“Hei, tule sisälle, vilustut vain täällä”, Taemi sanoi juuri heränneelle tyypille. Kesti tovin ennen kuin poika reagoi kutsuun. Aivan kuin hän olisi aivan jossain muualla, vaikka eihän moinen kiinnostanut minua. Olisi mieluummin luikkinut kotiinsa, kuten kaikki muutkin ylimääräiset vieraat puodissani. En ollut vielä niin epätoivoinen, että noudattaisin sen papparaisen jorinoita, tämän sanoessa ettei mänttien kannata olla liian nirsoja ystäviensä suhteen. No, ehkä näille vielä löytyisi jotain käyttöä.

Lopulta kaksikko asteli sisälle. Poika ei juurikaan vilkuillut ympärilleen, vaikka oli selvästi eksynyt täysin uuteen ympäristöön ja seuraan. Huoleton hölmö. Shikon hengitys ei enää rahissut niin paljoa kuin äsken. Taemi liikkui levottomasti ympäri huonetta. Kun kenelläkään ei näköjään ollut mitään lisättävää, päätin käyttää hetken laskemalla päivän kassan. Aukoessani metallisen kassalippaani lukuisia lukitus- ja turvamekanismeja, kantautui korvaani vatsankurinaa, joka ei ollut omaani.

“Tuota, vaikka näin nopeissa ja hämmentävissä merkeissä olemmekin tavanneet, eikä minulla ole hajuakaan teidän identiteeteistänne ja tarkoituksistanne universumissa tai edes tässä todellisuudessa, löytyisikö täältä minkäänlaista einestä täyttämään rasittavan välttämättömät tarpeeni”, hontelo vieras sanoi. Samalla hän kertoi nimekseen Aika.
“Eli siis nälkä. Kaz, löytyykö sinulta syötävää?” Taemi selvensi, arvellen varmaan etten muuten olisi kuunnellut. Osuen tietysti oikeaan.
“Onhan minulla. Muttei teille”, totesin tutkiessani kassan sisältöä. Eipä näyttänyt olevan hääppöinen saldo. Samalla tunsin koleaa aaltoilua edestäni, mutten antanut sen häiritä itseäni. Minuahan ei temperamenttisten henkilöiden mulkoilu pelota.

“Olisiko eineskomero täälläpäin? Hmm… Varastohalli vai portaat? Varmaankin yläkerrassa?” Aika höpötti itsekseen. Mokoma oli livahtanut portaikkoon ja suuntasi asuintiloihin. Taemi tallusti tämän perään omahyväisesti ja selvästi nautti tilanteesta. Saakutti. Menköön sitten, mutta ainakin pistän laskun molempien perään. Ja Sekille samoin jos tämä oli unohtanut jonkin ruokakomeroista auki.
“Toivottavasti saatte ruokamyrkytyksen tai tukehdutte ruokaanne!” huusin heidän peräänsä. Ja nyt ne kaksi tietenkin odottivat minun vahtivan lattialla lojuvaa ruumista. Huomaisivatkohan he jos kippaisin ukon ikkunasta ulos?


“Hei, Kaz! Oletko sattumoisin nähnyt aurinkolasejani?” Silmänikään ei hievahtanut keskeytyksestä huolimatta. Hitsatessa piti kuitenkin pitää huomio tiukasti kiinni siinä mitä oli tekemässä.
“Voi perhana! Mikset sanonut, että lasini ovat sinun pöydälläsi”, nainen ärähti kopauttaessaan takaraivoani. Näköjään minun oli luovutettava huomiotani keskustelulle.
“Minkä minä sille mahdan jos jätät tavaroitasi lojumaan ties minne, jessus”, vastasin näreissäni.
“Ainakin ne löytyivät, se kai on tärkeintä. Joka tapauksessa nyt lähden sitten töihin”, nainen jatkoi osittain tyytyväisenä ja suuntasi jo ulos kiireisenä.
“Noriko”, sanoin kääntyen opettajani perään. Tämä pysähtyi niille paikoilleen.
“No mitä nyt? Tässä pitäisi olla jo tienaamassa, eikä vastailemassa kaikenmaailman ipanoiden kysymyksille. Aika on rahaa ja niin edelleen”, Noriko sanoi heittäessään nahkatakkia niskaansa.
“Miksi raha on sinulle niin tärkeää? Luulisi vapaa-ajan voittavan sen koska vain.” Nainen huokaisi raskaasti, huomaten näköjään joutuvansa saarnaamaan tovin.
“Tiedätkö miksi kukaan ei kuuntele sinua? Siksikö ettei sinulla ole viisautta? Ei. Ikää? Ei. Taitoa? Ei! Millään noista ei ole mitään merkitystä. Valta ei edellytä viisautta, kokemusta tai voimaa. Tiedätkö mikä on todellista valtaa? Mikä saa kaikki kuuntelemaan itseäsi? Se on raha”, Noriko kertoi, nostaen ääntään aina välillä. Huomattuaan hämmennykseni, hän päätti jatkaa.
“Ainoa meille merkityksellinen asia, joka maailmaa pyörittää, on kylmä käteinen. Jos omistat enemmän kuin muut, voit tehdä ihan mitä vain. Eikä kukaan tule sinulle sanelemaan käskyjä.”
“Suoranaista ahneutta jos saan sanoa. Eivät kaikki ole samanlaisia kuin sinä, vaikka niin toivoisitkin”, totesin näsäviisaasti, kääntäen pääni takaisin eteeni.
“Ai eivät vai? Jos muistanet, nykyinen maailma on ninjakylien johtama. Miksi ninjat taistelevat? Totellakseen herrojaan. Miksi heidät määrätään tappamaan? Rahan vuoksi. Sota on kylmää bisnestä, ainoa voittaja sodassa on sotateollisuus. Rahalla voit ostaa itsellesi voimaa ja siten valtaa. Siksi raha on tärkeää. Ja mitä ahneuteen tulee, se on ihmisen ominaispiirre, vaikka monet tahtovatkin kieltää sen. Ahneudesta emme pääse koskaan, joten miksi se pitäisi kieltää. Jos sinä et ajattele itseäsi, niin kuka sitten?” Noriko sanoi seisoessaan vieressäni, katse lukittuna minuun. Hiljaisuus valtasi huoneen. Ainakin hetkeksi.
“Kylläpä aika rientää. Nyt on pakko juosta. Ai niin, menen illalla Kazumin kanssa syömään ja minua tuskin näkyy ennen huomista, joten taio itsellesi sapuskat tänään. Heipparallaa!” Noriko hyvästeli ja riensi pois ovet paukkuen. Hiljaisuus palasi huoneeseen ja sellaisena se pysyikin pitkän aikaa, kun jäin paikalleni istumaan.


Havahduin hereille. Löysin itseni makaamasta korkeiden hyllyköiden välistä kovalta varaston lattialta. Huomasin hyllyn alla olevat pölypallot. Jonkun pitäisi oikeasti harkita siivoamista tai ainakin sen delegointia.

Olin ilmeisesti torkahtanut ja jälleen unissakävelyt ympäri alakertaa. Paljonkohan aikaa oli kulunut? Jokohan ne kotirauhanrikkojat olivat mässäilleet tarpeeksi? Hivuttauduin ylös, ottaen samalla tukea teräksisestä hyllyn tasosta. Sormeni osuivat laatikon kylkeen ja hämärässä koetin saada sen sisällöstä selkoa. Sievoinen kasa perusmiekkoja, niiden tarttuessa kuvana verkkokalvoilleni, muistui mieleeni hämärästi kuva myymälätilastani. Olin unohtanut täyttää tyhjäksi käyneen telineen kyseisillä aseilla. Noukin kaksi kappaletta kouraani, jotka riittäisivät ainakin ensihätään.

Pitäisi kai tarkistaa kulkeeko potilaan henki vielä. Voisin ainakin ensi tilassa saada syyn kuskata Shikon jäänteet jäteastiaan tai kierrätyskeskukseen. Siihen ei olisi edes Taemilla mussutettavaa.

Koko talo oli täysin pimeä. Heikkohermoisempi olisi voinut olla hermot kireällä tällaisessa ympäristössä, mutta sattumoisin olin jo tottunut tähän valonvähäisyyteen. Lisäksi paikat olivat tuttuja, enkä siksi tarvinnut katkaisijaa. Pieni kajastus kantautui myymälän puolelta. Jostain tuntemattomasta syystä niskani meni lievästi kananlihalle ottaessani askeleita eteenpäin. Pimeys sitä ei tehnyt, eikä talossa edes vetänyt. Vai ylireagoinkohan jotenkin? Tai ehkä se johtui väsymyksestä.

Kaikki ainakin näytti olevan ennallaan, tullessani huoneeseen. Etuovi oli kiinni ja huoneen keskellä ollut mies…oli kadonnut. Vilkuilin ympärilleni, mutten nähnyt ketään. Liikuin vähin liikkein lähellä seinustaa. Oliko joku päässyt sisälle? Mahdotonta, kukaan ei voisi päästä Ichibaniin ilman hälytystä. Vai voisiko sittenkin?

Samassa oikeassa silmäkulmassani huomasin pienen pilkahduksen. Käänsin katseeni hitaasti, ja katseeni osui suttuiseen hahmoon, jonka tunnistin Shikoksi. Hän oli varustautunut miekalla. Ei tietenkään tunnistanut minua, emmehän olleet edes tavanneet.
“Kuka olet ja missä olen?” mies kysyi synkällä äänellä. Olihan se hämmentävää herätä vieraasta paikasta. Ja missä se hempukkakin oli, kun häntä oikeasti tarvitsisi? Samalla molemmat tajusimme kädessäni olevat miekat. Perhana, tämä se vasta epäilyttävältä vaikuttikin.
Shiko näytti tuumineen samoin ja oli juuri syöksymässä minua kohti.
“Sinuna seisahtuisin siihen paikkaan. Nuo sidetarpeet on varustettu hermomyrkyllä, joka lamauttaa keskushermostosi sillä samalla hetkellä, kun yrität jotain”, sanoin nopeasti ja otin itselleni hyvän asennon. Bluffi näytti osittain toimivan Shikon ottaessa askeleen taemmas. Turvauduin huijaamiseen, sillä minulla ei ollut varaa joutua näin heikosti varustautuneena ottamaan ninjan kanssa yhteen, vaikka tämä olisikin loukkaantunut.
Silloin portaista alkoi kuulua ääntä. Shiko liikahti kauemmas ovesta ja odotti kuka portaista tulisi. Kaikkien helpotukseksi se oli Taemi.
“Hei, mitäs täällä tapahtuu? Oletkin jo herännyt, Shiko”, tyttö sanoi astuessaan huoneeseen ja huomattuaan meidät molemmat. Meidän tosiaan tarvitsisi selventää tilannetta.


Kerrottuamme miehelle kaiken tapahtuneen tämä näytti viimein ymmärtävän tilanteen. Aikakin oli tullut alas ja kuunnellut kertomustamme. Saatiinpahan jotain järkeä tähänkin porukkaan.
“Voisikohan tällä ‘Hokagella’ ja sodalla olla tekemistä toistensa kanssa?” Shiko kysyi.
“Emmehän me edes ole varmoja onko Hokage vaihdettu? Miten joku ylipäätään voisi siepata tai kukistaa hänet?” Taemi sanoi nopeasti ja näköjään vielä luotti kylän johtajaan.
“Minusta kyllä kupilla ramenia ja unilääkkeellä voisi Uzumakin kohdalla saada ihmeitä aikaan”, Aika kommentoi. Ehkei hän ollut ulkomaailmasta täysin tiedoton. Tai olivathan Hokagen ramen-seikkailut jo maankuuluja.

“Minusta tämä vaatii ihan kunnon tutkimuksia. Voimani ovat sen verran palautuneet, että saatan osallistua tähän”, Shiko sanoi korjaten asentoaan. Kai hän oli jo tottunut kipuun. Itse tyydyin haukkaamaan marjapiirasta, vaikken ymmärtänytkään miksi joka kerta ostin sitä, kun ei se edes ollut niin erikoista. En edes välittänyt marjoista.
“Minunkin on kylän parhaaksi liityttävä mukaan”, Taemi huokaisi, katsastaen Shikoa. Sen jälkeen he kääntyivät minuun päin.
“Minua teidän taistelunne ei voisi piirun vertaa liikuttaa, koska minun puolestani voittaja voi olla kuka tahansa”, sanoin suoraan ja rehellisesti, kuten tavallisesti.
“Miten oikein voit ajatella noin?! Edes sinä et voi olla noin itsekäs? Koko kylä voi olla vaarassa ja sinua ei muka kiinnosta!” Taemi räyhäsi ja Shikon säestäessä päännyökytyksillä ja murhaavilla mulkaisuilla. Vastasin saman tien yhtä tiukkana kuin äskenkin:
“Niin kauan kuin budjetti pysyy kasassa ja voitot suurina, on yhdentekevää kuka diktaattorin paikalla seisoo.”
“Miksi sitten kerroit tästä kaikesta?” Shiko tiedusteli, yrittäen selventää ajatuksiani.
“Älkää käsittäkö väärin. Minua vain korpee teidän suhtautumisenne siihen haihattelija-Hokageen. Siinä yksi syy miksen tule koskaan palaamaan ninjaksi.”
“Mutta eikö liiketoimintaasi haittaa jos kylän valtaavat vihollisninjat?” Taemi huokaisi selvästi lopen kyllästyneenä ainaiseen niskoitteluun minun puoleltani.
“Ninjojahan nekin ovat. Asiakaskunta ei muutu kuin kansallisuuden osalta”, lisäsin. Keskustelu kävi kiivaasti eikä mihinkään johtopäätökseen päästy. Heidän päättäväisyydestään taivutella minut liittolaisekseen kävi nopeasti ilmi, ettei heillä liiemmin ollut parempiakaan vaihtoehtoja puolelleen.

“Mutta jos vihollisen tarkoituksena onkin tuhota Konoha, niin siinähän loppuu paitsi sinun myös puljusi tarina”, Taemi pamautti suoraan ytimeen. Mitähän tuohon enää sanoisi? Näköjään vaihtoehtoja ei juuri jäänyt. Kaikki tuijottivat minua kuin kalamies saalistaan, joka nyt verkolla yritettiin saada kuiville.
“No hemmetti. Kai minun sitten täytyy osallistua. Muttei ilmaiseksi”, murahdin ja yritin viimeiseen asti ajaa omaa etuani.
“Ehkä tästä jonkinlainen palkkio annetaan jälkikäteen. Ehkä”, Shiko lisäsi hetken pohdittuaan. Taemi nyökytteli tälle yhtä välinpitämättömästi.
“Entäs tuo pummi? Mitä sille tehdään?” tokaisin, osoittaen Aikaa. Muutkin kääntyivät katsomaan.
“Kohtalo on näköjään suonut minulle useankin tarkoituksen tänään, joten tokkopa tohdin jättää tilaisuutta käyttämättä. Josko siten pääsisin mukaan”, poika virkkoi ja ainakin kaksi “kumppaniani” näytti myöntyvän tähän. Jos tälle ei muuta keksisi, niin ehkä rääpäleen voisi käyttää tykinruokana. Taemi näköjään tajusi mitä ajattelin ja mulkaisi minut kumoon. Tästä se kaikki sitten kai alkaisi. Mitähän huominen toisi tullessaan?


_______

Minun osaltani tämä oli sitten tässä. Nyt on taas teidän vuoronne jatkaa tarinaa. Toivottavasti velvollisuudentunto puree teitäkin.