Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: Tämä valmistui huomattavasti nopeammin kuin itse oletin. Sain jonkin kummallisen inspiraationpuuskan. Täytyypi toivoa, että niitä tulee jatkossakin x)

<-- Edellinen



Älä kysy hintaa

Luku 22

”Päästit heidät lähtemään?” Danzon ääni oli äärimmäisen kohtelias, mutta Tsunade tiesi varsin hyvin miehen jälleen kerran kyseenalaistavan hänen toimintamallinsa. Nainen oli täysin selvillä siitä, että vanhimmista erityisesti Danzo vastusti hänen valtaansa Hokagena. Ja valitettavasti se mies oli myös taitava puhumaan, toiset kuuntelivat tätä turhan herkästi.

”Minun sanomisilla ei olisi ollut mitään merkitystä. He kaikki halusivat mennä. Joskus ninjan on annettava kulkea omia polkujaan”, Tsunade vastasi. Hän piti äänensä rauhallisena, vaikka hänen teki mieli karjua luokseen marssineelle kääkkäkolmikolle. Siitä asti kun hänestä oli tullut Hokage, nuo kolme olivat olleet vain haitaksi. Tsunade arvosti toki kolmikon elämänkokemusta ja näiden asemaa kylän vanhimpina, mutta kolmikon mielipiteet olivat ajalta, jolloin kunait olivat olleet vielä kiveä.

”Hokage, joka ei kykene pitämään omia ninjojaan kurissa, ei ole ansainnut arvonimeään”, Danzo huomautti. ”Hinote Chiaki olisi pitänyt jo vangita ajat sitten.”
”Lasta ei tule syyttää vanhempiensa tekosista”, Tsunade tuhahti. ”Minä pidän siitä tytöstä. Herttainen lapsi, joka ei halua pahaa kenellekään.”
”Hän on jo aikuinen nainen ja erittäin vaarallinen sellainen”, Danzo jyrähti. ”Hän on uhka!”
”Hän on osa tätä kylää siinä missä kuka tahansa muukin!” Tsunade raivostui.

Viides Hokage oli ottanut sydämenasiakseen puolustaa tuota herkkää punapäistä tyttöä. Tämä oli vaarassa, minne menikin, mutta jossain tällä täytyi olla turvasatama, koti. Chiaki oli ehdottomasti konohalainen, joten kylän tuli suojella tätä, ei uhata.

”Minä en välitä, kenelle hän on sukua! Hänen äitinsä oli vaarallinen rikollinen, olet itse kokenut hänen taitonsa, kävit lähellä hulluutta!” Danzo antoi tulla. ”Se nuori nainen voi halutessaan tuhota monia. Ja sen hän tekee varmasti, kun kuulee, ketkä ovat vastuussa hänen äitinsä ja tämän tasapainottajan kuolemasta.”
”Siksi emme ole kertoneet hänelle”, Tsunade sanoi tavoitellen uudestaan rauhallisuutta. ”Chiaki-sanilla on toki oikeus tietää totuus, mutta nyt on väärä hetki kertoa sitä. Kunhan saamme Mitoki-sanin takaisin, voimme hiljalleen alkaa ripotella totuudensiemeniä. Chiaki-san ei tule hyökkäämään omaa kyläänsä vastaan.”
”Kuten Orochimarukaan ei tehnyt”, Homura tuhahti hiljaa. Tsunade jätti miehen sarkasmin huomiotta. Tämä tuntui tukevan Danzoa yhä useammin, mikä oli raivostuttavaa.

”Siitä pääsemmekin toiseen asiaan”, Danzo livautti. ”Lähetit heidät hakemaan tasapainottajaa, jonka Akatsuki jo ehti siepata? Lähetit käytännössä Uzumaki Naruton suoraan vihollisen käsiin? Mitä mahdollisuuksia heillä on Akatsukia vastaan?”
”Heillä on Jiraiya”, Tsunade vastasi. Tosin nainen tiesi, että edes Jiraiyan avulla voitto ei ollut taattu. He olivat sopineet, että taistelua vältettäisiin viimeiseen asti. Mitokin pelastaminen oli tärkeämpää kuin voitto tai tietojen saaminen. Silti jokainen tiesi, että taistelun täydellinen välttäminen oli sula mahdottomuus.
”Lähetän yhden ANBU-tiimin heidän peräänsä”, yksisilmäinen vanhin ilmoitti. ”Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin tilanteen. Toimit kerta kaikkiaan vastuuttomasti!”
”Toimin, kuten parhaaksi näin”, vaaleahiuksinen nainen sanoi vastaan. Hänellä ei ollut aikomustakaan katua tekojaan. Sitä hän oli tehnyt tarpeeksi yhdelle elämälle.
”Lisäksi vaadin, että annat vangita molemmat nuoret naiset, kun heidät tuodaan takaisin Konohaan”, Danzo lisäsi. ”Ei, me vaadimme sitä. Jokainen meistä on äänestänyt sen puolesta.”
”Minä kieltäydyn vangitsemasta konohalaista, joka ei ole pettänyt omaa kyläänsä!” Tsunade ärähti ja nousi seisomaan. Hän nojasi kätensä pöytää vasten ja tuijotti kääpää tämän ainoaan näkyvissä olevaan silmään.
”Hinote Chiaki ei ole konohalainen!” Danzo jyrisi takaisin.
”Hän on sitä yhtä paljon kuin sinä tai minä. Tiedät faktat, joten älä yritä kieltää sitä!” Tsunade raivosi. ”Hänen isänsä teot hyvittävät hänen äitinsä rikokset. Chiaki-sanilla on oikeus aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja koska Mitoki-san on hänen tasapainottajansa, on myös sillä tytöllä täysi oikeus tulla osaksi tätä kylää. En suostu edes keskustelemaan tästä.”
”Pahimmassa tapauksessa tämä sinun ystävällinen tasapainottajasi on Akatsukin jäsen ja vakooja”, Homura huomautti.
”Jos niin käy ilmi, tilannetta harkitaan uudestaan”, Tsunade ilmoitti. ”Tyttö on silti syytön, kunnes toisin todistetaan.”

Hokagen toimistoon laskeutui kitkerä hiljaisuus. Kesti kauan, ennen kuin vanhimmat poistuivat paikalta. Tsunade tiesi, että hän oli saattanut voittaa taistelun, mutta ei koko sotaa. Danzo kuvitteli aina olevansa oikeassa, mutta se mies oli menettänyt sydämensä aikapäiviä sitten. Tämä näki kaiken vain taktiikkana ja uhkana. Mies kieltäytyi näkemästä hyvyyttä silloin kuin kohtasi sellaista. Mutta Tsunade tiesi, ettei Chiaki ollut uhka Konohalle, päinvastoin, se tyttö saattaisi vielä näytellä suurta osaa, jos Konohaa tarvitsisi puolustaa vihollisia vastaan.

~o~

Chiaki istui selkä puunrunkoa vasten. Hänen jalkansa olivat väsyneet, itse asiassa hän oli muutenkin hyvin väsynyt, vaikka oli aina pitänyt itseään hyväkuntoisena. Toiset olivat vain täysin eri tasolla hänen kanssaan. Nämä olivat kulkeneet suurin piirtein hänen tahtiaan, mutta silti koko päivän kestänyt vaellus oli käynyt voimille.

Ilta oli laskeutunut noin tunti sitten. Joukko oli leiriytynyt metsään ja valmistautui yöpymiseen, kunhan illallinen valmistuisi. Herkullinen tuoksu leijui jo nuotion yllä ja sai tytön vatsan kurnimaan. Silti punapää keskittyi selaamaan sylissään olevaa kirjaa.

Tarina oli alkanut edistyä. Päähahmo oli jäänyt pienen ryhmittymän vangiksi – Chiakilla oli tunne, että tämä oli tehnyt niin enemmän tahallaan kuin vahingossa – ja oli kovin kiinnostunut naisesta, jota ryhmittymä sekä suojeli että käytti aseenaan. Oli jo täysin selvää, että nainen oli empaatti, joten punapään kiinnostus kirjaa kohtaan oli vain kasvanut.

Jiraiyan oli todella joskus täytynyt tuntea empaatti, sillä kirjan kuvailut kävivät todella hyvin yksiin Chiakin mielessä liikkuvien asioiden kanssa. Totta kai naispääosa oli fiktiivinen, mutta punapäällä alkoi olla voimakas tunne, että tällä oli myös todellisuudessa vastineensa… tai ainakin oli ollut. Jos tyttö ei olisi tiennyt, milloin kirja oli kirjoitettu, hän olisi epäillyt itse päätyneensä luovuttamaan naiselle piirteitä. Leiskuvan punaiset hiukset ja luonteessakin oli yhtäläisyyksiä. Se oli suorastaan pelottavaa. Silti Chiaki oli ollut korkeintaan parivuotias – ja asunut toisaalla – kun Jiraiya oli julkaissut kirjansa.

Kirjan ylle lankesi varjo, joka sai tytön kohottamaan päänsä. Kakashi oli kyykistynyt hänen eteensä. Välittömästi tytön kasvoille kohosi kuuma puna ja häpeä kiehui hänen sisällään. Ei, hän ei halunnut nähdä miestä yhtään enempää kuin oli pakko!

Silti Kakashi ei vaikuttanut lainkaan pilkalliselta. Tämä oli vain ystävällinen, hieman jännittynyt ja väsynyt, mutta tämä ei halveksinut Chiakia. Tytön tarvitsi vain katsoa miestä ja hän tiesi tuon kaiken. Se oli yhä hämmentävää, vaikka punapää oli ehtinyt tottua siihen Mitokin kanssa.

”Olet vältellyt minua”, Kakashi totesi. ”Se ei ole erityisen mukavaa.”
”Tuota…” Chiaki mutisi. Mitä tuohon nyt olisi pitänyt vastata? Totta kai mies oli oikeassa, mutta tyttö ei vain kestänyt tämän seuraa. Oli liian kamalaa muistaa, mitä oli tapahtunut.
”Annan anteeksi, jos lähdet nyt tarkistamaan ympäristön kanssani”, mies jatkoi täysin huolettomaan sävyyn.

Tarkistamaan ympäristön? Eikö se kuulostanutkin melkein kutsulta lähteä kävelylle? Ei, ei, ei! Chiaki ei saanut ajatella niin. Kakashi varmasti kaipasi vain seuraa, ja kaikki muut näyttivät olevan kiireisiä.

”Hyvä on”, tyttö huokaisi. Hän taittoi kirjan sivusta kulman ja sulki kirjan, ennen kuin nousi seisomaan.
”Kakashi!” Jiraiya huudahti nuotion ääreltä. Vanhuksen sävy oli kummallisen varoittava, ja Chiaki kykeni aistimaan ärtymisen tunteen tämän suunnasta, kun tunnusteli tilannetta. Luoja, että kääpä oli rasittava.
”Tarkistan ympäristön ja otan Chiaki-sanin mukaan. Hänen on hyvä oppia perusasioita”, Kakashi vastasi. Myös tästä huokui ärtymistä. Oliko miesten välillä jonkinlaista riitaa kenties?

Chiaki puristi kirjan rintaansa vasten ja seurasi Kakashia metsään. Ilman nuotiota alkoi olla melkoisen hämärää, kesä oli kaiketi hiljalleen muuttumassa syksyksi. Ainakin valoisimmat ajat oli jo ohitettu.

”Pidätkö tuosta kirjasta?” Kakashi tiedusteli tytöltä heidän kulkiessaan hitaasti eteenpäin.
”Se on ihan ok. Tosin jotkut kuvailut ovat… suorastaan siirappisia”, tyttö vastasi. Halusiko Kakashi todella keskustella teoksesta?
”Jiraiyalla on taipumusta siihen aina toisinaan”, Kakashi myönsi.
”Oletko sinä lukenut hänen kirjojaan?” Chiaki uteli. Hän oli usein nähnyt Kakashin lukemassa, muttei ollut varsinaisesti kiinnittänyt huomioon, mitä mies tavaili.
”Kaikki, paitsi tuon kyseisen teoksen”, mies hymähti.
”Voit lainata tätä, kun olen päässyt loppuun”, punapää ehdotti. Oikeastaan miehen saattaisi olla hyvä lukea kirja. Sehän kertoi empaateista… tai ainakin yhdestä, joten sen avulla Kakashi saattaisi ymmärtää Chiakia hieman paremmin.

Ja mitä ihmettä hän taas ajatteli?! Hän ei saanut kuvitella miehestä mitään enempää, sellainen oli vaarallista sydämelle.

”Lainaisin mieluusti”, mies kuitenkin totesi. ”Pidän Jiraiyan kirjoista. Niissä on… miten sen sanoisi… omalaatuinen tunnelma.”
”On totisesti”, Chiaki jupisi. Hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut koskaan lukenut vastaavaa. Hän ei edelleenkään pitänyt kääkän kerrontatyylistä, mutta itse tarina kiinnosti häntä yhä enemmän.

”Jiraiyasta puheen ollen… ”Kakashi jatkoi, ”oletko puhunut hänen kanssaan paljonkin viime aikoina?”
”En oikeastaan. Hän yritti pitää minulle kukat ja mehiläiset –saarnan eilen, mutta en jäänyt kuuntelemaan”, tyttö totesi. Oikeastaan Kakashin kanssa oli edelleen hämmästyttävän helppo keskustella, kun pääsi alkuun. Mies ei millään tavalla viitannut siihen, että muistaisi, miten punapää oli kännissä törttöillyt.
”Hmmm, osasin odottaa jotain sellaista…” mies pohdiskeli. ”Sanoiko hän mitään minusta?”
”Ei?” Mikä kysymys tuo nyt oli? Miksi Jiraiya olisi sanonut Kakashista yhtään mitään. ”Kuule, minusta tuntuu, että minulta salataan paljon asioita, enkä pidä siitä yhtään”, Chiaki sanoi suoraan.
”En voi kertoa sinulle kaikkea… Asia ei ole minun käsissäni, olen pahoillani”, Kakashi huokaisi. ”Soisin sinun toki tietävän, mutta… sinun on odotettava, että oikeat tahot kertovat sinulle, mitä on tekeillä.”
”Tuo on vain ärsyttävää vihjailua”, punapää tuhahti. ”Sinä siis tiedät totuuden?”
”Tiedän.”
”Kerro sitten minulle!”

Chiaki pysähtyi paikoilleen ja huitaisi ilmaa kirjalla. Kakashi jäi seisomaan vähän matkan päähän ja silmäili tyttöä. Mies oli syvästi pahoillaan.

”En voi. Kertoisin, jos voisin”, tämä sanoi. ”Pettäisin kuitenkin liian monen luottamuksen.”
”Entä minun luottamukseni?” Chiaki kysyi.
”Toivon ansaitsevani sen muulla tavoin”, Kakashi ehdotti.

Tyttö tuijotti miestä. Tämä siis tiesi kaiken, mitä häneltä oli salattu. Tämä tiesi hänestä enemmän kuin hän itse. Kuinka väärin se olikaan! Chiaki toivoi, että olisi ollut ajatustenlukija empaatin sijaan. Silloin hän olisi voinut kunnolla tunkeutua Kakashin mieleen ja kaivaa sieltä haluamansa tiedon. Nyt hän sai selville ainoastaan, että miestä harmitti kertomatta jättäminen yhtä paljon kuin häntäkin. Tämä olisi todella halunnut kertoa, mutta ei voinut. No, rehellisyydestä oli annettava pisteitä.

”En kyllä ymmärrä, miksi minulta pitää salata asioita…” tyttö puuskahti enemmän itselleen kuin miehelle. Asiathan koskivat kuitenkin nimenomaan häntä. Oli typerää muilta salailla niitä. Ne eivät olleet muiden asioita, vaan hänen. Toisten käytös oli hyvin kummallista. Chiaki toivoi saavansa vastauksia pian, sillä hän koki tarvitsevansa niitä epätoivoisesti.

”Itse asiassa oli puhetta, että tämän matkan jälkeen sinulle kerrotaan enemmän”, Kakashi huomautti.
”Ai…” Chiaki huokaisi. Samassa hänen mielessään käväisi, että totuus saattoi olla jotain järkyttävää. Jotain, mikä saisi hänet miltei shokkiin. Siksi vasta matkan jälkeen, siksi vasta, kun Mitoki oli jälleen muiden joukossa. Niin sen täytyi olla. Mutta… se ei välttämättä tulisi toimimaan. Punapää ei ollut puhunut asiasta muille, mutta hän oli aistinut, ettei kaikki ollut ennallaan. Hän kaipaisi Mitokia suunnattomasti. Silti hän ei enää tuntenut tätä kohtaan samanlaista vetovoimaa kuin ennen. Oli melko varmaa, että heidän yhteytensä oli katkennut.

Voisiko sitä enää korjata? Oli anteeksiantamatonta, että Mitoki oli häipynyt sillä tavoin. Toki se oli osittain Sasuken vika, mutta silti… Vanhempi tyttö ei ollut edes kertonut aikeistaan! Chiaki olisi jotenkin voinut hyväksyä tämän lähdön, jos siitä olisi puhuttu kunnolla, mutta Mitoki oli vain häipynyt ja jättänyt hänet. Se sattui.

”Tajuathan silti sen, ettemme kaikki välttämättä palaa tältä reissulta?” Kakashi varmisti yllättäen.

Kyllä Chiaki oli sen tajunnut, mutta hän oli tietoisesti pyrkinyt olemaan ajattelematta asiaa. Hän ei halunnut kenenkään kuolevan takiaan, mutta hän myös ymmärsi, ettei kukaan lähtenyt kotiin, vaikka hän olisi käskenyt. Jokainen mukaan tullut oli tullut vapaaehtoisesti. Jokainen oli valmis kuolemaan, jotta Mitoki saataisiin pelastettua.

Niin, vanhempi tyttö oli selvästi lunastanut paikkansa konohalaisten sydämissä, vaikka tämä oli sitkeästi muuta väittänyt. Tämä oli tärkeä ja tästä välitettiin. Jopa Sasuke oli lähtenyt mukaan. Tosin se poika saattoi olla matkassa vain, koska oli velassa Chiakille saatuaan Mitokin karkaamaan.

”Minä tiedän kyllä”, tyttö myönsi.
”Ne Akatsukit, jotka yrittivät Konohaan, ovat luultavasti samat, joilla on Mitoki-san käsissään”, Kakashi jatkoi. ”Emme tiedä heistä paljoa, mutta oletamme toisen olevan Akasuna no Sasori, mutta emme ole varmoja. Tuulimaan ninjat antoivat ymmärtää, että näin saattaa olla. Hänen partnerinsa lentää savilinnulla, mutta emme tiedä hänenkään henkilöllisyyttä varmasti.”
”Miten ihmeessä he hyökkäsivät ilman, että huomasin sitä?” Chiaki kummasteli.
”He eivät varsinaisesti hyökänneet. Ilmeisesti heidän käskynsä oli toimia salassa. He yrittivät päästä kylään huomaamattomasti, mutta epäonnistuivat, sillä Konohaan ei noin vain marssita”, Kakashi selosti. ”Ihmettelen suuresti, etteivät he antaneet tehtävää Uchiha Itachille. Hän on ennenkin päässyt kylään onnistuneesti, enkä ihmettelisi, vaikka hän kykenisi siihen toistamiseen.”
”Olivatko molemmat Akatsukit hiippailemassa kylään?” Chiaki kysäisi.
”Olivat. He karkasivat paikalta, kun suuri osa Konohan ninjoista lähti liikkeelle”, Kakashi vastasi. ”Sekin viittaa siihen, että heitä oli kiel…”
”No, missä Mito sitten oli?! Kaikki sanovat, että Akatsukit liikkuvat pareittain, mutta tuskin he jättäisivät vankia vartijatta!” punapää kiljaisi.
”Meidän on oletettava, että heitä oli enemmän kuin kaksi”, Kakashi myönsi. ”Luultavasti neljä on oikea määrä. Mitoki-sanhan vietiin Jokimaahan, ennen hyökkäystä. Olemme siinä käsityksessä, että hän lähti Hoshigaki Kisamen ja Uchiha Itachin mukaan.”
”Sasuken veli…” Chiaki mutisi.

Oli siis täysin mahdollista, että Mitokia vartioi neljä erittäin voimakasta ninjaa. Yksi näistä oli sama mies, joka oli murhannut koko klaaninsa veljeään lukuun ottamatta sekä toimittanut Kakashin ja Sasuken molemmat koomaan. Jiraiya oli kuitenkin voittanut Itachin ja tämän partnerin aiemmin, joten toivoa oli jonkin verran. Silti vihollinen alkoi vaikuttaa todella ylivoimaiselta. Kunpa Mitoki vain olisi kunnossa… Nuo miehet olivat saattaneet tehdä tytölle mitä tahansa, eihän tämä osannut edes itsepuolustustaitoja!

”Älä huoli. Keksimme jonkin keinon pelastaa ystäväsi”, Kakashi huomautti. Mies kohotti kätensä ja sipaisi Chiakin otsalle valuneet hiustupsut syrjään. Tyttö tunsi punastuvansa, sillä ele oli hyvin läheinen. Se oli kaukana kohteliaasta ja soveliaasta. Se sai hymyn kohoamaan huulille ja vatsan kuplimaan. ”Luotatko minuun sen verran?”
”Luotan”, tyttö vastasi ja nyökkäsi. Hän tiesi miehen olevan tosissaan, tämä halusi oikeasti pelastaa Mitokin.

Kakashi kääntyi jatkamaan matkaa. Chiaki kulki miehen vierellä. Ympäristön tarkistaminen ei näköjään ollut erityisen vaikeaa puuhaa. He vain kiertelivät leiripaikan lähistön ja ilmeisesti varmistivat, ettei sitä uhannut mikään. Tietenkin se oli tärkeää, mutta tällä hetkellä vaikutti turhalta. Hehän olivat yhä Tulimaassa. Uhkia täytyi olla siis mitättömän vähän.

”Olen tässä muutaman viime päivän aikana alkanut ajatella, että olen saattanut olla väärässä muutaman asian suhteen…” Kakashi sanoi yllättäen.

Chiaki kääntyi katsomaan miestä, joka oli jälleen pysähtynyt. Alkoi olla hyvin selvää, ettei hän ollut tällä tarkistuskierroksella mukana oppimassa, miten hommat hoidettiin. Miehellä oli hänelle asiaa, joka oli hyvin vaikea sanoa.

”Sinä olet ilman muuta nuori, ja se vaikeuttaa monia asioita…”

Punapää avasi suunsa, mutta Kakashi laski sormen sen päälle. Tällä kertaa tyttö päätti pysytellä hiljaa, ehkä oli parempi antaa miehen puhua loppuun ja sanoa vasta sitten oma mielipide asiaan. Chiaki tiesi, että tulevat sanat luultavasti musertaisivat hänen sisimpänsä, mutta tällä kertaa hän pysyttelisi vahvana. Hän ei itkisi eikä valittaisi. Hän ottaisi tulevan hymyillen vastaan. Nyt oli aika olla vahva ja näyttää, että hän pystyi mihin tahansa, jos todella haluaisi sitä.

”Olen tässä vuosien kuluessa huomannut, että olen katunut enemmän niitä asioita, jotka olen jättänyt tekemättä kuin niitä, jotka olen tehnyt”, Kakashi jatkoi. ”Luulen, että se on niin jokaisen ihmisen kohdalla. Luulen myös, että muiden miellyttämisestä oman onnensa kustannuksella joutuu maksamaan katkeran hinnan. Niin ei pitäisi tehdä edes silloin, kun oman onnen saavuttaminen ylittää soveliaisuuden rajat.

”Siksi olen hyvin pahoillani siitä, että loukkasin sinua aiemmin, Chiaki. En olisi halunnut tehdä sitä. Ajattelin liikaa, mitä mieltä muut ovat tekemisistäni. Joten jos olet edelleen samaa mieltä minun suhteeni… en vastusta ajatusta.”

Chiaki seisoi hiljaa paikoillaan, kun Kakashi laski kätensä. Tyttö tiesi liiankin hyvin miehen olevan tosissaan, mutta hän ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt reagoida tämän sanoihin. Hän oli ollut niin varma, että peli oli täysin menetetty. Ja nyt Kakashi ilmoitti, ettei niin ollutkaan. Mies tarjosi hänelle mahdollisuutta. Chiaki oli sanaton.

”Jos taas olet muuttanut mieltäsi, minä ym…”
”EN!” tyttö kiljaisi. Hän puristi kirjaa hysteerisesti rintaansa vasten kykenemättä liikkumaan. Hän halusi sanoa paljon, mutta sanat eivät tulleet ulos. Jos totta puhuttiin, hän ei oikein tiennyt, miten tällaisissa tilanteissa toimittiin tai mitä sanottiin. Kyllä hän oli katsellut nuorten sarjoja ja elokuviakin, mutta eiväthän ne koskaan vastanneet todellisuutta. Sitä paitsi jonkin tekoromanttisen lauseen heittäminen ilmaan olisi ollut vain typerää. Se olisi kuulostanut lapselliselta ja ulkoa opetellulta.

Kaikki oli Chiakin käsityskyvyn ulkopuolella. Hänen aivoillaan oli vaikeuksia käsitellä juuri tapahtunutta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä oli lopulta saanut Kakashin mielen muuttumaan, mutta kaikki viittasi siihen, että mies oli tosissaan.

Kakashi astui lähemmäs ja kiersi kätensä tytön ympärille. Chiaki jäi jokseenkin hankalaan asentoon miehen rintaa vasten samalla kun yhä painoi kirjaa omaa rintaansa vasten. Kirjan yläkulma hiersi inhottavasti oikeaa rintaa, mutta tyttö työnsi tunteen syrjään. Hänellä ei ollut aikomustakaan pilata hetkeä vaihtamalla asentoa.

He seisoivat pitkään hiljaa pimenevässä illassa. Chiaki tajusi, ettei luultavasti koskaan elämässään ollut ollut yhtä onnellinen. Hän olisi halunnut pysäyttää ajan ja jämähtää juuri siihen hetkeen. Hän halusi unohtaa kaikki murheet ja nauttia niistä onnenmurusista, joita hänelle armeliaasti heiteltiin. Tyttö painoi päänsä miehen olkapäätä vasten ja antoi luomiensa painua kiinni.

”Minusta on turvallisinta, ettemme paljasta vielä muille…” Kakashi huomautti pitkän ajan kuluttua.

Chiakin sydän jysähti inhottavasti. Hän vetäytyi kauemmas miehestä ja jäi tuijottamaan tätä. Miksi? Häpesikö Kakashi hänen nuoruuttaan? Eikö hän kelvannut miehelle tällaisena?

”Älä käsitä väärin”, mies kiirehti sanomaan. ”En vain halua, että mikään häiritsee tehtävää. Mitoki-sanin pelastaminen on nyt tärkeintä. Sen jälkeen voimme elää normaalisti.”

Punapää nyökkäsi harmaahiuksiselle. Kakashi oli oikeassa. Jiraiyan aiemmasta kummallisesta käytöksestä saattoi helposti päätellä, että kääkkä saisi hepulin, jos kuulisi totuuden. Olisi siis parempi salata se tältä toistaiseksi. Oli äärimmäisen tärkeää, että Jiraiya keskittyisi tulevaan koitokseen eikä antaisi ajatustensa harhailla epäolennaisuuksiin… ei sillä, että asia olisi käävälle kuulunut millään tavalla. Liian varovainen ei silti voinut olla.

”Meidän on kohta mentävä takaisin”, Kakashi jatkoi. Chiaki nyökkäsi miehelle. Kohta muut varmasti luulisivat, että heille oli sattunut jotain. He olivat viipyneet melkoisen pitkään, oli sinällään ihme, ettei kukaan ollut vielä tullut heidän peräänsä.

”Ei ihan vielä…” Chiaki kuiskasi.
”Hmmm, olet oikeassa”, Kakashi vastasi ja tarttui maskinsa yläreunaan.

Seuraava -->