Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Ja tässä olisi uutta lukua. Seuraavan aikataulusta en osaa nyt sanoa mitään. Pitää alkaa tosissaan panostaa noihin cosseihin, Animecon kun lähestyy uhkaavasti :D

<-- Edellinen

Älä kysy hintaa

Luku 17

Mitoki pudotti vaivalloisesti tennarit jaloistaan, kun pääsi sisälle huoneeseen. Sitten hän vaelsi litisevin askelin repulleen. Hän oli kauttaaltaan jäässä öisen uimareissun irvikuvan jäljiltä. Tyttö kaivoi hätäisesti yöpaitansa esiin ja nilkutti sen kanssa kylpyhuoneeseen.

Vessan ikkuna oli edelleen auki ja sisälle puhalsi kylmää ilmaa. Mitoki tyrkkäsi sen kiinni ja istahti pöntönkannelle. Taas täällä. Yhtä hyvin hän olisi voinut jättää toilailut välistä ja nukkua kaikessa rauhassa. Koko karkureissu oli osoittautunut turhaksi.

Tyttö riisui hupparin ja paidan lattialle. Rintaliivit saivat pian tehdä näille seuraa. Housutkin hän sai keploteltua pois, vaikka märkä kangas harasi vastaan. Reiden haava näytti ilkeältä, mutta vasen nilkka oli varsinainen huolenaihe. Punasininen ruhje ja verestävä iho ei ollut kaunista katseltavaa. Mitoki oli tosiaan tainnut lyödä jalkansa johonkin.

Ikävää jälkeä ei tehnyt mieli katsoa, joten Mitoki taiteili alushousut pois ja konttasi suihkuun. Polvillaan hän väänsi suihkun päälle ja jäi istumaan lattialle. Vesi ei ollut aivan tarpeeksi lämmintä, mutta hän ei jaksanut tehdä asialle mitään. Koko illan kauheus hyökyi ylitse, eikä hän tiennyt, pyyhkivätkö hänen poskiaan kyyneleet vai suihkusta valuva vesi.

Tyttö istui pitkään veden alla tekemättä mitään. Lopulta hän kuitenkin ryhtyi hankaamaan savea pois hiuksistaan ja puhdistamaan itseään muutenkin. Varmasti myös Itachi halusi suihkuun. Olihan mies syöksynyt pelastamaan Mitokin joesta ja kastunut samalla itse.

Oli vieläkin vaikea käsittää, että mies oli todella tehnyt niin. Mitoki ei tiennyt, kuinka tähän olisi pitänyt suhtautua. Tämä oli uhkaillut häntä, siitä ei ollut epäilystäkään. Ja toisaalta tämä oli pelastanut hänen henkensä ja sanonut, ettei halunnut hänen kuolevan. Itachi oli murhaaja, joka ei halunnut kuolemaa ympärilleen. Yhtälö kuulosti mahdottomalta. Siinä miehessä oli jotain… Mitoki ei osannut määritellä, mitä se jokin oli. Jotain mystistä ja salaperäistä. Pinta ei paljastanut puoliakaan siitä, mitä oli sisällä.

Saatuaan itsensä pestyä Mitoki pakottautui nousemaan jaloilleen ja ontui pyyhkeiden luokse. Hän kuivasi itsensä pikaisesti ja kiskoi yöpaidan päälleen. Hiuksista tippui edelleen vettä, mutta hän ei jaksanut välittää. Hän halusi vain petiin mahdollisimman pian.

Märät vaatteensa tyttö ripusteli kuivumaan, minne sai. Alushousut hän piilotti paidan alle, vaikka tiesi niiden siten kuivuvan hitaammin. Hän ei vain halunnut Itachin näkevän niitä. Toisaalta se oli typerää, sillä mies oli jo kertaalleen kuskannut hänen vaatteensa pestäviksi, mutta silti tyttö halusi pitää yksityisyytensä rippeistä kiinni epätoivon vimmalla.

Mitoki otti tukea seinästä ja ontui ulos kylpyhuoneesta. Itachi oli ripustanut paitansa kuivumaan sängynpäädylle. Tyttö ei voinut mitään sille, että hänen katseensa pysähtyi hieman liian pitkäksi aikaa miehen paljaalle rintakehälle, jota leikkasi vanha arpi. Sinihiuksinen tyttö nielaisi ja käänsi katseensa toisaalle. Näky ei missään nimessä ollut epämiellyttävä, muttei ollut kohteliasta tuijottaa. Sitä paitsi Itachi saattaisi saada katselemisesta väärän käsityksen, eikä Mitoki halunnut aiheuttaa sellaista. Miehen oli turha kuvitella hänen olevan kiinnostunut vain siksi, että tämä oli hyvännäköinen ja leikki herra Salaperäistä. Sellainen ei toiminut Mitokiin. Hän tiesi paremmin langetakseen niin typeriin temppuihin.

Kun tyttö ontui omalle sängylleen, mies kiirehti kylpyhuoneeseen. Sanaakaan ei vaihdettu, mutta silti Mitokista ilmapiiri oli muuttunut kummalliseksi. Räiskyvää vihaa ja ärtymystä ei ollut. Sen tilalle oli tullut vaitelias kiusaantuneisuus, ainakin Mitokin osalta. Hänen oli hyvin vaikea suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen. Vai oliko mikään lopulta muuttunut? Hänen henkensä ei ollut enää vaarassa, mutta se ei tarkoittanut sitä, ettei Akatsuki aikoisi siepata Chiakia.

Mitoki penkoi itselleen alushousut repusta ja kiskoi ne päälleen. Hän jäi peiton päälle sängylle istumaan väsähtäneenä. Hän ei vain osannut rauhoittua ja käydä nukkumaan. Illan tapahtumat olivat saaneet adrenaliinin virtaamaan suonissa ja tekivät olon levottomaksi. Oli mahdotonta vain käydä makaamaan ja nukahtaa. Mitoki olisi sen sijaan ravannut ympäri huonetta, jos hänen nilkkansa olisi vain sallinut sen.

Kylpyhuoneen ovi kävi. Itachi palasi huoneeseen pukeutuneena kuiviin vaatteisiin. Mies näytti myös kuivanneen omat hiuksensa Mitokia paremmin. Silti tämä näytti erilaiselta kuin normaalisti, mikä johtui siitä, että nyt tämän hiukset eivät olleet poninhännällä. Pitkät hiukset lepäsivät valtoimenaan miehen olkapäillä. Taas kerran näky oli jotain luvattoman kaunista. Mitoki kääntyi nopeasti tuijottelemaan omia varpaitaan.

Tyttö tunsi miehen istuvan hänen sängylleen. Vaistomaisesti Mitoki siirtyi kauemmas miehestä, mutta ei päässyt pitkälle, sillä tämä tarttui hänen jalastaan.

”Hei, päästä irti! Se blondi saa sanoa mitä vain, mutta minä en ole mitään yhteistä hyvää!” Mitoki kivahti. Tuo oli jo turhan intiimiä koskettelua.
”Olet oikeassa. Deidara-san voisi mieluiten pitää mielipiteensä itsellään, eikä ole tarkoitus, että joutuisit tekemään meille erinäisiä palveluksia, joihin hän viittasi”, Itachi huomautti. ”Aioin vain katsoa tuota ruhjetta.”
”Ai…” tyttö mutisi nolona.

Itachi käytti hyvän tovin ruhjeen tutkimiseen. Mitokin poskille nousi kuuma puna, sillä miehen lämpöiset sormet tuntuivat hyvältä tutkiessaan ihoa – paitsi silloin, kun osuivat kipeään kohtaan. Siitä oli aikaa, kun kukaan oli koskettanut häntä tuolla tavoin… vaikka ei nytkään olisi pitänyt ajatella niin. Itachi oli sanonut Deidaralle, että johtaja oli käskenyt pitää Mitokin hyvässä kunnossa. Ilmiselvästi mies nyt toteutti tuota käskyä, ettei itse saisi vaikeuksia.

”Tämä pitää puhdistaa ja sitoa. Luut vaikuttavat olevan ehjiä, joten ei tämä kovin paha ole”, mies huomautti ja nousi sängyltä. Mitoki tunsi lyhyen pettymyksen tuulen puhaltavan ylitseen. Ei sen takia, ettei jalka ollut murtunut, vaan siksi, että mies oli noussut. Mikä häntä nyt riivasi? Hän oli selvästi shokissa tapahtuneesta, melkein yllättämään päässeestä kuolemasta. Sen takia hän oli nyt näin herkässä mielentilassa. Se oli ainoa järkevä selitys.

Tyttö seurasi, kun mies penkoi jotain matkapakkauksestaan. Pullollinen väritöntä nestettä, purkillinen vihreää möhnää sekä sidetarpeita. Purkki epäilytti häntä eniten. Hän ei ollut nähnyt mitään vastaavaa käytettävän sairaanhoidossa. Joskin ninjojen tavat erosivat niistä, joihin hän oli ehtinyt elämänsä aikana tottua.

Itachi palasi istumaan sängylle ja ryhtyi puhdistamaan ruhjetta värittömällä nesteellä. Mitoki puri hampaansa yhteen eikä päästänyt ääntäkään, vaikka aine kirveli kiitettävästi rikkoutuneen ihon kohdalta. Sen verran hän oli oppinut, ettei aikoisi enää esittää heikkouden merkkejä Itachin seurassa.

”Mikset sinä suojannut vessan ikkunaa chakralla?” Mitoki tiedusteli, kun mies ryhtyi sivelemään vihreää tahnaa ruhjeen päälle.
”Oletin, ettet mahdu siitä ulos”, tämä vastasi.
”No, en minä nyt niin iso ole!” tyttö tuhahti.
”Et, mutta laskeskelin, ettei takamuksesi mahdu”, mies hymähti.

Tumma puna karahti Mitokin kasvoille. Oliko mies katsonut niin tarkkaan? Eniten suututti se, että periaatteessa tämä oli vielä oikeassa. Hän oli melkein jäänyt takamuksestaan jumiin.

”No, mahtuipahan vaan!” tyttö töksäytti ja käänsi katseensa toisaalle. Jos nilkka ei olisi ollut niin turkasen kipeä, hän olisi luultavasti noussut sängyltä, mutta nyt se ei yksinkertaisesti kannattanut.

Itachi pelkästään naurahti ja ryhtyi kietomaan sidettä Mitokin nilkan ympärille. Kuinka raivostuttavaa! Hetken tyttö oli ehtinyt luulla, ettei mies ollut samanlainen kuin kaikki muut, mutta tämä oli kuitenkin. Yhtä törkeä kuin jokainen muu mies. Kykenemätön pitämään silmiään kurissa.

”Näytäpä sitä toista kolhua”, Itachi huomautti kuin Mitoki ei olisi mitään sanonutkaan. Tyttö kiskaisi vaistomaisesti yöpaitansa alemmas.
”En tasan näytä”, hän uhmasi.
”Se voi tulehtua, jos sitä ei puhdista. Ja jos se on syvä, se pitää tikata”, Itachi sanoi.
”Sinä et hipelöi minun reisiäni.”

Miehen mustien silmien katse tavoitti Mitokin sinisten katseen. Tyttö tiesi punoittavansa aivan liikaa. Hän ei edes halunnut ajatella, mitä kävisi, jos… Hän ei halunnut ajatella edes tuota lausetta loppuun. Reilun vuoden selibaatti ja miehistä erossa pysyminen teki tehtävänsä. Tällainen läheisyys - johtui sitten mistä tahansa – teki hänen olonsa suunnattoman epävarmaksi.

Itachi ojensi pullon ja puhtaan liinan tytölle pitkän tuijotustuokion päätteeksi. Mitoki otti ne nolona vastaan.

”Puhdista sitten se itse, mutta jos se on syvä, minun on tikattava se”, mies huomautti. Mitoki käänsi selkänsä miehelle, ennen kuin ryhtyi ruuvaamaan korkkia auki.
”Luuletko olevasi joku lääkäri?” tyttö jupisi. Aine kirveli jälleen ikävästi. Haava ei näyttänyt syvältä, mutta sen reunat olivat rosoiset. Ehkä sekin olisi pitänyt sitoa. Pieni taiteltu siteenkappale haavateipillä kiinnitettynä toimisi varmasti.
”En. Sitä kuitenkin täytyy opetella yhtä sun toista, jos aikoo pärjätä”, Itachi selvitti. ”Jokainen ninja osaa sairaanhoidon perusteet, mutta vain jotkut ovat parantajia.”
”Yhmm, luin siitä, kun olin vielä Konohassa”, Mitoki kertoi. Häntä kiukutti edelleen, mutta toisaalta hän halusi lisää tietoa.
”Luit? Eikö sinulle opetettu näitä asioita aiemmin?” mies kummasteli.
”Sanoin jo, etten ole ninja”, tyttö kertasi.
”Jokainen lapsi, oli millaisesta perheestä tahansa, Konohassa ja muuallakin oppii perusasiat. Kaikki tietävät, millaista ninjan elämä on.”
”No joo, kai sitä tietäisi, jos olisi joskus asiaan perehtynyt. Kyllä historiassa jotain käytiin, mutta siitä on aikaa…” Mitoki mutisi. Hän oli hyvä koulussa, mutta ei hänkään kaikkea muistanut. Hän oli yrittänyt keskittyä tärkeimpiin asioihin.

Itachi ei sanonut mitään. Mitoki kiersi pullon korkin takaisin kiinni ja ojensi putelin miehelle. Hän ei ollut varma, kuinka tarkkaan halusi selvittää omia asioitaan miehelle, eihän tämäkään puhunut menneisyydestään. Tämä oli asunut Konohassa, sen verran Mitoki pystyi päättelemään itse. Ja tälle oli tapahtunut jotain, minkä takia tämä oli lähtenyt ja liittynyt Akatsukiin. Ehkä asialla oli jotain tekemistä Sasuken kanssa, koska veljesten välillä tuntui olevan selvittämättömiä asioita.

Niin ja oli muistettava, että Itachia oli useampi ihminen sanonut murhaajaksi. Hyvästä käytöksestä huolimatta tämä ei ollut viaton. Tästä sai herkästi herrasmiehen vaikutelman – joitain yksittäisiä tapahtumia lukuun ottamatta – mutta Mitokin oli yritettävä pitää päänsä kylmänä.

”Haava ei ole syvä”, tyttö ilmoitti. ”Se pitäisi kyllä sitoa jollain silti.”

Itachi nousi uudestaan sängyltä. Mitoki kääntyi parempaan asentoon, kun mies laittoi aiemmat tarvikkeet pakkaukseensa ja etsi sieltä uusia. Kaivattu haavateippi näköjään löytyi sieltä. Itachi oli varustautunut ilmeisesti ensiapulaukun sisällöllä. Tietysti miehen työ oli sen verran vaarallista, että kunnollinen varustautuminen lienee välttämätöntä.

Mies ojensi tytölle tarvikkeet, jotka Mitoki otti kiitollisena vastaan. Haava oli hyvin pian paikattu. Hän oli onnistunut tässä lyhyessä ajassa kolhimaan itseään kiitettävästi. Vasemman käsivarren arvet eivät lähtisi koskaan, mutta onneksi tämänpäiväisistä ei luultavasti jäisi mitään pysyvää.

”Ehkä on paras käydä nukkumaan”, Itachi huomautti, kun Mitoki oli saanut reitensä paikattua ja ojennettua tarvikkeet takaisin miehelle. Tämä kävi sammuttamassa valot ja paineli omaan sänkyynsä. Mitoki huokaisi itsekseen ja paneutui selälleen sängylle. ”Ja muuten, en olisi hipelöinyt.”

Tyttö tunsi punan kipuavan poskilleen uudestaan. Oliko miehen pakko muistuttaa möläytyksestä! Niin ärsyttävää, raivostuttavaa suorastaan. Ja silti hänen olonsa oli kiusaantuneella tavalla pettynyt.

~o~

Chiaki tuijotti itseään peilistä. Polvipituinen punamusta kimono näytti kieltämättä hyvältä, vaikka se oli syönyt melkoisen loven hänen budjettiinsa. Toisaalta tyttö tunsi näyttävänsä omituiselta, sillä hän oli yrittänyt saada hiuksistaan jotain etäisesti perinteistä nutturaa muistuttavaa. Lyhyillä hiuksilla se vain onnistui kovin huonosti, mutta jonkinlaisen poninhännän hän oli saanut pinneillä kiinnitettyä nutturantyngäksi.

Kahdeksantoista vuotta. Se tarkoitti samaa kuin aikuinen, mutta punapään mielestä peilistä ei katsonut aikuinen nainen, vaan nuori tyttö. Hän ei ollut yhdessä yössä vanhentunut mystisesti, itse asiassa hän ei ollut muuttunut pätkääkään. Hän oli täsmälleen sama tyttö kuin oli ollut eilen.

Toisaalta ei Mitokikaan niin kauhean aikuiselta vaikuttanut, vaikka oli sentään jo yhdeksäntoista, tänä vuonna kaksikymmentä. Oli kai typerää olettaa, että olisi tapahtunut jokin suuri muutos yhden uuden ikävuoden myötä.

Mutta muutosten puutteesta huolimatta jotain uutta oli tiedossa. Tyttö loi nopean vilkaisun pöydällä odottavaan pulloon. Ei hän aikonut paljoa juoda, mutta voisihan sitä vähän maistella ja käydä katsomassa Konohan yöelämää. Harmillista oli, ettei kukaan ollut lähdössä hänen mukaansa. Uudet tuttavat olivat edelleen alaikäisiä, Kakashia lukuun ottamatta, ja mies oli ollut kateissa koko päivän. Ilmeisesti tämä oli sitten unohtanut.

Chiaki huokaisi ja tarttui pulloonsa. 11 vol-%:ia, ei kuulostanut pahalta, tosin hänellä ei ollut asiasta suuremmin kokemusta. Avattuaan korkin hän kaiveli esille lasin ja kaatoi sen puolilleen viiniä. Tuoksu oli hitusen kirpeä ja maku pisteli kielellä. Ei erityisen hyvää, muttei mahdottoman pahaakaan. Silti tyttö pystyi välittömästi nimeämään hyvin monta juomaa, jotka maistuivat huomattavasti paremmilta.

Ensimmäisen lasin tyhjentäminen sujui hitaasti, mutta seuraavan punapää sai alas jo nopeammin. Viinin makuun jopa tottui hiljalleen. Se muuttui huomattavasti siedettävämmäksi, mitä enemmän sitä litki.

Tyttö istui keittiönpöydän ääressä ja keskittyi juomaan viiniä. Olivat nämäkin syntymäpäivät. Tosin eivät hänen synttärinsä koskaan olleet olleet mitenkään erityisiä. Mai oli aina saanut enemmän ja parempia lahjoja… ja pikkusiskolla oli jopa ollut ystäviä, jotka kutsua kylään. Chiakilla oli ollut vain Mitoki, ja nyt tämäkin oli poissa.

Uutisten puute oli rasittavaa, jopa pelottavaa. Tietysti se saattoi tarkoittaa, ettei Mitokia ollut vielä viety pois Jokimaasta. Toisaalta Chiaki oli varma, että Akatsuki aikoi jotain. Näistä kuuluisi ennemmin tai myöhemmin, odottaminen vain oli piinaavaa.

Sitten olivat Jiraiyan touhut. Naruto oli arvellut, että vanha kääpä yritti jäljittää Chiakin sukulaisia, mutta punapäälle kukaan ei ollut kertonut tarkempia tietoja. Tytöstä hänellä olisi ollut oikeus tietää. Hän ei vain saanut otettua asiaa puheeksi kenenkään kanssa, koska periaatteessa hänen ei olisi pitänyt tietää mitään koko jäljitysasiasta.

Niin, häntä pidettiin tarkoituksella pimennossa. Se ei tuntunut reilulta, sillä hän oli itse kertonut omat tietonsa mukisematta. Hän oli suorastaan työntänyt ne tarjottimella Hokagelle, olisi hänen siitä hyvästä pitänyt saada jotain takaisin.

Huomenna hän menisi kysymään. Chiaki ei suostuisi enää olemaan pimennossa, vaan hän vaatisi saada tietää totuuden. Mitä häneltä salattiin? Sen hän selvittäisi ensimmäisenä huomenna.

Tänään hän sen sijaan juhlisi, vaikka joutuisi tekemään sen yksin. Oli kyllä vähän surullista, että Kakashi oli unohtanut. Olihan mies sentään muistuttanut asiasta jopa Jiraiyaa. Tietysti saattoi myös olla, ettei miestä yksinkertaisesti kiinnostanut, mutta Chiaki ei halunnut ajatella niin. Unohtaminen oli helpompi antaa anteeksi.

Pullo tyhjeni auringon laskiessa taivaan rannan taakse. Chiaki nousi pöydän äärestä. Hänen päässään pyöri hieman, olo oli huterampi kuin yleensä, mutta toisaalta hänestä tuntui hyvin hilpeältä. Piti vain pitää negatiiviset ajatukset pois mielestä, siten illasta saattaisi tulla vielä huippuhauska.

Tyttö hipsi vessaan hihittäen itsekseen matkalla. Hän näytti peilille kieltä, ennen kuin istahti pöntölle. Hah, ei tämä ollut yhtään hullumpaa. Seuraavaksi hän voisi mennä katsastamaan, millaisia illanviettopaikkoja Konoha oikein tarjosi nuorille ihmisille. Chiaki oli jo pannut merkille, ettei siellä näyttänyt olevan yökerhoja, mikä oli hieman sääli. Olisi ollut mukavaa käydä kokeilemassa bailaamista, mutta ehkä toisen tyyppinen paikka saisi nyt kelvata.

Chiaki sai asiansa hoidettua ja poistui vessasta. Pestessään käsiään hän ei silti voinut vastustaa kiusausta näyttää kieltä peilikuvalleen uudestaan. Hän tiesi sen olevan typerää, mutta minkäpä sitä itselleen mahtoi.

Eteisessä tyttö sujautti paksupohjaiset sandaalit jalkoihinsa. Ne tuntuivat jokseenkin huterilta, vaikkeivät aiemmin olleet tuntuneet siltä. Tuntemuksen täytyi ehdottomasti johtua viinistä.

Silti Chiaki onnistui pääsemään portaat alas turvallisesti. Pari kertaa hän oli horjahtaa, mutta sitten kävely alkoi sujua paremmin. Sekin näköjään vaati hieman totuttelua. Tyttö paineli ulos asuinrakennuksesta hiljalleen pimenevään iltaan. Katulyhtyjä oli jo sytytetty, mikä piti tunnelman kohdillaan.

Pari ihmistä vilkutti Chiakille ohi mennessään. Tyttö vastasi vilkutuksiin iloisesti hymyillen ja haki samalla katsellaan sopivaa ravitsemusliikettä. Lopulta hän törmäsi miellyttävän oloiseen paikkaan. Se oli valaistu punaisin lyhdyin ja paikassa soi rauhallinen musiikki. Ihmisiä oli kerääntynyt paikalle jo mukavasti, mutta varsinaista tungosta ei ollut.

Punapää etsi tiensä baaritiskille ja istahti jakkaralle. Hyvin pian baarimikko löysi tiensä hänen luokseen. Mies loi tyttöön pitkän katseen ja kysyi lopulta henkilöllisyystodistusta. Chiaki oli odottanut tätä hetkeä, joten hän kaivoi paperin esille leveästi hymyillen.

”Onneksi olkoon!” mies toivotti ojentaessaan paperin takaisin. ”Mitä laitetaan?”

Tyttö tilasi ensimmäisenä mieleensä tulleen drinkin. Sakea hän ei halunnut. Hän oli joskus maistanut sitä aterialla ja… no, se oli vain maistunut melkoisen karmivalta. Kirpeä viini oli ollut erittäin herkullista siihen verrattuna.

Chiaki jäi istumaan tiskille ja seuraamaan muita asiakkaita. Illan mittaan pieni kapakka täyttyi niin ninjoista kuin tavallisemmistakin ihmisistä. Kaikilla tuntui olevan hauskaa keskenään, mutta tyttö ei tuntenut ketään eikä näin ollen uskaltautunut juttusille. Hänestä oli kuitenkin mukava nähdä, miten ihmiset tapasivat iltojaan viettää.

”Eikö Kakashi ole tulossa?”

Vieras miehenääni kysyi kauempaa. Tytön pää kääntyi välittömästi tähän suuntaan. Puhuja löytyi muutaman metrin päästä pöydässä, jossa tämä istui ruskeahiuksisen, punasilmäisen naisen sekä arpikasvoisen miehen seurasta. Puhujalla itsellään roikkui tupakka huulesta, mikä sai Chiakin nyrpistämään nenäänsä. Hän ei pitänyt tupakasta, saati sen hajusta, sitten yhtään.

”Hän on ollut lähes koko päivän Viidennen ja Jiraiya-saman seurassa”, arpikasvoinen mies vastasi.
”Sinä totisesti tunnut olevan tarkasti selvillä hänen liikkeistään, Iruka”, seurueen nainen naurahti.
”Ehee, Kakashi nyt sattuu olemaan paras ystäväni”, Irukaksi kutsuttu mies hymähti. Chiaki olisi voinut vaikka vannoa, että tämän posket punoittivat hieman. Tyttö yritti välittömästi tavoittaa seurueen tunteita, mutta hänen mielensä valtasi sellainen sekamelska, että se sai vatsan kieppumaan. Kun hän pyrki tavoittelemaan muiden tunteita, hänen päänsä täyttyi yhtäkkiä koko ympäristön tunteilla. Kukaan täällä ei suojannut itseään, ja Chiaki ei onnistunut keskittymään vain yhteen tai kahteen henkilöön. Tunteiden paine oli suorastaan musertava.

Tyttö painoi kädet korvilleen, mutta eleestä ei ollut apua. Tunteet tulvivat yli. Suuri osa niistä oli positiivisia, mutta niitä oli silti liikaa. Chiaki pakotti luomensa kiinni ja yritti keskittyä. Se vain oli suorastaan ylivoimaisen vaikeaa, ja alkoholin määrä veressä ei ainakaan helpottanut asiaa.

Keskity, työnnä ne pois, työnnä ne pois, punapää hoki mielessään. Keskity itseesi, unohda muut!

Kuului terävä räsähdys, joka sai Chiakin säpsähtämään. Hän oli pudota tuolilta, kun paine lakkasi yllättäen ja tilalle tuli jonkinlainen tyhjiö. Punapää veti syvään henkeä. Lasi baaritiskillä oli räiskähtänyt palasiksi ja useat katseet kapakassa olivat kääntyneet hänen suuntaansa.

”Olen pahoillani”, punapää kiirehti sanomaan baarimikolle. Mies silmäili tyttöä epäluuloisena.
”Neiti taitaa olla juonut tarpeeksi tälle illalle”, tämä huomautti.
”E-en tehnyt sitä tahallani!”
”Eihän kukaan koskaan”, mies tuhahti. ”Kotiinlähdön aika.”
”Mutta…” Chiaki yritti. Ei hänen ensimmäinen iltansa ulkona voinut päättyä näin nolosti. Että hän oli ollut typerä yrittäessään tunteiden lukemista pienessä hiprakassa.
”Ei muttia”, baarimikko ilmoitti varsin tiukasti.

Chiaki liukui pois baarijakkaraltaan. Maailma keinahti hänen silmissään, kun hän otti ensimmäisen askeleen. Kengät tuntuivat paljon kiikkerämmiltä kuin koskaan aikaisemmin.

”Anteeksi, oletko sinä kunnossa?” etäisesti tuttu ääni tiedusteli. Chiaki kohotti katseensa ja kohtasi ystävälliset silmät. Miehen nenän poikki kulki arpi. Tämä oli istunut kahden muun Kakashin tuttavan kanssa samassa pöydässä. Tämän miehen takia tyttö oli pilannut oman iltansa.
”Olen”, punapää vastasi ja yritti suunnata ovelle. Miten ihmeessä käveleminen oli näin vaikeaa? Miksi kaikki keinui? Hänhän oli istunut vain paikoillaan ja juonut hieman.
”Ei kannattaisi pysytellä yhdessä paikassa, kun juo. Sitä tulee herkästi juotua enemmän kuin nuppi kestää”, mies huomautti. Chiaki muisti hämärästi, että tämän nimi taisi olla Iruka.
”Ei minun juom… juomi… juomiseni ole shinun asiasi!” tyttö sopersi. Kenkä osui johonkin ja hän horjahti. Iruka kuitenkin ehti tarttua häntä käsivarresta, joten hän ei lentänyt naamalleen lattialle.
”Taitaa olla parempi, että saatan sinut kotiin.”

Tyttö yritti torjua ystävällisen tarjouksen, mutta sanat eivät tulleet. Iruka kiepsautti hänen vasemman kätensä olkapäilleen ja otti häntä vyötäröltä kiinni.

”Eiköhän mennä”, mies ilmoitti. Chiaki ei vieläkään vastannut, mutta antoi miehen taluttaa hänet ulos baarista.

Raikas ulkoilma tuntui selvittävän ajatuksia hieman, mutta silti maailmalla oli ikävä tapa kieppua. Chiakin oli pakko nojata raskaasti Irukaa vasten, jotta hän ylipäätään pääsi kulkemaan. Hän ei edes huomannut, kun joku kolmas liittyi heidän seuraansa, ennen kuin tämä avasi suunsa.

”Olen pahoillani, Iruka-sensei. En voinut seurata häntä, koska olen alaikäinen. Vartioin kuitenkin ulkopuolella koko ajan”, tumma ääni kertoi. Pojan hahmo näytti Chiakin silmissä epämääräiseltä.
”Teit aivan oikein, Sasuke. Mene kotiin, minä hoidan tytön nukkumaan ja vartioin tänään”, Iruka vastasi.
”Oletko varma? Kakashi-sensei antoi käs…”
”Olen varma. Mene vain. Selvitän tilanteen hänelle”, arpikasvoinen mies kehotti.

Sasuke katosi Chiakin näköpiiristä, ennen kuin tyttö ehti kunnolla tajuta tilannetta, eikä punapää suoraan sanottuna jaksanut edes pohtia tämän liikkumista. Hänellä oli täysi työ saada laahattua omia jalkojaan eteenpäin.

Matka talolle tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta tuttu ulko-ovi tuli näkyviin. Oveen nojaili joku, mutta Chiakin oli vaikea saada hahmosta selvää.

”Kakashi, oletkin jo päässyt tapaamisesta!” Iruka huudahti. Miehen ääni kuului tulevan kaukaa, vaikka tämä seisoi aivan punapään vieressä.
”Se vähän venähti”, harmaahiuksinen mies kuittasi ja käveli kaksikon luokse. ”Mitäs sinulle on tapahtunut, Chiaki?”
”Minä…” tyttö mutisi.
”Taisi juhlia synttäreitään”, Iruka kertoi. ”Etkös sinä sanonut, että ne ovat tänään?”
”Hmmm, saatoin mainita jossain välissä…” Kakashi pohdiskeli.
”Päästin Sasuken vahdista ja ajattelin, että on parempi toimittaa tyttö petiin”, Iruka jatkoi selvitystä. ”Hän ei oikein meinaa pysyä tolpillaan.”
”Siltä näyttää. Olipa onni, että satuit paikalle”, Kakashi hymähti.
”Mutta sinähän kä..”
”Niin, eikös sinulla ollut kiire? Kortinpeluuta Asuman kanssa vai muistanko väärin?” harmaahiuksinen keskeytti toisen lauseen. Chiaki tajusi sen verran, että häneltä jäi jotain oleellista kuulematta, mutta palasia oli yllättävän vaikea yhdistellä. Ajatustoiminta ei tahtonut tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.

Iruka mutisi jotain, mistä tyttö ei saanut selvää. Arpikasvoinen mies höllensi otettaan hänestä, kun taas Kakashi tarttui kiinni toiselta puolta. Chiaki horjahti harmaahiuksista miestä vasten.

”Pidä hänestä huolta”, Iruka sanoi. Miehen ääni oli kummallinen, mutta punapää ei kyennyt määrittelemään tarkemmin, mistä se olisi saattanut johtua. Kaikki oli epäselvää pilveä. Hän halusi painaa silmänsä kiinni ja käydä nukkumaan.
”Sinä huolehdit aina liikaa kaikista, Iruka”, Kakashi naurahti.
”Minulla on siihen hyvä syy.”
”Ehkä jatkamme tästä myöhemmin. Tämä neiti taitaa nukahtaa pystyyn, ellen toimita häntä sänkyyn”, harmaahiuksinen keskeytti jälleen.

Iruka katosi Chiakin näköpiiristä yhtä nopeasti kuin Sasuke aiemmin. Tyttö nojautui Kakashia vasten ja antoi miehen johdattaa hänet yläkertaan. Kengät muljuivat jaloissa ilkeästi ja käveleminen oli turkasen vaikeaa, mutta mielialaa kohotti kummasti miehen läheisyys.

Seuraava -->