Author: Afeni
Rating: K-15
Disclaimer: Itachi kuuluu Kishimotolle, kappale Death Comes Inkubus Sukkubukselle. Saede on minun.
Genre: Angst, A/U
Warnings: Spoilaa mangaa. OFC.
A/N: Tämä ficci sai alkunsa tästä kappaleesta. Jotenkin siitä oli vain pakko kirjoittaa.

Tämän ficin toinen päähahmo esiintyy ficeissäni Punainen aamunkoitto, Toimeksianto ja Älä kysy hintaa, joista keskimmäisessä hän on toinen päähahmoista. Jotenkin hän ja Itachi tulivat täydellisesti mieleen kyseisestä kappaleesta, joten minun oli vain pakko kirjoittaa tämä ficlet.

Death Comes

Kuolleita. He olivat kaikki kuolleet hänen kätensä kautta. Kaikki paitsi Sasuke, joka oli paennut itkien jonnekin. Hänen sydämensä oli pakahtua tuskaan, kun hän juoksi katua eteenpäin.

Oli vielä yksi, oli vielä eräs. Hän ei ollut iskenyt katanaansa tähän, tämän hän halusi säästää pikkuveljensä lisäksi.

Sydän paukutti rintaa vasten kivuliaasti, kun hän saapui tutulle ikkunalle. Huoneesta ei kajastanut valoa, oli kuolemanhiljaista. Hän tiesi tulleensa liian myöhään. Madara oli ehtinyt hänen edelleen, vienyt hänen elämästään kiintopisteen.

Hän tarttui avoimen ikkunan reunaan ja heilautti itsensä sisälle. Katana kolahti lattialle, kun kuunvalo paljasti hänelle totuuden. Verta, se imeytyi hitaasti lakanoihin ja patjaan. Valkoinen yöpaita oli tahriintunut siitä. Tummat silmät räpsyivät hitaasti, huulet olivat raollaan, mutta ääntäkään ei kuulunut. Tytön kädet painoivat syvää haavaa, haava, joka olisi kuolemaksi.

Itachi ryntäsi sängylle. Hyvin varovaisesti hän kohotti tytön kehoa ja veti sen kiinni itseensä. Kylmää. Hän tunsi sen, vaikkei se voinut olla vielä mahdollista. Sydän löi yhä, ja jokaisella lyönnillä yöpaita värjäytyi punaisemmaksi.

Cold in my arms, so cold in my bed
As life slips away from you
Reason has fled
I hold you closer
Give my warmth to your skin
My eyes close tighter,
Fight the tears I’m crying

Nuorimies puristi tyttöä itseään vasten. Hän yritti varoa satuttamasta tätä, mutta hän tiesi, että toiseen sattui silti. Saede tärisi, miltei huomaamattomasti, mutta tärisi kuitenkin. Pelosta vai kylmästä, Itachi ei osannut sanoa. Epätoivoisesti hän yritti lämmittää tyttöä omalla kehollaan.

Kyyneleet puskivat nuorukaisen silmiin. Ei hän ollut halunnut tätä. Hän oli halunnut pitää Saeden luonaan aina. Ainoan ihmisen, joka Sasuken lisäksi oli todella uskonut häneen, joka oli todella välittänyt hänestä.

Itachi taisteli kyyneliä vastaan, mutta silti muutama suolainen pisara putosi tytön kalpeille poskille. Saeden silmät räpsyivät, tämä yritti sanoa jotain, mutta sai aikaiseksi vain hiljaista kähinää.

Stay with me, love
Stay with me here
Life has no purpose if you can’t be near
We made a promise for eternity

“Älä mene pois”, Itachi kuiskasi käheästi. Saede nyökkäsi hyvin hitaasti, mutta mies tiesi, ettei tyttö voinut tehdä enää mitään. Hänkään ei voinut. Hän ei voinut auttaa Saedea, vaikka juuri sillä hetkellä hän ei mitään muuta halunnutkaan.

Millään ei ollut merkitystä ilman Saedea, ei mitään väliä. Oli pelkkää tyhjyyttä, mustuutta. Ei enää toivoa, ei enää mitään hyvää.

He olivat luvanneet olla aina yhdessä, he olivat luvanneet jakaa kaiken. Silti Itachi oli pitänyt salaisuuksia Saedelta. Hän oli halunnut suojella tyttöä. Hän oli käskenyt tätä pakenemaan, mutta tämä ei ollut suostunut, koska hän ei ollut kertonut syytä.

Ja nyt he kumpikin maksaisivat siitä katkeran hinnan. Heidän ikuisuutensa oli riistetty heiltä. Elämä oli menettänyt valonsa.

”Minä… raka… stan… sin… ua”, Saede kähisi. Tyttö sulki silmänsä kyynelten valuessa tämän poskille.

You are my love
You are my life
I watch you leave
And extinguish my light
Your skin against my lips feels alien to me
A stone with softness yielding unnaturally

Saeden rintakehä ei liikkunut. Itachi saattoi vain tuijottaa, kun elämä valui pois tytöstä. Pois hänestä. Sillä myös hän kuoli Saeden liukuessa toiseen maailmaan. Hänelle ei jäänyt syytä elää.

Saede oli ollut Itachin elämän tarkoitus, valo, jota hän oli seurannut. Tämä oli merkinnyt hänelle kaikkea. Huolimatta suunnitelmistaan hän oli uskonut, että heillä oli mahdollisuus, että he voisivat olla jotain elämää suurempaa yhdessä.

Nyt se kaikki vietiin pois, kun Saeden huulilta ei paennut enää ainuttakaan henkäystä. Tyttö tuntui pehmeältä nuorukaisen sylissä… pehmeältä, mutta silti täysin vieraalta. Saede oli kuin pehmeä kivi. Pelkkä kuori vailla elämää.

Ja silti niin kaunis. Niin viaton. Hänen Saedensa.

I love you more now
You’ve gone from my life
I’ll never leave you
On the cold, endless night

Itachi rutisti tytön rintaansa vasten. Verta valui hänen vaatteilleen, mutta hän ei välittänyt. Rakkaus ja tuska olivat pakahduttaa hänen sydämensä.

Saede oli niin kaunis, kuinka hän tyttöä rakastikaan. Hän ei halunnut jättää tätä, ei päästää irti. Tuntui mahdottomalta lähteä tämän luota ja jättää tämä kylmenevään, loputtomaan yöhön.

Missä tyttö nyt vaelsikaan… Itachi halusi vetää tämän takaisin. Oli väärin, että juuri Saede oli joutunut lähtemään. Se tuntui niin pahalta, että sitä oli lähes mahdoton kestää. Itachi oli saanut tämän yön aikana kestää sellaisia kauheuksia, että hän tiesi sielunsa vaurioituneen pysyvästi. Silti mikään ei ollut sattunut yhtä paljon kuin Saeden näkeminen elottomana nukkena.

Lying as one, lying, we two
Warmth leaves my body
And flows into you
I don’t know where you end
Or where I begin

Itachi valui selälleen sängylle ja piteli yhä Saedea sylissään. Tämä kylmeni hiljalleen. Itachi tunsi lämmön pakenevan myös omasta kehostaan. Hän toivoi voivansa lähettää siitä edes osan rakkaalleen.

Oli hiljaista. Ei ollut enää kahta, oli vain yksi. Itachi tunsi sulautuvansa yhdeksi Saeden kanssa. Hän ei tiennyt, mikä osa oli häntä, mikä tyttöä. Ja niin hän oli aina halunnut olevan. Hän ei vain ollut koskaan tahtonut, että toive toteutuisi tällä tavoin.

Kuinka hän toivoikaan voivansa kuolla. Hän ei halunnut mitään enempää kuin päästä rakkaansa luokse. Hän halusi yhdistää sielunsa tämän kanssa.

”Itachi, meidän on mentävä, ennen kuin joku tulee”, vihainen ääni tunkeutui ikkunasta huoneeseen. ”Turha itkeä kuolleita. Eivät he tule takaisin. Rauha vaatii uhrinsa.”

Falling to you falling apart
Red colours sheets
As it flows from your heart
Such sweet surrender
Slipping far from this room
My dearest friend,
I know I’ll be with you soon

Puhujan ääni oli kylmä ja tunteeton. Itachi ei tiennyt, miksi hän totteli sitä. Äärimmäisen varovasti hän irrottautui Saedesta ja laski tytön selälleen sängylle. Hän asetteli tämän kädet tämän vatsan päälle ja hiukset kauniisti tyynylle. Jos jätti veren huomiotta, olisi voinut kuvitella Saeden vain nukkuvan.

Ja niinhän tämä nukkuikin. Ikiunta.

”Minun on nyt mentävä”, Itachi kuiskasi ja kumartui tytön puoleen. Hän painoi huulensa vasten tämän kylmiä huulia. Saede ei vastannut suudelmaan. Kyyneleet vierivät Itachin poskilta tämän kasvoille. ”Me tapaamme vielä. Minä tulen luoksesi, minä kutsun sinua. Ja sitten olemme ikuisesti yhdessä. Lepää nyt.”

Itachi kohottautui ja peitteli tytön sänkyyn. Hän loi tähän vielä viimeisen katseen, ennen kuin poimi katanansa lattialta ja pakeni ikkunasta yöhön.

Rest now, my love
Feel pain no more
Sleep with the angels
And wake when I call