27. Sopimuksen valta





Viikatteen terä sujahti pääni ylitse hipoen vihreiden hiusten latvoja. Hymyilin kylmästi ninjalle joka valmistautui toiseen mielipuoliseen hyökkäykseen. Hidan oli todella vihainen, ja vihaisena todella tappava.

”Minä opetan sinut tavoille noita!” Mies kiljui ja syöksähti minua kohti ninjan nopeudella.

Hypähdin sivulle paeten hänen raivoaan, mutta hän seurasi sitkeästi perässäni, lukien väistöliikkeitäni. Muut Akatsukilaiset seurasivat esitystä metsä aukean laidalla. Hidanin kiukku oli kestänyt jo jonkin aikaa. Heti kun olimme saapuneet Kisamen kanssa näkyville, Hidan oli hyökännyt kimppuuni. Ilmeisesti muut olivat päättäneet että hänen oli hyvä purkaa paineitaan.

Kiepahdin hänen viikatteensa ulottumattomiin puolivoltilla. Mies oli vahva, mutta ei tarpeeksi nopea saadakseen iskunsa perille. Minun tarvitsi vain käyttää tuuli elementtiä hyväkseni ja lisätä nopeuttani aina tarpeen tullen. Jälleen Hidan kiljahti ja lähti uuteen syöksy hyökkäykseen kauempaa. Näytti että hänen raivonsa kasvoi kasvamistaan. Eikö jashinisti koskaan kyllästynyt?
Äkkiä hänen viikatteensa terä irtosi ja lensi minua kohti kieppuen. Aseeseen oli kätketty pitkä ketju, joka moninkertaisti sen kantomatkan. Kirosin mutta sain väistettyä lentävän aseen hypähtämällä sivulle. Miehen purppuraiset silmät välähtivät. Hän oli odottanut tätä. Ninja oli vierelläni silmänräpäyksessä, ja hänen kouransa napsahti kaulani ympärille kuin käärmeen kita.

”Sainpas sinut.”

Vihani roihahti. Olin kyllästynyt tähän leikkiin. Hidan oli ylittänyt rajansa.
Siniset liekit leimahtivat kun aktivoin merkit kehossani. Tulidemonin liekit peittivät ihoni.

”Lopeta.” Käskin vihaisesti.

Hidan huudahti tuskasta kun tuli poltti hänen kättään. Silti hän ei irroittanut otettaan.

”Hahhahaha, tiedätkö sinä kenelle puhut? Jashin-sama ei anna minun kuolla koskaan! Minä olen kuolematon…mutta oletko sinä?”

Hän heilautti viikattensa terän takaisin paikoilleen ja osoitti sillä rintaani.
Kohotin kulmiani. Kuolematon? Se selviäisi pian. Kohotin käteni ja käytin kaiken nopeuteni yhteen sulavaan iskuun. Leikkaisin hänen päänsä irti yhdellä sivalluksella. Hidan kohotti viikatteensa ja terä lähti iskuun kohti sydäntäni.

Käteni pysähtyi kovaan kiveen joka mustui välittömästi tulen kosketuksesta. Viikatteen terä kirskui ja kipinät lensivät sekoittuen siniseen tuleeni. Huomasin tuijottavani Kisamen suurta miekkaa välissämme joka oli pysäyttänyt viikatteen iskun. Käänsin katseeni ja näin Kakuzun oikealla puolellani. Hänen kätensä oli muuttunut kiveksi.

”Riittää.” Tumma ääni sanoi maskin takaa.

Kukaan ei liikkunut. Tuijotimme Hidanin kanssa toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Minulla ei ollut aikomustakaan luovuttaa ensin. Näin saman tunteen heijastuvan hänen purppuraisista silmistään. Miehen otte piti kaulallani, mutta  hän ei lisännyt puristusvoimaa.

Siispä seisoimme siinä kuin idiootit. Hidan oli todella pitkä mies, mutta Kisame ja Kakuzu jättivät jopa hänet varjoonsa. Tunsin hetken fyysisen olomuotoni melko mitättömäksi. Häiriintyneenä ajatuksesta terästin mieleni voimaa. Mitä oikein ajattelin? Olin ollut liian kauan tässä maailmassa. Mieli on vahvempi kuin ruumis. Se oli ensimmäinen asia minkä jokainen manaaja oppi koulutuksensa alussa. Se että unohdin vanhat lait oli erittäin huolestuttavaa.

Loin Hidaniin vielä terävämmän katseen ja keskitin mieleni häneen. Hänen ajatuksensa olivat suojattomat kuin avoin kirja. Hymähdin mielessäni, hän oli varmasti heikko ninjojen illuusio tekniikoille..genjutsulle. Aloin ymmärtää miksi Itachi nautti yleistä kunnioitusta Akatsukissa.

”Luovuta.”

Sanoin ääneen ja samaan aikaan loin valtavan paineen hänen mieleensä.

Ilmeisesti se tepsi, sillä äkisti kaikki raivo kaikkosi hänen silmistään ja mies näytti lähinnä todella häkeltyneeltä. Hän tuijotti minua ymmärtämättä mitä oli juuri tapahtunut.

Laskin käteni ja tiesin että olin voittanut  tältä erää. Hidan hellitti otteensa kaulaltani ja hieroi palanutta kättään.

”Kylläpä te hiillytte helposti.” Kisame puhisi ivallisesti ja heitti Samehadan takaisin olalleen. Kakuzu vain tuijotti vihaisena Hidania.

”Oletan että nyt kun Kuramori on saanut Sielunsärkijän haltuunsa, häntä on pidettävä tarkemmin silmällä. Olisi suotavaa että vähintäänkin kaksi meistä saattaa hänet tukikohtaan. Ei enää ilmateitä.” Kisame jatkoi.

Kakuzu murahti jotain myöntävää. Hidan venytteli niksaansa ja rypisteli kulmiaan.

”Hitto vie mikä vaiva, mokomasta naisesta!” Hän tokaisi.

”Hitto vie mikä vaiva, mokomasta Akatsukista. Muistakaa että ilman minua teillä ei ole mitään mahdollisuuksia hallita demonia, saati sinetöidä bijuu henkiä.” Tiuskaisin takaisin.

Hidan otti askeleen minua kohti mutta Kakuzu tarttui rivakasti hänen hartiaansa. Hidan jäi tuijottamaan minua naama happamena. Hänen ilmeensä muistutti murjottavaa pikkupoikaa. En voinut olla hymähtämättä ääneen.

”Me tuomme hänet jalkaisin. Deidara lähti edeltä tukikohtaan, yhdellä savilinnuista. Typerys, minä voisin ansaita rahaa hänen taiteellaan, mikäli se hullu suostuisi tekemään jotain ei räjähtävää.” Kakuzu sanoi.

Kisame nyökkäsi hänelle virnistäen. Riemuitsin mielessäni. He jättivät minut kahden ninjan kanssa? Karkaaminen olisi lasten leikkiä! Oli vaikea piilottaa oikeita tunteitani. Kisame aliarvioi minut todella pahasti. Ehkä se johtui siitä että olin nainen, heikompi sukupuoli hänen silmissään. Kiitin äänetä jumalia että olin syntynyt naisena.

Kisame kääntyi lähteäkseen. Sitten äkkiä hän pysähtyi ja naurahti kuin olisi unohtanut jotain. Hän kääntyi katsomaan minuun.

”Tosiaan, vielä yksi asia. Kuramori tarvitsen sinun kivesi.”

Sydämmeni jätti lyönnin väliin. Sitten ymmärrys iski minuun ja raivo sen mukana. Seitsemän helvettiä, miksi koskaan sekaannuin tähän järjestöön?

”Ei käy.” Sanat karkasivat nopeasti suustani.

Kisame lähti laahustamaan lähemmäs. Hän levitti kätensä ja virnisti anteeksi pyytävästi.

”Johtaja käski minua ottamaan Sielunsärkijän mukaan. Se toimii ikäänkuin taakuuna siitä että aiot todella pitää sopimuksen Akatsukin kanssa. Saat sen takaisin apuasi vastaan.”

Silmäni kapenivat. Toiveeni nopeasta paosta hupenivat hetki hetkeltä. Ilman kiveä minulla ei olisi voimaa avata porttia Ioniin. Pein oli suunnitellut strategiansa aukottomaksi.

”Te ette ole pitäneet omaa puoltanne tästä niin sanotusta sopimuksesta. Miksi minun pitäisi pitää omani?” Ärisin raivoissani. Tiesin silti ettei vaihtoehtoja ollut.

”Sinuna varoisin sanojani, Kuramori-chan…” Hidanin kuiskaus kiiri korviini.

Tunnelma oli muuttunut hetkessä kireäksi. Aistin heidän jännittävän lihaksiaan ja valmistautuvan taisteluun jos tarpeellista. Kuin huomaamatta, Hidan oli siirtynyt toiselle puolelleni. Äkkiä kaikki kolme miestä seisoivat  ringissä saartaen minut. Kisame ojensi kätensä edessäni.

”Se kivi.” Hän sanoi tuijottaen silmiini.

Pakoni kuoli mielessäni. Muutamassa sekunnissa kävin synkät vaihtoehtoni läpi. Taistellakko ja kuolla tässä ja nyt? Vaiko luottaa onneen ja alistua Akatsukin oikkujen armoille?

Se ei ollut oma tahtoni, joka siirsi käteni lanteellani roikkuvaan pussiin ja heitti sen Kisamelle. Vorna oli päättänyt pitää minut yhä elossa, vaikka se tarkoittaisi sitä että alistuisin Akatsukin vallan alle.

”Viisas päätös.” Kisame sanoi ja kätki Sielun Särkijän kaapuunsa.

Purin hammasta ja käänsin katseeni maahan. Ahdistus iski rintaani. Olin tukehtua omaan raivooni ja turhautumiseeni. Käteni olivat puristuneet nyrkkiin ja kynnet kaivautuivat  syvälle ihooni.
Kuulin kuinka Kisame loikkaisi pois aukealta vieden ainoan mahdollisuuteni mukanani. Enkö ikinä pääsisi pois tästä kirotusta maasta? Olin sidottu Akatsukiin kunnes joko he onnistuisivat tavoitteessaan, tai tuhoutuisivat. En ollut varma kumpi tie olisi nopeampi minun kannaltani.

”Lähdetään. Me menemme länteen.” Kakuzu käski tummalla äänellään.

Hän lähti harppomaan kohti metsää. Hidan jäi tuijottamaan hänen peräänsä ja katsoi sitten minua epäluuloisesti.

”Oi oi! Kakuzu! Eikö meidän pitäisi sitoa hänet tai jotain?” Hän huusi.

Katsoin miestä myrkyllisesti. Epäilemättä Hidan nauttisi tilaisuudesta saada nöyryyttää minua. Kakuzu pysähtyi ja kääntyi hitaasti ympäri.

”Oletko todella noin typerä? Ei siihen ole tarvetta. Nyt kun johtajalla on kivi, manaajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tanssia Akatsukin pillin mukaan. Vai mitä Kuramori?” Kakuzu katsoi minuun oudoilla silmillään raivostuttavan tietävästi.

Hän oli todella älykäs, en ollut aiemmin huomannut miten tarkasti mies pani asiat merkille. Väistin hänen katseensa vihaisena ja lähdin harppomaan kohti länttä.


Seuraavat päivät koettelivat hermojani pahemmin kuin sata taistelua demoneita vastaan. Hidan ei kerta kaikkiaan ollut niitä ihmisiä jotka kykenivät matkaamaan hiljaa. Mies valitti jatkuvasti jostain, jos ei muusta niin siitä kuinka hänellä ei ollut enää valittamisen aihetta kun kaikista aiheista oli jo valitettu. Kakuzun käytöksestä selvisi että parin matkanteko oli aina samankaltaista. Hän oli jo tottunut jashinistin mielen oikkuihin. Minä taas en ollut ja vaalea ninja otti kaiken huvinsa irti uudesta uhrista. Hän härnäsi minua niin kauan että Kakuzun oli pakko tulla väliin, ennen kuin jompikumpi makaisi palasina maassa.
Kolmantena päivänä saavuimme harvaan metsään joka näytti aavemmaisen tutulta. Puut olivat ohut oksaisia ja valkoisia. Maa oli kylmää koskettaa. Harmaa valo hohti unen omaisesti kontrastina karulle ympäristölle. Kauempana näin laakeaa kivimaata silmin kantamattomiin. Miksi paikka vaikutti niin tutulta?


Kävelimme hiljaisuuden vallitessa. Edes Hidania ei huvittanut puhua. Mitä pidemmälle kävelimme, sitä enemmän nimetön pelko puristi rintaani. Sitten saavuimme puuttomalle kohdalle.

Maahan oli hiiltynyt täydellinen musta ympyrä. Sen väri oli alkanut haalistua kuukausien kuluessa, mutta se oli yhä selkeästi havaittavissa. Pysähdyin kuin naulittuna. Nyt tiesin miksi paikka oli niin tuttu.


Ja minä muistin.


Rituaaliympyrä. Portti. Se muodostui kerran tähän.Tämä oli se mistä kaikki alkoi. Tämä oli paikka mihin minut jätettiin kuolemaan. Tämä metsä oli sama metsä mistä Orochimaru minut löysi ja vei mukaansa, avuttoman olennon vailla paikkaa elää tai kuolla.
Rypistin kulmiani ja potkaisin maata. He saisivat kaikki maksaa.

”Hidan.” Kakuzu sanoi nopeasti vakavalla äänen sävyllä.
”Tiedän.” Hidan tokaisi.

He räjähtivät liikkeelle. Hidan tempaisi minut mukaansa yhdellä kivuliaalla käden heilauksella. Kakuzu loikkasi kohti lähintä puuta. Shurikenit lensivät viuhuen ilmassa etsien maalia.

”Mitä helvettiä-” Ehdin henkäistä kun vihdoin pysähdyimme puun vierelle.

Hidan vain työnsi minua taakseen ja virnisti ivallisesti kohti puita. En ymmärtänyt mitä tapahtui.

Puiden takaa käveli esiin joukko ninjoja vihreissä liiveissä. Heidän metallisiin pantoihinsa oli kaiverrettu koristeellinen lehden kuva.

”Aaah, lehti ninjat. Ihmettelinkin missä viivyitte, Konohan roskasakki.”

Hidan huudahti ja heilautti viikatettaan. Hän kielensä lipui hitaasti puolelta toiselle.

”Kuramori pysy erossa tästä ja katso miten todellinen taistelu voitetaan.”

Näin kuinka ylpeys ja uhma syttyivät hänen silmiinsä. Miehen vapaa käsi putosi refleksin omaisesti rinnalle ja hyväili jashin uskon symbolia. Silloin ymmärsin miten sitoutunut Hidan oli uskontoonsa, ja sitä kautta verenhimoonsa.

Pohdin oliko uskonto vain tekosyy mielettömään tappamiseen. Samalla mietin kauhuissani oliko minun kostoni pelkkä tekosyy veren vuodatukseen. Jos en saisi taistella ja tappaa mitä minulle jäisi jäljelle?

Minut. Älä sotkeudu tunteisiisi liiaksi Kuramori. Tämä maailma vaikuttaa sinun mieleesi monella tasolla. Älä anna kuolevaisten läsnäolon pilata taistelijan sieluasi. Sinä kostat koska sinun kunniaasi loukattiin. Koska se on oikein. Ei ole muuta."


Suljin silmäni ja annoin Vornan ikiaikaisen mielen rauhoittaa nuoria tunteitani. Niin huvittavaa kun se olikin, minun omatuntoni oli demoni.