Edellinen osa – Luku kolme: Heittoaseiden kuorolaulu


*****


Luku neljä

Tappioiden kaanon


’…mitä…? Minäkö? Minunko aseeni osuivat Nejiin? EI!’

Tenten oli kalventunut. Kaikki oli tapahtunut nopeammin kuin kukaan oli ehtinyt reagoida. Kaikki oli tapahtunut nopeammin kuin kukaan oli ehtinyt estää. Kaikki oli tapahtunut nopeammin kuin kukaan ehti perua siirtojaan.

Neji, veriset kukat valkeaan, kaapumaiseen paitaan puhjenneina. Neji, kauhun katse silmissään. Neji, Tentenin omien kunaiden, shurikenien ja senbon-neulojen lävistämänä…

”Nejii-iih!”

”Neji-kun!”

”N-Neji-n-niisaa-aan!!”

Myös Kakashin kloonit tuijottivat tilannetta silmät selällään.

Neji horjahti, kaatui, alkoi pudota alas puusta…

Tatatatatatatatata…! Thvop! Tumph.

”Sainpas!”

Lee vapautui kaikkein nopeimmin shokista. Vaikka hän oli ollut ainakin kolmenkymmenen metrin päässä tapahtumapaikasta, hänen oli onnistunut napata Neji ilmasta ennen kuin tämä oli ehtinyt pudota alas kymmenen metrin korkeudella olleelta oksalta. Lee laski Nejin varoen selälleen maahan irrotettuaan tämän selästä useimmat isommista teräaseista.

Tentenin päässä jyskytti. ’Minun syyni… minun aseeni… minun syyni…’

”Pulssi tuntuu”, Lee ilmoitti Hinatan kiitäessä kohti tapahtumapaikkaa. ”Hengitys on heikkoa… verta on mennyt paljon. Elossa on.”

Tenten kirosi sitä, ettei tiimin mukana ollut lääkintäninjaa. Sellaiselle olisi nyt käyttöä… miksei nyt ollut? Pitikö Tsunade tätä vakoojaa helppona nakkina? Olivatko kaikki lääkintäninjat varattuja? Miksei ollut lääkintäninjoja?!

Hinatan nyrkkiin puristuneet kädet vapisivat. Hän tuijotti serkkuaan huultaan purren, pakottaen kirkaisun hammasrivien taa.

Tenten tarkasteli ympärilleen. Hän löysi tuota pikaa katseellaan vakoojan: tämä oli juoksemassa täyttä päätä poispäin ja oli jo hyvän matkan päässä. Missä Kakashi oli… jo löytyi! Kakashi ja kaksi hänen klooniaan tai kolme Kakashin kloonia oli juoksemassa vähintään yhtä lujalla vauhdilla kohti vakoojaa. Hyvä. Vakooja ei siis ollut päässyt vielä karkuun.

Tenten taisteli itsensä vakaaksi. ”Jonkun pitää lähteä äkkiä Konohaan!” hän kivahti. ”Neji tarvitsee nyt lääkintäninjojen apua! Pian! Kuka lähtee? … Selvä, minä lähden! Antakaa te ensiapua Nejille! Auttakaa Kakashi-senseitä, jos on tarve!”

”Hai!” Lee huikkasi ja kopautti sisäkämmensyrjänsä otsalleen. Hinata puolestaan kumartui tutisten serkkunsa vierelle.

Tenten ampaisi metsän halki kohti kotikyläänsä.


***


Nyt vasta Tantou tajusi, mitä todella tarkoitti "juosta kuin henkensä edestä". Hän oli vasta äskettäin muistanut, kuka oli tuo pöhkölettinen hopeapää, joka paraikaa ajoi häntä takaa. Oikeastaan oli hyvä, että hän muisti sen vasta nyt eikä lamaantunut paniikista heti taistelun aluksi. Kerrankin oli jotain hyötyä huonosta kasvomuistista.

Se oli Hatake Kakashi alias Kopioninja. Yli tuhannen jutsun taitaja. Ei mikään pikkutekijä. Ehkä Tantou muisti nimen nähdessään salamoivan Chidorin Hataken kädessä, ehkä hän muisti tulisen katseen joka kiilui nyt Hataken silmissä, ehkä hän tunnisti tämän ainutlaatuisen ANBU-ajoilta tutun taistelutarmon. Miten vain, nyt oli entistä suurempi syy kadota niin pian kuin suinkin.

Se nutturapäinen tyttö oli ollut yllättää hänet. Mikäli Tantou ei olisi ollut vaihtanut vaihdostekniikalla paikkaa sen yhden Hyuugan kanssa, hänet olisi rei’ietty kunnolla.

Välimatka Hataken ja Tantoun välillä kutistui tuuma tuumalta…


***


”Hmm!” Lee analysoi. ”Nyt on kaikki terät irrotettu. Haavat pitäisi sitoa, mutta ei ole ensiapulaukkua. Mitäs sitten tehdään?”

Hinata ei vastannut. Hän tuskin pysyi tolpillaan nähdessään, miten verenpunaiset Nejin vaatteet olivat. Tytön iho oli pikku hiljaa sitä samaa laventelinliilahtavaa valkeaa sävyä kuin mitä hänen silmänsäkin olivat.

Lee poimi chuunin-liivinsä rintataskusta pienen kirjasen ja alkoi selata sitä. Kirjan kannessa luki Ensiapua aloittelijoille.

”’Jos mukana ei ole kunnollisia siteitä, sido vamma revityillä vaatesuikaleilla’”, hän luki ääneen ja sulki sitten kirjansa. Seuraavaksi hän alkoi tomerasti irrottaa käsivarsissaan ja ranteissaan olevia tukisiteitä irti sitoakseen niillä Nejin haavat. ”Olipa hyvä, että otin tuon kirjan mukaan. Siinä on todella hyviä neuvoja. Gai-sensei oli todella viisas lahjoittaessaan sen minulle. Nyt siitä oli hyötyä.”

Hinata ei taaskaan nähnyt tarpeelliseksi vastata yhtikäs mitään. Hän keskittyi paraikaa pysymään tajuissaan ja olemaan kirkumatta hysteerisesti.

’Rauhoitu… älä panikoi… Lee-san auttaa Neji-niisania… tarkkaile ympäristöä, tarkkaile vihollisia… ettei tule muita… Lee-san hoitaa… rauhoitu, rauhoitu, Hinata…


***


Kakashi juoksi suoraan sanottuna hurjistuneena vakoojan perään. Vaikka ninjan, varsinakaan entisen ANBUn, ei periaatteessa pitäisi menettää koskaan tehtävässä malttiaan, Kakashi ei edes yrittänyt tukahduttaa vihaansa. Hänen tovereittensa aseet oli käännetty heitä itseään vastaan, vieläpä verisesti! Kakashi ei aikonut antaa armoa sen enempää kuin mitä vakoojakaan oli antanut.

Toveria ei jätetä.

Chidori pirstoi matkansa varrella lukuisia kiviä ja puita. Se sähköisti ja valaisi sähkönsinertävällä hohteellaan ilmaa. Kakashi oli erittäin, erittäin tyytyväinen siihen, ettei Hokage määrännyt vakoojaa tuotavaksi elävänä Konohaan. Se helpotti asioita suunnattomasti. Hän ei ylpeytensä nimissä aikonut päästää tuota miestä pakoon. Ei tovereittensa tähden, ei kunnian tähden. Ihan sama, tulisiko mies mukaan elossa vai vainaana.

Väliä Kakashin ja vakoojan välillä oli tuskin toistakymmentä metriä.

Sitten, uusi käänne.

Kakashi ei ehtinyt pysähtyä sen jälkeen kun oli nähnyt vakoojan kädestä irtautuvan kellertävän paperinpalan, jonka kulma kyti oranssinpunaisena. Vakooja jätti kirjoitusta täynnä paperinpalan leijailemaan ilmaan juosten itse täyttä päätä eteenpäin. Kakashi yritti jarruttaa tajutessaan, mikä tuo tutunnäköinen paperilappu parin metrin päässä oli…

KA-BOUUUM!

Räjähdyksen voima paiskasi Kakashin takaisin menosuuntaansa. Hän oli arvannut oikein: paperi oli ollut vanha tuttu räjähtävä sinetti. Se ei ollut kuitenkaan päällimmäisenä miehen mielessä.

Kylki oli kuin tulessa. Käteen sattui. Ja vakooja otti etäisyyttä… ja lopulta Kakashin näkökentässä näkyi silkkaa punaista.

Jy-tynk!

Kakashin ilmalento päätyi seuraavaan vankkaan puunrunkoon, johon osuttuaan hän putosi velttona mustaksi palaneeseen ja yhä tulesta kytevään maahan.

Varjokloonit katosivat savupöllähdysten myötä.


***

Tantou oli onneksi päässyt pidemmän matkan päähän räjähtävästä sinetistä kuin Hatake. Räjähdysaalto paiskasi Tantoun hetkeksi maahan, mutta hän ponnisti takaisin ylös ja jatkoi matkaansa. Nyt oli tärkeintä päästä karkuun ja äkkiä. Nyt, kun Hatake oli poissa pelistä, sen ei pitäisi olla mahdotonta.


*****


Tästä seuraavaan lukuun.