Kannattaa lukea aikaisemmat osat ja kommentoida ja arvostella myös ne. Lukunautintoja. ;)
-----------------------------------

Yumie haki pitkän aikaa hyvää asentoa vuoteessa, muttei millään löytänyt sitä. Lämpö ja tyyneys hänen ympärillään oli kadonnut, ja sellin kylmyys kietoutui nuorta naista vasten.

Yumie kyllä tiesi mikä, tai oikeastaan kuka, sen hetkellisen lämmön oli aiheuttanut. Vaan oliko se ollut unta vai totta. Sitä nuori nainen ei voinut varmaksi sanoa. Sitä kaikkea oli niin vaikea erottaa toisistaan.

Valkohiuksinen toivoi tämän kaiken olevan unta. Kohta hän heräisi omasta vuoteestaan ja kaikki olisi niin kuin ennenkin. Ystävät ja tuttavat olisivat lähellä, hän viettäisi aikaa heidän kanssaan, etenkin Naruton kanssa.

Pieni hymyn tapainen nousi Yumien kasvoille hänen ajatellessa tuota keltahiuksista nuorta miehen alkua. Naruto oli hänen hyvä ystävänsä. Oikeastaan he olivat hieman enemmänkin, kuin vain ystäviä. Suhde oli vielä alussa, mutta molemmat tiesivät kuuluvansa yhteen.

Yumie ei kuitenkaan huomannut jotain puuttuvan. Jotain mitä hän oli tuntenut joitakin tunteja sitten sen naisen kanssa, jonka hän nyt luuli olevan unta. Ei sellainen voisi olla todellista, eihän todellisuudessa kukaan voisi saada sellaisia tuntemuksia aikaan.

Valkohiuksinen ei kuitenkaan muistanut erästä asiaa. Hän oli ennen tuntenut niin, mutta siitä oli monen monta vuotta aikaa. Niin paljon, että kaikki se mitä silloin oli tunnettu, kohdattu ja koettu oli jo aika päivää sitten muuttunut syväksi vihaksi ja hiljalleen, se oli pitkän ajan myötä lähes unohtunut.

Mutta, ne tuntemukset, niitä ei ollut Naruton kanssa. Vatsanpohjan muljahteluja, lämpimiä värähdyksiä. Yumie kuitenkin rakasti keltahiuksista siitä huolimatta. He olivat aina olleet yhdessä, jakaneet kaiken. Lopulta heidän oli tarkoitus jakaa koko loppu elämä toistensa kanssa. Tulla yhdeksi palavaksi rakkaudeksi.

Naisen ja tunteiden oli siis pakko olla unien tuotoksia. Harhaa, epätodellista ja kiehtovaa unta. Yumie halusi nukahtaa uudestaan nähdäkseen sitä unta uudestaan.

Etsien hyvää asentoa hän kiemurteli vuoteella, muttei kaikesta huolimatta taaskaan löytänyt sitä. Siteet hankasivat ikävästi käsiä ja jalkoja. Jokaisella liikkeellä ne tuntuivat kiristyvän ja repivän ihoa.

****

Pain käveli kolkkoja käytäviä pitkin. Hän pohti kuulustelisiko hän tuota panttivankina olevaa naista itse. Vaikutti kuitenkin siltä, että nuori nainen pelkäsi Zetsua, hänellä hän saattaisi kertoakin jotain, koska ei halunnut miehen satuttavan tätä. Zetsu kyllä saisi vangista kuin vangista tietoa pihalle. Se oli nähty ennenkin.

Pain ei ollut ikinä itse seurannut oudon miehen kuulusteluja, eikä hän välttämättä halunnutkaan tietää mitä hän teki kuulusteltaville. Riitti kun hän sai tietoja. Kunhan hän ei tällä kertaa repisi naisen haavoja auki. Muuten tehkööt mitä haluaisi.

Painin ei tarvinnut edes etsiä vihreähiuksista käsiinsä, kun tämä tuli Deidaran kanssa käytävällä vastaan.

”Menkää kuulustelemaan sitä naista. Kysykää kaikki mahdollinen, mutta vaikka hän ei kertoisikaan, älkää tappako häntä.” Pain sanoi tylysti.
Zetsu nyökkäsi ja vaihtoi heti suuntaansa kohti alhaalla olevia tyrmiä. Pieni virneen tapainen ilme löysi tiensä miehen kasvoille.
”Hah, tästä tulee hauskaa. Pääset sinäkin näkemään hänet.” Valkea puoli Zetsusta naurahti Deidaralle.

****

Yumie toivoi nyt todella nukkuvansa, sillä käytävältä kuului kahdet askeleet. Ne kaikuivat uhkaavan kuuloisena.
Hengitys kiihtyi välittömästi, kun askeleet pysähtyivät hänen sellinsä eteen. Pala nousi nuoren naisen kurkkuun ja hän yritti tyynnytellä itseään. Hengitys ei kuitenkaan suostunut tyyntymään. Siitä huolimatta Yumie päätti leikkiä nukkuvaa, jospa tulijat lähtisivät.

Ovi aukesi natisten ja askeleet täyttivät sellin. Kaikuvina ne tulivat kohti ja pian Yumie aisti toiset hänen vierellään.

Tyly naurahdus kuului hänen viereltään. Yumie oli kuullut sen useampaan otteeseen ja tunnisti kyllä kenelle se kuului.

Hätääntyneen oloinen inahdus karkasi hänen huuliltaan.

”Tulimme kuulustelemaan sinua, joten parempi kertoa kaikki suosiolla.” Kuului murahdus.
”Avaa nuo siteet. Hän saa luvan seistä.” Zetsu sanoi Deidaralle, joka avasi ne välittömästi virnistellen.

Saman tien, kun kaikki Yumien jäsenet olivat vapautuneet hän ponkaisi ylös ja sokkona hän koitti juosta karkuun. Pian hän kuitenkin tunsi ne kylmät köynnökset ympärillään ja hän nousi ilmaan.

”Älä yritä mitään.” Zetsu murahti ja yksi lonkeroita muistuttavista köynnöksistä hipaisi hieman epäilyttävällä tavalla sisäreiden pintaa.

Köynnös kurottautui kohti kattoa, joka oli täynnä kaiken laisia koukkuja ja ylös kiinnitettyjä kahleita. Yhdet laskeutuivat alas kattoparrujen piiloista. Se oli oikeastaan Zetsun suunnittelema selli. Kukaan muu ei vain tiennyt, että hän oli piilottanut sinne kaikenlaista. Nyt Deidara toki saisi tietää tämän, mutta se ei haitannut.

Yumie tunsi, kuinka köynnökset puristivat häntä. Se lamautti hänet melko tehokkaasti. Kolisevat kahleet kuuluivat jostain ylempää ja hänellä oli paha aavistus asiasta. Pian hänen kätensä kohosivat jo kohti kattoa ilkeästi venyen. Kylmät kahleet kiinnittyivät hänen käsiensä ympärille.

Nuoren naisen jalat ylsivät juuri ja juuri maahan, kun hän seisoi varpaillaan.

”No niin, lienemme valmiit kuulustelujen aloittamiseen.” Zetsu murahti uudemman kerran ja katsoi Deidaraa.
”Aloitetaan yksin kertaisilla kysymyksillä. Olet siis Konohasta? Mikä on nimesi ja tasosi.” Kuului kysymys.

Yumie pudisti päätään ja kieltäytyi puhumasta yhtään mitään. Samassa hän värähti, kylmän tuntuinen köynnös kosketti häntä.

”Puhu!” Deidara sihahti ja katsahti Zetsua. Mies vaan pudisti päätään ja vei köynnöstään ylemmäs reittä pitkin.
”Ei, ei, ei! Lopeta!” Yumie sanoi hätääntyneenä. ”Minä kerron, älä koske!”

Ne olivat juuri ne sanat, joita Zetsu oli odottanutkin. Virnistäen hän katsahti Deidaraa, joka oli hämmentyneen oloinen. No, vielä koittaisi hänenkin vuoronsa, jahka päästäisiin vaikeampiin kysymyksiin.

”O-olen Yumie, K-konohasta.” Hän kuiskasi hiljaa ja laski päänsä alemmas. Hän unohti sanoa tasonsa ja samassa lonkeromainen köynnös lipui hieman ylemmäs. ”Ahaha! Ja, ja olen Chuunin...” Hän lisäsi hätääntyneesti.

”Hyvä. Kerrohan sitten mitä teit siellä metsässä? Tuskin kukaan sinne ilman syytä lähtee vain patikoimaan?! Olitko tehtävällä? Millaisella ja miksi? Oliko kanssasi muita?” Kuului monta kysymystä.

Yumie pudisteli päätään ja koitti pitää tasapainonsa, vaikka lihaksia alkoi särkemään tavattoman paljon. Ei hän ei voisi kertoa miksi hän oli metsässä, eikä miehet sitä uskoisikaan.

”O-olin vaeltamassa yksin, en ollut tehtävällä!” Yumie yritti kuitenkin kertoa totuuden päästäkseen helpolla.

”Hah! Valehtelet!! Kerro totuus! Ei kukaan käy retkeilemässä yksin tuollaisissa paikoissa!” Zetsu ärähti. Deidarakin oli hieman kärsimätön.

”SE ON TOTUUS! MINÄ VANNON!” Yumie huudahti. Zetsu ei kuitenkaan uskonut sitä, ja hänen köynnöksensä lipui reittä pitkin aina tiensä päähän.

”Kerro totuus! Vai pidätkö sinä todella tästä?” Hän kysyi pilkaten ja köynnökset alkoivat vetämään nuoren naisen alushousuja alaspäin.

”Ei, ei, EI!!” Se on totuus.” Yumie huudahti epätoivoisena. Hän ei todellakaan pitänyt siitä.

Pilkallinen tuhahdus kuului hänen huuliltaan. ”Kuten haluat.” Kuului tyly kommentti ja köynnös liu'utti alushousut reisille.

Yumie rimpuili epätoivoisesti, mutta jokainen liike repi hänen kehoaan. Kädet eivät olleet kovinkaan vahvat ja hän roikkui nyt osittain niiden varassa, kun Yumie yritti ristiä jalkansa.

Deidara sai jotain päähänsä. Hän käveli naisen luokse.
”Annetaan hänelle esimakua tulevasta. Vaiennetaan hänet hetkeksi, ja katsotaan onko hän sitten halukas puhumaan.” Hän ehdotti ja meni Yumien selän taakse.

Zetsu katsahti uteliaana, kun side poistui Yumien silmiltä ja siirtyi suun eteen. Sitten tämä virnisti ivallisesti.

Valkohiuksinen yritti huutaa sidettä vasten ja kauhuissaan hän rimpuili. Hän ei halunnut! Päästäisi joku hänet pois.

Zetsun köydet tarrasivat Yumien jaloista kiinni ja nosti niitä ilmaan. Hetken Yumie roikkui käsiensä varassa, mutta köynnökset lipuivat tukemaan hänen vartaloaan. Kipu hellitti hetkeksi, mutta henkinen pahoinvointi lisääntyi.

Köynnökset pakottivat hänen jalkojaan erille toisistaan. Yumie teki kaikkensa estellääkseen sitä, mutta hän ei kerta kaikkiaan onnistunut missään yrittämässään. Silmät kostuivat pelosta ja anoen hän katsoi edessään seisovaa hirviötä. Miksi he tekivät sen hänelle? Miehet olivat sadistisia pervoja!

Zetsu ja Deidara eivät kuitenkaan jättäneet leikkejään kesken.
Vihreähiuksisen köynnökset luikertelivat naisen vartalon ympärillä nostaen vaatteita ylemmäs ja pois tieltä.

Jokainen liike sai Yumien värähtämään, mutta se oli epämukavaa. Kylmyys valtasi hänen kehoaan ja mieltään. Hän yritti yhä taistella vastaan, mutta hän ei jaksanut eikä kyennyt.
Köynnökset lipuivat taas vähitellen hänen jalkojensa väliin. Hän yritti huutaa kauhusta.

Zetsu vain virnisteli tyytyväisenä, mitä enemmän nainen rimpuili sen parempi. Hän ujutti köynnöksiään toisen jalkovälissä ja hiveli niillä nyt tunkeilevasti valkean pyhintä. Köynnökset väistyivät tieltä, kun Zetsu käveli lähemmäs naista. Hän laski jääkylmän kätensä toisen jalkojen väliin ja alkoi sormin leikittelemään. Hitaasti hän työnsi sormensa kokeilevasti Yumien sisälle, mutta ennen kuin hän oli edes ehtinyt kunnolla liikuttelemaan sitä, hän tunki jo toisen.

Yumien koko vartalo värähti kaarelle kivusta. Jo yksikin sormi oli ollut liikaa, mutta toinen oli räjäyttää hänen tajuntansa. Se sattui. Nuori nainen tunsi olonsa häväistyksi. Puna nousi hänen poskilleen ja itkien hän sulki silmänsä.

Kylmät sormet hänen sisällään alkoivat lämmetä ja ne liukuivat äskeistä paremmin. Vastahakoinen valkea alkoi kostumaan, vaikkei edes tykännyt kokemastaan.

Inahdus karkasi Yumien peitetyltä suulta. Se saattoi kuulostaa jopa nautinnolliselta.

Zetsu koukisti sormiaan ja toisen käden sormet hivelivät naisen klitorista. Naisen vartalo näkyi värähtelevän kosketuksesta, vaikkei hän halukkaalta näyttänytkään.

Vihreä hiuksinen tunki kolmannenkin sormen äkisti naisen sisään ja äkisti toinen alkoi taas rimpuilemaan. Hah, tulihan se ärhäkkä luonne takaisin.

Yumien silmät rävähtivät auki kivusta, hänen paikkansa eivät todellakaan kestäisi sellaista. Kaikin voimin valkohiuksinen jännitti lihaksiaan vastustaakseen vihreähiuksisen otetta sisällään. Miehen sormet olivat kuitenkin melko vahvat ja tämä onnistui työntämään niitä erilleen.

Yumie ei kestänyt enään, hän halusi vain kuolla. Oli todella nöyryyttävää voihkia, vaikkei edes nauttinut käsittelystä. Äkisti vihreähiuksinen kuitenkin veli sormensa pois.

”Deidara, sinun vuorosi.” Tämän valkeapuoli sanoi naurahtaen. Deidara virnisti ja käveli naisen luokse. Hän nosti kätensä ja siveli hellästi nuoren naisen ihoa ja käsi hiljalleen etsi tietään alemmas ja alemmas.

Kosketus oli aivan erilaista, kuin sillä hirviöllä. Silti Yumie yritti epätoivoisesti viestittää haluavansa lopun tälle.

Deidaran sormet hyväilivät valkohiuksisen klitorista pyörivän kiusaavin ottein. Hän virnisti huomatessaan naisen värähtelevän ja sulkevan silmänsä. Eikä hän ihmetellyt, kyllä tiesi varsin hyvin mitä hän teki.

Zetsu meni avaamaan suulla olevan siteen. ”Joko kerrot totuuden?” Hän kysyi muristen.

”Se oli totuus minä vannon!” Yumie itki ääni väristen.

”Jatka käsittelyä, hän valehtelee yhä!” Zetsu murahti. ”Tai sitten hän pitää tästä.” Valkoinen osa sanoi iloisesti. Deidara naurahti, piti tai ei, kyllä he saisivat vielä naisen puhumaan.

Yumie yritti huutaa, mutta käsi oli ilmestynyt jo hänen suunsa eteen. Vaimennettua ääntä kuului valkohiuksisen sisältä.

Äkisti Yumien keho värähti kaarelle. Hän olisi voinut vaikka vannoa tuntevansa kielen sisällään. Vaikka ei hän tiennyt miltä se tuntui, mutta se oli oletus. Mutta eihän se ollut mitenkään mahdollista. Miehen päähän oli tuossa.

Deidara jatkoi nauramistaan nähdessään naisen reaktion. Hänen käsissään olevat suutkin kaipasivat joskus huomiota, ja nyt ne toden totta vihdoin saivat sitä. Oikean käden kieli lipoi naisen herkintä samalla, kun hän työnsi sormiaan hitaasti naisen sisälle.

Jokin outo tunne valtasi Yumieta, ja vaikka hän halusi estellä kaikkea hän ei kyennyt. Joka puolella hänen kehoaan värähteli, ja tunnetta saattoi kuvailla jopa nautinnolliseksi.

Nuoren naisen hento keho värähteli, ja useammin kuin kerran hän inahti suullaan olevaa kättä vasten. Silmät painuivat kiinni, eikä hän tehnyt elettäkään avatakseen niitä.

'Miksi tunnen näin, vaikken pidä tästä? Vai pidänkö?' Yumie kysyi itseltään. Suljettujen silmien alta valui taas muutama kyynel. Ei, hän ei pitänyt siitä, ettei voisi hallita omaa kehoaan. Hän ei halunnut nauttia. Keho sanoi muuta kuin järki.

”Ähh, en pidä hänestä!” Deidara sanoi äkisti ivallisesti ja veti kätensä pois toisen haaroista. Hän pyyhki kätensä naisen vatsaan ja käänsi selkänsä. ”Tullaanko huomenna kyselemään lisää? Annetaan aikaa miettiä oikeaa vastausta ja totuuksia.” Deidara ehdotti.
”Ja jos hän ei kerro, otamme kovemmat keinot käyttöön.” Tämä lisäsi ja katsoi Zetsua kulmiansa kohottaen. Virne oli löytänyt tiensä miehen kasvoille.

Zetsu nyökkäsi ja lonkeromaiset köydet lähtivät melko nopeasti naisen ympäriltä.

Yumie huudahti kivusta, kun hän rämähti käsiensä varaan roikkumaan. Olisi voinut edes varoittaa.
Mutta siinä ei ollut kaikki. Vielä nopeasti vihreähiuksisen köynnökset tulivat häntä kohti, ja ennen kuin Yumie ehti tehdä elettäkään välttääkseen niitä, ne olivat jo voimalla työntyneet hänen sisäänsä.

Valkohiuksinen nainen huusi minkä pystyi, mutta hänet vaiennettiin.

”Katsokin, että kerrot huomenna totuuden, tai saat katua vielä syntymääsi!” Zetsu murahti ja työnsi lonkeroitaa vielä hieman syvemmälle.

Kipu vihlaisi Yumieta, ja hän yritti päästä pois tilanteesta. Pian hänen onnekseen vihreähiuksisen köynnökset vetäytyivät pois, mukanaan hieman verta.

Zetsu naurahti pilkallisesti ja kääntyi pois päin naisesta. Yhdessä Deidaran kanssa he poistuivat sellistä jättäen naisen roikkumaan niille sijoilleen. Ainakin oppisi, että heidän kanssaan ei leikittäisi.

Yumie itki hillittömästi miesten lähdettyä. Hänen jokainen lihas tärisi hillittömästi kivusta ja jännityksestä. Teki hän mitä tahansa, häneen sattui. Kaikista pahin oli kuitenkin henkinen kipu, joka repi nuorta naista entisestään palasiksi. Niin pieniksi ja teräviksi, ettei niitä koskaan voisi korjata.
Meni tunti, jos toinenkin. Jokainen sekuntti tuntui pieneltä ikuisuudelta. Ne olivat hänen elämänsä pisimpiä sekuntteja. Vaikka Yumieen sattui yhä ja kipu oli suurempi hetki hetkeltä, hän ei jaksanut enään välittää. Ehkä hän kuolisi vain niille sijoilleen, ehkä niin oli parempi.

Käytävästä kuului askeleita, mutta Yumie sulki ne pois mielestään. Tulkoot kuulustelemaan häntä ja raiskaamaan uudestaan! Ei häntä enään kiinnostanut, hän kertoi totuuden ja jos se ei riittäisi, niin minkä hän sille mahtaisi.

Ovi aukesi ja Yumie sulki silmänsä. Pää roikkui väsyneenä käsien välissä. Äkisti hän kuitenkin nosti katsettaan kuullessaan särkyvän posliinin ääntä.

Sinihiuksinen nainen oli tiputtanut tarjottimen lattialle ja katsoi nyt kauhuissaan katosta käsiensä varassa roikkuvaa valkohiuksista. Hän juoksi nopeasti naisen luokse ja yritti avata pikalukoilla varustettuja kahleita, muttei ylettänyt kunnolla, vaikka ne melko matalalla olivatkin.

Nopeasti hän juoksi pois sellistä hakemaan apua sanaakaan sanomatta.

”Itachi, Itachi!!” Hän lähes huusi miehen nimeä ja koputti tämän huoneen ovea päästyään yläkertaan. Pian mustahiuksinen mies ilmestyi ovelle.
”Tarvitsen apuasi, Yumie tarvitsee apuasi! Heti!” Hän sanoi hengästyneenä ja kiskaisi miehen kaavun hihasta peräänsä. Nopeasti he kävelivät alas vankityrmiin.

Yumie nosti katsettaan ja huomasi Itachin ja sen naisen. ”Ei, ei! Menkää pois! En halua enään!” Valkohiuksinen huudahti ja puristi päätään. Uchiha ei saisi koskea häneen!
”Uchiha! Mene pois!” Yumie huusi ja alkoi taas rimpuilemaan.

”Shh. Ei hän tee sinulle pahaa.” Kuului sinihiuksisen rauhoitteleva ääni.

Yumie tunnisti sen. Hän oli se nainen hänen unestaan. Lähes jäätyen Yumie katsoi naista silmiin ja raotti huuliaan.

Se tunne jonka hän oli aiemmin tuntenut mahanpohjassaan palasi. ”S-sinä?! Etkö olekaan unta?” Yumie kysyi varovaisesti.

Samalla Itachi olis avannut hänen kahleensa ja nuori nainen oli hänen käsivarsillaan. Hän laski Yumien varovaisesti seisomaan ja piti käsiään tukena. Jos hän päästäisi irti naisesta, tämä toden näköisesti valahtaisi maahan.

Konan naurahti heleästi. ”Ei, en ole unta.” Hän sanoi ystävällisesti ja otti askeleen kohti naista. Hän kietoi kätensän tämän ympärille hymyilen. ”Nyt sinun pitäisi levätä.” Hän sanoi ja irrottautui.

Sen pienen hetken ajan Yumie oli ollut onnensa huipulla. Tämä oli se tunne, jota hän ei tuntenut Naruton kanssa, mutta ei hän vielä ajatellut asiaa. Sinihiuksisen kädet levittivät rauhoittavaa lämpöä. Se oli niin vapauttavaa, että Yumie halusi itkeä. Muutama kyynel vierähtikin poskille, mutta hän pyyhkäisi ne nopeasti pois peitelläkseen itkunsa.

Itachi nosti kevyen naisen käsilleen ja kantoi tämän vuoteelle. Varovaisesti hän laski Yumien vuoteelle istumaan. Sinihiuksinen istui naisen viereen.

”Jos haluat puhua jostain, niin minä lupaan kuunnella.” Konan sanoi, muttei udellut mitään sen enempää.

Yumie nyökkäsi ja kääntyi katsahtamaan Itachia. Vaikka mies oli nyt auttanut häntä muutaman kerran, viha paloi silti hänen sisällään tuota mustahiuksista kohtaan.
Nuoren naisen ilmeestä saattoi erottaa hieman halveksuntaa, mutta onneksi hän käänsi pian katseensa pois.

Itachi oli hieman pettynyt, kun ei saanut edes kiitosta. Kyllä hän ymmärsi, että nainen vihasi häntä. Hänellä oli syynsä siihen. Hetken kuluttua Itachi nousi seisomaan ja poistui huoneesta.

”Olen kanssasi, kunnes nukahdat.” Konan sanoi Yumielle ja painoi nuoren naisen makaamaan sängylle.

Konan ei sitonut siteitä kiinni nuoreen naiseen. Eiköhän tämä ollut saanut olla ihan tarpeeksi sidottuna, ja minne hän sellistä karkaisi, kun ovi oli lukittu.

”Oletko kunnossa? Sano jos tarvitset jotain.” Konan kysyi ja silitti taas valkeita hiuksia. Nuori nainen taatusti haluaisi jo pian suihkuun, vaihtaa vaatteet ja muuta vastaavaa.

Konan tunsi syyllisyyttä siitä, kun Yumie oli kokenut niin paljon pahaa lyhyessä ajassa. Hän koitti tehdä parhaansa helpottaakseen naisen oloa.

”Kiitos, mutta tämä riittää.” Yumie kuiskasi hiljaa ja katseli naista. ”Tai, haluaisitko nukkua kanssani?” Hän kysyi arasti.

Konan naurahti ja nyökkäsi. Kyllä hän voisi nukkua. Hän nousi hetkeksi ja meni sulkemaan sellin oven.

Yumie seurasi katseellaan sinihiuksista. Jospa hän nukkuisi nyt ensi kertaa rauhallisesti.
”Tuota, mikä päivä on nyt ja paljon kello on?” Yumie kysyi äkisti.

”Tänään on sunnuntai ja kello on seitsemän illalla.” Konan sanoi.

Hiljaa Yumie nyökkäsi. Hän oli lähtenyt kotoaan jo viikko sitten. Vielä toinen samanlainen ja hänen pitäisi olla kotona. Se tuskin onnistuisi. Sitten häntä alettaisiin vasta etsimään. Pieni huokaus karkasi hänen huuliltaan.

Konan kävi naisen viereen makaamaan ja kietoi kätensä tämän ympärille. Hän kuuli Yumien vetävän syvää henkeä.

”Noin, käydään nukkumaan. Älä murehdi, olen turvanasi.” Hän sanoi ja laski hennon suudelman Yumien hiuksille.

Se lämmin värähdys täytti valkohiuksista sisältä päin. Hiljaa hän kiitti ja sulki silmänsä.

Joku oli seurannut taas oven takaa, ja tämä poistui vasta, kun nuori nainen oli nukahtanut. Pieni kateuden pisto tuntui sinihiuksista kohtaan, mutta hän tiesi kaiken olevan omaa syytään. Hitaasti Uchiha Itachi nousi portaat ylös ja meni huoneeseensa.

”Yumie, anna anteeksi.”

------------------

No niin tälläinen osa tällä kertaa. :D Antakaa palautetta mistä piditte ja mistä ette. :) Ja perustelut antamallenne arvosanalle. Kiitos.
Jatkoa tulee, kun motivaatio iskee. (Ensi vkl olen Animeconissa, joten saattaa venyä hieman, ellei tule ennen sitä)