa haavan päällä. Se sattui. Valkea toivoi sormien katoavan, mutta sitä ei tapahtunut. Ote vain muuttui vahvemmaksi. Kyyneleet kirposivat taas hänen silmiinsä.  Yrityksistä huolimatta hän ei kyennyt pyristelemään.

Hidan irrotti hetkeksi kätensä ja nuoli verisiä sormiaan. Mies piti veren rautaisesta mausta. Nuoltuaan sormensa hän painoi ne takaisin haavalle. Nyt syvemmälle, kovemmin ehkä hieman jopa repien. Haava repesi hieman ja siitä pulpahti lisää tuoretta verta. Hidan polvistui maahan ja nuoli verta naisen vatsalta ja haavasta.

Yumie rimpuili koko voimiensa edestä. Hän ei kestänyt kipua. Hänen vartalonsa hytkyi hervottomasti, vaikka Zetsu piti kiinni. Kipu oli repivä. Haava aukesi enemmän ja enemmän ja aiheutti sanoin kuvaamatonta kipua.
Yumie huusi kättä vasten niin lujaa, kuin pystyi. Se ei kuitenkaan auttanut.

Kipu oli niin suuri, että se sai hänen päänsä pyörimään. Mustuus valtasi hänen sisintään ja lipui hyökyaaltojen lailla ympäri kehoa. Yumie ei jaksanut enään rimpuilla, hän ei kestänyt enään. Hän luovutti mielensä tuolle pimeydelle. Jokainen ruumiin jäsen tuntui heikolta, mitättömältä, arvottomalta. Rimpuilu lakkasi.

Musta verho pyyhiytyi lopulta humisten hänen mielensä yli. Yumie menetti tajunsa ja jäi seisomaan paikoilleen miehen käsien ja kahleiden turvin.

Lopettaisiko kaksikko huomattuaan naisen menettäneen tajuntansa? Oliko valkeahiuksinen edes elossa?


--------------

Sellainen osa tällä kertaa. Kirjotin tätä yöllä aina kolmeen asti, enkä tiedä mistä noi ajatukset kumpusi. Ei ehkä sovellu kaikkien luettavaksi, mutta toivottavasti piditte. Risut ja ruusut kiitos ja paljon kommentteja. Jatkoa tulee taas viikon sisällä. :)