Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Itse asiassa kirjoittelin tämän jo viime viikolla, kun matkustelin Keski-Suomessa, mutta julkaisu vähän jäi, kun jumituin katsomaan Hana-kimiä ja kirjoittamaan siitä ficciä (suomeksi: tämän tarkistaminen jäi sikseen). Nyt toivon toipuneeni Hana-kimi-hurahduksestani (or not) ja kykeneväni jatkamaan tämän parissa taas :D

<-- Edellinen

Älä kysy hintaa

Luku 20

Naisen aistillinen katse oli pakottaa hänet polvilleen. Vain hänen ylpeytensä esti häntä lankeamasta ja tunnustamasta välitöntä rakkautta tuolle leiskuvahiuksiselle kaunottarelle. Naisen kasvoille kohosi viettelevä, mutta vaarallinen hymy, joka kertoi tämän tietävän enemmän kuin tämän olisi pitänyt. Tämä luki seuralaistaan aivan liian vaivattomasti, oli liian taitava tekemään tulkintoja.

Se teki naisesta hyvin vaarallisen vastustajan. Hänellä oli vaikeuksia edes ajatella naista sellaisena, mutta vihollinen tämä oli. Vain yksi, joka olisi tuhottava samalla tavalla kuin muutkin. Silti niin oli lähes mahdotonta ajatella. Naisen silmiinpistävä kauneus salpasi hengityksen ja tämän hymy vei polvista tunnon. Yksikään mies ei voinut haluta satuttaa tuota herkkää olentoa.

Chiaki tuijotti tekstiä. Hänestä Jiraiyan kuvailut olivat yliampuvia ja paikoittain jopa ällöttävän siirappisia miehen kirjoittamaksi. Punapää pystyi kyllä hyvin kuvittelemaan tilanteen, johon päähenkilönä toimiva nuorukainen oli joutunut. Ninjasodat vaikuttivat julmilta, vielä julmemmilta, kun vastustajaksi sattui joku, jota ei todellakaan tahtonut tappaa.

Silti kirjan lukeminen oli paikoittain hankalaa. Lässynläätä oli liikaa asian joukossa. Chiaki uskoi vahvasti, että itse tarina oli hyvä. Siltä se ainakin oli tähän mennessä vaikuttanut, mutta Jiraiyan kerrontatyyli upposi häneen yhtä huonosti kuin saippuaooppera Mitokiin.

Joka tapauksessa Jiraiyalla täytyi olla jokin syy siihen, että tämä oli antanut kirjan punapäälle lahjaksi. Jonkin takia tytölle tuli mieleen, että päähenkilö saattaisi hyvinkin olla vanhan pervon alter ego. Nuorukaisella oli hyvin voimakkaita kykyjä, mutta tämä oli sekä viinaan että naisiin menevä. Nuo kaksi seikkaa täsmäsivät taatusti myös vanhukseen. Kirja oli myös sen verran vanha – painovuodesta päätellen – että Jiraiya oli ollut todennäköisesti päälle kolmekymppinen sitä kirjoittaessaan.

Voisiko tarina olla miehen omasta elämästä? Chiakin oli vaikea kuvitella vanha kääpä ajattelemaan hempeitä kenestäkään, mutta kai sekin oli mahdollista. Tämän käytöksestä sai mielikuvan, ettei tämän mielessä liikkunut juuri muuta kuin alastomia naisia, mutta se saattoi olla pelkkää ulkokuorta. Ei kai kukaan voinut oikeasti olla niin yksiulotteinen? Ja Tsunade-sama sitä paitsi selvästi piti äijästä – vaikka riiteli tämän kanssa mainittavan usein – joten täytyi Jiraiyassa jotain hyvääkin olla.

Parvekkeen ovelta kuuluva koputus sai tytön hätkähtämään. Hän laski kirjan syliinsä ja käänsi katseensa lasiovelle. Sakura seisoi sen takana ja heilutti kättään. Chiaki viittoi tyttöä tulemaan sisälle.

Vaaleanpunapäinen tyttö avasi oven, muttei astunut sisälle asti. Vasta nyt Chiaki huomasi, että tämän ilme ei ollut pirtein mahdollinen. Jotain oli siis sattunut, ja luultavasti se jokin koski punapäätä. Ellei sitten Sasuke ollut taas kerran pahoittanut Sakuran mieltä. Sekään ei olisi ollut uutta.

Toivuttuaan krapulastaan Chiaki oli viettänyt enemmän aikaa Sakuran kanssa kuin aiemmin. He olivat puhuneet ummet ja lammet kaiken maailman asioista, sellaisistakin, joista punapää oli aiemmin keskustellut vain Mitokin kanssa. Sakura vaikutti mukavalta tytöltä, mutta oli epätoivoisesti rakastunut Sasukeen, jolta ei saanut vastakaikua. Silti tyttö jaksoi uskoa siihen, että niin vielä tapahtuisi.

Kaikesta yhteisestä ajasta huolimatta Chiaki ei ollut vielä uskaltanut kertoa toilauksistaan. Hän ei maininnut sanallakaan, mitä hänen ja Kakashin välillä oli tapahtunut. Oli parempi, ettei kukaan saanut tietää. Joskus hän tosin oli sortunut utelemaan Sakuralta tietoja Kakashista, mutta oli selvinnyt vain, ettei Sakurakaan tiennyt kovin paljoa. Kakashi piti salaperäisyydestään kiinni siis myös muiden seurassa.

Itse miestä Chiaki oli vältellyt. Hän ei ollut enää pyytänyt tätä yövartioon, vaan oli tyytynyt siihen vartiointiin, mitä hänelle haluttiin järjestää. Häpeä oli lähes liian suuri kestettäväksi. Punapää oli hetken toivonut sen helpottavan, mutta se tuntui vain aikaa myöten pahenevan. Tuska kalvoi hänen sisintään, kun hän kertasi hämäriä muistikuviaan syntymäpäivän illasta. Oli siis parempi olla kertaamatta ja unohtaa koko juttu, unohtaa koko mies.

”Mikä hätänä, Sakura?” Chiaki kysyi ja siirsi kirjan sylistään sängylle, ennen kuin nousi seisomaan.
”Meidän on mentävä Hokagen toimistoon”, Sakura ilmoitti. ”Tulin hakemaan sinua.”
”Mito?” punapää kysyi saman tien. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää rintaa vasten. Jotain oli tosiaan tapahtunut ja se tuskin oli mitään hyvää. ”Onko hän elossa?”
”Käsittääkseni on, mutta minä en ole oikea ihminen selittämään. Nähdään alhaalla ja mennään sitten yhtä matkaa”, Sakura sanoi.

Chiaki ei ollut koskaan pitänyt sellaista kiirettä. Hetkessä hän oli kiskonut kengät jalkoihinsa, napannut avaimet ja juossut alaovelle. Hokagen toimistolle hän puolittain juoksi, puolittain hölkkäsi yhdessä Sakuran kanssa.

Paikalla oli yllättävän paljon ihmisiä. Naruton, Sasuken ja Kakashin lisäksi Tsunaden työhuoneessa oleskeli tummahiuksinen nainen, jonka nimeä Chiaki ei muistanut, Jiraiya sekä kaksi nuorta ninjaa, joita tyttö ei ollut nähnyt koskaan aiemmin. Näiden otsasuojuksissa oli hänelle tuntematon merkki, joten näiden täytyi olla kotoisin jostain toisesta kylästä.

”Tsunade-sama, mitä on tapahtunut? Onko Mito löydetty?” Chiaki kiirehti kysymään välittömästi, kun ovi oli pamahtanut kiinni tyttöjen perässä. Vaaleahiuksisen naisen kasvoilla oli huolestunut ilme.
”Hänet on nähty, mutta häntä ei voitu pelastaa”, nainen ilmoitti. ”Kertokaa hänelle”, tämä kehotti kahta vierasmaalaista ninjaa.

Ninjat vilkaisivat toisiinsa. Chiaki tunnusteli saman tien molempien tunteita. Nämä olivat surun murtamia, mutta eivät antaneet sen näkyä päällepäin.

”Olimme suorittamassa tehtävää”, miespuolinen ninja aloitti. ”Olimme myös saaneet Kazekagelta käskyn pitää silmällä ympäristöä siltä varalta, että saisimme vihjeitä Akatsukin sieppaamasta tytöstä. Kun lähdimme matkaan, meitä oli kolme. Haru paikallisti ystävänne vahingossa, ehti välittää tiedon meille, mutta ei selvinnyt hengissä pakoon. Emme tiedä tarkalleen, mitä tapahtui, mutta jäljet viittaisivat siihen, että hänet tappoi eräs entinen…”
”Riittää”, Tsunade keskeytti. Chiaki puri huultaan kiukuissaan, hän oli huomannut, että se auttoi itsehillinnässä. ”Hän ei tarvitse kaikkia yksityiskohtia. Mitoki-san nähtiin lentämässä savilinnulla yhden Akatsukin vankina. Oletettavasti paikalla oli vähintään myös tämän partneri.”
”Lentämässä savilinnulla?” punapää toisti.
”Voin selittää sinulle savitekniikoista joskus”, Kakashi pisti väliin. Tyttö vilkaisi miehen suuntaan, mutta käänsi hyvin nopeasti katseensa toisaalle. Teki kipeää nähdä tämä, kun tiesi, että kaikki oli lopullisesti piloilla.
”Oleellista on suunta, johon he olivat menossa”, viides Hokage jatkoi. ”He eivät suunnanneet Tuulimaahan, kuten epäilimme, vaan Sademaahan.”

Chiaki kaiveli muististaan karttaa, mutta ei kyennyt sijoittamaan sinne Sademaata. Luultavasti kyse oli jostain Jokimaan lähellä sijaitsevasta kärpäsen paskasta, mutta se ei lohduttanut. Mitokia vartioitiin ilmeisen hyvin, koska yksi henkilö oli jo tapettu tytön takia.

”Mitä Sademaassa on? Miksi hänet viedään sinne?” tyttö kysyi.
”Sademaa on pieni maa isojen valtioiden välissä. Aiemmin se oli jatkuva sotatanner, kun suuremmat valtiot taistelivat toisiaan vastaan. Nyt siellä ei ole oikeastaan mitään”, Jiraiya kertoi. ”Kyllä siellä ihmisiä asuu, mutta käsittääksemme maa ei ole koskaan menestynyt erityisen hyvin. Akatsuki on luultavasti läpikulkumatkalla.”
”Mutta minne he vievät Mitoa ja miksi? Mikseivät he vain yritä siepata minua ja tapa häntä?” Chiaki tivasi.
”Emme tiedä”, Tsunade myönsi. ”Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt surmata Mitoki-san välittömästi, mutta jostain syystä he säästivät hänen henkensä. Sanon taas, että se on varsin epäilyttävää.”

Chiaki tuijotti naista sanomatta mitään. Jälleen syytöksiä siitä, että Mitoki oli alun alkaen ollut muka yhteyksissä Akatsukiin. Se tyttö ei ollut paha, eikä punapää voinut ymmärtää muiden tarvetta yrittää todistaa, että Mitoki oli itse pahuuden ruumiillistuma. Tämä oli siepattu, uhri ja viaton.

”Minä lähden pelastamaan hänet”, punapää ilmoitti. ”Voin pistää heidät matalaksi, ennen kuin he aavistavat yhtään mitään.”
”Hyökkäyksesi ovat edelleen sattumanvaraisia. Et pysty kontrolloimaan niitä”, Kakashi huomautti.
”Matkaan menee aikaa. Minä voin harjoitella kävellessäni”, Chiaki tuhahti katsomatta mieheen.
”Sinä et poistu kylästä”, Tsunade toi julki jyrkän kantansa.

Punapäätä alkoi todenteolla suututtaa, mutta hän pakottautui rauhalliseksi. Raivoamalla ja muita satuttamalla hän ei voittaisi mitään.

”Eikö minulle olekin koko ajan täsmennetty, että olen vieraana tässä kylässä?” punapää kysyi.

Seurasi hetken hiljaisuus, jonka päätteeksi Tsunade joutui nyökkäämään.

”Minulla on sellainen käsitys vieraista, korjatkaa toki, jos olen väärässä, että he poistuvat paikalta, kun heitä huvittaa”, Chiaki jatkoi. ”Olen kiitollinen teidän vieraanvaraisuudestanne ja toivon voivani korvata sen joskus jotenkin, mutta minun on aika lähteä jatkamaan matkaani.”
”Et sinä voi!” Naruto yllätti tytön huudollaan. ”Tästä ei ole pitkäkään aika, kun Akatsuki yritti päästä kylään. Taatusti olivat sinun perässäsi!”

Että mitä?! Tämäkö tytöltä oli niin huolellisesti salattu? Hänen peräänsä oli tultu, mutta kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan hänelle. Häntä taidettiin tosiaan pitää pikkulapsena, jolle ei kannattanut kertoa mitään huolestuttavaa. Jopa Narutolle annettiin enemmän tietoja kuin hänelle.

”Miksei kukaan kertonut minulle?!” tyttö huudahti ääneen.
”Emme halunneet pilata syntymäpäivääsi”, Kakashi kertoi. ”Ja sitten se vain jäi. Oli helpompaa olla huolestuttamatta sinua kuin tuoda totuus julki. Olen pahoillani.”
”Ovatko he yrittäneet uudestaan?” punapää tiedusteli raivoa tihkuvalla äänellä.
”Eivät. Itse asiassa he poistuivat Jokimaan suuntaan”, Tsunade myönsi.
”Sittenhän olen turvassa”, tyttö tuhahti. ”Lähden tänä iltana.”

Tsunade tuijotti Chiakia suoraan silmiin. Tyttö vastasi tuijotukseen yhtä tiukasti, mutta ei rohjennut kokeilla kykyjään naiseen. Hän oli varma, että tämä osasi puolustautua, ja hyökkäys Hokagea vastaan voitaisiin taatusti tulkita rikolliseksi teoksi, josta saisi kärsiä julman rangaistuksen.

”Sinä et lähde”, Viides ilmoitti uudemman kerran. ”Minä en salli sitä.”
”Tsunade”, Jiraiya puuttui puheeseen. ”Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, ettei tyttöä pidättele mikään, kun hän on jotain päättänyt. Voit kieltää häntä, mutta hän karkaa silti. Voit kahlita hänet, mutta hän löytää siitä huolimatta keinon saada tahtonsa läpi.”

Vaaleahiuksinen nainen kääntyi nyt katsomaan vanhaa pervoa. Myös Chiaki käänsi katseensa miehen suuntaan. Mistä tämä muka kuvitteli tuntevansa hänet noin hyvin? Punapää ei edes itse osannut sanoa, pitivätkö miehen sanat paikkansa vai eivät. Hän ei ollut koskaan joutunut tällaiseen tilanteeseen, joten oli paha sanoa, mikä oli oikea toimintamalli. Hän vain tiesi, että hänen oli tehtävä jotain, pelastettava Mitoki jotenkin.

”Jos Chia-chan lähtee, minäkin lähden”, Naruto julisti. ”En voi jättää nättiä tyttöä pulaan!”

Chiaki ei voinut mitään sille, että blondin sanat huvittivat häntä. Tilanne oli ehkä hyvin hankala, mutta silti tytön huulille nousi hymy. Naruto oli hänen ystävänsä, tämä tukisi häntä, vaikka loppu saattaisi olla onneton.

”Minäkin lähden”, Sakura sanoi. Chiaki pisti merkille, että vaaleanpunahiuksinen tyttö tökkäisi Sasukea kylkeen ja sai pojan nyökkäämään.
”Vaikuttaa hieman siltä, että koko tiimini on lähdössä matkaan. Se lienee tarkoittaa, että minunkin on lähdettävä”, Kakashi pohdiskeli.

Nyt punapään teki mieli huokaista raskaasti. Kakashi tarjoutui lähtemään mukaan ainoastaan siksi, että muut olivat lähdössä. Vaikka Chiaki arvosti muiden elettä suunnattomasti, hän oli surullinen siitä, että Naruto oli tehnyt aloitteen, eikä suinkaan Kakashi, kuten hän oli toivonut. Ehkä oli totisesti korkea aika luovuttaa miehen suhteen.

Tsunaden ilme kertoi kaiken naisen ajatuksista. Tunteita ei ollut edes vaikea tavoittaa, sillä ne heijastuivat jo valmiiksi naisen kasvoilta. Tämä oli yhtä aikaa raivoissaan ja ylpeä. Tämä ei halunnut päästää ketään heistä lähtemään, mutta samalla tästä oli upeaa, että Konohasta löytyi Tiimi 7:n kaltaisia urheita ninjoja.

”Akatsukin kanssa ei ole leikkimistä”, Viides painotti. ”Naruto, etenkään sinun ei pitäisi tehdä harkitsemattomia liikkeitä. En pidä ajatuksesta, että sinut pitäisi päästää kylästä kovinkaan kauas. Mutta tunnen sinut niin hyvin, että tiedän, ettei sinua voi pidätellä.

”Ja Sasuke, tämä ei ole sinun henkilökohtainen kostoreissusi. Unohda välittömästi sellaiset ajatukset. Matkan ainoa tarkoitus on pelastaa Mitoki-san, välttäkää turhaa taistelua.

”Sakura, käytä taitojasi viisaasti. Ja Kakashi, jos jotain menee pieleen, vastaat siitä henkilökohtaisesti minulle”, Hokage päätti puheensa.

Chiaki ei voinut uskoa, että nainen oli lopulta luovuttanut niin helposti. Kenties tämä oli arvannut, että vastalauseista ei ollut hyötyä. Oli varmasti raskasta olla kylän päänainen ja joutua tekemään hankalia valintoja. Punapää ei voinut kuvitella itselleen sellaista vastuuta eikä hän ymmärtänyt, miksi Naruto niin kovasti halusi taakan omille harteilleen. Luultavasti kysymys oli enemmän maineesta ja kunniasta kuin halusta kantaa vastuuta.

”Minä lähden myös”, Jiraiya ilmoitti.

Punapään silmät levisivät laajimmilleen, kun hän tuijotti vanhaa miestä. Oliko tämä tosissaan? Eikö tämä ollut liian vanha vaarallisiin seikkailuihin? Sitä paitsi, tällä ei ollut mitään järkevää syytä seurata Chiakia. Muilla oli sentään jonkinlainen syy. Ystävyys tai oman tiimin mukana kulkeminen. Tyttö ymmärsi vanhaa kääpää yhä huonommin, vaikka oli toivonut tämän antaman kirjan auttavan tajuamaan asioita. Kenties se lopulta vastaisi juuri niihin kysymyksiin, joita hän ei ollut edes älynnyt esittää, ja jättäisi kaiken muun avoimeksi.

”Kylä tarvitsee sinua, Jiraiya”, Viides huomautti. Nainen näytti koko ajan vain yhä tyytymättömämmältä.
”Sademaassa vierailu ei välttämättä ole silti huono ajatus. Jätin sinne kerran jotain ja haluaisin tarkistaa, onko se yhä siellä”, vanha äijä väitti. Kuulosti varsin keksityltä, sillä tuskinpa esineet säilyisivät vuosia – ehkä jopa vuosikymmeniä – samassa paikassa. Jiraiyan täytyi tietää se itsekin. Kummallista kyllä Tsunade näytti nielevän tökerön tekosyyn todella helposti. Naisesta huokui ymmärrys ja hyväksyntä, joihin sekoittui ripaus sääliä. Chiaki ei kyennyt käsittämään tunteiden asiayhteyttä, mutta toisaalta hän ei myöskään tiennyt kaikkia taustoja.

”Asia on siis tältä osin selvä”, Kakashi kuittasi, ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään. ”Lähdemme huomenna. Turha sitä on illansuussa kuitenkaan lähteä.”

Chiaki tiesi, että viimeinen huomautus oli tarkoitettu hänelle. Niin, hänellä oli oikeasti jo hoppu. Hän ymmärsi sen, että oli tärkeää harjoittaa omia taitoja ja odottaa oikeaa hetkeä. Silti hänen kykyjensä hiominen huippuunsa vaatisi vuosia, eikä hän voinut odottaa niin pitkään. Mitoki ei voinut odottaa. Hänen oli siis vain pärjättävä niillä taidoilla, jotka hänelle oli tähän mennessä kertynyt, ja muiden avulla.

Punapää oli oppinut kohdistamaan tunneskannauksen tiettyyn henkilöön ja tarvittaessa sulkemaan muut pois. Alkuun hänelle oli käynyt samalla tavalla kuin epäonnisella kapakkareissulla, mutta lopulta hän oli kyennyt erottelemaan ihmiset toisistaan. Hän oli myös oppinut suojaamaan oman mielensä, joskaan ei täydellisesti. Hänen suojauksensa rakoili ajoittain, koska sen ylläpitäminen vaati usein tietoista ajattelua. Tosin Kakashi oli ainoa ihminen, jonka tunteet välittyivät Chiakille suoraan, muita hänen piti tavoitella. Osa ihmisistä oli helpompia, osa vaikeampia. Ja osa oli niin tarkkaan suojannut itsensä hänen lähettyvillään, että hän törmäsi ainoastaan muuriin. Sen murtaminen taas saattoi olla hyvin haasteellista, jos vastapuolella oli riittävästi tahdonlujuutta. Esimerkiksi Narutolla sitä tuntui olevan käsittämätön määrä.

Valitettavasti hyökkääminen oli edelleen Chiakille vaikeaa, kuten Kakashi oli aiemmin antanut ymmärtää. Olisi voinut kuvitella, että se olisi onnistunut helposti, mutta jostain syystä tyttö koki sen kovin vaikeaksi. Jos joku suututti hänet, hyökkääminen onnistui tuosta noin vain, mutta normaalissa, rauhallisessa mielentilassa se oli lähes mahdotonta. Ehkä hänen omatuntonsa soimasi häntä liikaa, hyökkäämistä kun saattoi harjoitella ainoastaan tuntevien olentojen avulla. Siinä missä Naruto pystyi heittelemään kunaita linnunpelättimeen, Chiakin oli käytettävä kohteenaan eläviä ihmisiä, eikä näiden satuttaminen ollut missään nimessä miellyttävää.

Tyttö saattoi vain toivoa, että hän kykenisi hyökkäämään tarvittaessa vastustajiensa kimppuun. Ja, että nämä eivät osaisi puolustautua liian hyvin. Vähäisten onnistumiensa perusteella Chiaki oli alkanut luokitella ihmisiä. Tunneherkät ihmiset olivat helpompia kohteita kuin tunteettomat. Kukaanhan ei ollut täysin tunteeton, mutta mitä herkempi ihminen oli tai mitä voimakkaampia tunteita tämä yleensä koki, sitä helpompi Chiakin oli käydä tätä vastaan. Siksi Sasuke vihansa kanssa olisi ollut hänelle erittäin helppo kohde, mutta tyttö ei ollut enää ensimmäisen kerran jälkeen hyökännyt pojan kimppuun.

”Teidän on paras tulla ehjinä takaisin”, Tsunade ärähti. Chiaki nyökkäsi lyhyesti, vaikka tiesi, etteivät he kaikki välttämättä palaisi ollenkaan. Hän oli tänä lyhyenä aikana saanut kuulla Akatsukista hyvin paljon, ehkä liikakin, ja tajusi varsin hyvin, että vihollinen oli sekä vaarallinen että voimakas. Punapäästä tuntui mahdottomalta, että he kykenisivät ylipäätään pelastamaan Mitokin, mutta silti hänen oli pakko yrittää. Hän ei voisi koskaan antaa itselleen anteeksi, jos ei edes yrittäisi.

Chiaki poistui Hokagen toimistosta muiden mukana. Hetken päästä hän huomasi Jiraiyan siirtyneen kulkemaan hänen rinnallaan. Punapää vilkaisi vanhaa miestä kummastuneena. Kyllähän tämä tuppasi pyörimään lähistöllä, mutta harvemmin – oikeastaan ei koskaan – tuppautui seuraan noin suoraan.

”Olisit lähtenyt joka tapauksessa, etkö olisikin?” mies tiedusteli. Chiaki kohautti tälle olkapäitään.
”Mahdollisesti. En voi vain jättää Mitokia pulaan”, tyttö vastasi.
”Vaikka pelastusyritys saattaa maksaa oman henkesi?” Jiraiya jatkoi.
”Vaikka… oikea valinta ei aina ole se helpoin”, punapää pohdiskeli ääneen. ”Enkä minä vain siksi. Jos jättää ystävänsä pulaan, ei voi koskaan elää sovussa itsensä kanssa.”
”Haluat siis tehdä oikein ja elää rauhassa?”
”Voisi kai sen niinkin ilmaista.”

Keskustelu hämmästytti tyttöä suuresti. Hän oli kuvitellut, ettei tuosta miehestä saanut irti muuta kuin hävyttömiä katseita. Tosin nyt kun tarkemmin ajatteli, ne olivat loppuneet heti alkuunsa. Kun Chiaki oli saapunut Konohaan, Jiraiya oli katsellut häntä aivan toisella tavalla kuin nyt. Mies taisi olla hieman muutakin kuin pelkkä vanha perverssi.

”Sinun tiesi tulee olemaan pitkä ja vaikea, jos vain selviät hengissä tästä yrityksestä”, Jiraiya huomautti. ”Tulet huomaamaan, ettei maailma ole sellainen paikka, jossa oikeus aina toteutuu.”
”Olen huomannut sen jo, mutta haluan tehdä siitä sellaisen. Antaa jokaiselle mahdollisuuden”, Chiaki ilmoitti. ”Tiedän, etten pysty siihen yksin, mutta minusta jokaisen pitäisi taistella paremman maailman puolesta omien kykyjensä mukaan.”

Jiraiya nyökytteli päätään tytölle. Tämä keskustelu oli kummallisin, jonka punapää oli hetkeen käynyt. Hän oli tottunut siihen, etteivät puheenaiheet olleet kovinkaan syvällisiä, vaan pikemminkin jokapäiväisiä. Kukaan ei halunnut siirtyä filosofian puolelle, eikä se ollut Chiakinkaan vahvinta alaa. Silti oli miellyttävää, kun joku välillä heräsi kysymään hänen näkemyksiään maailmasta ja elämästä. Joku tajusi, että myös hänellä oli mielipiteitä.

”Sinä olet niin kovin nuori…” Jiraiya mutisi yllättäen.
”Minä olen kahdeksantoista”, Chiaki tuhahti. Hän ei halunnut olla lapsi enää, hän halusi muiden tunnustavan, että hän oli vastuullinen aikuinen… vaikka todellisuudessa aikuisuus ei tainnut olla pelkkiä numeroita.
”Mikä tarkoittaa, että sinulla on vielä suurin osa elämästä edessäsi”, vanhus hymähti. ”Toivon, että osaat käyttää sen ajan viisaasti ja tehdä paljon oikeita valintoja.”

Olipa taas hämmentävä kommentti. Chiaki ei tiennyt, mitä olisi vastannut, sillä hän ei ollut tottunut tuollaisiin puheisiin. Hänen adoptiovanhempansa eivät koskaan toivotelleet mitään tuollaista, eikä hänellä oikein ollut oikeita isovanhempiakaan, jotka olisivat voineet sanoa hänelle noin. Oli hassua, että toivotus tuli puolituntemattomalta vanhalta mieheltä.

”Mitä minä yritän sanoa…” kääpä jatkoi yllättäen. Chiaki aisti vaivautuneisuuden huokuvan tästä. Sitä tunnetta punapää ei ollut koskaan liittänyt tuohon mieheen. Yksinkertaisesti tämä ei vain koskaan ollut vaivautunut. Tämä saattoi seurassa kuin seurassa keskustella vakavissaan naisten rintavarustuksesta siihen sävyyn, että kaikki muut nolostuivat, mutta mies itse ei ollut milläänsäkään. ”Sinun ikäisenäsi kaikki on vielä uutta ja erikoista. Sitä kokee mullistavia tunteita, sinun tapauksessasi ne ovat varmasti moninkertaisia. Ja sitä voi luulla olevansa rakastunut, vaikka kyse saattaa olla vain ihailusta. Ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä. Tiettyjä juttuja on parempi kokeilla omanikäistensä kanssa, joku paljon vanhempi saattaa osoittautua vain…”

”Ei jumalauta!” Chiaki kiljaisi ja paiskasi kädet korvilleen. ”En minä tarvitse mitään kukat ja mehiläiset -saarnaa tuntemattomalta mieheltä! Älälällääää sano mitään!”

Tyttö kiihdytti askeliaan, kunnes oli päässyt reilusti Jiraiyan edelle. Voi hyvä elämä, mikä sitä miestä oikein riivasi. Lahjan antamisen saattoi vielä jotenkin ymmärtää, mutta tämän käytös alkoi mennä aina vain omituisempaan suuntaan.

Seuraava -->