Edellinen osa – Luku kaksi: Taistelijain esiinmarssi


*****


Luku kolme

Heittoaseiden kuorolaulu


’Sepäs oli lähellä!’

Kakashi oli päässyt onnen kaupalla karkuun vakoojan ukkosjutsua vikkelästi ajoitetun vaihdostekniikan avulla. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa hänen koiristaan Burusta, Bisukesta, Urushista ja Gurukosta. Muut koirat olivat ottaneet terveellisen hajuraon vakoojaan, ja ne näyttivät harkitsevan, miten olisi viisainta käydä vakoojan kimppuun. Konohalaisilla oli määrällinen ylivoima, vakoojalla ylivoimaiset jutsut.

Nyt ei enää kuitenkaan ollut viisasta luottaa vain onneen. Pari vuotta sitten Kakashi olisi ehkä ottanut tässä kohtaa Sharinganinsa käyttöön, mutta Mangekyou Sharingan oli paljon uuvuttavampi kuin tavallinen Sharingan, joten hän päätti olla rasittamatta itseään sillä niin kauan kuin tilanne sen sallisi… ja nyt oli vaikea keskittyä niin, että Sharingan pysyisi Sharinganina eikä muuntuisi Mangekyou Sharinganiksi.

Kakashi muodosti yhden tietyn käsisinetin.

’Varjokloonaus!’

Hopeatukan vierelle ilmaantui pöllähtävän posahduksen myötä kaksi varjokloonia. Ne tekisivät seuraavan siirron hänen puolestaan. Hän itse sukelsi maan syvyyksiin asianmukaista jutsua hyödyntäen valmiina toimimaan, mikäli varjokloonit eivät toimisi. Kloonit sen sijaan lähtivät liikkeelle.


***


Team Taapero näemmä oppi kerrasta. Vaikka ukkoskilpi vei paljon chakraa, Tantou kykenisi aktivoimaan sen käytännössä katsoen heti ja torjumaan vaikka sata kunaita ja shurikenia kerralla. Ellei se pottapää olisi keksinyt tulla potkaisemaan Tantouta, ex-ANBU olisi saanut pidettyä kilven yhä yllä vielä toista heittoasesadetta vastaan.

Heittoaseista puheen ollen, se hopeapäinen jounin oli juuri ilmestynyt Tantoun etupuolelle ja nakannut hänen rintaansa kohti kolme shurikenia. Tuo heppu ei sitten ilmeisesti kertalaakista oppinut, toisin kuin nuoret. Tantou aikoi aktivoida kilven uudelleen…

Tsak-tsak-tsak-tsaktsak! Ta-tak!

”Aahagh!”

Kun shurikenit olivat puolimatkassa ja kun Tantoun kilpioperaatio oli aluillaan, hän oli jo parahtanut keuhkonsa tyhjiksi ja kurkkunsa karkeaksi. Hänen liian ohuen ANBU-liivinsä selkämyksessä törrötti nimittäin komea, kymmenen tähden rivistö shurikeneja. Se kuule sattui.

Tantou hoipahti ja oli tipahtaa puusta. Hän ei kuitenkaan pudonnut, eikä myöskään hänen kuumalanka-jutsunsa koirien ympärillä rauennut. Ärähtäen hän suoristautui ja syöksi katseensa taakseen.

Hopeatukka takana. Edessä oli toinen. Klooneja tai klooni ja aito. Molemmat pelasivat kumminkin hyvin yhteen.

Kirottua!


***


’Ahaa!’ Tenten havainnoi. ’Jos siis heittoaseet ajoittaa oikein ja kyllin hämäävästi, ukkoskilpi ei tepsi. Mainio havainto! Ja koska hänen piti tehdä uusi kilpi, hänen vanha kilpensä oli siis hajonnut, varmaankin Leen potkusta. Jos osumia tulee siis kylliksi, kilpi murtuu. Määrähän ei ole tietenkään minulle ongelma!’

Tenten pyrähti juoksuun ja kiiti vakoojan toiselle puolelle napaten reppunsa sivustasta esille pari pientä summonointikääröä. Selässään kantamaansa suurta summonointikääröä hän ei käyttäisi ennen kunnon hätätilannetta, sillä siinä olisi kunnolla ytyä ja Tentenin suurin ase.

Toinen pieni käärö hampaissaan ja toinen kyynärtaipeessaan Tenten teki nopeasti muutaman käsisinetin.

’Nousevat kaksoislohikäärmeet!’

Sitten hän heitti molemmat kääröt hurjalla nopeudella ylös ja auki spiraalimaisesti kuin ruuvin ympärille kietoutuvat kierteet. Ne muodostivat pystysuoran käytävän kuin ilmatunnelin. Tenten loikkasi tunnelin huippuun.

Kääröstä paiskautui esille yksi kerrallaan erikokoisia shurikeneita, kunaita, senbon-neuloja, piikkinuijia, veitsiä, kama-sirppejä ja kaikkea muuta mahdollista. Tenten nappasi hurjalla nopeudella aseita käsiinsä ja heitti ne vielä nopeammin kohti vakoojaa. Hänen heittonopeutensa olikin parantunut viime vuosien aikana silmää nopeammaksi. Vakoojan olisi mahdoton väistää, ellei tämä osaisi kyllin tehokkaita tuulijutsuja.

Asianomaisen herran ilmeestä päätellen tämä ei osannut.


***


’Klassikot kunniaan!’

Lee oli hyvillään siitä, että Tenten oli päättänyt ottaa astetta paremmat aseet käyttöön. Nousevista kaksoislohikäärmeistä ei selvinnyt helpolla, ellei sattunut olemaan Hiekkakylän Temari. Jos tämä temppu ei auttaisi, otettaisiin vielä enemmän jytyä käyttöön. Se oli Tentenin tyyli.

Nyt taisi kuitenkin olla paras pysyä poissa tieltä, ellei halunnut haavereita. Lee päätti siis säästää erikoissuperextrahypertaukkihämäyspotkunsa hetkeä myöhemmäksi – jos olisi edes tarve.


***


Hinata taas katsoi ihaillen Tentenin suoritusta. Tämä todella osasi aseiden käytön. Päihittyisikö vakooja tällä iskulla? Ja mitä seuraavaksi tiimiläiset tekisivät, jos olisi tarve jatkaa?

Toivottavasti jatkoa ei tarvittaisi…


***


Maan alla partioiva Kakashi ei sen sijaan toistaiseksi tiennyt, mitä maan pinnalla tapahtui. Hänen klooninsa sen sijaan liittyivät Tentenin heittoasemyrskyyn heittämällä pienen parven shurikeneita.


***


Neji oli tarkkaillut koko ajan tilannetta. Hän oli, Leen tavoin, liki puhtaasti lähitaistelija, ja hänen miltei ainoat kaukoaseensa olivat kunait ja shurikenit sekä erilaiset chakratyönnöt. Näistä konsteista työntäminen olisi tietysti tehokasta, mutta miten työntäminen ja vakoojan jutsun häiritseminen vaikuttaisi Kakashin koiriin? Käristäisivätkö langat koirat hengiltä? Nämä olivat sentään jonkinlaisia tiimitovereita. Turvallisinta olisi päästä vakoojan lähelle ja tukkia tämän chakra-aukot, mutta tuo vakooja kuitenkin vaikutti sellaiselta, ettei hänen lähelleen päässyt helposti… Mitä siis tehdä?

Phoff! Phoff! Vhuum… Kha-tshing-tshing-tshing!

Tenten oli sen sijaan ryhtynyt töihin. Neji huomasi, kun kaksi pienikokoista summonointikääröä aukesi ilmaan ja lähetti matkaan sadoittain teräaseita, joskin vain murto-osan Tentenin koko arsenaalista. Tenten ei ilmeisesti aikonut laukaista kaikkia voimiaan vakoojan kimppuun ennen kuin vasta tosihädän tullen. Siksi iso käärö oli yhä ruodussaan.

Tytön valinta taisi olla hyvä. Nejin chakratyönnöt horjuttaisivat vakoojaa ennen kuin tämä tuntisi kipua ja kenties lopettaisi tämän jutsun, Tentenin tekniikka taas aiheuttaisi ensin kivun ja horjuttaisi vasta sitten. Hyvä! Kenties vakooja saataisiin näin tyrmättyä ja ninjakoirat pelastettua. Ehkä sitten voisi päästä lähelle ja käyttää Jyukenia.

Neji vei toisen kätensä lannelaukulleen ja oli ottamaisillaan kunain…

Seuraavat tapahtumat mahtuivat keveästi tuskin silmänräpäykseen tai pariin, eikä Neji olisi ehkä nähnyt tätä kaikkea ilman Byakuganiaan.

Neji näki ensiksi pahansuovan hymyn vakoojan kasvoilla ja teki samalla jopa Kakashin sinetintekonopeutta haastavalla nopeudella lyhyen sarjan käsisinettejä. Sitten Neji ei enää nähnytkään vakoojaa: tämä oli kadonnut paikoiltaan. Neji seurasi katseellaan harsomaista chakravanaa, jonka sotilaspillerin syönyt vakooja oli jättänyt. Mutta ennen kuin hän tavoitti katseellaan uudelleen vakoojan, hänen tuntoaistinsa rekisteröi tapahtumia: joku tarttui samassa hänen paitansa selkämykseen ja nosti hänet ilmaan. Neji tarkensi säpsähtäen katseensa taakseen päätään kääntämättä.

Vakooja virnisti hänelle todella lyhyesti. Virneen luominen ja poistaminen veivät kumpikin enemmän aikaa kuin sen ylläpito.

Samassa maisema muuttui Nejin silmissä vihreänkirjavansekalaisiksi viiruiksi. Hän liikkui ällistyttävän nopeasti. Vakooja kuljetti häntä hänen reaktioaikaansa nopeammin. Kun kädet sitten irtosivat Nejin paidasta, hän havaitsi jotain…

Hän havaitsi, ettei hän ollut enää alkuperäisellä paikallaan. Alkuperäisessä paikassa oli nyt se vakooja. Neji itse oli nyt sillä paikalla, jossa vakooja oli ollut sekunnin murto-osaa aiemmin. He olivat vaihtaneet keskenään paikkojaan. Vaihdostekniikka.

Ja nyt Nejin nykyistä paikkaa kohti oli tulossa parvi jotain…

Shurikeneita.

Kunaita.

Senbon-neuloja.

Veitsiä.

Piikkinuijia.

Sirppejä.

Tuo valtava lajitelma erilaisia ja liian tutunnäköisiä heittoaseita syöksyi tappavalla vauhdilla kohti Nejiä.

Valkeat silmät ehtivät vain levitä lautasmaisen kookkaiksi…

Kha-tsang-thunk-tshing-thak-thak-thak!!

”UUUAAAA-AAAAGH!!”

Parvi lintuja pyrähti läheisistä puista lentoon.

Neji hoipahti. Hän huohotti vapisten.

Kipu… se turruttava, huumaava kipu… pistokset… valkeasta täyteläisen tummanpunaisiksi värjäytyvät vaatteet… senbon-neuloja hänen käsivarsissaan… kolme shurikenia hänen jalkapöydissään… Aivan kuin hän olisi jossain tuntemattomassa ulottuvuudessa, jossa oli vain kipua ja tuskaa… huutoja, parkaisuja, kirkunaa…

”Nejii-iih!!”

”Neji-kun!”

”N-Neji-n-niisaa-aan!!”

Maailma keikahti vinoon Nejin silmissä… hänen jalkansa lipesivät oksalta polvien pettäessä. Horisontti katosi, Nejin näkökentässä oli pelkkää maata. Hän horjahti, hän putosi. Maailma muuttui sekavan ruskeaksi kuin yksivuotiaan vesivärimaalaus…

Tumph.

Pimeys lankesi Nejin ylle.


***


Tästä neljänteen lukuun